EUR-Lex Access to European Union law
This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 52011DC0941
GREEN PAPER Towards an integrated European market for card, internet and mobile payments
VIHREÄ KIRJA Yhdentyneet eurooppalaiset markkinat kortti-, verkko- ja mobiilimaksuille
VIHREÄ KIRJA Yhdentyneet eurooppalaiset markkinat kortti-, verkko- ja mobiilimaksuille
/* KOM/2011/0941 lopullinen */
VIHREÄ KIRJA Yhdentyneet eurooppalaiset markkinat kortti-, verkko- ja mobiilimaksuille /* KOM/2011/0941 lopullinen */
1.
Johdanto
Jotta kuluttajat,
vähittäismyyjät ja yritykset voisivat saada täyden hyödyn sisämarkkinoista, on
pystyttävä tarjoamaan turvallisia, tehokkaita, kilpailtuja ja innovatiivisia
sähköisiä maksutapoja. Niiden merkitys kasvaa entisestään maailman siirtyessä
fyysisten kauppapaikkojen lisäksi kohti sähköistä kaupankäyntiä. Tavat ostaa
tavaroita ja palveluja ovat Euroopassa läpikäymässä perustavanlaatuista
muutosta. Kun EU:n kansalaiset ja yritykset toimivat yhä aktiivisemmin
kotimaansa ulkopuolella, heidän arkeaan voidaan huomattavasti helpottaa
sähköisillä maksuilla, jotka toimivat jouhevasti maiden rajojen yli.
Vähittäismaksuissa saavutetun edistyksen pohjalta Euroopalla on mahdollisuus
olla etujoukoissa määrittelemässä sitä, miten "maksun suorittaminen"
tulevaisuudessa voi tapahtua, oli kyse sitten maksukortilla, internetin
välityksellä tai matkapuhelimella tapahtuvasta maksamisesta. Ensimmäinen tärkeä
merkkipaalu tällä matkalla on yhtenäinen euromaksualue (SEPA), joka perustuu
ajatukselle, että EU:ssa ei tulisi tehdä eroa rajat ylittävien ja maan
sisäisten euromääräisten sähköisten vähittäismaksujen[1] välillä.
SEPA-hanke kattaa keskeiset vähittäismaksuvälineet: tilisiirrot,
suoraveloitukset ja maksukortit. Tältä pohjalta SEPA voi toimia kahdella
tavalla ponnahduslautana kilpailluille ja innovatiivisille eurooppalaisille
maksumarkkinoille. Ensimmäinen näistä liittyy verkko- eli internet-maksujen
(e-maksujen) ja mobiilimaksujen (m-maksujen) alati kasvavaan osuuteen. Ennen
kaikkea älypuhelinten valtava yleistyminen muuttaa maksuympäristöä ja johtaa
uusiin maksusovelluksiin, esim. sähköisiin kukkaroihin, jotka korvaavat
fyysisiä lompakkoja ja kortteja, tai matkapuhelimeen tallennettaviin julkisen
liikenteen matkalippuihin. Tässä yhteydessä yleiseurooppalaiset
SEPA-maksukäytänteet voivat tarjota pohjan yhtenäisemmille ja turvallisemmille
maksuinnovaatioille. Toinen tapa on se, että SEPAn puitteissa laadittuja
nykyisiä standardeja ja sääntöjä voitaisiin soveltaa myös muihin kuin
euromääräisiin maksuvälineisiin, jolloin maksujen yhtenäismarkkinat voitaisiin
ulottaa myös euromääräisiä maksutapahtumia laajemmalle. Markkinoiden
syvemmän yhdentämisen hyödyt juontaisivat juurensa pääasiassa neljästä
tekijästä: 1) Lisää kilpailua –
Verkostotoimialalla, jollaisen myös maksut muodostavat, yhdentyminen helpottaa
muista jäsenvaltioista peräisin olevien uusien tulokkaiden tai kilpailijoiden
markkinoilletuloa. Yhteisten avointen standardien pohjalta palveluntarjoajat
voisivat tarjota maksuratkaisujaan useammassa kuin yhdessä maassa. Tämä
laajentaisi niiden liiketoiminnan perustaa ja loisi näin lisäkannustimen
innovoinnille. Tämän seurauksena maksupalvelujen tarjoamisen kustannukset ja
hinnat lähentyisivät ja alenisivat. Lisääntynyt kilpailu lieventäisi myös
nykyisten kahden kansainvälisen korttijärjestelmän määräävää asemaa
maksukorttimarkkinoilla. 2) Enemmän valinnanvaraa ja
avoimuutta kuluttajien kannalta – Kun tarjolla olisi laajempi valikoima
keskenään kilpailevia palveluja, maksupalvelujen käyttäjät voisivat valita
maksuvälineet ja tarjoajat, jotka parhaiten vastaavat heidän tarpeitaan.
Nykyisellään kuluttajien tekemien valintojen kustannusvaikutukset eivät
useinkaan ole heille kovin selviä[2].
Piilokustannusten vuoksi päädytään usein käyttämään kaikkein kalleinta
maksutapaa, ja kustannukset siirtyvät korkeampien hintojen muodossa epäsuorasti
kaikille kuluttajille. Sitä vastoin yhdentyneillä ja avoimilla markkinoilla
voitaisiin ohjata kuluttajia käyttämään kaikkein tehokkaimpia maksuvälineitä. 3) Lisää innovaatioita –
Yhdennetyt markkinat lisäävät mittakaavaetuja. Tämä tarkoittaa sitä, että
nykyisillä toimijoilla olisi enemmän mahdollisuuksia säästää kustannuksissa tai
lisätä tuloja. Lisäksi uusien markkinatulokkaiden innovointikannustimet
olisivat suurempia ja innovaatioiden maantieteellinen kohdealue kasvaisi. 4) Turvallisempia maksuja ja lisää
asiakasluottamusta – Samoin kuin on edistytty maksujen turvallisuudessa ja
suojauksessa myyntipisteissä, yhdennetyt markkinat lisäisivät etämaksujen,
kuten e-maksujen ja m-maksujen, turvallisuutta ja kuluttajien luottamusta
tällaisia maksuja kohtaan. Yhdentyneet EU:n maksupalvelumarkkinat
voisivat tuottaa sivutuotteena myös hallinnollista informaatiota, jota
voitaisiin käyttää yhdenmukaistettujen tilastojen laadinnassa. Tämä parantaisi
EU:n tilastojen laatua ja kattavuutta ilman ylimääräisiä kustannuksia
yrityksille ja edellyttämättä tilastoalan toimijoilta merkittäviä
investointeja. Tässä vihreässä kirjassa arvioidaan kortti-,
internet- ja mobiilimaksujen nykytilannetta Euroopassa, yksilöidään puutteita
verrattaessa nykytilannetta visioon täysin yhdennetyistä maksumarkkinoista sekä
tarkastellaan esteitä, joista nämä puutteet johtuvat. Vihreän kirjan
tavoitteena on käynnistää sidosryhmien kanssa laajamittainen kuulemisprosessi,
jolla voidaan vahvistaa tai täydentää komission analyysia ja auttaa löytämään
oikea tapa lisätä markkinoiden yhdentymistä.
2.
Maksamisjärjestelyjen nykytilanne ja puutteet
Euroa käyttävät vähittäismaksumarkkinat ovat
yhdet maailman suurimmista, ja niihin kuuluu miljoonia yrityksiä ja satoja
miljoonia kansalaisia. Euroopan keskuspankin (EKP) tilastotietojen mukaan
vuonna 2009 suoritettiin pelkästään euroalueella lähes 58 miljardia
vähittäismaksutapahtumaa. Liitteessä 1 esitetään maksutapahtumien jakautuminen
maksuvälineittäin. Näiden markkinoiden yhdentymisestä saatavat taloudelliset
hyödyt ovat huomattavat. Tutkimuksista ilmenee, että esimerkiksi tilisiirtojen,
suoraveloitusten ja maksukorttien täydellinen siirtyminen SEPA-järjestelmään
voisi kuuden vuoden aikana tuottaa yli 300 miljardin euron verran suoria ja
epäsuoria hyötyjä. Maksujärjestelyjen yhdentymistaso Euroopassa vaihtelee
huomattavasti eri maksuvälineiden (kuten tilisiirrot, suoraveloitukset ja
maksukortit) ja maksukanavien (e- ja m-maksut) välillä.
2.1.
Keskeiset maksuvälineet (tilisiirrot ja
suoraveloitukset)
Tilisiirrot ja suoraveloitukset ovat ainoat
maksuvälineet, joille on olemassa yleiseurooppalaiset maksujärjestelmät. Nämä
ovat SEPA-tilisiirto (SEPA Credit Transfer, SCT) ja SEPA-suoraveloitus (SEPA
Direct Debit, SDD), joille Euroopan maksuneuvosto (EPC) on laatinut
säännöstöt euromaksuja varten. Joulukuussa 2010 komissio antoi ehdotuksen
asetukseksi, jossa asetetaan pakolliset määräajat kansallisten
maksujärjestelmien muuttamiselle yleiseurooppalaisten järjestelmien mukaisiksi[3]. Tämän
tärkeän virstanpylvään saavuttaminen luo perustaa seuraavassa kuvattujen
maksuvälineiden ja -kanavien markkinoiden syvemmälle yhdentymiselle.
2.2.
Maksukortit
Maksukortit ovat yleisin ja useimmin
vähittäismaksuissa käytetty sähköinen maksuväline. Määrällisesti
(maksutapahtumien lukumääränä laskettuna) korttimaksut muodostivat kolmasosan
kaikista vähittäismaksuista vuonna 2009. EU:ssa oli tuolloin käytössä noin 726
miljoonaa maksukorttia, eli asukasta kohden kortteja oli 1,45. Keskimäärin EU:n
kuluttajat kuluttivat korttia kohden 2 194 euroa, ja
myyntipistekorttitapahtumien määrä oli 43 (vuonna 2009[4],
maakohtaiset tiedot liitteessä 1). Eurooppalaiset maksukorttimarkkinat eivät
kuitenkaan vielä ole läheskään yhdentyneet, ja konkreettiset tulokset ovat
vielä vähäisiä. Korttimaksujen jyrkkä lisääntyminen viime vuosikymmenen aikana
ja siitä saadut mittakaavaedut eivät ole johtaneet huomattavaan kuluttajien
kustannusten tai pankkien välisten ja kauppiailta veloitettavien
palvelumaksujen alenemiseen. Lisäksi toisen jäsenvaltion
pankkikorttijärjestelmää ei useinkaan hyväksytä ulkomailla, mikä haittaa
yhtenäismarkkinoiden kehittymistä. Maksukorttipetokset ovat myös edelleen
ongelma, erityisesti etäkaupankäynnissä.
2.3.
Maksut internetin kautta (e-maksut)
E-maksut ovat internetin Maksut inernetin
kautta (e-maksut) välityksellä suoritettavia maksuja, joissa käytetään
tavallisesti jotakin seuraavista kolmesta tavasta: 1) Etämaksutapahtuma maksukortilla
internetin välityksellä. 2) Verkkopankkipalveluihin perustuvat
tilisiirrot tai suoraveloitukset, joissa maksaja käyttää verkkopankkipalvelua
tunnistautumiseen (toimii tällä hetkellä ainoastaan kansallisella tasolla)[5]. 3) Maksut käyttäen erityistä e-maksupalveluntarjoajaa,
jonka palvelussa kuluttajalla on oma tili. Tilille voidaan siirtää rahaa
”perinteisillä” maksumenetelmillä, esimerkiksi pankkisiirrolla ja
luottokorttimaksulla. E-maksujen merkitys kasvaa jatkuvasti
sähköisen kaupankäynnin, eli internetin välityksellä tapahtuvan tuotteiden
ostamisen ja myynnin, yleistymisen myötä. Forrester Research ‑tutkimusyrityksen
mukaan[6]
verkko-ostoksia tekevien määrän ennustetaan Euroopassa kasvavan 141 miljoonasta
(vuonna 2009) 190 miljoonaan vuoteen 2014 mennessä. Sähköisen kaupankäynnin
markkinoiden vuosikasvuksi seuraavien viiden vuoden aikana arvioidaan noin 10
prosenttia. Asukasta kohti lasketun verkko-ostosten määrän ennustetaan EU:n
tasolla nousevan vuodesta 2009 vuoteen 2014 mennessä 483 eurosta 601 euroon.
Huomattavasta kasvupotentiaalista huolimatta sähköisen kaupankäynnin osuus on
tällä hetkellä ainoastaan 3,4 prosenttia kaikesta vähittäiskaupasta Euroopassa[7], joten
käyttämättömiä kasvumahdollisuuksia on edelleen huomattavasti. Sähköisen kaupankäynnin tulevaisuutta
koskeneessa julkisessa kuulemisessa[8]
maksujärjestelyt todettiin yhdeksi suurimmista esteistä sähköisen kaupan
tulevalle kasvulle. Kuulemisessa esiin nousseita tähän liittyviä keskeisiä
kysymyksiä ovat maksutapojen moninaisuus eri jäsenvaltioissa, maksujen
kustannukset kuluttajille ja kauppiaille erityisesti pienissä maksuissa
(mikromaksuissa) ja maksupalvelujen tietoturva. Koska käytössä ei ole
yhdenmukaista ja kattavaa (itse-)sääntelyjärjestelmää, Euroopan
e-maksuympäristö on suurelta osin jakautunut kansallisten rajojen mukaan, ja
markkinoilla on vähäinen määrä menestyviä maakohtaisia e-maksujärjestelmiä ja
muutama suuri kansainvälinen toimija Euroopan ulkopuolelta.
2.4.
Mobiilimaksut (m-maksut)
M-maksut ovat maksuja, joissa maksudata ja
maksutoimeksianto luodaan, lähetetään tai vahvistetaan matkapuhelimen tai
mobiililaitteen kautta. M-maksuja voidaan käyttää sekä verkko-ostamisessa että
perinteisessä kaupassa, ja niillä voidaan maksaa niin digitaalisia kuin
fyysisiäkin tuotteita. Mobiilimaksut voidaan jakaa kahteen
pääryhmään: 1) Etämobiilimaksuja suoritetaan
enimmäkseen internetin/WAP-protokollan[9]
kautta tai käyttäen lisämaksullisia tekstiviestipalveluja, jotka laskutetaan
maksajalta matkapuheluoperaattorin välityksellä. Useimmat internetin
välityksellä suoritettavat mobiilimaksut perustuvat tällä hetkellä
korttimaksujärjestelmiin. Muutkin ratkaisut, jotka perustuvat tilisiirtoihin
tai suoraveloitukseen, ovat teknisesti toteutettavissa ja mahdollisesti yhtä
turvallisia, tehokkaita ja kilpailukykyisiä, mutta niillä näyttää olevan
vaikeuksia päästä markkinoille. 2) Lähimaksut suoritetaan
yleensä suoraan myyntipisteessä. NFC-lähitiedonsiirtoteknologiassa (Near
Field Communication), joka on toistaiseksi johtava lähiteknologia, maksut
edellyttävät erityisvarustellun matkapuhelimen, joka voidaan tunnistaa, kun se
viedään myyntipisteessä (esim. kauppa, julkinen liikenneväline, pysäköintitila)
lähelle lukulaitetta. Nämä määritelmät osoittavat, että rajanveto
e-maksujen ja m-maksujen välillä on etenkin etämobiilimaksujen tapauksessa
vaikeaa ja voi edelleen vaikeutua tulevaisuudessa. Kaikki maksutavat huomioiden kasvu on
lukumääräisesti tällä hetkellä nopeinta matkapuhelimella suoritettavissa
maksuissa. Nopeasti yleistyvät älypuhelimet, joihin voi asentaa kehittyneitä
maksusovelluksia, ovat kiihdyttäneet tätä kehitystä. Juniper Research ‑tutkimusyrityksen
ennusteiden mukaan m-maksujen kokonaisarvo kasvaa vuosina 2010–2012
maailmanlaajuisesti 100 miljardista Yhdysvaltain dollarista 200 miljardiin
dollariin. Muut tutkimukset viittaavat siihen, että m-maksujen arvo ylittää
maailmanlaajuisesti biljoonan Yhdysvaltain dollarin rajan vuonna 2014, ja
pelkästään Euroopassa arvo on yhteensä 350 miljardia dollaria. On myös
arvioitu, että vuonna 2014 joka viidennessä älypuhelimessa on NFC-ominaisuus. EU:ssa m-maksuilla on edelleen huomattavasti
varaa yleistyä verrattuna esimerkiksi Aasian/Tyynenmeren alueeseen. Gartner-tutkimusyrityksen
laskelmien mukaan Länsi-Euroopassa oli 7,1 miljoonaa mobiilimaksujen käyttäjää
vuonna 2010 verrattuna Aasian/Tyynenmeren 62,8 miljoonaan käyttäjään, joista
suuri osa on Japanissa. Yksi tärkeimmistä syistä hitaammalle yleistymiselle
Euroopan markkinoilla on hyvin hajanaiset mobiilimaksumarkkinat. Keskeiset
markkinatoimijat (matkapuhelinverkko-operaattorit, maksupalveluntarjoajat,
matkapuhelinvalmistajat) eivät ole vielä sopineet elinkelpoisesta
liiketoimintamallista, joka mahdollistaisi yhteentoimivat maksuratkaisut. Tämän
seurauksena merkittävimmät ja lupaavimmat globaalit m-maksuhankkeet
käynnistetään tällä hetkellä Euroopan ulkopuolella. Apple, Google
ja Visa ovat kaikki ilmoittaneet lähtevänsä voimakkaasti mukaan
m-maksuliiketoimintaan. Pyrkimykset m-maksujärjestelmien yhdentämiseen
Euroopan tasolla perustuvat toistaiseksi itsesääntelyyn. Tässä yhteydessä EPC
tekee yhteistyötä matkaviestinoperaattorien maailmanlaajuisen järjestön GSMA:n
kanssa ja on julkaissut mobiilimaksuista valkoisen kirjan heinäkuussa 2010[10].
Valkoisessa kirjassa keskitytään maksukorttien kautta toteutettaviin
mobiilimaksuihin. Kuten e-maksujenkin tapauksessa,
m-maksumarkkinat Euroopassa uhkaavat pysyä hajanaisina, koska ei ole olemassa
konkreettisia eurooppalaisia puitteita keskeisissä kysymyksissä, joita ovat
tekniset standardit, turvallisuus, yhteentoimivuus ja markkinatoimijoiden
välinen yhteistyö. Lisäksi sekä e- että m-maksujen tapauksessa (potentiaaliset)
markkinatoimijat vaikuttavat haluttomilta investointeihin niin kauan kuin
oikeudellista epävarmuutta esimerkiksi maksukorttien yhteisistä
käyttömaksujärjestelmistä ei ole ratkaistu (ks. kohta 4.1. jäljempänä).
3.
Visio ja tavoitteet
Euroopan komission ja EKP:n esittämän,
euromääräisiä sähköisiä vähittäismaksuja koko EU:ssa koskevan SEPA-vision[11] mukaan
rajat ylittävien ja maan sisäisten maksujen välille ei tulisi tehdä
minkäänlaista eroa. Tämä ero pitäisi poistaa SEPAan liittyvien standardien ja
ohjeistojen pohjalta myös muissa kuin euromääräisissä maksuissa EU:ssa. Näin
päästäisiin EU:n tasolla todellisiin digitaalisiin sisämarkkinoihin.
Täydellinen yhdentyminen merkitsisi seuraavia asioita: Kuluttajat
voisivat käyttää samaa pankkitiliä kaikkiin maksutapahtumiin, vaikka he
asuisivat ulkomailla tai matkustaisivat usein EU:n sisällä. Innovoinnin
nopeutumisen myötä maksamisesta tulisi helpompaa ja kulloiseenkin
ostotapahtumaan paremmin sopivaa (perinteinen/verkkokauppa, mikromaksut / suuret
maksut jne.). Yritykset ja viranomaiset voisivat yksinkertaistaa ja virtaviivaistaa maksuprosessejaan ja
keskittää rahoitustoimintojaan koko EU:ssa. Tämä tarjoaisi merkittäviä
säästömahdollisuuksia. Lisäksi yhteiset avoimet standardit ja maksutapahtumien
nopeampi selvittäminen parantaisivat kassavirtaa. Myös kauppiaat hyötyisivät edullisista,
tehokkaista ja turvallisista sähköisten maksujen ratkaisuista. Lisääntynyt
kilpailu tekisi käteisen käsittelyn vaihtoehdoista houkuttelevampia. Tämä
puolestaan tekisi sähköiseen kaupankäyntiin siirtymisestä houkuttelevampaa ja
parantaisi asiakaskokemusta maksutilanteessa. Maksupalveluntarjoajat, toisin sanoen pankit ja muut maksupalveluntarjoajat, voisivat
hyödyntää mittakaavaetuja yhdenmukaistamalla maksuvälineitä ja saavuttamalla
siten kustannussäästöjä alkuinvestoinnin jälkeen. Tämä avaisi pääsyn uusille
markkinoille sekä nykyisten maksuvälineiden tulopohjan kasvattamiseksi että
uudenlaisten palvelujen ottamiseksi käyttöön laajemmassa mittakaavassa. Teknologian tarjoajat, kuten ohjelmistovalmistajat, kehittäjät ja tietotekniikkakonsultit,
voisivat nojautua kehitystyössään ja ratkaisuissaan yleiseurooppalaisiin
välineisiin, mikä helpottaisi innovointia EU: n jäsenvaltioissa. Jotta tämä visio toteutuisi kortti-, e- ja
m-maksuissa, on puututtava vielä muutamiin muihin seikkoihin, joita ovat
turvallisuus, valinnanvapaus, esteetön tekninen ja liiketoiminnallinen
innovointi, eri komponenttien standardointi ja yhteentoimivuus. Seuraavassa
tarkastellaan näitä kysymyksiä yksityiskohtaisemmin.
4.
Tarve edistää ja nopeuttaa markkinoiden yhdentymistä
Edellä kuvatun vision mukaisesti on yksilöity
viisi mahdollista tapaa edistää kortti-, e- ja m-maksujen yhdentymistä.
4.1.
Markkinoiden hajanaisuus, markkinoille pääsy ja
markkinoille tulo rajojen yli
Tässä yhteydessä voidaan nostaa esiin useita erillisiä kysymyksiä. On
tärkeää huomata, että nämä kysymykset, vaikka ne kaikki juontavatkin juurensa
maksukortteihin liittyvistä kaupallisista käytänteistä, koskettavat samalla
tavoin e- ja m-maksuja tai niillä on ainakin johdannaisvaikutuksia, jotka
epäsuorasti vaikuttavat e- ja m-maksuihin esimerkiksi silloin kun e- tai
m-maksu suoritetaan maksukorttia käyttämällä.
4.1.1.
Monenväliset toimituspalkkiot (MIF-palkkiot)
Perinteisessä neljän osapuolen välisessä korttijärjestelmän
liiketoimintamallissa pankkien väliset palkkiot maksaa kauppiaan
maksupalveluntarjoaja (vastaanottava palveluntarjoaja) kortinhaltijan
maksupalveluntarjoajalle (liikkeellelaskenut palveluntarjoaja).
Toimituspalkkioista voidaan sopia kahdenvälisesti vastaanottavan ja
liikkeellelaskeneen palveluntarjoajan välillä tai monenvälisesti päätöksellä,
joka sitoo kaikkia maksukorttijärjestelmään osallistuvia
maksupalveluntarjoajia. Liitteessä 2 on lisätietoa näistä monenvälisistä
toimituspalkkioista (Multilateral Inter-change Fees, MIF)[12]. Kilpailu- ja sääntelyviranomaiset ovat jo jonkin aikaa tutkineet
toimituspalkkioita. Joissain EU:n ulkopuolisissa maissa[13] niihin
on puututtu sääntelyllä. EU:ssa Euroopan komissio ja kansalliset kilpailuviranomaiset
ovat antaneet useita päätöksiä, joilla kielletään EU:n kilpailusääntöjen
nojalla tietyt toimituspalkkiojärjestelyt[14]. Monenvälisten toimituspalkkioiden tavanomainen peruste on, että niiden
pohjalta maksupalveluntarjoajat voivat rohkaista kuluttajia käyttämään
maksukorttia. Monenvälisiä toimituspalkkioita veloittamalla liikkeellelaskevat
maksupalveluntarjoajat voivat myöntää kortteja ilmaiseksi tai vain pientä
kortinhaltijamaksua vastaan ja mahdollisesti tarjota kuluttajille erilaisia
bonuksia (esim. lentopisteitä)[15].
Tämä ”tasapainotusmekanismi” voi luoda tehokkuusetuja lisäämällä kortin
käyttöä. Se, että käytössä on laaja valikoima eritasoisia palkkioita ja
kansallisella ja Euroopan tasolla meneillään olevien ja loppuun saatettujen
oikeuskäsittelyjen aikataulu ja kohdeala vaihtelevat, voi johtaa vääristymiin
sisämarkkinoilla. Tämä saattaa pahentaa markkinoiden hajanaisuutta, ja
merkitsee sitä, että vähittäismyyjät eivät vielä pääse hyötymään maksukorttien
sisämarkkinoista. Lisäksi korkeat monenväliset toimituspalkkiot saattavat toimia
markkinoille tulon esteinä kustannuksiltaan alhaisille korttijärjestelmille ja
muille maksujärjestelmille (esim. e-maksut ja m-maksut). Nämä monenvälisten toimitusmaksujen ominaispiirteet koskevat yleisesti
neljän osapuolen järjestelmiä. Kolmen osapuolen järjestelmissä – joissa sama
maksupalveluntarjoaja palvelee sekä maksajaa että maksunsaajaa – käytetään
”sisäänrakennettua” toimituspalkkiota, joka voi aiheuttaa samankaltaisia
kilpailupaineen puuttumiseen liittyviä epäilyksiä. Korkeat toimituspalkkiot ja läpinäkyvyyden puute (ks. kohta 4.2)
näyttäisivät olevan erityisen merkityksellisiä ongelmia kauppiaille, jotka
hyväksyvät yrityskortit[16]
– eli maksukortit, joita myönnetään yrityksille ja niiden työntekijöille työhön
liittyvien kulujen (esim. liikematkat, toimistotarvikkeet) maksamista varten.
Näiden kohdalla kortinhaltijoita saatetaan kannustaa bonuksilla ja muilla
eduilla käyttämään juuri tätä maksuvälinettä. Kysymykset 1) Saman korttijärjestelmän monenväliset toimituspalkkiot
voivat vaihdella maittain ja rajat ylittävissä maksuissa. Voiko tämä aiheuttaa
ongelmia yhdentyneillä markkinoilla? Katsotteko, että erilaiset käyttöehdot ja
-edellytykset korttimarkkinoilla eri jäsenvaltioissa kuvastavat rakenteellisia
eroja näillä markkinoilla? Uskotteko, että voisi olla olemassa objektiivisia
syitä soveltaa maan sisäisiin maksuihin eri palkkioita kuin rajat ylittäviin
maksuihin? 2) Onko tarpeen lisätä oikeudellista selkeyttä, kun kyse on
toimituspalkkioista? Jos vastaus on kyllä, miten ja mitä välineitä käyttäen
tämä voitaisiin tehdä? 3) Jos toimituspalkkiot edellyttävät mielestänne toimia,
mihin asioihin olisi puututtava ja millä keinoin? Olisiko esimerkiksi
alennettava monenvälisten toimituspalkkioiden tasoa, lisättävä palkkioiden läpinäkyvyyttä
tai helpotettava markkinoille pääsyä? Olisiko tämän koskettava myös kolmen
osapuolen järjestelmiä? Olisiko tehtävä ero kuluttajakorttien ja yrityskorttien
välillä?
4.1.2.
Korttitapahtumien vastaanotto rajojen yli
Rajat ylittävällä vastaanotolla tarkoitetaan tilannetta, jossa kauppias
käyttää toiseen maahan sijoittautuneen vastaanottavan maksupalveluntarjoajan
palveluja. Tässä järjestelyssä kaikki kauppiaat hyötyvät niiltä veloitettavien
palvelumaksujen kovemmasta kilpailusta, mutta yritykset voivat myös nimetä
maksutapahtumilleen tietyn saman vastaanottajapalveluntarjoajan, mikä luo
hallinnollista tehokkuushyötyä ja rajat ylittävää kilpailua. Useat ongelmat estävät kuitenkin rajat ylittävää vastaanottoa
kehittymästä. Teknisten standardien erojen (joita käsitellään kohdassa 4.3)
lisäksi tietyt kansainvälisten korttijärjestelmien käyttämät säännöt ja
järjestelyt voivat tehdä rajat ylittävästä korttitapahtumien
vastaanottopalvelusta kauppiaalle vähemmän houkuttelevan vaihtoehdon: –
Kansainväliset korttijärjestelmät soveltavat
erityisiä valtuutusjärjestelmiä ja järjestelmämaksuja/lupamaksuja
vastaanottopalveluntarjoajiin, jotka tarjoavat rajat ylittäviä palveluja. –
Rajat ylittävien vastaanottajien on maksettava
liikkeellelaskeneelle maksupalveluntarjoajalle toimituspalkkio, jota
sovelletaan myyntipaikan maassa. Tämä estää kauppiaita valitsemasta halvinta
vastaanottajapalvelua, vaikka rajat ylittävä maksupalveluntarjoaja ei yleensä
ole mukana kyseisessä maan sisäisessä toimituspalkkiojärjestelmässä, jonka ovat
määritelleet kyseisen maan maksupalveluntarjoajat. –
Rajat ylittävät vastaanottajapalvelut voivat myös
joutua epäedulliseen asemaan maissa, joissa maan sisäisillä
maksupalveluntarjoajilla on rinnakkaisia kahdenvälisten
toimituspalkkiosopimusten verkostoja. Tämä vaikeuttaa rajat ylittävän kilpailun
kehittymistä, koska vastaanottajapalvelujen on maksettava täysi virallinen
toimituspalkkio. Kysymykset 4) Onko tällä hetkellä olemassa esteitä rajat ylittävälle tai
keskitetylle maksutapahtumien vastaanotolle? Jos on, niin mistä syystä?
Voitaisiinko rajat ylittäviä tai keskitettyjä maksutapahtumien
vastaanottopalveluja helpottamalla saavuttaa huomattavia etuja? 5) Miten rajat ylittäviä vastaanottopalveluja voitaisiin
helpottaa? Jos katsotte, että toimia tarvitaan, millaisia toimia olisi
toteutettava ja mihin asioihin niissä olisi puututtava? Onko esimerkiksi
perusteltua, että rajat ylittävä maksutapahtumien vastaanotto edellyttää
maksukorttijärjestelmän ennakkolupaa? Olisiko monenväliset toimitusmaksut
laskettava vähittäiskauppiaan maan perusteella (myyntipisteessä)? Vai pitäisikö
rajat ylittävään korttitapahtumien vastaanottoon soveltaa erityistä rajat
ylittävää monenvälistä toimituspalkkiota?
4.1.3.
Yhdistelmäkortit
Yhdistelmäkorteissa on kyse eri maksujärjestelmien yhdistämisestä
samalle kortille tai laitteelle. Tällä hetkellä uusille tulokkaille lupaavin
tapa tuoda järjestelmänsä markkinoille on saada liikkeellelaskeva
maksupalveluntarjoaja lisäämään maksukortteihinsa niissä jo olevan
(kansainvälisen) maksujärjestelmän rinnalle uuden tulokkaan
maksujärjestelmämahdollisuuden. Näin kuluttajat voivat maksaessaan valita eri
maksujärjestelmien välillä (edellyttäen, että kauppias hyväksyy molemmat
järjestelmät) ottaen huomioon liikkeellelaskevien maksupalveluntarjoajien
mahdolliset bonukset (lentopisteet jne.) ja mahdolliset kauppiaan tarjoamat
kannustimet (toisen järjestelmän lisämaksut, hyvitykset, muunlainen valintojen
ohjaus). Tässä vaiheessa ei ole selvää, sallivatko ja missä määrin nykyisten
järjestelmien säännöt kansallisilla markkinoilla kilpailevien järjestelmien
sisällyttämisen samalle kortille. Eri maksujärjestelmät voivat määrätä myös
raportointivaatimuksia tai palkkiomaksuja liikeellelaskijoille ja
korttitapahtumien vastaanottajille niiden maksumahdollisuuden sisältävillä
korteilla suoritetuista maksutapahtumista, vaikka maksua ei olisikaan tehty
niiden järjestelmää käyttäen. SEPAn korttilainsäädäntö sisältää säännön, jonka
mukaan liikkeellelaskeva maksupalveluntarjoaja voi kuluttajan kanssa asiasta
sovittuaan esivalita yhdistelmäkortilta maksujärjestelmän, jota käytetään
myyntipisteissä. Näin ollen yhdistelmäkortit voivat aiheuttaa myös
kilpailuongelmia, jos niitä käytetään rajoittamaan tai perusteettomasti
ohjaamaan maksujärjestelmän ja/tai maksuvälineen käyttöä. Toistaiseksi
yhdistelymalli koskee kortteja, mutta tulevaisuudessa se tulee yhä enemmän
liittymään myös mobiilimaksuihin. Kysymykset 6) Mitkä ovat yhdistelmäkorttien potentiaaliset hyödyt ja
haitat? Liittyykö yhdistelmäkortteihin mahdollisia rajoituksia, jotka ovat
erityisen ongelmallisia? Jos mahdollista, kuvailkaa ongelman laajuutta
määrällisesti. Olisiko korttijärjestelmien yhdistelmäkorteille asettamiin
rajoituksiin puututtava ja miten? 7) Kenen olisi yhdistelmäkorttia käytettäessä päätettävä
siitä, mitä maksujärjestelmää käytetään ensin? Miten tämä voitaisiin toteuttaa
käytännössä?
4.1.4.
Korttimaksujärjestelmien erottaminen korttimaksujen
käsittelystä
Joillakin korttijärjestelmillä on tytäryrityksiä, jotka käsittelevät
maksutapahtumia, ja korttijärjestelmät pystyvät asettamaan tytäryhtiönsä käytön
pakolliseksi asiakkailleen. Tämä muodostaa markkinoille pääsyn esteen
maksutapahtumien käsittelijöille ja uusille korttijärjestelmille. Este
voitaisiin poistaa eriyttämällä korttijärjestelmän hallinnointi selkeästi korttimaksujen
käsittelystä erilliseksi toiminnoksi. Eriyttäminen lisäisi näin ollen kilpailua
korttijärjestelmien välillä ja maksutapahtumien käsittelijöiden kesken, ja
antaisi pankeille mahdollisuuden osallistua pelkästään yhteen yhteensopivaan
infrastruktuuriin. SEPAn korttilainsäädännössä säädetään järjestelmän hallinnon
ja maksujen käsittelyn eriyttämisestä, mutta ei määrätä tähän liittyvistä
yksittäisistä järjestelyistä. Nykyinen puute yhteentoimivuuden yhteisistä puitteista on johtanut
hajanaisiin korttimaksujen käsittelyn markkinoihin. Eri infrastruktuureja
käyttävien pankkien välisten maksujen selvityksessä käytettäviä teknisiä ja
liiketoiminnallisia menettelyjä onkin parannettava. Myös
järjestelmäriippumattomien käsittelystandardien laatiminen auttaisi järjestelmä-
ja käsittelytoimintojen eriyttämistä. Kysymykset 8) Pidättekö järjestelmä- ja käsittelytoimintojen
yhteenniputtamista ongelmallisena ja jos, niin miksi? Kuinka suuresta
ongelmasta on kysymys? 9) Olisiko asiaan puututtava? Kannatatteko oikeudellista
eriyttämistä (eli toiminnallista eriyttämistä niin, että omistajuus edelleen
säilyisi samalla hallintayhtiöllä) vai täydellistä omistajuuden eriyttämistä?
4.1.5.
Pääsy selvitysjärjestelmiin
Toisin kuin pankeilla, maksulaitoksilla, siten kuin ne on määritelty
maksupalveluista sisämarkkinoilla annetussa direktiivissä 2007/64/EY[17], ja
sähköisen rahan liikkeellelaskijoilla ei ole suoraa pääsyä maksu- ja
selvitysjärjestelmiin. Maksu- ja selvitysjärjestelmiä koskevan direktiivin 2
artiklan b alakohdan nojalla ainoastaan luottolaitokset ja
sijoituspalveluyritykset voivat osallistua nimettyihin selvitysjärjestelmiin.
Tämän seurauksena muut maksupalveluntarjoajat katsovat, että ne eivät pysty
kilpailemaan pankkien kanssa tasaveroisesti, koska ne joutuvat käyttämään maksujen
selvittämisessä pankkien palveluja. Kysymykset 10) Onko se, että maksulaitosten ja sähköisen rahan
liikkeeseenlaskijoiden on tyydyttävä välilliseen pääsyyn maksu- ja
selvitysjärjestelmiin, ongelma, ja jos näin on, kuinka suuresta ongelmasta on
kyse? 11) Olisiko luotava yhteinen korttikäsittelykehys, jossa
vahvistettaisiin säännöt SEPAn mukaisten korttien käsittelylle (eli
valtuutuksille ja maksujen selvitysmenettelyille)? Olisiko siinä vahvistettava
ehdot ja maksut, joita sovelletaan kortinkäsittelyinfrastruktuureihin pääsyyn
läpinäkyvin ja syrjimättömin kriteerein? Olisiko siinä käsiteltävä
maksulaitosten ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskijoiden osallistumista
nimettyihin selvitysjärjestelmiin? Olisiko maksupalveludirektiiviä ja
selvitysdirektiiviä muutettava vastaavasti?
4.1.6.
SEPAn korttilainsäädännön noudattaminen
EPC:n laatimaa SEPA:n korttilainsäädäntöä (SEPA Cards Framework, SCF)
ei saatu kokonaisuudessaan käytäntöön 1. tammikuuta 2011 mennessä, kuten alun
perin oli suunniteltu, koska monet sen perustana olevista osista eivät olleet
aktiivisessa käytössä. SCF:n potentiaalinen vaikutus ei rajoitu vain
euromääräisiin maksuihin. SCF kattaa yleiskortit, joilla maksetaan ja nostetaan
käteistä euroina SEPA-alueella, mutta myös muissa kuin euroja käyttävissä SEPA-maissa
toimivilla maksupalveluntarjoajilla ja korttijärjestelmillä on kannustin olla
SCF-yhteensopivia voidakseen käsitellä euromääräisiä maksutapahtumia. SEPAn
kanssa yhteensopimattomat vakiintuneet euromääräisten maksutapahtumien
maksujärjestelmät poistuvat SCF:n puitteissa periaatteessa asteittain
markkinoilta. Tämä merkitsee, että vaatimustenvastaiset järjestelmät häviävät
SCF:n täysimääräisen täytäntöönpanon myötä. SCF:ssä määritellään korteille
SEPA-yhteensopivuuteen liittyviä vaatimuksia: Liikkeellelaskevan
maksupalveluntarjoajan on taattava korttimaksut ja
EMV-maksuvarmennusstandardeja (siru ja PIN-koodi) on noudatettava
kokonaisuudessaan. Nämä tekniset vaatimukset myös ohjaavat/rajaavat Euroopan
unionissa käytettäviä liiketoimintamalleja myönteisessä mielessä siten, että
sallituille järjestelmillä syntyy yhteiset yhdentyneet eurooppalaiset
markkinat. Kysymykset 12) Mitä mieltä olette SCF:n sisällöstä ja
markkinavaikutuksista (tuotteet, hinnat, ehdot ja edellytykset)? Riittääkö SCF
ajamaan markkinoiden yhdentymistä EU:n tasolla? Onko osa-alueita, joita olisi
tarkasteltava uudelleen? Olisiko vaatimustenvastaisten järjestelmien
poistuttava SCF:n täyden käyttöönoton jälkeen, vai olisiko niiden toiminnan
jatkuminen perusteltua?
4.1.7.
Tiedot varojen saatavuudesta
Ennakkotieto varojen saatavuudesta on keskeinen tekijä monissa
liiketoimintamalleissa, koska sitä tarvitaan yksittäisen maksutapahtuman
hyväksymiseen ja/tai takaamiseen. Pankkitilin ylläpitäjinä pankit ovat
eräänlaisessa portinvartija-asemassa, joka käytännössä määrittelee monien
liiketoimintamallien elinkelpoisuuden. Vaikka kuluttajat tietyissä uusissa
maksupalveluissa suostuisivatkin siihen, että tiedot varojen riittävyydestä
heidän pankkitilillään annettaisiin heidän valitsemalleen maksupalveluntarjoajalle,
pankit voivat estää pääsyn tähän tietoon. Koska maksujen turvallisuus ja
luottamus maksujärjestelmää kohtaan yleensä on erittäin tärkeä asia ja pankit
ovat valvonnan alaisia, tällainen pidättäytyminen tietojen luovuttamisesta voi
joissain tapauksissa olla perusteltua. Se luo kuitenkin eturistiriidan
pankeille, joilla voi olla kannustin kieltäytyä yhteistyöstä asiakkaidensa
tahdon vastaisesti. Tämä voi vaikeuttaa turvallisten ja tehokkaiden
vaihtoehtoisten maksuratkaisujen syntymistä, vaikka niihin sovellettaisiinkin
toiminnan vakautta koskevia vaatimuksia. Kysymykset 13) Onko tarpeen antaa muille kuin pankeille mahdollisuus saada
asiakkaan suostumuksella tietoja pankkitilillä olevista varoista, ja jos niin
miten näitä tietoja olisi rajoitettava? Olisiko asiaan puututtava
viranomaistoiminnalla, ja jos niin mitä asioita olisi käsiteltävä ja millaisin
toimin?
4.1.8.
Riippuvuus maksukorttimaksuista
Korttien käyttö lisääntyy maailmassa edelleen. Maksutapahtumien määrä
kasvoi maailmanlaajuisesti 9,7 prosenttia ajanjaksona 2009–2010. Kortit ovat
edelleen suosituin muu kuin käteinen maksuväline, jonka markkinaosuus on yli 40
prosenttia useimmilla markkinoilla[18].
Kun otetaan huomioon maksukorttien käytön lisääntyminen, myös sähköisessä
kaupankäynnissä, on todennäköistä, että on olemassa kasvava määrä yrityksiä,
joiden toiminta on tosiasiallisesti riippuvaista mahdollisuudesta hyväksyä
korttimaksuja. Tällöin voidaan kysyä, olisiko yleisen edun mukaista määritellä
objektiiviset säännöt, joissa kuvataan olosuhteet ja menettelyt, joiden
mukaisesti korttimaksujärjestelmät voivat yksipuolisesti kieltäytyä
korttimaksumahdollisuuden myöntämisestä. Kysymykset 14) Kun otetaan huomioon maksukorttien lisääntyvä käyttö,
katsotteko, että on olemassa yrityksiä, joiden toiminta riippuu niiden kyvystä
hyväksyä korttimaksut? Antakaa konkreettisia esimerkkejä yrityksistä ja/tai
toimialoista. Jos näin on, onko tarpeen asettaa objektiiviset säännöt sille,
miten maksupalveluntarjoajat ja maksukorttijärjestelmät voivat käyttäytyä
suhteessa niistä riippuvaisiin käyttäjiin?
4.2.
Kuluttajille sekä vähittäiskauppiaille ja muille
yrityksille tarjottavien maksupalvelujen läpinäkyvä ja kustannustehokas
hinnoittelu
Näiden maksupalvelujen todelliset kustannukset jäävät usein hämäriksi
sekä kuluttajille että kauppiaille, mikä johtaa EU:n taloudessa korkeampiin
maksukustannuksiin. Läpinäkyvyyden puute koskee pääasiassa korttimarkkinoita,
mutta korttien, e-maksujen ja m-maksujen yhteyksien vuoksi vaikutuksia
kohdistuu kaikkiin näihin maksutapoihin. Hinnoittelun läpinäkyvyys olisi
lisäksi nähtävä keinona vähentää maksutapahtumista kaikille osapuolille
koituvia kustannuksia ja optimoida viime kädessä kustannukset koko EU:ssa
maksupalvelujen käyttäjien hyödyksi. Toinen kysymys, joka liittyy
maksupalvelujen hinnoitteluun, koskee mikromaksuja, eli pieniä maksuja, jotka
luonteensa vuoksi usein suoritetaan kortti-, internet- tai mobiilimaksuna. Sekä
kuluttajat että kauppiaat pitävät näistä maksuista veloitettavia palkkioita
usein kohtuuttomina, koska niiden osuus maksusta on yleensä huomattavasti
merkittävämpi kuin suuremmissa maksuissa. Tämä tilanne on osaltaan saattanut
johtaa vaihtoehtoisten digitaalisten valuuttojen kehittämiseen.
4.2.1.
Kuluttajan ja kauppiaan suhde: läpinäkyvyys
Kuluttajat ovat harvoin tietoisia tietyn maksuvälineen käytön kaikista
kustannuksista, eli kustannuksista, jotka eivät koidu pelkästään suoraan
heille, vaan myös maksunsaajalle (kauppiaalle). Jos eri maksuvälineiden (esim.
eri korttipalveluntarjoajat, käteinen, sekit) kustannukset ovat kuluttajille
samat, heillä on taipumus ajatella, että kauppiaalle on yhdentekevää, minkä
maksutavan he valitsevat. Näin ollen kuluttajat perustavat maksuvälineen
valintansa joko helppouteen tai mahdollisiin etuihin, joita heille koituu
tietyn maksutavan käytöstä. Kuluttajan valitsema maksuväline ei kuitenkaan välttämättä ole paras
mahdollinen, kun ajatellaan taloudelle aiheutuvia kokonaiskustannuksia.
Kauppiaat sisällyttävät maksutapahtumakustannukset yleensä myymiensä tavaroiden
ja palvelujen hintoihin. Lopputuloksena on, että kaikki kuluttajat maksavat
hankinnoistaan enemmän, jotta voidaan kattaa joidenkin käyttämät kalliimmat
maksutavat. Jos eri maksuvälineiden käytön kokonaiskustannukset saataisiin
näkyvämmiksi, maksamisen kokonaiskustannukset voisivat koko talouden tasolla
pienentyä. Tämä voitaisiin saavuttaa antamalla kuluttajalle tieto siitä, kuinka
paljon tietyn maksuvälineen käyttö ja/tai käsittely maksaa kauppiaalle. Tässä
yhteydessä olisi tärkeää arvioida suuremman avoimuuden todennäköistä vaikutusta
kuluttajien käyttäytymiseen ja keskityttävä ymmärtämään paremmin kuluttajien
reaktioita ja tarpeita. Kysymykset 15) Olisiko kauppiaiden ilmoitettava kuluttajille palkkioista,
joita ne maksavat erilaisten maksuvälineiden käytöstä? Olisiko
maksupalveluntarjoajat velvoitettava tiedottamaan kuluttajille kauppiailta
veloitettavista palvelumaksuista ja monenvälisistä toimituspalkkioista, joita
ne saavat asiakkaiden maksutapahtumista? Onko tällä tiedolla merkitystä
kuluttajille ja vaikuttaako se heidän maksuvalintoihinsa?
4.2.2.
Kuluttajan ja kauppiaan suhde: tietyn järjestelmän
lisämaksut, hyvitykset ja muunlainen valintojen ohjaus
Toinen vaihtoehto hinnoittelun läpinäkyvyyden lisäämiseksi kuluttajan
ja kauppiaan välisessä suhteessa ja kaikkein tehokkaimman maksuvälineen käytön
edistämiseksi voisi olla se, että kauppias käyttäisi järjestelmällisesti ja
kattavasti lisämaksuja, hyvityksiä ja muunlaista ohjailua (esim. hyväksymällä
tietyt kortit vain tietyn summan ylittäville ostoksille, ilmoittamalla selvästi
toivotusta maksuvälineestä). Tämä voisi kannustaa käyttämään tehokkaimpia
maksutapoja. ”Käyttäjä maksaa” -periaatteen mukaisesti kustannusten olisi
periaatteessa koiduttava tietyn palvelun käyttäjille eikä jakauduttava
laajemmalle ryhmälle. On myös perusteltua pohtia lisämaksuihin mahdollisesti liittyviä
väärinkäytöksiä, kuten läpinäkyvyyden puutetta ja sitä, ettei käytettävissä
käytännössä ehkä ole vaihtoehtoista maksuvälinettä, jolla lisämaksun voisi
välttää[19].
Tämä on ollut ongelma etenkin tietyillä toimialoilla (esim. lentomatkailussa).
Lisämaksun veloittamista ei tulisi käyttää kauppiaan lisätulolähteenä, vaan
siinä olisi rajoituttava maksuvälineen käytöstä aiheutuviin todellisiin
kustannuksiin, kuten kuluttajien oikeuksista annetun direktiivin[20] 19
artiklassa säädetään. Maksupalveludirektiivin 52 artiklan 3 kohdassa annetaan kauppiaille
nimenomaisesti mahdollisuus soveltaa tietyn maksuvälineen käyttöön lisämaksuja
ja hyvityksiä[21].
Jäsenvaltiot voivat kuitenkin edelleen kieltää lisämaksun veloittamisen tai
rajoittaa sitä tietyin edellytyksin, mutta hyvityksiin ne eivät voi puuttua.
Jäsenvaltiot soveltavat tätä säännöstä alueillaan hyvin erilaisin tavoin.
Erilaiset kansalliset toimintatavat lisäävät merkittävästi sisämarkkinoiden
monimutkaisuutta ja hämmentävät sekä kuluttaja että kauppiaita erityisesti
rajat ylittävissä maksutapahtumissa. Kysymykset 16) Olisiko Euroopan unionissa tarpeen yhdenmukaistaa kortti-,
internet- ja m-maksuihin liittyviä hyvityksiä, lisämaksuja ja muita
ohjauskäytäntöjä? Jos, niin mihin suuntaan tällaisessa yhdenmukaistamisessa
olisi pyrittävä? Esimerkiksi: – Olisiko tiettyjen menetelmien (hyvitykset, lisämaksut
jne.) käyttöön kannustettava, ja jos, niin miten? – Olisiko lisämaksut yleisesti sallittava edellyttäen,
että ne rajoitetaan maksuvälineestä kauppiaalle koituviin todellisiin
kustannuksiin? – Olisiko kauppiaita pyydettävä hyväksymään yksi laajalti
käytössä oleva kustannustehokas sähköinen maksuväline ilman lisämaksua? – Olisiko mikromaksuihin ja soveltuvin osin
vaihtoehtoisiin digitaalisiin valuuttoihin sovellettava erityissääntöjä?
4.2.3.
Kauppiaan ja maksupalveluntarjoajan suhde
Maksuvälineiden hinnoittelun ja maksutapahtumien todellisten
kustannusten läpinäkyvyyttä voitaisiin parantaa myös puuttumalla kauppiaan ja
maksupalveluntarjoajan väliseen suhteeseen. Jotkin korttijärjestelmien tällä hetkellä käyttämät säännöt aiheuttavat
sen, että kauppiaiden on vaikea vaikuttaa kuluttajiin maksutapaa valittaessa ja
kyseiset säännöt rajoittavat kauppiaiden mahdollisuuksia hyväksyä vain
valitsemiaan kortteja. Tämän vuoksi maksupalveluntarjoajien on helpompi
soveltaa korkeita monenvälisiä toimituspalkkioita, mikä mahdollisesti lisää
korttimaksujen kustannuksia ja tukahduttaa kilpailua. Nämä säännöt ovat: –
NDR-sääntö (No Discrimination Rule), jonka
mukaan vähittäiskauppiaat eivät saa lisämaksuin, hyvityksin tai muutoin ohjata
asiakkaitaan käyttämään kauppiaan haluamaa maksuvälinettä. –
HAC-sääntö (Honour All Cards), jonka mukaan
kauppiaiden on hyväksyttävä kaikki saman korttijärjestelmän kortit, vaikka
niihin liittyvät palkkiot eivät ole samat[22]. –
Tasapainottamiskäytännöt, joita tietyt
korttitapahtumien vastaanottajat käyttävät. Tasapainottamisen seurauksena
korttitapahtumien vastaanottaja veloittaa kauppiailta korttimaksuista
keskimääräisen palkkion, eikä kauppias saa tietoa korttiluokkakohtaisista eri
palvelumaksuista. Muutokset korttijärjestelmien säännöissä ja korttitapahtumien
vastaanottajien käytännöissä antaisivat kauppiaille enemmän neuvotteluvoimaa
suhteessa korttitapahtumia vastaanottaviin palveluntarjoajiin varsinkin
palvelumaksujen tapauksessa, ja ne parantaisivat samalla kauppiaiden
mahdollisuuksia vaikuttaa kuluttajien päätöksiin. Tämä voisi alentaa
korttimaksujen kustannuksia koko taloudessa ja parantaisi uusien kilpailevien
järjestelmien mahdollisuuksia tulla kauppiaiden hyväksymiksi. Kysymykset 17) Voisivatko muutokset korttijärjestelmien säännöissä ja
korttitapahtumien vastaanottajien säännöissä parantaa toiminnan avoimuutta ja
helpottaa maksupalvelujen kustannustehokasta hinnoittelua? Olisivatko tällaiset
toimenpiteet itsessään tuloksellisia vai edellyttäisivätkö ne
oheistoimenpiteitä? Edellyttäisivätkö tällaiset muutokset lisää tasapainottavia
toimenpiteitä tai uusia toimenpiteitä kauppiaan ja kuluttajan suhteen osalta,
jotta kuluttajan oikeuksia ei heikennettäisi? Olisiko tämän koskettava myös
kolmen osapuolen järjestelmiä? Olisiko tehtävä ero kuluttajakorttien ja
yrityskorttien välillä? Liittyykö mikromaksuihin erityisiä vaatimuksia
tai vaikutuksia?
4.3.
Standardointi
Eurooppalaiset maksupalvelujen käyttäjät
(yritykset, kuluttajat, kauppiaat) pääsevät hyötymään kilpailusta,
valinnanvapaudesta ja tehokkaammista maksutapahtumista, jos alalla saavutetaan
yhteentoimivuus rajojen yli. Tämä koskee kaikkia sähköisiä maksuja, ja siihen
kuuluu maksutavasta riippuen monia maksuprosessin toimijoita. Eri osatekijöiden
(esim. yhteyskäytännöt, rajapinnat, sovellukset, palvelut) standardointi on
kuitenkin toteutettava huolellisesti, jotta minimoidaan vaara sulkea
potentiaalisia kilpailijoita markkinoilta tai tukahduttaa innovointia[23]. Korttimaksut Kuten edellä kuvataan, korttimaksuun liittyy
tiedonsiirtoa korttitapahtumat vastaanottavan palveluntarjoajan ja kortin
liikkeellelaskeneen palveluntarjoajan välillä
(vastaanottaja-liikkeellelaskija-yhteys), mutta myös kauppiaan ja korttitapahtumat
vastaanottavan palveluntarjoajan välillä (mahdollisesti fyysisen maksupäätteen
kautta) (maksupääte-vastaanottaja-yhteys). Maksupääte-vastaanottaja-yhteyden tapauksessa
vallitsee puute yhteisistä standardeista rajojen yli ja monissa tapauksissa
jopa maan sisäisesti. Teknisten eritelmien laatimiseksi on olemassa muutamia
yksityisiä aloitteita, kuten EPAS (Electronic Protocol Application Software)
ja C-TAP (Common Terminal Acquirer Protocol). Näitä hankkeita kehitetään
kuitenkin usein toisistaan erillään ja eri suuntiin, ja niitä ohjaavat
toisistaan poikkeavat kaupalliset edut. Standardointityön hajanaisuus vaikuttaa
kolmella tavalla. Ensinnäkin yhteisten standardien puute rajaa mahdolliset
palveluntarjoajat kotimaisiin korttitapahtumien vastaanottajiin ja haittaa
siten maksupalvelujen kilpailtujen sisämarkkinoiden syntymistä. Toiseksi
kauppiaiden on ylläpidettävä erilaisia järjestelmiä ja yhteyskäytäntöjä
hallitakseen maksujen vastaanottopalveluprosessiin liittyvää tiedonsiirtoa –
järjestelmiä tarvitaan vähintään yksi kutakin toimintamaata kohti, mutta
monissa tapauksissa vielä enemmän, mikä vähentää mahdollisuuksia keskittää
toimintoja sekä rajoittaa tehokkuushyötyjä. Kolmanneksi yhteisten standardien
puute maksupääte-vastaanottaja-yhteydellä estää usein pankkikorttien
hyväksymisen ulkomailla. Tämä on kuluttajien näkökulmasta ristiriitaista, kun
ajatellaan sisämarkkinoita ja euroalueen jäsenvaltioiden yhteistä
käteismaksuvaluuttaa. Vastaanottaja-liikkeellelaskija-yhteyksissä
tilanne on yhtä epätyydyttävä. Pankkien välinen maksujen käsittely
(valtuuttaminen ja selvittäminen) perustuu nykyisellään eri korttijärjestelmien
erilaisiin sääntöihin. Korttijärjestelmän ja käsittelyn täydellinen
eriyttäminen (ks. kohta 4.1.4) edellyttää vastaanottaja-liikkeellelaskija-yhteyksissä
yhteentoimivuutta eri korttijärjestelmien välillä. Toimialavetoiset
standardointipyrkimykset ovat vastaanottaja-liikkeellelaskija-yhteyksissä tällä
hetkellä vähäisiä, eivätkä ne ole vielä herättäneet paljonkaan kiinnostusta
kaikkien markkinatoimijoiden keskuudessa. Kolmas kysymys koskee sertifiointia. Kullekin
maalle ja korttijärjestelmälle on olemassa erilaisia kriteerejä ja
arviointimenettelyjä, joita käytetään sirukorttien, maksupäätteiden jne.
pakollisessa sertifioinnissa. Nämä sertifiointimenettelyt ovat erittäin
tärkeitä maksujen turvallisuuden varmistamiseksi, mutta koska niitä ei ole
yhdenmukaistettu Euroopassa, ne aiheuttavat korttien ja päätteiden
valmistajille turhia kustannuksia. Tätä ongelmaa korjaamaan käynnistettiin markkinalähtöiset
hankkeet OSeC (Open Standards for Security and Certification) ja CAS (Common
Approval Scheme). Alkuvaiheen edistyminen on ollut lupaavaa, mutta hankkeet
eivät vielä ole tuottaneet markkinoilla konkreettisia tuloksia. EPC on perustanut laajan CSG-ryhmän (Cards
Stakeholder Group), jonka jäsenet edustavat keskeisiä aloja, kuten
kauppiaita, korttimaksujen käsittelijöitä, korttijärjestelmiä,
maksupalveluntarjoajia ja tekniikkayrityksiä. CSG kehittää SEPA Cards ‑standardointikokonaisuutta,
jonka viides versio julkaistiin joulukuussa 2010. Kokonaisuuden tavoitteena on
yhdenmukaistaa SEPA-standardeja niin, että ”mikä tahansa SEPA-kortti voisi
teknisestä näkökulmasta toimia missä tahansa SEPA-maksupäätteessä” sekä edistää
yhdenmukaisia sertifiointimenettelyjä ja -standardeja. Toistaiseksi se on
kuitenkin tuottanut varsin vähän konkreettisia tuloksia, kun ajatellaan
toimivien yhtenäisten korttimarkkinoiden luomista. E- ja m-maksut EPC julkaisi lokakuussa 2010 yhdessä
matkaviestinoperaattorien maailmanlaajuisen järjestön GSMA:n kanssa asiakirjan[24], jossa
hahmotellaan matkaviestinoperaattorien ja pankkien rooleja ja vastuita
kontaktittomien sovellusten hallinnoinnissa. Pankki- ja korttisektori on siis
aloittanut matkaviestintäoperaattorien kanssa keskustelut yhteistyöstä ja
standardoinnista. Konkreettisia tuloksia ei kuitenkaan toistaiseksi ole
saavutettu ja useita merkittäviä puutteita on vielä korjattava, jotta alalle
saadaan rakennettua rajojen yli toimiviin m-maksujen liiketoimintamalleihin
perustuva vakaa ekosysteemi. M-maksujen standardointityössä olisi pyrittävä
varmistamaan m-maksuratkaisujen täydellinen yhteentoimivuus ja suosittava
avoimia standardeja, jotta palvelujen liikkuvuusominaisuus kuluttajien
näkökulmasta toteutuisi. Lisäksi standardoinnissa olisi m-maksujen
erityisluonteen vuoksi käsiteltävä m-maksusovellusten siirrettävyyttä (eli
sitä, miten helposti maksusovellukset ovat siirrettävissä kuluttajan vaihtaessa
matkaviestinoperaattoriaan). Yhteisten standardien puute näyttäisi olevan
pienempi ongelma e-maksuissa. Tämä johtuu osittain siitä, että yhteisenä
alustana käytetään internetiä ja sen yhteisiä yhteyskäytäntöjä. Vaikka e-maksu
pantaisiinkin vireille internetissä, se käsitellään usein tavanomaisena
korttimaksuna tai verkkopankkialustan kautta. Näin ollen e-maksuihin vaikuttaa
kielteisesti enemmän yhteentoimivuuden puute maksuprosessin toimijoiden välillä
(ks. kohta 4.4) kuin standardien puute. Lisäksi on korostettava, että
standardoinnissa olisi varmistettava myös, että kuluttajille tarjotut e- ja
m-maksuratkaisut ovat helposti saatavilla ja käyttäjäystävällisiä. Kysymykset 18) Oletteko samaa mieltä siitä, että yhteisten standardien
käytöstä korttimaksuissa olisi hyötyä? Mitkä ovat mahdollisesti suurimmat
puutteet? Liittyykö korttimaksuihin edellä mainittujen kolmen näkökohdan
(vastaanottaja-liikkeellelaskija-yhteydet, maksupääte-vastaanottaja-yhteydet,
sertifiointi) lisäksi osa-alueita, jotka hyötyisivät lisästandardoinnista? 19) Riittävätkö nykyiset ohjausjärjestelyt korttimaksujen
yhteisten standardien koordinointiin, edistämiseen ja käyttöönoton
varmistamiseen kohtuullisessa ajassa? Ovatko kaikki sidosryhmät asianmukaisesti
edustettuina? Onko olemassa erityisiä tapoja, joilla voitaisiin parantaa
erimielisyyksien ratkaisua ja nopeuttaa yhteisymmärryksen löytämistä? 20) Olisiko eurooppalaisten standardointielinten, kuten
Euroopan standardointikomitean (Comité européen de normalisation, CEN)
tai Euroopan telealan standardointilaitoksen (European Telecommunications
Standards Institute, ETSI), oltava aktiivisemmin mukana korttimaksujen
standardoinnissa? Millä aloilla katsotte niillä olevan eniten annettavaa ja
mitä mahdolliset tulokset voisivat olla? Onko olemassa muita uusia tai olemassa
olevia elimiä, jotka voisivat helpottaa korttimaksujen standardointia? 21) Liittyykö e- ja m-maksuihin erityisiä osa-alueita, joilla
lisästandardointi voisi ratkaisevasti tukea perusperiaatteita, kuten avointa
innovointia, sovellusten siirrettävyyttä ja yhteentoimivuutta? Mitkä nämä
osa-alueet olisivat? 22) Olisiko eurooppalaisten standardointielinten, kuten ETSIn
ja CENin, oltava aktiivisemmin mukana e- tai m-maksujen standardoinnissa? Millä
aloilla katsotte niillä olevan eniten annettavaa ja mitä mahdolliset tulokset
voisivat olla?
4.4.
Palveluntarjoajien välinen yhteentoimivuus
Yhteistyö on keskeinen vaatimus
verkostotoimialoilla, kuten maksupalveluissa, koska mikä tahansa maksu
edellyttää sopimusta maksajan maksupalveluntarjoajan ja maksunsaajan
maksupalveluntarjoajan välillä. Jotta mikä tahansa maksu menisi perille mille
tahansa vastaanottajalle ilman haittaa asiaan liittyville toimijoille ja
välittäjille, olisi suotavaa saavuttaa yhteentoimivuuden näkökulmasta korkea
koordinaatiotaso. Sen lisäksi, että puututaan edellä
mainittuihin esteisiin erityisesti korttitapahtumien vastaanottajan valinnassa
ja kaupallisissa säännöissä, yhteentoimivuuden periaatetta voitaisiin soveltaa
myös korttimarkkinoilla linjassa tilisiirtoja ja suoraveloitusta koskevan
komission ehdotuksen kanssa.
4.4.1.
Yhteentoimivuus m-maksujen alalla
Mobiilimaksumarkkinat ovat Euroopassa vielä
lapsenkengissä. Yksi tärkeimmistä esteistä m-maksujen laajalle yleistymiselle
näyttäisi olevan pattitilanne matkaviestinoperaattorien, perinteisten
maksupalveluntarjoajien (pankkien) ja muiden toimijoiden, kuten laitevalmistajien
ja sovelluskehittäjien välillä. Näyttää siltä, että matkaviestinoperaattorit
pyrkivät hallitsemaan liiketoimintaa ainakin osana niiden roolia palvelun
turvallisuusnäkökohtien takaajana. Samaan aikaan e-maksualan toimijat pyrkivät
laajentamaan toimintaansa mobiiliympäristöön (sekä etä- että lähimaksuissa). Näyttää todennäköiseltä, että standardeja ja
siten yhteentoimivuutta hallitsevat yksityisen sektorin toimijat tulevat
dominoimaan koko maksuketjua eli itse laitetta, sovellusalustaa ja turvallisuuden
hallintaa. Tässä tilanteessa on olemassa vakava riski, että kokonaisuus
pirstaloituu valmistajakohtaisten ratkaisujen myötä. Ei pitäisi myöskään
unohtaa, että yhteentoimivuuteen liittyy mahdollisesti muita aloja, jotka eivät
ole johtavassa asemassa standardointistrategiassa. Tällaisia ovat esimerkiksi
julkinen liikenne (matkalippujen maksaminen) ja terveydenhuoltoala
(sairausvakuutuskorttipohjaiset maksut).
4.4.2.
Yhteentoimivuus e-maksujen alalla
EPC on päättänyt, ettei se perusta omaa verkkopankkimallia, ja
ehdottanut sen sijaan, että laaditaan yhteentoimivuuden puitteet, jotka
mahdollistavat eri järjestelmien välisen kilpailun ja jättävät yksittäisten
pankkien päätettäväksi sen, mihin järjestelmään ne haluavat liittyä.
Toistaiseksi muut palveluntarjoajat kuin pankit eivät ole saaneet liittyä tähän
työhön[25].
Kolme pankkipohjaista järjestelmää[26]
on toteuttanut käyttökelpoisuuskokeita järjestelmien yhteentoimivuuden
testaamiseksi. Vielä on liian aikaista arvioida, voitaisiinko hanketta
onnistuneesti laajentaa EU:n tasoiseksi malliksi. Samaan aikaan EBA Clearing, selvitystoiminnan harjoittaja, jonka
omistajiin kuuluu lähes 70 pankkia, on ilmoittanut verkkopankkipohjaisesta
e-maksualoitteesta. Pilottijärjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön toukokuussa
2012.
4.4.3.
Yhteentoimivuus ja kilpailu
Tekninen yhteentoimivuus olisi erotettava kaupallisesta
yhteentoimivuudesta, eli kauppiaiden mahdollisuudesta valita
korttitapahtumiensa vastaanottaja ja kuluttajien mahdollisuudesta valita
korttinsa liikkeellelaskija niiden sijainnista riippumatta. On myös tärkeää
vastata yhteentoimivuushaasteisiin, joita kolmen osapuolen järjestelmissä
esiintyy verrattuna neljän osapuolen järjestelmiin. Kysymykset 23) Onko maksuketjussa tällä hetkellä segmenttiä (maksaja,
maksunsaaja, maksunsaajan maksupalveluntarjoaja, maksun käsittelijä,
korttijärjestelmä, maksajan maksupalveluntarjoaja), jossa yhteentoimivuuden
puutteet ovat erityisen näkyviä? Miten niihin olisi puututtava? Minkä tasoinen
yhteentoimivuus olisi tarpeen, jotta vältettäisiin markkinoiden
pirstaloituminen? Onko yksilöitävissä vähimmäisvaatimuksia yhteentoimivuudelle,
varsinkin e-maksujen tapauksessa? 24) Miten voitaisiin löytää ratkaisu m-maksujen
yhteentoimivuuden tämänhetkiseen pattitilanteeseen ja hitaaseen edistymiseen
e-maksujen alalla? Riittävätkö nykyiset ohjausjärjestelyt yhteentoimivuuden
koordinointiin, edistämiseen ja varmistamiseen kohtuullisessa ajassa? Ovatko
kaikki sidosryhmät asianmukaisesti edustettuina? Onko olemassa erityisiä
tapoja, joilla voitaisiin parantaa erimielisyyksien ratkaisua ja nopeuttaa
yhteisymmärryksen löytämistä?
4.5.
Maksujen turvallisuus
Vähittäismaksujen turvallisuus on ehdottoman
tärkeä edellytys niin maksuvälineiden käyttäjille kuin kauppiaillekin.
Kuluttajat ovat ymmärrettävästi huolissaan mediassa taajaan käsitellyistä
petoksista ja tietojen väärinkäyttötilanteista ja ovat näin ollen erityisen
herkkiä kortti- ja internet-maksujen turvallisuusongelmille. Sähköisen
kaupankäynnin tulevaisuutta sisämarkkinoilla koskeva julkinen kuuleminen
vahvisti tämän ja nosti maksamisen turvallisuuden yhdeksi keskeisistä
huolenaiheista, jotka vaikeuttavat sähköisen kaupankäynnin yleistymistä. Turvallisuusvaatimusten tärkeimpänä tehtävänä
on ehkäistä petokset. Allekirjoituspohjaisten korttien (jotka luetaan niissä
olevan magneettiraidan avulla) meneillään oleva korvaaminen PIN-koodia
käyttävillä sirukorteilla (EMV-yhteensopivilla korteilla) on Euroopan tasolla
auttanut huomattavasti vähentämään petoksia myyntipisteissä. Vuoden 2010
lopulla noin 90 prosenttia kaikista maksupäätteistä myyntipisteissä ja 80
prosenttia kaikista maksukorteista EU:ssa oli EMV-yhteensopivia. Vaikka tämä on
auttanut vähentämään korttipetoksia fyysisissä maksutapahtumissa, petollinen
toiminta on nyt enenevässä määrin siirtymässä etämaksutapahtumiin ja
erityisesti verkkomaksuihin. Etäkorttimaksut ovat vain pieni osa kaikista
korttimaksutapahtumista, mutta jo nyt suurin osa petostapauksista liittyy
niihin. Myös muut kuin kortilla suoritettavat e-maksut ovat alttiita
petoksille. Verkkopankkipalvelujen ja muiden verkkomaksutapahtumien osalta
tilannetta voidaan korjata esimerkiksi kaksitasoisella tunnistamisella, eli
käyttämällä PIN-koodin lisäksi kertakäyttöistä transaktiotunnusta, joka saadaan
tekstiviestillä tai luodaan esimerkiksi salasanageneraattorilla. Tässä on
kuitenkin löydettävä tasapaino turvallisuuden, nopeuden ja helppokäyttöisyyden
välillä. Toinen keskeinen tämän alan kysymys on
tietosuoja. Kaikki maksuvälineet, joihin tässä asiakirjassa viitataan,
edellyttävät henkilötietojen käsittelyä ja sähköisten viestintäverkkojen
käyttöä. Arkaluontoisten asiakastietojen olisi pysyttävä suojatun
maksuinfrastruktuurin sisällä sekä niitä käsiteltäessä että niitä
säilytettäessä. Direktiiveissä 95/46/EY[27] ja 2002/58/EY[28]
vahvistetaan oikeudelliset puitteet, joita sovelletaan henkilötietojen
käsittelyyn EU:ssa. Niillä säännellään myös maksutapahtumaan liittyvien eri
toimijoiden tässä yhteydessä harjoittamaa tietojen käsittelyä. Tämä on
keskeinen vastuualue kaikille maksutapahtumaan liittyville markkinatoimijoille.
On äärimmäisen tärkeää, että maksutapahtumissa käytettävät
tunnistamismekanismit suunnitellaan alusta alkaen niin, että niissä
varmistetaan tietosuojavaatimusten täyttyminen. Niiden tahojen määrä, joilla on
pääsy tunnistustietoihin maksutapahtuman aikana tai sen jälkeen, olisi
rajattava niihin, jotka ovat ehdottomasti tarpeen maksutapahtuman
toteuttamiseksi. Turvallisten
verkkomaksujen yhdentyneet markkinat voisivat lisäksi helpottaa laitonta
sisältöä tarjoavien tai väärennettyjä tuotteita myyvien verkkosivustojen
vastaista toimintaa. Noudattaen asianmukaisia ennalta vahvistettuja menettelyjä
maksupalveluntarjoajia voitaisiin vaatia kieltäytymään hoitamasta
maksutapahtumia verkkosivustoilta, jotka on aiemmin todettu laittomiksi. Kysymykset 25) Katsotteko, että fyysiset maksutapahtumat, mukaan luettuina
EMV-yhteensopivilla korteilla suoritettavat maksut ja lähitiedonsiirtoa
käyttävät m-maksut, ovat riittävän turvallisia? Mitkä ovat mahdollisia
turvallisuuspuutteita ja miten niihin voitaisiin puuttua? 26) Tarvitaanko etämaksuja (korttimaksuja, e-maksuja ja
m-maksuja) varten ylimääräisiä turvallisuusvaatimuksia (esim. kaksitasoinen
tunnistus tai suojattujen maksuyhteyskäytäntöjen käyttö)? Jos tarvitaan, mitkä
lähestymistavat ja teknologiat olisivat tuloksellisimpia? 27) Olisiko maksuturvallisuuden tueksi luotava sääntelykehys,
mahdollisesti yhteydessä muihin digitaaliseen todentamiseen liittyviin
aloitteisiin? Minkä markkinatoimijaryhmien olisi kuuluttava tällaisen
sääntelykehyksen piiriin? 28) Mitkä ovat parhaita tapoja varmistaa henkilötietojen suoja
ja EU-oikeudessa säädettyjen oikeudellisten ja teknisten vaatimusten
noudattaminen?
5.
Strategian täytäntöönpano/ohjaus
5.1.
SEPAn kehityksen ohjaus
Tähän saakka SEPA-hanketta on pääsääntöisesti
edistetty itsesääntelyllisenä hankkeena, jonka perustamisesta ja
hallinnoinnista on vastannut EPC:n kautta Euroopan pankkisektori ja joka on
saanut vahvaa tukea EKP:lta ja komissiolta. EPC:n täysistunto vastaa
SEPA-järjestelmien ja SEPA-puitteiden hallinnoinnista sekä näihin järjestelmiin
ja puitteisiin liittyvien uusien sääntöjen tai muutosten hyväksymisestä. EPC:n
jäsenistössä on pankkien lisäksi tällä hetkellä yksi paikka maksualan
laitoksille, mutta muut maksupalveluntarjoajat, maksutapahtumien käsittelijät,
tarjontapuolen markkinatoimijat (esimerkiksi ohjelmistotoimittajat,
maksupäätteiden valmistajat) ja käyttäjät eivät ole edustettuina. Parantaakseen sidosryhmien osallistumista
SEPAn ohjaukseen EU:n tasolla komissio ja EKP perustivat maaliskuussa 2010
yhdessä korkean tason hallintoelimen, ”SEPA-neuvoston”. Se kokoaa yhteen
korkean tason edustajia sekä maksumarkkinoiden kysyntä- että tarjontapuolelta.
Sen tavoitteena on edistää yhdennettyjä euromääräisten vähittäismaksujen
markkinoita ja rakentaa yksimielisyyttä SEPAn toteutuksen seuraavista
vaiheista. Sillä ei ole lainsäädäntävaltaa eikä se voi antaa sitovia
määräyksiä. Euromääräisten tilisiirtojen ja
suoraveloitusten teknisistä vaatimuksista annetun asetuksen myötä EU:n
toimielinten aktiivisempi osallistuminen SEPAn ohjaukseen voisi olla hyödyksi.
Tässä yhteydessä voitaisiin harkita lainsäädännöllisessä ja sääntelyllisessä
valvonnassa merkittävämpää roolia esimerkiksi EKP:lle, komissiolle tai Euroopan
pankkiviranomaiselle (EBA). Kysymykset 29) Miten arvioisitte SEPAn nykyisiä ohjausjärjestelyjä
EU-tasolla? Voitteko yksilöidä heikkouksia ja onko teillä ehdotuksia SEPAn
ohjauksen parantamiseksi? Millaista yleispainotusta pitäisitte
tarkoituksenmukaisena toisaalta sääntelyyn ja toisaalta itsesääntelyyn
perustuvan lähestymistavan välillä? Oletteko samaa mieltä siitä, että Euroopan
sääntely- ja valvontaviranomaisten olisi otettava aiempaa aktiivisempi rooli
SEPA-hankkeen jatkokehityksessä?
5.2.
Kehityksen ohjaaminen korttien, m-maksujen ja
e-maksujen alalla
Sidosryhmien osallistumismahdollisuuksien
parantamiseksi EPC on perustanut SEPA-tilisiirtoja ja SEPA-suoraveloituksia
käsittelevän CSF-foorumin (Customer Stakeholders Forum) ja korttimaksuja
käsittelevän CSG-ryhmän (Cards Stakeholders Group). Molempien elinten
puheenjohtajuutta hoitavat yhdessä EPC ja loppukäyttäjien edustajat.
Itsesääntelyn puolelta voidaan mainita EPC:n hyväksymät SEPA-korttien
SCF-puitteet (SEPA Cards Framework), jotka tosin vielä kaipaavat
tarkentamista. Ne muodostavat vapaaehtoisen käytännesäännöstön, jossa
määritellään periaatteet ja ehdot, joita pankkien, maksutapahtumien
käsittelijöiden ja korttijärjestelmien on noudatettava ollakseen SCF- tai
SEPA-yhteensopivia. Vaikka SCF tarjoaakin euromääräisiä maksuja hyväksyville
toimijoille vahvan kannustimen pyrkiä SEPA-yhteensopivuuteen, sillä ei ole
kaikkien sidosryhmien yksimielistä tukea, eikä siinä ole muodollista
mekanismia, jonka avulla voitaisiin tulkita, seurata ja valvoa, onko tietty
korttijärjestelmä SEPAn mukainen, tai jonka avulla voitaisiin ratkaista
mahdolliset riitatilanteet. Esimerkiksi asianmukaisten puitteiden
luomisessa e- ja m-maksuille yhtenäistämispyrkimykset ovat tuottaneet
konkreettisia tuloksia hyvin hitaasti, mikä on viivästyttänyt
yhteentoimivuutta, innovaatioita, valinnanvaran lisääntymistä ja mittakaavavaikutuksia.
Pattitilanteet ja epävarmuustekijät voivat johtaa siihen, että markkinatoimijat
asettuvat odottavalle kannalle. Koska sitoutuminen kyseiseen koko Euroopan
talouden kannalta tärkeään aloitteeseen on tällä hetkellä puutteellista,
yhdentyneiden markkinoiden aikaansaaminen edellyttää kattavaa lähestymistapaa,
jossa yhdistellään sääntelyä, itsesääntelyä ja kilpailulainsäädännön
noudattamisen valvontaa. Kysymykset 30) Miten olisi suhtauduttava standardoinnin ja
yhteentoimivuuden ohjaamiseen tällä hetkellä liittyviin kysymyksiin? Onko
tarpeen lisätä muiden kuin pankkien osallistumista ja jos, niin miten (esim.
julkinen kuuleminen, sidosryhmien yhteisymmärryspöytäkirja, SEPA-neuvostolle
tehtävä laatia ohjeistusta tietyistä teknisistä standardeista jne.)? Olisiko
jätettävä markkinatoimijoiden tehtäväksi viedä eteenpäin markkinoiden
yhdentymistä EU:n laajuisesti ja erityisesti päättää, pitäisikö ja millä
edellytyksin muita valuuttoja kuin euroa käyttävien maksujärjestelmien sovittaa
toimintansa yhteen nykyisten euromääräisten maksujärjestelmien kanssa? Jos ei,
niin miten asia pitäisi hoitaa? 31) Pitäisikö viranomaisilla olla tässä yhteydessä jokin rooli
ja jos, niin millainen? Voitaisiinko esimerkiksi harkita eurooppalaisten
viranomaistahojen ja EPC:n yhteisymmärryspöytäkirjaa, jossa määriteltäisiin
aikataulu/työsuunnitelma, suoritteet (välitavoitteet) ja tarkat määräajat?
6.
Yleiset huomiot
Kysymykset 32) Tässä asiakirjassa käsitellään tiettyjä kortti-, e- ja
m-maksujen markkinoiden toimintaan liittyviä näkökohtia. Onko mielestänne
tärkeitä kysymyksiä jäänyt käsittelemättä tai käsitelty liian vähän?
7.
Seuraavat vaiheet
Asiasta kiinnostuneita pyydetään toimittamaan
komissiolle näkemyksensä edellä esitetyistä kysymyksistä. Näkemykset olisi
toimitettava komissiolle viimeistään 11. huhtikuuta 2012
sähköpostiosoitteeseen markt-sepa@ec.europa.eu. Vastauksissa ei tarvitse ottaa kantaa kaikkiin
tässä vihreässä kirjassa esitettyihin kysymyksiin. Yksilöikää selkeästi, mihin
kysymyksiin vastauksenne liittyy. Perustelkaa mahdollisuuksien mukaan, miksi
kannatatte tai vastustatte kirjassa esiteltyjä vaihtoehtoja ja näkökulmia. Tämän vihreän kirjan jatkotoimena ja saatujen
vastausten perusteella komissio ilmoittaa seuraavista vaiheista vuoden 2012
toisen vuosineljänneksen aikana. Mahdolliset toimenpide-ehdotukset annetaan
vuoden 2012 viimeisellä tai vuoden 2013 ensimmäisellä vuosineljänneksellä.
Kaikkiin tuleviin mahdollisiin ehdotuksiin liitetään laaja
vaikutustenarviointi. Kuulemisessa saadut lausunnot julkaistaan
internetissä. On tärkeää lukea tämän vihreän kirjan liitteenä oleva
tietosuojaseloste, joka sisältää henkilötietojen ja vastausten käsittelyyn
liittyviä tietoja. Liite 1: Eri maksuvälineiden käyttö Kaavio 1: Muut
kuin käteisellä suoritettavat maksut EU:ssa — määrä maksuvälineittäin
Lähde: EKP, Comparative tables, Retail
transactions Taulukko 1:
Korttimaksut EU:ssa (2009) Jäsenvaltio || Maksu-korttien määrä henkeä kohti || Kortti-tapahtumien määrä henkeä kohti[29] || Korttitapahtuman keskimääräinen arvo korttia kohti (euroa) || Maksutapahtumien määrä myyntipisteissä korttia kohti[30] || Maksutapahtumien vuotuinen arvo myyntipisteissä korttia kohti (euroa) Belgia || 1,78 || 92 || 55 || 52 || 2 843 Saksa || 1,54 || 30 || 64 || 20 || 1 247 Viro || 1,37 || 116 || 17 || 85 || 1 405 Irlanti || 1,22 || 72 || 73 || 56 || 4 237 Kreikka || 1,35 || 8 || 101 || 5 || 487 Espanja || 1,62 || 47 || 46 || 27 || 1 234 Ranska || 1,35 || 107 || 49 || 80 || 3 905 Italia || 1,15 || 24 || 80 || 22 || 1 788 Kypros || 1,54 || 40 || 87 || 25 || 2 072 Luxemburg || 2,00 || 109 || 76 || 57 || 4 166 Malta || 1,55 || 27 || 63 || 18 || 1 108 Alankomaat || 1,83 || 125 || 42 || 68 || 2 902 Itävalta || 1,24 || 46 || 63 || 28 || 1 395 Portugali || 1,89 || 100 || 39 || 53 || 2 060 Slovenia || 1,66 || 54 || 37 || 32 || 1 187 Slovakia || 0,94 || 21 || 57 || 15 || 596 Suomi || 1,74 || 172 || 34 || 100 || 3 402 Euroalueen välisumma || 1,45 || 58 || 52 || 40 || 2 066 Bulgaria || 1,01 || 2 || 78 || 2 || 138 Tšekki || 0,89 || 17 || 38 || 21 || 813 Tanska || 1,25 || 180 || 47 || 129 || 5 875 Latvia || 1,10 || 43 || 20 || 37 || 698 Liettua || 1,29 || 28 || 18 || 22 || 384 Unkari || 0,88 || 18 || 27 || 21 || 1 028 Puola || 0,87 || 18 || 25 || 21 || 539 Romania || 0,60 || 4 || 39 || 7 || 251 Ruotsi || 1,85 || 182 || 40 || 89 || 2 735 Yhdistynyt kuningaskunta || 2,33 || 132 || 58 || 56 || 3 294 EU-27 yhteensä || 1,45 || 63 || 52 || 43 || 2 194 Lähde: Euroopan
keskuspankki, Payment Statistics, helmikuu 2011. Liite 2: Lisää taustatietoja monenvälisistä
toimituspalkkioista Monenvälinen toimituspalkkio (Multilateral
Inter-change Fee, MIF) voi olla prosenttisosuus, kiinteä maksu tai
yhdistelmäpalkkio (prosenttiosuus ja kiinteä maksu). EU:ssa sovelletaan hyvin
monenlaisia MIF-palkkioita. Kaikista näistä palkkioista ei ole julkista tietoa.
Euroopan komission kanssa saavutettujen epävirallisten ja virallisten
ratkaisujen tuloksena MasterCard ja Visa Europe julkaisevat
kuitenkin nykyään asettamansa MIF-palkkiot (useissa maissa paikalliset
pankkiyhteisöt vahvistavat MIF-palkkiot MasterCard- ja Visa-järjestelmien
puitteissa; näissä tapauksissa palkkioita ei yleisesti ottaen julkisteta). MasterCardin
ja Visa Europen MIF-palkkiot vaihtelevat korttiluokittain ja maittain
nollasta (Maestro Sveitsi) 1,62 prosenttiin (MasterCard-pankkikortit
Puolassa) ja 1,90 prosenttiin (Visa-pankkikortit ja ‑yrityskortit
Puolassa). Komission kanssa tekemänsä epävirallisen
sovintoratkaisun mukaisesti Mastercard on alentanut kuluttajille
tarkoitettujen pankkikorttiensa maiden rajat ylittäviä MIF-palkkioita 0,20
prosenttiin ja vastaavia luottokorttien palkkioita 0,30 prosenttiin. Visa
Europe on alentanut kuluttajille suunnatuilla pankkikorteilla
suoritettavista rajat ylittävistä maksutapahtumista ja yhdeksässä EU:n
jäsenvaltiossa suoritetuista maksutapahtumista veloittamiaan MIF-palkkioita
0,20 prosenttiin. Näissä ratkaisuissa käytettiin vertailukohtana niin sanottua
MIT-testiä (Merchant Indifference Test). Testissä MIF asetetaan tasolle,
jolla korttimaksu ei aiheuta vähittäiskauppiaalle suurempia kustannuksia kuin
käteismaksu, jolloin kauppiaalle ei ole väliä, kumpaa kahdesta maksutavasta
käytetään. Tämän tason voidaan siis katsoa varmistavan, että kauppiaat ja
niiden asiakkaat saavat osan niistä tehokkuushyödyistä, joita MIF-palkkioista
väitetään koituvan. Joissain tapauksissa kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet
virallisia ja epävirallisia sovintoratkaisuja tietyistä pankkien välisten
palkkioiden tasoista ja muista ehdoista[31]. Neljän osapuolen järjestelmät ja kolmen
osapuolen järjestelmät MIF-palkkioita
sovelletaan maksukorteilla myyntipisteissä suoritettaviin maksuihin eli
maksuihin, joita kortinhaltija suorittaa kauppiaan toimitiloissa. Neljän
osapuolen järjestelmässä kortin liikkeellelaskeva maksupalveluntarjoaja tekee
kortinhaltijan (maksajan) kanssa sopimuksen, ja kauppias tekee sopimuksen
korttitapahtumat vastaanottavan maksupalveluntarjoajan (eli maksunsaajan
maksupalveluntarjoajan) kanssa kauppiaan maksupäätteellä suoritettavien
maksutapahtumien vastaanottamisesta. Korttitapahtumat vastaanottava
maksupalveluntarjoaja veloittaa palvelustaan kauppiaalta ns. MSC-palvelumaksun
(Merchant Service Charge). Tällaisissa järjestelmissä toimituspalkkiot
ovat korvauksia, joita liikkeellelaskenut maksupalveluntarjoaja veloittaa sen
liikkeellelaskemilla korteilla suoritetuista maksutapahtumista. Nämä palkkiot
maksaa korttitapahtumat vastaanottava maksupalveluntarjoaja, joka edelleen
siirtää tästä aiheutuvat kustannukset kauppiaille korkeampina
MSC-palvelumaksuina. Toimituspalkkio siis käytännössä määrittää pitkälti
hinnan, jonka maksupalveluntarjoajat veloittavat kauppiailta korttimaksujen
hyväksymisestä. Näin ollen MIF-palkkiot vaikuttavat korttitapahtumia
vastaanottavien maksupalveluntarjoajien väliseen kilpailuun kauppiaita ja tätä
myötä asiakkaita haittaavalla tavalla[32],
varsinkin kun tähän yhdistetään tämän asiakirjan kohdissa 4.1 ja 4.2
tarkasteltuja muita liiketoimintakäytänteitä. Kolmen osapuolen korttijärjestelmät, eli maksupalveluntarjoajakohtaiset (”proprietary”) järjestelmät
eroavat neljän osapuolen järjestelmistä, koska maksutapahtumassa ovat mukana
ainoastaan maksaja/kortinhaltija, maksunsaaja/kauppias ja korttijärjestelmä,
kun taas neljän osapuolen järjestelmässä maksutapahtumassa ovat mukana
maksaja/kortinhaltija, kortin liikkeellelaskenut maksupalveluntarjoaja (eli
maksajan maksupalveluntarjoaja), maksunsaaja/kauppias sekä kauppiaan
maksupalveluntarjoaja (korttitapahtumat vastaanottava maksupalveluntarjoaja eli
maksunsaajan maksupalveluntarjoaja). Tämä tarkoittaa, että jälkimmäisessä
tapauksessa korttijärjestelmän rooli rajoittuu lähinnä infrastruktuurin
tarjoamiseen. Kolmen osapuolen järjestelmässä on mukana
ainoastaan yksi maksupalveluntarjoaja, joka toimii samalla sekä kortin
liikkeellelaskijana että korttitapahtumien vastaanottajana. Jos
korttijärjestelmä kuitenkin myöntää useille maksupalveluntarjoajille lisenssejä
korttien liikkeellelaskemista ja korttitapahtumien vastaanottamista varten,
kyseessä ei ole ”puhdas” kolmen osapuolen järjestelmä, vaan tilanne muistuttaa
neljän osapuolen järjestelmää. ”Puhtaissa” kolmen osapuolen järjestelmissä ei
ole maksupalveluntarjoajien välillä nimenomaisesti sovittuja MIF-palkkioita.
Niissä on ainoastaan kortinhaltijan maksamat maksut (vuosimaksut,
tapahtumakohtaiset maksut jne.) ja vähittäiskauppiaan maksamat
MSC-palvelumaksut. Korttijärjestelmä voi kuitenkin käyttää kerättyjä maksuja
jommankumman osa-alueen (eli kauppiaan tai kortinhaltijan) subventoimiseen,
jolloin syntyy ns. implisiittinen MIF-palkkio. [1] Vähittäismaksut
määritellään maksutapahtumiksi, joissa ainakin yksi osapuolista (eli maksaja,
maksunsaaja tai molemmat) ei ole rahoituslaitos. Vähittäismaksuilla
tarkoitetaan siis kaikkia maksutapahtumia, jotka eivät ole kahden pankin
välisiä. [2] Tämä
johtuu monimutkaisista palkkioista maksutapahtumaan osallistuvien eri
maksupalveluntarjoajien välillä ja maksupalveluntarjoajan tavaran tai palvelun
myyjältä perimistä palvelumaksuista. [3] Ehdotus
asetukseksi euromääräisiä tilisiirtoja ja suoraveloituksia koskevien teknisten
vaatimusten vahvistamisesta ja asetuksen (EY) N:o 924/2009 muuttamisesta,
KOM(2010) 775.
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:52010PC0775:FI:NOT. [4] Lähde:
Euroopan keskuspankki, Payment Statistics, helmikuu 2011.
Yksityiskohtaiset maakohtaiset tilastot liitteessä 1. [5] Nämä
maksutapahtumat voidaan toteuttaa joko suoraan maksajan verkkopankissa tai kolmannen
osapuolen välityksellä (esim. Ideal Alankomaissa, Giropay ja Sofortüberweisung
Saksassa ja EPS Itävallassa). [6] http://www.forrester.com/ER/Press/Release/0,1769,1330,00.html. [7] Euromonitor
2010. [8] http://ec.europa.eu/internal_market/consultations/2010/e-commerce_en.htm. [9] WAP-protokollan
(Wireless Application Protocol) on kehittänyt Open Mobile Alliance
(OMA). OMA on toimialafoorumi, jossa matkapuhelintoimialan
eri sidosryhmät sopivat yhteisistä teknisistä määrittelyistä. WAP-selain on
matkapuhelimissa yleisesti käytetty internet-selain. [10] http://www.europeanpaymentscouncil.eu/knowledge_bank_detail.cfm?documents_id=402
ja http://www.europeanpaymentscouncil.eu/knowledge_bank_detail.cfm?documents_id=557.
[11] Euroopan komission ja Euroopan keskuspankin yhteinen
julkilausuma http://www.ecb.int/press/pr/date/2006/html/pr060504_1.fi.html. [12] Liite
sisältää erityisesti tarkempaa tietoa kilpailun pääosaston SEUT-sopimuksen 101
artiklan 3 kohdan nojalla tekemästä analyysista monenvälisten
toimituspalkkioiden asianmukaisesta tasosta. Analyysissa käytettiin MIT-testiä
(Merchant Indifference Test). [13] Australia,
Yhdysvallat. [14] Visa,
MasterCard, Puolan MasterCard -päätös, Unkarin MasterCard -päätös, Italian
MasterCard -päätös. [15] Kortteja
myöntävät pankit voivat kannustaa kortin käyttöön tarjoamalla lisäetuja tai
palkintoja, kuten matkavakuutuksia, hinnanalennuksia tai jopa palautuksia
ostettujen tuotteiden ja palvelujen hinnasta. Joissakin tapauksissa
kuluttajilta myös veloitetaan lisämaksuja, jos he eivät maksa kortillaan
riittävän usein tai tietyn ajan kuluessa vaaditulla summalla. [16] Yrityskortit
jakautuvat kolmeen pääryhmään: i) yrittäjäkortit, joita myönnetään yleensä
pienyritysasiakkaille, joille – toisin kuin kuluttajakorttien tapauksessa – ei
tarjota muita palveluja ii) yhtiökortit, joita yleensä myönnetään keskisuurille
ja suurille yritysasiakkaille, joille tarjotaan lisäksi erilaisia
oheistietopalveluja ja iii) hankintakortit, joita käytetään kaupallisiin
hankintoihin ja jotka usein tarjoavat arvonlisäveroon liittyviä
laskutuspalveluja. [17] Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/64/EY, annettu 13 päivänä marraskuuta
2007, maksupalveluista sisämarkkinoilla (EUVL L 319, 5.12.2007, s. 1). [18] World
Payments Report 2011, s. 10, CapGemini, RBS ja EFMA. [19] Nämä ongelmat
vähentävät sitä, missä määrin kuluttajat vertailevat kokonaishintoja, mikä
aiheuttaa kuluttajille haittaa. Lähde: Yhdistyneen kuningaskunnan
kilpailuvirasto OFT, Payment surcharges — Response to the Which?
super-complaint, kesäkuu 2011. [20] Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/83/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta
2011, kuluttajien oikeuksista, EUVL L 304, 22.11.2011, s. 64. [21] Maksupalveludirektiivi
ei kuitenkaan koske käteisellä tai sekillä suoritettavia maksuja. [22] Käytännössä
HAC-sääntö voidaan nähdä kahtena erillisenä sääntönä: ”hyväksy kaikki liikkeellelaskijat”
(esim. jos kauppias hyväksyy paikallisten pankkien myöntämät Visa-kortit, sen
on hyväksyttävä myös ulkomaiset Visa-kortit) ja ”hyväksy kaikki tuotteet”
(esim. jos kauppias hyväksyy kuluttajien luottokortit sen on hyväksyttävä myös
kalliimmat yrityskortit). Yleisesti ottaen komissio ei pidä ongelmallisena
”hyväksy kaikki liikkeellelaskijat” -sääntöä, vaan on huolissaan ”hyväksy
kaikki tuotteet” -säännön kilpailuvaikutuksista. [23] Osa 7.
Standardointisopimukset. Suuntaviivat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn
sopimuksen 101 artiklan soveltamisesta horisontaalista yhteistyötä koskeviin
sopimuksiin (EUVL C 11, 14.1.2011, s. 1). [24] http://www.europeanpaymentscouncil.eu/knowledge_bank_detail.cfm?documents_id=423. [25] Euroopan
komissio on käynnistänyt standardoinnista kilpailuoikeudellisen selvityksen
varmistaakseen yhteentoimivuuden e-maksujen alalla: http://ec.europa.eu/competition/elojade/isef/case_details.cfm?proc_code=1_39876.
[26] iDEAL
(Alankomaat), EPS (Itävalta) ja Giropay (Saksa). [27] Euroopan parlamentin ja
neuvoston direktiivi 95/46/EY, annettu 24 päivänä lokakuuta 1995, yksilöiden
suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta
liikkuvuudesta, EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31. [28] Euroopan parlamentin ja
neuvoston direktiivi 2002/58/EY, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2002,
henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän
alalla (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi), EYVL L 201, 31.7.2002, s.
37. [29] Ei sisällä
sähköisellä rahalla tehtyjä korttiostoja. [30] Sisältää
jäsenvaltiossa ja sen ulkopuolella sijaitsevilla maksupäätteillä suoritetut
maksutapahtumat. [31] Visa,
MasterCard, Pagobancomat, Groupement. [32] Ks.
komission MasterCard- ja Visa-päätökset – Komission päätös, tehty
19 päivänä joulukuuta 2007, EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan ja
ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä – Asia COMP/34.579 — MasterCard,
Asia COMP/36.518 — EuroCommerce, Asia COMP/38.580 — Yrityskortit;
sekä komission päätös, tehty 8 päivänä joulukuuta 2010, SEUT-sopimuksen 101
artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä – Asia
COMP/39.398 — Visa MIF.