–

TT, edustajinaan Z. Gáliková ja M. Hrabovská, advokátky, sekä P. Hajek ja P. Rosenich, Rechtsanwälte,

–

AK, edustajinaan S. Lenzhofer ja L. Stelzer Páleníková, Rechtsanwälte,

–

Slovakian hallitus, asiamiehinään S. Ondrášiková ja B. Ricziová,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään H. Leupold ja W. Wils,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 (EUVL 2003, L 338, s. 1) 15 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Slovakian kansalainen TT, joka asuu Itävallassa, ja Slovakian kansalainen AK ja jossa on kyse heidän kahden yhteisen lapsensa, jotka asuvat AK:n kanssa Slovakiassa, huoltajuudesta.

3

Haagissa 25.10.1980 kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen (jäljempänä vuoden 1980 Haagin yleissopimus) 6 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Kukin sopimusvaltio nimeää keskusviranomaisen huolehtimaan niistä velvoitteista, joita tämä sopimus näille viranomaisille asettaa.”

4

Haagin yleissopimuksen 8 artiklan ensimmäisessä kappaleessa ja kolmannen kappaleen f kohdassa määrätään seuraavaa:

”Henkilö, laitos tai muu elin, joka väittää, että lapsi on viety pois tai jätetty palauttamatta huoltoa koskevien oikeuksien vastaisesti, voi tehdä hakemuksen joko sen valtion keskusviranomaiselle, missä lapsella on asuinpaikka, tai jonkin toisen sopimusvaltion keskusviranomaiselle saadakseen apua lapsen palauttamisen turvaamiseksi.

– –

Hakemukseen voidaan liittää tai sitä voidaan täydentää seuraavilla asiakirjoilla:

– –

5

Haagin yleissopimuksen 16 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Jos sen sopimusvaltion oikeus- tai hallintoviranomainen, minne lapsi on viety tai mistä lapsi on jätetty palauttamatta, on saanut tiedon siitä, että kysymyksessä on 3 artiklassa tarkoitettu luvaton lapsen poisvieminen tai palauttamatta jättäminen, se ei saa antaa ratkaisua lapsen huoltoa koskevista oikeuksista ennen kuin on selvitetty, että tämän sopimuksen mukaisia edellytyksiä lapsen palauttamiselle ei ole olemassa, tai ellei hakemusta lapsen palauttamisesta ole tehty kohtuullisessa ajassa edellä mainitun tiedon saamisesta lukien.”

6

Asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 12, 13, 17 ja 33 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

7

Asetuksen N:o 2201/2003 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

– –

– –

– –

8

Asetuksen N:o 2201/2003 II lukuun, jonka otsikko on ”Oikeudellinen toimivalta”, sisältyvässä 2 jaksossa, jonka otsikko on puolestaan ”Vanhempainvastuu”, on asetuksen 8–15 artikla.

9

Asetuksen 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Yleinen toimivalta”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, jos lapsen asuinpaikka on asian vireillepanoajankohtana kyseisessä jäsenvaltiossa.

2.   Edellä olevaa 1 kohtaa sovelletaan, jollei 9, 10 ja 12 artiklassa toisin säädetä.”

10

Saman asetuksen 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Toimivalta lapsikaappaustapauksissa”, säädetään seuraavaa:

”Jos lapsi on luvatta viety pois tai jätetty palauttamatta, toimivalta säilyy sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, siihen saakka, kun lapsi on saanut asuinpaikan toisesta jäsenvaltiosta, ja

11

Asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklan, jonka otsikko on ”Lapsen palauttaminen”, 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos henkilö, laitos tai muu elin, jolla on oikeus lapsen huoltoon, hakee jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta [vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen] nojalla tuomiota saadakseen palautetuksi lapsen, joka on luvattomasti viety muuhun jäsenvaltioon – tai jätetty palauttamatta muusta jäsenvaltiosta – kuin jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, sovelletaan 2–8 kohtaa.

2.   Sovellettaessa vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 12 ja 13 artiklaa on varmistettava, että lapselle annetaan mahdollisuus tulla kuulluksi oikeuskäsittelyn aikana, ellei sitä pidetä perusteettomana lapsen iän tai kehitystason huomioon ottaen.

3.   Tuomioistuimen, jolle lapsen palauttamispyyntö tehdään 1 kohdan mukaisesti, on toimittava pyynnön käsittelyssä pikaisesti, noudattaen nopeimpia käytettävissä olevia kansallisen lainsäädännön menettelyjä.

Tuomioistuimen on, paitsi jos se on poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi mahdotonta, annettava tuomionsa viimeistään kuuden viikon kuluttua siitä, kun pyyntö on toimitettu sille, sanotun kuitenkaan rajoittamatta ensimmäisen alakohdan soveltamista.”

12

Kyseisen asetuksen 12 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeuspaikkasopimus”, annetaan tietyin edellytyksin toimivalta ratkaista kaikki vanhempainvastuuta koskevat kysymykset jäsenvaltion tuomioistuimelle, joka käyttää toimivaltaa avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevan hakemuksen osalta.

13

Asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Asian siirtäminen tuomioistuimeen, jolla on paremmat edellytykset asian käsittelyyn”, säädetään seuraavaa:

”1.   Poikkeuksellisesti jäsenvaltion tuomioistuimet, jotka ovat toimivaltaisia tutkimaan pääasian, voivat katsoessaan, että tuomioistuimella toisessa jäsenvaltiossa, johon lapsella on erityisiä siteitä, on paremmat edellytykset käsitellä asiaa tai osaa siitä, ja kun se on lapsen edun mukaista:

2.   Edellä olevaa 1 kohtaa sovelletaan:

Asia voidaan siirtää tuomioistuimen aloitteesta tai muun jäsenvaltion tuomioistuimen pyynnöstä kuitenkin ainoastaan, jos ainakin yksi osapuolista hyväksyy asian siirtämisen.

3.   Lapsella katsotaan olevan 1 kohdassa tarkoitettuja erityisiä siteitä jäsenvaltioon, jos:

4.   Pääasian tutkinnassa toimivaltaisen jäsenvaltion tuomioistuimen on asetettava määräaika, jonka kuluessa asia on pantava vireille toisen jäsenvaltion tuomioistuimissa 1 kohdan mukaisesti.

Jos asiaa ei panna tänä määräaikana vireille tuomioistuimissa, tuomioistuin, jossa asia on pantu vireille, jatkaa toimivallan käyttöä 8–14 artiklan mukaisesti.

5.   Kyseisen toisen jäsenvaltion tuomioistuimet voivat, milloin tämä on asiaan liittyvien erityisten seikkojen vuoksi lapsen edun mukaista, hyväksyä toimivallan kuuden viikon kuluessa siitä, kun asia on pantu niissä vireille 1 kohdan a tai b alakohdan perusteella. Tällöin tuomioistuimen, jossa asia on ensin pantu vireille, on jätettävä asia tutkimatta. Muussa tapauksessa tuomioistuimen, jossa asia on ensin pantu vireille, on käytettävä edelleen toimivaltaansa 8–14 artiklan mukaisesti.

6.   Tätä artiklaa sovellettaessa tuomioistuinten on tehtävä yhteistyötä joko suoraan keskenään tai 53 artiklassa tarkoitettujen keskusviranomaisten välityksellä.”

14

Asetuksen 20 artiklassa, jonka otsikko on ”Väliaikaiset toimenpiteet ja turvaamistoimet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän asetuksen säännökset eivät estä jäsenvaltion tuomioistuimia toteuttamasta kiireellisissä tapauksissa jäsenvaltion laissa säädettyjä väliaikaisia toimenpiteitä ja turvaamistoimia, jotka koskevat valtiossa oleskelevia henkilöitä tai siellä olevaa omaisuutta, myös silloin, kun toisen jäsenvaltion tuomioistuin on tämän asetuksen mukaan toimivaltainen tutkimaan pääasian.

2.   Edellä olevan 1 kohdan täytäntöönpanemiseksi toteutettujen toimenpiteiden soveltaminen on keskeytettävä, kun jäsenvaltion tuomioistuin, joka on tämän asetuksen nojalla toimivaltainen tutkimaan pääasian, on toteuttanut soveltuviksi katsomansa toimenpiteet.”

15

Saman asetuksen 60 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden välisissä suhteissa tällä asetuksella on etusija suhteessa seuraaviin yleissopimuksiin nähden siltä osin kuin ne koskevat tämän asetuksen piiriin kuuluvia asioita:

– –

e) [vuoden 1980] Haagin yleissopimus.”

16

Pääasian valittaja TT ja pääasian vastapuoli AK, jotka ovat kumpikin Slovakian kansalaisia, ovat avioliiton ulkopuolella vuonna 2012 syntyneiden V:n ja M:n vanhempia. Heillä on Slovakian lain nojalla lastensa yhteishuoltajuus.

17

Perhe muutti vuonna 2014 Itävaltaan, jossa lapset olivat lastenseimessä ja sittemmin päiväkodissa. Vuonna 2017 lasten asuessa edelleen Itävallassa he alkoivat käydä koulua Slovakiassa ja kulkivat siis päivittäin Itävallassa sijaitsevan kotinsa ja uuden koulunsa väliä. Lapset puhuvat vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa slovakkia ja osaavat saksaa vain muutaman sanan verran.

18

TT ja AK erosivat vuoden 2020 alussa. Vuoden 2020 heinäkuussa AK otti lapset ilman TT:n suostumusta mukaansa asumaan hänen kanssaan Slovakiassa.

19

TT teki vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla kyseisen yleissopimuksen 8 artiklan ensimmäiseen kappaleeseen ja kolmannen kappaleen f kohtaan perustuvan lasten palauttamista koskevan hakemuksen, joka toimitettiin Okresny súd Bratislava I:een (Bratislavan ensimmäinen piirioikeus, Slovakia).

20

TT teki samanaikaisesti Bezirksgericht Bruck an der Leithalle (Bruck an der Leithan piirioikeus, Itävalta) hakemuksen, jossa hän pyysi ensisijaisesti saada kummankin lapsen yksinhuoltajuuden. Hän väitti olennaisilta osin, että koska AK on vienyt heidän lapsensa luvattomasti Itävallasta Slovakiaan, tämä on vaarantanut heidän hyvinvointinsa ja estänyt heitä ylläpitämästä suhteita isäänsä.

21

AK vastusti viimeksi mainittua hakemusta ja väitti, ettei tuomioistuimella, jossa asia oli pantu vireille, ole kansainvälistä toimivaltaa, koska lasten asuinpaikka on aina ollut Slovakiassa ja koska lapset eivät ole integroituneet sen paikan sosiaaliseen ympäristöön, jossa perheen asunto on ollut Itävallassa.

22

Mainittu tuomioistuin hyväksyi 4.1.2021 tekemällään päätöksellä AK:n esittämän kansainvälisen toimivallan puuttumista koskevan väitteen ja siis hylkäsi TT:n hakemuksen.

23

TT haki muutosta Landesgericht Korneuburgilta (Korneuburgissa sijaitseva osavaltion tuomioistuin, Itävalta), joka muutti 23.2.2021 antamallaan päätöksellä osittain ensimmäisen oikeusasteen ratkaisua ja hylkäsi äidin esittämän kansainvälisen toimivallan puuttumista koskevan väitteen. Ylimääräisen Revision-valituksen johdosta tämä päätös vahvistettiin Oberster Gerichtshofin (ylin tuomioistuin, Itävalta) 23.6.2021 antamalla päätöksellä.

24

AK saattoi asian 23.9.2021 Bezirksgericht Bruck an der Leithan käsiteltäväksi, jotta tämä pyytäisi asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 1 kohdan b alakohdan, 2 kohdan a alakohdan ja 5 kohdan säännösten nojalla Slovakian tasavallan tuomioistuinta käyttämään toimivaltaa oikeutta lasten huoltoon koskevassa asiassa. AK väitti tältä osin yhtäältä, että TT:n Okresny súd Bratislava I:ssä vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla vireille paneman palauttamismenettelyn ohella Okresny súd Bratislava V:ssä (Bratislavan viides piirioikeus, Slovakia) on käynnissä useita kummankin vanhemman vireille panemia menettelyjä, ja toisaalta, että Slovakian tuomioistuimilla on paremmat edellytykset ratkaista kysymys kumpaakin lasta koskevasta vanhempainvastuusta, kun otetaan huomioon niiden näin hankkimat lukuisat todisteet.

25

TT vastusti kyseistä hakemusta ja väitti olennaisilta osin, ettei asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklassa säädettyä toimivaltaa voida siirtää, kun toisen jäsenvaltion tuomioistuimissa, joita on pyydetty käyttämään toimivaltaansa, on vireillä vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen, johon asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklassa viitataan, nojalla tehty palauttamishakemus.

26

Bezirksgericht Bruck an der Leitha hyväksyi AK:n hakemuksen. Se katsoi, että Okresny súd Bratislava V:llä, joka oli jo antanut useita ratkaisuja TT:n oikeudesta tavata lapsiaan, olisi parhaat edellytykset tutkia kumpaakin lasta koskevaa vanhempainvastuuta ja tapaamisoikeutta, sillä lapset ovat asuneet äitinsä kanssa Slovakiassa vuoden 2020 heinäkuusta alkaen eivätkä he ole integroituneet sosiaaliseen ympäristöönsä Itävallassa. Menettelyn käymistä itävaltalaisessa tuomioistuimessa vaikeuttaisi lisäksi tarve turvautua valantehneeseen tulkkiin kaikissa kuulemisissa ja tarkastuksissa itävaltalaisten lapsi- ja nuorisotyötä tekevien tahojen tutkimuksissa ja määrättyjen lapsipsykologian asiantuntijoiden kanssa toimittaessa.

27

TT valitti tästä päätöksestä Landesgericht Korneuburgiin.

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa ensinnäkin, ettei unionin tuomioistuin ole vielä ratkaissut kysymystä asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 1 kohdan ja 10 artiklan välisestä suhteesta. Se pohtii tältä osin, onko jäsenvaltion tuomioistuimella, joka on toimivaltainen ratkaisemaan oikeutta lapsen huoltoon koskevan pääasian, oikeus siirtää tämä toimivalta kyseisen asetuksen 15 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla sellaisen jäsenvaltion tuomioistuimeen, josta on tällä välin tullut lapsen asuinpaikka luvattoman poisviemisen jälkeen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toiseksi siinä tilanteessa, että unionin tuomioistuin vastaa tähän kysymykseen myöntävästi, ovatko asetuksen N:o 1/2003 15 artiklan 1 kohdassa luetellut edellytykset tyhjentäviä vai voidaanko luvattoman poisviemisen erityispiirteiden perusteella huomioon ottaa muita seikkoja.

29

Tässä tilanteessa Landesgericht Korneuburg lykkäsi asian käsittelyä ja esitti unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

30

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklaa tulkittava siten, että jäsenvaltion tuomioistuin, joka on asetuksen 10 artiklan mukaan toimivaltainen ratkaisemaan vanhempainvastuuta koskevan pääasian, voi pyytää kyseisen asian asetuksen 15 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaista siirtämistä sen jäsenvaltion tuomioistuimeen, johon tämän lapsen toinen vanhempi on vienyt lapsen luvattomasti.

31

Alustavasti on huomautettava, että tämä kysymys perustuu kahteen lähtökohtaan, eli yhtäältä siihen, että se, että AK on vienyt lapset Itävallasta Slovakiaan, merkitsee – siltä osin kuin se on tapahtunut ilman TT:n suostumusta – asetuksen N:o 2201/2003 2 artiklan 11 alakohdassa tarkoitettua luvatonta poisviemistä, ja toisaalta siihen, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sen jäsenvaltion tuomioistuimena, jossa lasten asuinpaikka oli välittömästi ennen heidän luvatonta poisviemistään, toimivaltainen ratkaisemaan vanhempainvastuuta koskevan pääasian näiden lasten osalta kyseisen asetuksen 10 artiklan nojalla.

32

Tämän tarkennuksen jälkeen on huomautettava, että asetuksen N:o 2201/2003 II luvun 2 jaksossa vahvistetaan vanhempainvastuuta koskevat toimivaltasäännöt etenkin siltä osin kuin on kyse oikeudesta lapsen huoltoon.

33

Kuten asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 12 perustelukappaleesta ilmenee, näillä toimivaltasäännöillä tavoitellaan lapsen edun turvaamista, ja niissä on tätä varten annettu etusija läheisyyden periaatteelle. Asetuksen 8 artiklan 1 kohta ilmaisee tämän tavoitteen, kun siinä vahvistetaan yleinen toimivaltasääntö, jonka mukaan toimivalta kuuluu sen jäsenvaltion tuomioistuimille, jossa lapsen asuinpaikka on asian vireillepanoajankohtana. Niillä on näet maantieteellisen läheisyytensä vuoksi yleensä parhaat edellytykset arvioida, minkä toimenpiteiden toteuttaminen on lapsen edun mukaista (ks. vastaavasti tuomio 27.4.2023, CM (Muuttaneen lapsen tapaaminen), C‑372/22, EU:C:2023:364, 21 ja 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 2 kohdan mukaan kyseisen 8 artiklan 1 kohdassa esitettyä toimivaltasääntöä sovelletaan kuitenkin vain, jollei muun muassa tämän asetuksen 10 artiklassa toisin säädetä.

35

Kyseisen 10 artiklan nojalla toimivalta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa on pääsääntöisesti annettu sen jäsenvaltion tuomioistuimille, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä.

36

Tällä säännöksellä pannaan täytäntöön yksi asetuksen N:o 2201/2003 tavoitteista, joka on lasten luvattoman poisviemisen tai palauttamatta jättämisen estäminen jäsenvaltioiden välillä (ks. vastaavasti tuomio 23.12.2009, Detiček, C‑403/09 PPU, EU:C:2009:810, 49 kohta). Sen tarkoituksena on siis neutralisoida vaikutus, joka kyseisen asetuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaisen yleisen toimivaltasäännön soveltamisesta seuraisi, jos asianomainen lapsi viedään luvatta pois, eli toimivallan siirtyminen jäsenvaltioon, jossa lapsi on saanut uuden asuinpaikan luvattoman poisviemisen tai palauttamatta jättämisen jälkeen. Koska kyseinen toimivallan siirtyminen uhkaa antaa prosessuaalista hyötyä lainvastaiseen tekoon syyllistyneelle, mainitun asetuksen 10 artiklassa säädetään, että sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, säilyttävät lähtökohtaisesti toimivaltansa ratkaista kyseessä oleva asia aineellisesti (ks. vastaavasti tuomio 1.7.2010, Povse, C‑211/10 PPU, EU:C:2010:400, 41 ja 44 kohta sekä tuomio 24.3.2012, MCP, C‑603/20 PPU, EU:C:2021:231, 45 kohta).

37

Asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään puolestaan, että jäsenvaltion tuomioistuin, joka on toimivaltainen tutkimaan vanhempainvastuuta koskevan pääasian, voi poikkeuksellisesti pyytää kyseisen asian tai sen osan siirtämistä sellaisen toisen jäsenvaltion tuomioistuimeen, johon lapsella on erityisiä siteitä, jos viimeksi mainitulla tuomioistuimella on paremmat edellytykset käsitellä asiaa ja kun tämä on lapsen edun mukaista.

38

Ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastaamiseksi on siis selvitettävä, voidaanko asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 1 kohdan b alakohdassa näin poikkeuksellisesti annettua mahdollisuutta pyytää asian siirtämistä käyttää silloin, kun jäsenvaltion tuomioistuin on toimivaltainen käsittelemään vanhempainvastuusta koskevan pääasian kyseisen asetuksen 10 artiklan nojalla ja kun tuomioistuin, johon tämä asia siirrettäisiin, on jäsenvaltiossa, johon asianomaisen lapsen toinen vanhempi on vienyt lapsen luvattomasti.

39

Tältä osin on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on (ks. vastaavasti tuomio 1.10.2014, E., C‑436/13, EU:C:2014:2246, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan sanamuodosta ja asiayhteydestä on huomautettava ensinnäkin, että 15 artiklalla täydennetään kyseisen asetuksen 8–14 artiklassa esitettyjä toimivaltasääntöjä yhteistyömekanismilla, jonka avulla jäsenvaltion tuomioistuin, joka on jonkin näistä säännöistä perusteella toimivaltainen käsittelemään asiaa, saa mahdollisuuden siirtää asia poikkeuksellisesti toisen jäsenvaltion tuomioistuimeen (ks. vastaavasti tuomio 19.11.2015, P, C‑455/15 PPU, EU:C:2015:763, 44 kohta).

41

Asetuksen N:o 2201/2003 saman 15 artiklan 2–6 kohdassa täsmennetään toiseksi tällaista siirtämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Tämän 15 artiklan 5 kohdan mukaan siis jäsenvaltion tuomioistuimen, joka on toimivaltainen tutkimaan pääasian, on siis käytettävä edelleen toimivaltaansa kyseisen asetuksen 8–14 artiklan mukaisesti, jos toisen jäsenvaltion tuomioistuimet eivät ole todenneet olevansa toimivaltaisia kuuden viikon kuluessa siitä, kun asia on pantu niissä vireille.

42

Kuten julkisasiamies on lähinnä ratkaisuehdotuksensa 59 kohdassa huomauttanut, unionin lainsäätäjä on tällä tavoin itse ottanut huomioon sen, että jäsenvaltion tuomioistuin, jonka toimivalta perustuu asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklaan, voi käyttää kyseisen asetuksen 15 artiklan 1 kohdassa säädettyä mahdollisuutta pyytää asian siirtämistä (ks. analogisesti tuomio 27.4.2023, CM (Muuttaneen lapsen tapaaminen), C‑372/22, EU:C:2023:364, 38 kohta).

43

Asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan sanamuodosta tai asiayhteydestä ei kolmanneksi myöskään ilmene, että jäsenvaltion tuomioistuimen, joka on toimivaltainen ratkaisemaan vanhempainvastuuta koskevan pääasian asetuksen 10 artiklan nojalla, olisi luovuttava vetoamasta asetuksen 15 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädettyyn mahdollisuuteen pyytää asian siirtämistä, kun tuomioistuin, jota mahdollisesti on pyydetty käyttämään toimivaltaansa, on jäsenvaltiossa, johon asianomaisen lapsen toinen vanhempi on vienyt lapsen luvattomasti.

44

On sitä vastoin korostettava, että kun tuomioistuin, joka on toimivaltainen ratkaisemaan vanhempainvastuuta koskevan pääasian, perustaa tämän toimivaltansa asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklaan, se toisen jäsenvaltion tuomioistuin, jolla saatetaan katsoa olevan paremmat edellytykset ratkaista kyseinen oikeusriita asetuksen 15 artiklassa tarkoitetulla tavalla, on pääsääntöisesti sen jäsenvaltion tuomioistuin, johon lapsi on viety luvattomasti. Jos katsotaan, ettei kyseistä 15 artiklaa sovelleta tämän tuomion edellisessä kohdassa tarkoitetun kaltaiseen tilanteeseen, tuomioistuimella, joka on toimivaltainen ratkaisemaan pääasian asetuksen 10 artiklan nojalla, asetuksen 15 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan oleva mahdollisuus pyytää asian siirtämistä toisen jäsenvaltion tuomioistuimeen, jolla on paremmat edellytykset sen käsittelyyn, olisi siis suurelta osin tehoton.

45

Toiseksi on huomautettava asetuksella N:o 2201/2003 tavoitelluista päämääristä, että siinä esitetyt toimivaltasäännöt on muotoiltu lapsen edun perusteella, ja lapsen etu on otettava ensisijaisesti huomioon (ks. vastaavasti tuomio 12.11.2014, L, C‑656/13, EU:C:2014:2364, 48 kohta ja tuomio 1.8.2022, MPA (Asuinpaikka – Kolmas valtio), C‑501/20, EU:C:2022:619, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kuten mainitun asetuksen johdanto-osan 33 perustelukappaleessa lisäksi korostetaan, asetuksessa tunnustetaan perusoikeudet ja noudatetaan perusoikeuskirjan periaatteita ja siinä pyritään varmistamaan varsinkin perusoikeuskirjan 24 artiklassa tunnustettujen lapsen perusoikeuksien kunnioittaminen.

46

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 1 kohdassa säädetty vaatimus, jonka mukaan asian siirtämisen toisen jäsenvaltion tuomioistuimeen on palveltava lapsen etua, ilmentää johtavaa periaatetta, joka on ohjannut unionin lainsäätäjää kyseisen asetuksen suunnittelussa ja jolla on jäsennettävä asetuksen täytäntöönpanoa sen soveltamisalaan kuuluvissa vanhempainvastuuta koskevissa asioissa (ks. vastaavasti tuomio 27.10.2016, D., C‑428/15, EU:C:2016:819, 43 ja 63 kohta).

47

Tämä vaatimus merkitsee välttämättä sitä, että on otettava huomioon perusoikeuskirjan 24 artiklan 3 kohdassa vahvistettu lapselle kuuluva perusoikeus ylläpitää säännöllisesti henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa (ks. vastaavasti tuomio 23.12.2009, Detiček, C‑403/09 PPU, EU:C:2009:810, 56 kohta).

48

On totta, että lapsen toisen vanhemman yksin tekemään päätökseen perustuva lapsen luvaton poisvieminen riistää useimmiten kyseiseltä lapselta mahdollisuuden ylläpitää säännöllisesti henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä toiseen vanhempaansa (ks. vastaavasti tuomio 1.7.2010, Povse, C‑211/10 PPU, EU:C:2010:400, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

49

Tämä seikka ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan nojalla toimivaltainen tuomioistuin kykenisi kumoamaan lapsen edun perusteella sitä asetuksen mukaista vahvaa olettamaa, jonka mukaan se itse pysyy toimivaltaisena (ks. vastaavasti tuomio 27.10.2016, D., C‑428/15, EU:C:2016:819, 49 kohta), ja että sen olisi järjestelmällisesti luovuttava käyttämästä mahdollisuutta pyytää asetuksen 15 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaista asian siirtämistä, kun tuomioistuin, johon sen on tarkoitus siirtää asia, on jäsenvaltiossa, johon asianomaisen lapsen toinen vanhempi on vienyt lapsen luvattomasti.

50

Se merkitsee sitä vastoin sitä, että tuomioistuimen, joka on asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan nojalla toimivaltainen tutkimaan pääasian, on varmistuttava asian konkreettisten olosuhteiden perusteella siitä, ettei riskinä ole, että asian suunniteltu siirtäminen vaikuttaa kielteisesti asianomaisen lapsen tunnesiteisiin, perhesuhteisiin ja sosiaalisiin suhteisiin tai hänen aineelliseen tilanteeseensa (ks. vastaavasti tuomio 27.10.2016, D., C‑428/15, EU:C:2016:819, 58 ja 59 kohta), ja punnittava tasapainoisesti ja järkevästi lapsen edun mukaisesti kaikkia kysymyksessä olevia etuja itse lapsen henkilöön ja hänen sosiaaliseen ympäristöönsä liittyvien objektiivisten seikkojen perusteella (ks. vastaavasti tuomio 23.12.2009, Detiček, C‑403/09 PPU, EU:C:2009:810, 60 kohta). Jos tämä tuomioistuin tulee siihen johtopäätökseen, että asian siirtäminen toisen jäsenvaltion tuomioistuimeen on lapsen edun vastaista, asiaa ei siis ole mahdollista siirtää.

51

Ei näin ollen ole asetuksella N:o 2201/2003 tavoiteltujen päämäärien vastaista, että vanhempainvastuuta koskevissa asioissa kyseisen asetuksen 10 artiklan nojalla toimivaltainen tuomioistuin voi poikkeuksellisesti, ja kun se on asianmukaisesti ottanut tasapainoisesti ja järkevästi huomioon lapsen edun, pyytää sen käsiteltäväksi saatetun asian siirtämistä sellaisen jäsenvaltion tuomioistuimeen, jonne asianomaisen lapsen toinen vanhempi on vienyt lapsen luvattomasti.

52

Kolmanneksi ja viimeiseksi on todettava, ettei tältä osin ole vaikutusta sillä, että tuomioistuin, johon asia on tällä tavalla tarkoitus siirtää, on mahdollisesti toteuttanut tämän lapsen isän tapaamisoikeutta koskevia kiireellisiä väliaikaisia toimenpiteitä asetuksen N:o 2201/2003 20 artiklan nojalla, kuten pääasian oikeudenkäynnin asianosaiset ovat väittäneet unionin tuomioistuimessa järjestetyssä istunnossa Okresný súd Bratislava V:n tekemien päätösten osalta.

53

On näet huomautettava, ettei kyseistä 20 artiklaa voida pitää säännöksenä, johon voidaan perustaa toimivalta vanhempainvastuuta koskevassa pääasiassa (ks. vastaavasti tuomio 15.7.2010, Purrucker, C‑256/09, EU:C:2010:437, 61 ja 62 kohta sekä tuomio 9.11.2010, Purrucker, C‑296/10, EU:C:2010:665, 69 ja 70 kohta).

54

Vaikka siis oletettaisiin, että Okresný súd Bratislava V:n tekemät päätökset perustuvat asetuksen N:o 2201/2003 20 artiklaan, tämä tilanne eroaa kuitenkin 4.10.2018 annetun tuomion IQ (C‑478/17, EU:C:2018:812) taustalla olleesta tilanteesta. Kyseiseen tuomioon johtaneessa asiassa kumpikin kyseessä ollutta asiaa käsitelleistä kahdesta jäsenvaltion tuomioistuimesta oli toimivaltainen tutkimaan vanhempainvastuuta koskevan pääasian asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdan ja 12 artiklan nojalla, minkä johdosta unionin tuomioistuin katsoi, ettei näiden tuomioistuinten välillä voitu käyttää mahdollisuutta pyytää asetuksen 15 artiklassa tarkoitettua asian siirtämistä.

55

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion tuomioistuin, joka on asetuksen 10 artiklan mukaan toimivaltainen ratkaisemaan vanhempainvastuuta koskevan pääasian, voi poikkeuksellisesti pyytää kyseisen asian asetuksen 15 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaista siirtämistä sen jäsenvaltion tuomioistuimeen, johon tämän lapsen toinen vanhempi on vienyt lapsen luvattomasti.

56

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että jäsenvaltion tuomioistuimen, joka on toimivaltainen ratkaisemaan vanhempainvastuuta koskevan pääasian, mahdollisuus pyytää asian siirtämistä toisen jäsenvaltion tuomioistuimeen edellyttää ainoastaan kyseisessä säännöksessä nimenomaisesti esitettyjen ehtojen täyttymistä, vai onko kyseisen tuomioistuimen otettava huomioon myös muita seikkoja, kuten se, että vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 8 artiklan ensimmäisen kappaleen ja kolmannen kappaleen f kohdan nojalla on aloitettu lapsen palauttamista koskeva menettely, jossa ei ole annettu vielä mitään lopullista ratkaisua.

57

Kuten asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, jäsenvaltion tuomioistuin voi pyytää toisen jäsenvaltion tuomioistuinta käyttämään toimivaltaansa vain, jos kolme kyseisessä säännöksessä tyhjentävästi lueteltua ehtoa on täyttynyt eli jos lapsen ja toisen jäsenvaltion välillä on ”erityisiä siteitä”, jos tuomioistuin, joka on toimivaltainen tutkimaan pääasian, katsoo, että tämän toisen jäsenvaltion tuomioistuimella on ”paremmat edellytykset” käsitellä asiaa, ja jos asian siirtäminen on asianomaisen lapsen edun mukaista siten, ettei riskinä ole, että asian siirtäminen vaikuttaa haitallisesti lapsen tilanteeseen (ks. vastaavasti tuomio 27.10.2016, D., C‑428/15, EU:C:2010:819, 50, 56 ja 58 kohta sekä määräys 10.7.2019, EP (Vanhempainvastuu ja tuomioistuin, jolla on paremmat edellytykset asian käsittelyyn), C‑530/18, EU:C:2010:583, 31 kohta).

58

Siitä, että tässä yhteydessä otetaan mahdollisesti huomioon vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen määräyksiin perustuva palauttamishakemus, on huomautettava, että vaikka näillä määräyksillä ei asetuksen N:o 2201/2003 60 artiklan mukaan ole jäsenvaltioiden välisissä suhteissa etusijaa suhteessa kyseisen asetuksen säännöksiin asetuksen piiriin kuuluvissa asioissa, niillä on läheinen sidos kyseisiin säännöksiin, joten ne voivat vaikuttaa näiden säännösten sisältöön, ulottuvuuteen ja tehokkuuteen (ks. vastaavasti lausunto 1/13 (Kolmansien valtioiden liittyminen Haagin yleissopimukseen), 14.10.2014, EU:C:2014:2303, 85 ja 87 kohta sekä tuomio 16.2.2023, Rzecznik Praw Dziecka ym. (Palauttamispäätöksen täytäntöönpanon lykkääminen), C‑638/22 PPU, EU:C:2023:103, 63 kohta).

59

Edellä esitetystä seuraa, että se, että vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla on tehty palauttamishakemus, josta ei ole annettu lopullista ratkaisua siinä jäsenvaltiossa, johon asianomaisen lapsen toinen vanhempi on vienyt lapsen luvattomasti, ei sellaisenaan voi estää käyttämästä mahdollisuutta pyytää asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaista asian siirtämistä. Toimivaltaisen tuomioistuimen on kuitenkin otettava tämä seikka huomioon ratkaistessaan, ovatko kyseisessä säännöksessä asetetut kolme ehtoa asian siirtämiselle toisen jäsenvaltion tuomioistuimeen täyttyneet.

60

Siltä osin kuin on kyse tällaisen seikan konkreettisesta huomioon ottamisesta, tuomioistuimen, joka on toimivaltainen tutkimaan pääasian, arvioidessa näitä kolmea ehtoa, on syytä esittää seuraavat täsmennykset.

61

Ensinnäkin sen ehdon osalta, jonka mukaan lapsella on oltava ”erityisiä siteitä” siihen jäsenvaltioon, jossa on tuomioistuin, johon asia on tarkoitus siirtää, on huomautettava, että asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 3 kohdan a–e alakohdassa säädetään tyhjentävästi viidestä vaihtoehtoisesta kriteeristä, joiden nojalla voidaan katsoa, että tämä ehto täyttyy (ks. vastaavasti määräys 10.7.2019, EP (Vanhempainvastuu ja tuomioistuin, jolla on paremmat edellytykset asian käsittelyyn), C‑530/18, EU:C:2010:583, 27 ja 28 kohta). Näihin kriteereihin kuuluu mainitun säännöksen c alakohdassa esitetty kriteeri, jonka mukaan lapsi on kyseisen jäsenvaltion kansalainen.

62

Nyt käsiteltävässä tapauksessa unionin tuomioistuimen käytettävissä olevaan asiakirja-aineistoon sisältyvistä seikoista ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevat lapset ovat Slovakian kansalaisia, joten heillä on asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaan katsottava olevan erityisiä siteitä Slovakiaan kyseisen asetuksen 15 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa siitäkin riippumatta, että heidän isänsä on pannut vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla vireille menettelyn heidän palauttamisekseen.

63

Toiseksi on huomautettava siitä ehdosta, jonka mukaan tuomioistuimella, johon asia on tarkoitus siirtää, on oltava ”paremmat edellytykset” asian käsittelyyn, ensinnäkin, että tuomioistuimen, jonka on tarkoitus siirtää asia, on varmistuttava siitä, että asian siirtäminen voi tuoda todellista ja konkreettista lisäarvoa lasta koskevan päätöksen tekemiseen verrattuna tilanteeseen, jossa se itse käsittelee asian. Se voi tässä yhteydessä ottaa huomioon muiden muassa kyseisen toisen jäsenvaltion menettelysäännöt, kuten ne, joita sovelletaan asian käsittelyyn tarvittavan näytön hankkimiseen. Toimivaltainen tuomioistuin ei sitä vastoin saisi ottaa tällaisessa arvioinnissa huomioon kyseisen toisen jäsenvaltion aineellista oikeutta, jota tämän valtion tuomioistuin soveltaisi, jos asia siirrettäisiin siihen. Tällainen huomioon ottaminen nimittäin olisi vastoin jäsenvaltioiden välisen keskinäisen luottamuksen ja tuomioistuinratkaisujen vastavuoroisen tunnustamisen periaatteita, jotka ovat asetuksen N:o 2201/2003 perustana (ks. vastaavasti tuomio 27.10.2016, D., C‑428/15, EU:C:2016:819, 57 ja 61 kohta).

64

Kun toiseksi asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen asian siirtäminen uhkaa selvästi viedä lapsen palauttamista vaativalta vanhemmalta mahdollisuuden esittää argumenttinsa tehokkaasti siinä tuomioistuimessa, johon asia on tarkoitus siirtää, tämä riski estäisi toteamasta, että kyseisellä tuomioistuimella on ”paremmat edellytykset” asian käsittelyyn kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla.

65

Nyt käsiteltävässä tapauksessa mikään asiakirja-aineistoon unionin tuomioistuimessa sisältyvä seikka ei näytä viittaavan siihen, että jos asia siirretään Okresný súd Bratislava V:hen, TT:llä ei olisi enää mahdollisuutta esittää argumenttejaan tehokkaasti, mikä seikka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

66

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 80 kohdassa huomauttanut, asian siirtäminen voi kolmanneksi tuoda todellista ja konkreettista lisäarvoa lasta koskevan päätöksen tekemiseen, kun tuomioistuin, johon asia on tarkoitus siirtää, on toteuttanut pääasian oikeudenkäynnin asianosaisten hakemuksesta ja sovellettavien menettelysääntöjen nojalla joukon etenkin asetuksen N:o 2201/2003 20 artiklaan perustuvia kiireellisiä väliaikaisia toimenpiteitä. Kuten tämän tuomion 53 kohdassa on huomautettu, tämä viimeksi mainittu säännös ei tosin ole säännös, johon voidaan perustaa toimivalta vanhempainvastuuta koskevassa pääasiassa. Ei voida kuitenkaan pitää mahdottomana, että mainittu tuomioistuin on asianomaisten henkilöiden sen tietoon näin tuomien seikkojen valossa parhaassa asemassa ymmärtämään kaikki asianomaisen lapsen elämään liittyvät tosiseikat ja hänen tarpeensa ja tekemään hänen osaltaan läheisyyden periaatteen nojalla asianmukaiset päätökset.

67

Neljänneksi kun vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen määräyksiin perustuva palauttamishakemus on tehty sen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, johon asianomainen lapsi on viety luvattomasti, millään kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimella ei voida katsoa olevan ”paremmat edellytykset” asian käsittelyyn asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ennen kuin yleissopimuksen 11 artiklassa ja asetuksen 11 artiklassa säädetty kuuden viikon määräaika on kulunut. Se, että ratkaisun antaminen kyseisestä palauttamishakemuksesta on viivästynyt merkittävästi mainitun jäsenvaltion tuomioistuimissa, voi lisäksi puhua sitä vastaan, että näillä tuomioistuimilla olisi paremmat edellytykset ratkaista oikeutta lapsen huoltoon koskeva pääasia.

68

Vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 16 artiklasta näet seuraa, että jos sen sopimusvaltion tuomioistuimet, jonka alueelle lapsi on viety, ovat saaneet tiedon siitä, että kysymyksessä on luvaton lapsen pois vieminen, ne eivät saa antaa ratkaisua lapsen huoltoa koskevista oikeuksista ennen kuin on selvitetty, että muun muassa edellytyksiä lapsen palauttamiselle ei ole olemassa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siis otettava huomioon erityisesti tämä seikka, kun se arvioi asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 1 kohdassa mainittua toista ehtoa.

69

Kolmanneksi on todettava, että sama koskee lapsen etuun liittyvän ehdon arviointia, jossa ei voida jättää ottamatta vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 16 artiklan kannalta huomioon sitä, etteivät sen jäsenvaltion tuomioistuimet, johon asianomaisen lapsen toinen vanhempi on vienyt lapsen luvattomasti, voi toistaiseksi antaa ratkaisua oikeutta lapsen huoltoon koskevassa pääasiassa lapsen edun mukaisesti ennen kuin kyseisen jäsenvaltion se tuomioistuin, joka käsittelee tämän lapsen palauttamista koskevaa hakemusta, on antanut ratkaisun ainakin tästä hakemuksesta.

70

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion tuomioistuimen, joka on toimivaltainen ratkaisemaan vanhempainvastuuta koskevan pääasian, mahdollisuus pyytää kyseisen asian siirtämistä toisen jäsenvaltion tuomioistuimeen edellyttää ainoastaan kyseisessä säännöksessä nimenomaisesti esitettyjen ehtojen täyttymistä. Tutkittaessa näistä ehdoista niitä, jotka koskevat yhtäältä sitä, onko tässä viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa olemassa tuomioistuin, jolla on paremmat edellytykset asian käsittelyyn, ja toisaalta lapsen etua, ensimmäiseksi mainitun jäsenvaltion tuomioistuimen on otettava huomioon se, onko kyseisen lapsen osalta pantu vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 8 artiklan ensimmäisen kappaleen ja kolmannen kappaleen f kohdan nojalla vireille palauttamismenettely, jossa ei ole annettu vielä mitään lopullista ratkaisua siinä jäsenvaltiossa, johon mainitun lapsen toinen vanhempi on vienyt lapsen luvattomasti.

71

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: