—

velvoittamaan komission maksamaan viivästyskorkoja 3 199 935,70 euroa tai toissijaisesti jonkun muun määrän, joka perustuu sellaiseen ajanjaksoon tai sellaiseen korkokantaan, jonka unionin yleinen tuomioistuin katsoo asianmukaiseksi

—

velvoittamaan komission maksamaan viivästyskoroille (tai edellä eritellylle määrälle) koronkorkoa 5.11.2019 lähtien kyseisen määrän maksamiseen saakka 3,5 %:n viivästyskorolla (eli EKP:n jälleenrahoituskorko lisättynä 3,5 %:lla tai toissijaisesti sellaiselta ajanjaksolta ja sellaisella korolla, jonka unionin yleinen tuomioistuin katsoo asianmukaiseksi); tai toissijaisesti velvoittamaan komission maksamaan nämä koronkorot HBCE:n vaatimuksen esittämispäivästä eli 14.3.2022 lähtien taikka tämän kanteen nostamispäivästä lähtien (jolloin ennen tätä päivää yksinkertaisille koroille on maksettava 3,5 %:n viivästyskorko)

—

lisäksi tai toissijaisesti kumoamaan komission kielteisen päätöksen

—

viime sijassa toteamaan, että komission laiminlyönti maksaa viivästyskorot (tai muut viivästykseen perustuvat korot) sekä koronkorot niille, on lainvastainen

—

velvoittamaan komission korvaamaan HBCE:n oikeudenkäyntikulut ja sille tässä menettelyssä aiheutuneet muut kulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että kantajalla on oikeus viivästyskorkoihin nostamalla SEUT 266 artiklan ensimmäiseen kohtaan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaan perustuva kanne sillä perusteella, että komissiolla on velvollisuus maksaa tämä summa unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-105/17 antaman tuomion täytäntöön panemiseksi. Tältä osin HBCE vetoaa toissijaisesti SEUT 277 artiklaan, jos komissio pyrkii käyttämään johdetun oikeuden sääntöjä kantansa perusteluksi ja tällaisia sääntöjä tulkitaan tavalla, joka on ristiriidassa niiden oikeuksien kanssa, jotka HBCE:llä on perussopimusten nojalla.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu (toissijaisesti) siihen, että kantajalla on joka tapauksessa oikeus viivästyskorkoihin SEUT 266 artiklan toisen kohdan, SEUT 268 ja SEUT 340 artiklan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 3 kohdan perusteella ja sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun perusteella sen vuoksi, että komissio ei ole maksanut unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-105/17 antaman tuomion mukaisesti viivästyskorkoja. Tältä osin HBCE vetoaa jälleen toissijaisesti SEUT 277 artiklaan, jos komissio pyrkii käyttämään johdetun oikeuden sääntöjä kantansa perusteluksi ja tällaisia sääntöjä tulkitaan tavalla, joka on ristiriidassa niiden oikeuksien kanssa, jotka HBCE:llä on perussopimusten nojalla.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että kantajalla on SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan ja/tai SEUT 266 artiklan toisen kohdan sekä SEUT 268 ja SEUT 340 ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 3 kohdan perusteella oikeus koronkorkoihin, koska komissio on laiminlyönyt velvoitteensa maksaa ensimmäisessä ja toisessa kanneperusteessa määritellyt viivästyskorot.

4)

Neljäs kanneperuste, jolla unionin yleistä tuomioistuinta vaaditaan (lisäksi tai toissijaisesti) SEUT 263 artiklan neljännen kohdan perusteella kumoamaan SEUT 266 artiklan kanssa ristiriitainen komission kieltäytyminen maksaa viivästyskorkoja ja koronkorkoa.

5)

Viides kanneperuste, jolla vaaditaan (viime sijassa) unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan SEUT 265 artiklan nojalla, että komissio on toiminut lainvastaisesti, koska se ei ole maksanut kantajalle viivästyskorkoja eikä koronkorkoa SEUT 266 artiklan vastaisesti.