1)

Onko Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1889/2005 ( 1 ) 4 artiklan 2 kohtaa, jonka mukaan ilmoittamatta jätetty rahasumma voidaan pidättää kansallisessa oikeudessa säädettyjen edellytysten mukaisesti, tulkittava siten, että se ei ole esteenä sille, että seurauksena ilmoituksen laiminlyönnistä rahasumma tuomitaan automaattisesti menetetyksi valtiolle tutkimatta rahan alkuperää, vai onko kyseistä säännöstä tulkittava siten, että siinä sallitaan vain rahasumman väliaikainen takavarikointi siihen asti, kun toimivaltainen kansallinen viranomainen on tutkinut sen alkuperän? Vastaako rikoslain (nakazatelen kodeks) 251 §:n 2 momentissa säädetty asetuksen 4 artiklan 2 kohdassa säädettyä mahdollisuutta?

2)

Sen mukaan, miten ensimmäiseen kysymykseen vastataan: Onko Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1889/2005 9 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle sääntelylle, jossa säädetään asetuksen 3 artiklassa tarkoitetun ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin seuraamusten eli vapausrangaistuksen tai sakon ja ilmoittamatta jätetyn rahasumman menettämisseuraamuksen kumuloitumisesta edellyttämättä rahan alkuperän tutkimista? Täyttääkö NK:n 251 §:n 1 momentin ja 251 §:n 2 momentin – eli NK:n 251 §:n 1 momentissa säädetyn rangaistuksen tuomitseminen ja tästä syyksi lukemisesta seuraava sen rahasumman, joka on NK:n 251 §:n 1 momentissa tarkoitetun rikoksen kohteena, tuomitseminen valtiolle menetetyksi NPK:n 251 §:n 2 momentissa säädetyn velvollisuuden mukaisesti – yhtäaikainen soveltaminen asetuksen N:o 1889/2005 9 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset, joiden mukaan asetuksen 3 artiklassa säädetyn ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin osalta on käytettävä tehokkaita, varoittavia ja oikeuden loukkaamiseen ja siitä aiheutuvaan yhteiskunnalliseen vaaraan nähden oikeasuhtaisia seuraamuksia?