21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/8

1)

Velvoittavatko SEU 19 artikla ja SEUT 253, SEUT 266 ja SEUT 267 artikla sekä vilpittömän yhteistyön periaate (SEU 4 artiklan 3 kohta), jonka mukaan jäsenvaltioilla ja niiden toimivaltaisilla viranomaisilla on velvollisuus toteuttaa kaikki yleis- tai erityistoimenpiteet unionin oikeuden rikkomisen lopettamiseksi ja Euroopan unionin tuomioistuimen tuomioiden noudattamiseksi erityisesti siltä osin kuin kyseessä on erga omnes -vaikutuksen omaavien unionin toimielinten toimien pätevyys, jäsenvaltiot kumoamaan tai muuttamaan vastaavasti säädöstä, jolla direktiivi, jonka unionin tuomioistuin on sittemmin julistanut pätemättömäksi sillä perusteella, että se on Euroopan unionin perussopimusten tai perusoikeuskirjan määräysten vastainen, on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, taatakseen unionin tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanon ja lopettaakseen siten perussopimusten ja perusoikeuskirjan rikkomisen ja torjuakseen uudet rikkomiset tulevaisuudessa?

2)

Edeltävään kysymykseen liittyen: voidaanko SEUT 266 artiklaa (entistä EY 233 artiklaa) tulkita siten, että ”elimen tai laitoksen” käsitteeseen sisältyy (laajassa mielessä tai analogisesti) myös jäsenvaltio, joka on saattanut osaksi kansallista lainsäädäntöään direktiivin, joka sittemmin on julistettu perussopimusten tai perusoikeuskirjan vastaisena pätemättömäksi, tai voidaanko tällaisessa tilanteessa soveltaa analogisesti SEUT 260 artiklan 1 kohtaa?

3)

Siinä tapauksessa, että vastaus edeltäviin kysymyksiin on lähtökohtaisesti myöntävä, toisin sanoen jos jäsenvaltiot ovat velvollisia toteuttamaan kaikki yleis- tai erityistoimenpiteet unionin primäärioikeuden rikkomisen lopettamiseksi kumoamalla tai muuttamalla vastaavasti säädöstä, jolla on pantu täytäntöön direktiivi, jonka unionin tuomioistuin on sittemmin julistanut perusoikeuskirjan tai perussopimusten rikkomisen vuoksi pätemättömäksi, ulottuuko kyseinen velvollisuus myös kansallisiin tuomioistuimiin siten, että niillä on velvollisuus jättää soveltamatta säädöstä, jolla on pantu täytäntöön sellainen pätemättömäksi julistettu direktiivi – tässä tapauksessa direktiivi 2006/24/EY (1) –, joka (tai ainakin siltä osin kuin se) rikkoo perusoikeuskirjaa tai perussopimuksia, ja pidättyä näin ottamasta huomioon kyseisten säädösten (direktiivin ja kansallisen säädöksen, jolla direktiivi on pantu täytäntöön) perusteella hankittuja todisteita?

4)

Kuuluuko kansallinen säädös, jolla unionin tuomioistuimen 8.4.2014 annetussa tuomiossa Digital Rights Ireland Ltd (C-293/12 ja C-594/12) (2) perusoikeuskirjan vastaisena pätemättömäksi julistettu direktiivi 2006/24 on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa edellytetyllä tavalla unionin oikeuden soveltamisalaan pelkästään sillä perusteella, että direktiivi 2006/24 on pantu sillä täytäntöön, riippumatta siitä, että unionin tuomioistuin on sittemmin julistanut kyseisen direktiivin pätemättömäksi?

5)

Kun otetaan huomioon, että direktiivin 2006/24, jonka unionin tuomioistuin on sittemmin julistanut pätemättömäksi, hyväksymisen tarkoituksena on ollut toteuttaa unionin tasolla direktiivin 2002/58/EY 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yhdenmukainen sääntelykehys, joka koskee viestintäpalvelujen tarjoajien toteuttamaa tietojen säilyttämistä rikosten torjuntaa, tutkintaa, selvittämistä ja syyteharkintaa varten niin, ettei sähköisen viestinnän sisämarkkinoille muodostu esteitä, kuuluuko kansallinen säädös, jolla direktiivi 2006/24 on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun asiayhteyteen niin, että se kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa edellytetyllä tavalla?

6)

Kun otetaan huomioon, että nyt tarkasteltavan tapauksen kaltaisesta unionin jäsenvaltion kansalaisen mahdollisesta rikostuomiosta seuraa välttämättä rajoituksia kyseisen henkilön oikeuteen harjoittaa unionin oikeuteen perustuvia vapaan liikkuvuuden oikeuksiaan, onko pelkästään tästä syystä katsottava silloinkin, kun kyseiset rajoitukset ovat periaatteessa perusteltuja, että kaiken kaikkiaan kyseiset rikosoikeudenkäynnit kuuluvat unionin oikeuden soveltamisalaan perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa edellytetyllä tavalla?

Jos vastaus edeltäviin kysymyksiin tukee lähtökohtaisesti perusoikeuskirjan sovellettavuutta sen 51 artiklan 1 kohdan mukaisesti:

7)

Onko perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan ja 52 artiklan 1 kohdan mukaista, että direktiivin 2006/24 ja/tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti säilytetyt tiedot ovat poliisin saatavissa ja käytettävissä rikostutkinnan yhteydessä kiireellisissä tapauksissa ja erityisesti verekseltään kiinni otettujen tekijöiden tekemän rikoksen yhteydessä ilman tuomioistuimen [tai riippumattoman hallintoelimen] etukäteen antamaa, säädettyjen aineellisten ja menettelyllisten edellytysten mukaisesti myönnettyä lupaa?

8)

Jos poliisi tai muu sellainen viranomainen, joka ei ole varsinainen lainkäyttöelin, suorittamansa rikostutkinnan yhteydessä pyytää direktiivin 2006/24 ja/tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti säilytettyjen tietojen saantia ja oikeutta käyttää niitä, erityisesti siinä tapauksessa, ettei kyseisen tutkinnan tarkoituksena ole nimenomaisesti yksilöityjen ja kansallisen lainsäätäjän vakaviksi rikoksiksi luokittelemien rikosten torjunta, tutkinta tai syyteharkinta, poistaako perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan ja 52 artiklan 1 kohdan mukaan sen henkilön, jota kyseiset tiedot koskevat, mahdollinen suostumus tarpeen saada etukäteen tuomioistuimelta [tai riippumattomalta hallintoelimeltä] säädettyjen aineellisten ja menettelyllisten edellytysten mukaisesti myönnetty lupa tietojen saantiin ja niiden käyttöön, kun otetaan erityisesti huomioon, että pyydettyihin tietoihin sisältyy väistämättä myös kolmansien henkilöiden tietoja (esimerkiksi soittaja – puhelun vastaanottaja)?

9)

Onko pelkkä syyttäjän suostumus direktiivin 2006/24 ja/tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti säilytettyjen tietojen saantiin ja käyttöön rikostutkinnan yhteydessä yhteensopiva perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan ja 52 artiklan 1 kohdan kanssa, kun tuomioistuimelta [tai riippumattomalta hallintoelimeltä] ei ole etukäteen saatu säädettyjen aineellisten ja menettelyllisten edellytysten mukaisesti myönnettyä lupaa, erityisesti kun tutkinnan tarkoituksena ei ole nimenomaisesti yksilöityjen ja kansallisen lainsäätäjän vakaviksi rikoksiksi luokittelemien rikosten torjunta, tutkinta tai syyteharkinta?

10)

Kun asiaa tarkastellaan unionin tuomioistuimen 8.4.2014 antaman tuomion Digital Rights Ireland Ltd (C-293/12 ja C-594/12, EU:C:2014:238, 60 ja 61 kohta) ja direktiivin 2006/24 1 artiklan 1 kohdan ilmauksen ”vakava rikollisuus” perusteella, onko kyseinen ilmaus Euroopan unionin oikeudessa itsenäinen käsite ja, jos vastaus on myöntävä, mikä on sen aineellinen sisältö, jonka perusteella tietyn rikoksen voidaan katsoa olevan riittävän vakava, jotta se oikeuttaa direktiivin 2006/24 mukaisesti säilytettyjen tietojen saantiin ja niiden käyttöön?

11)

Kun asiaa tarkastellaan unionin tuomioistuimen 8.4.2014 antaman tuomion Digital Rights Ireland Ltd (C-293/12 ja C-594/12, EU:C:2014:238, 60 ja 61 kohta) perusteella ja direktiivin 2006/24 1 artiklan 1 kohdan ilmauksen ”vakava rikollisuus” mahdollisesta itsenäisyydestä riippumatta, esitetäänkö perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklassa ja 52 artiklan 1 kohdassa yleisiä perusteita, joiden mukaan tietyn rikoksen on katsottava olevan riittävän vakava, jotta se oikeuttaa direktiivin 2006/24 ja/tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti säilytettyjen tietojen saantiin ja niiden käyttöön, ja jos vastaus on myöntävä, mitkä nämä perusteet ovat?

12)

Jos vastaus edeltävään kysymykseen on lähtökohtaisesti myöntävä, koostuuko tällainen oikeasuhteisuuden tarkastelu viime kädessä a) pelkästään unionin tuomioistuimen suorittamasta vai b) kansallisen tuomioistuimen unionin tuomioistuimen määrittämien yleisten perusteiden nojalla suorittamasta tutkittavan rikoksen ominaisuuksien arvioinnista?

13)

Kun asiaa tarkastellaan unionin tuomioistuimen 8.4.2014 antaman tuomion Digital Rights Ireland Ltd (C-293/12 ja C-594/12, EU:C:2014:238, 58–68 kohta ja tuomiolauselma) perusteella, onko säilytettyjen tietojen saanti ja niiden käyttö rikosoikeudenkäynnin yhteydessä direktiivin 2006/24 ja/tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti perustetun yleisen tietojen säilyttämisjärjestelmän perusteella yhteensopivaa perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan ja 52 artiklan 1 kohdan kanssa, kun kyseinen järjestelmä täyttää mainitun tuomion 60, 61, 62, 67 ja 68 kohdassa mainitut edellytykset mutta ei sen 58, 59, 63 ja 64 kohdassa mainittuja edellytyksiä?

[toisin sanoen säilyttämisjärjestelmä, joka yhtäältä edellyttää tuomioistuimen antamaa, etukäteen säädettyjen aineellisten ja menettelyllisten edellytysten mukaisesti myönnettyä lupaa, erityisesti kansallisen lainsäätäjän tarkasti määrittelemien ja luettelemien ja tämän vakaviksi luokittelemien rikosten torjuntaa, tutkintaa ja syyteharkintaa varten, ja jolla voidaan varmistaa säilytettyjen tietojen tehokas suoja väärinkäytön vaaraa vastaan sekä tietojen kaikenlaista laitonta saantia ja käyttöä vastaan (ks. kyseisen tuomion 60, 61, 62, 67 ja 68 kohta) ja joka toisaalta mahdollistaa tietojen säilyttämisen a) erotuksetta kaikkien niiden henkilöiden osalta, jotka käyttävät sähköisiä viestintäpalveluita, ilman että kyseisten henkilöiden (syytettyjen tai tutkinnan kohteena olevien) osalta olisi mitään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin olettaa, että kyseinen henkilö voisi edes kaukaisesti olla yhteydessä vakavaan rikollisuuteen, ennen kuin olosuhde, jonka vuoksi tietoja pyydetään viestintäpalvelujen tarjoajalta, on ilmennyt; b) ilman, että pyydettyjen tietojen tarvitsee ennen tutkinnan kohteena olevan tosiseikan toteutumista koskea i) tiettyä ajanjaksoa ja/tai maantieteellisesti määriteltyä aluetta ja/tai sellaisten tiettyjen henkilöiden piiriä, jotka voisivat olla sekaantuneita tavalla tai toisella vakavaan rikollisuuteen, tai ii) henkilöitä, joiden tietojen säilyttäminen voi muista syistä edistää vakavien rikosten torjuntaa, tutkintaa ja syyteharkintaa; c) tietyn ajan (nyt tarkasteltavassa tapauksessa 12 kuukautta), joka määritetään tekemättä minkäänlaista eroa mainitun direktiivin 5 artiklassa säädettyjen tietoluokkien välillä sen mukaan, kuinka hyödyllisiä ne mahdollisesti ovat tavoitellun päämäärän kannalta tai kyseessä olevien henkilöiden mukaan (ks. mainitun tuomion 58, 59, 63 ja 64 kohta).]

14)

Jos vastaus edeltävään kysymykseen on lähtökohtaisesti, ettei kyseisten tietojen saanti ja käyttö sovi yhteen perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan ja 52 artiklan 1 kohdan kanssa, täytyykö kansallisen tuomioistuimen jättää soveltamatta kansallista säädöstä, jolla unionin tuomioistuimen pätemättömäksi julistama direktiivi 2006/24 on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohtaan perustuvaa säädöstä, koska se on perusoikeuskirjan vastainen, ja siten jättää ottamatta huomioon niiden perusteella säilytetyt ja hankitut tiedot?

15)

Direktiivin 2006/24 ja erityisesti sen johdanto-osan 6 perustelukappaleen, jonka mukaan ”tietojen säilyttämistä rikosten torjuntaa, tutkintaa, selvittämistä ja syyteharkintaa varten koskevien kansallisten lakien – – keskinäiset erot aiheuttavat esteitä – – sisämarkkinoille”, sen 1 artiklan 1 kohdassa esitetyn tavoitteen, joka on ”yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden säännökset”, sekä muiden perustelukappaleiden, etenkin [3, 4, 5, 11 ja 21] perustelukappaleen, valossa sekä unionin tuomioistuimen 10.2.2009 antaman tuomion Irlanti v. parlamentti ja neuvosto (C-301/06, EU:C:2009:68, 70–72 kohta) valossa kysytään seuraavaa: muodostaako sisämarkkinoiden toteuttamiselle ja toiminnalle esteen se, että laki, jolla direktiivi 2006/24 on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, pidetään voimassa, vaikka unionin tuomioistuin on julistanut kyseisen direktiivin pätemättömäksi, kun otetaan huomioon, ettei mitään uudempaa unionin oikeuden säädöstä ole vielä tullut voimaan?

16)

Muodostaako sisämarkkinoiden toteutumiselle ja toiminnalle esteen se, että voimassa pidetään laki, jolla direktiivi 2006/24 on pantu täytäntöön, vaikka unionin tuomioistuin on julistanut kyseisen direktiivin pätemättömäksi, taikka direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kansallinen laki, sen vuoksi, että jompikumpi tai molemmat seuraavista toteutuvat:

17)

Jos vastaus vähintään yhteen edeltävistä kysymyksistä on myöntävä, onko kansallisen tuomioistuimen unionin oikeuden mukaan jätettävä soveltamatta kansallista säädöstä, jolla unionin tuomioistuimen sisämarkkinoiden toteutumisen ja toiminnan vastaisena pätemättömäksi julistama direktiivi 2006/24 on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja jätettävä siten huomiotta säilytetyt tiedot, jotka se on voinut saada direktiivin 2006/24 perusteella tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan täytäntöön panemiseksi annetun kansallisen säädöksen perusteella?