27.4.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 138/45

—

kumoamaan asiassa T-72/09 annetun tuomion siltä osin kuin siinä hylätään päätöksen 2 artiklan c kohdasta nostettu kanne

—

alentamaan päätöksen 2 artiklan c kohdassa valittajille määrätyn sakon määrää

—

velvoittamaan komission korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut.

Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se tulkitsi komission vuonna 2006 sakkojen laskennasta antamien suuntaviivojen (1) 13 kohtaa siten, että komissiolla oli oikeus ottaa huomioon merkityksellistä myynnin arvoa määrittäessään myynti, joka oli toteutettu sellaisten sopimusten perusteella, jotka oli tehty ennen rikkomisajanjaksoa ja joita ei ollut neuvoteltu uudelleen rikkomisajanjaksolla. Koska rikkominen ei voinut vaikuttaa tällaiseen myyntiin, ei ollut oikeudellisesti oikein ottaa niitä huomioon sakon perusmäärää määritettäessä.

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se tulkitsi asetuksen N:o 1/2003 (2) 23 artiklan 2 kohdan a alakohtaa siten, että sakon lopullinen määrä ei ylittänyt lakisääteistä 10 prosentin enimmäismäärää. Asianmukainen vaihtokurssi laskettaessa 10 prosentin enimmäismäärää ei ole päätöksen tekovuotta edeltävän rahoitusvuoden keskimääräinen EKP:n vaihtokurssi vaan päätöksen tekopäivänä sovellettava EKP:n vaihtokurssi.

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se sovelsi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta virheellisesti eikä käyttänyt täyttä harkintavaltaansa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetyllä intensiteetillä.