–

TG ja UF, edustajanaan M. Kráľ, advokát,

–

Úrad špeciálnej prokuratúry Generálnej prokuratúry Slovenskej republiky, asiamiehenään J. Palkovič,

–

Slovakian hallitus, asiamiehinään B. Ricziová ja M. Kianička,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek, J. Pavliš ja J. Vláčil,

–

Romanian hallitus, asiamiehenään E. Gane,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Baquero Cruz, A. Bouchagiar ja A. Tokár,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 325 artiklan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 17 ja 47 artiklan, rakennerahastoja koskevista yleisistä säännöksistä 21.6.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 (EYVL 1999, L 161, s. 1) 38 artiklan 1 kohdan h alakohdan, luettuna yhdessä rakennepolitiikan rahoituksen epäsäännönmukaisuuksista ja aiheettomasti maksettujen summien takaisinperinnästä sekä tätä alaa koskevan tiedotusjärjestelmän perustamisesta 11.7.1994 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1681/94 (EYVL 1994, L 178, s. 43) kanssa, rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta 25.10.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/29/EU (EUVL 2012, L 315, s. 57), Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklan soveltamisesta tiettyihin valtion monialaisen tuen muotoihin 7.5.1998 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 994/98 (EYVL 1998, L 142, s. 1) 2 artiklan, luettuna yhdessä [EY] 87 ja [EY] 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen 12.1.2001 annetun komission asetuksen (EY) N:o 69/2001 (EYVL 2001, L 10, s. 30) 2 artiklan 2 kohdan kanssa, sekä yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tehdyn Brysselissä 26.7.1995 allekirjoitetun yleissopimuksen (EYVL 1995, C 316, s. 49; jäljempänä yhteisöpetossopimus) ja unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvien petosten torjunnasta rikosoikeudellisin keinoin 5.7.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2017/1371 (EUVL 2017, L 198, s. 29) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty rikosasiassa, jossa vastaajina ovat TG ja UF (jäljempänä vastaajat) ja joka koskee tosiseikkoja, jotka voivat muodostaa unionin talousarviosta osittain rahoitettuihin avustuksiin liittyvän petoksen.

3

Asetuksen N:o 1260/1999 38 artiklan 1 kohdan h alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tukitoimien varainhoidon valvonnasta vastaavat ensisijaisesti jäsenvaltiot, sanotun kuitenkaan rajoittamatta komission vastuuta Euroopan yhteisöjen yleisen talousarvion toteuttamisesta. Tätä varten jäsenvaltioiden on toteutettava muun muassa seuraavat toimenpiteet:

– –

4

Direktiivin 2012/29 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on varmistaa, että rikoksen uhrit saavat asianmukaista tietoa, tukea ja suojelua ja että he voivat osallistua rikosoikeudellisiin menettelyihin.

– –”

5

Kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä sovelletaan seuraavia määritelmiä:

6

Asetuksen N:o 994/98 2 artiklan, jonka otsikko on ”Vähämerkityksinen tuki”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Komissio voi tämän asetuksen 8 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti annetulla asetuksella säätää, että tietty tuki ei, ottaen huomioon yhteismarkkinoiden kehitys ja toiminta, täytä kaikkia perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdan vaatimuksia eikä siihen näin ollen sovelleta perustamissopimuksen 93 artiklan 3 kohdassa määrättyä ilmoitusmenettelyä edellyttäen, että samalle yritykselle tiettynä aikana myönnetty tuki ei ylitä tiettyä vahvistettua määrää.”

7

Asetuksen (EY) N:o 69/2001 2 artiklan 2 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Yhdelle yritykselle myönnettävän vähämerkityksisen tuen kokonaismäärä ei saa ylittää 100 000:ta euroa kolmen vuoden ajanjaksolla. Tätä enimmäismäärää sovelletaan tuen muodosta ja tavoitteista riippumatta.”

8

Rikosprosessilain nro 301/2005 (zákon č. 301/2005 Z. z. Trestný poriadok), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan, 46 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Vahinkoa kärsinyt on henkilö, jolle rikos on aiheuttanut henkilövahinkoa tai aineellista, aineetonta tai muuta vahinkoa tai jonka muita lailla suojattuja oikeuksia tai vapauksia on uhattu tai loukattu. Vahinkoa kärsineellä on tässä laissa säädetyissä tapauksissa oikeus antaa suostumuksensa rikosoikeudellisen menettelyn aloittamiseen, vaatia vahingonkorvausta, pyytää tutkintatoimenpiteitä, mukaan lukien lisätutkinta, esittää todisteita, tutustua asiakirja-aineistoon ja tutkia sitä, olla läsnä pääkäsittelyssä, muutoksenhakumenettelyyn ja neuvoteltuihin tunnustuksiin liittyvissä julkisissa istunnoissa, ottaa kantaa todisteluun, esittää vaatimuksia ja hakea muutosta tässä laissa säädettyjen mahdollisuuksien mukaisesti. Vahinkoa kärsineellä on milloin tahansa rikosoikeudellisen menettelyn aikana oikeus saada tietoja asian käsittelyn edistymisestä. Nämä tiedot toimittaa rikosoikeudellisessa menettelyssä toimiva viranomainen tai tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu; tätä varten tarvittavat yhteystiedot on toimitettava vahinkoa kärsineelle. Tietoja rikosoikeudellisen menettelyn käsittelyn edistymisestä ei anneta, jos tämä vaarantaa rikosoikeudellisen menettelyn tarkoituksen.

– –

(3)   Vahinkoa kärsineellä, jolla on lain mukaan oikeus vaatia korvausta vastaajan tekemän rikoksen hänelle aiheuttamista vahingoista, on myös oikeus vaatia, että tuomioistuin tuomiossaan velvoittaa vastaajan korvaamaan nämä vahingot. Vahinkoa kärsineen on esitettävä tämä vaatimus ennen tutkinnan tai nopeutetun tutkinnan päättymistä. Vaatimuksessa on selvästi ilmoitettava vaaditun vahingonkorvauksen perusteet ja määrä.

– –”

9

Kyseisen lain 287 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos tuomioistuin tuomitsee vastaajan rikoksesta, joka on aiheuttanut toiselle 46 §:n 1 momentissa tarkoitetun vahingon, se velvoittaa yleensä tuomiossaan vastaajan maksamaan korvausta vahinkoa kärsineelle, jos tämä on asianmukaisesti käyttänyt oikeuttaan määräajassa. Tuomioistuin velvoittaa aina vastaajan maksamaan korvausta vahingosta, jota ei ole korvattu kokonaan tai osittain, jos sen määrä mainitaan tuomion, jolla vastaaja on todettu syylliseksi, tuomiolauselmaan sisältyvässä tosiseikkojen kuvauksessa tai jos korvaus kattaa aineettoman vahingon, joka on aiheutunut erityislaissa tarkoitetusta tahallisesta väkivaltarikoksesta, jos vahinkoa ei vielä ole korvattu.”

10

Mainitun lain 288 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos asiassa esitetty selvitys ei anna perusteita vahingonkorvausvelvollisuuden tuomitsemiseen tai jos vahingonkorvausvelvollisuuden ratkaisemiseksi on tarpeen vastaanottaa todistelua enemmälti kuin rikosasian käsittely edellyttää ja tämä viivyttäisi rikosasian käsittelyä, tuomioistuin siirtää vahinkoa kärsineen henkilön asian käsiteltäväksi riita-asiana tai tarvittaessa muussa toimivaltaisessa viranomaisessa.

– –”

11

Rikoslain nro 300/2005 (zákon č. 300/2005 Z. z., Trestný zákon), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan, 261 §:ssä, jonka otsikko on ”Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen vahingoittaminen”, säädetään seuraavaa:

”(1)   Joka käyttää väärennettyä, virheellistä tai epätäydellistä asiakirjaa tai esittää tällaisen asiakirjan tai joka ei toimita pakollisia tietoja tai joka käyttää Euroopan yhteisöjen yleisen talousarvion varoja taikka Euroopan yhteisöjen hallinnoimia tai sen nimissä hallinnoituja varoja muuhun kuin alun perin vahvistettuun tarkoitukseen ja joka näin ollen mahdollistaa tähän talousarvioon kuuluvien varojen väärinkäytön tai laittoman hallussapidon, on tuomittava vankeuteen vähintään kuudeksi kuukaudeksi ja enintään kolmeksi vuodeksi.

(2)   Rikoksentekijä on tuomittava vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään viideksi vuodeksi, jos hän tekee 1 momentissa tarkoitetun rikoksen

(3)   Rikoksentekijä on tuomittava vankeuteen vähintään kolmeksi ja enintään kahdeksaksi vuodeksi, jos hän tekee 1 momentissa tarkoitetun rikoksen aiheuttaen rikoksella suurta vahinkoa.

(4)   Rikoksentekijä on tuomittava vankeuteen vähintään seitsemäksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi, jos hän tekee 1 momentissa tarkoitetun rikoksen

12

Julkishallinnon talousarviosäännöistä annetun lain nro 523/2004 (zákon č. 523/2004 Z. z. o rozpočtových pravidlách verejnej správy) 31 §:n mukaan oikeushenkilö tai luonnollinen henkilö, joka on rikkonut talousarviosääntöjä, on velvollinen palauttamaan varat talousarvioon, josta ne on saatu tai käytetty, siinä määrin kuin talousarviosääntöjä on rikottu; henkilö on myös velvollinen maksamaan rahamääräisen seuraamuksen.

13

Siviililain nro 40/1964 (zákon č. 40/1964 Zb., Občiansky zákonník v relevantnom znení) 420 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jokainen on vastuussa vahingosta, jonka hän on aiheuttanut laiminlyömällä lakisääteisiä velvollisuuksiaan.”

14

Pääasia koskee rikosoikeudenkäyntiä, jossa vastaajat ovat kaksi luonnollista henkilöä, joita syytetään teoista, jotka voivat olla unionin talousarviosta osittain rahoitettuihin avustuksiin liittyvä petos. Pääasian oikeudenkäynnin kohteena oleva rikos on syytteen mukaan tehty kahden tarjouspyynnön yhteydessä, jotka Ústredie práce sociálnych vecí a rodiny (työ-, sosiaali- ja perheasioiden keskushallinto, Slovakia) järjesti vuonna 2005 ja vuonna 2006 sellaisten avustushakemusten esittämiseksi, joiden tarkoituksena oli tukea työpaikkojen luomista mikroyrityksissä ja suojatyöpaikkojen luomista vammaisille henkilöille. Ensimmäiseen tarjouspyyntöön perustuva avustus maksettiin rahoitusosuuden kertasuorituksena, ja jälkimmäiseen tarjouspyyntöön perustuva avustus maksettiin hyväksyttävien kulujen takautuvana korvauksena. Viimeksi mainitusta avustuksesta 75 prosenttia rahoitettiin Euroopan sosiaalirahastosta.

15

Toukokuun 2005 ja maaliskuun 2006 välisenä aikana vastaajat perustivat 19 liikeyhtiötä, joissa he olivat osakkaina ja johtajina. Yhdeksän näistä yhtiöistä ei saanut avustuksia. Kymmenen muun yhtiön olisi sitä vastoin pitänyt saada avustuksia yhteensä 750613,79 euroa, ja tästä määrästä maksettiin tosiasiallisesti 654588,34 euroa, joista 279272,18 euroa unionin talousarviosta.

16

Kyseessä olevien avustusten maksamisen jälkeen vastaajat luovuttivat osuutensa kyseisissä yhtiöissä kolmannelle henkilölle, minkä jälkeen kyseiset yhtiöt lopettivat kaiken toimintansa. Vastaajiin kohdistuvan rikosoikeudenkäynnin aloittamisen ajankohtana yhtiöomaisuutta ei enää ollut näiden yhtiöiden tiloissa, ja yhtiöt oli viran puolesta poistettu kaupparekisteristä.

17

Ajanjaksona, jolloin kyseisiä avustuksia maksettiin, nämä kaupalliset yhtiöt ottivat palvelukseensa yhteensä 107 vammaista henkilöä, joiden osalta ne täyttivät asianmukaisesti palkka- ja sosiaaliturvamaksuvelvoitteensa. Näiden työntekijöiden työpanos ei kuitenkaan edistänyt avustushakemuksissa esitettyjen tavoitteiden saavuttamista. Asiantuntijalausunnon mukaan kyse oli kuvitteellisesta työstä.

18

Vastaajat ovat johtaneet kyseisiä yhtiöitä keskitetysti yhdestä yhtiöstä käsin Košicessa (Slovakia) samassa osoitteessa, jossa vastaajien vakinainen asuinpaikka sijaitsee. Jokaisessa yhtiössä vastaajat olivat nimenneet yhden työntekijöistä johtajan tehtävään.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että syyte koskee ainoastaan yhtiöitä, joille on tosiasiallisesti myönnetty ja maksettu avustusta, eli yhteensä kymmentä yhtiötä.

20

Vastaajia vastaan heidän asemassaan näiden yhtiöiden yhtiömiehinä ja johtajina aloitettiin rikosoikeudellinen menettely Úrad špeciálnej prokuratúry Generálnej prokuratúry Slovenskej republikyn (Slovakian tasavallan yleisen syyttäjän erityisvirasto, jäljempänä erikoissyyttäjänvirasto) syytekirjelmän perusteella. Úrady práce, sociálnych vecí a rodiny (työvoima-, sosiaali- ja perheasiain virastot), jotka ovat pääasiassa ilmoittautuneet vahinkoa kärsineiksi, ovat esitutkinnassa vaatineet vastaajilta tosiasiallisesti maksetun avustuksen suuruista vahingonkorvausta.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo kuitenkin, että kun otetaan huomioon Najvyšší súd Slovenskej republikyn (Slovakian tasavallan ylin tuomioistuin) oikeuskäytäntö, se ei rikosprosessilain 46 §:n mukaan voi rikosoikeudenkäynnin yhteydessä tutkia valtion elinten oikeutta saada vahingonkorvausta. Najvyšší súd Slovenskej republikyn rikosasioita käsittelevä jaosto antoi 29.11.2017 lausunnon, jossa se totesi seuraavaa: ”Valtion saatavat, jotka perustuvat sääntöihin, jotka koskevat sellaisia erityyppisiä veroja, joista alun perin toimivaltainen hallintoviranomainen on tehnyt verokoodeksin – – menettelyjen mukaisen päätöksen – –, mukaan lukien ne, jotka johtuvat verovelvollisen maksaman arvonlisäveron tai valmisteverojen palauttamista koskevasta perusteettomasta hakemuksesta, ovat luonteeltaan hallinnollisia, ja asiaa koskevat päätökset kuuluvat hallintotuomioistuimen valvonnan piiriin, eivätkä nämä päätökset mahdollista vahingonkorvauksen vaatimista rikosoikeudenkäynnissä rikosprosessilain 46 §:n 3 momentin mukaisesti – –. Näin ollen ei voi olla olemassa päällekkäisyyttä eli eri toimielinten (hallinto- ja lainkäyttöelinten) toimivaltaristiriitaa eikä myöskään kahta eri päätöstä samasta oikeudesta.” Najvyšší súd Slovenskej republiky täsmensi myös, että näitä oikeudellisia näkökohtia sovelletaan vastaavasti ”kaikkiin muihin saataviin, jotka eivät aineellisen perusteensa (toisin sanoen asiassa sovellettavan oikeussäännön) mukaan ole vahingonkorvaussaatavia tai niin sanotun aineettoman vahingon korvaamista koskevia saatavia”.

22

Najvyšší súd Slovenskej republiky on tämän jälkeen soveltanut tätä oikeuskäytäntöä rikosasioissa, jotka koskevat unionin taloudellisten etujen loukkaamista ja avustuspetoksia. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin olettaa siis, että Najvyšší súd Slovenskej republiky soveltaa samaa oikeuskäytäntöä myös, jos ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ratkaisuun pääasiassa haetaan muutosta.

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että tämän oikeuskäytännön soveltaminen pääasiaan saattaa estää valtiota vaatimasta kanteella korvausta petoksista aiheutuneista vahingoista. Najvyšší súd Slovenskej republikyn oikeuskäytännössä mainittu hallinnollinen menettely voidaan nimittäin kohdistaa vain kyseessä olevan avustuksen saajaan. Pääasiassa on kuitenkin kyse kaupallisista yhtiöistä, joilla ei enää ole mitään varoja ja jotka on jopa poistettu kaupparekisteristä. Tällainen menettely ei siis voi mahdollistaa aiheettomasti maksettujen avustusten takaisinperintää. Sitä vastoin vahingonkorvauskanteen nostaminen rikosoikeudenkäynnissä, joka on pantu vireille luonnollisia henkilöitä, tässä tapauksessa näiden kaupallisten yhtiöiden yhtiömiehiä ja johtajia, vastaan voi johtaa valtion vaatimiin korvauksiin.

24

Tämän kysymyksen lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko avustuksina myönnettyjä vähämerkityksisiä tukia arvioitava kunkin yhtiön osalta erikseen vai kokonaisuutena niiden keskitetyn hallinnoinnin vuoksi. Lopuksi se pohtii, onko tässä tapauksessa pidettävä vahinkona aiheettomasti saadun avustuksen koko määrää vai onko siitä vähennettävä kulut, jotka ovat tosin aiheutuneet täysin lainmukaisesti mutta yksinomaan petoksen peittelemiseksi, sen paljastumisen viivyttämiseksi ja siten myönnetyn avustuksen koko määrän saamiseksi.

25

Tässä tilanteessa Špecializovaný trestný súd (rikosasioiden erityistuomioistuin, Slovakia), joka katsoo, että pääasiassa on tarpeen tulkita unionin oikeutta, päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

26

Aluksi on syytä muistuttaa, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklalla käyttöön otettu menettely on unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten yhteistyön väline, jonka avulla unionin tuomioistuin esittää kansallisille tuomioistuimille ne unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joita ne tarvitsevat ratkaistakseen niiden käsiteltäviksi saatetut asiat (ks. mm. tuomio 27.11.2012, Pringle, C‑370/12, EU:C:2012:756, 83 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

SEUT 267 artiklassa vahvistetun unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten yhteistyön puitteissa yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Kun siis kansallisen tuomioistuimen esittämät kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuin on lähtökohtaisesti velvollinen ratkaisemaan ne (tuomio 25.7.2018, AY (pidätysmääräys – todistaja), C‑268/17, EU:C:2018:602, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Tästä seuraa, että olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi jättää tutkimatta kansallisen tuomioistuimen esittämän pyynnön ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 25.7.2018, AY (pidätysmääräys – todistaja), C‑268/17, EU:C:2018:602, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Koska asian käsittely unionin tuomioistuimessa perustuu ennakkoratkaisupyyntöön, on näin ollen välttämätöntä, että kansallinen tuomioistuin selvittää tässä pyynnössä pääasian tosiseikat ja oikeudelliset seikat ja esittää edes suppean selostuksen niistä syistä, joiden perusteella se on valinnut ne unionin oikeuden säännökset, joiden tulkintaa se pyytää, ja toteaa näiden säännösten ja sen kansallisen säännöstön, jota sovelletaan sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa, välisen yhteyden (ks. vastaavasti mm. tuomio 26.1.1993, Telemarsicabruzzo ym., C‑320/90–C‑322/90, EU:C:1993:26, 6 kohta ja tuomio 9.3.2017, Milkova, C‑406/15, EU:C:2017:198, 73 kohta).

30

Nämä ennakkoratkaisupyynnön sisältöä koskevat kumulatiiviset vaatimukset esitetään nimenomaisesti unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklassa, ja ne toistetaan muun muassa Euroopan unionin tuomioistuimen kansallisille tuomioistuimille ennakkoratkaisupyyntöjen tekemisestä antamissa suosituksissa (EUVL 2018, C 257, s. 1). Mainittujen suositusten 15 kohdan kolmannesta luetelmakohdasta ilmenee erityisesti, että ennakkoratkaisupyyntöön on sisällytettävä ”selostus niistä syistä, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin on ryhtynyt tarkastelemaan kysymystä unionin oikeuden tiettyjen säännösten tulkinnasta tai pätevyydestä, sekä ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen toteama yhteys kyseisten säännösten ja pääasian oikeudenkäynnissä sovellettavien kansallisen oikeuden säännösten välillä”.

31

Unionin tuomioistuimen on arvioitava kolmannen ja neljännen kysymyksen tutkittavaksi ottamista näiden periaatteiden valossa.

32

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii kolmannella kysymyksellään selvittämään lähinnä, miten asetuksen N:o 994/98 2 artiklassa, luettuna yhdessä asetuksen N:o 69/2001 2 artiklan 2 kohdan kanssa, olevaa käsitettä ”sama yritys” olisi tulkittava sen arvioimiseksi, onko valtiontukiin pääasiassa sovellettavaa lainsäädäntöä mahdollisesti kierretty.

33

Slovakian hallitus katsoo, että kolmas kysymys on jätettävä tutkimatta, koska sillä ei selvästikään ole yhteyttä pääasian oikeudenkäynnin kohteeseen. Erikoissyyttäjänvirasto puolestaan katsoo, että tämä kysymys on jätettävä tutkimatta, koska se on hypoteettinen ja perusteeton.

34

Nyt käsiteltävässä asiassa pääasian kohteena on ratkaisu rikoksista syytettyjen henkilöiden mahdollisesta rikosoikeudellisesta vastuusta ja tapauksesta riippuen näiden henkilöiden velvollisuudesta korvata valtiolle aiheutunut vahinko siinä tapauksessa, että heidän todetaan olevan vastuussa.

35

Ennakkoratkaisupyynnössä ei kuitenkaan täsmennetä syitä, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että asetuksen N:o 994/98 2 artiklassa, luettuna yhdessä asetuksen N:o 69/2001 2 artiklan 2 kohdan kanssa, olevan käsitteen ”sama yritys” tulkitseminen olisi tarpeen sen käsiteltävänä olevan asian ratkaisemiseksi.

36

Kolmas kysymys on siten jätettävä tutkimatta.

37

Neljännellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii lähinnä selvittämään, onko yhteisöpetossopimuksessa ja direktiivissä 2017/1371 tarkoitettuun ”vahingon” käsitteeseen sisällytettävä tosiasiallisesti aiheutuneet ja asianmukaisesti perustellut kustannukset sekä rahoitusosuuden käyttö, jos osoitetaan, että ne olivat välttämättömiä vilpillisen menettelyn peittämiseksi, petoksen paljastumisen viivyttämiseksi ja koko kyseisen valtiontuen saamiseksi.

38

Slovakian hallitus katsoo, että tämä kysymys on jätettävä tutkimatta, koska ennakkoratkaisupyyntöön ei sisälly tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joiden perusteella unionin tuomioistuin voisi antaa siihen hyödyllisen vastauksen.

39

Sekä erikoissyyttäjänvirasto että komissio korostavat nimenomaista oikeudenkäyntiväitettä esittämättä, että ennakkoratkaisupyyntö ei koske mitään tiettyä yhteisöpetossopimuksen määräystä tai direktiivin 2017/1371 säännöstä.

40

Tältä osin on todettava, ettei ennakkoratkaisupyynnössä täsmennetä, mitä kansallisia säännöksiä pääasiassa sovelletaan, eikä siinä myöskään anneta tietoja syistä, joiden perusteella ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on valinnut ne unionin oikeuden säännökset, joiden tulkintaa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää, tai siitä, minkä vuoksi vastaus neljänteen kysymykseen voisi vaikuttaa kyseisen asian ratkaisuun.

41

Pyytäessään unionin tuomioistuinta lähinnä määrittelemään ”vahingon” käsitteen yhteisöpetossopimuksen mukaisesti, jossa tätä ilmaisua ei mainita, tai direktiivin 2017/1371 mukaisesti, jota ei sovelleta pääasiaan, koska se on oikeudenkäynnin kohteena olevia tosiseikkoja myöhäisempi, viittaamatta kuitenkaan mihinkään kansalliseen säännökseen tai ilmoittamatta, millä tavalla se aikoo käyttää tätä vastausta, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole toimittanut unionin tuomioistuimelle tarpeellisia tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia tietoja, joiden perusteella unionin tuomioistuin voisi antaa esitettyihin kysymyksiin hyödyllisen vastauksen.

42

Neljäs kysymys on siten jätettävä tutkimatta.

43

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2012/29 2 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kyseistä direktiiviä sovelletaan myös oikeushenkilöihin ja valtioon siltä osin kuin kansallisessa oikeudessa niille annetaan rikosoikeudenkäynnissä ”vahinkoa kärsineen” asema.

44

Tältä osin on todettava, että direktiivin 2012/29 1 artiklan 1 kohdan mukaan direktiivin tarkoituksena on antaa tiettyjä takeita rikosten uhreille. Kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa määritellään mainitussa 1 artiklassa tarkoitetuksi ”uhriksi” luonnollinen henkilö, jolle on aiheutunut rikoksesta välitön vahinko, kuten fyysinen, henkinen tai emotionaalinen haitta taikka taloudellinen menetys, sekä sellaisen henkilön perheenjäsenet, jonka kuolema johtuu suoraan rikoksesta ja joille on aiheutunut vahinkoa kyseisen henkilön kuolemasta.

45

Tällainen sanamuoto ei selvästikään mahdollista oikeushenkilöiden sisällyttämistä kyseisen direktiivin soveltamisalaan.

46

Ensimmäiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että direktiivin 2012/29 2 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseistä direktiiviä ei sovelleta oikeushenkilöihin eikä valtioon, vaikka kansallisessa oikeudessa niille annetaan rikosoikeudenkäynnissä vahinkoa kärsineen asema.

47

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko SEUT 325 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä kansallisen oikeuden säännöksille – sellaisina kuin niitä on tulkittu kansallisessa oikeuskäytännössä –, joiden mukaan valtio ei voi rikosoikeudenkäynnissä vaatia korvausta vahingosta, joka sille on aiheutunut vastaajan petollisesta menettelystä, joka johtaa unionin talousarvion varojen väärinkäyttöön, eikä sillä ole tässä menettelyssä mitään muuta kannetta, jonka perusteella se voisi vedota oikeuksiinsa syytteessä olevaa henkilöä vastaan.

48

Aluksi on syytä muistuttaa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan SEUT 325 artiklassa velvoitetaan jäsenvaltiot lisäksi suojaamaan unionin taloudellisia etuja laittomalta toiminnalta toimenpiteillä, joilla on ennaltaehkäisevä vaikutus ja jotka ovat tehokkaita, ja siinä velvoitetaan jäsenvaltiot toteuttamaan unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvien petosten torjumiseksi samat toimenpiteet kuin ne, jotka ne toteuttavat torjuakseen omiin taloudellisiin etuihinsa kohdistuvat petokset (tuomio 26.2.2013, Åkerberg Fransson, C‑617/10, EU:C:2013:105, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

49

Tältä osin unionin tuomioistuin on jo todennut, että jäsenvaltioilla on vapaus valita sovellettavat seuraamukset, jotka voivat olla hallinnollisia seuraamuksia, rikosoikeudellisia seuraamuksia tai niiden molempien yhdistelmiä, mutta se on täsmentänyt, että vakavan petoksen tapauksessa rikosoikeudelliset seuraamukset voivat kuitenkin olla välttämättömiä (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2015, Taricco ym., C‑105/14, EU:C:2015:555, 39 kohta).

50

Jäsenvaltioilla on siis velvollisuus saavuttaa tietty tulos, eikä SEUT 325 artiklan 1 ja 2 kohdassa ilmaistun säännön soveltamiselle ole asetettu mitään ehtoja. Kyseiset määräykset johtavat siis unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen nojalla suhteessa jäsenvaltioiden sisäiseen oikeuteen siihen, että nämä määräykset jo pelkällä voimaantulollaan suoraan estävät kaikkien niiden kanssa ristiriidassa olevien voimassa olevan kansallisen lainsäädännön säännösten soveltamisen (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2015, Taricco ym., C‑105/14, EU:C:2015:555, 51 ja 52 kohta).

51

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tarkemmin sanoen sellaisten kansallisten rikosprosessuaalisten sääntöjen – sellaisina kuin niitä on tulkittu kansallisessa oikeuskäytännössä –, joiden mukaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa asiassa ei voida tunnustaa valtiolle oikeutta korvaukseen rikosoikeudellisessa menettelyssä vahinkoa kärsineenä henkilönä, yhteensopivuutta SEUT 325 artiklasta johtuvien velvoitteiden kanssa.

52

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoittaa kuitenkin, että valtio voi periä aiheettomasti maksetut varat takaisin aloittamalla julkishallinnon talousarviota koskevista säännöistä annetun lain nro 523/2004 31 §:ssä tarkoitetun hallinnollisen menettelyn talousarviosääntöjen rikkomisen vuoksi. Se selittää, että tämän säännöksen mukaan julkisten varojen myöntäminen tai käyttäminen muihin kuin näille varoille vahvistettuihin tarkoituksiin merkitsee talousarviosääntöjen rikkomista. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan hallinnollisessa menettelyssä voidaan kuitenkin vaatia aiheettomasti maksetun rahoitusosuuden palauttamista vain avustuksen muodolliselta saajalta eli tässä tapauksessa oikeushenkilöiltä.

53

Slovakian hallitus vetoaa kirjallisissa huomautuksissaan siihen, että valtiolla on kansallisen oikeuden nojalla lisäksi mahdollisuus nostaa riita-asian kanne, jolla se voi paitsi vaatia aiheettomasti maksetut rahoitusosuudet saanutta oikeushenkilöä vahingonkorvausvastuuseen myös saada rikosasiassa annetun tuomion jälkeen vahingonkorvausta rikosasiassa tuomitulta luonnolliselta henkilöltä.

54

Tässä yhteydessä on muistutettava, että SEUT 325 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on unionin taloudellisia etuja vahingoittavan laittoman toiminnan torjumiseksi toteutettava toimenpiteitä, joilla on ennaltaehkäisevä vaikutus ja jotka ovat tehokkaita ja vastaavat asianomaisen jäsenvaltion etuja vahingoittavien petosten torjumiseksi kansallisella tasolla toteutettuja toimenpiteitä.

55

Kuten komissio on korostanut, jäsenvaltioiden on muun muassa toteutettava tehokkaita toimenpiteitä, joiden avulla unionin talousarviosta osittain rahoitetun avustuksen saajalle aiheettomasti maksetut määrät voidaan periä takaisin. SEUT 325 artiklassa ei sitä vastoin aseteta jäsenvaltioille muita velvoitteita kuin toimenpiteiden tehokkuutta koskeva velvoite sen menettelyn osalta, jonka on mahdollistettava tällaiseen lopputulokseen pääseminen, joten niillä on tältä osin tiettyä harkintavaltaa edellyttäen, että vastaavuusperiaatetta noudatetaan.

56

Tältä osin on aluksi todettava, että se, että samanaikaisesti on olemassa erillisiä oikeussuojakeinoja, joilla on erilaiset hallinto-, siviili- tai rikosoikeudelliset tavoitteet, ei sellaisenaan voi vaarantaa unionin taloudellisia etuja vahingoittavien petosten torjunnan tehokkuutta, kunhan kansallinen lainsäädäntö kokonaisuutena tarkastellen mahdollistaa unionin talousarviosta aiheettomasti maksettujen rahoitusosuuksien takaisinperinnän.

57

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii erityisesti SEUT 325 artiklassa asetetun tehokkuusvelvoitteen täyttymistä tilanteessa, jossa valtiolle ei rikosoikeudellisessa menettelyssä tunnusteta oikeutta saada korvausta vahingonkärsijänä ja kun hallinnollisessa menettelyssä on mahdollista periä aiheettomasti maksettu rahoitusosuus vain kyseisen rahoitusosuuden saaneelta oikeushenkilöltä.

58

Tästä on yhtäältä todettava, että – kuten tämän tuomion 56 kohdasta ilmenee – se, että valtiolle ei tunnusteta rikosoikeudenkäynnissä oikeutta korvaukseen vahinkoa kärsineenä henkilönä, ei voi yksinään olla SEUT 325 artiklasta johtuvien velvoitteiden vastaista.

59

Vaikka rikosoikeudelliset seuraamukset voivat olla välttämättömiä, jotta valtiot voivat torjua tehokkaasti ja varoittavasti tiettyjä törkeitä petoksia (tuomio 8.9.2015, Taricco ym., C‑105/14, EU:C:2015:555, 39 kohta ja tuomio 5.12.2017, M.A.S. ja M.B., C‑42/17, EU:C:2017:936, 34 kohta), tällaiset seuraamukset ovat välttämättömiä kansallisen oikeuden varoittavan vaikutuksen varmistamiseksi, eikä niiden tarkoituksena ole mahdollistaa perusteettoman edun palauttamista.

60

Toisaalta tämän tuomion 56 kohdasta ilmenee, että se, että asianomaisen jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä on rikos-, hallinto- tai siviilioikeudellisessa menettelyssä tehokas keino unionin taloudellisille eduille aiheutettujen vahinkojen korjaamiseksi, riittää täyttämään SEUT 325 artiklassa asetetun tehokkuusvelvollisuuden, koska tällä mahdollistetaan aiheettomasti saatujen rahoitusosuuksien takaisinperintä ja koska rikosoikeudellisilla seuraamuksilla voidaan torjua törkeitä petoksia.

61

Näin on nyt käsiteltävässä asiassa, koska valtiolla on sovellettavan kansallisen oikeuden mukaan mahdollisuus – mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava – panna vireille yhtäältä hallinnollinen menettely, jonka avulla se voi periä takaisin niiden saajana olevalle oikeushenkilölle aiheettomasti maksetut rahoitusosuudet, ja toisaalta siviiliprosessi, jolla se voi paitsi vaatia aiheettomasti maksettujen rahoitusosuuksien saajana ollutta oikeushenkilöä vahingonkorvausvastuuseen myös saada rikosasiassa annetun tuomion jälkeen vahingonkorvausta rikosasiassa tuomitulta luonnolliselta henkilöltä.

62

Toiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että SEUT 325 artiklaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansallisen oikeuden säännöksille – sellaisina kuin niitä on tulkittu kansallisessa oikeuskäytännössä –, joiden mukaan valtio ei voi rikosoikeudenkäynnissä vaatia korvausta vahingosta, joka sille on aiheutunut vastaajan petollisesta menettelystä, joka johtaa unionin talousarvion varojen väärinkäyttöön, eikä sillä ole tässä menettelyssä mitään muuta kannetta, jonka perusteella se voisi vedota oikeuksiinsa syytteessä olevaa henkilöä vastaan, kunhan kansallisessa lainsäädännössä säädetään tehokkaista menettelyistä, joilla mahdollistetaan unionin talousarviosta aiheettomasti maksettujen rahoitusosuuksien takaisinperintä, ja tämän edellytyksen tarkistaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä.

63

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: