Asia C-25/07

Alicja Sosnowska

vastaan

Dyrektor Izby Skarbowej we Wrocławiu Ośrodek Zamiejscowy w Wałbrzychu

(Wojewódzki Sąd Administracyjny we Wrocławiun esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Arvonlisävero — Direktiivit 67/227/ETY ja 77/388/ETY — Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään arvonlisäveron vähentämättä jääneen osan palauttamista koskevista säännöistä — Verotuksen neutraalisuuden periaate ja suhteellisuusperiaate — Poikkeavat erityistoimenpiteet”

Julkisasiamies J. Mazákin ratkaisuehdotus 26.2.2008   I - 5131

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 10.7.2008   I - 5142

Tuomion tiivistelmä

Verotus – Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen – Liikevaihtoverot – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Ostoihin sisältyvän veron vähentäminen

(Neuvoston direktiivin 77/388 18 artiklan 4 kohta)

Jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen direktiivin 77/388 18 artiklan 4 kohta ja suhteellisuusperiaate ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään veropetoksien ja veron kiertämisen estämiseksi tarpeellisen valvonnan mahdollistamista varten, että määräaikaa, joka kansallisella veroviranomaisella on vähentämättä jääneen arvonlisäveron palauttamiseksi tietyille verovelvollisille, pidennetään 60 päivästä 180 päivään siitä päivästä alkaen, kun verovelvollinen on jättänyt arvonlisäveroilmoituksen, paitsi, jos kyseiset verovelvolliset toimittavat tietyn suuruisen merkittävän vakuuden.

Kansallinen lainsäädäntö, jossa oletetun petoksen riskin vuoksi säädetään vähentämättä jääneen arvonlisäveron palauttamista koskevista säännöistä, jotka ovat joillekin verovelvollisille taloudellisesti rasittavampia, ilman että annetaan verovelvolliselle mahdollisuutta osoittaa, ettei kyse ole veropetoksesta tai veron kiertämisestä, jotta verovelvolliseen voitaisiin soveltaa vähemmän pakottavia ehtoja, ei ole veropetosten ja veron kiertämisen estämisen tavoitteeseen nähden oikein suhteutettu keino, vaan se haittaa liiallisesti kuudennen direktiivin tavoitteiden ja periaatteiden toteutumista.

Tällainen lainsäädäntö ei näytä olevan yhteensoveltuva myöskään sen ehdon kanssa, jonka mukaan vähentämättä jääneen veron palauttaminen on suoritettava kohtuullisen ajan kuluessa. Uusiin verovelvollisiin, eli verovelvollisiin, jotka ovat aloittaneet toimintansa alle 12 kuukautta sitten, sovellettava 180 päivän palauttamisen määräaika on nimittäin yhtäältä kuusi kertaa pidempi kuin sovellettava veron yhden kuukauden pituinen tilityskausi ja toisaalta kolme kertaa pidempi kuin muihin verovelvollisiin sovellettava määräaika, ilman että olisi osoitettu, miksi veron kiertämisen ja veropetosten ehkäisemiseksi on tarpeellista soveltaa näin laajalle ulottuvaa erilaista kohtelua.

Uusille verovelvollisille annetulla mahdollisuudella toimittaa vakuus, jotta ne voisivat hyötyä normaalista 60 päivän määräajasta, ei ole vaikutusta näihin näkemyksiin, sillä kyseinen vakuus ei ole kohtuullinen palautettavana olevan, liikaa maksetun veron määrään eikä verovelvollisen yrityksen taloudelliseen kokoon nähden. On erityisesti todettava, että tällaisen vakuuden toimittaminen voi aiheuttaa huomattavan taloudellisen riskin yrityksille, jotka vasta kehittävät toimintaansa ja joilla ei siten vielä voi olla merkittäviä resursseja. Käytännössä velvollisuus toimittaa kyseinen vakuus normaalista määräajasta hyötymiseksi johtaa ainoastaan siihen, että taloudellinen rasite, joka liittyy siihen, että liikaa maksetun veron määrä sidotaan 180 päivän ajaksi, korvataan rasitteella, joka liittyy sidottavan vakuuden määrään.

(ks. 24, 26, 27 ja 29–33 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)