Avainsanat
Tiivistelmä

Avainsanat

1. Verotus – Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen – Liikevaihtoverot – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Ostoihin sisältyvän veron vähentäminen

(Neuvoston direktiivin 77/388 20 artiklan 2 ja 5 kohta)

2. Verotus – Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen – Liikevaihtoverot – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Ostoihin sisältyvän veron vähentäminen

(Neuvoston direktiivin 77/388 13 artiklan C kohta ja 17 ja 20 artikla)

3. Verotus – Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen – Liikevaihtoverot – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Kuudennessa direktiivissä säädetyt vapautukset

(Neuvoston direktiivin 77/388 13 artiklan C kohta ja 17 artiklan 6 kohta)

Tiivistelmä

1. Jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen direktiivin 77/388 20 artiklaa on tulkittava siten, että siinä asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus säätää arvonlisäveron vähennysten oikaisusta investointitavaroiden osalta, ellei kyseisen 20 artiklan 5 kohdasta muuta johdu.

(ks. 35 kohta ja tuomiolauselman 1 kohta)

2. Jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen direktiivin 77/388 20 artiklaa on tulkittava siten, että siinä säädettyä oikaisua voidaan soveltaa myös sellaisessa tilanteessa, jossa investointitavaraa on ensin käytetty verottomassa toiminnassa, joka ei oikeuta vähennykseen, ja sen jälkeen oikaisukauden aikana arvonlisäverollisessa toiminnassa.

Oikaisumekanismin soveltaminen riippuu nimittäin siitä, onko vähennysoikeus syntynyt kuudennen arvonlisäverodirektiivin 17 artiklan mukaisesti. Sen perusteella, mihin investointitavaraa on käytetty tai aiottu käyttää, määritellään ainoastaan sen alkuperäisen vähennyksen laajuus ja mahdollisten oikaisujen laajuus seuraavien kausien aikana, mutta se ei vaikuta vähennysoikeuden syntymiseen. Näin ollen se, että tavaraa käytetään välittömästi verollisiin liiketoimiin, ei sellaisenaan ole edellytys vähennysten oikaisujärjestelmän soveltamiselle. Vä . V hennyksen oikaisemista on lisäksi sovellettava myös silloin, kun vähennysoikeuden muutos perustuu verovelvollisen vapaaehtoiseen valintaan, kuten kuudennen arvonlisäverodirektiivin 13 artiklan C kohdassa säädetyn valintamahdollisuuden käyttämiseen.

(ks. 37, 39, 40 ja 42 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)

3. Jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen direktiivin 77/388 13 artiklan C kohdan toista alakohtaa ja 17 artiklan 6 kohtaa on tulkittava siten, ettei jäsenvaltio, joka antaa verovelvollisilleen oikeuden hakeutua verovelvolliseksi kiinteistön vuokrauksesta, voi kyseisten säännösten nojalla sulkea pois sellaisen arvonlisäveron vähennystä, joka on maksettu ennen kyseisen valintaoikeuden käyttämistä tehdyistä kiinteistöinvestoinneista, silloin, kun kyseisen valintaoikeuden käyttämistä koskevaa hakemusta ei ole tehty kuuden kuukauden kuluessa kyseisen kiinteistön käyttöönotosta.

Mikäli verovelvollisilla on kuudennen arvonlisäverodirektiivin 13 artiklan C kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla mahdollisuus hakeutua verovelvolliseksi kiinteistön vuokrauksen osalta, tämän mahdollisuuden käyttäminen sisältää nimittäin paitsi vuokrauksen verotuksen, myös sellaisten ostoihin sisältyvien verojen vähennyksen, jotka kyseisen kiinteistön osalta on maksettu. Lisäksi sellaisten vähennysten rajoittaminen, jotka liittyvät valintaoikeuden käyttämisen jälkeisiin verollisiin liiketoimiin, ei koskisi valintaoikeuden ”laajuutta”, jota jäsenvaltiot voivat rajoittaa kuudennen direktiivin 13 artiklan C kohdan toisen alakohdan nojalla, vaan tämän oikeuden käyttämisen seurauksia. Kyseisessä säännöksessä ei näin ollen sallita sitä, että jäsenvaltiot rajoittavat kuudennen arvonlisäverodirektiivin 17 artiklassa säädettyä oikeutta vähennysten tekemiseen tai saman direktiivin 20 artiklaan perustuvaa mahdollisuutta vähennysten oikaisemiseen.

Sitä mahdollisuutta, joka jäsenvaltioille on annettu kuudennen direktiivin 17 artiklan 6 kohdan toisessa alakohdassa, sovelletaan ainoastaan vähennysoikeuden rajoitusten voimassa pitämiseen sellaisten kustannusluokkien osalta, jotka on määritelty viittaamalla hankitun tavaran tai palvelun luonteeseen eikä viittaamalla kyseisen tavaran tai palvelun käyttötarkoitukseen tai ‑tapoihin.

(ks. 44, 46, 47, 49 ja 51 kohta sekä tuomiolauselman 3 ja 4 kohta)