Valitus, jonka Agria Polska sp. z o.o., Agria Chemicals Poland sp. z o.o., Star Agro Analyse und Handels GmbH ja Agria Beteiligungsgesellschaft mbH ovat tehneet 20.6.2017 unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-480/15, Agria Polska ym. v. komissio, 16.5.2017 antamasta tuomiosta

(Asia C-373/17 P)

(2017/C 347/04)

Oikeudenkäyntikieli: puola

Asianosaiset

Valittajat: Agria Polska sp. z o.o., Agria Chemicals Poland sp. z o.o., Star Agro Analyse und Handels GmbH ja Agria Beteiligungsgesellschaft mbH (edustajat: P. Graczyk, Adwokat, ja W. Rocławski, Radca prawny)

Muu osapuoli: Euroopan komissio

Vaatimukset

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Ensimmäinen valitusperuste koskee SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan sekä SEU 17 artiklan 1 kohdan toisen virkkeen ja komission asetuksen (EY) N:o 773/2004 7 artiklan 2 kohdan sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 7 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomista sen vuoksi, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole todennut komission SEUT 101 tai 102 artiklan rikkomisen todennäköisyyden, tutkinnan aloittamista edellyttävän unionin edun olemassaolon ja edellytettävän näytön laajuuden arvioinnissa tekemiä ilmeisiä virheitä.

Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittajat tuovat esiin unionin yleisen tuomioistuimen tekemiä virheitä, joita ovat muun muassa i) se, että toteamus siitä, että valittajien kilpailijoiden samanaikainen toiminta (kanteluiden tekeminen kansallisille viranomaisille) oli perusteltua, on perustunut yksinomaan kyseisten kilpailijoiden esittämiin selvityksiin, ii) se, että sitä, että suurin osa valittajia koskevista hallintopäätöksistä ja hallinnollista seuraamuksista, jotka on annettu tai joista on määrätty kilpailijoiden kanteluiden perusteella, on kumottu, ei ole otettu huomioon, iii) se, että sitä, että kantelut on osittain osoitettu viranomaisille, joilla ei ollut toimivaltaa asiassa, ja että on vain todettu, että kun otetaan huomioon maineelle aiheutuvan vahingon vaara tai myytyjen tuotteiden alkuperäisen tilan vahingoittumisen vaara, saattaa olla perusteltua informoida toimivaltaisia viranomaisia, ei ole otettu huomioon, iv) komission sen toteamuksen vahvistaminen, ettei ollut olemassa riittävää unionin intressiä tutkinnan aloittamiseksi, vaikka kantelun kohteena ollut toiminta koski usean jäsenvaltion aluetta ja lukuisilla markkinoilla toimivia yrityksiä; virheellinen toteamus siitä, että se, että valittajien kantelut oli saatettu kansallisen kilpailuviranomaisen käsiteltäväksi merkitsi, että kyseisellä viranomaisella oli yksinomainen toimivalta; v) se, että sitä, että edellytetyn näytön laajuus ja tarve käyttää huomattavia resursseja puhuu komission toimivallan puolesta, ei ole otettu huomioon; vi) toteamus, etteivät niin kutsutut menettelyn väärinkäyttöä koskevat edellytykset täyttyneet asiassa.

Toinen valitusperuste koskee unionin oikeuden tehokkaan vaikutuksen (effet utile) periaatteen loukkaamista ja kyseisen periaatteen virheellistä tulkintaa SEUT 101 ja 102 artiklaa, SEUT 105 artiklaa ja SEU 17 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa sillä perusteella, että i) komission roolia unionin kilpailun suojaamista koskevassa järjestelmässä ei ole otettu huomioon ja on oletettu, ettei komissiolla ole mitään velvollisuutta tarkastaa, että kansallisilla viranomaisilla on käytössään asianmukaiset keinot asetukseen N:o 1/2003 perustuvien tehtävien hoitamiseksi, ii) valittajien väitteitä, jotka koskivat sitä, ettei kansallisissa tuomioistuimissa ole käytettävissä tehokkaita keinoja kilpailusääntöjen panemiseksi täytäntöön yksityisesti (private enforcement), koska Puolan oikeudessa ei ole vastaavia menettelyjä ja koska Puolan oikeuden mukaiset määräajat ovat kuluneet umpeen, ei ole otettu huomioon, iii) unionin yleinen tuomioistuin on väittänyt, että valittajat eivät ole osoittaneet, että Puolan kilpailuviranomaiset (kilpailu- ja kuluttajaviraston, Urzęd Ochrony Konkurencji i Konsumentów, UOKiK, pääjohtaja) eivät olisi aikoneet puuttua rikkomuksiin tehokkaasti ja määrätä niistä seuraamuksia, vaikka valittajien mielestä oli riidatonta, että UOKiKin pääjohtaja ei ollut suostunut aloittamaan tutkintaa sillä perusteella, että tuolloin sitova säädetty vuoden määräaika oli päättynyt.

Kolmas valitusperuste koskee tehokkaan oikeussuojan periaatteen (ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 13 artikla), tehokkaita oikeussuojakeinoja tuomioistuimessa koskevan oikeuden (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 kohta) ja hyvää hallintoa koskevan oikeuden (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohta) loukkaamista sillä perusteella, että unionin yleinen tuomioistuin i) on pysyttänyt komission päätöksen, jolla komissio oli hylännyt valittajien kantelut, tarkastamatta sitä, oliko rikkomus tapahtunut, huolimatta siitä, että kansallinen kilpailuviranomainen oli aiemmin kieltäytynyt puuttumasta rikkomuksiin muodollisten vaatimusten vuoksi, ja siitä, ettei vahingonkorvausvaatimusten yksityisoikeudelliseen täytäntöönpanoon ollut mitään todellisia mahdollisuuksia, ii) on virheellisesti todennut, ettei tehokkaan oikeussuojan periaatetta ole loukattu, sillä perusteella, että valittajat ovat voineet nostaa kanteen komission päätöksestä, jolla kantelut on hylätty, ja iii) ei ole ottanut huomioon sitä, että oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan, tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja hyvään hallintoon käsittää myös oikeuden saada asia ratkaistua kohtuullisessa ajassa, mikä ei ole toteutunut nyt käsiteltävässä asiassa, koska komissio on tehnyt päätöksen siitä, ettei menettelyä aloiteta, vasta neljän ja puolen vuoden kuluttua siitä, kun valittajat olivat jättäneet kantelun.