22.5.2012

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 143/10

---

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Talouskasvu ja valtionvelka EU:ssa: kaksi innovatiivista ehdotusta” (oma-aloitteinen lausunto)

2012/C 143/03

Esittelijä: Carmelo CEDRONE

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea päätti 14. heinäkuuta 2011 työjärjestyksensä 29 artiklan 2 kohdan nojalla laatia oma-aloitteisen lausunnon aiheesta

Talouskasvu ja valtionvelka EU:ssa: kaksi innovatiivista ehdotusta (oma-aloitteinen lausunto).

Asian valmistelusta vastannut "talous- ja rahaliitto, taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus" -erityisjaosto antoi lausuntonsa 2. helmikuuta 2012.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 22.–23. helmikuuta 2012 pitämässään 478. täysistunnossa (helmikuun 22. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 121 ääntä puolesta ja 46 vastaan 11:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Tärkeimmät suositukset

J. Monnet: Eurooppa tarvitsee kriisien antamia kimmokkeita kehittyäkseen ja yhdentyäkseen.

1.1   ETSK katsoo, että euron ongelmat ovat ensisijaisesti poliittisia eivätkä taloudellisia. Euron uskottavuus on horjunut siitä lähtien kun luottoluokituslaitokset menettivät luottamuksensa siihen, että valtiot ryhtyvät päättäväisiin toimiin velkakurimuksessa olevien jäsenvaltioiden pelastamiseksi maksukyvyttömyydeltä. Viimeaikaisissa vastauksissa, kuten komission ehdotuksessa vakausjoukkolainoista, käsitellään vain vakautta mutta ei kasvua (1), ja neuvoston laatima luonnos koordinointia ja hallintoa koskevaksi sopimukseksi (2) kärsii mittavasta "demokratiavajeesta", sillä sen yhteydessä on ohitettu Euroopan parlamentti ja EU:n muut toimielimet.

1.2   ETSK katsoo lisäksi, että pyrittäessä nousemaan euroalueen systeemisestä kriisistä ei pidä langeta kansalliseen itsekkyyteen tai kaventaa oikeuksia, vaan on muutettava talouspolitiikkoja, edistettävä kilpailukykyä ja pyrittävä vakiinnuttamaan oikeudenmukaisuus, solidaarisuus ja yhteenkuuluvuus. Näin voitaisiin palauttaa ihmisten luottamus Eurooppa-hankkeeseen ja mahdollisuuteen palata Euroopan sosiaaliseen malliin sen sijaan, että kaikki joutuisivat vaaraan kriisin jäätyä ratkaisematta, jolloin Euroopan koko ihanne voisi näivettyä ja kuivua kokoon.

1.3   ETSK katsoo, ettei EU:n toimielinten pitäisi langeta siihen ansaan, että ne reagoivat vain luottoluokituslaitosten toimiin, vaikka ne joskus havaitsevatkin markkinoiden puutteita. Toimielimillä on velvollisuus osoittaa EU:n kansalaisille tehokkaat keinot kriisistä nousemiseksi ja nivoa niihin myös EU:n tulevaisuuden varmistaminen niin, että voidaan vahvistaa luottamusta ja optimismia sekä osallisuuden tunnetta ja osallistumista toimiin, joiden avulla sosiaalisen edistyksen ja korkean työllisyysasteen yhteisestä tavoitteesta tehdään totta. Äänestäjien on erityisesti nähtävä, että vakauden lisäksi tavoitellaan myös kasvua eikä toteuteta ainoastaan tiukkoja säästötoimia, sillä vahva talouskasvu voisi palauttaa luottamuksen ja euroalueen uskottavuuden finanssimarkkinoilla.

1.4   ETSK suhtautuu tähän liittyen myönteisesti EU:n toimielinten toimiin yhteisen budjetti- ja finanssipolitiikan edistämiseksi, vaikka tähänastiset toimenpiteet ovat olleet puutteellisia ja suppeita. Se katsoo kuitenkin, että Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) välittömästä käynnistämisestä ja käyttöönotosta ja sen jälkeen tapahtuvasta Euroopan vakausmekanismin (EVM) käyttöönotosta huolimatta tulee kiireesti laatia käytännön ehdotukset kasvukysymyksen ratkaisemiseksi (euroalueen yhteiset joukkolainat) ja velan vakauttamiseksi (unionin joukkolainat). (3) Näiden ehdotusten avulla tietyt maat ja EU voisivat jatkaa euron puolustamista muillakin kuin vain tiukoilla säästötoimilla, jotka heikentävät sosiaalisia olosuhteita, tukahduttavat kasvua ja voivat johtaa taantumaan.

1.5   Kasvun nopeaksi elvyttämiseksi tulee laatia taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen elvytyssuunnitelma – eräänlainen uusi eurooppalainen sopimus, joka olisi verrattavissa Yhdysvaltojen New Dealiin ja jonka ansiosta jäsenvaltiot voisivat nauttia kilpailukykyyn, tuottavuuteen, työllisyyteen, hyvinvointiin, vaurauteen ja etenkin demokraattiseen yhteisymmärrykseen nojautuvasta vahvasta ja kestävästä kehityksestä. Näin luotaisiin myös edellytykset harjoittaa tehokasta yhteistä talouden ja finanssipolitiikan ohjausta.

1.6   Mahdollisiksi ratkaisuiksi vallitsevaan kriisiin on ehdotettu monia erilaisia joukkovelkakirjalainoja yhdessä tarvittavien rakenneuudistusten kanssa (4); jäsenvaltioita tulee kannustaa ja motivoida tekemään kyseisiä uudistuksia. Joukkovelkakirjalainojen – myös komission vihreässä kirjassa ehdotettujen – poliittisena heikkoutena ovat jäsenvaltioilta vaadittavat yhteis- tai erillisvastuulliset takaukset, joiden johdosta keskeisten valtioiden, etenkin Saksan, on ollut mahdoton hyväksyä niitä.

1.7   ETSK toteaakin, etteivät kyseisenlaiset takaukset ja siirrot ole välttämättömiä, kun osa kansallisista joukkolainoista muunnettaisiin unionin joukkolainoiksi tai toteutettaisiin euroalueen yhteisten joukkolainojen nettoliikkeeseenlaskua. Se toteaa myös, ettei joukkovelkakirjarahoitus kannustaisi leväperäiseen julkistalouden hoitoon, jos jäsenvaltioiden julkisen velan muuntaminen unionin velaksi tehtäisiin alijäämän rahoittamiseksi eikä ylijäämän tuottamiseksi. Joukkovelkakirjojen nettoliikkeeseenlasku ei olisi alijäämien rahoittamista, vaan sen avulla siirrettäisiin säästöjä – mm. globaaleja ylijäämiä – investoinneiksi, jotka edistävät yhteenkuuluvuutta ja parantavat kilpailukykyä.

1.8   ETSK esittää tämän johdosta, että otettaisiin käyttöön kaksi toisiaan täydentävää mutta erillistä EU:n joukkolainaa: unionin joukkolainat velkojen vakauttamiseksi ja euroalueen yhteiset joukkolainat talouden elvyttämiseksi ja kasvun edistämiseksi. ETSK suosittaa myös, että osalla euroalueen yhteisten joukkolainojen avulla kertyvistä nettovaroista rahoitetaan eurooppalaista riskipääomarahastoa, joka oli yksi Euroopan investointirahastolle (EIR) suunnitelluista tavoitteista. (5)

1.9   Se osuus jäsenvaltioiden julkisesta velasta (enintään 60 prosenttia bkt:stä), joka muunnetaan asteittain unionin joukkolainoiksi, voitaisiin pitää konsolidoidulla, mutta ei kaupankäynnin kohteena olevalla velkatilillä. (6) Ne voitaisiin suojata luokituslaitosten taholta tapahtuvalta keinottelulta, koska niillä ei käydä kauppaa. Niitä varten ei kuitenkaan tarvittaisi varainsiirtoja. Ne jäsenvaltiot, joiden velkaa pidetään unionin joukkolainojen muodossa, huolehtisivat itse omasta osuudestaan. Muuntaminen merkitsisi myös sitä, että useimmat jäsenvaltiot täyttäisivät Maastrichtin kriteerit jäljelle jäävän julkisen velkansa osalta. Kreikka pysyisi erityisongelmana, mutta ongelmana, joka olisi hallittavissa.

1.10   Tämä ei edellyttäisi vakaus- ja kasvusopimuksen tarkistamista, mutta sen uskottavuus markkinoilla ja äänestäjien keskuudessa paranisi nykyisestä, sillä vakautta saataisiin aikaan ilman tiukkoja säästötoimia. Velkaantuneiden EU-maiden velan huomattavan osan (enintään 60 prosentin) muuntaminen voitaisiin lisäksi toteuttaa tiiviimpää yhteistyötä koskevan menettelyn avulla. Halukkaat jäsenvaltiot voisivat jatkossakin käyttää omia joukkolainoja. (7)

1.11   Toisin kuin unionin joukkolainoilla, euroalueen yhteisillä joukkolainoilla, joita laskettaisiin liikkeeseen talouden elpymisen ja kasvun rahoittamiseksi, käytäisiin kauppaa. Niiden avulla voitaisiin myös houkutella sijoituksia Euroopan unioniin. BRICS-maat – Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka – vahvistivat syyskuussa 2011 olevansa kiinnostuneita pitämään euromääräisiä varantoja auttaakseen euroalueen vakauttamisessa. Jos ne tekisivät niin kansallisten joukkolainojen sijasta euroalueen yhteisten joukkolainojen avulla, euron asema kansainvälisenä varantovaluuttana voisi vahvistua ja nousevan talouden maiden olisi ehkä helpompi saavuttaa tavoitteensa kansainvälisen varantovaluuttajärjestelmän monipuolistamiseksi.

1.12   Euroalueen yhteisten joukkolainojen ei tarvitse kuormittaa Saksan tai minkään muunkaan jäsenvaltion julkista velkaa, eikä niitä varten tarvita yhteis- tai erillisvastuullisia valtiontakauksia. Euroopan investointipankki on jo yli 50 vuoden ajan laskenut liikkeeseen menestyksellisesti joukkolainoja ilman kansallisten takausten tarvetta. Tämä on onnistunut niin hyvin, että pankki on jo kaksi kertaa Maailmanpankin kokoinen.

1.13   Globaalien ylijäämien virtaaminen euroalueen yhteisiin joukkolainoihin elvyttäisi kasvua, mikä on tehokkain keino pienentää velkaa ja alijäämiä. Tämä näytettiin toteen Bill Clintonin toisella presidenttikaudella, jolloin liittovaltion talousarvio oli jokaisena vuonna ylijäämäinen. Euroalueen yhteisillä joukkolainoilla voitaisiin rahoittaa EIP:n investointeja, joihin käytetään niistä hyötyviltä jäsenvaltioilta saatavaa tuloa, sen sijaan että siirrettäisiin varoja jäsenvaltioiden välillä.

1.14   Joukkolainoin rahoitettavalla ja investointilähtöisellä kasvulla, joka liittyisi EIP-ryhmällä vuonna 1997 laaditusta Amsterdamin erityistoimintaohjelmasta alkaen olleeseen lähentymistä ja koheesiota koskevaan vastuualaan, voitaisiin saavuttaa makrotaloudellinen varainsiirtojen taso.

1.15   Yhteenkuuluvuus vahvistuisi. Euroalueen yhteisillä joukkolainoilla voitaisiin rahoittaa EIP:n investointihankkeita, joita varten EIP sai mandaatin jo vuonna 1997. Mandaatti koskee koheesion ja lähentymisen edistämistä seuraavilla aloilla: terveys, koulutus, kaupunkien uudistaminen, ympäristö ja vihreä teknologia. Lisäksi se koskee pienten ja keskisuurten yritysten sekä aloittelevien yritysten tukemista uuden teknologian alalla.

1.16   Kilpailukyky paranisi, kun osalla euroalueen yhteisten joukkolainojen liikkeeseenlaskun avulla saaduista pääomavirroista rahoitettaisiin pienille ja keskisuurille yrityksille suunnattua riskipääomarahastoa. Tämä voisi tarjota edellytykset eurooppalaiselle pk-yrityspolitiikalle (Mittelstandpolitik), joka oli yksi tavoitteista, johon nyttemmin EIP-ryhmään kuuluvan Euroopan investointirahaston suunniteltiin pyrkivän.

1.17   Euroopan keskuspankki varjelee vakautta, ja EIP-ryhmä voi turvata kasvun, kun sen investointihankkeita rahoitetaan euroalueen yhteisten joukkolainojen avulla. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen EIP:ltä kysyttiin, voisiko se pitää ja laskea liikkeeseen joukkolainoja velkojen vakauttamiseksi. Se kieltäytyi, mikä oli tuolloin ymmärrettävää. Euroopan investointirahastolle suunniteltuna päätavoitteena oli kuitenkin myös unionin joukkolainojen liikkeeseenlaskeminen; tätä ehdotti vuonna 1993 Jacques Delors komission valkoisessa kirjassa "Kasvu, kilpailukyky ja työllisyys". EIP-ryhmään kuuluva Euroopan investointirahasto voisi hoitaa euroalueen yhteisten joukkolainojen nettoliikkeeseenlaskun hyödyntäen EIP:n kokemusta menestyksekkäästä joukkolainojen liikkeeseenlaskusta (aihetta käsitellään tarkemmin jäljempänä lausunnon kohdissa 5.2–5.8).

1.18   Euroalueen yhteisillä joukkolainoilla voitaisiin tällä tavoin rahoittaa Euroopan kasvusuunnitelmaa ja Euroopan kasvusopimusta, jonka puitteissa kaikki EU:n dynaamisimmat toimijat – yritykset, ammattiliitot ja järjestöt – voisivat yhdistää voimansa käytännön ratkaisujen löytämiseksi vallitsevaan kriisiin. Tämä olisi yhdysvaltalaisen esikuvansa tapainen eurooppalainen New Deal, jonka avulla saataisiin kasvu ja työllisyys jälleen vauhtiin, voitaisiin pienentää velkaa ja valaa jälleen luottamusta ja uskoa EU:n tulevaisuuteen sekä erityisesti vähentää nuorisotyöttömyyttä.

1.19   Lisäksi on käynnistettävä viipymättä menettely EU:n kannalta ratkaisevan tärkeiden kysymysten ratkaisemiseksi. Niitä ovat finanssi- ja talouspoliittinen ulottuvuus, jota käsiteltiin Brysselissä 8. ja 9. joulukuuta 2011 pidetyssä huippukokouksessa ja johon olisi nivottava myös EKP:n vahvistaminen rahoitusvakauden takaajana, sekä sosiaalinen ulottuvuus ja poliittinen ulottuvuus nykyisen demokratiavajeen korjaamiseksi ja päätöksentekoprosessin nopeuttamiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikkien rajoittavien esteiden (etenkin päätöksentekoprosessia haittaavien esteiden ja poliittisen heikkouden) purkamista. Ne ovat estäneet ja estävät edelleen EU:n ripeän ja tehokkaan toiminnan paitsi euron tukemiseksi myös sen varmistamiseksi, ettei unioni vaaranna olemassaoloaan ja päämääriään syventämällä omaa ahdinkoaan.

2.   Taustaa

2.1   Käsillä olevan lausunnon päätavoitteena on näin ollen, että laadittaisiin toimintaohjelma, jota voidaan alkaa soveltaa heti ilman uusien elinten tai perussopimusten tarkistusten tarvetta ja jonka avulla voidaan luoda perusta euroalueen velan yhteiselle hallinnoinnille. ETSK:n lausunnossa otetaan huomioon tarve pienentää kestämättömän suuria jäsenvaltioiden julkisia velkoja, ja se täydentää komitean jo aiemmin antamia tai valmisteilla olevia lausuntoja, joissa käsitellään kasvuun, teollisuus- ja finanssipolitiikkoihin, tuottavuuteen ja kilpailukykyyn liittyviä kysymyksiä.

2.2   Vuosien 2007–2008 finanssikriisin jälkeen toivottiin pahimman olevan jo ohi. Eurooppalaiset maksoivat kriisin taltuttamisesta kalliisti, ja sen johdosta julkinen velka kasvoi. Kahden vuoden kuluttua arvostelujen polttopiste siirtyi yksityisestä velasta julkiseen velkaan, vaikka nopeasti tapahtunut julkisten velkojen kasvu johtui pankkien pelastamisen kustannuksista.

2.3   Euroalueen haavoittuvuus paljastui täysin, kun kaikkein heikoimmassa asemassa olevia maita vastaan hyökättiin. Euroalueen maiden julkisten velkojen yhteismäärä, jota on edelleen tarpeen supistaa ja joka on saatava hallintaan, on kuitenkin pienempi kuin Yhdysvalloilla. Toimenpiteet, joita on toteutettu – vaikkakin vasta myöhään –, ovat merkittävä edistysaskel, mutta ne eivät riitä, sillä kyseessä on järjestelmäkriisi, joka ei ole riippuvainen tiettyjen yksittäisten maiden veloista.

2.4   Tämä on tuonut selvästi esille ongelman, joka on ratkaisevan tärkeä sekä euron että koko Eurooppa-hankkeen tulevaisuuden kannalta: kuka sanelee ehdot ja kenellä on viimeinen sana? Euroopan kansalaisyhteiskunta ymmärtää nyt selvästi, että tilannetta eivät enää hallitse vaaleilla valitut valtiovallan edustajat vaan vaaleilla valitsemattomat elimet, jotka ovat ottaneet näiden paikan. Vaarassa on siis valtioiden hallitusten legitiimiyden lisäksi myös Euroopan tason demokraattisen prosessin säilyminen.

2.5   Vuoteen 2008 saakka euro oli valuuttavaihtelujen ulottumattomissa, ja se vahvistui dollariin nähden ja nousi toiseksi tärkeimmäksi kansainväliseksi varantovaluutaksi. Tilanteen muuttuminen ja euron joutuminen hyökkäyksen kohteeksi johtuivat osaksi siitä, että Kreikan kriisiin asti luokituslaitokset olettivat, ettei unioni salli yhdenkään euromaan talouden kaatua. Kun Kreikan kriisiin ei vastattu nopeasti, liikkeeseen laskettujen uusien joukkolainojen osto- ja myyntihintojen erot repesivät suuriksi. Luokituslaitokset intoutuivat laskemaan lukuisten euroalueen maiden velkojen luokitusta sen takia, ettei kahden vuoden aikana osoitettu riittävästi poliittista tahtoa sopia valtionvelkakriisin ratkaisemisesta. Luokituksen lasku koskee nyt sekä ydin- että reunamaita.

2.6   Vaikka velkaa on tarpeen supistaa (vähitellen, niin ettei tapeta "syyllistä" potilasta vaan parannetaan tämä), EU:n olisi toimittava nykyistä päättäväisemmin. Jäsenvaltiot ovat olleet lamaantuneita, koska ne eivät ole halunneet kärjistää julkistaloutensa tilannetta, ja myös hitaan kasvun näännyttämiä. Ne (velkaantuneimmat maat, mutta myös muut maat) tai EU eivät ole tehneet päätöksiä ainakaan riittävän nopeasti. Myöskään kriisiin vastaamiseksi toteutetut poliittiset toimet – rajoitukset, tiukat säästötoimet ja leikkaukset – eivät ole olleet omiaan tyynnyttämään joukkovelkakirjamarkkinoita, sillä ne saattavat johtaa matalaan tai negatiiviseen kasvuun.

2.7   Yhtäältä tulee hylätä ajatus siitä, että tietyn maan ylijäämä merkitsee muiden alijäämää. Toisaalta esiintyy vääriä käsityksiä syrjäyttämishypoteesista ja samanaikaisesti siitä, että julkisten investointien ja menojen leikkaaminen toisi ilman muuta tilalle yksityisiä investointeja ja menoja. Lisäksi on jäänyt liian vähälle huomiolle, että aiemmin eräissä tapauksissa, kun EU:n pienissä jäsenvaltioissa on toteutettu tiukkoja säästöohjelmia ja niiden jälkeen talous elpyi, tämä tapahtui sellaisissa olosuhteissa, joissa koko EU:n vientikysyntä kasvoi. Monissa tapauksissa lisäksi devalvoitiin valuutta, mikä ei ole nykyisin mahdollista euroalueen maissa.

2.8   EU:n on nyt pystyttävä palauttamaan eurooppalaisten luottamus siihen, että yhteinen raha on heidän kaikkien etujen mukainen. Tämä edellyttää taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista toimintaohjelmaa ja uutta eurooppalaista sopimusta, joka olisi verrattavissa Yhdysvaltojen New Dealiin, jonka onnistumisen innoittamana presidentti Harry S. Truman puolsi Marshall-suunnitelmaa. Se auttoi sodasta toipumisessa, ja sen ansiosta kaikki Euroopan valtiot pääsivät nauttimaan pitkäkestoisesta kehityksestä, joka pohjautui kilpailukykyyn, tuottavuuteen, työllisyyteen, hyvinvointiin, vaurauteen ja etenkin yhteisymmärrykseen (osallistumiseen ja sosiaaliseen kumppanuuteen).

2.9   Sekä vakauden että kasvun huomioivan suhtautumistavan avulla voitaisiin saavuttaa poliittinen yhteisymmärrys uusista välineistä yhteisen talous- ja finanssipolitiikan ohjauksen toteuttamiseksi. On järjen vastaista, että yhteisestä rahasta huolimatta harjoitetaan 17:ää erilaista kansallista velkojenjärjestelypolitiikkaa. Tämän epäkohdan korjaamiseksi ei riitä tiukkoihin julkisen talouden säästötoimiin perustuva budjettipolitiikka. Tarvitaan sekä johdonmukaisia velkojenjärjestelystrategioita että yhteisiä finanssipoliittisia välineitä, joiden avulla voidaan rahoittaa kasvua Euroopassa samalla kun pienennetään jäsenvaltioiden julkisia velkoja.

2.10   EU:n vastausta kriisiin ei voida typistää rajoituksiksi, tiukoiksi säästötoimiksi, leikkauksiksi ja uhrauksiksi, joita toteutettaisiin seurauksista piittaamatta. Lisäksi jäsenvaltioiden tuomitseminen ja luokittelu asiansa hyvin ja huonosti hoitaviin ei useinkaan kuvasta varsinaisia vastuutahoja ja sitä, miten asiat oikeasti ovat. Lähestymistapa herättää – myös kulttuurista – kaunaa, itsekkyyttä, vihaa ja katkeruutta ja on syöksemässä Euroopan pikkumaisen koston ja vaarallisen populismin polulle. Kaiken kruununa on se väärä diagnoosi, että kriisiin suhtaudutaan moralisoiden, jolloin toisia on mahdotonta auttaa rakentavasti.

2.11   Tiukkojen säästötoimien ja kasvun samastaminen on dilemma, josta EU:n on irtauduttava yhteistuumin kansalaisten kanssa niin, että ryhdytään seuraavassa kuvailtuihin samanaikaisiin toimiin kahdella tasolla.

2.12   Yhtäältä on laadittava valtionvelkakysymyksen ratkaisemiseksi uusi, pidemmälle menevä ehdotus, jonka avulla madalletaan velkatasoja ja jossa säilytetään jäsenvaltioiden vastuu mutta jonka avulla torjutaan spekulatiivisia hyökkäyksiä ja joka perustuu keskinäiseen solidaarisuuteen sekä perussopimusten periaatteisiin. Euron puolustaminen, joka on perimmiltään poliittinen kysymys, hyödyttäisi kaikkia maita – etenkin rikkaimpia maita. Sen avulla voitaisiin myös välttyä siltä paradoksilta, että alkuperäinen unelma yhteisestä rahasta muuttuu EU:n kansalaisten painajaiseksi.

2.13   Toisen ehdotuksen tavoitteena olisi oltava eurooppalaisten luottamuksen herättäminen. Tulee siis laatia taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen toimintaohjelma vuoteen 2020 ulottuvan Euroopan talouden elvytyssuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi ja osoittaa siihen riittävä rahoitus. Lisäksi EU tarvitsee suuria linjauksia, eräänlaista uutta eurooppalaista sopimusta, johon voitaisiin ottaa mallia esimerkiksi Yhdysvaltojen New Dealista. Kuten tiedämme, Marshall-suunnitelma auttoi sodasta toipumisessa, ja sen ansiosta kaikki Euroopan valtiot pääsivät nauttimaan pitkäkestoisesta kehityksestä, joka pohjautui kilpailukykyyn, tuottavuuteen, työllisyyteen, hyvinvointiin, vaurauteen ja etenkin yhteisymmärrykseen (osallistumiseen ja sosiaaliseen kumppanuuteen).

2.14   EU:n olisikin tehtävä kaikkensa, jotta se voi vastata ilman soraääniä markkinoilla viriäviin kysymyksiin. Markkinat itse ovat paljastaneet rajallisuutensa omalla estottomalla ja sääntelemättömällä toiminnallaan. Tämä ei kuitenkaan edellytä kaikkien jäsenvaltioiden yksimielistä tukea uusille finanssipoliittisille välineille. Tässä yhteydessä voidaan tukeutua tiiviimmän yhteistyön periaatteeseen. Sen sijaan, että euroalue typistetään "kovan ytimen" maiden ryhmäksi, mistä voisi koitua vahinkoa kyseisille maille, olisi sallittava, että spekulatiivisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneet maat siirtävät huomattavan osan omia velkojaan eurooppalaiselle velkatilille. Tämä olisi kaikkien jäsenvaltioiden edun mukaista.

3.   Unionin joukkolainat jäsenvaltioiden julkisten velkojen vakauttamiseksi

3.1   Valtionvelat eivät ole Euroopassa enää suvereeneja. EU:n ja yksittäisten maiden rajoitukset ja virheet ovat helpottaneet kansallisten valuuttojen vastaista saalistusta yhdessä sen tekijän kanssa, ettei ole tehokasta kehystä finanssilaitosten tarkkailemiseksi ja valvomiseksi. (8) Näin on – myös julkisen talouden hoidon heikkoutta hyödyntäen – päädytty siihen, että eräiden "haavoittuvien" jäsenvaltioiden suvereenisuus on heikentynyt.

3.2   ETSK pitää ensiarvoisen tärkeänä, että tietyissä maissa lujitetaan julkista talouskuria etenkin toteuttamalla oikeudenmukaisia ja yhteisesti sovittavia rakenneuudistuksia. Pidemmällä aikajänteellä voidaan luoda finanssipoliittinen liitto, jossa euroalueella on oma talous- ja valtiovarainministeri. On järjen vastaista, että yhteisestä raha- (ja budjetti) politiikasta huolimatta harjoitetaan 17:ää erilaista velkapolitiikkaa. Juuri nyt tarvitaan kuitenkin kiireellisiä toimenpiteitä jäsenvaltioiden julkisen velan vakauttamiseksi sekä jäsenvaltioiden talousarvioiden yhteistä hallinnointia EU:n valvontatoimien avulla.

3.3   Poliittisesti olisi myös tuotava nykyistä selvemmin esille, että unionilla itsellään ei ole velkaa nimeksikään, vaikka eräät jäsenvaltiot ovat erittäin velkaantuneita. Toukokuuhun 2010 saakka – siihen asti, kun jäsenvaltioiden julkisten velkojen ostot aloitettiin – unionilla ei ollut velkaa lainkaan. Velkojen oston ja pankkien pelastamistoimien jälkeenkin unionin velka on vain hieman yli prosentti sen bkt:stä. Velka suhteessa bkt:hen on alle kymmenesosa siitä, millä tasolla se oli Yhdysvalloissa 1930-luvulla, kun Franklin D. Rooseveltin presidenttikaudella käynnistettiin säästöjen kanavoiminen investointeihin lisäämällä Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön obligaatioita. (9) Yhdysvalloista poiketen EU:n etuna on joukkolainojen myöhäinen käynnistyminen.

3.4   Suvereenius voidaan palauttaa unionin keinoin niin, että annetaan finanssimarkkinoiden sijasta hallituksille edellytykset hallita. Tätä voidaan edistää tiukentamalla rahoitusmarkkinoiden toimijoiden – mm. luottoluokituslaitosten – valvontaa ja lisäämällä niiden vastuuta. Tämä on kuitenkin toteutettavissa ilman velkojen ostoja, yhteisvastuullisia valtiontakauksia tai varainsiirtoja. Esimerkiksi Franklin D. Rooseveltin kaudella New Dealia rahoitettaessa ei ostettu liittovaltion yksittäisten jäsenvaltioiden velkoja eikä vaadittu jäsenvaltioilta takauksia Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön obligaatioihin eikä varainsiirtoja. Yhdysvallat rahoittaa valtiovarainministeriön obligaatiot liittovaltion veroista, mutta EU:lla ei ole yhteistä finanssipolitiikkaa. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin rahoittaa unionin joukkolainoiksi muunnetun osuuden omista joukkolainoistaan ilman keskinäisiä varainsiirtoja.

3.5   Euroopan talouden elvytyssuunnitelma on kohdistettu väärin, kun finanssimarkkinoiden toimiin on vastattu tiukoilla säästötoimilla. Useimmat äänestäjät eivät edes tiedä unionin sitoutuneen elvytykseen mutta tiedostavat hyvin, että heiltä pyydetään uhrauksia pankkien ja hedgerahastojen pelastamiseksi. Suuri yleisö ei ole kovin hyvin selvillä Euroopan talouden elvytyssuunnitelmasta.

3.6   Jäsenvaltioiden julkisten velkojen osan muuntaminen unionin velaksi voitaisiin tehdä myös tiiviimmän yhteistyön pohjalta niin, että keskeiset jäsenvaltiot Saksa mukaan luettuna säilyttävät omat joukkolainansa. Lissabonin sopimuksen mukaan tiiviimpää yhteistyötä voidaan harjoittaa jäsenvaltioiden vähemmistön kesken. Kuitenkin euron käyttöönotto oli yksi käytännön esimerkki enemmistön harjoittamasta tiiviimmästä yhteistyöstä. Bruegel-instituutti on ehdottanut uuden elimen perustamista säilyttämään unionin velaksi muunnettuja jäsenvaltioiden valtionvelkoja. (10) Uutta elintä ei kuitenkaan tarvita.

3.7   Unionin joukkolainoiksi muunnetut osuudet jäsenvaltioiden julkisista veloista voitaisiin säilyttää ERVV:ssä (ja sen jälkeen EVM:ssä) erityisellä muuntotilillä sen sijaan, että niillä käytäisiin kauppaa. (11) Muunnetut joukkolainat olisivat näin suojassa keinottelulta. Sijoittajat pitäisivät joukkovelkakirjat omaisuutenaan niiden erääntymiseen saakka kulloisellakin korolla. Näin vältettäisiin myös moraalikato, sillä velkatilillä olevia joukkovelkakirjoja ei voitaisi hyödyntää nettoluotottamisessa. Etuna sekä valtioiden että joukkovelkakirjojen haltijoiden kannalta on se, että eräiden jäsenvaltioiden maksukyvyttömyysriski pienenee huomattavasti.

4.   Euroalueen yhteiset joukkolainat talouden ja kestävän kasvun elvyttämiseksi

4.1   Viimeaikainen kehitys korostaa sitä, että unionin tulee makrotalouden yhä enenevän epätasapainon korjaamiseksi pyrkiä kohti yhteistä talous- ja sosiaalipolitiikan ohjausta, joka vastaa yhteisen rahan avulla luotua yhtenäisyyttä. Toistaiseksi komissio ja Eurooppa-neuvosto ovat kuitenkin toteuttaneet vain vakauteen kohdistuvia toimia ja sivuuttaneet tarpeen piristää kasvua.

4.2   Näin pitkien säästötoimien sosiaaliset ja globaalit ulottuvuudet jäävät ilman huomiota, vaikka nousevan talouden maille on tärkeää, että niiden vientituotteille on jatkuvasti kysyntää Euroopassa. Huomiotta jää myös se, että kasvun elvyttämistä ei ole pakko rahoittaa siirtämällä varoja jäsenvaltioiden välillä sen sijaan, että kierrätettäisiin nousevan talouden maiden ylijäämiä.

4.3   Esimerkkinä voidaan mainita, että useissa ehdotuksissa, joita on julkaistu lehdissä ja jotka heijastavat Bruegelin ehdotusta ja jo vuonna 1993 esitettyä Jacques Delorsin ehdotusta unionin joukkolainoista, painotetaan voimakkaasti, että euroalueen yhteisten joukkolainojen nettoliikkeeseenlaskut vetäisivät puoleensa ylijäämiä nousevan talouden maiden keskuspankeista ja valtiollisista sijoitusrahastoista ja tuottaisivat näin kerrannaisvaikutuksia.

4.4   Kun sijoituksia virtaisi näin euroalueen yhteisiin joukkolainoihin, jäsenvaltioilla ja Euroopan parlamentilla vuodesta 2008 ollut sitoumus Euroopan talouden elvytyssuunnitelmaan voisi toteutua käytännössä. Vaikka joukkolainojen liikkeeseenlaskuja tapahtuisi alussa vähitellen, niistä kertyisi ajan myötä merkittävä rahoitusvirta, joka saataisiin nousevan talouden maiden keskuspankeilla ja valtiollisilla sijoitusrahastoilla olevista lähes 3 000 miljardin Yhdysvaltain dollarin ylijäämistä.

4.5   Varoja voisi hyvinkin kertyä yhtä paljon tai enemmän kuin komissiolla on omia varoja, vieläpä ilman Saksan ja eräiden muiden jäsenvaltioiden vastustamia varainsiirtoja. Niillä voitaisiin myös rahoittaa EIP-ryhmän investointeja sellaisiin koheesioaloihin kuin terveys, koulutus, kaupunkien uudistaminen ja ympäristö.

4.6   Vuonna 1997 laaditussa Amsterdamin erityistoimintaohjelmassa annettiin EIP:lle koheesio- ja lähentymistavoitteita koskeva mandaatti, ja sen jälkeen pankin investointirahoituslainojen määrä on nelinkertaistunut. Jos EIP:n investoinnit vielä nelinkertaistuisivat, ne vastaisivat sodan jälkeen Yhdysvalloilta saatua Marshall-apua. (12) Sen rahoitus ei kuitenkaan olisi avustuspohjaista niin kuin Marshall-suunnitelmassa tai rakennerahastoissa, vaan sen avulla kanavoitaisiin säästöjä investoinneiksi. Taloudellisten kerrannaisvaikutusten ansiosta tällaisen investoinnit loisivat jatkuvaa kysyntää yksityiselle sektorille ja lisäisivät työpaikkoja. Tämä palauttaisi sekä markkinoiden että suuren yleisön luottamusta siihen, että tiukkojen säästötoimien jälkeen voidaan saavuttaa parempi elintaso ja hyvinvointi. Lisäksi kasvu ja työllisyyden paraneminen kasvattaisivat suoria ja välillisiä verotuloja, joiden avulla voitaisiin pienentää velkaa ja alijäämää.

5.   Ehdotuksen oikeudellinen ja institutionaalinen asiayhteys

5.1   Unionin joukkolainat ja Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV)

5.1.1

ERVV voisi säilyttää unionin joukkolainoiksi muunnetun osuuden jäsenvaltioiden julkisista veloista erityisellä muuntotilillä. Tämä sopisi yhteen ERVV:n vakautustehtävän kanssa. ERVV voisi hoitaa säilytyksen, vaikka se on määrä korvata Euroopan vakausmekanismilla (EVM) heinäkuussa 2012. Muunnettuja velkoja säilyttäisi tämän jälkeen EVM.

5.1.2

Periaate, jonka mukaan unionin joukkolainoiksi muunnetulla velalla ei saa käydä kauppaa, olisi suojannut ERVV:tä luokituslaitosten ja joukkovelkakirjamarkkinoiden luokituksen laskuilta. Joukkolainojen pitäminen velkatilillä vakuuttanee Saksan ja muut jäsenvaltiot siitä, ettei unionin joukkolainoiksi muunnettuja jäsenvaltioiden joukkolainoja voida hyödyntää luotottamisessa.

5.2   Euroopan investointirahaston (EIR) tehtävä ja euroalueen yhteiset joukkolainat

5.2.1

EKP:n ei tarvitse osallistua joukkolainojen nettoliikkeeseenlaskuihin. Alun perin suunniteltiin, että unioni laskisi liikkeeseen omia joukkolainojaan EIR:n välityksellä. Rahasto perustettiin vuonna 1994, ja se on kuulunut vuodesta 2000 EIP-ryhmään. EIR:lle suunniteltiin ensisijaisesti sellaista roolia, että yhteisen rahan rinnalle tulisi myös yhteiset joukkolainat. Rahaston toissijaiseksi tehtäväksi kaavailtiin pienten ja keskisuurten yritysten ja aloittelevien huipputeknologiayritysten rahallista tukemista. Tämä on ollut sen ainoa rooli vuodesta 1994. (13)

5.2.2

EIR:lle alun perin suunnitellussa tehtävässä otettiin huomioon, että yhteisen rahan myötä jäsenvaltiot menettävät toimivalikoimastaan devalvoinnin, jonka avulla oli voitu mukauttaa maksutasetta, ja että MacDougallin raportissa suositetun laajuisille varainsiirroille (14) ei ollut saatu poliittista tukea. Lisäksi siinä kuitenkin todettiin New Dealin tarjoaman esimerkin pohjalta, että eurooppalaisilla joukkolainoilla voitaisiin rahoittaa rakenne-, sosiaali- ja aluepolitiikkoja, mitä vuonna 1956 annetussa Spaakin raportissa (15) yhteismarkkinoista oli kaavailtu. Tämä oli myös MacDougallin raportin tavoitteiden mukaista; siinä asetettiin tavoitteeksi rakenne-, suhdanne-, työllisyys- ja aluepolitiikat, joiden avulla voidaan vähentää alueiden välisiä eroja pääomatasoissa ja tuottavuudessa.

5.3   Riskipääomaan liittyvä Euroopan investointirahaston tehtävä

5.3.1

Vuonna 1993 annettu suositus, jonka mukaan EIR:n olisi tuettava pieniä ja keskisuuria yrityksiä, ei koskenut vain pääomatakauksia tai pk-yrityksille myönnettäviä lainoja vaan eurooppalaista riskipääomarahastoa, jolla olisi enimmillään 60 miljardin ecun budjetti ja erityistehtävänä rahoittaa aloittelevia huipputeknologiayrityksiä.

5.3.2

EU:n joukkolainoilla rahoitettuna investoinnit tehtäisiin useiden vuosien kuluessa, mutta niillä olisi makropotentiaalia. Kun rahastoa hallinnoitaisiin asianmukaisesti yhteistyössä paikalliset pk-yritykset tuntevien kansallisten luottolaitosten ja aluekehitysvirastojen kanssa, joukkolainat voitaisiin oletettavasti rahoittaa sijoitetun pääoman tuotoilla, mikäli kyseisten yritysten tulos on riittävän hyvä.

5.3.3

Tavoitteena oli, että näin kompensoitaisiin Euroopassa vallitseva yksityisen riskipääoman puute Yhdysvaltoihin verrattuna, vähennettäisiin pk-yritysten riippuvuutta kiinteäkorkoisista lainoista, jotka ovat epäedullisia aloitteleville yrityksille ennen kuin ne pystyvät vakiinnuttamaan markkinansa, ja vahvistettaisiin siten mikroinnovointia ja kilpailukykyä, mistä saataisiin makrotaloudellista ja sosiaalista hyötyä.

5.3.4

Kun EIR perustettiin vuonna 1994, sen rooli ensisijaisesti riskipääomittajana eikä lainatakauksien antajana jätettiin liian vähälle huomiolle. Seurauksena oli, että siihen mennessä, kun EIR liitettiin EIP-ryhmään vuonna 2000, se oli taannut pk-yrityksille vain yhden miljardin ecun arvosta rahoitusta. Rahaston alkuperäiseen tehtävään, joka oli toimiminen mikrovälineenä mutta makrotason vaikutuksin, palattiin vasta Nizzassa syyskuussa 2008 järjestetyssä Ecofinin kokouksessa, jossa asetettiin tavoitteeksi pk-yritysten tukeminen 30 miljardilla eurolla, vaikkakin edelleen vain lainojen eikä pääoman muodossa.

5.3.5

EIR:n roolia riskipääomittajana eikä pelkkänä lainoittajana tulisi pohtia uudelleen osana euroalueen yhteisten joukkolainojen nettoliikkeeseenlaskua. Näin täydennettäisiin jäsenvaltioiden julkisten velkojen osan muuntamista unionin velaksi.

5.4   Euroopan investointipankki (EIP)

5.4.1

EIP on aina laskenut liikkeeseen omia joukkolainojaan, ja se on ilmaissut selvästi säilyttävänsä mieluiten ne erillään EU:n joukkolainoista. Tämä on perusteltua. Ensinnäkin EIP laskee omia joukkolainojaan liikkeeseen ensisijaisesti hankkeiden rahoittamiseksi, ja se haluaa säilyttää tämän erityispiirteensä. Toiseksi oletuksena oli, että euroalueen yhteisten joukkolainojen rahoittamiseksi tarvittaisiin varainsiirtoja, kun EIP rahoittaa omat joukkolainansa hankerahoituksesta kertyvistä tuloista. Kolmanneksi on ennakoitu, että varainsiirrot edellyttäisivät komission omien varojen lisäämistä, minkä toteutuminen olisi epätodennäköistä. EIP on ilmaissut huolensa myös siitä, että sen oma luottoluokitus voisi laskea, jos se osallistuu velkojen vakauttamistoimiin.

5.5   EIP:n ja EIR:n täydentävät roolit

5.5.1

Nämä varaumat eivät kuitenkaan pätisi Euroopan investointirahaston tekemiin euroalueen yhteisten joukkolainojen nettoliikkeeseenlaskuihin. EIP ja EIR ovat erilaisia elimiä, vaikka ne kuuluvatkin samaan ryhmään. EIR:n liikkeeseen laskemat euroalueen yhteiset joukkolainat eroaisivat sekä EIP:n joukkolainoista että unionin joukkolainoista, joiden avulla edistettäisiin velkojen vakauttamista ja joita säilyttäisi ERVV.

5.5.2

EIR:n liikkeeseen laskemat euroalueen yhteiset joukkolainat voisivat täydentää EIP:n joukkolainoja yhteisessä hankerahoituksessa. Joukkolainat voitaisiin rahoittaa varainsiirtojen sijasta investointihankkeista kertyvillä tuloilla. EIP säilyttäisi valvontavaltansa, kun hankkeille tarvittaisiin sen hyväksyntä ja se hallinnoisi niitä. Näin turvattaisiin EIP:n itsenäinen asema hankehallinnossa.

5.5.3

EIP voisi saada tarvitsemaansa paikallisten kumppanien panosta, joka on sille tärkeää, tekemällä hankehallinnossa yhteistyötä kansallisten luottolaitosten kanssa. Niitä ovat esimerkiksi Ranskan Caisse des Depôts et Consignations, Italian Cassa Depositi e Prestiti ja Saksan Kreditanstalt für Wiederaufbau.

5.6   EIR:n joukkolainojen hallinnointi

5.6.1

EIR tarvitsisi uuden liiketoimintasuunnitelman voidakseen hallinnoida avoimilla markkinoilla tapahtuvia joukkolainojen liikkeeseenlaskuja, mikä oli alun perin keskeisellä sijalla sille suunnitelluissa tehtävissä. Tätä varten tarvittaisiin erittäin ammattitaitoinen työntekijätiimi; nämä työntekijät voitaisiin kuitenkin saada EIP:stä, ja lisäksi voitaisiin luoda yhteyksiä kansallisiin velkakonttoreihin. Koska euroalueen yhteisten joukkolainojen liikkeeseenlasku tapahtuisi asteittain, uusi tiimi voitaisiin myös rakentaa vähitellen.

5.6.2

EIP-ryhmää hallinnoi Ecofin. Perussopimuksia ei tarvitsisi tarkistaa, jotta Ecofin voisi päättää, että EIR laskee liikkeeseen euroalueen yhteiset joukkolainat – tämä ei ollut tarpeen myöskään vuonna 1994 EIR:ää perustettaessa.

5.7   Ecofinin ei tarvitse päättää Euroopan talouden elvytyssuunnitelman kriteereistä, eikä myöskään komission ehdotusta tarvita. EIP:llä on ollut sekä koheesioon että lähentymiseen liittyvät vastuualat Eurooppa-neuvoston laatimasta Amsterdamin erityistoimintaohjelmasta sekä Luxemburgissa vuonna 1997 ja Lissabonissa vuonna 2000 pidetyistä Eurooppa-neuvoston kokouksista lähtien. Ne koskevat investoimista terveyteen, koulutukseen, kaupunkien uudistamiseen, kaupunkiympäristöihin ja vihreään teknologiaan sekä pienten ja keskisuurten yritysten, aloittelevien huipputeknologiayritysten ja Euroopan laajuisten liikenne- ja viestintäverkkojen rahallista tukemista.

5.8   Vuoden 1997 jälkeen EIP:n vuosittain myöntämän investointirahoituksen määrä on nelinkertaistunut, ja se vastaa kahta kolmannesta komission omista varoista. Kun määrä edelleen nelinkertaistettaisiin vuoteen 2020 mennessä ja lisäksi saataisiin rahoitusta investoinneista, joita ylijäämäisten kansantalouksien keskuspankit ja valtiolliset sijoitusrahastot tekisivät euroalueen yhteisiin joukkolainoihin, Euroopan talouden elvytyssuunnitelma voisi toteutua käytännössä. Näin on erityisesti sen johdosta, että investointikertoimet yltävät näyttöjen mukaan jopa kolmeen eli kaksi tai kolme kertaa siihen, mihin julkistaloudellisten toimien kertoimet. (16)

---

(1)  Euroopan komission vihreä kirja vakausjoukkolainojen käyttöönoton toteutettavuudesta, COM(2011) 818 final, 23. marraskuuta 2011.

(2)  Eurooppa-neuvosto, ehdotus talous- ja rahaliiton vakautta, koordinointia ja hallintoa koskevaksi sopimukseksi, 10. tammikuuta 2012.

(3)  On syytä huomata, että tässä lausunnossa käytettävä euroalueen yhteisten joukkolainojen määritelmä ei ole aivan sama kuin muissa lähteissä. Euroopan komission vihreässä kirjassa analysoidaan mahdollisuuksia ottaa käyttöön "vakausjoukkolainoja", jotka ovat tietyssä mielessä samanlaisia kuin tässä lausunnossa ehdotetut unionin joukkolainat mutta joiden yhteydessä oletetaan, että kyseisille joukkolainoille tarvitaan joko yhteisvastuullinen takaus tai useita takauksia. Eräissä muissa ehdotuksissa, kuten Lorenzo Bini Smaghin ehdotuksissa, puhutaan euroalueen yhteisistä joukkolainoista samassa vakautuskontekstissa. Tässä lausunnossa niillä tarkoitetaan kuitenkin joukkovelkakirjojen nettoliikkeeseenlaskua talouden pitkäjänteiseksi elvyttämiseksi. Lisävalaistusta saa seuraavista julkaisuista: Von Weizäcker, J. & Delpla, J. (2010), The Blue Bond Proposal, The Bruegel Institute, Policy Brief 2010:3. Schmidt, C. M et al, (2011), Proposal for a European Redemption Pact, 9. marraskuuta, Saksan talousasiantuntijaneuvosto "Sachverständigenrat zu Begutachtung der gesamtwirtshaftlichen Entwicklung".

(4)  Alkaen Montin raportissa esitetystä yhtenäismarkkinoiden valmiiksi saattamisesta.

(5)  Holland, Stuart (1993), The European Imperative: Economic and Social Cohesion in the 1990s, Jacques Delorsin esipuhe, Nottingham: Spokesman Press.

(6)  Yksityiset velkakirjojen haltijat saisivat näin huomattavaa etua verrattuna maksukyvyttömyysuhkaan, sillä jäsenvaltioiden velkakirjat muunnettaisiin unionin joukkovelkakirjoiksi yksi yhteen ja aiempi korkotaso säilyttäen.

(7)  Jäsenvaltiot, jotka haluavat aloittaa keskenään tiiviimmän yhteistyön muulla kuin unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvalla alalla, voivat käyttää unionin toimielimiä ja tätä toimivaltaa perussopimusten asiaa koskevia määräyksiä soveltaen sekä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 20 artiklassa ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 326–334 artiklassa tarkoitettuja rajoituksia ja menettelysääntöjä noudattaen. Tiiviimmän yhteistyön tarkoituksena on edistää unionin tavoitteiden saavuttamista, suojella sen etuja ja vahvistaa sen yhdentymiskehitystä. Kaikkien jäsenvaltioiden tulee voida liittyä tähän yhteistyöhön. Neuvosto tekee päätöksen, jolla annetaan lupa tiiviimmälle yhteistyölle, viimeisenä keinona todetessaan, ettei unioni voi saavuttaa tälle yhteistyölle asetettuja tavoitteita kohtuullisessa ajassa, ja edellyttäen että vähintään yhdeksän jäsenvaltiota osallistuu yhteistyöhön. Tiiviimmän yhteistyön alalla hyväksytyt säädökset sitovat ainoastaan kyseiseen yhteistyöhön osallistuvia valtioita. Niitä ei pidetä säännöstönä, joka unionin jäsenyyttä hakevien valtioiden on hyväksyttävä. (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 20 artikla.) Kaikki neuvoston jäsenet voivat osallistua asioiden käsittelyyn, mutta äänestykseen osallistuvat vain tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvia jäsenvaltioita edustavat neuvoston jäsenet. (Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 330 artikla).

(8)  Ks. ETSK:n lausunto aiheesta "Ehdotus – Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus luottoluokituslaitoksista annetun asetuksen (EY) N:o 1060/2009 muuttamisesta", EUVL C 54, 19.2.2011, s. 37.

(9)  Yhdysvallat ryhtyi alijäämän rahoittamistoimiin vasta Franklin D. Rooseveltin toisella kaudella. Lamasta nousemista keskeisesti edistänyt tekijä hänen ensimmäisellä ja toisella kaudellaan olivat kuitenkin joukkolainoilla rahoitetut sosiaaliset ja ympäristöinvestoinnit, jollaisia voitaisiin nyt toteuttaa myös Euroopassa talouden elvyttämiseksi.

(10)  Von Weizäcker, J. & Delpla, J. (2010), The Blue Bond Proposal, Bruegel Policy Brief 2010/03.

(11)  Yksityishenkilöt, joilla on velkakirjoja, joilla ei käydä kauppaa, voisivat tarvittaessa myydä niitä EVM:lle nimellisarvosta ennalta määriteltyyn enimmäismäärään saakka.

(12)  1950-luvun puolivälissä järjestetyssä mielipidekyselyssä, jossa haastateltiin 2 000 ihmistä Ranskassa, Norjassa, Tanskassa, Alankomaissa, Itävallassa ja Italiassa, kaikkiaan 80 prosenttia tiesi Marshall-avusta ja 25–40 prosenttia ymmärsi, miten se toteutettiin.

(13)  Holland, Stuart (1993), The European Imperative: Economic and Social Cohesion in the 1990s. Mt.

(14)  5–7 prosenttia bkt:stä – Euroopan komissio (1977), Report of the Study Group on the Role of Public Finance in European Integration.

(15)  Intergovernmental Committee on European Integration (1956), Report on the General Common Market (Spaakin raportti).

(16)  J. Creel, P. Monperrus-Veroni & F. Saraceno (2007), Has the Golden Rule of public finance made a difference in the United Kingdom? Observatoire Français des Conjonctures Économiques, Working Papers 2007-13.

---