Valitus, jonka Bank Melli Iran on tehnyt 23.12.2009 yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (toinen jaosto) asiassa T-390/08, Bank Melli Iran v. neuvosto, 14.10.2009 antamasta tuomiosta

(Asia C-548/09 P)

2010/C 80/17

Oikeudenkäyntikieli: ranska

Asianosaiset

Valittaja: Bank Melli Iran (edustaja: asianajaja L. Defalque)

Muut osapuolet: Euroopan unionin neuvosto, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, Ranskan tasavalta, Euroopan komissio

Vaatimukset

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valittaja esittää valituksensa tueksi kolme pääasiallista ja kolme toissijaista valitusperustetta.

Ensimmäisessä perusteessaan se väittää, että yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se ei pitänyt sellaisena olennaisena menettelymääräyksenä, jonka noudattamatta jättäminen aiheuttaa toimenpiteen kumoamisen, asetuksen N:o 432/2007 (1) 15 artiklan 3 kohdassa säädettyä, henkilökohtaista tiedoksiantoa koskevaa velvollisuutta. Menettelyllä, jossa valittajan pariisilaisen sivukonttorin varojen jäädyttämispäätöksestä ilmoitti Ranskan pankkikomitea eikä neuvosto, ei noudateta asetuksessa säädettyjä tiedoksiantovaatimuksia, ja sillä loukataan yhteisön oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvaa sääntöä.

Toisessa perusteessaan valittaja katsoo, että yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen tulkitessaan asetuksen N:o 423/2007 oikeudellisia perustoja. Hyväksyessään sen, että kyseinen asetus ja riidanalainen päätös annettiin määräenemmistöllä vain EY 60 ja EY 301 artiklan perusteella, vaikka tuo asetus ja tuo päätös koskevat tosiasiassa yrityksiä, jotka harjoittavat joukkotuhoaseiden leviämistä edistävää ydinenergia-alan toimintaa, osallistuvat siihen tai tukevat sitä, nämä tekstit kuuluvat EY 60 ja EY 301 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle, joten niidenkin on perustuttava EY 308 artiklaan, jossa vaaditaan yksimielistä äänestystä, yleinen tuomioistuin on rikkonut perustamissopimuksessa määrättyjä olennaisia menettelymääräyksiä.

Kolmannessa perusteessaan valittaja väittää, että yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen tulkitessaan puolustautumisoikeuksien ja tosiasiallisen oikeussuojan käsitettä siten, että se oli katsonut omaavansa riittävästi tietoja voidakseen harjoittaa valvontaansa, vaikka se ei ollut saanut neuvostolta minkäänlaisia todisteita riidanalaisen päätöksen perustelujen tueksi ei ennen kanteen nostamista eikä sen jälkeen.

Valittaja moittii toissijaisesti yleistä tuomioistuinta siitä, että se on tehnyt oikeudellisen virheen ja arvioinut väärin tosiseikkoja, koska se on katsonut, että neuvostolla on asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan nojalla itsenäinen harkintavalta, vaikka sillä on ainoastaan toimivalta, joka on sidoksissa yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston toteuttamiin rajoittaviin toimenpiteisiin.

Toiseksi valittaja toteaa, että yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen arviointivirheen valittajan omistusoikeudesta, koska se on katsonut, että omistusoikeuden ja taloudellisen toiminnan harjoittamisoikeuden kaltaisten perusoikeuksien rajoittamista voidaan perustella sillä, että rauhan ja kansainvälisen turvallisuuden ylläpitämiseen liittyvällä riidanalaisella lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät ovat tärkeitä.

Lopuksi valittaja väittää, että yleinen tuomioistuin on tehnyt selvän arviointivirheen sisällyttäessään sen niiden yritysten luetteloon, joiden varat oli jäädytettävä, koska valittaja ei ollut myötävaikuttanut Iranin ydinohjelmaan eikä ollut osallistunut siihen myötävaikuttaneisiin yrityksiin.

(1)  Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 19.4.2007 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 423/2007 (EUVL L 103, s. 1).