23.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 354/1

(1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1380/2013 (3) edellytetään, että kalastustoimet ovat ekologisesti kestäviä pitkällä aikavälillä ja niitä hoidetaan johdonmukaisesti taloudellisten, sosiaalisten ja työllisyyteen liittyvien etujen saavuttamista sekä elintarvikkeiden saatavuuden parantamista koskevien tavoitteiden kanssa. Yhteisessä kalastuspolitiikassa olisi sovellettava sekä kalastuksenhoitoon ennalta varautuvaa että ekosysteemilähtöistä lähestymistapaa sen varmistamiseksi, että kalastustoimista meriekosysteemiin kohdistuvat kielteiset vaikutukset voidaan minimoida ja että kalastustoimissa pyritään välttämään meriympäristön huonontuminen. Tässä yhteydessä myös kyseisen asetuksen 2 artiklan 2 kohta sekä 7, 20 ja 22 artikla ovat erityisen merkityksellisiä.

(2)

Unioni on sitoutunut panemaan täytäntöön Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen hyväksymät päätöslauselmat, erityisesti päätöslauselmat 61/105 ja 64/72, joissa valtioita ja alueellisia kalastusjärjestöjä kehotetaan varmistamaan syvänmeren haavoittuvien meriekosysteemien suojeleminen pohjapyydysten vaikutuksilta sekä syvänmeren kantojen kestävä hyödyntäminen.

(3)

Komissio arvioi neuvoston asetusta (EY) N:o 2347/2002 (4) ja havaitsi erityisesti, että asianomainen laivasto oli kooltaan liian suuri, nimetyissä satamissa suoritettavaa valvontaa ja näytteenotto-ohjelmia koskeva ohjeistus oli puutteellista ja jäsenvaltioiden pyyntiponnistuksen tasoista laatimien raporttien laatu vaihteli liikaa. Lisäksi komission arvion mukaan vuodesta 2002 sovelletulla vetoisuuden enimmäismäärällä, joka koostuu kaikkien niiden alusten kokonaisvetoisuudesta, jotka vuosien 1998 ja 2000 välillä saivat saaliiksi yli 10 tonnia minkä tahansa syvänmeren lajien sekoituksia, ei ollut merkittäviä myönteisiä vaikutuksia. Sen vuoksi vetoisuuden enimmäismäärää koskeva järjestely olisi saatettava ajan tasalle osana toimenpiteitä mainitussa asetuksessa yksilöityjen puutteiden korjaamiseksi.

(4)

Jotta voidaan säilyttää tarvittavat kalastuskapasiteetin vähennykset syvänmeren kalastuksessa ja saada kattavampia tietoja syvänmeren kalastustoimista ja niiden vaikutuksista meriympäristöön, syvänmeren lajien kalastuksen olisi edellytettävä kalastuslupaa. Jokaiseen kalastuslupahakemukseen olisi liitettävä yksityiskohtainen kuvaus suunnitellusta kalastusalueesta, mukaan lukien Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) ja Itäisen Keski-Atlantin kalastuskomitean (CECAF) suuralueet, alueet ja osa-alueet, samoin kuin pyydystyyppi, suunnitellut pyyntisyvyydet, kalastustoiminnan suunniteltu harjoittamistiheys ja kesto sekä asianomaisten syvänmeren lajien nimet.

Kalastuslupajärjestelmän olisi myös autettava rajoittamaan syvänmeren lajien kalastukseen oikeutettujen alusten kapasiteettia. Jotta hoitotoimenpiteet voitaisiin keskittää syvänmeren kalastuksen kannalta merkityksellisimpään laivastonosaan, kalastusluvat olisi myönnettävä sen mukaan, koskevatko ne kohdennettua kalastusta vai sivusaaliita. Asetuksessa (EU) N:o 1380/2013 vahvistetun purkamisvelvoitteen soveltamisen ei olisi kuitenkaan estettävä aluksia, jotka pyytävät pieniä määriä syvänmeren lajeja ja joilta ei tällä hetkellä edellytetä syvänmeren kalastuslupaa, jatkamasta perinteistä kalastustoimintaansa.

(5)

Syvänmeren lajien pyyntiin oikeuttavan kalastusluvan haltijoiden olisi tehtävä yhteistyötä tieteellisen tutkimustoiminnan alalla syvänmeren kantojen arvioinnin ja syvänmeren ekosysteemien tutkimuksen parantamiseksi.

(6)

Meriympäristön suojelun tehostamiseksi entisestään on aiheellista sallia kohdennetut kalastustoimet vain alueilla, joilla syvänmeren kalastustoimintaa on harjoitettu viitekaudella 2009–2011. Syvänmeren lajien kohdennettua kalastusta harjoittavien alusten olisi koekalastusta varten saatava kuitenkin kalastaa nykyisen kalastusalueen ulkopuolella edellyttäen, että Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) suuntaviivojen mukaisesti tehdyssä vaikutustenarvioinnissa todetaan, että kalastusalueen laajentaminen ei aiheuta merkittävää riskiä haavoittuviin meriekosysteemeihin kohdistuvista kielteisistä vaikutuksista.

(7)

Kaikkien käytettyjen pyydysten joukosta suurimman riskin haavoittuville meriekosysteemeille aiheuttavat syvänmeren kalastuksessa käytettävät pohjatroolit, joilla saadaan myös eniten tahattomia syvänmeren lajien saaliita. Jotta voidaan minimoida tällaisista syvänmeren kalastustoimista meriekosysteemiin kohdistuvat kielteiset vaikutukset, pohjatrooleilla harjoitettava kalastus olisi rajoitettava tietyn syvyyden yläpuolella oleviin vesiin ja pohjapyydyksillä harjoitettavaan kalastukseen olisi sovellettava erityisiä vaatimuksia haavoittuvien meriekosysteemien suojelemiseksi. Pohjapyydysten käyttöä olisi lisäksi arvioitava 13 päivän tammikuuta 2021 jälkeen. Tämän lisäksi pohjaverkkojen käyttöä syvänmeren kalastuksessa on tällä hetkellä rajoitettu neuvoston asetuksella (EY) N:o 1288/2009 (5).

(8)

Pohjatroolikalastuksesta mahdollisesti aiheutuvien haittavaikutusten lieventämiseksi on aiheellista sallia pohjatrooleilla harjoitettava kalastus vain 800 metrin syvyydessä tai sen yläpuolella. Tämä rajoitus perustuu unionin vesillä nykyisin sovellettaviin toimialajohtoisiin vapaaehtoisiin toimenpiteisiin, ja siinä otetaan huomioon syvänmeren kalastuksen erityispiirteet unionin vesillä.

(9)

Jotta voidaan minimoida syvänmeren kalastustoimien vaikutus haavoittuviin meriekosysteemeihin, on aiheellista säätää toimenpiteistä, joiden tavoitteena on vähentää haavoittuvia meriekosysteemejä koskevia havaintoja. Haavoittuvia meriekosysteemejä havaittaessa olisi sovellettava erityisesti kalastamisen keskeyttämistä koskevaa sääntöä ja raportointivelvoitetta. Lisäksi olisi laadittava luettelo alueista, joilla esiintyy tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä ja joilla pohjapyydyksillä harjoitettava kalastus on kielletty.

(10)

Koska biologisten tietojen keruu onnistuu parhaiten yhdenmukaistettujen tiedonkeruustandardien avulla, on aiheellista yhdentää syvänmeren kalastuksia koskeva tiedonkeruu osaksi yleisiä tieteellisen tiedonkeruun puitteita ja samalla varmistaa sellaisten lisätietojen tarjonta, jotka ovat tarpeen kalastuksen dynamiikan ymmärtämiseksi. Tämän asetuksen mukaista tiedonkeruuta varten on saatavilla rahoitusta neuvoston asetuksessa (EY) N:o 199/2008 (6) säädettyihin tietojen keruuta koskeviin puitteisiin sisältyvien ehtojen ja periaatteiden mukaisesti.

(11)

Neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1224/2009 (7) vahvistetaan erityisissä olosuhteissa sovellettavat tiukemmat valvontaa ja täytäntöönpanon valvontaa koskevat vaatimukset. Syvänmeren lajien, jotka ovat luonnostaan herkkiä kalastukselle, kalastusta olisi näin ollen valvottava tarkemmin. Lisäksi on aiheellista säätää tietyistä yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen rikkomistapauksista, joiden olisi johdettava kalastusluvan peruuttamiseen.

(12)

Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskeva yleissopimus hyväksyttiin neuvoston päätöksellä 81/608/ETY (8), ja se tuli voimaan 17 päivänä maaliskuuta 1982. Yleissopimuksessa vahvistetaan asianmukaiset puitteet Koillis-Atlantin kansainvälisten vesien kalavarojen järkiperäistä säilyttämistä ja hoitoa koskevalle monenväliselle yhteistyölle. Koillis-Atlantin kalastuskomissiossa (NEAFC) hyväksytyt hoitotoimenpiteet sisältävät erityisen toimenpiteiden järjestelmän haavoittuvien meriekosysteemien suojelemiseksi NEAFC:n sääntelyalueella. Jotta voidaan varmistaa unionin kalastusalusten nykyisen toimintatavan jatkuvuus NEAFC:n vesillä, asetuksessa (EY) N:o 2347/2002 säädettyjä tällä hetkellä sovellettavia sääntöjä, jotka koskevat syvänmeren kalastuslupaa, nimettyjä satamia ja jäsenvaltioiden ilmoittamia tietoja, olisi kuitenkin edelleen sovellettava syvänmeren kalastustoimiin NEAFC:n sääntelyalueella. Jotta voidaan edelleen parantaa näitä kantoja koskevaa tutkimustietoa ja koska sovellettaviin NEAFC:n toimenpiteisiin ei sisälly tarkkailijajärjestelmää, on lisäksi aiheellista soveltaa samaa tarkkailijajärjestelmää kaikilla Pohjanmeren alueilla ja CECAF-alueilla, joilla harjoitetaan syvänmeren lajien kalastusta.

(13)

Komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, jotka koskevat liitteessä III vahvistetun haavoittuvan meriekosysteemin indikaattorien luettelon muuttamista sen mukauttamiseksi uusimpaan tieteelliseen tietoon. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että nämä kuulemiset toteutetaan paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa (9) vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä.

(14)

Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano niiltä osin, kuin kyse on nykyisten kalastusalueiden määrittämisestä sekä niitä alueita koskevan luettelon laatimisesta ja mukauttamisesta, joilla haavoittuvia meriekosysteemejä tiedetään esiintyvän tai joilla niitä todennäköisesti esiintyy, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (10) mukaisesti.

(15)

Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano niiltä osin, kuin kyse on syvänmeren koekalastusten hyväksymisestä ja nykyisen syvänmeren kalastusalueen määrittämisen mukauttamisesta, jotta siihen voidaan sisällyttää tämän asetuksen mukaisesti myönnetyn kalastusluvan nojalla harjoitettavan kalastustoiminnan sijainnit, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Tätä valtaa olisi käytettävä soveltamatta asetusta (EU) N:o 182/2011.

(16)

Sen vuoksi on tarpeen vahvistaa uudet säännöt syvänmeren kantojen kalastuksen sääntelemiseksi Koillis-Atlantilla olevilla unionin vesillä ja CECAFin toimivalta-alueeseen kuuluvilla kansainvälisillä vesillä,

a)

parantaa syvänmeren lajeja ja niiden elinympäristöjä koskevaa tutkimustietoa;

b)

estää haavoittuville meriekosysteemeille syvänmeren kalastuksen yhteydessä aiheutuvat merkittävät haittavaikutukset ja varmistaa syvänmeren kalakantojen pitkäkestoinen säilyttäminen;

c)

varmistaa, että syvänmeren kalakantojen kestävään hoitoon tarkoitetut unionin toimenpiteet ovat Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen hyväksymien päätöslauselmien ja erityisesti päätöslauselmien 61/105 ja 64/72 mukaisia.

a)

unionin kalastusalusten ja kolmansien maiden kalastusalusten harjoittama kalastus unionin vesillä Pohjanmerellä, luoteisilla vesillä ja lounaisilla vesillä sekä unionin vesillä ICES-alueella IIa;

b)

unionin alusten harjoittama kalastus kansainvälisillä vesillä CECAF-alueilla 34.1.1, 34.1.2 ja 34.2.

a)

’ICES-alueilla’ tarkoitetaan alueita, jotka on määritelty Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 218/2009 (12);

b)

’CECAF-alueilla’ tarkoitetaan alueita, jotka on määritelty Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 216/2009 (13);

c)

’NEAFC:n sääntelyalueella’ tarkoitetaan vesialueita, jotka kuuluvat Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevan yleissopimuksen soveltamisalaan ja jotka sijaitsevat kyseisen yleissopimuksen sopimuspuolten lainkäyttövaltaan kalastuksen osalta kuuluvien vesialueiden ulkopuolella;

d)

’haavoittuvimmilla lajeilla’ tarkoitetaan liitteessä I olevan taulukon kolmannessa sarakkeessa ”Haavoittuvimmat (x)” olevia syvänmeren lajeja;

e)

’kalastuksella’ tarkoitetaan tietyllä pyydyksellä tietyllä alueella harjoitettavaa tiettyjen lajien kohdennettua kalastustoimintaa;

f)

’syvänmeren kalastuksella’ tarkoitetaan syvänmeren lajeihin 5 artiklan 2 kohdassa esitettyjen tietojen mukaisesti kohdennettua kalastusta;

g)

’kalastuksenseurantakeskuksella’ tarkoitetaan lippujäsenvaltion perustamaa toimintakeskusta, jossa on käytössä tietokonelaitteistot ja -ohjelmistot automaattista tietojen vastaanottoa ja käsittelyä sekä sähköistä tiedonsiirtoa varten;

h)

’havainnoilla’ tarkoitetaan haavoittuvan meriekosysteemin indikaattorilajien sellaisten määrien saaliita, jotka ylittävät liitteessä IV säädetyt kynnysarvot;

i)

’tahattomilla saaliilla’ tarkoitetaan sellaisten meren eliöiden satunnaisesti saatuja saaliita, jotka on asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan nojalla purettava ja luettava kiintiöihin joko sen vuoksi, että ne ovat alle säilyttämisen vähimmäisviitekoon, tai sen vuoksi, että ne ylittävät saaliiden koostumusta ja sivusaaliita koskevissa säännöissä sallitut määrät;

j)

’haavoittuvan meriekosysteemin indikaattoreilla’ tarkoitetaan liitteessä III lueteltuja indikaattoreita;

k)

’nykyisillä syvänmeren kalastusalueilla’ tarkoitetaan sitä osuutta 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetusta alueesta, jolla syvänmeren kalastusta on aiemmin harjoitettu ja joka määritetään 7 artiklan mukaisesti.

a)

ovat pyytäneet vähintään 10 tonnia syvänmeren lajeja jonakin kolmesta kalenterivuodesta vuosien 2009 ja 2011 välillä sinä vuonna, jona kyseinen määrä on ollut suurin; ja

b)

on rekisteröity millä tahansa kyseisen jäsenvaltion Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 349 artiklassa tarkoitetulla syrjäisimmällä alueella, ja jos kunkin tällaisen aluksen syvänmeren lajien saaliit jonakin kolmesta kalenterivuodesta vuosien 2009 ja 2011 välillä sinä vuonna, jona kyseinen määrä on ollut suurin, muodostivat vähintään 10 prosenttia niiden vuosittaisista kokonaissaaliista.

a)

koekalastusalueen;

b)

alusten enimmäismäärän ja enimmäiskapasiteetin;

c)

tällaisen kalastuksen keston, joka on enintään yksi vuosi ja joka voidaan uusia kerran;

d)

syvänmeren lajien suurimman sallitun saaliin, joka voidaan pyytää koekalastuksessa, enimmäisprosenttiosuuden; ja

e)

lievennystoimenpiteet, joita on noudatettava haavoittuvien meriekosysteemien suojelemiseksi.

a)

lisättävä paperimuodossa olevaan kalastuspäiväkirjaan uusi rivi jokaisen nostokerran jälkeen; tai

b)

merkittävä tiedot erikseen jokaisen nostokerran jälkeen, jos aluksiin sovelletaan sähköistä kirjaamis- ja raportointijärjestelmää.

a)

kalastusluvassa asetettuja edellytyksiä ei ole noudatettu pyydysten käyttörajoitusten, sallittujen toiminta-alueiden tai niitä lajeja koskevien saalisrajoitusten suhteen, joiden kohdennettu pyynti on sallittua; tai

b)

alukselle ei ole otettu tieteellistä tarkkailijaa tai ei ole sallittu saalisnäytteiden ottoa tieteellisiä tarkoituksia varten, siten kuin tämän asetuksen 16 artiklassa täsmennetään.

a)

kaikkien syvänmeren lajeihin kohdennettujen pyydystyyppien käyttö kiinnittäen erityishuomiota haavoittuvimpiin lajeihin ja haavoittuviin meriekosysteemeihin;

b)

alukset, jotka ovat ryhtyneet käyttämään pyydyksiä, joiden vaikutus merenpohjaan on vähäisempi, ja edistyminen tahattomien saaliiden ehkäisemisessä, minimoinnissa ja mahdollisuuksien mukaan lopettamisessa;

c)

kutakin syvänmeren kalastusta harjoittavien alusten toiminta-alue;

d)

niiden tietojen täydellisyys ja luotettavuus, joita jäsenvaltiot toimittavat tutkimuslaitoksille kantojen arvioimiseksi tai komissiolle tietopyyntöjen yhteydessä;

e)

syvänmeren kannat, joita koskeva tutkimustieto on parantunut;

f)

liitännäistoimenpiteiden tehokkuus saaliiden poisheittämisen lopettamiseksi ja haavoittuvimpien lajien saaliiden vähentämiseksi;

g)

edellä olevan 8 artiklan mukaisesti tehtyjen vaikutustenarviointien laatu;

h)

niiden unionin alusten ja satamien lukumäärä, joihin tämän asetuksen täytäntöönpano vaikuttaa suoraan;

i)

sellaisten toimenpiteiden tehokkuus, jotka on otettu käyttöön syvänmeren kalakantojen pitkän aikavälin kestävyyden varmistamiseksi ja muiden kuin kohdelajien ja erityisesti haavoittuvimpien lajien sivusaaliiden estämiseksi;

j)

haavoittuvien meriekosysteemien tehokkaan suojelun laajuus sallittujen kalastustoimien nykyisiin syvänmeren kalastusalueisiin rajoittamisen, kalastamisen keskeyttämistä koskevan säännön ja/tai muiden toimenpiteiden kautta;

k)

800 metrin syvyysrajoituksen soveltaminen.

23.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 354/20

(1)

Neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1192/69 (4) mukaan jäsenvaltiot saavat korvata 40 luetellulle rautatieyritykselle sellaisten velvoitteiden aiheuttamat maksut, joita muiden liikennemuotojen yrityksillä ei ole. Säännönmukaistamista koskevien sääntöjen asianmukainen soveltaminen johtaa siihen, että jäsenvaltiot vapautetaan valtiontukien ilmoitusvelvoitteista.

(2)

Unionin tasolla on hyväksytty joukko säädöksiä, joilla on avattu rautateiden tavaraliikenteen ja kansainvälisen henkilöliikenteen markkinat kilpailulle; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2012/34/EU (5) on vahvistettu tietyt perustavanlaatuiset periaatteet, mukaan lukien se, että rautatieyrityksiä on johdettava kaupallisiin yrityksiin sovellettavien periaatteiden mukaisesti; että kapasiteetin myöntämisestä ja infrastruktuurimaksuista vastaavien yksiköiden on oltava erillisiä rautatieliikennettä harjoittavista yksiköistä ja niillä on oltava erillinen kirjanpito; että kaikilla unionin kriteerien mukaisesti toimiluvan saaneilla rautatieyrityksillä on oltava oikeus käyttää rautatieinfrastruktuuria oikeudenmukaisin ja syrjimättömin edellytyksin; ja että rataverkon haltijoiden on voitava hyötyä valtion rahoituksesta.

(3)

Asetus (ETY) N:o 1192/69 on epäjohdonmukainen ja ristiriidassa nykyisin voimassa olevien lainsäädäntötoimien kanssa. Erityisesti vapautettujen markkinoiden yhteydessä rautatieyritykset kilpailevat suoraan lueteltujen rautatieyritysten kanssa, joten ei ole enää asianmukaista kohdella näitä kahta ryhmää toisistaan poikkeavasti.

(4)

Epäjohdonmukaisuuksien poistamiseksi unionin oikeusjärjestyksestä ja sen yksinkertaistamisen edistämiseksi poistamalla vanhentunut säädös on näin ollen aiheellista kumota asetus (ETY) N:o 1192/69.

(5)

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin suorittaa risteyslaitekorvauksia direktiivin 2012/34/EU 8 artiklan nojalla. Ne saattavat kuitenkin tarvita aikaa kansallisen lainsäädäntönsä ja hallinnollisten määräystensä muuttamiseksi asetuksen (ETY) N:o 1192/69 kumoamisen johdosta. Kumoamisen ei olisi siksi tultava voimaan välittömästi asetuksen (ETY) N:o 1192/69 liitteen IV soveltamisalaan kuuluvien tapausten osalta,

23.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 354/22

(1)

Rautatieliikenteellä on mahdollisuuksia kasvaa ja lisätä liikennemuoto-osuuttaan, ja sillä voi olla merkittävä rooli kestävässä liikenne- ja liikkuvuusjärjestelmässä sekä uusien investointimahdollisuuksien ja työpaikkojen luomisessa. Rautateiden henkilöliikenteen kasvu ei ole kuitenkaan pysynyt muiden liikennemuotojen kehityksen tahdissa.

(2)

Unionin rautateiden kansainvälisen henkilöliikenteen markkinat avattiin kilpailulle jo vuonna 2010. Lisäksi joissakin jäsenvaltioissa kotimaan henkilöliikenne on avattu kilpailulle joko antamalla avoimet käyttöoikeudet tai kilpailuttamalla julkisia palveluhankintoja koskevat sopimukset tai toteuttamalla molemmat. Rautateiden kotimaan henkilöliikenteen markkinoiden avaamisen pitäisi vaikuttaa myönteisesti yhtenäisen eurooppalaisen rautatiealueen toimintaan ja parantaa käyttäjille suunnattuja palveluja.

(3)

Komissio ilmoitti 28 päivänä maaliskuuta 2011 julkaisemassaan liikennepolitiikan valkoisessa kirjassa aikeestaan toteuttaa rautateiden sisämarkkinat poistamalla ne tekniset, hallinnolliset ja lainsäädännölliset esteet, jotka haittaavat rautatiemarkkinoille pääsyä.

(4)

Yhtenäisen eurooppalaisen rautatiealueen toteuttamisen pitäisi edistää rautatieliikenteen kehittämistä varteenotettavaksi vaihtoehdoksi muille liikennemuodoille muun muassa hinnan ja laadun suhteen.

(5)

Yksi tämän asetuksen erityistavoitteista on parantaa rautateiden julkisten henkilöliikennepalvelujen laatua, avoimuutta, tehokkuutta ja suorituskykyä.

(6)

Niiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten, joiden alueella palveluja tarjotaan, olisi tehtävä sopimus sellaisista rajat ylittävistä julkisista liikennepalveluista, joita tarjotaan julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten nojalla, mukaan lukien julkiset liikennepalvelut paikallisten ja alueellisten liikennetarpeiden kattamiseksi.

(7)

Toimivaltaisten viranomaisten olisi määriteltävä julkisessa henkilöliikenteessä sovellettavien julkisen palvelun velvoitteiden eritelmät. Tällaisten eritelmien olisi oltava johdonmukaisia julkista liikennettä koskevissa jäsenvaltioiden toimintapoliittisissa asiakirjoissa esitettyjen toimintapoliittisten tavoitteiden kanssa.

(8)

Julkista henkilöliikennettä koskevien julkisen palvelun velvoitteiden eritelmien olisi mahdollisuuksien mukaan tuotettava myönteisiä verkostovaikutuksia, muun muassa parannettava palvelujen laatua, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta tai julkisen liikennejärjestelmän kokonaistehokkuutta.

(9)

Julkisen palvelun velvoitteiden tulisi olla julkista liikennettä koskevan politiikan mukaisia. Toimivaltaiset viranomaiset eivät kuitenkaan ole tämän perusteella oikeutettuja saamaan tietynsuuruista rahoitusta.

(10)

Julkista liikennettä koskevien toimintapoliittisten asiakirjojen valmistelun yhteydessä olisi kuultava asiaankuuluvia sidosryhmiä kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Näihin sidosryhmiin saattaa kuulua liikenteenharjoittajia, rataverkon haltijoita, työntekijöitä edustavia järjestöjä ja julkisten liikennepalvelujen käyttäjien edustajia.

(11)

Muutoin kuin tarjouskilpailumenettelyä noudattaen tehtyjen julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten osalta julkisen liikenteen harjoittajien suorittamasta julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä olisi maksettava asianmukainen korvaus, jotta varmistetaan julkisten henkilöliikennepalvelujen pitkän aikavälin taloudellinen kestävyys julkista liikennettä koskevassa politiikassa asetettujen vaatimusten mukaisesti. Erityisesti korvauksella olisi edistettävä julkisen liikenteen harjoittajan tehokkaan liikkeenjohdon ja riittävän korkealaatuisten henkilöliikennepalvelujen tarjonnan ylläpitämistä tai kehittämistä.

(12)

Yhtenäisen eurooppalaisen rautatiealueen toteuttamiseksi jäsenvaltioiden olisi varmistettava julkisen liikenteen harjoittajien henkilökunnan sosiaalisen suojelun riittävä taso.

(13)

Sosiaali- ja työalan vaatimusten sisällyttämiseksi asianmukaisesti henkilöliikenteen julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekemismenettelyihin julkisen liikenteen harjoittajien olisi sopimuksia toteuttaessaan noudatettava siinä jäsenvaltiossa, jossa sopimus tehdään, sovellettavia sosiaali- ja työlainsäädännön velvoitteita, jotka perustuvat kansallisiin ja unionin tason lakeihin, asetuksiin ja päätöksiin sekä sovellettaviin työehtosopimuksiin, edellyttäen, että kyseisissä kansallisissa säännöissä ja niiden soveltamisessa noudatetaan unionin oikeutta.

(14)

Kun jäsenvaltio vaatii edellisen liikenteenharjoittajan kyseisten palvelujen tarjoamiseen aikaisemmin osallistuneen henkilöstön siirtoa uudelle valitulle julkisen liikenteen harjoittajalle, kyseiselle henkilöstölle olisi myönnettävä samat oikeudet kuin neuvoston direktiivissä 2001/23/EY (4) tarkoitetun luovutuksen tapauksessa. Jäsenvaltioilla olisi oltava vapaus hyväksyä tällaisia säännöksiä.

(15)

Toimivaltaisten viranomaisten olisi asetettava kaikkien intressitahojen saataville tarjouskilpailumenettelyyn tarkoitettujen tarjousten valmistelun kannalta merkitykselliset tiedot varmistaen samalla liiketoimintaa koskevien luottamuksellisten tietojen oikeutettu suojelu.

(16)

Toimivaltaisen viranomaisen velvoite asettaa kaikkien intressitahojen saataville tarjouskilpailumenettelyyn tarkoitetun tarjouksen valmistelun kannalta merkitykselliset tiedot ei saisi ulottua lisätietojen laatimiseen silloin, kun tällaista tietoa ei ole olemassa.

(17)

Jäsenvaltioiden alueellisten ja poliittisten rakenteiden monimuotoisuuden ottamiseksi huomioon julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen voi tehdä toimivaltainen viranomainen, joka koostuu viranomaisten ryhmittymästä. Tällaisessa tapauksessa olisi vahvistettava selkein säännöin kunkin viranomaisen rooli julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen tekoprosessissa.

(18)

Jäsenvaltioiden hallintorakenteiden moninaisuus huomioon ottaen silloin, kun toimivaltaisten paikallisviranomaisten ryhmittymä tekee rautateiden julkisten henkilöliikennepalvelujen tarjoamista koskevia hankintasopimuksia ilman tarjouskilpailua, on jäsenvaltioiden harkintavallassa määrittää, mitkä paikallisviranomaiset ovat toimivaltaisia ”kaupunkitaajamien” ja ”maaseutualueiden” osalta.

(19)

Rautateiden julkisia henkilöliikennepalveluja koskevat julkisia palveluhankintoja koskevat sopimukset olisi tehtävä tarjouskilpailumenettelyn perusteella paitsi tapauksissa, joista säädetään tässä asetuksessa.

(20)

Julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten kilpailuttamista koskevien menettelyjen olisi oltava avoimia kaikille liikenteenharjoittajille, niiden olisi oltava oikeudenmukaisia ja niissä olisi kunnioitettava avoimuuden ja syrjimättömyyden periaatteita.

(21)

Epätavallisissa olosuhteissa, joissa rautateiden julkisia henkilöliikennepalveluja koskevia julkisia palveluhankintoja koskevia sopimuksia tehdään tarjouskilpailumenettelyn perusteella, uusia sopimuksia olisi voitava tehdä rajoitetun ajan ilman tarjouskilpailua sen varmistamiseksi, että palvelut tarjotaan kustannustehokkaimmalla tavalla. Kyseisiä sopimuksia ei saisi uusia kattamaan samoja tai vastaavia julkisen palvelun velvoitteita.

(22)

Jos vain yksi liikenteenharjoittaja ilmaisee mielenkiintonsa tarjouskilpailumenettelyn järjestämistä koskevan aikomuksen julkaisemisen johdosta, toimivaltaiset viranomaiset voivat aloittaa sopimuksen tekemistä koskevat neuvottelut kyseisen liikenteenharjoittajan kanssa julkaisematta ilmoitusta avoimesta tarjouskilpailusta.

(23)

Ilman tarjouskilpailua tehtäviin julkisia palveluhankintoja koskeviin sopimuksiin sovellettavia vähimmäiskynnysarvoja olisi mukautettava, jotta voidaan ottaa huomioon rautateiden julkisiin henkilöliikennepalveluihin liittyvät suuremmat määrät ja yksikkökustannukset muihin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1370/2007 (5) kattamiin liikennemuotoihin verrattuna. Julkisiin henkilöliikennepalveluihin olisi sovellettava korkeampia kynnysarvoja myös silloin, kun rautatieliikenne edustaa yli 50:tä prosenttia kyseisten palvelujen arvosta.

(24)

Yhtenäisen eurooppalaisen rautatiealueen toteuttaminen edellyttää, että tämän alan julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekemisestä on olemassa yhteiset säännöt, samalla kun kunkin jäsenvaltion erityiset olosuhteet otetaan huomioon.

(25)

Jos rautatiemarkkinoiden tai rautatieverkon luonteeseen ja rakenteeseen liittyvät tietyt edellytykset täyttyvät, toimivaltaisten viranomaisten olisi voitava päättää tehdä julkisia palveluhankintoja koskevia sopimuksia rautateiden julkisista henkilöliikennepalveluista ilman tarjouskilpailua, jos tällainen sopimus parantaisi palvelujen laatua tai kustannustehokkuutta taikka molempia.

(26)

Toimivaltaiset viranomaiset voivat toteuttaa toimenpiteitä lisätäkseen rautatieyritysten välistä kilpailua rajoittamalla saman rautatieyrityksen kanssa tekemiensä sopimusten lukumäärää.

(27)

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että niiden oikeudellisissa järjestelmissä säädetään riippumattoman elimen mahdollisuudesta arvioida toimivaltaisen viranomaisen päätöksiä tehdä rautateiden julkisia palveluhankintoja koskevia sopimuksia rautateiden julkisista henkilöliikennepalveluista ilman tarjouskilpailua, suorituskykyyn perustuvaa lähestymistapaa noudattaen. Tämä voitaisiin tehdä osana laillisuusvalvontaa.

(28)

Tarjouskilpailumenettelyjä valmistellessaan toimivaltaisten viranomaisten olisi arvioitava, tarvitaanko toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että sopivan rautateiden liikkuvan kaluston käyttöön on todellinen ja syrjimätön pääsy. Toimivaltaisten viranomaisten olisi asetettava arviointikertomus julkisesti saataville.

(29)

Tulevien julkisia palveluhankintoja koskevista sopimuksista järjestettävien tarjouskilpailumenettelyjen tiettyjen keskeisten osatekijöiden on oltava täysin avoimet, jotta markkinat voivat reagoida organisoidummin asiaan.

(30)

Asetus (EY) N:o 1370/2007 olisi näin ollen muutettava tämän mukaisesti,

1)

Lisätään 1 artiklan 2 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Niiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten suostumuksella, joiden alueella palveluja tarjotaan, julkisen palvelun velvoitteet voivat koskea rajat ylittäviä julkisia liikennepalveluja, mukaan lukien kyseiset palvelut paikallisten ja alueellisten liikennetarpeiden kattamiseksi.”

2)

Lisätään 2 artiklaan alakohta seuraavasti:

3)

Lisätään artikla seuraavasti:

”2 a artikla

Julkisen palvelun velvoitteiden erittely

1.   Toimivaltainen viranomainen vahvistaa julkisten henkilöliikennepalveluiden tarjoamisessa sovellettavien julkisen palvelun velvoitteiden eritelmät sekä niiden soveltamisalan 2 artiklan e alakohdan mukaisesti. Tähän sisältyy mahdollisuus yhdistää kustannukset kattavat palvelut samaan kokonaisuuteen kustannuksia kattamattomien palvelujen kanssa.

Vahvistaessaan kyseisiä eritelmiä ja niiden soveltamisalaa toimivaltaisen viranomaisen on asianmukaisesti noudatettava unionin oikeuden mukaista suhteellisuusperiaatetta.

Eritelmien on oltava johdonmukaisia julkista liikennettä koskevissa jäsenvaltioiden toimintapoliittisissa asiakirjoissa esitettyjen toimintapoliittisten tavoitteiden kanssa.

Julkista liikennettä koskevien toimintapoliittisten asiakirjojen sisältö ja muoto sekä asianmukaisten sidosryhmien kuulemismenettelyt määritetään kansallisen lainsäännön mukaisesti.

2.   Julkisen palvelun velvoitteiden eritelmillä ja niihin liittyvällä julkisen palvelun velvoitteiden taloudellisten nettovaikutusten korvaamisella

4)

Muutetaan 4 artikla seuraavasti:

5)

Muutetaan 5 artikla seuraavasti:

6)

Lisätään artikla seuraavasti:

”5 a artikla

Rautateiden liikkuva kalusto

1.   Tarjouskilpailumenettelyn järjestämiseksi toimivaltaiset viranomaiset arvioivat, tarvitaanko toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että sopivan liikkuvan kaluston käyttöön on todellinen ja syrjimätön pääsy. Arvioinnissa on otettava huomioon liikkuvaa kalustoa vuokraavien yritysten tai liikkuvan kaluston vuokrausta tarjoavien muiden markkinatoimijoiden olemassaolo asiaankuuluvilla markkinoilla. Arviointikertomus on asetettava julkisesti saataville.

2.   Toimivaltaiset viranomaiset voivat päättää kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja valtiontukisääntöjä noudattaen aiheellisten toimenpiteiden toteuttamisesta, jotta varmistetaan todellinen ja syrjimätön pääsy sopivan liikkuvan kaluston käyttöön. Tällaisia toimenpiteitä voivat olla muun muassa seuraavat:

3.   Jos liikkuva kalusto annetaan uuden julkisen liikenteen harjoittajan käyttöön, toimivaltaisen viranomaisen on liitettävä tarjouskilpailuasiakirjoihin kaikki saatavilla olevat tiedot liikkuvan kaluston kunnosta ja kunnossapitokustannuksista.”

7)

Korvataan 6 artiklan 1 kohta seuraavasti:

”1.   Kaikkien yleiseen sääntöön tai julkisia palveluhankintoja koskevaan sopimukseen liittyvien korvausten on oltava 4 artiklan mukaisia riippumatta siitä, miten sopimus on tehty. Kaikenluonteisten korvausten, jotka liittyvät julkisia palveluhankintoja koskevaan sopimukseen, jota ei ole tehty 5 artiklan 1, 3 tai 3 b kohdan mukaisesti, tai jotka liittyvät yleiseen sääntöön, on oltava myös liitteen säännösten mukaisia.”

8)

Muutetaan 7 artikla seuraavasti:

9)

Muutetaan 8 artikla seuraavasti:

23.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 354/32

(1)

Kauppavirtojen helpottamiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 (2) 136 artiklassa jätetään sellaiset tavarat, jotka viedään väliaikaisesti unionin tullialueelta kuljetettaessa niitä kahden unionissa sijaitsevan sataman tai lentoaseman välillä unionin tullialueen ulkopuolella pysähtymättä, tiettyjen mainitun asetuksen säännösten soveltamisalan ulkopuolelle. Kyseiset säännökset koskevat velvoitetta antaa saapumisen yleisilmoitus, velvoitetta ilmoittaa meri- tai ilma-aluksen saapumisesta, velvoitetta kuljettaa tavarat tiettyihin paikkoihin ja esittää ne tullille niiden purkamis- tai uudelleenlastauspaikassa sekä väliaikaista varastointia.

(2)

Tästä soveltamisalan ulkopuolelle jättämisestä seuraa, että ei ole olemassa oikeusperustaa, jonka nojalla voidaan vaatia esittämään puretut tai uudelleenlastatut tavarat siinä paikassa, jossa tavarat palaavat unionin tullialueelle väliaikaisen viennin jälkeen. Jos tavaroita ei tällä tavoin esitetä, tulliviranomaisten voi olla vaikeampaa varmistaa asianomaisten tavaroiden valvonta, ja vaarana on, ettei tuontitullia ja muita maksuja kanneta asianmukaisesti ja että eläinlääkinnällisten tarkastusten ja kasvien terveystarkastusten kaltaisia muita kuin veroihin liittyviä toimenpiteitä ei toteuteta moitteettomasti.

(3)

Sen vuoksi asetuksen (EU) N:o 952/2013 136 artikla olisi muutettava unionitavaroiden ja muiden kuin unionitavaroiden erilaisen tilanteen huomioon ottamiseksi.

(4)

Jotta muiden kuin unionitavaroiden tullivalvonnan tehokkuus varmistettaisiin, säännöksiä, jotka koskevat velvoitetta kuljettaa tavarat tiettyihin paikkoihin, esittää tavarat tullille purkamisen tai uudelleenlastauksen yhteydessä ja odottaa lupaa ennen tavaroiden purkamista tai uudelleenlastausta, sekä väliaikaista varastointia koskevia säännöksiä olisi sovellettava edelleen muihin kuin unionitavaroihin. Sen vuoksi asetuksen (EU) N:o 952/2013 136 artikla olisi muutettava siten, että siinä säädetään, että ainoastaan niitä säännöksiä, jotka koskevat velvoitetta antaa saapumisen yleisilmoitus ja velvoitetta ilmoittaa meri- tai ilma-aluksen saapumisesta, ei sovelleta muihin kuin unionitavaroihin.

(5)

Unionitavaroiden tehokkaan valvonnan varmistamiseksi asetuksen (EU) N:o 952/2013 136 artiklassa olisi erotettava tilanteet, joissa unionitavaran tullioikeudellinen asema on todistettava mainitun asetuksen 153 artiklan 2 kohdan nojalla, sellaisista tilanteista, joissa unionitavarat säilyttävät tullioikeudellisen asemansa mainitun asetuksen 155 artiklan 2 kohdan nojalla.

(6)

Unionitavaroihin, joiden tullioikeudellinen asema on todistettava asetuksen (EU) N:o 952/2013 153 artiklan 2 kohdan nojalla, olisi sovellettava kaikkia säännöksiä lukuun ottamatta niitä, jotka koskevat velvoitetta antaa saapumisen yleisilmoitus ja velvoitetta ilmoittaa meri- tai ilma-aluksen saapumisesta, millä mahdollistetaan asianmukainen tullivalvonta.

(7)

Asetuksen (EU) N:o 952/2013 139 artiklan säännöksiä, jotka koskevat velvoitetta esittää tavarat tullille tavaroiden purkamisen tai uudelleenlastauksen yhteydessä, ja mainitun asetuksen 140 artiklan mukaista velvoitetta odottaa lupaa ennen tavaroiden purkamista tai uudelleenlastaamista ei myöskään tulisi soveltaa unionitavaroihin, jotka säilyttävät tullioikeudellisen asemansa mainitun asetuksen 155 artiklan 2 kohdan nojalla, sillä vaikka tavarat on viety väliaikaisesti unionin tullialueelta, niiden tullioikeudellinen asema ei ole muuttunut eikä sitä sen vuoksi tarvitse todistaa.

(8)

Asetuksen (EU) N:o 952/2013 136 artiklassa olevat viittaukset mainitun asetuksen 135 artiklan 1 kohtaan ja 137 artiklaan olisi poistettava, jotta tavaroita unionin tullialueelle tuova henkilö velvoitettaisiin kuljettamaan ne tulliviranomaisten osoittamaan paikkaan, jolloin kyseiset viranomaiset voivat tarvittaessa tarkastaa, ovatko tavarat unionintavaroita vai muita kuin unionitavaroita.

(9)

Asetuksen (EU) N:o 952/2013 136 artiklassa oleva viittaus mainitun asetuksen 141 artiklaan olisi poistettava, jotta kävisi selvästi ilmi, että mainitun asetuksen 141 artiklan 1 kohtaa, jonka nojalla tiettyjä säännöksiä ei sovelleta passitusmenettelyssä oleviin tavaroihin, sovelletaan myös silloin, kun tavarat palaavat unionin tullialueelle suoraa meri- tai ilmareittiä pitkin tapahtuneen väliaikaisen viennin jälkeen.

(10)

Asetuksen (EU) N:o 952/2013 136 artiklassa oleva viittaus väliaikaista varastointia koskeviin mainitun asetuksen 144–149 artiklaan olisi myös poistettava. Mainittujen artiklojen säännöksiä ei sovelleta unionitavaroihin, mutta niitä olisi sovellettava muihin kuin unionitavaroihin. Asetuksen (EU) N:o 952/2013 136 artikla olisi tältä osin muutettava tämän mukaisesti.

(11)

Tämän asetuksen olisi tultava voimaan mahdollisimman pian, jotta tavaroiden tehokas valvonta voitaisiin varmistaa viipymättä,

23.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 354/35

(1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1286/2014 (2) otettiin käyttöön useita toimenpiteitä, joilla pyritään parantamaan sijoittajien suojaa ja palauttamaan kuluttajien luottamus rahoituspalvelualaan lisäämällä läpinäkyvyyttä vähittäissijoitusmarkkinoilla. Siinä edellytetään, että vähittäismarkkinoille tarkoitettujen paketoitujen ja vakuutusmuotoisten sijoitustuotteiden kehittäjät tuottavat avaintietoasiakirjan.

(2)

Asetuksessa (EU) N:o 1286/2014 annetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) No 1093/2010 (3) perustetulle Euroopan valvontaviranomaiselle (Euroopan pankkiviranomainen), Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) No 1094/2010 (4) perustetulle Euroopan valvontaviranomaiselle (Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) No 1095/2010 (5) perustetulle Euroopan valvontaviranomaiselle (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen) tehtäväksi valmistella tekniset sääntelystandardit, jotka koskevat avaintietoasiakirjan osatekijöitä.

(3)

Komissio hyväksyi 30 päivänä kesäkuuta 2016 delegoidun asetuksen asetuksen (EU) N:o 1286/2014 täydentämisestä (6), jäljempänä ’delegoitu asetus’, jossa vahvistetaan avaintietoasiakirjan esitystapa ja sisältö sekä sen vakiomuoto, riskien ja tuottojen esittämisessä ja kulujen laskemisessa käytettävä menetelmä, avaintietoasiakirjassa olevien tietojen uudelleentarkastelun edellytykset ja vähimmäistiheys sekä edellytykset, jotka koskevat avaintietoasiakirjan toimittamista yksityissijoittajille koskevan vaatimuksen täyttämistä.

(4)

Euroopan parlamentti vastusti 14 päivänä syyskuuta 2016 komission 30 päivänä kesäkuuta 2016 antamaa delegoitua asetusta ja kehotti yhdessä jäsenvaltioiden merkittävän enemmistön kanssa komissiota lykkäämään asetuksen (EU) N:o 1286/2014 soveltamisen aloittamista.

(5)

Kahdentoista kuukauden lykkääminen antaa asianosaisille lisäaikaa mukautua uusiin vaatimuksiin. Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa on asianmukaista ja perusteltua muuttaa asetusta (EU) N:o 1286/2014 tämän mukaisesti.

(6)

Koska asetuksessa (EU) N:o 1286/2014 vahvistettujen säännösten soveltamisen on määrä alkaa hyvin pian, tämän asetuksen olisi tultava voimaan viipymättä.

(7)

Näin ollen tässä tapauksessa on myös perusteltua soveltaa kiireellisissä tapauksissa tehtävää poikkeusta, josta määrätään Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen liitetyn kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa tehdyssä pöytäkirjassa N:o 1 olevassa 4 artiklassa,

23.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 354/37

(1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2003/41/EY (3) on muutettu useita kertoja ja huomattavilta osin (4). Koska siihen on määrä tehdä uusia muutoksia, mainittu direktiivi olisi selkeyden vuoksi uudelleenlaadittava.

(2)

Ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavilla laitoksilla, jäljempänä ’lisäeläkelaitokset’, olisi sisämarkkinoilla oltava mahdollisuus toimia muissa jäsenvaltioissa, ja samalla olisi varmistettava ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmien jäsenten ja etuudensaajien korkeatasoinen suoja ja turva.

(3)

Tällä direktiivillä pyritään vähimmäistason yhdenmukaistamiseen, eikä sillä sen vuoksi saisi estää jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai ottamasta käyttöön lisäsäännöksiä ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmien jäsenten ja etuudensaajien suojelemiseksi sillä edellytyksellä, että tällaiset säännökset ovat yhdenmukaisia unionin oikeuden mukaisten jäsenvaltioiden velvollisuuksien kanssa. Tämä direktiivi ei koske kansallisen sosiaali-, työ-, vero- tai sopimusoikeuden kysymyksiä eikä jäsenvaltioiden eläkejärjestelyjen riittävyyttä.

(4)

Jotta työntekijöiden liikkuvuutta jäsenvaltioiden välillä helpotetaan entisestään, tällä direktiivillä pyritään varmistamaan hyvä hallinto, tietojen antaminen järjestelmän jäsenille ja ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavan järjestelmän avoimuus ja turvallisuus.

(5)

Lisäeläkelaitosten organisointi- ja sääntelytavoissa on merkittäviä eroja jäsenvaltioiden välillä. Ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmiä hallinnoivat sekä lisäeläkelaitokset että henkivakuutusyritykset. Sen vuoksi ei ole asianmukaista soveltaa lisäeläkelaitoksiin yleispäteviä menettelytapoja. Komission sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1094/2010 (5) perustetun Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen), jäljempänä ’vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen’, olisi otettava toiminnassaan huomioon jäsenvaltioiden erilaiset perinteet, eivätkä ne saisi rajoittaa kansallisen sosiaali- ja työlainsäädännön soveltamista määritellessään lisäeläkelaitosten organisointitapaa.

(6)

Direktiivi 2003/41/EY oli ensimmäinen lainsäädännöllinen askel kohti unionin tasolla organisoituja ammatillisten lisäeläkkeiden sisämarkkinoita. Ammatillisten lisäeläkkeiden todelliset sisämarkkinat ovat välttämättömät talouskasvulle ja työpaikkojen luomiselle unionissa ja ikääntyvästä väestöstä aiheutuvan haasteen ratkaisemiseksi. Kyseiseen direktiiviin, joka annettiin vuonna 2003, ei ole tehty merkittäviä muutoksia, joiden tarkoituksena olisi ollut ottaa käyttöön nykyaikainen riskiin perustuva hallintojärjestelmä myös lisäeläkelaitoksille. Asianmukainen sääntely ja valvonta unionin tasolla ja kansallisella tasolla on edelleen tärkeää turvallisten ja luotettavien ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmien kehittämiseksi kaikissa jäsenvaltioissa.

(7)

Yleisenä periaatteena olisi oltava, että lisäeläkelaitosten olisi tapauksen mukaan otettava huomioon tavoite taata sukupolvien välinen tasapaino ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmissä pyrkimällä jakamaan riskit ja edut oikeudenmukaisesti sukupolvien välillä näitä eläkkeitä tarjotessaan.

(8)

Tarvitaan asianmukaisia toimia, jotta voidaan parantaa edelleen täydentävää yksityistä eläkesäästämistä kuten ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmiä. Tämä on tärkeää, koska sosiaaliturvajärjestelmiin kohdistuu yhä enemmän paineita, mikä tarkoittaa sitä, että ammatillisiin lisäeläkkeisiin tukeudutaan yhä useammin muun eläketurvan täydentämiseksi. Lisäeläkelaitoksilla on merkittävä rooli unionin talouden pitkän aikavälin rahoituksessa ja turvallisten eläke-etuuksien tarjoamisessa. Ne ovat unionin talouden elintärkeä osa, ja ne hallinnoivat yli 2,5:tä biljoonaa euroa noin 75 miljoonan jäsenen ja etuudensaajan puolesta. Ammatillisia lisäeläkkeitä olisi parannettava asettamatta kuitenkaan kyseenalaiseksi sosiaaliturvan piiriin kuuluvien eläkejärjestelmien perustavaa merkitystä turvallisena, kestävänä ja tehokkaana sosiaalisena suojeluna, jolla olisi taattava kaikille kansalaisille kohtuullinen vanhuusajan elintaso ja jonka olisi tämän vuoksi oltava keskeisellä sijalla pyrittäessä eurooppalaisten sosiaalisten mallien vahvistamiseen.

(9)

Kun otetaan huomioon unionin väestökehitys ja jäsenvaltioiden talousarviotilanne, ammatilliset lisäeläkkeet ovat sosiaaliturvan piiriin kuuluvien eläkejärjestelmien arvokas lisä. Muuntautumiskykyiseen eläkejärjestelmään kuuluu monipuolisia tuotteita, erityyppisiä laitoksia sekä vaikuttavia ja tehokkaita valvontakäytäntöjä.

(10)

Jäsenvaltioiden olisi suojeltava työntekijöitä vanhuusajan köyhyydeltä ja edistettävä työsuhteisiin liittyviä lisäeläkejärjestelmiä yleisten eläkejärjestelmien kattavuuden lisäämiseksi.

(11)

Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan periaatteita, jotka on tunnustettu Euroopan unionin perusoikeuskirjassa, erityisesti oikeutta henkilötietojen suojaan, elinkeinovapautta, omistusoikeutta, neuvotteluoikeutta ja oikeutta yhteisiin toimiin sekä oikeutta korkeatasoiseen kuluttajansuojaan, erityisesti varmistamalla eläkejärjestelyjen suurempi avoimuus taso ja tietoon perustuva henkilökohtainen talous- ja eläkeasioiden suunnittelu sekä helpottamalla lisäeläkelaitosten rajatylittävää toimintaa ja eläkejärjestelmien rajatylittävää siirtoa. Tämä direktiivi on pantava täytäntöön näiden oikeuksien ja periaatteiden mukaisesti.

(12)

Lisäeläkelaitosten rajatylittävän toiminnan ja eläkejärjestelmien rajatylittävän siirron helpottaminen selkeyttämällä vastaavia menettelyjä ja poistamalla tarpeettomia esteitä voisi vaikuttaa myönteisesti näihin yrityksiin ja niiden työntekijöihin kaikissa niissä jäsenvaltioissa, joissa he työskentelevät, kun tarjottavien eläkepalvelujen hallinnointia keskitetään.

(13)

Lisäeläkelaitosten rajatylittävä toiminta ei saisi vaikuttaa kansalliseen sosiaali- ja työoikeuteen, jota sovelletaan eläkejärjestelmää tarjoavan yrityksen, jäljempänä ’rahoittava yritys’, ja jäsenten ja etuudensaajien väliseen suhteeseen vastaanottavan jäsenvaltion ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmien alalla. Eläkejärjestelmien rajatylittävä toiminta ja niiden rajatylittävä siirto ovat eri asioita, ja niitä olisi hallittava eri säännöksin. Jos eläkejärjestelmän rajatylittävä siirto johtaa rajatylittävään toimintaan, olisi sovellettava rajatylittävää toimintaa koskevia säännöksiä.

(14)

Jos rahoittava yritys ja lisäeläkelaitos sijaitsevat samassa jäsenvaltiossa, se, että eläkejärjestelmän jäsenten tai etuudensaajien kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, ei sinänsä yksinään tee toiminnasta rajatylittävää.

(15)

Jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon tarve turvata niiden työntekijöiden eläkeoikeudet, jotka lähetetään tilapäisesti työhön toiseen jäsenvaltioon.

(16)

Direktiivin 2003/41/EY voimaantulosta huolimatta lisäeläkelaitosten rajatylittävä toiminta on kansallisten sosiaali- ja työoikeudellisten erojen vuoksi ollut vähäistä. Lisäksi esiintyy yhä merkittäviä vakavaraisuusvaatimuksiin liittyviä esteitä, minkä vuoksi lisäeläkelaitoksille on kalliimpaa hallinnoida eläkejärjestelmiä maiden rajojen yli. Myös nykyistä jäsenten ja etuudensaajien suojan vähimmäistasoa on tarpeen parantaa. Tämä on erityisen tärkeää, koska jäsenet ja etuudensaajat kantavat lisääntyvässä määrin pitkäikäisyys- ja markkinariskit lisäeläkelaitoksen tai rahoittavan yrityksen sijasta. Lisäksi on tarpeen lisätä jäsenille ja etuudensaajille annettavien tietojen nykyistä vähimmäismäärää.

(17)

Tässä direktiivissä säädetyillä vakavaraisuussäännöillä on määrä sekä varmistaa kaikkien tulevien eläkkeensaajien korkeatasoinen suoja asettamalla tiukkoja valvontavaatimuksia että mahdollistaa ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmien järkevä, varovainen ja tehokas hoitaminen.

(18)

Lisäeläkelaitosten olisi oltava täysin erillään rahoittavista yrityksistä ja toimittava rahastointiperiaatteella tarkoituksenaan tarjota eläke-etuuksia. Lisäeläkelaitoksilla, jotka toimivat ainoastaan tässä tarkoituksessa, olisi oltava palvelujen tarjoamisen vapaus sekä sijoittamisen vapaus siten, että niitä koskisivat ainoastaan yhteen sovitetut vakavaraisuusvaatimukset siitä riippumatta, pidetäänkö tällaisia lisäeläkelaitoksia oikeussubjekteina.

(19)

Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti jäsenvaltioilla pitäisi edelleen olla täysi vastuu eläkejärjestelmiensä järjestämisestä sekä eläkejärjestelmän kunkin kolmen pilarin asemaa koskevasta päätöksestä kussakin jäsenvaltiossa. Toisen pilarin yhteydessä niiden olisi myös säilytettävä täysi vastuu eri laitosten, kuten toimialakohtaisten eläkerahastojen, yritysten eläkerahastojen ja henkivakuutusyritysten, asemasta ja tehtävistä. Tämän direktiivin tarkoituksena ei ole asettaa kyseenalaiseksi tätä jäsenvaltioiden oikeutta vaan pikemminkin kannustaa jäsenvaltioita laatimaan riittäviä, turvallisia ja kestäviä järjestelyjä ammatillisten lisäeläkkeiden tarjoamista varten ja edistää rajatylittävää toimintaa.

(20)

Koska ammatillisten lisäeläkkeiden tarjoamista on edelleenkin tarpeen parantaa, komission olisi luotava unionin tasolla huomattavaa lisäarvoa toteuttamalla lisätoimia, joilla tuetaan jäsenvaltioiden yhteistyötä työmarkkinaosapuolten kanssa uusien toisen pilarin eläkejärjestelmien parantamiseksi, ja perustamalla korkean tason asiantuntijaryhmä toisen pilarin eläkesäästämisen lisäämiseksi jäsenvaltioissa, minkä lisäksi olisi edistettävä erityisesti rajatylittävää toimintaa koskevien parhaiden käytäntöjen vaihtoa jäsenvaltioiden välillä.

(21)

Itsenäisten ammatinharjoittajien jäsenyyttä lisäeläkelaitoksissa koskevissa kansallisissa säännöissä on eroja. Joissakin jäsenvaltioissa lisäeläkelaitokset voivat toimia sellaisten ammattialaryhmittymien kanssa tehtyjen sopimusten pohjalta, joiden jäsenet toimivat itsenäisinä ammatinharjoittajina, tai suoraan itsenäisten ammatinharjoittajien ja palkattujen työntekijöiden kanssa. Joissakin jäsenvaltioissa itsenäinen ammatinharjoittaja voi myös liittyä lisäeläkelaitoksen jäseneksi, jos hän toimii työnantajana tai tarjoaa ammatillisia palveluja jollekin yritykselle. Joissakin jäsenvaltioissa itsenäiset ammatinharjoittajat eivät voi liittyä lisäeläkelaitoksen jäseniksi, elleivät tietyt, muun muassa sosiaali- ja työoikeuden, vaatimukset täyty.

(22)

Laitokset, jotka hallinnoivat jo unionin tasolla yhteensovitettuja sosiaaliturvajärjestelmiä, olisi rajattava tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Olisi kuitenkin otettava huomioon niiden lisäeläkelaitosten erityisluonne, jotka hallinnoivat yhdessä jäsenvaltiossa sekä sosiaaliturvajärjestelmiä että ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmiä.

(23)

Pääomarahoitusperiaatteella pakollisten sosiaaliturvajärjestelmien osana toimivat laitokset eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan.

(24)

Rahoituslaitokset, jotka jo kuuluvat unionin lainsäädäntökehyksen piiriin, olisi yleisesti jätettävä tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Koska tällaiset laitokset kuitenkin voivat eräissä tapauksissa tarjota myös ammatillisia lisäeläkkeitä koskevia palveluja, on tärkeää varmistaa, että tämä direktiivi ei johda kilpailun vääristymiseen. Kilpailun vääristyminen voidaan välttää soveltamalla tämän direktiivin sisältämiä vakavaraisuusvaatimuksia sellaisten henkivakuutusyritysten ammatillisia lisäeläkkeitä koskevaan liiketoimintaan, joita tarkoitetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/138/EY (6) 2 artiklan 3 kohdan a alakohdan i–iii alakohdassa ja 2 artiklan 3 kohdan b alakohdan ii–iv alakohdassa. Komission olisi myös tarkasti valvottava ammatillisten lisäeläkkeiden markkinoiden tilannetta ja arvioitava mahdollisuutta ulottaa tämän direktiivin soveltamisala valinnaisesti koskemaan muita säänneltyjä rahoituslaitoksia.

(25)

Koska lisäeläkelaitokset pyrkivät varmistamaan eläkkeelläoloajan taloudellisen turvan, niiden myöntämien eläke-etuuksia olisi yleensä maksettava koko jäljellä olevan elinajan, määräaikaisesti tai kertasuorituksena tai näiden maksutapojen yhdistelminä.

(26)

On tärkeää varmistaa, että vanhukset ja vammaiset henkilöt eivät altistu köyhyysriskille ja että heidän elintasonsa on kohtuullinen. Biometristen riskien riittävä kattaminen ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmissä on tärkeä näkökohta vanhusten köyhyyden ja turvattomuuden torjunnassa. Eläkejärjestelmää luotaessa työnantajien ja työntekijöiden tai heidän edustajiensa olisi harkittava mahdollisuutta siihen, että eläkejärjestelmä sisältää määräyksiä pitkäikäisyyteen ja työkyvyttömyyteen liittyvien riskien kattamisesta sekä määräyksiä perhe-eläkkeistä.

(27)

Tarjoamalla jäsenvaltioille mahdollisuus jättää kansallisen täytäntöönpanolainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle lisäeläkelaitokset, jotka hallinnoivat järjestelmiä, joiden yhteinen jäsenmäärä on alle 100, voidaan helpottaa valvontaa näissä jäsenvaltioissa haittaamatta alan sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Tämä ei saisi kuitenkaan rajoittaa lisäeläkelaitosten oikeutta nimetä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneita ja siellä asianmukaisesti hyväksyttyjä omaisuudenhoitajia sijoitussalkkujensa hoitajiksi ja toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneita ja asianmukaisesti hyväksyttyjä omaisuudensäilyttäjiä tai säilytysyhteisöjä varojensa säilyttäjiksi. Jäsenvaltioiden olisi kuitenkin aina sovellettava tiettyjä säännöksiä, jotka koskevat sijoitussääntöjä ja hallintojärjestelmää, sellaisiin lisäeläkelaitoksiin, jotka hallinnoivat eläkejärjestelmiä, joiden yhteinen jäsenmäärä on yli 15.

(28)

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle olisi jätettävä Saksan ”Unterstützungskassen” ja muut vastaavat laitokset, joiden jäsenillä ei ole laillista oikeutta tietynsuuruisiin etuuksiin ja joiden jäsenten etuja suojataan pakollisella, lakisääteisellä maksukyvyttömyysvakuutuksella.

(29)

Jäsenten ja etuudensaajien suojelemiseksi lisäeläkelaitosten olisi rajoitettava toimintansa tässä direktiivissä tarkoitettuun toimintaan ja siitä johtuvaan toimintaan.

(30)

Rahoittavan yrityksen konkurssissa jäsenet ovat vaarassa menettää sekä työpaikkansa että kertyneet eläkeoikeutensa. Sen vuoksi on varmistettava, että rahoittava yritys ja lisäeläkelaitos ovat selkeästi erillään toisistaan ja että jäsenten suojelemiseksi asetetaan vakavaraisuutta koskevat vähimmäisvaatimukset. Vakavaraisuusvaatimuksia vahvistettaessa olisi otettava huomioon lisäeläkelaitoksen mahdollisuus liittyä eläkkeiden suojajärjestelmiin tai vastaaviin mekanismeihin, joilla suojataan jäsenille ja etuudensaajille kertyneitä etuuksia rahoittavan yrityksen maksukyvyttömyydeltä.

(31)

Lisäeläkelaitosten toiminnassa ja niiden valvonnassa on merkittäviä eroja jäsenvaltioiden välillä. Eräissä jäsenvaltioissa valvonnan kohteena voivat olla lisäeläkelaitoksen itsensä lisäksi myös yhteisöt tai yritykset, joilla on valtuudet hallinnoida tällaisia lisäeläkelaitoksia. Jäsenvaltioiden olisi voitava ottaa huomioon tällainen erityisseikka, kunhan kaikki tässä direktiivissä esitetyt edellytykset täyttyvät. Jäsenvaltioiden olisi myös voitava sallia, että vakuutusyhteisöt ja muut rahoituspalveluja tarjoavat yhteisöt hallinnoivat lisäeläkelaitoksia.

(32)

Lisäeläkelaitokset ovat sosiaalista tarkoitusta palvelevia eläkelaitoksia, jotka tarjoavat rahoituspalveluja. Ne ovat vastuussa ammatillisten lisäeläkkeiden maksamisesta, ja sen vuoksi niiden olisi toiminnassaan ja toimintaehdoissaan noudatettava tiettyjä vakavaraisuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia ja otettava huomioon kansalliset säännöt ja perinteet. Lisäeläkelaitoksia ei kuitenkaan saisi kohdella pelkästään rahoituspalvelujen tarjoajina. Tämän direktiivin ohjaavana periaatteena olisi oltava lisäeläkelaitosten sosiaalisen tehtävän sekä työntekijän, työnantajan ja lisäeläkelaitosten kolmitahoisen suhteen asianmukainen huomioon ottaminen ja tukeminen.

(33)

Kun lisäeläkelaitos hoitaa kansallisen oikeuden mukaisesti eläkerahastoja, jotka eivät ole oikeushenkilöitä ja jotka muodostuvat yksittäisten jäsenten eläkejärjestelmistä ja joiden varat ovat erillään kyseisen lisäeläkelaitoksen varoista, jäsenvaltioiden olisi voitava pitää kutakin eläkerahastoa yksittäisenä eläkejärjestelmänä tässä direktiivissä tarkoitetulla tavalla.

(34)

Koska tietyissä jäsenvaltioissa lisäeläkelaitoksia on erittäin paljon, on lisäeläkelaitosten ennakkohyväksymiseen löydettävä käytännöllinen ratkaisu. Jos lisäeläkelaitos aikoo ryhtyä hallinnoimaan järjestelmää toisessa jäsenvaltiossa, olisi siltä kuitenkin edellytettävä kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen ennakolta antamaa hyväksyntää.

(35)

Lisäeläkelaitoksilla olisi oltava mahdollisuus tarjota palvelujaan muissa jäsenvaltioissa saatuaan hyväksynnän kotijäsenvaltionsa toimivaltaiselta viranomaiselta, mikä ei saisi kuitenkaan rajoittaa eläkejärjestelmien järjestämistä koskevan kansallisen sosiaali- ja työoikeuden soveltamista, mukaan lukien pakollinen jäsenyys ja työehtosopimusten vaikutukset. Lisäeläkelaitosten olisi sallittava vastaanottaa rahoitusta missä tahansa jäsenvaltiossa sijaitsevilta yrityksiltä sekä hallinnoida eläkejärjestelmiä, joissa on jäseniä useammasta kuin yhdestä jäsenvaltiosta. Näin tällaisille lisäeläkelaitoksille voisi koitua merkittäviä mittakaavaetuja ja unionin talouden kilpailukyky voisi parantua ja työvoiman liikkuvuus helpottua.

(36)

Yhteen jäsenvaltioon sijoittautuneen lisäeläkelaitoksen olisi voitava hallinnoida toisessa jäsenvaltiossa sovittua ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmää noudattaen samalla vastaanottavan jäsenvaltion voimassa olevaa sosiaali- ja työoikeutta siltä osin kuin se koskee ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmiä, esimerkiksi eläke-etuuksien määrittämistä ja maksamista sekä eläkeoikeuksien siirrettävyyttä. Vakavaraisuussääntöjen soveltamisalaa olisi selvennettävä lisäeläkelaitosten rajatylittävän toiminnan oikeusvarmuuden varmistamiseksi.

(37)

Lisäeläkelaitosten olisi ammatillisten lisäeläkkeiden järjestämisen helpottamiseksi unionin tasolla voitava siirtää eläkejärjestelmiä muihin lisäeläkelaitoksiin maiden rajojen yli unionissa. Siirtämisen edellytyksenä olisi oltava vastaanottavan lisäeläkelaitoksen kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen antama hyväksyminen, jonka mainittu toimivaltainen viranomainen antaa saatuaan eläkejärjestelmän siirtävän lisäeläkelaitoksen kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen suostumuksen siirtoon. Siirtämisen ja sen ehtojen edellytyksenä olisi oltava asianomaisten jäsenten enemmistön ja etuudensaajien enemmistön ennakolta antama suostumus, jonka voisi tapauksen mukaan antaa myös enemmistö heidän edustajistansa, kuten omaisuudenhoitoon perustuvien järjestelmien edunvalvojat.

(38)

Jos eläkejärjestelmästä siirretään osa, sekä siirretty että jäljelle jäävä eläkejärjestelmän osa olisi turvattava ja kaikkien jäsenten ja etuudensaajien oikeudet olisi suojattava asianmukaisesti siirron jälkeen edellyttämällä, että sekä siirtävällä että vastaanottavalla lisäeläkelaitoksella on riittävästi asianmukaisia varoja sekä siirrettyä että jäljelle jäävää järjestelmän osaa koskevan vakuutusteknisen vastuuvelan kattamiseksi.

(39)

Valvontakäytäntöjen koordinoinnin helpottamiseksi vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen voi pyytää toimivaltaisilta viranomaisilta tietoja asetuksessa (EU) N:o 1094/2010 sille annetun toimivallan mukaisesti. Vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen olisi myös voitava toimia sovittelijana, jos toimivaltaisten viranomaisten välillä syntyy erimielisyyksiä, kun eläkejärjestelmä siirretään kokonaan tai osittain rajojen yli.

(40)

Vakuutusteknisen vastuuvelan varovainen laskeminen on keskeinen edellytys sen varmistamiseksi, että eläke-etuuksien maksamisvelvoitteista pystytään vastaamaan sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Vakuutustekninen vastuuvelka olisi laskettava hyväksyttyjä vakuutusmatemaattisia menetelmiä noudattaen, ja vakuutusmatemaatikon tai muun asiantuntijan olisi vahvistettava laskelma. Enimmäiskorkokanta olisi valittava varovaisuusperiaatetta noudattaen kaikkien asiaa koskevien kansallisten sääntöjen mukaisesti. Vakuutusteknisen vastuuvelan vähimmäismäärän olisi oltava riittävä kattamaan etuudensaajille jo maksettavien etuuksien jatkuminen ja vastattava jäsenille kertyneistä eläkeoikeuksista aiheutuvia sitoumuksia. Aktuaaritoiminto olisi annettava sellaisten henkilöiden hoidettavaksi, joilla on lisäeläkelaitoksen toimintaan liittyvien riskien suuruuteen, luonteeseen, laajuuteen ja monimutkaisuuteen nähden riittävät tiedot vakuutus- ja finanssimatematiikasta ja jotka voivat osoittaa kokemuksensa sovellettavien ammatillisten pätevyyksien tai muiden standardien avulla.

(41)

Lisäeläkelaitosten kattamat riskit eroavat suuresti jäsenvaltiosta toiseen. Sen vuoksi kotijäsenvaltioille olisi annettava mahdollisuus edellyttää vakuutusteknisen vastuuvelan laskemista tässä direktiivissä säädettyjä sääntöjä täydentävien ja niitä yksityiskohtaisempien sääntöjen mukaisesti.

(42)

Vakuutusteknisen vastuuvelan kattamista riittävillä ja asianmukaisilla varoilla olisi edellytettävä eläkejärjestelmän jäsenten ja etuudensaajien etujen suojaamiseksi, jos rahoittava yritys tulee maksukyvyttömäksi.

(43)

Kotimaisten ja rajojen yli toimivien lisäeläkelaitosten yhdenvertaisten toimintaedellytysten edistämiseksi jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon sekä kotimaisten että rajojen yli toimivien lisäeläkelaitosten rahastointivaatimukset.

(44)

Useissa tapauksissa rahoittava yritys voisi lisäeläkelaitoksen sijasta joko kattaa kaikki biometriset riskit tai taata tietyt edut taikka sijoitusten tuottavuuden. Joissakin tapauksissa lisäeläkelaitos kuitenkin itse tarjoaa kyseisen turvan tai takeet ja rahoittava yritys täyttää yleensä velvoitteensa maksamalla tarvittavat maksuosuudet. Näissä tapauksissa kyseisiltä lisäeläkelaitoksilta vaadittavan omien varojen määrän olisi perustuttava vakuutusteknisen vastuuvelan ja riskipääoman arvoon.

(45)

Lisäeläkelaitokset ovat erittäin pitkän aikavälin sijoittajia. Lisäeläkelaitosten varoja ei voida yleensä käyttää muihin tarkoituksiin kuin eläke-etuuksien tarjoamiseen. Jäsenten ja etuudensaajien etujen suojaamiseksi riittävästi lisäeläkelaitosten olisi voitava valita varojensa sijoittamisessa tapa, joka parhaiten soveltuu niiden vastuiden luonteeseen ja kestoon. Tehokas valvonta on siksi tarpeen ja sijoittamista koskeviin sääntöihin on sovellettava lähestymistapaa, joka tarjoaa lisäeläkelaitoksille riittävästi joustavuutta turvallisimmasta ja tehokkaimmasta sijoituspolitiikasta päättämiseen ja velvoittaa ne toimimaan varovaisesti. Varovaisuusperiaatteen noudattaminen edellyttää siksi kunkin lisäeläkelaitoksen jäsenistön rakenteen mukaan sovitettua sijoituspolitiikkaa.

(46)

Asettamalla varovaisuusperiaate perusperiaatteeksi pääomasijoitusten osalta ja mahdollistamalla lisäeläkelaitosten rajatylittävä toiminta kannustetaan säästöjen suuntaamista ammatillisiin lisäeläkkeisiin, mikä myötävaikuttaa taloudelliseen ja sosiaaliseen edistykseen.

(47)

Valvontamenetelmissä ja -käytännöissä on eroja jäsenvaltioiden välillä. Sen vuoksi jäsenvaltioille olisi annettava jonkin verran harkintavaltaa sen suhteen, millaisia sijoittamista koskevia sääntöjä ne asettavat alueelleen sijaitseville lisäeläkelaitoksille. Näillä säännöillä ei kuitenkaan saisi rajoittaa pääoman vapaata liikkuvuutta, ellei se ole perusteltua varovaisuussyistä.

(48)

Tällä direktiivillä olisi varmistettava, että lisäeläkelaitoksilla on asianmukainen sijoittamisvapaus. Koska lisäeläkelaitokset ovat erittäin pitkän aikavälin sijoittajia, joiden maksuvalmiusriskit ovat vähäisiä, niillä on mahdollisuus sijoittaa varovaisuusperiaatetta noudattaen osakkeiden kaltaisiin epälikvideihin varoihin samoin kuin muihin sijoitusinstrumentteihin, joilla on pitkän aikavälin taloudellista merkitystä ja joilla ei käydä kauppaa säännellyillä markkinoilla, monenkeskisissä kaupankäyntijärjestelmissä tai organisoiduissa kaupankäyntijärjestelmissä. Lisäksi ne voivat hyötyä kansainvälisen hajauttamisen eduista. Sijoittamista osakkeisiin muissa valuutoissa kuin niissä, joissa vastuut ovat, ja muihin sijoitusinstrumentteihin, joilla on pitkän aikavälin taloudellista merkitystä ja joilla ei käydä kauppaa säännellyillä markkinoilla, monenkeskisissä kaupankäyntijärjestelmissä tai organisoiduissa kaupankäyntijärjestelmissä, olisi sen vuoksi varovaisuusperiaatteen mukaisesti rajoitettava ainoastaan varovaisuussyistä, jotta suojellaan jäsenten ja etuudensaajien etuja.

(49)

Se, mitä kuuluu sijoitusinstrumentteihin, joilla on pitkän aikavälin taloudellista merkitystä, ymmärretään laajasti. Tällaiset sijoitusinstrumentit ovat arvopapereita, jotka eivät ole siirtokelpoisia, minkä vuoksi jälkimarkkinoiden likviditeettiä ei voida käyttää. Ne edellyttävät usein määräaikaisia sitoumuksia, jotka rajoittavat niiden markkinoitavuutta ja niihin olisi katsottava sisältyvän myös osakkuudet ja listaamattomia yrityksiä koskevat velkainstrumentit ja tällaisille yrityksille myönnetyt lainat. Listaamattomiin yrityksiin sisältyvät infrastruktuurihankkeet, listaamattomat kasvuyritykset, kiinteistöt tai muut omaisuuserät, jotka voisivat olla sopivia pitkän aikavälin sijoitustarkoituksiin. Vähähiiliset ja ilmastonmuutoksen kestävät infrastruktuurihankkeet ovat usein listaamattomia omaisuuseriä ja perustuvat hankerahoitukseen liittyviin pitkäaikaisiin luottoihin.

(50)

Lisäeläkelaitosten olisi voitava tehdä sijoituksia muissa jäsenvaltioissa kotijäsenvaltionsa sääntöjen mukaisesti, jotta rajatylittävän toiminnan kustannuksia voidaan pienentää. Siksi kotijäsenvaltioiden ei pitäisi saada määrätä sijoituksia koskevia lisävaatimuksia muissa jäsenvaltioissa sijaitseville lisäeläkelaitoksille.

(51)

Luonnolliset henkilöt tarvitsevat selkeän yleiskuvan eläkeoikeuksista, joita heille on kertynyt lakisääteisistä eläkejärjestelmistä ja ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmistä, erityisesti kun sellaiset eläkeoikeudet ovat kertyneet useammassa kuin yhdessä jäsenmaassa. Tämä tarve voitaisiin täyttää perustamalla koko unionin kattavia eläketietopalveluja, jotka olisivat samantapaisia kuin ne, jotka jo otettiin käyttöön joissakin jäsenvaltioissa sen jälkeen, kun komissio julkaisi 16 päivänä helmikuuta 2012 valkoisen kirjansa ”Toimintasuunnitelma riittäviä, turvattuja ja kestäviä eläkkeitä varten”, jossa kannustetaan tällaisten palvelujen kehittämiseen.

(52)

Joitakin riskejä ei voida vähentää vakuutusteknistä vastuuvelkaa koskevilla määrällisillä vaatimuksilla ja rahastointivaatimuksilla, vaan niitä voidaan käsitellä asianmukaisesti ainoastaan hallintotapaa koskevien vaatimusten avulla. Sen vuoksi toimivan hallintojärjestelmän varmistaminen on ehdoton edellytys asianmukaisen riskienhallinnan toteutumiselle sekä jäsenten ja etuudensaajien suojelemiselle. Tällaisten järjestelmien olisi oltava oikeasuhteisia lisäeläkelaitosten toiminnan kokoon, luonteeseen, laajuuteen ja monitahoisuuteen nähden.

(53)

Palkka- ja palkkiopolitiikka, jolla kannustetaan liialliseen riskinottoon, voi heikentää lisäeläkelaitosten moitteetonta ja tehokasta riskienhallintaa. Muihin rahoituslaitoksiin unionissa sovellettavia palkka- ja palkkiopolitiikkaa koskevia periaatteita ja tiedonantovaatimuksia olisi sovellettava myös lisäeläkelaitoksiin kuitenkin pitäen mielessä niiden erityinen hallintorakenne verrattuna toisentyyppisiin rahoituslaitoksiin ja tarve ottaa huomioon niiden toiminnan koko, luonne, laajuus ja monitahoisuus.

(54)

Keskeinen toiminto on valmius suorittaa tiettyjä hallintotehtäviä. Lisäeläkelaitoksilla olisi oltava riittävät valmiudet harjoittaa riskienhallintatoimintoa, sisäinen tarkastuksen toimintoa ja tarvittaessa aktuaaritoimintoa. Jollei tässä direktiivissä toisin säädetä, tietyn keskeisen toiminnon määritteleminen ei pitäisi estää lisäeläkelaitosta päättämästä vapaasti, miten tämä keskeinen toiminto järjestetään käytännössä. Tämä ei saisi johtaa kohtuuttoman työläisiin vaatimuksiin, koska lisäeläkelaitoksen toiminnan koko, luonne, laajuus ja monitahoisuus olisi otettava huomioon.

(55)

Lisäeläkelaitoksen toiminnasta tosiasiallisesti vastaavien henkilöiden olisi yhdessä oltava sopivia ja luotettavia, ja keskeisiä toimintoja suorittavilla henkilöillä olisi oltava riittävät tiedot ja riittävä kokemus sekä tapauksen mukaan asianmukainen ammatillinen pätevyys. Vaatimusta toimivaltaiselle viranomaiselle tehtävästä ilmoituksesta olisi kuitenkin sovellettava ainoastaan keskeisistä toiminnoista vastaaviin.

(56)

Lukuun ottamatta sisäisen tarkastuksen toimintoa olisi oltava mahdollista, että yksi henkilö tai organisaatioyksikkö suorittaa useampaa kuin yhtä keskeistä toimintoa. Keskeistä toimintoa suorittavan henkilön tai organisaatioyksikön olisi kuitenkin oltava eri kuin rahoittavassa yrityksessä samaa keskeistä toimintoa suorittavan henkilön tai yksikön. Jäsenvaltioiden olisi voitava sallia, että lisäeläkelaitos teettää keskeisiä toimintoja samalla yksittäisellä henkilöllä tai organisaatioyksiköllä kuin rahoittava yritys, jos lisäeläkelaitos antaa selvityksen siitä, kuinka se estää tai käsittelee eturistiriitoja rahoittavan yrityksen kanssa.

(57)

On olennaisen tärkeää, että lisäeläkelaitokset parantavat riskienhallintaansa ja ottavat samalla huomioon tavoitteen taata ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmissä riskien ja etujen oikeudenmukainen jakautuminen sukupolvien välillä, jotta eläkejärjestelmän kestävyyteen liittyvät mahdolliset heikkoudet voidaan ymmärtää oikein ja niistä voidaan keskustella asiaankuuluvien toimivaltaisten viranomaisten kanssa. Lisäeläkelaitosten olisi osana riskienhallintajärjestelmäänsä tehtävä riskienarviointi eläkkeisiin liittyvästä toiminnastaan. Tällaisen riskienarvioinnin olisi myös oltava toimivaltaisten viranomaisten saatavilla, ja sen olisi tarpeen mukaan katettava muun muassa riskit, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen, luonnonvarojen käyttöön ja ympäristöön, sekä sosiaaliset riskit ja sääntelyn muuttumisen aiheuttamaan omaisuuserien arvonalenemiseen (varojen menetykseen) liittyvät riskit.

(58)

Yhdistyneiden kansakuntien tukemissa vastuullisen sijoittamisen periaatteissa mainitut ympäristöön liittyvät, sosiaaliset ja hallintotapaan liittyvät tekijät ovat lisäeläkelaitosten sijoituspolitiikan ja riskienhallintajärjestelmien tärkeitä näkökohtia. Jäsenvaltioiden olisi vaadittava lisäeläkelaitoksia ilmoittamaan selvästi, miten tällaiset tekijät otetaan huomioon sijoituspäätöksissä ja miten ne on sisällytetty niiden riskienhallintajärjestelmään. Ympäristöön liittyvien, sosiaalisten ja hallintotapaan liittyvien tekijöiden relevanssi ja olennaisuus järjestelmän sijoitusten osalta ja tällaisten tekijöiden huomioon ottamisen tavat olisi sisällyttävä lisäeläkelaitoksen tämän direktiivin mukaisesti antamiin tietoihin. Tämä ei ole esteenä sille, että jokin lisäeläkelaitos täyttää tämän vaatimuksen sisällyttämällä tietoihin toteamuksen siitä, että ympäristöön liittyviä, sosiaalisia ja hallintotapaan liittyviä tekijöitä ei ole otettu huomioon sijoituspolitiikassa tai että järjestelmän, jolla seurataan tällaisten tekijöiden ja niiden huomioon ottamisen relevanssia ja olennaisuutta, kustannukset ovat suhteettoman suuret sen toiminnan kokoon, luonteeseen, laajuuteen ja monitahoisuuteen nähden.

(59)

Kunkin jäsenvaltion olisi edellytettävä, että kaikki sen alueella sijaitsevat lisäeläkelaitokset laativat vuositilinpäätöksen ja vuosikertomuksen, joissa otetaan huomioon jokainen lisäeläkelaitoksen hallinnoima eläkejärjestelmä, ja tarvittaessa kunkin eläkejärjestelmän tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen. Tilintarkastuksesta vastaavan henkilön asianmukaisesti hyväksymä tilinpäätös ja vuosikertomus, joissa annetaan oikea ja riittävä kuva lisäeläkelaitoksen varoista, vastuista ja rahoitusasemasta ja joissa otetaan huomioon kaikki lisäeläkelaitoksen hoitamat eläkejärjestelmät, ovat järjestelmän jäsenille ja etuudensaajille sekä toimivaltaisille viranomaisille keskeinen tietolähde. Niiden avulla etenkin toimivaltaiset viranomaiset pystyvät valvomaan, että lisäeläkelaitoksen rahoitus on terveellä pohjalla, sekä arvioimaan, pystyykö lisäeläkelaitos selviytymään kaikista sopimusvelvoitteistaan. Vuositilinpäätös ja vuosikertomus olisi mahdollisuuksien mukaan asetettava saataville verkkosivustolla tai muulla tavoin, kuten antamalla pyydettäessä jäljennöksiä niistä.

(60)

Lisäeläkelaitoksen sijoituspolitiikka on keskeinen tekijä niin ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmien turvallisuuden kuin niiden pitkän aikavälin taloudellisen kestävyydenkin kannalta. Lisäeläkelaitosten olisi sen vuoksi laadittava selvitys sijoittamisperiaatteista ja vähintään kolmen vuoden välein tarkistettava se. Tällainen selvitys olisi annettava toimivaltaisten viranomaisten saataville ja pyynnöstä myös kunkin eläkejärjestelmän jäsenten ja etuudensaajien saataville.

(61)

Lisäeläkelaitosten olisi voitava siirtää kaikki toimintansa, myös keskeiset toiminnot, kokonaan tai osittain palveluntarjoajille, jotka toimivat niiden puolesta. Lisäeläkelaitoksilla olisi säilyttävä täysi vastuu kaikkien tämän direktiivin mukaisten velvoitteidensa täyttämisestä, kun ne ulkoistavat keskeisiä toimintoja tai muuta toimintaa. Lisäeläkelaitosten olisi mitä tahansa toimintaansa ulkoistaessaan tehtävä kirjallinen sopimus palveluntarjoajan kanssa. Tässä direktiivissä tämä vaatimus ei koske sopimuksia, jotka liittyvät luonteeltaan toiminnallisiin palveluihin, kuten turva- tai huoltohenkilöstöä.

(62)

Jäsenvaltioiden olisi voitava vaatia, että lisäeläkelaitosten varojen säilytystä varten nimitetään säilytysyhteisö.

(63)

Ottaen huomioon perustetun eläkejärjestelmän luonne ja aiheutuva hallinnollinen rasite lisäeläkelaitosten olisi annettava mahdollisille jäsenille, jäsenille ja etuudensaajille selkeät ja asianmukaiset tiedot, jotka tukevat heidän päätöksentekoaan eläkeasioissaan, ja taattava laaja avoimuus järjestelmän eri vaiheissa eli ennen järjestelmään liittymistä, jäsenyyden aikana (mukaan lukien eläkkeelle siirtymistä edeltävä vaihe) ja eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Erityisesti olisi annettava tiedot kertyneistä eläkeoikeuksista, ennustetuista eläke-etuuksien tasoista, riskeistä ja takeista sekä kustannuksista. Jos ennustettu eläke-etuuksien taso perustuu talousskenaarioihin, olisi annettava tietoa myös epäedullisesta skenaariosta, jonka olisi oltava ääritapaus mutta kuitenkin uskottava. Jos jäsenet kantavat sijoitusriskin, lisätiedot sijoitusprofiilista, tarjolla olevista vaihtoehdoista ja aiemmasta tuotto- tai arvonkehityksestä ovat myös olennaisia. Tietojen olisi oltava asianmukaisia käyttäjien tarpeiden kannalta, ja niiden antamisessa olisi otettava huomioon vammaisten henkilöiden oikeuksista tehty Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus ja erityisesti sen esteettömyyttä koskeva 3 artikla ja tiedonsaantia koskeva 21 artikla. Jäsenvaltiot voivat päättää antaa tarkempia määräyksiä siitä, kuka voi antaa vaadittavat tiedot mahdollisille jäsenille, jäsenille ja etuudensaajille, myös tietojen antamisesta eläketietopalvelun välityksellä.

(64)

Tietyntasoisia etuuksia tarjoavien järjestelmien erityisluonteen vuoksi aiempi tuotto- ja arvonkehitys ja kustannusrakenne vaikuttavat tällaisiin etuuksiin vain äärimmäisissä tilanteissa. Näitä koskevia tietoja olisi sen vuoksi annettava vain sellaisten järjestelmien osalta, joissa jäsenet kantavat sijoitusriskin tai voivat tehdä sijoituspäätöksiä.

(65)

Ennen kuin mahdolliset jäsenet liittyvät järjestelmään, heille olisi annettava kaikki tarvittavat tiedot, joiden pohjalta he voivat tehdä tietoon perustuvan valinnan. Jos mahdolliset jäsenet eivät voi valita ja heidät liitetään automaattisesti eläkejärjestelmään, lisäeläkelaitoksen olisi annettava heille keskeiset ja merkitykselliset tiedot heidän jäsenyydestään heti järjestelmään liittämisen jälkeen.

(66)

Lisäeläkelaitosten olisi laadittava jäsenille eläke-etuusote, joka sisältää keskeiset henkilökohtaiset ja yleiset tiedot eläkejärjestelmästä. Eläke-etuusotteen olisi oltava selkeä ja kattava, ja sen olisi sisällettävä merkitykselliset ja asianmukaiset tiedot, jotta eläkeoikeuksien ymmärtäminen olisi helpompaa eri aikoina ja eri järjestelmissä ja jotta ote palvelisi työvoiman liikkuvuutta.

(67)

Lisäeläkelaitosten olisi tiedotettava jäsenille riittävän ajoissa ennen jäsenten eläkkeelle siirtymistä heidän maksatusvaihtoehdoistaan. Jos eläke-etuutta ei makseta elinkorkona koko eliniän ajan, eläkkeelle siirtymisen ajankohtaa lähellä olevien jäsenten olisi saatava tietoa saatavilla olevista etuudenmaksutuotteista eläkeajan talouden suunnittelun helpottamiseksi.

(68)

Siinä vaiheessa, kun eläke-etuuksia maksetaan, etuudensaajien olisi edelleen saatava tietoa etuuksistaan ja vastaavista maksatusvaihtoehdoista. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun etuudensaajat kantavat merkittävän osan sijoitusriskistä maksatusvaiheen aikana. Etuudensaajille olisi myös ilmoitettava maksettavaksi tulevien etuuksien vähentämisestä sen jälkeen kun päätös vähentämisestä on tehty ja ennen kuin vähentämistä aletaan soveltaa. Hyvä käytäntö olisi, että lisäeläkelaitokset ottaisivat yhteyttä etuudensaajiin ennen tällaisen päätöksen tekemistä.

(69)

Toimivaltaisen viranomaisen olisi käytettävä toimivaltaansa, jonka keskeisinä tavoitteina ovat jäsenten ja etuudensaajien oikeuksien turvaaminen sekä lisäeläkelaitosten vakaus ja hyvä kunto.

(70)

Vakavaraisuusvalvonnan laajuus vaihtelee jäsenvaltioiden välillä. Tämä voi aiheuttaa ongelmia, jos lisäeläkelaitoksen on samanaikaisesti noudatettava kotijäsenvaltionsa vakavaraisuussääntelyä ja vastaanottavan jäsenvaltionsa sosiaali- ja työoikeutta. Kun selvennetään, minkä osa-alueiden katsotaan tätä direktiiviä sovellettaessa kuuluvan vakavaraisuusvalvonnan piiriin, vähennetään oikeudellista epävarmuutta ja siihen liittyviä liiketoimikustannuksia.

(71)

Lisäeläkelaitosten sisämarkkinat edellyttävät vakavaraisuusvaatimusten vastavuoroista tunnustamista. Lisäeläkelaitosten kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten olisi valvottava, että lisäeläkelaitokset noudattavat näitä vaatimuksia. Jäsenvaltioiden olisi annettava toimivaltaisille viranomaisille tarvittavat valtuudet toteuttaa ehkäiseviä tai korjaavia toimenpiteitä, jos lisäeläkelaitokset rikkovat tämän direktiivin vaatimuksia.

(72)

Jotta voidaan varmistaa ulkoistetun toiminnan tehokas valvonta, joka kattaa myös kaiken edelleenulkoistetun toiminnan, on olennaisen tärkeää, että toimivaltaisilla viranomaisilla on käytössään kaikki ulkoistettua toimintaa suorittavien palveluntarjoajien hallussa olevat merkitykselliset tiedot riippumatta siitä, onko palveluntarjoaja säännelty vai sääntelemätön yhteisö, ja oikeus toteuttaa paikalla tehtäviä tarkastuksia. Markkinoiden kehityksen huomioon ottamiseksi ja sen varmistamiseksi, että ulkoistamiselle asetettuja edellytyksiä noudatetaan jatkuvasti, toimivaltaisilla viranomaisilla olisi oltava tarvittavat valtuudet pyytää tietoja lisäeläkelaitoksilta ja palveluntarjoajilta kaikesta ulkoistetusta toiminnasta.

(73)

Olisi säädettävä tietojen vaihdosta sellaisten toimivaltaisten viranomaisten, muiden viranomaisten ja elinten välillä, jotka vastaavat rahoitusvakauden lujittamisesta ja eläkejärjestelmien lopettamisesta. Sen vuoksi on tarpeen täsmentää, millä edellytyksin tällainen tietojen vaihto on mahdollista. Lisäksi kun tietoja saa luovuttaa ainoastaan toimivaltaisten viranomaisten erityisellä luvalla, mainittujen viranomaisten olisi tarvittaessa voitava asettaa suostumukselleen tiukkoja ehtoja.

(74)

Tämän direktiivin nojalla harjoitettavan henkilötietojen käsittelyn, kuten toimivaltaisten viranomaisten välisen henkilötietojen vaihdon tai siirron, olisi tapahduttava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (7) mukaisesti ja Euroopan valvontaviranomaisten harjoittaman tietojen vaihdon tai siirron olisi tapahduttava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 (8) mukaisesti.

(75)

Unionin tasolla organisoitujen ammatillisten lisäeläkkeiden sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi komission olisi Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaista kuultuaan tarkasteltava tämän direktiivin soveltamista ja annettava siitä kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle viimeistään 13 päivänä tammikuuta 2023.

(76)

Jotta varmistetaan lisäeläkelaitosten keskinäinen tasapuolinen kilpailu, siirtymäkautta, jonka aikana direktiivin 2009/138/EY soveltamisalaan kuuluvat vakuutusyritykset voivat harjoittaa ammatillista lisäeläkkeitä koskevaa liiketoimintaa tämän direktiivin 4 artiklan sääntöjen mukaisesti, olisi jatkettava 31 päivään joulukuuta 2022. Sen vuoksi direktiiviä 2009/138/EY olisi muutettava.

(77)

Holistic Balance Sheet -tasemallien ja muiden vastaavien solvenssimallien jatkokehittäminen unionin tasolla ei ole käytännössä realistista eikä kustannustehokasta erityisesti, kun otetaan huomioon lisäeläkelaitosten eroavaisuudet jäsenvaltioissa ja niiden välillä. Sen vuoksi unionin tasolla ei pitäisi kehittää kvantitatiivisia pääomavaatimuksia (kuten Solvenssi II tai siitä kehitetyt Holistic Balance Sheet -mallit) lisäeläkelaitoksia varten, sillä ne voisivat vähentää työnantajien halukkuutta tarjota ammatillisia lisäeläkkeitä.

(78)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta eli lisäeläkelaitokset kattavan unionin oikeudellisen kehyksen luomista, vaan se voidaan toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(79)

Jäsenvaltiot ovat selittävistä asiakirjoista 28 päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission yhteisen poliittisen lausuman mukaisesti sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään ilmoitukseen toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, yhden tai useamman asiakirjan, josta käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde. Tämän direktiivin osalta lainsäätäjä pitää tällaisten asiakirjojen toimittamista perusteltuna.

(80)

Velvollisuuden saattaa tämä direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä olisi rajoituttava säännöksiin, joilla muutetaan aiempien direktiivien säännöksiä. Velvollisuus saattaa sisällöltään muuttumattomat säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä perustuu aiempiin direktiiveihin.

(81)

Tällä direktiivillä ei ole vaikutusta jäsenvaltioiden velvollisuuteen noudattaa liitteessä I olevassa B osassa olevia määräaikoja, joiden kuluessa niiden on saatettava siinä mainitut direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja tuossa osassa mainittuja soveltamispäiviä.

a)

sosiaaliturvajärjestelmiä hallinnoiviin laitoksiin, jotka kuuluvat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 883/2004 (9) ja (EY) N:o 987/2009 (10) soveltamisalaan;

b)

laitoksiin, jotka kuuluvat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2009/65/EY (11), 2009/138/EY, 2011/61/EU (12), 2013/36/EU (13) ja 2014/65/EU (14) soveltamisalaan;

c)

laitoksiin, jotka toimivat jakoperiaatteella;

d)

laitoksiin, joissa rahoittavien yritysten työntekijöillä ei ole laillista oikeutta etuuksiin ja joissa rahoittava yritys voi milloin tahansa lunastaa varat takaisin täyttämättä välttämättä eläke-etuuksien maksamista koskevia velvoitteitaan;

e)

yrityksiin, jotka muodostavat kirjanpidollisia varauksia maksaakseen työntekijöilleen eläke-etuuksia.

1)

’ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavalla laitoksella’ tai ’lisäeläkelaitoksella’ laitoksen oikeudellisesta muodosta riippumatta laitosta, joka toimii rahastointiperiaatteella, joka on perustettu erillään rahoittavista yrityksistä tai toimialoista ja jonka tehtävänä on tarjota työhön perustuvia eläke-etuuksia sopimuksen tai sovitun sitoumuksen perusteella, jotka on tehty

ja jonka toiminta johtuu suoraan tästä tehtävästä;

2)

’eläkejärjestelmällä’ sopimusta, muuta perustamiskirjaa (”trust deed”) tai sääntöjä, jossa tai joissa määritellään myönnettävät eläke-etuudet ja niiden myöntämisedellytykset;

3)

’rahoittavalla yrityksellä’ yritystä tai muuta elintä, joka toimii työnantajana tai itsenäisenä ammatinharjoittajana tai näiden yhdistelmänä ja joka tarjoaa eläkejärjestelmää tai suorittaa maksuosuuksia lisäeläkelaitokselle, riippumatta siitä, onko yrityksen tai elimen osana tai muodostaako sen yksi tai useampi oikeushenkilö tai luonnollinen henkilö;

4)

’eläke-etuuksilla’ etuuksia, jotka suoritetaan eläkkeelle siirtymisen tai odotettavissa olevan eläkkeelle siirtymisen perusteella, tai kyseisten etuuksien lisäksi ja niitä täydentävänä kuoleman tai työkyvyttömyyden tapauksessa tai työskentelyn keskeytyessä maksettavia etuuksia taikka sairaustapauksessa, varojen puutteessa tai kuolemantapauksessa myönnettäviä lisätukia tai palveluja; eläkkeelläoloajan taloudellisen turvan mahdollistamiseksi näitä etuuksia voidaan maksaa koko jäljellä olevan elinajan, määräaikaisesti, kertasuorituksena tai näiden maksutapojen yhdistelminä;

5)

’jäsenellä’ henkilöä, joka on aiemman tai nykyisen ammatillisen toimintansa perusteella oikeutettu eläke-etuuksiin eläkejärjestelmän määräysten mukaisesti ja joka ei ole etuudensaaja tai mahdollinen jäsen;

6)

’etuudensaajalla’ henkilöä, joka nauttii eläke-etuuksia;

7)

’mahdollisella jäsenellä’ henkilöä, jolla on oikeus liittyä eläkejärjestelmään;

8)

’toimivaltaisella viranomaisella’ kansallista viranomaista, joka on nimetty hoitamaan tässä direktiivissä säädettyjä tehtäviä;

9)

’biometrisillä riskeillä’ kuolemaan, työkyvyttömyyteen ja pitkäikäisyyteen liittyviä riskejä;

10)

’kotijäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, jossa lisäeläkelaitos on rekisteröity tai hyväksytty ja jossa sen keskushallinto sijaitsee 9 artiklan mukaisesti.

11)

’vastaanottavalla jäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, jonka ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmiä koskevaa sosiaali- ja työoikeutta sovelletaan rahoittavan yrityksen ja jäsenten tai etuudensaajien väliseen suhteeseen;

12)

’siirtävällä lisäeläkelaitoksella’ lisäeläkelaitosta, joka siirtää kokonaan tai osittain eläkejärjestelmän vastuut, vakuutusteknisen vastuuvelan ja muut velvoitteet ja oikeudet sekä vastaavat varat tai niitä vastaavat käteisvarat toisessa jäsenvaltiossa rekisteröityyn tai hyväksyttyyn lisäeläkelaitokseen;

13)

’vastaanottavalla lisäeläkelaitoksella’ lisäeläkelaitosta, joka vastaanottaa kokonaan tai osittain eläkejärjestelmän vastuut, vakuutusteknisen vastuuvelan ja muut velvoitteet ja oikeudet sekä vastaavat varat tai niitä vastaavat käteisvarat toisessa jäsenvaltiossa rekisteröidyltä tai hyväksytyltä lisäeläkelaitokselta;

14)

’säännellyllä markkinalla’ direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 21 alakohdassa määriteltyä säänneltyä markkinaa;

15)

’monenkeskisellä kaupankäyntijärjestelmällä’ direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 22 alakohdassa määriteltyä monenkeskistä kaupankäyntijärjestelmää;

16)

’organisoidulla kaupankäyntijärjestelmällä’ direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 23 alakohdassa määriteltyä organisoitua kaupankäyntijärjestelmää;

17)

’pysyvällä välineellä’ sellaista välinettä, jonka avulla jäsen tai etuudensaaja voi tallentaa hänelle henkilökohtaisesti osoitettuja tietoja siten, että ne ovat saatavilla myöhempää käyttöä varten ja tietojen käyttötarkoituksen kannalta asianmukaisen ajan, ja joka mahdollistaa tallennettujen tietojen jäljentämisen muuttumattomina;

18)

’keskeisellä toiminnolla’ hallintojärjestelmään kuuluvaa valmiutta suorittaa käytännön tehtäviä, joihin kuuluvat riskienhallintatoiminto, sisäisen tarkastuksen toiminto ja aktuaaritoiminto;

19)

’rajatylittävällä toiminnalla’ sellaisen eläkejärjestelmän hallinnointia, jossa rahoittavan yrityksen sekä asianomaisten jäsenten ja etuudensaajien väliseen suhteeseen sovelletaan jonkin muun jäsenvaltion kuin kotijäsenvaltion ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmiin sovellettavaa sosiaali- ja työoikeutta.

a)

lisäeläkelaitos on ottanut käyttöön eläkejärjestelmien toimintaa koskevat asianmukaisesti asetetut säännöt;

b)

jos rahoittava yritys takaa eläke-etuuksien maksamisen, se sitoutuu säännölliseen rahoitukseen.

a)

vastaanottavan jäsenvaltion tai vastaanottavien jäsenvaltioiden nimi, jonka tarvittaessa rahoittava yritys ilmoittaa;

b)

rahoittavan yrityksen nimi ja sen keskushallinnon sijaintipaikka;

c)

rahoittavaa yritystä varten hallinnoitavan eläkejärjestelmän pääpiirteet.

a)

asianomaisten jäsenten enemmistöltä ja asianomaisten etuudensaajien enemmistöltä tai tapauksen mukaan näiden edustajien enemmistöltä. Enemmistö määritellään kansallisen oikeuden mukaisesti. Siirtävän lisäeläkelaitoksen on annettava tiedot siirron ehdoista asianomaisten jäsenten ja etuudensaajien saataville ja tapauksen mukaan heidän edustajiensa saataville hyvissä ajoin ennen 4 kohdassa tarkoitetun hakemuksen jättämistä; ja

b)

tapauksen mukaan rahoittavalta yritykseltä.

a)

siirtävien ja vastaanottavien lisäeläkelaitosten välinen kirjallinen sopimus, jossa täsmennetään siirron ehdot;

b)

eläkejärjestelmän keskeisten ominaispiirteiden kuvaus;

c)

siirrettävien vastuiden tai vakuutusteknisen vastuuvelan ja muiden velvoitteiden ja oikeuksien sekä vastaavien varojen tai niitä vastaavien käteisvarojen kuvaus;

d)

siirtävän ja vastaanottavan lisäeläkelaitoksen nimet ja keskushallintojen sijaintipaikat sekä jäsenvaltiot, joissa kukin lisäeläkelaitos on rekisteröity tai hyväksytty;

e)

rahoittavan yrityksen nimi ja sen keskushallinnon sijaintipaikka;

f)

todiste 3 kohdassa tarkoitetusta ennakkohyväksynnästä;

g)

tapauksen mukaan niiden jäsenvaltioiden nimet, joiden ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmiin sovellettavaa sosiaali- ja työoikeutta sovelletaan kyseiseen eläkejärjestelmään.

a)

onko vastaanottava lisäeläkelaitos toimittanut kaikki 5 kohdassa tarkoitetut tiedot;

b)

ovatko vastaanottavan lisäeläkelaitoksen hallinnollinen rakenne ja taloudellinen tila sekä vastaanottavan lisäeläkelaitoksen johtajien hyvä maine tai ammatillinen pätevyys ja kokemus aiotulle siirrolle asetettujen vaatimusten mukaisia;

c)

turvataanko vastaanottavan lisäeläkelaitoksen ja järjestelmän siirretyn osan jäsenten ja etuudensaajien pitkän aikavälin edut asianmukaisesti siirron aikana ja sen jälkeen;

d)

onko vastaanottavan lisäeläkelaitoksen vakuutustekninen vastuuvelka täysimääräisesti rahastoitu siirron ajankohtana, kun siirto johtaa rajatylittävään toimintaan; ja

e)

ovatko siirrettävät varat riittävät ja asianmukaiset kattamaan siirrettävät vastuut, vakuutusteknisen vastuuvelan ja muut velvoitteet ja oikeudet vastaanottavan lisäeläkelaitoksen kotijäsenvaltion sovellettavien sääntöjen mukaisesti.

a)

turvataanko eläkejärjestelmän vastuiden, vakuutusteknisen vastuuvelan ja muiden velvoitteiden ja oikeuksien sekä vastaavien varojen tai niitä vastaavien käteisvarojen osittaisen siirron tapauksessa järjestelmän jäljelle jääneen osan jäsenten ja etuudensaajien pitkän aikavälin edut asianmukaisesti;

b)

ovatko jäsenten ja etuudensaajien yksilölliset etuudet vähintään samat siirron jälkeen;

c)

ovatko siirrettävää eläkejärjestelmää vastaavat varat riittävät ja asianmukaiset kattamaan siirrettävät vastuut, vakuutusteknisen vastuuvelan ja muut velvoitteet ja oikeudet siirtävän lisäeläkelaitoksen kotijäsenvaltion sovellettavien sääntöjen mukaisesti.

a)

vakuutusteknisen vastuuvelan vähimmäismäärä lasketaan riittävän varovaisen vakuutusmatemaattisen menetelmän avulla ottaen huomioon kaikki etuuksia ja maksuosuuksia koskevat sitoumukset lisäeläkelaitoksen eläkejärjestelyjen mukaisesti. Vastuuvelan on sekä oltava riittävä etuudensaajille jo maksettavien eläkkeiden ja etuuksien maksamiseksi vastakin että vastattava jäsenille kertyneistä eläkeoikeuksista syntyviä sitoumuksia. Myös taloudelliset ja vakuutusmatemaattiset olettamukset vastuiden arvioimiseksi on valittava varovaisuutta noudattaen, ottaen tarvittaessa huomioon kohtuullinen marginaali epäedullisten poikkeamien osalta;

b)

käytettävä enimmäiskorkokanta valitaan varovaisuutta noudattaen ja vahvistetaan kotijäsenvaltion mahdollisten asianomaisten sääntöjen mukaisesti. Tämä varovainen korkokanta määritetään ottaen huomioon

c)

vakuutusteknisen vastuuvelan arvioinnissa käytettyjen biometristen taulukoiden on perustuttava varovaisuusperiaatteeseen, jolloin otetaan huomioon jäsenryhmien ja eläkejärjestelmien tärkeimmät erityispiirteet, erityisesti asiaan liittyvien riskien odotetut muutokset;

d)

vakuutusteknisen vastuuvelan arviointimenetelmän ja -perusteiden on yleensä oltava samat tilikaudesta toiseen. Niiden muuttaminen voi kuitenkin olla perusteltua, jos olettamusten perustana oleva lainsäädäntö taikka väestörakenteellinen tai taloudellinen tilanne muuttuu.

a)

lisäeläkelaitoksen on laadittava konkreettinen ja toteuttamiskelpoinen suunnitelma koko vakuutusteknisen vastuuvelan kattamiseksi tarvittavien varojen määrän palauttamiseksi määräajassa. Suunnitelman on oltava jäsenten tai tarvittaessa heidän edustajiensa saatavilla ja/tai sille on saatava kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten hyväksyntä;

b)

suunnitelmaa laadittaessa on otettava huomioon lisäeläkelaitoksen tilanne, erityisesti varojen ja vastuiden vastaavuus (”asset-liability”), riskiprofiili, maksuvalmiussuunnitelma, eläke-etuuksien saamiseen oikeutettujen jäsenten ikärakenne, perusteilla olevat järjestelmät ja vailla rahastointia olevien tai osittaiseen rahastointiin perustuvien järjestelmien muuttaminen täysin rahastoiduiksi järjestelmiksi;

c)

jos eläkejärjestelmä puretaan tämän kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetun ajan kuluessa, lisäeläkelaitoksen on ilmoitettava siitä kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille. Lisäeläkelaitoksen on laadittava suunnitelma siitä, miten se aikoo siirtää tämän järjestelmän varat sekä vastaavat vastuut toiselle lisäeläkelaitokselle, vakuutusyritykselle tai muulle asianmukaiselle elimelle. Suunnitelma on ilmoitettava kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ja suunnitelman pääsisältö on toimitettava jäsenten tai tarvittaessa heidän edustajiensa saataville luottamuksellisuusperiaatteen mukaisesti.

a)

maksettu osakepääoma tai keskinäisen yrityksen muodossa olevan lisäeläkelaitoksen osalta takuupääoma lisättynä keskinäisen yrityksen osakastileillä, jotka täyttävät seuraavat vaatimukset:

b)

rahastot ja varaukset (sidotut ja vapaat), jotka eivät vastaa vakuutusliikkeestä johtuvia velvoitteita;

c)

siirtyvä voitto tai tappio sen jälkeen, kun siitä on vähennetty maksettavat osingot; ja

d)

taseessa olevat kansallisessa oikeudessa voitonjakoa varten sallitut varaukset, jos niitä voidaan käyttää kattamaan mahdollisia tappioita ja jos niitä ei ole varattu lisäetujen antamiseen jäsenille ja etuudensaajille.

a)

kumulatiivinen etuoikeutettu osakepääoma ja etuoikeusasemaltaan huonommassa asemassa olevat lainat voivat muodostaa enintään 50 prosenttia käytettävissä olevasta tai vaaditusta solvenssimarginaalista, sen mukaan kumpi on alhaisempi; tästä määrästä enintään 25 prosenttia voi olla määräaikaisia etuoikeusasemaltaan huonommassa asemassa olevia lainoja tai määräaikaista kumulatiivista etuoikeutettua osakepääomaa, jos sen varalta, että lisäeläkelaitos joutuu konkurssiin tai selvitystilaan, on tehty sitovat sopimukset, joiden perusteella etuoikeusasemaltaan huonommassa asemassa olevilla lainoilla tai etuoikeutetulla osakepääomalla on kaikkien muiden velkojien saatavia huonompi etuoikeus, eikä niitä makseta takaisin ennen kuin kaikki muut kyseisenä ajankohtana voimassa olevat velat on maksettu;

b)

arvopaperit, joiden kestoa ei ole määritetty, ja muut rahoitusvälineet, muut kuin a alakohdassa tarkoitetut kumulatiiviset etuoikeutetut osakkeet mukaan luettuina, voivat muodostaa enintään 50 prosenttia käytettävissä olevasta solvenssimarginaalista tai vaaditusta solvenssimarginaalista, sen mukaan kumpi on alhaisempi, ja a alakohdassa tarkoitetuista etuoikeusasemaltaan huonommassa asemassa olevista lainoista, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

Etuoikeusasemaltaan huonommassa asemassa olevan lainan on a alakohdan soveltamiseksi täytettävä myös seuraavat edellytykset:

a)

jos zillmerointia ei suoriteta tai jos zillmerointi on pienempi kuin vakuutusmaksuihin sisältyvä hankintamenon kuormituslisä, erotus zillmeroimattoman tai osittain zillmeroidun vakuutusmaksuvastuun ja sen vakuutusmaksuvastuun välillä, joka on zillmeroitu vakuutusmaksuun sisältyvää hankintamenojen kuormituslisää vastaavan prosentin mukaisesti;

b)

omaisuuden arvostuserot, jos nämä eivät ole luonteeltaan poikkeuksellisia;

c)

puolet maksamattomasta osakepääomasta tai takuupääomasta, kun siitä on maksettu 25 prosenttia, kuitenkin enintään 50 prosenttia käytettävissä olevasta solvenssimarginaalista tai vaaditusta solvenssimarginaalista, sen mukaan kumpi on alhaisempi.

a)

ensimmäinen tulos:

4 prosentin osuus laskennallisesta vakuutusmaksuvastuusta, joka liittyy menevän jälleenvakuutuksen sisältävään tulevaan jälleenvakuutukseen ja ensivakuutusliikkeeseen, kerrotaan menevällä jälleenvakuutuksella vähennetyn laskennallisen henkivakuutuksen vakuutusmaksuvastuun kokonaismäärän ja laskennallisen bruttovakuutusmaksuvastuun kokonaismäärän suhteella viime tilikautena; tämä suhde ei kuitenkaan saa olla vähemmän kuin 85 prosenttia;

b)

toinen tulos:

niiden vakuutusten osalta, joihin liittyvä riskisumma ei ole negatiivinen luku, 0,3 prosentin osuus tästä lisäeläkelaitoksen vastuulleen ottamasta riskisummasta kerrotaan lisäeläkelaitoksen vastuullaan pitämän, menevällä jälleenvakuutuksella ja edelleenvakuutuksella vähennetyn riskisumman kokonaismäärän sekä menevän jälleenvakuutuksen ja edelleenvakuutuksen sisältävän riskisumman kokonaismäärän suhteella viime tilikautena; tämä suhde ei kuitenkaan saa olla vähemmän kuin 50 prosenttia.

Enintään kolmen vuoden kuolemanvaravakuutuksessa osuuden on oltava 0,1 prosenttia. Sellaisessa vakuutuksessa, jonka vakuutusaika on pidempi kuin kolme vuotta mutta enintään viisi vuotta, osuuden on oltava 0,15 prosenttia.

a)

4 prosentin osuus 2 kohdan a alakohdan mukaisesti lasketusta vakuutusteknisestä vastuuvelasta, kun lisäeläkelaitos vastaa sijoitusriskistä;

b)

1 prosentin osuus 2 kohdan a alakohdan mukaisesti lasketusta vakuutusteknisestä vastuuvelasta, kun lisäeläkelaitos ei vastaa sijoitusriskistä mutta varoja hallintokustannusten kattamiseksi on varattu enemmän kuin viisi vuotta kestäväksi kaudeksi;

c)

25:tä prosenttia edeltävän tilikauden näistä vakuutuksista ja toiminnoista johtuvista nettohallintokuluista vastaava määrä, kun lisäeläkelaitos ei vastaa sijoitusriskistä eikä varoja hallintokustannusten kattamiseksi ole varattu enemmän kuin viisi vuotta kestäväksi kaudeksi;

d)

0,3 prosentin osuus 2 kohdan b alakohdan mukaisesti lasketusta riskisummasta, kun lisäeläkelaitos kattaa kuoleman riskin.

Edellä 1 kohdassa määritettyinä ajanjaksoina maksetut ensivakuutuksen korvaukset (vähentämättä niistä jälleenvakuuttajien ja edelleenvakuuttajien osuutta) lasketaan yhteen.

Tähän summaan lisätään samoina ajanjaksoina tulevasta jälleenvakuutuksesta ja edelleenvakuutuksesta maksetut korvaukset sekä ensivakuutuksen ja tulevan jälleenvakuutuksen korvausvastuu edellisen tilikauden lopussa.

Tästä summasta vähennetään 1 kohdassa mainittuja ajanjaksoja koskevat takaisin saadut korvaukset.

Näin jäljelle jääneestä määrästä vähennetään sitä tilikautta, jolta tilitiedot on saatavissa, edeltävän kahden tilikauden jakson ensimmäisenä päivänä todettu ensivakuutuksen ja tulevan jälleenvakuutuksen korvausvastuu.

Yksi kolmasosa näin saadusta kokonaismäärästä jaetaan kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittää enintään 35 000 000 euroa ja toinen ylimenevän osan; ensimmäisestä otetaan 26 prosenttia ja jälkimmäisestä 23 prosenttia ja lasketaan ne yhteen.

Näin laskettu summa kerrotaan suhdeluvulla, joka saadaan vertaamalla lisäeläkelaitoksen kolmen edellisen tilikauden omalle vastuulle jäävien korvausmenojen summaa, josta on vähennetty jälleenvakuutuksesta saatavat korvaukset, korvausmenojen bruttomäärään. Tämän suhdeluvun on kuitenkin aina oltava vähintään 50 prosenttia.

a)

varat sijoitetaan jäsenten ja etuudensaajien kokonaisuutena tarkastellun pitkän aikavälin edun mukaisesti. Mahdollisessa eturistiriitatapauksessa lisäeläkelaitos tai sen sijoitussalkkua hoitava yhteisö varmistaa, että sijoitukset tehdään pelkästään jäsenten ja etuudensaajien edun mukaisesti;

b)

jäsenvaltioiden on sallittava varovaisuusperiaatteen puitteissa, että lisäeläkelaitokset ottavat huomioon sijoituspäätösten mahdollisen pitkän aikavälin vaikutuksen ympäristöön liittyviin, sosiaalisiin ja hallintotapaan liittyviin tekijöihin;

c)

varat sijoitetaan siten, että varmistetaan sijoitussalkun suojaus, laadukkuus, likvidiys ja tuottavuus kokonaisuutena;

d)

varat on sijoitettava pääasiallisesti säännellyillä markkinoilla. Sijoitukset varoihin, joita ei ole otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyillä rahoitusmarkkinoilla, on joka tilanteessa pidettävä varovaisuuden edellyttämällä tasolla;

e)

johdannaisiin tehdyt sijoitukset ovat mahdollisia sikäli kuin tällaiset välineet osaltaan pienentävät sijoitusriskiä tai helpottavat sijoitusten tehokasta hoitoa. Ne on arvostettava varovaisesti ottaen huomion kohde-etuus ja luettava mukaan lisäeläkelaitoksen varoja arvostettaessa. Lisäeläkelaitosten on myös vältettävä liiallista yhteen vastapuoleen ja muita johdannaisoperaatioihin liittyviä riskejä;

f)

varat hajautetaan riittävästi, jotta vältetään liiallinen riippuvuus jostakin yksittäisestä varojen lajista, liikkeeseenlaskijasta tai yritysryhmittymästä ja sijoitussalkun riskien kasautuminen kokonaisuutena.

Sijoitukset saman liikkeeseenlaskijan tai samaan ryhmään kuuluvien liikkeeseenlaskijoiden varoihin eivät saa asettaa lisäeläkelaitosta alttiiksi liialliselle riskien keskittymiselle;

g)

rahoittavaan yritykseen tehtävät sijoitukset eivät saa ylittää viittä prosenttia koko sijoitussalkusta, ja kun rahoittava yritys kuuluu ryhmään, rahoittavan yrityksen kanssa samaan ryhmään kuuluvaan yritykseen tehtävät sijoitukset eivät saa ylittää kymmentä prosenttia sijoitussalkusta.

Kun lisäeläkelaitoksen rahoittajana on useita yrityksiä, sijoitukset näihin rahoittaviin yrityksiin on tehtävä varovaisuusperiaatetta noudattaen ja ottaen huomioon varojen riittävä hajauttaminen.

a)

sijoittamasta enintään 70:tä prosenttia vakuutusteknisen vastuuvelan katteena olevista varoista tai koko niitä järjestelmiä koskevasta sijoitussalkusta, joissa jäsenet vastaavat sijoitusriskeistä, osakkeisiin, osakkeita vastaaviin vaihtokelpoisiin arvopapereihin ja yritysten liikkeeseen laskemiin joukkovelkakirjalainoihin, joilla käydään kauppaa säännellyillä markkinoilla, monenkeskisissä kaupankäyntijärjestelmissä tai organisoiduissa kaupankäyntijärjestelmissä, ja päättämästä näiden arvopapereiden suhteellisesta painoarvosta sijoitussalkussa. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin soveltaa alempaa, vähintään 35 prosentin enimmäismäärää lisäeläkelaitoksiin, jotka hallinnoivat eläkejärjestelmiä, joihin liittyy pitkän aikavälin korkotakuu, vastaavat sijoitusriskistä ja tarjoavat itse takeen, edellyttäen että se on perusteltua varovaisuussyistä;

b)

sijoittamasta enintään 30 prosenttia vakuutusteknisen vastuuvelan katteena olevista varoista sellaisiin varoihin, jotka ovat eri valuutassa kuin vastuut;

c)

sijoittamasta sijoitusinstrumentteihin, joilla on pitkän aikavälin sijoitushorisontti ja joilla ei käydä kauppaa säännellyillä markkinoilla, monenkeskisissä kaupankäyntijärjestelmissä tai organisoiduissa kaupankäyntijärjestelmissä;

d)

sijoittamasta sijoitusinstrumentteihin, jotka EIP on laskenut liikkeelle tai taannut Euroopan strategisten investointien rahaston, eurooppalaisen pitkäaikaissijoitusrahaston, eurooppalaisen yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneen rahaston tai eurooppalaisen riskipääomarahaston puitteissa.

a)

sopivuutta koskeva vaatimus:

b)

luotettavuutta koskeva vaatimus: he ovat hyvämaineisia ja kunniallisia.

a)

palkka- ja palkkiopolitiikka on vahvistettava ja pantava täytäntöön ja sitä on ylläpidettävä lisäeläkelaitoksen toiminnan, riskiprofiilin, tavoitteiden, pitkän aikavälin etujen, rahoitusvakauden ja suorituskyvyn mukaisesti, ja sen on tuettava lisäeläkelaitoksen järkevää, varovaisuusperiaatetta noudattavaa ja tehokasta johtoa ja hallinnointia;

b)

palkka- ja palkkiopolitiikan on vastattava lisäeläkelaitoksen hallinnoimien eläkejärjestelmien jäsenten ja etuudensaajien pitkän aikavälin etuja;

c)

palkka- ja palkkiopolitiikan on sisällettävä toimenpiteitä, joilla pyritään välttämään eturistiriidat;

d)

palkka- ja palkkiopolitiikan on oltava johdonmukainen moitteettoman ja tehokkaan riskienhallinnan kanssa eikä se saa kannustaa riskinottoon, joka on ristiriidassa lisäeläkerahaston riskiprofiilien tai sääntöjen kanssa;

e)

palkka- ja palkkiopolitiikkaa on sovellettava lisäeläkelaitokseen ja 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin palveluntarjoajiin, paitsi jos nämä palveluntarjoajat kuuluvat 2 artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainittujen direktiivien soveltamisalaan;

f)

lisäeläkelaitoksen on vahvistettava palkka- ja palkkiopolitiikan yleiset periaatteet, tarkasteltava ja ajantasaistettava ne vähintään kolmen vuoden välein, ja vastattava tämän politiikan täytäntöönpanosta;

g)

palkkoja ja palkkioita on hallinnoitava ja valvottava selkeästi, avoimesti ja tehokkaasti.

a)

jos keskeistä toimintoa suorittava henkilö tai organisaatioyksikkö on havainnut huomattavan riskin, ettei lisäeläkelaitos noudata merkittävää lakisääteistä vaatimusta, ja ilmoittanut siitä lisäeläkelaitoksen hallinto-, johto- tai valvontaelimelle ja kun tämä voisi vaikuttaa merkittävästi jäsenten ja etuudensaajien etuihin, tai

b)

jos keskeistä toimintoa suorittava henkilö tai organisaatioyksikkö on toimintonsa suorittamisen yhteydessä havainnut lisäeläkelaitokseen ja sen toimintaan sovellettavien lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten merkittävän aineellisen rikkomisen ja ilmoittanut siitä lisäeläkelaitoksen hallinto-, johto- tai valvontaelimelle.

a)

vakuutusliike ja varausten muodostaminen;

b)

varojen ja velkojen hallinta;

c)

sijoitukset, erityisesti johdannaiset, arvopaperistetut tuotteet ja vastaavat sitoumukset;

d)

likviditeetti ja keskittymäriskin hallinta;

e)

operatiivisten riskien hallinta;

f)

vakuuttaminen ja muut riskienvähentämistekniikat;

g)

sijoitussalkkua ja sen hoitoa koskevat ympäristöön liittyvät, sosiaaliset ja hallintotapaan liittyvät riskit ja niiden hallinta.

a)

koordinoi ja valvoo vakuutusteknisen vastuuvelan laskentaa;

b)

arvioi vakuutusteknisen vastuuvelan laskennassa käytettävien menetelmien ja mallien ja näitä varten tehtyjen olettamien asianmukaisuuden;

c)

arvioi vakuutusteknisen vastuuvelan laskennassa käytettyjen tietojen riittävyyden ja laadun;

d)

vertaa vakuutusteknisen vastuuvelan laskentaa varten tehtyjä olettamia kokemusperäisiin tietoihin;

e)

ilmoittaa lisäeläkelaitoksen hallinto-, johto- tai valvontaelimelle vakuutusteknisen vastuuvelan laskennan luotettavuudesta ja asianmukaisuudesta;

f)

antaa lausunnon lisäeläkelaitoksen yleisestä vakuutuspolitiikasta, jos lisäeläkelaitoksella on käytössä tällainen politiikka;

g)

antaa lausunnon lisäeläkelaitoksen vakuutusjärjestelyjen asianmukaisuudesta, jos sillä on käytössä tällaisia järjestelyjä; ja

h)

edistää riskienhallintajärjestelmän tehokasta täytäntöönpanoa.

a)

kuvaus siitä, kuinka oma riskienarviointi on sisällytetty lisäeläkelaitoksen johto-, hallinnointi- ja päätöksentekoprosesseihin;

b)

arviointi riskienhallintajärjestelmän tehokkuudesta;

c)

kuvaus siitä, kuinka lisäeläkelaitos estää eturistiriidat rahoittavan yrityksen kanssa, jos lisäeläkelaitos ulkoistaa keskeisiä toimintoja rahoittavalle yritykselle 24 artiklan 3 kohdan mukaisesti:

d)

arviointi lisäeläkelaitoksen kokonaisrahoitustarpeesta, mukaan lukien tapauksen mukaan kuvaus tervehdyttämissuunnitelmasta;

e)

arviointi jäsenille ja etuudensaajille aiheutuvista riskeistä, jotka liittyvät heidän eläke-etuuksiensa maksatukseen, sekä korjaavien toimien tehokkuudesta ottaen tapauksen mukaan huomioon

f)

laadullinen arvio mekanismeista, joilla suojataan eläke-etuuksia, mukaan lukien tapauksen mukaan lisäeläkelaitosta tai jäseniä ja etuudensaajia hyödyttävät takeet, sopimukset ja muuntyyppinen rahoittavan yrityksen antama taloudellinen tuki, direktiivin 2009/138/EY soveltamisalaan kuuluvan vakuutusyrityksen antama vakuutus tai jälleenvakuutus tai eläkkeiden suojajärjestelmän tarjoama suoja;

g)

laadullinen arviointi operatiivisista riskeistä;

h)

kun ympäristöön liittyvät, sosiaaliset ja hallintotapaan liittyvät tekijät otetaan huomioon sijoituspäätöksissä, arviointi uusista tai kehittymässä olevista riskeistä, kuten ilmastonmuutokseen, luonnonvarojen käyttöön ja ympäristöön liittyvistä riskeistä sekä sosiaalisista riskeistä ja sääntelyn muuttumisen aiheuttamaan omaisuuserien arvonalenemiseen liittyvistä riskeistä.

a)

kyseisen lisäeläkelaitoksen hallintojärjestelmän laatu heikkenee;

b)

operatiivinen riski kasvaa kohtuuttomasti;

c)

toimivaltaisilla viranomaisilla on heikommat mahdollisuudet valvoa, täyttääkö lisäeläkelaitos velvoitteensa;

d)

jatkuvan ja tyydyttävän palvelun tarjoaminen jäsenille ja etuudensaajille heikkenee.

a)

varmistettava, että rahoitusvälineitä hoidetaan ja suojellaan asianmukaisesti;

b)

pidettävä kirjaa, minkä avulla lisäeläkelaitos pystyy yksilöimään kaikki varat jatkuvasti ja viipymättä;

c)

toteutettava tarvittavat toimenpiteet estääkseen varojen säilyttämiseen liittyvät eturistiriidat;

d)

ilmoitettava pyynnöstä toimivaltaisille viranomaisille, miten varoja säilytetään.

a)

toteutettava lisäeläkelaitoksen toimeksiannot, jolleivät ne ole ristiriidassa kansallisen oikeuden tai lisäeläkelaitoksen sääntöjen kanssa;

b)

varmistettava, että eläkejärjestelmään liittyvän lisäeläkelaitoksen varoja koskeviin liiketoimiin liittyvät maksut suoritetaan lisäeläkelaitokselle yleensä käytössä olevissa määräajoissa; ja

c)

varmistettava, että varojen tuottamat tulot käytetään lisäeläkelaitoksen sääntöjen mukaisesti.

a)

mahdollisille jäsenille vähintään 41 artiklassa tarkoitetut tiedot;

b)

jäsenille vähintään 37–40, 42 ja 44 artiklassa tarkoitetut tiedot; ja

c)

etuudensaajille vähintään 37, 43 ja 44 artiklassa tarkoitetut tiedot.

a)

ne on saatettava ajan tasalle säännöllisesti;

b)

ne on oltava kirjoitettu selkeästi käyttäen selkeää, ytimekästä ja ymmärrettävää kieltä sekä välttäen ammattikielen käyttöä ja teknisiä termejä, jos niiden sijasta voidaan käyttää yleiskielen sanoja;

c)

ne eivät saa olla harhaanjohtavia, ja käsitteistön ja sisällön johdonmukaisuus on varmistettava;

d)

niiden esitystavan on oltava helppolukuinen;

e)

niiden on oltava saatavilla sen jäsenvaltion jollakin virallisella kielellä, jonka ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmiä koskevaa sosiaali- ja työoikeutta sovelletaan kyseiseen eläkejärjestelmään; ja

f)

ne on asetettava mahdollisten jäsenten, jäsenten ja etuudensaajien saataville veloituksetta sähköisessä muodossa, mukaan luettuna pysyvällä välineellä tai verkkosivuston kautta, tai paperikopiona.

a)

lisäeläkelaitoksen nimi ja jäsenvaltio, jossa se on rekisteröity tai hyväksytty, sekä sen toimivaltaisen viranomaisen nimi;

b)

eläkejärjestelmän osapuolten oikeudet ja velvollisuudet;

c)

sijoitusprofiilia koskevat tiedot;

d)

jäsenten ja etuudensaajien kantamien rahoitusriskien luonne;

e)

eläkejärjestelmän täysimääräisiä tai osittaisia takeita taikka tiettyä etuuksien tasoa mahdollisesti koskevat ehdot tai, jos eläkejärjestelmän nojalla ei anneta mitään takeita, maininta siitä;

f)

mahdolliset mekanismit, joilla kertyneitä etuuksia suojataan, tai mahdolliset etuuksien vähentämismekanismit;

g)

jos jäsenet kantavat sijoitusriskin tai voivat tehdä sijoituspäätöksiä, tiedot eläkejärjestelmään liittyvien sijoitusten aiemmasta tuotto- tai arvonkehityksestä vähintään viiden vuoden ajalta tai kaikilta eläkejärjestelmän toimintavuosilta, jos niitä on vähemmän kuin viisi;

h)

jäsenten ja etuudensaajien kantamien kustannusten rakenne järjestelmissä, joissa ei vahvisteta tiettyä etuuksien tasoa;

i)

jäsenille tarjolla olevat eläke-etuuksien ottamista koskevat vaihtoehdot;

j)

jos jäsenellä on oikeus eläkeoikeuksien siirtoon, tiedot tällaiseen siirtoon liittyvistä järjestelyistä.

a)

jäsenen henkilötiedot, mukaan lukien tapauksen mukaan lakisääteinen eläkeikä, eläkejärjestelmässä vahvistettu tai lisäeläkelaitoksen arvioima eläkeikä tai jäsenen asettama eläkeikä;

b)

lisäeläkelaitoksen nimi ja osoite yhteydenottoa varten sekä jäsenen eläkejärjestelmän tunnistetiedot;

c)

tapauksen mukaan tiedot eläkejärjestelmän tarjoamista täysimääräisistä tai osittaisista takeista ja tarvittaessa lisätietojen saantipaikka;

d)

tiedot a alakohdassa tarkoitetun eläkeiän perusteella tehdyistä eläke-ennusteista sekä vastuuvapauslauseke, jossa todetaan, että kyseiset ennusteet saattavat poiketa saatujen etuuksien lopullisesta arvosta. Jos eläke-ennusteet perustuvat talousskenaarioihin, tietoihin on sisällyttävä myös ennusteen kannalta paras mahdollinen skenaario ja epäedullinen skenaario ottaen huomioon eläkejärjestelmän erityisluonne;

e)

tiedot kertyneistä etuuksista tai karttuneesta pääomasta ottaen huomioon eläkejärjestelmän erityisluonne;

f)

tiedot rahoittavan yrityksen ja jäsenen eläkejärjestelmään suorittamista maksuista vähintään viimeisten 12 kuukauden ajalta ottaen huomioon eläkejärjestelmän erityisluonne;

g)

erittely lisäeläkelaitoksen vähentämistä kustannuksista vähintään viimeisten 12 kuukauden ajalta;

h)

tiedot koko eläkejärjestelmän rahastointitasosta.

a)

käytännönläheiset lisätiedot eläkejärjestelmän jäsenelle tarjoamista vaihtoehdoista;

b)

29 ja 30 artiklassa tarkoitetut tiedot;

c)

tapauksen mukaan tiedot olettamista, joita käytetään elinkorkoina ilmaistuihin määriin, erityisesti kun kyse on elinkoron tasosta, tarjoajan tyypistä ja elinkoron kestosta;

d)

tiedot etuuksien tasosta työsuhteen päättyessä.

a)

heidän käytettävissään olevat merkitykselliset vaihtoehdot, sijoitusvaihtoehdot mukaan luettuina;

b)

eläkejärjestelmän merkitykselliset ominaisuudet, etuuksien luonne mukaan luettuna;

c)

tiedot siitä, onko ympäristöön ja ilmastoon liittyvät, sosiaaliset ja hyvään hallintotapaan liittyvät tekijät huomioitu sijoituspolitiikassa, ja jos on, miten; ja

d)

mistä lisätietoja on saatavilla.

a)

heidän käytettävissään olevat merkitykselliset vaihtoehdot, sijoitusvaihtoehdot mukaan luettuina;

b)

eläkejärjestelmän merkitykselliset ominaisuudet, etuuksien luonne mukaan luettuna;

c)

tiedot siitä, onko ympäristöön ja ilmastoon liittyvät, sosiaaliset ja yrityksen hallintotapaan liittyvät tekijät otettu huomioon sijoituspolitiikassa, ja jos on, miten; ja

d)

mistä lisätietoja on saatavilla.

a)

29 artiklassa tarkoitettu vuositilinpäätös ja vuosikertomus tai, jos lisäeläkelaitos vastaa useammasta kuin yhdestä järjestelmästä, heitä koskevan eläkejärjestelmän vuositilinpäätös ja vuosikertomus;

b)

30 artiklassa tarkoitettu sijoituspolitiikan periaatteita koskeva selvitys;

c)

tarkemmat tiedot olettamista, joita on käytetty 39 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettujen ennusteiden tuottamiseen.

a)

toiminnan edellytykset;

b)

vakuutustekninen vastuuvelka;

c)

vakuutusteknisen vastuuvelan rahoittaminen;

d)

lakisääteiset omat varat;

e)

käytettävissä oleva solvenssimarginaali;

f)

vaadittu solvenssimarginaali;

g)

sijoittamista koskevat säännöt;

h)

sijoitusten hoito;

i)

hallintojärjestelmä; ja

j)

jäsenille ja etuudensaajille toimitettavat tiedot.

a)

lisäeläkelaitos ei ole muodostanut riittävää koko liiketoimintansa käsittävää vakuutusteknistä vastuuvelkaa tai sen varat ovat riittämättömät kattamaan vakuutusteknisen vastuuvelan;

b)

lisäeläkelaitos ei enää täytä lakisääteisiä omia varoja koskevia vaatimuksia.

a)

lisäeläkelaitos ei turvaa eläkejärjestelmän jäsenten ja etuudensaajien etuja asianmukaisesti;

b)

lisäeläkelaitos ei enää täytä toiminnalle asetettuja edellytyksiä;

c)

lisäeläkelaitos laiminlyö vakavasti siihen sovellettavan säännöstön mukaan sille kuuluvia velvoitteita;

d)

lisäeläkelaitos ei rajatylittävässä toiminnassaan noudata ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmiin sovellettavia vastaanottavan jäsenvaltion sosiaali- ja työlainsäädännön vaatimuksia.

a)

hallintojärjestelmää koskevien laadullisten vaatimusten arviointi;

b)

lisäeläkelaitokseen kohdistuvien riskien arviointi;

c)

sen arviointi, kuinka lisäeläkelaitos kykenee arvioimaan ja hallitsemaan näitä riskejä.

a)

vaatia lisäeläkelaitosta, sen hallinto-, johto- tai valvontaelintä tai sen toiminnasta tosiasiallisesti vastaavia tai keskeisiä toimintoja suorittavia henkilöitä toimittamaan sille milloin tahansa tietoa kaikista lisäeläkelaitoksen liiketoimintaan liittyvistä seikoista tai kaikki lisäeläkelaitoksen liiketoimintaan liittyvät asiakirjat;

b)

valvoa lisäeläkelaitoksen ja muiden yritysten tai lisäeläkelaitosten välisiä suhteita, kun lisäeläkelaitokset ulkoistavat keskeisiä toimintoja tai muita toimintoja kyseisille yrityksille tai lisäeläkelaitoksille ja kun tapahtuu edelleenulkoistamista ja tällä on vaikutusta lisäeläkelaitoksen taloudelliseen asemaan tai se on tärkeää tehokkaan valvonnan kannalta;

c)

saada seuraavat asiakirjat: oma riskienarviointi, selvitys sijoituspolitiikkaa koskevista periaatteista, vuositilinpäätös ja vuosikertomus sekä kaikki muut valvonnan kannalta välttämättömät asiakirjat;

d)

vahvistaa, mitkä asiakirjat ovat tarpeen valvontaa varten, mukaan lukien

e)

suorittaa tarkastuksia paikalla lisäeläkelaitoksen toimitiloissa ja tarvittaessa ulkoistettujen ja edelleenulkoistettujen toimintojen osalta ja tarkastaa, noudatetaanko toiminnassa valvontasääntöjä;

f)

pyytää lisäeläkelaitoksilta milloin tahansa tietoja ulkoistetuista ja edelleenulkoistetuista toiminnoista.

a)

ammatillisten lisäeläkkeiden järjestelmiä koskevat lait, asetukset, hallinnolliset määräykset ja yleisohjeet sekä tieto siitä, onko jäsenvaltio päättänyt soveltaa tätä direktiiviä 4 ja 5 artiklan mukaisesti;

b)

49 artiklassa säädettyä valvojan tarkastusprosessia koskevat tiedot;

c)

vakavaraisuuskehyksen soveltamiseen liittyviä keskeisiä seikkoja koskevat yhteen kootut tilastotiedot;

d)

vakavaraisuusvalvonnan päätavoite ja tiedot toimivaltaisten viranomaisten pääasiallisista toiminnoista ja tehtävistä;

e)

tämän direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavia hallinnollisia seuraamuksia ja muita toimenpiteitä koskevat säännöt.

a)

tarkastaakseen, että lisäeläkelaitokset täyttävät ammatillisia lisäeläkkeitä koskevan liiketoiminnan aloittamista koskevat edellytykset ennen toimintansa aloittamista;

b)

helpottaakseen lisäeläkelaitosten toiminnan seurantaa, mukaan lukien vakuutusteknisen vastuuvelan, vakavaraisuuden, hallintojärjestelmän ja jäsenille ja etuudensaajille toimitettujen tietojen seuranta;

c)

määrätäkseen korjaavia toimenpiteitä, hallinnolliset seuraamukset mukaan lukien;

d)

julkistaakseen kansallisen oikeuden sallimissa rajoissa kaikkia yksittäisiä lisäeläkelaitoksia koskevat keskeiset tulosindikaattorit, joista voi olla hyötyä jäsenille ja etuudensaajille, kun he tekevät eläkettään koskevia talouspäätöksiä;

e)

valittaessaan toimivaltaisten viranomaisten päätöksistä, jotka on tehty sellaisten säännösten mukaisesti, joilla tämä direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä;

f)

toimiakseen tuomioistuinmenettelyissä, jotka koskevat säännöksiä, joilla tämä direktiivi pannaan täytäntöön.

a)

tietojenvaihtoa samassa jäsenvaltiossa valvontatehtäviään hoitavien eri toimivaltaisten viranomaisten välillä;

b)

tietojenvaihtoa eri jäsenvaltioissa valvontatehtäviään hoitavien eri toimivaltaisten viranomaisten välillä;

c)

tietojenvaihtoa valvontatehtäviään hoitavien toimivaltaisten viranomaisten ja minkä tahansa seuraavien, samassa jäsenvaltiossa toimivien tahojen välillä:

d)

sellaisten tietojen luovuttamista eläkejärjestelmän purkamista hoitaville elimille, jotka ovat välttämättömiä niiden tehtävien hoitamiseksi.

a)

viranomaiset, jotka ovat vastuussa eläkejärjestelmien purkamiseen sekä muihin vastaaviin menettelyihin osallistuvien elinten valvonnasta;

b)

viranomaiset, jotka ovat vastuussa lisäeläkelaitosten, vakuutusyritysten ja muiden rahoituslaitosten lakisääteisiä tilintarkastuksia suorittavien henkilöiden valvonnasta;

c)

lisäeläkelaitosten riippumattomat vakuutusmatemaatikot, jotka suorittavat näiden lisäeläkelaitosten valvontaa, ja näiden vakuutusmatemaatikkojen valvonnasta vastuussa olevat elimet.

a)

keskuspankit ja muut elimet, jotka hoitavat vastaavaa tehtävää rahapoliittisina viranomaisina;

b)

tapauksen mukaan muut maksujärjestelmien valvonnasta vastaavat viranomaiset;

c)

Euroopan järjestelmäriskikomitea, vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1093/2010 (16) perustettu Euroopan valvontaviranomainen (Euroopan pankkiviranomainen) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1095/2010 (17) perustettu Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen).

a)

elimillä on kansallisen oikeuden mukainen tehtävä tutkia tai tarkastaa sellaisten viranomaisten toimet, jotka vastaavat lisäeläkelaitosten valvonnasta tai tällaista valvontaa koskevasta lainsäädännöstä;

b)

tiedot ovat ehdottoman välttämättömiä a alakohdassa tarkoitetun tehtävän suorittamiseksi;

c)

henkilöitä, joilla on pääsy tietoihin, koskevat kansallisen oikeuden mukaiset salassapitovaatimukset, jotka ovat vähintään tässä direktiivissä säädettyjä vastaavat;

d)

jos tiedot ovat lähtöisin toisesta jäsenvaltiosta, niitä ei saa luovuttaa ilman tiedot antaneiden toimivaltaisten viranomaisten nimenomaista suostumusta, ja ne on luovutettava ainoastaan niihin tarkoituksiin, joita varten viranomaiset ovat antaneet suostumuksensa.

a)

tietojen vaihdon, toimittamisen ja luovuttamisen tarkoituksena on valvonnan harjoittaminen;

b)

saatuja tietoja koskee 52 artiklassa säädetty salassapitovelvollisuus;

c)

jos tiedot ovat lähtöisin toisesta jäsenvaltiosta, ne saa luovuttaa ainoastaan sen toimivaltaisen viranomaisen nimenomaisella suostumuksella, jolta tiedot ovat lähtöisin, ja ne on luovutettava ainoastaan niihin tarkoituksiin, joita varten kyseinen viranomainen on antanut suostumuksensa.

a)

tiedot on tarkoitettu käytettäviksi seurantatehtävissä sekä 57 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetuissa tutkinta- ja tarkastustehtävissä;

b)

saatuja tietoja koskee 52 artiklassa säädetty salassapitovelvollisuus;

c)

jos tiedot ovat lähtöisin toisesta jäsenvaltiosta, ne saa luovuttaa ainoastaan sen toimivaltaisen viranomaisen nimenomaisella suostumuksella, jolta tiedot ovat lähtöisin, ja ne on luovutettava ainoastaan niihin tarkoituksiin, joita varten kyseinen viranomainen on antanut suostumuksensa.

a)

tämän direktiivin asianmukaisuuteen varovaisuusperiaatteen ja hallintotavan kannalta;

b)

rajatylittävään toimintaan;

c)

tämän direktiivin soveltamisesta saatuihin kokemuksiin ja sen vaikutukseen lisäeläkelaitosten vakauteen;

d)

eläke-etuusotteeseen.

1)

Korvataan 13 artiklan 7 kohta seuraavasti:

(*1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/2341, annettu 14 päivänä joulukuuta 2016, ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta (EYVL L 354, 23.12.2016, s. 37).”;"

2)

Korvataan 308 b artiklan 15 kohta seuraavasti:

”15.   Jos kotijäsenvaltiot tämän direktiivin tullessa voimaan sovelsivat direktiivin (EU) 2016/2341 4 artiklassa tarkoitettuja säännöksiä, ne voivat jatkaa 31 päivänä joulukuuta 2022 päättyvän siirtymäkauden ajan sellaisten lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten soveltamista, jotka ne ovat antaneet direktiivin 2002/83/EY 1–19 artiklan, 27–30 artiklan, 32–35 artiklan ja 37–67 artiklan, sellaisena kuin ne ovat voimassa 31 päivänä joulukuuta 2015, noudattamiseksi.

Jos kotijäsenvaltio jatkaa tällaisten lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten soveltamista, kyseisen kotijäsenvaltion vakuutusyritysten on laskettava vakavaraisuuspääomavaatimuksensa seuraavien erien summana:

Komissio antaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2017 Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen siitä, olisiko ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua määräaikaa jatkettava, ottaen huomioon tämän direktiivin johdosta unionin tai kansalliseen lainsäädäntöön tehdyt muutokset.”