2.12.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 351/1

A.

ottaa huomioon, että Itämerestä on Euroopan unionin laajennuttua vuonna 2004 tullut unionimaita yhdistävä sisämeri, joka on myös erityinen haaste, ja toteaa Itämeren alueen valtioiden olevan riippuvaisia toisistaan ja joutuvan ratkomaan samankaltaisia ongelmia,

B.

toteaa, että Euroopan unionin Itämeri-strategia on tulevien makroaluestrategioiden pilottihanke ja että onnistuessaan sitä voidaan käyttää tulevien strategioiden toteuttamisen mallina,

C.

toteaa, että ajatus perustaa toiminnallisia alueita, jotka keskittyvät yhteisiin tavoitteisiin ja kehitysongelmiin, voi auttaa tehostamaan unionin aluepolitiikkaa,

D.

ottaa huomioon, että aluepolitiikan tehostamiseksi ja etenkin sen uudistamiseksi vuoden 2013 jälkeen on tuettava ja kehitettävä kokonaisvaltaista toimintamallia ja luotava makroaluestrategioita, jotka strategioina koskevat koko Euroopan unionia mutta joiden täytäntöönpano ei saa johtaa koheesiopolitiikan uuteen kansallistamiseen,

E.

huomauttaa, että Itämeri on yhä Euroopan unionin saastunein meri ja että sen ympäristön tila ei saisi heikentyä Itämerellä ja sen ympäristössä (myös EU:n ulkopuolisissa maissa) toteutettavien laajamittaisten infrastruktuurihankkeiden vuoksi,

1.

pitää myönteisenä, että Euroopan komissio on hyväksynyt ja neuvosto tukenut Itämeri-strategiaa, jota Euroopan parlamentti on peräänkuuluttanut vuodesta 2006;

2.

pitää erityisen myönteisenä, että strategiaa varten on kuultu laajalti jäsenvaltioiden sidosryhmiä, joihin kuului kansallisten sekä alue- ja paikallisviranomaisten lisäksi myös akateemisia ja liike-elämän piirejä ja kansalaisjärjestöjä, millä osoitetaan, että kuulemisprosessi ja osapuolten ottaminen heti alusta alkaen mukaan strategiatyöhön on strategian onnistumisen kannalta tärkeää; pitää tervetulleena alueen kansalaisyhteiskunnan foorumin perustamista, esimerkiksi huippukokousta, jossa käsitellään toimintaa Itämeren hyväksi, ja kehottaa ryhtymään vastaavanlaisiin julkisia ja yksityisiä toimijoita yhdistäviin aloitteisiin tulevien makroalueiden hyväksi, sillä näin kyseiset toimijat saavat mahdollisuuden osallistua makroaluestrategioiden kehittämiseen;

3.

suosittaa, että paikallisyhteisöjen osallistumista lisätään ottamalla käyttöön kattavampia ja kohdennetumpia viestintä- ja kuulemisvälineitä muun muassa paikallisia tiedotusvälineitä (paikallistelevisio, radio sekä painetut ja verkkosanomalehdet) hyödyntäen; kehottaa komissiota perustamaan Itämeri-strategialle omistetun portaalin, jota voitaisiin käyttää keskus- ja paikallishallinnon, kansalaisjärjestöjen ja muiden Itämeren alueella aktiivisten yhteisöjen meneillään olevia ja tulevia hankkeita koskevaan kokemustenvaihtoon;

4.

pitää myönteisenä Eurooppa 2020 -strategiaa, joka on tavoitteiltaan yhtenäinen Itämeri-strategian kanssa, ja huomauttaa, että Eurooppa 2020 voi tarjota toimivan kehyksen Itämeri-strategian toteuttamiselle ja vahvistamiselle;

5.

uskoo, että kokonaisvaltaiseen toimintamalliin perustuvat, strategiassa käyttöön otetut uudet yhteistyöpuitteet mahdollistavat ympäristönsuojeluun ja Itämeren alueen kehitykseen tarkoitettujen unionin, jäsenvaltioiden ja rahoituslaitosten varojen järkevämmän ja tehokkaamman käytön;

6.

kiinnittää huomiota talouden kehityksen ja innovatiivisuuden suuriin eroihin Itämeren alueella ja tarpeeseen lisätä kaikkien, myös pitkälle kehittyneiden, alueiden potentiaalia, koska ne voivat antaa nostetta heikoimmassa asemassa oleville alueille; kiinnittää huomiota tarpeeseen tavoittaa uusia alueita, joilla on kehitys- ja innovaatiopotentiaalia, ja hyödyntää Itämeri-strategian ja muiden tulevaisuuden makroaluestrategioiden synnyttämä lisäarvo yhteisvaikutusten uuden tason saavuttamiseksi, sillä näin voidaan tasoittaa eroja ja luoda erittäin kilpailukykyinen pysyvän hyvinvoinnin alue, mikä on tärkeää myös puututtaessa väestön ikääntymisen ongelmaan ja globalisaation uusiin kuvioihin;

7.

painottaa, että Euroopan unionin nykyiset sisämarkkinoita lujittavat säädökset, kuten palveludirektiivi, on välttämätöntä panna nopeasti ja johdonmukaisesti täytäntöön, jotta voidaan lisätä Itämeren alueen houkuttelevuutta talousalueena;

8.

kehottaa jäsenvaltioita ja alueita hyödyntämään rakennerahastojen vuosien 2007–2013 määrärahoja mahdollisimman laajan tuen varmistamiseksi strategialle, jotta voidaan eritoten tukea työpaikkojen luomista ja talouskasvua alueilla, joihin talouskriisi on vaikuttanut eniten, ja suosittaa samalla, että toimintaohjelmia tarkistetaan meneillään olevan ohjelmakauden aikana, jos se on perusteltua; painottaa, että kunkin alueen erityispiirteitä hyödyntämällä rakennerahastoja voidaan käyttää tehokkaammin ja saadaan luotua lisäarvoa aluetasolla;

9.

panee merkille maailmanlaajuisen rahoitus- ja talouskriisin syvällisen vaikutuksen Itämeren alueen kaikkiin valtioihin ja erityisesti Baltian maihin; vetoaa kaikkiin sidosryhmiin, jotta ne eivät heikentäisi sitoumustaan Euroopan unionin Itämeri-strategiaan kriisin vuoksi;

10.

katsoo, että Itämeri-strategian onnistumisessa ja tulevaisuuden makroaluestrategioiden kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamisessa ovat avainasemassa kaikki toimet, joita toteutetaan alueellisen ulottuvuuden omaavissa alakohtaisissa toimintalinjoissa, kuten yhteisessä maatalouspolitiikassa (YMP), kalastuspolitiikassa, liikenne-, teollisuus- ja tutkimuspolitiikassa sekä yhtenäisissä infrastruktuuria koskevissa toimintalinjoissa, samoin kuin se, että yhdistetään varat, joita on saatavilla tietyllä alueella yhteisesti määriteltyjä tavoitteita varten; kehottaa tässä yhteydessä tarkastelemaan toimintalinjoja uudelleen uusien haasteiden näkökulmasta, perustamaan unionin tasolle asianmukaiset toimintapuitteet ja määrittämään näiden puitteiden suhteen nykyisiin kansallisiin ja paikallisiin rakenteisiin;

11.

uskoo, että strategian alueellinen ulottuvuus auttaa kehittämään ja havainnollistamaan ajatusta alueellisesta koheesiosta, joka Lissabonin sopimuksessa nostetaan taloudellisen ja sosiaalisen koheesion rinnalle, ja kehottaakin komissiota käynnistämään aktiivisen vuoropuhelun EU:n makroaluetoimintalinjojen roolista ja vaikutuksesta vuoden 2013 jälkeen;

12.

kannustaa kehittämään tulevassa rakennerahastoja koskevassa yleisasetuksessa erityisiä säännöksiä, jotka pohjautuvat alueellista yhteistyötä koskeviin määräyksiin, ovat selkeitä, ottavat huomioon eri maiden hallintokulttuurit eivätkä aiheuta edunsaajille ylimääräistä hallinnollista taakkaa, sillä näin voidaan syventää valtioiden ja alueiden välistä yhteistyötä ja valmistella täydentäviä yhteisiä toimintastrategioita, jotka voivat vahvistaa alueen houkuttelevuutta Euroopassa ja kansainvälisesti ja toimia myöhemmin mallina rajat ylittävälle yhteistyölle;

13.

kiinnittää huomiota siihen, että Itämeri-strategia olisi nähtävä prosessina, jossa toiminnan ja yhteistyön periaatetta kehitetään jatkuvasti, minkä vuoksi strategiaa on välttämättä päivitettävä, ja että ensisijainen tavoite on löytää parhaat mahdolliset menetelmät, joita voidaan käyttää myös tulevissa makroaluestrategioissa; painottaa, että on tärkeää kerätä tietoja ja tehdä yhteenvetoja onnistuneista aloitteista ja niiden tuloksista sekä tuoda niitä esiin; tukee komission suunnitelmaa perustaa parhaiden käytäntöjen tietokanta, jotta kyseisiä käytäntöjä käytettäisiin tulevaisuuden makroaluestrategioiden kehittämiseksi;

14.

katsoo, että makroaluestrategian puitteissa kehitetty alueellinen yhteistyö voi merkittävästi edistää yhdentymisprosessia, kun kansalaisyhteiskunta otetaan paremmin mukaan päätöksentekoprosessiin ja toteutetaan käytännön toimia; pitää suotavana, että makroaluestrategioissa pannaan täytäntöön erityisesti sosiaalisia ja taloudellisia sekä kulttuuria, opetusta ja koulutusta ja matkailua koskevia toimia ja että makroaluestrategioita edistetään paikallisen kansalaisyhteiskunnan osallisuuden ja toissijaisuuden vahvistamiseksi perustamalla eurooppalaisia alueellisen yhteistyön yhtymiä (EAYY);

15.

korostaa, että on tärkeää edistää kehitystä kulttuurin, opetuksen ja koulutuksen sekä tutkimuksen ja innovoinnin alalla, ja kehottaa jäsenvaltioita tiivistämään yhteistyötään erityisesti viimeksi mainitulla alalla; myöntää, että opetus- ja koulutusalalla yhteistyö voi tietysti olla erittäin hyödyllistä, mutta katsoo, että toimivallan on kuuluttava jatkossakin jäsenvaltioille; suosittaa makroalueiden tapauksessa strategisen toimintamallin vahvistamista ja pitkän aikavälin suunnittelua;

16.

ottaa huomioon toissijaisuusperiaatteen ja paikallis- ja aluetason valtavan yhteistyöpotentiaalin ja pitää erittäin tärkeänä perustaa tehokas, monitasoinen yhteistyörakenne edistämällä toimialakohtaisia kumppanuuksia, joihin liittyy kulloistenkin toimintalinjojen sisällöstä päättävien tahojen säännöllisiä tapaamisia, jotka vahvistavat kumppanuuden eri osapuolten jaettua vastuuta mutta säilyttävät samalla jäsenvaltioiden ja alueiden itsemääräämisoikeuden organisaatiokysymyksissä; kehottaa parantamaan, kehittämään ja vahvistamaan paikallis- ja aluetasolla käyttöön otettuja rajat ylittävän yhteistyön järjestelyjä;

17.

painottaa, että uudessa makroalueellisessa yhteistyökehyksessä noudatetaan vahvaa ylhäältä alas suuntautuvaa toimintatapaa, jonka kehittämisessä jäsenvaltioilla on ratkaiseva rooli, ja luodaan uusi hallinnon taso; toteaa, että uudessa yhteistyömallissa on varmistettava, että syrjäisten alueiden luontaiset haitat muutetaan eduiksi ja mahdollisuuksiksi ja että näiden alueiden kehitystä edistetään;

18.

katsoo, että makroalueissa yhdistyvät mahdollisuudet optimoida vastaus kunkin alueen haasteisiin; katsoo, että niiden ansiosta kunkin alueen erityisiä mahdollisuuksia ja voimavaroja voidaan myös käyttää tehokkaasti ja vaikuttavasti;

19.

kehottaa komissiota analysoimaan Itämeri-strategian toteuttamisesta saatavia ensimmäisiä tuloksia ja kokemuksia, jotka auttavat kartoittamaan makroaluestrategioiden mahdollisia rahoituslähteitä ja -menetelmiä sekä käyttämään tätä pilottiohjelmaa esimerkkinä muille makroaluestrategioille niiden toimivuuden osoittamiseksi; painottaa kuitenkin, että makroalueiden kehittäminen on ennen kaikkea täydentävä toimenpide, jonka tarkoitus ei ole korvata EU:n ensisijaisesti rahoittamia yksittäisiä paikallisia ja alueellisia ohjelmia;

20.

panee merkille, että Itämeri-strategian täytäntöönpano on tähän mennessä ollut hyvin hidasta; katsoo, että EU:n vuoden 2010 talousarviossa strategialle osoitetut varat voidaan käyttää toteutuksen parantamiseen; pahoittelee sen vuoksi, ettei määrärahoja ole vieläkään maksettu, ja muistuttaa komissiota, että varat on tärkeää kohdistaa mahdollisimman pian kohteisiin, jotka ovat Itämeri-strategian tavoitteiden mukaisia;

21.

huomauttaa, että tulevien makroaluestrategioiden edistämiseksi komission on ratkaistava omien varojen ongelma, jotta se voisi ennakoida näitä strategioita asianomaisten alueiden alueellisten erityispiirteiden pohjalta, antaa osallistuville jäsenvaltioille virikkeitä eurooppalaista etua koskevista aiheista ja tukea niitä strategian laatimisessa; pyytää komissiota valvomaan strategioiden täytäntöönpanoa koordinaattorina, harkitsemaan uudelleen uusia ensisijaisia tavoitteita sekä osoittamaan varoja erityistarpeisiin ja asiantuntemusvaatimuksiin mutta välttämään samalla päällekkäisen työn;

22.

kehottaa komissiota valmistelemaan konkreettisia välineitä ja laatimaan vertailukelpoisiin osoittimiin perustuvat hankearviointivälineet ja -kriteerit Itämeri-strategian toteuttamisesta tehtävää puolivälin arviota silmällä pitäen;

23.

kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja Euroopan parlamentin jäseniä etsimään vastauksia kysymyksiin siitä, millaisia makroaluestrategioiden pitäisi olla, miten niitä voitaisiin kohdella yhtäläisesti (erillisinä ohjelmina tai osana koheesiopolitiikkaa), kenen ja miten ne olisi toteutettava sekä mistä rahoituslähteistä ne tulisi rahoittaa, jotta vältetään unionin rahoituksen päällekkäisyys ja pirstoutuneisuus, ottaen erityisesti huomioon EU 2020 -strategian, EU:n talousarvion tarkistamisen ja tulevan koheesiopolitiikan;

24.

painottaa, että makroalueiden eurooppalainen lisäarvo piilee valtioiden ja alueiden välisen yhteistyön vahvistamisessa, minkä vuoksi eurooppalaisen alueellisen yhteistyön ohjelmat rajat ylittävän, kansainvälisen ja alueiden välisen yhteistyön luomiseksi ovat makroalueiden tavoitteiden toteutumisen kannalta keskeinen osatekijä; kehottaa pitämään Itämeri-strategiaa Euroopan unionin useiden eri alojen politiikkaan perustuvana unionin strategiana, jolla pitäisi olla selkeä aikataulu ja tavoitteet; katsoo, että monialaisen luonteensa vuoksi strategiaa voitaisiin pitää makroaluestrategiana ja sen koordinaatio hoitaa aluepolitiikan puitteissa;

25.

katsoo, että suuren mittakaavan strategioiden, kuten makroaluestrategioiden, kehittämisen pitäisi osaltaan vahvistaa paikallis- ja aluetason roolia EU:n politiikan toimeenpanossa yleisemmin;

26.

kehottaa parantamaan Itämeri-strategiassa sekä tulevissa makroaluestrategioissa Euroopan unionin ja sen ulkopuolisten maiden suhteita, etenkin kun pannaan täytäntöön laajamittaisia hankkeita, joiden ympäristövaikutukset ovat merkittävät; kehottaa EU:ta ja sen ulkopuolisia maita tekemään yhteistyötä turvallisuuden lisäämiseksi alueella ja rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi;

27.

kiinnittää huomiota tarpeeseen lisätä Venäjän ja Valko-Venäjän sekä Baltian maiden välistä yhteistyötä energiaverkkoja rakennettaessa ja hyödyntää tehokkaammin EU:n ja Venäjän välistä energia-alan vuoropuhelua, mikä samalla avaa myös mahdollisuuksia saada Venäjä mukaan Itämeri-strategiaan; odottaa kaikkien Itämeren alueen toimijoiden liittyvän asiaankuuluviin kansainvälisiin yleissopimuksiin, kuten Espoon yleissopimukseen ja Helsingin yleissopimukseen, noudattavan Helsinki-komission (HELCOM) suuntaviivoja ja tekevän yhteistyötä näissä puitteissa;

28.

pyytää komissiota varmistamaan tehokkaan yhteistyön ja yhteensovittamisen HELCOMin ja Itämeren alueen jäsenvaltioiden kanssa, jotta voitaisiin varmistaa selvä tehtävien ja vastuualueiden määrittely HELCOMin vuoden 2007 Itämeren toimintaohjelman ja edellä mainitun EU:n strategian ja toimintasuunnitelman toimeenpanon yhteydessä ja siten taata tehokas kokonaisstrategia alueelle;

29.

ottaa huomioon erityisesti Euroopan unionin jäsenvaltioiden ympäröimän Kaliningradin eksklaavin aseman; korostaa, että alueen sosiaalista ja taloudellista kehitystä olisi vauhditettava ja aluetta olisi pidettävä eräänlaisena yhdyskäytävänä tai pilottialueena Euroopan unionin ja Venäjän läheisemmille suhteille, joissa on mukana kansalaisjärjestöjä, oppilaitoksia ja kulttuuri-instituutioita sekä paikallis- ja alueviranomaisia;

30.

katsoo, että Venäjän kanssa tehtävässä uudessa kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa olisi otettava huomioon Itämeren alueen yhteistyö; suhtautuu myönteisesti komission ja alueen jäsenvaltioiden pyrkimyksiin toimia Venäjän kanssa yhteistyössä monilla eri aloilla, kuten liikenneyhteyksiin, matkailuun, rajat ylittäviin terveysuhkiin, ympäristönsuojeluun ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, ympäristöön, tulli- ja rajatarkastuksiin sekä erityisesti energiakysymyksiin liittyvissä asioissa; uskoo, että Euroopan unionin ja Venäjän yhteiset alueet tarjoavat arvokkaan kehyksen näiden kysymysten käsittelylle, ja kehottaa Venäjää huolehtimaan yhtäläisesti osuudestaan tässä yhteistyössä;

31.

korostaa tarvetta vähentää alueen riippuvuutta Venäjän tuottamasta energiasta; panee tyytyväisenä merkille komission julkilausuman, jossa edellytetään yhteyksien lisäämistä alueen jäsenvaltioiden välillä ja energiahuollon monipuolistamista; kehottaa lisäämään tukea nesteytetyn maakaasun (LNG) käsittelyyn soveltuvien satamien perustamiselle;

32.

katsoo, että ympäristön ja luonnon monimuotoisuuden tehokkaaksi suojelemiseksi on saatava aikaan sopimuksia sellaisten Euroopan unioniin kuulumattomien valtioiden kanssa, jotka ovat osa strategioihin liittyviä toiminnallisia alueita, jotta ne voivat jakaa samat, asiaa koskevaan Euroopan unionin lainsäädäntöön sisältyvät arvot, oikeudet ja velvollisuudet;

33.

katsoo, että Itämeren alueen yhteistyö on asetettava painopisteeksi ja sitä on käsiteltävä korkeimmalla poliittisella tasolla valtion- ja hallitusten päämiesten kesken, mikä on ratkaisevan tärkeää Itämeren valtioiden välisen yhteistyön ja poliittisten tavoitteiden toteutumiselle; kehottaa tämän saavuttamiseksi järjestämään Itämeren alueen valtion- ja hallitusten päämiesten välisiä säännöllisiä kokouksia;

34.

painottaa, että energiainfrastruktuurihankkeiden (sekä rakenteilla olevien että tulevien) ympäristövaikutukset on arvioitava ottaen erityisesti huomioon kansainväliset yleissopimukset; kehottaa komissiota laatimaan asianmukaisen toimintasuunnitelman teknisten onnettomuuksien ja muiden mahdollisten katastrofien varalta määräten myös siitä, miten tällaiset tapahtumat hoidetaan taloudelliselta kannalta; painottaa, että samaa toimintamallia on sovellettava kaikkiin tuleviin hankkeisiin, jottei vaarannettaisi muihin tulevaisuuden makroaluestrategioihin osallistuvien Itämeren rannikkomaiden turvallisuutta, ympäristöä eikä merenkulun olosuhteita; pitää kestävän kehityksen ja ympäristömyötäisen kasvun kannalta tärkeänä saavuttaa korkea ympäristönsuojelun taso kaikilla makroalueilla sekä ottaa yhtä lailla huomioon ympäristönsuojelun, matkailun ja muiden alojen näkökohdat;

35.

painottaa, että on perustettava Itämeren ympäristövalvonnan keskus, otettava käyttöön varhaisvaroitusjärjestelmä onnettomuuksien ja vakavan rajat ylittävän saastumisen varalta ja perustettava yhteinen toimintaryhmä tällaisia tilanteita varten;

36.

kiinnittää huomiota Itämeren alueen strategiseen merkitykseen sellaisten yhteisten energiainfrastruktuurihankkeiden kehittämisessä, joilla monipuolistetaan energiantuotantoa ja energiahuoltoa, ja painottaa erityisesti uusiutuviin energialähteisiin liittyviä hankkeita, kuten (maalla tai merellä sijaitsevia) tuulivoimapuistoja, geotermistä energiaa ja alueella tuotettuja biopolttoaineita käyttäviä biokaasulaitoksia;

37.

kiinnittää huomiota energia- ja ilmastoalalla pohjoisen ulottuvuuden puitteissa jo tehtyyn Itämeren valtioiden neuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston tehokkaaseen yhteistyöhön;

38.

painottaa, että Itämeren alueella suunnitellun ydinenergian käytön laajentamisen takia EU-maiden on noudatettava mitä tiukimpia turvallisuus- ja ympäristönormeja ja komission on seurattava ja valvottava, noudattavatko naapurimaat ja erityisesti ne, jotka suunnittelevat rakentavansa ydinvoimaloita lähelle EU:n ulkorajoja, samaa toimintamallia ja kansainvälisiä yleissopimuksia;

39.

korostaa, että EU:n ja Itämereen rajoittuvien jäsenvaltioiden on tärkeää puuttua kiireesti alueen vakaviin ympäristöongelmiin, joista vaikeimpia ovat rehevöityminen, merenpohjaan sedimentoituneiden vaarallisten aineiden vaikutus ja uhkat meren biologiselle monimuotoisuudelle, erityisesti uhanalaisille kalakannoille; muistuttaa, että Itämeri on yksi maailman saastuneimmista merialueista;

40.

korostaa tarvetta ottaa käyttöön kaikille jäsenvaltioille yhteinen menetelmä epäpuhtauksien lähteiden kartoittamiseksi ja suunnitelma niiden vaiheittaiseksi poistamiseksi;

41.

pitää myönteisenä ympäristön kestävyyden sisällyttämistä keskeisenä teemana EU:n Itämeri-strategiaan ja siihen liittyvään toimintasuunnitelmaan;

42.

katsoo, että yksi suurimmista esteistä Itämeri-strategian tavoitteiden toteutumiselle on, ettei sitä ole sovitettu yhteen unionin muiden alojen politiikan kanssa, kuten YMP:n, joka kiihdyttää rehevöitymistä, ja yhteisen kalastuspolitiikan (YKP), joka ei ole ympäristön kannalta kestävää; katsoo, että YMP:n ja YKP:n uudistukset on suunniteltava niin, että ne auttavat saavuttamaan tavoitteen ympäristön kannalta kestävästä Itämeren alueesta;

43.

pitää ensisijaisen tärkeänä luoda tehokas ja ympäristöystävällinen meri-, maa- ja sisävesialueiden liikenne- ja viestintäverkosto (ja antaa merellä huomattava asema tavarankuljetuksille), joka kykenee ennakoimaan nykyisiä ja tulevia haasteita ja vastaamaan niihin, ottaen huomioon Natura 2000 -asiakirjan päivitetyn version säännökset ja kiinnittäen erityistä huomiota Itämeren alueen ja muiden Euroopan alueiden välisiin yhteyksiin Itämeri–Adrianmeri-käytävän ja Keski-Euroopan liikennekäytävän kautta;

44.

katsoo, että kaikki liikennemuodot käsittävät tehostetut yhteydet ovat keskeisen tärkeitä vahvemman ja yhtenäisemmän talouden luomisessa Itämeren alueelle;

45.

korostaa erityistilannetta Baltian maissa, jotka nykyään ovat pääosin eristettyjä Euroopan liikenneverkosta, ja katsoo, että Itämeri-strategiassa olisi muun muassa autettava korjaamaan asianmukaisen infrastruktuurin ja saavutettavuuden puute sekä kansallisten liikenneverkkojen vähäinen yhteentoimivuus, joka johtuu erilaisista teknisistä järjestelmistä ja hallinnollisista esteistä, jotta koko Itämeren alueelle saadaan kehitettyä kattava multimodaalinen liikennejärjestelmä;

46.

korostaa, että on tärkeää liittää Itämeren alue tiiviimmin TEN-T-verkon painopistealueisiin, erityisesti merten moottoriteihin (TEN-T-hanke 21), jatkaa rautatiereittiä Berliinistä Itämeren rannikolle (TEN-T-hanke 1), parantaa Berliinin ja Itämeren rannikon rautatiereittiä yhdessä Rostockin ja Tanskan välisen meritieyhteyden kanssa ja jouduttaa edistystä Rail Baltica -rautatiereitin parantamisessa ja käytössä (TEN-T-hanke 27); korostaa myös tarvetta saattaa valmiiksi Itämeren alueen yhteydet muihin Euroopan alueisiin Itämeri–Adrianmeri-käytävän välityksellä;

47.

korostaa, että on tärkeää lisätä Itämeren alueen kuljetuskapasiteettia itään, kuljetusten ja erityisesti rautatiekuljetusten yhteentoimivuuden edistämiseksi ja rahdin kauttakuljetusten nopeuttamiseksi Euroopan unionin rajoilla;

48.

katsoo, että satamien ja sisämaa-alueiden välisille yhteyksille, mukaan lukien sisävesiväylien kautta kulkevat yhteydet, olisi annettava erityinen painoarvo, jotta alueen kaikki osat voivat hyötyä merirahtikuljetusten kasvusta;

49.

korostaa tältä osin tehokkaan rajatylittävän koordinoinnin ja yhteistyön tarvetta rautateiden, merisatamien, sisävesisatamien, sisämaan terminaalien ja logistiikan kesken kestävämmän intermodaalisen kuljetusjärjestelmän kehittämiseksi;

50.

korostaa lähimerenkulun merkitystä Itämerellä ja sen osuutta tehokkaan ja ympäristöystävällisen liikenneverkoston edistämisessä; huomauttaa, että lähimerenkulkuyhteyksien kilpailukykyä on edistettävä, jotta varmistetaan meriyhteyksien tehokas käyttö; pitää tästä syystä tarpeellisena, että komissio toimittaa Euroopan parlamentille niin pian kuin mahdollista ja viimeistään vuoden 2010 loppuun mennessä vaikutustenarvioinnin MARPOL-yleissopimuksen tarkistetusta liitteestä VI, jonka mukaan Pohjanmeren ja Itämeren meriliikenteessä käytettävän polttoöljyn rikkipäästöjen valvonta-alueilla tulee vuodesta 2015 voimaan 0,1 prosentin rikkipitoisuusraja;

51.

pitää myönteisenä komission toimintasuunnitelmaan sisällytettyä tavoitetta tehdä Itämerestä puhtaan merenkulun mallialue ja maailman johtava alue meriturvallisuuden alalla; katsoo tavoitteen olevan ratkaiseva alueen matkailualan mahdollisuuksien ylläpitämisen ja vahvistamisen kannalta;

52.

tunnustaa, että tavoitteen tukemiseen tarvitaan erityistoimia, mukaan lukien luotsien tai todistetusti kokeneiden merimiesten asianmukainen käyttö vaikeakulkuisimmissa salmissa ja satamissa sekä luotettavien rahoitusjärjestelmien perustaminen alusten kestävää toimintaa koskevaa tutkimusta ja kehittämistä varten;

53.

on tietoinen Itämeren alueen poikkeuksellisesta maantieteellisestä sijainnista, joka mahdollistaa EU:n ja sen rajanaapureina olevien unionin ulkopuolisten maiden välisten suhteiden aktiivisen kehittämisen, ja korostaa matkailun merkitystä alueelliselle taloudelle ja sen kasvumahdollisuuksille; pitää myönteisenä toisessa Itämeren matkailufoorumissa hyväksyttyä julkilausumaa, jossa mainittiin yhteiset edistämistoimet, ponnistelut uusien kansainvälisten markkinoiden löytämiseksi ja perusrakenteiden kehittäminen;

54.

korostaa Itämeren alueen hansakaupunkien houkuttelevuuden tarjoamaa ainutlaatuista mahdollisuutta kestävään matkailuun; kannattaa lisäksi rajatylittävän polkupyörämatkailun edistämistä, koska siten voidaan luoda ympäristön ja pk-yritysten kannalta kaikkia hyödyttäviä vaikutuksia;

55.

katsoo sellaisten teemojen, kuten vesiurheilu, hyvinvointi- ja kylpylämatkailu sekä kulttuuriperintö ja -maisemat, tarjoavan suuria mahdollisuuksia kehittää alueen julkisuuskuvaa matkailukohteena; korostaa tarvetta suojella luonnonvaraisia rannikkoalueita, maisemia ja kulttuuriperintöä, koska ne ovat tulevaisuudessa kestävän talouden varmistamisen voimavara Itämeren alueella;

56.

uskoo, että liikenneyhteyksien parantaminen ja pullonkaulojen poistaminen on vähintään yhtä tärkeää, ja toteaa, että EU:n itärajan ja Venäjän federaation välisten tarkastusasemien rajanylitysongelmat, jotka aiheuttavat pitkiä kuorma-autojonoja sekä uhkia ympäristölle, yhteiskuntarauhalle, liikenneturvallisuudelle ja kuljettajien turvallisuudelle, voitaisiin ratkaista Itämeri-strategian avulla ja varmistaa näin tavaroiden sujuva liikkuvuus Itämeren alueen kautta;

57.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, kansallisille parlamenteille sekä Venäjän federaation, Valko-Venäjän ja Norjan hallituksille.

2.12.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 351/8

A.

ottaa huomioon, että vuosina 2000–200615,2 prosenttia eurooppalaisista (69,8 miljoonaa) eli tavoitteeseen 2 kuuluvilla alueilla ja sai rahoitusta yhteensä 22,5 miljardia euroa (9,6 prosenttia kaikista varoista) samalla kun ”bruttotyöpaikkoja” syntyi 730 000 ja useimmat indikaattorit osoittivat hyviä tuloksia (työllisyys, innovointi, tutkimus ja kehittäminen (T&K), inhimillisen pääoman intensiteetti, koulutus, elinikäinen oppiminen), mutta sitä vastoin jotkin muut indikaattorit (suorat ulkomaiset sijoitukset) osoittivat heikompaa tulosta kuin lähentymisalueiden vastaavat; ottaa huomioon, että mitä tulee henkeä kohden ilmoitetun BKT:n kehitykseen suhteessa EU:n keskiarvoon, kyseiset alueet (122 prosenttia) ovat kyllä huomattavasti lähentymisalueita (59 prosenttia) edellä, mutta kaikesta huolimatta tämän indikaattorin lukema aleni niillä 4,4 prosenttia kyseisellä ajanjaksolla,

B.

huomauttaa, että vuoden 2006 uudistuksen myötä tavoite 2 koskee nyt alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tukemista yhteensä 168 alueella 19 jäsenvaltiossa eli 314:ää miljoonaa asukasta ja yhteensä 54,7 miljardin euron suuruista rahoitusta vuosina 2007–2013 (hieman alle 16 prosenttia kaikista varoista); katsoo olevan aiheellista panna merkille, että noin 74 prosenttia tästä määrästä kohdennetaan tietämyksen ja innovoinnin parantamiseen (33,7 prosenttia) sekä useampien ja parempien työpaikkojen luomiseen (40 prosenttia),

C.

ottaa huomioon, että komission tuoreimpien ennusteiden (2009–2011) perusteella tilanne työmarkkinoilla pysyy epäsuotuisana ja EU:n työttömyysaste nousee 10,25 prosenttiin ja työpaikat vähenevät 2,25 prosenttia vuonna 2009 ja 1,25 prosenttia vuonna 2010, mikä myös lisää sosiaalisia eroja jäsenvaltioissa; ottaa huomioon, että EU:n alueiden kannalta ratkaisevilla aloilla a) uudet tilaukset lisääntyvät, luottamus kasvaa ja EU:n teollisuuden kokonaisnäkymät paranevat, joskin tuotantoaste on 20 prosenttia alhaisempi kuin vuoden 2008 alussa, b) rakennusalalla toiminnan vähentyminen jatkuu ja c) pk-yrityksillä on edelleen vaikeuksia saada mikroluottoja ja -rahoitusta,

D.

ottaa huomioon sen tosiseikan, että miehet ovat kärsineet kriisistä naisia enemmän, mutta tällä hetkellä työpaikkoja katoaa yhtäläisellä tahdilla sekä miehiltä että naisilta, joiden osallistuminen työmarkkinoille on miehiä vähäisempää suurimmassa osassa EU:n jäsenvaltioita; ottaa huomioon muista kriiseistä saadut kokemukset, joiden mukaan naisilla on miehiä suurempi vaara olla löytämättä uutta työpaikkaa entisen työpaikkansa menettämisen jälkeen; ottaa huomioon, että miesten ja naisten tasa-arvolla on myönteinen vaikutus tuottavuuteen ja talouskasvuun ja että naisten osallistuminen työmarkkinoille tuottaa monenlaista sosiaalista ja taloudellista hyötyä,

E.

korostaa, että vuoden 2009 kansallisten strategiaraporttien ja vuosien 2007–2013 ohjelmien toteuttamista koskevan komission vuoden 2010 strategiaraportin perusteella näyttää siltä, että jäsenvaltiot käyttivät melko erilaisilla tavoilla komission ehdottamia koheesiopolitiikan helpottamisvälineitä, -keinoja ja -tapoja torjuakseen kriisiä ja lisätäkseen varojen tosiasiallista käyttöä (esimerkiksi strategisten suuntaviivojen muutokset, toimintalinjat ja rahoitus toimenpideohjelmissa, täytäntöönpanomenettelyjen yksinkertaistamisen aikaansaama reaktio ym.),

F.

korostaa, että lokakuusta 2008 alkaen komissio on ehdottanut toimia, joiden tarkoituksena on nopeuttaa koheesiopolitiikan ohjelmien täytäntöönpanoa vuosina 2007–2013, jotta kaikki sen resurssit ja välineet otettaisiin käyttöön elvytystyön tukemiseksi suoraan ja tehokkaasti kansallisella ja alueellisella tasolla,

G.

ottaa huomioon, että komission strategia investointien nopeuttamiseksi ja koheesiopolitiikan ohjelmien yksinkertaistamiseksi jäsenvaltioille osoitettujen suositusten ja lainsäädännöllisten ja muiden toimien kautta rakentuu kolmen painopistealueen ympärille: a) koheesiopolitiikan ohjelmien joustavuuden lisääminen, b) alueille annettavan yllykkeen vahvistaminen, c) järkevät investoinnit koheesiopolitiikan ohjelmissa; toteaa, että vuonna 2010 työllisyyden ja kilpailukyvyn edistämiseen osoitetuista 64,3 miljardista eurosta 49,4 miljardia euroa käytetään koheesioon (2 prosentin lisäys verrattuna vuoteen 2009) ja 14,9 miljardia euroa kilpailukykyyn (7,9 prosentin lisäys verrattuna vuoteen 2009),

1.

korostaa, että maailmanlaajuisen rahoitus- ja talouskriisin ja meneillään olevan talouden laskusuhdanteen puitteissa EU:n aluepolitiikka on ensisijainen toteuttamisväline, joka myötävaikuttaa ratkaisevasti Euroopan talouden elvytyssuunnitelmaan, on yhteisön tärkein reaalitalouteen tehtävien investointien lähde ja tarjoaa merkittävää tukea julkisille investoinneille, alue- ja paikallistason investoinnit mukaan lukien; huomauttaa, että pitkän aikavälin kestävän kehityksen aikaansaamiseksi on olennaista varmistaa onnistunut vetäytyminen kriisistä vahvistamalla EU:n alueiden kilpailukykyä, työllisyyttä ja houkuttelevuutta;

2.

panee merkille, että rakennerahastot ovat tehokkaita välineitä, jotka on suunniteltu tukemaan alueita niiden taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa rakenneuudistuksessa ja taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden edistämisessä sekä helpottamaan Euroopan talouden elvytyssuunnitelman toteuttamista ja erityisesti kilpailukyvyn kehittämistä ja työpaikkojen luomista tukemalla rahastojen järjestelmällistä ja tehokasta käyttöä; korostaa, että kilpailukykyä koskevaa tavoitetta ei voida saavuttaa alueiden välisen yhteistyön ja solidaarisuuden kustannuksella;

3.

panee tyytyväisenä merkille myönteiset tulokset, jotka ilmenivät useimpien indikaattorien kohdalla talouskriisiä edeltäneellä ajanjaksolla tavoitteeseen 2 kuuluvilla alueilla, nimittäin työllisyyttä, innovointia, tutkimusta ja kehittämistä (T&K), inhimillisen pääoman intensiteettiä, koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevat hienot tulokset; korostaa, että kriisin talousvaikutukset eivät saa johtaa siihen, että uusille ja paremmille työpaikoille suunnattua tukea vähennettäisiin, ja kehottaa tekemään näistä suhteellisista eduista kestäviä tavoitteen 2 välineiden tukemisen kautta;

4.

kannattaa lämpimästi EU 2020 -strategian keskeisiä prioriteetteja, joita ovat erityisesti älykäs, kestävä ja osallistava kasvu, joka saavutetaan muun muassa hyödyntämällä uusia tapoja luoda kestävää talouskasvua digitaalitalouden kautta, sääntelykehyksen parantaminen alueellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi ja parempien olosuhteiden sekä paremman liiketoimintaympäristön, mukaan lukien reilu kilpailu, työpaikkojen luomisen, yrittäjyyden sekä innovoinnin edistäminen kaikilla alueilla sekä pk-yritysten kehittäminen ja niiden kasvumahdollisuuksien tukeminen; lisäksi kannattaa pyrkimystä luoda uusia ja parempia työpaikkoja naisille ja miehille asianmukaisin työehdoin, minkä yhteydessä on taattava myös pääsy koulutukseen ja jatkokoulutukseen; kehottaa vahvistamaan näitä politiikkoja edelleen EU 2020 -strategian tulevan syventämisen yhteydessä hyödyntämällä välillisesti EU:n sisämarkkinoiden etuja ja varmistamaan samalla, että tavoitteessa 2 keskitytään edelleen EU:n alueellisen yhteenkuuluvuuden toteuttamiseen;

5.

panee huolestuneena merkille kriisin kielteiset sosiaaliset vaikutukset tavoitteen 2 alueisiin, mikä on johtanut työttömyyden, köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen lisääntymiseen ja vaikuttanut heikoimmassa asemassa oleviin sosiaalisiin ryhmiin (työttömät, naiset, iäkkäät henkilöt), ja kehottaa komissiota toteuttamaan aloitteita pk-yritysten tueksi, jotta nykyisten työpaikkojen elinkelpoisuus voidaan taata ja jotta voidaan luoda mahdollisimman paljon uusia työpaikkoja;

6.

korostaa, että taloudelliselle, sosiaaliselle ja alueelliselle yhteenkuuluvuudelle on annettava keskeinen asema EU 2020 -strategiassa; katsoo, että koheesiopolitiikka ja rakennerahastot ovat avainasemassa älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun saavuttamisessa jäsenvaltioissa ja alueilla;

7.

korostaa merkittävää ongelmaa, joka aiheutuu monien jäsenvaltioiden suurista julkisen talouden ongelmista johtuvasta kansallisten yhteisrahoitusosuuksien rajoittamisesta ohjelmissa ja joka koskee myös tavoitetta 2, ja kannattaa yhteisön rahoitusosuuden käyttöä koskevaa komission politiikkaa; pitää tästä syystä välttämättömänä, että asetuksen (EY) N:o 1083/2006 muutos sen nykyisessä, parlamentin hyväksymässä muodossa pannaan ripeästi täytäntöön, ja katsoo, että sataprosenttinen rahoitus on liian pitkälle menevä, sillä sen myötä häviäisi jäsenvaltioille annettu kannustin varmistaa tuettujen toimenpiteiden tehokkuus ja vaikuttavuus kansallisen yhteisrahoituksen avulla, ja yhtyy neuvoston arvioon, jossa torjutaan ehdotetussa versiossa mainittu määrärahojen keskittäminen alkuvaiheeseen;

8.

panee merkille, että ESR:sta rahoitettavista yhteensä 117 toimenpideohjelmasta 13:a on muutettu (Itävallan, Saksan, Unkarin, Irlannin, Latvian, Liettuan, Alankomaiden, Puolan, Portugalin sekä kaksi Yhdistyneen kuningaskunnan toimenpideohjelmaa ja kaksi Espanjan toimenpideohjelmaa), jotta vastattaisiin kriisin aiheuttamiin erityistarpeisiin, ja pyytää komissiota avustamaan jäsenvaltioita, jotta ne käyttäisivät tätä joustoa määritelläkseen toimenpideohjelmansa uudelleen sekä tiedottaakseen asiasta laajasti ja mahdollisimman nopeasti asianmukaisille alueellisille ja paikallisille toimijoille pitäen tavoitteena riskialttiiden erityisryhmien ja -luokkien tukemista lyhyellä aikavälillä;

9.

muistuttaa, että taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskevasta kuudennesta kertomuksesta käyvät ilmi sosioekonomisen tilanteen erot kolmella erityyppisellä alueella erityisesti niiden luomis-, innovointi- ja yrittäjyyskykyjen osalta; panee merkille, että sekä nykyinen talouskriisi että erilaiset alueiden kehittymismahdollisuuksiin vaikuttavat muuttujat (väestö, saavutettavuus, innovointikyky jne.) ovat tekijöitä, jotka osoittavat sellaisten tärkeiden tietojen olemassaolon, jotka on otettava huomioon paikallis- ja aluetalouksien tilannetta arvioitaessa ja tehokasta koheesiopolitiikkaa suunnitellessa;

10.

kannattaa neuvoston ehdotusta korottaa vuodelle 2010 kaavailtuja ESR:n ennakkomaksuja neljä prosenttia ja koheesiorahaston ennakkomaksuja kaksi prosenttia, tosin vain sellaisten jäsenvaltioiden tapauksessa, joiden BKT:sta on hävinnyt enemmän kuin kaksi numeroa tai jotka ovat saaneet IMF:n maksutasetukea; kehottaa komissiota tutkimaan syitä täytäntöönpanon viivästymiselle ja löytämään joustavia ratkaisuja n+2- ja n+3-säännöille, jotta jäsenvaltioiden määrärahat eivät peruunnu;

11.

pitää valitettavana, että komission kuudenteen taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta käsittelevään kertomukseen ei sisälly erityisiä laadullisia ja määrällisiä tietoja rahoitus- ja talouskriisin aiheuttamista lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksista EU:n alueilla ja erityisesti tärkeimpiin taloudellisiin ja sosiaalisiin indikaattoreihin; kehottaa näin ollen komissiota esittämään erityisen raportin/tutkimuksen rahoitus- ja talouskriisin vaikutuksista EU:n alueilla ja varsinkin tavoitteeseen 2 kuuluvilla alueilla ja phasing out -alueilla sekä alueellisten erojen mahdollisesta laajenemisesta tai kaventumisesta kriisin yhteydessä; toteaa, että nämä arvioinnit on toteutettava viivytyksettä, jotta voidaan torjua vääristymiä, ja että niitä voidaan käyttää perustana ehdotukselle tavoitteen 2 jatkamisesta aloilla, joilla se voi tuoda lisäarvoa kansallisten rahastojen osalta;

12.

pitää myönteisinä yrityksille koheesiopolitiikan puitteissa suunnattuja tukitoimia (noin 55 miljardia euroa vuosina 2007–2013), joista suuri osa koskee pk-yritysten innovoinnin, teknologian siirron ja nykyaikaistamisen tukemista, korostaa tämän alan menestymismallien merkitystä, ja ymmärtää, että ehdotetuilla yritysten hyväksi toteutettavilla interventiotoimilla on pyrittävä niiden pitkän aikavälin rakennemuutosta koskeviin tuloksiin ja siirtymiseen kohti kestävämpää taloutta eikä taloudellisen pelastuksen tarjoaviin hätätilatoimiin, jotka ovat monissa tapauksissa valtiontukia koskevan politiikan vastaisia;

13.

korostaa, että kriisin torjumiseksi on tarpeellista sijoittaa varoja tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä innovointiin, koulutukseen ja resursseja tehokkaasti hyödyntävään teknologiaan; toteaa, että tällaiset investoinnit hyödyttävät sekä perinteisiä aloja ja maaseutualueita että korkealaatuisiin palveluihin perustuvia talouksia ja vahvistavat siten taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta; muistuttaa, että rakennerahastoilla on tärkeä tehtävä riittävän helposti saatavissa ja käytettävissä olevan rahoituksen takaamisessa;

14.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita seuraamaan jatkuvasti kriisin vaikutuksia rakennepolitiikan ja kehityksen eri aloilla sekä niiden mahdollisuuksien käyttöä, joita tavoitteelle 2 varatut rahoitusvälineet tarjoavat lähinnä yrittäjyyden ja pk-yritysten sekä osallistavaa yhteisötaloutta edistävien järjestöjen tukemiseksi, jotta niiden kilpailukykyä sekä työpaikkojen lisäämistä koskevia mahdollisuuksia voidaan vahvistaa, ja varmistamaan, että niillä on käytössään mahdollisimman paljon rahoitusjärjestelyjä koskevia välineitä (Jaspers, Jeremie, Jessica ja Jasmine); kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita käyttämään näitä tietoja EU:n yhteenkuuluvuutta koskevan tulevan tavoitteen 2 laatimisessa ja sen kohdentamisessa niille alueellisen ja paikallisen tason aloille, joilla voidaan osoittaa EU:n toimien lisäarvo (erityisesti matkailu-, palvelu- ja tietotekniikka-alan sekä teollisuuden innovaatiot ympäristön suojelun ja sen tilan parantamisen ohella ja uusiutuvien energialähteiden tai sellaisten tekniikoiden, jotka kehittäisivät merkittävästi perinteisiä energiayhtiöitä, mahdollinen kehittäminen tavoitteena vähäiset päästöt ja jätteen syntymisen minimoiminen sekä alkutuotannon innovaatiot);

15.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita hyödyntämään ja edistämään kaikkea yhteisvaikutusta koheesiopolitiikan ja kilpailukykypolitiikan välineiden välillä alueellisella, kansallisella, rajatylittävällä ja eurooppalaisella tasolla;

16.

pitää myönteisenä komission politiikkaa, jolla a) vuosien 2000–2006 toimenpideohjelmien tukikelpoisuusaikaa pidennetään, jotta sallitaan kaikkien koheesiopolitiikan resurssien maksimaalinen käyttöönotto, ja b) yksinkertaistetaan ohjelmien hallinnollisia vaatimuksia ja menettelyjä sekä varainhoitoa, mutta varmistetaan samalla, että välttämättömät tarkastukset suoritetaan mahdollisten virheiden ja petosten havaitsemiseksi; katsoo, että tässä yhteydessä olisi luotava ehtoja, jotta tuettaisiin järkeviä hankkeita ja ehkäistäisiin lainvastaisia menettelyjä jo alkuvaiheessa;

17.

kannattaa koheesiopolitiikan vuosien 2007–2013 ohjelmien kohdalla ”ennakkorahoituksen” politiikkaa, joka toi vuodeksi 2009 välittömästi 6,25 miljardia euroa maksuvalmiutta kutakin jäsenvaltiota varten sovittujen kokonaismäärärahojen puitteissa toteutettaville investoinneille;

18.

panee merkille, että kaupunkialueilla ja kaupunkikeskuksissa on luonnostaan erityisiä ja merkittäviä sosiaalisia ongelmia (korkea työttömyysaste, marginalisoituminen, sosiaalinen syrjäytyminen jne.), jotka ovat pahentuneet kriisin takia ja joita on tutkittava perusteellisesti, jotta voidaan toteuttaa asianmukaisia toimenpiteitä pitkällä ja lyhyellä aikavälillä;

19.

tukee komission vuonna 2009 käyttöön ottamaa avustuspolitiikkaa ja uusia rahoitusvälineitä, jotka koskevat alueiden hyväksi toteutettavia merkittäviä hankkeita (hankkeet, joiden suunnitellut kokonaiskustannukset ovat vähintään 50 miljoonaa euroa), pitää tärkeinä EIP:n ja EIR:n rahoitus- ja yhteistyöjärjestelmien välineitä ja erityisesti Jaspers-, Jeremie- ja Jessica-aloitteita ja kehottaa lisäämään erityisesti tavoitteen 2 alueita koskevan Jaspers-aloitteen (Euroopan alueiden hankkeille annettava yhteinen apu) kautta tarjottavaa rahoitusta edelleen yli 25 prosenttiin, jotta merkittävien hankkeiden, jotka tosin ovat tällä hetkellä vähentyneet määrällisesti, täydellistä valmistelua voidaan edistää ja jotta niitä voidaan toteuttaa nopeammin; toivoo, että tähän mennessä Jaspers-aloitteeseen lisätyn rahoituksen vaikutus alkaa näkyä keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä EU:n alueiden taloudellisen kilpailukyvyn lisääntymisessä, ja vaatii laatimaan säännöllisesti vertailevan analyysin saavutetuista tuloksista ja asetetuista tavoitteista sekä osoitetusta rahoituksesta ja tavoitteiden saavuttamiseen tarvitusta rahoituksesta;

20.

korostaa, että EU:n tason ja kansallisen ja alueellisen tason politiikka voi olla tehokasta ja toimivaa vain paikallisten, alueellisten, kansallisten, rajatylittävien ja EU:n viranomaisten keskinäisen aidosti yhdennetyn ja monitasoisen hallinnon myötä; kehottaa komissiota arvioimaan sekä kansalliseen että kansainväliseen alueelliseen yhteistyöhön liittyviä innovaatiomahdollisuuksia koheesiopolitiikan kunkin tavoitteen osalta ja tutkimaan mahdollisuuksia vahvistaa EU:n alueellista yhteistyötä koskevaa tavoitetta alueiden väliseen yhteistyöhön liittyvän innovoinnin edistämisen osalta; katsoo, että samanaikaisesti alueellista yhteistyötä koskevan tavoitteen (tavoite 3) vahvistamisen kanssa olisi vahvistettava myös mahdollisuutta kehittää kansainvälistä alueellista yhteistyötä koskevia toimia tavoitteen 2 puitteissa; toteaa, että tämä on nyt mahdollista asetuksen (EY) N:o 1083/2006 37 artiklan 6 kohdan b alakohdan ansiosta; katsoo, että alueellisen yhteistyön vahvistamiseen olisi liitettävä koheesiotavoitteiden yleistä talousarviota muuttamatta suunnanmuutos kohti tätä laajentunutta alueellista yhteistyötä koskevaa suurempaa talousarviota;

21.

kannattaa täytäntöönpanosääntöihin ehdotettuja muutoksia, joiden tavoitteena on lisätä rakennerahastojen joustavuutta ja parantaa niiden mukautumista kattamaan epätavallisen taloustilanteen aiheuttama tarve toteuttaa välittömästi 455 koheesiopolitiikan ohjelmaa, erityisesti tavoitteeseen 2 kuuluvien ohjelmien osalta, ottaen kuitenkin huomioon myös kansallisten ja alueellisten instituutioiden ja hallintoviranomaisten tarpeen mukautua uuteen tilanteeseen siten, että vältetään mahdollisia väärinkäytöksiä tai huonoa hallintoa ja taataan mahdollisuus osoittaa saadut varat uudelleen toisiin käynnissä oleviin tai uusiin hankkeisiin; kehottaa hallintoviranomaisia ehdottamaan tapoja tehostaa tavoitteessa 2 suunniteltujen toimenpideohjelmien täytäntöönpanoa;

22.

korostaa, että erityisoloissa (kuten talouskriisin aikana) n+2-säännössä voidaan poikkeuksellisesti edellyttää suurempaa joustavuutta siten, että koheesiopolitiikan tavoitteet ja julkisen talouden ja yksityisten sijoitusten kausittaisten taloudellisten vaihtelujen vaikutukset otetaan huomioon;

23.

suosittelee, että kaikki varat, joita ei ole käytetty jollakin alueella n+2- ja n+3-sääntöjen nojalla, ohjataan uudelleen alueellisiin hankkeisiin ja yhteisöaloitteisiin;

24.

pyytää komissiota laatimaan arvion eurooppalaisia pk-yrityksiä tukevan Small Business Act -aloitteen toimintasuunnitelmasta ja siihen liittyvistä lainsäädäntöehdotuksista, kun sitä on toteutettu vuoden ajan (joulukuusta 2008 alkaen), ja erityisesti tuloksista, joita on aikaansaatu pk-yritysten kilpailukyvyn vahvistamisessa sekä rahoituksen ja riskipääoman tuomisessa niiden saataville, aloittavien innovatiivisten yritysten edistämisessä, hallinnollisen rasituksen vähentämisessä ym.;

25.

korostaa miesten ja naisten välisen tasa-arvon myönteistä vaikutusta talouskasvulle; muistuttaa, että joihinkin tutkimuksiin sisältyvien laskelmien mukaan naisten miehiä vastaava työllisyys-, osa-aikatyöllisyys- ja tuottavuusaste kasvattaisi BKT:tä 30 prosentilla vuoden 2013 jälkeisellä ohjelmakaudella; kehottaa tämän vuoksi kiinnittämään erityistä huomiota sellaisiin rakennerahastoista rahoitettaviin hankkeisiin, jotka edistävät tasa-arvoa ja naisten osallistumista työmarkkinoille;

26.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja jäsenvaltioille.

2.12.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 351/13

A.

ottaa huomioon, että liikenneala on tärkeä osatekijä Euroopan unionin ja sen alueiden ja kaupunkien kehityksessä ja se vaikuttaa suoraan alueiden ja kaupunkien kilpailukykyyn ja sosiaaliseen koheesioon ja tätä kautta edesauttaa omalta osaltaan huomattavasti EU:n sisämarkkinoiden toteuttamista,

B.

ottaa huomioon, että liikenteellä on taloudellinen, sosiaalinen ja alueellista yhteenkuuluvuutta edistävä kolmiosainen tehtävä ja että kaikki nämä osat ovat erittäin tärkeitä Euroopan yhdentymisen kannalta,

C.

toteaa, että liikenteellä on keskeinen merkitys talouden ja työllisyyden kannalta, koska sen osuus EU:n hyvinvoinnista on 10 prosenttia (BKT:llä mitattuna) ja koska se tarjoaa yli 10 miljoonaa työpaikkaa, minkä vuoksi se on keskeisellä sijalla EU 2020 -strategian toteuttamisessa,

D.

toteaa, että liikenne on keskeinen osa unionin politiikkaa, ja siksi EU tarvitsee rahoituskehystä, joka vastaa liikennepolitiikan haasteisiin tulevina vuosina, stimuloi taloutta lyhyellä aikavälillä, lisää tuottavuutta keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä ja vahvistaa unionia tutkimuksen keskuksena,

E.

katsoo, että liikennealalla on suuri vaikutus ympäristöön ja ihmisten elämänlaatuun ja terveyteen ja ottaa huomioon, että siinä missä liikenneala varmistaa ihmisten ammatillisen ja henkilökohtaisen liikkuvuuden, sen osuus hiilidioksidin kokonaispäästöistä oli kuitenkin 27 prosenttia vuonna 2008, ja osuus on tämän jälkeen noussut edelleen; toteaa, että tieliikenteen osuus vuonna 2007 kaikista liikennealan hiilidioksidipäästöistä oli 70,9 prosenttia, lentoliikenteen 12,5 prosenttia, meriliikenteen ja sisävesiliikenteen 15,3 prosenttia ja rautateiden 0,6 prosenttia,

F.

toteaa, että Euroopassa turvallisuutta on yritetty parantaa kaikissa liikennemuodoissa; toteaa, että vuonna 2008 kuitenkin arviolta 39 000 ihmistä sai surmansa liikenneonnettomuuksissa ja 300 000 ihmistä loukkaantui vakavasti; katsoo, että siksi tarvitaan lisätoimia kaikkien turvallisuuteen liittyvien kysymysten ja erityisesti tieturvallisuuden suhteen,

G.

ottaa huomioon, että EU sitoutui ilmastonmuutospaketissa vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosentilla vuodesta 1990 vuoteen 2020 ja että tämä tavoite sitoo EU:ta edelleen,

H.

ottaa huomioon, että vuoden 2001 valkoisessa kirjassa asetetut tavoitteet on saavutettu vain osittain, ja tästä syystä on selvitettävä, olisiko kyseiset tavoitteet säilytettävä vai olisiko ne muotoiltava uudestaan, ja tarvittaessa toimia näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on vahvistettava,

I.

panee merkille, että kansalliseksi lainsäädännöksi saattamiseen liittyvät ongelmat, kuten sen viivästyminen tai sen tekeminen väärin, heikentävät merkittävästi EU:n lainsäädännön tehokkuutta, ja katsoo, että tähän on puututtava kiireesti,

J.

katsoo, että parlamentin työn on oltava johdonmukaista erityisesti suoraan liikennepolitiikkaan vaikuttavilla aloilla, joita ovat esimerkiksi sosiaalipolitiikka, kaupunkisuunnittelu ja maankäytön suunnittelu sekä työllisyys- ja talouspolitiikka,

K.

ottaa huomioon, että rahoitus- ja talouskriisi on ollut kova isku liikennealalle, mutta katsoo, että kriisi olisi hyödynnettävä mahdollisuutena tukea tai avustaa liikennealaa tulevaisuuteen suuntautuen etenkin tukemalla liikennemuotojen kestävyyttä ja sijoittamalla esimerkiksi rautatie- ja vesiliikenteeseen; toteaa, että tämä takaa markkinoilla entistä yhdenmukaisemmat toimintaedellytykset,

L.

toteaa, että osana virastojen tulevaa arviointia on arvioitava myös niiden tuomaa lisäarvoa sekä tarvetta unionin liikenneviraston perustamiseen,

M.

katsoo, että mitattavissa olevien tavoitteiden asettaminen on tärkeää myös liikennealan kannalta, jotta voidaan parantaa yhtäältä liikennepolitiikan tehokkuuden valvontaa ja toisaalta yhteiskunnallisten ja taloudellisten suuntaviivojen suunnittelua sekä osoittaa, että ehdotetut toimet ovat tarpeen määritetyn liikennepolitiikan toteuttamiseksi,

N.

katsoo, että merkittävä kehitys tutkimuksen, infrastruktuurin ja tekniikan alalla edellyttää rahoituskeinojen ja -välineiden mukauttamista,

O.

uskoo, että yhteiskunnan ja useiden talouden alojen kehitys lisää liikenteen kysyntää, minkä vuoksi liikenteessä tarvitaan kaikkia liikennemuotoja, joita on kuitenkin arvioitava niiden taloudellisen, ympäristöllisen, yhteiskunnallisen ja työllisyyspoliittisen tehokkuuden perusteella,

P.

katsoo, että kaikkien liikennemuotojen kestävä yhteentoimivuus niin henkilö- kuin tavaraliikenteessäkin on tulevaisuudessa välttämätöntä, jotta saadaan luotua turvallisia, kestäviä ja logistisesti järkeviä ja näin tehokkaita liikenneketjuja eri liikennemuotoja yhdistävät ratkaisut sekä paikallisliikenteen ja kaukoliikenteen yhdistäminen mukaan lukien,

1.

on vakuuttunut siitä, että EU:n politiikka yleensä edellyttää selvää ja johdonmukaista näkemystä liikenteen alan tulevaisuudesta yhteismarkkinoiden sydämessä tekijänä, joka takaa ihmisten ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden ja varmistaa alueellisen yhteenkuuluvuuden koko Euroopassa; katsoo, että liikenneala tuo jatkossakin merkittävän panoksen Euroopan kestävän kasvun ja kilpailukyvyn luomiseen ja että liikennealan on taattava taloudellinen tehokkuus ja kehityttävä korkeatasoisten sosiaalisten ja ekologisten standardien mukaisesti;

2.

on vakuuttunut siitä, että demografinen muutos erityisesti kaupunkialueilla aiheuttaa liikenteelle ja liikkuvuudelle turvallisuutta ja kapasiteettia koskevia haasteita ja että perusoikeus liikkuvuuteen, jonka takaavat muun muassa palveluiden saannin parantaminen ja puuttuvien infrastruktuuriyhteyksien luominen sekä tämän oikeuden sovellettavuus, ovat tässä suhteessa keskeisellä sijalla; korostaa tässä yhteydessä, että hyvin integroidut eri liikennemuotoja yhdistävät liikenneketjut, jotka käsittävät kävelyn ja pyöräilyn sekä julkisen liikenteen, ovat tulevaisuuden ratkaisu kaupunkialueilla; toteaa tässä yhteydessä, että kaupunkialueilla olemassa oleva rakenne määrittää soveliaimman liikennemuodon; katsoo, että yksityisautoilu vähenee, jos maaseutualueiden julkiset palvelut ovat hyvien liikenneyhteyksien päässä; kehottaa muodostamaan toimivia kaupunkialueita, jotta voidaan luoda yhtenäisiä kaupunki- ja esikaupunkiliikenteen järjestelmiä ja huolehtia myös maaseutuväestön tarpeista;

3.

pyytää komissiota esittämään kaupunkien kestävää liikkuvuutta koskevia suunnitelmia yli 100 000 asukkaan kaupungeille ja kehottaa toissijaisuusperiaate asianmukaisella tavalla huomioonottaen kaupunkeja laatimaan liikkuvuussuunnitelmia, joissa esitetään integroitua liikennejärjestelmää tavoitteena vähentää ympäristölle aiheutuvia vahinkoja ja tehdä liikkuvuudesta entistä terveellisempää ja tehokkaampaa;

4.

on sitä mieltä, että myös tavaraliikenteen kysynnän kasvu asettaa haasteen kapasiteetille ja infrastruktuuriongelmat vähentävät tehokkuutta, ja katsookin, että olisi lisättävä erityisesti liikennemuotojen yhteistoimintaa ja parannettava sekä liikenteen käyttäjien että tavaroiden turvallisuutta; katsoo, että on erityisen tärkeää parantaa perusteellisesti infrastruktuuria ja varsinkin poistaa jo vuosia tiedossa olleita pullonkauloja;

5.

korostaa, että liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on jatkossa EU:n liikennepolitiikan suurimpia haasteita ja että tavoitteen saavuttamiseksi olisi hyödynnettävä kaikki käytettävissä olevat ja kestävät keinot, joista voidaan mainita esimerkkeinä energialähteiden yhdistelmät ja entistä ympäristöystävällisempien teknologioiden ja muotojen tutkimus ja kehittäminen, hinnanmuodostustoimet ja kaikkien liikennemuotojen ulkoisten kustannusten sisällyttäminen hintoihin sillä ehdolla, että EU:ssa saadut tulot käytetään liikkuvuuden kestävyyden parantamiseen ja liikenteen ammattilaisten ja käyttäjien käyttäytymiseen vaikuttamiseen (valistus, ympäristöystävällinen käyttäytyminen jne.); korostaa, että tässä yhteydessä olisi luotava ennen muuta taloudellisia kannustimia ja suljettava samalla pois mahdolliset kilpailun vääristymät liikennemuotojen tai jäsenvaltioiden välillä;

6.

panee merkille, että Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) mukaan meriliikenteen hiilidioksidipäästöt ovat kolmesta viiteen kertaa pienemmät kuin maaliikenteen päästöt, mutta on huolissaan meriliikenteen rikin ja typen oksidien päästöistä, joiden määrät saavuttavat suurin piirtein maaliikenteen tason vuoteen 2020 mennessä, ja Kansainvälisen merenkulkujärjestön tuloksettomasta yrityksestä ottaa käyttöön hiilidioksidipäästöjen vähentämisjärjestelmä;

7.

korostaa, että suurelle yleisölle suunnattua tiedottamista vapaa-ajan matkailun vaikutuksista on parannettava, ja pyytää komissiota ottamaan vapaa-ajan matkailun huomioon politiikassaan;

8.

korostaa, että turvallisuuden on edelleen oltava yksi tulevan liikennepolitiikan tärkeimmistä tavoitteista ja että kaikkien liikennemuotojen aktiivisten ja passiivisten käyttäjien turvallisuus on taattava; pitää erittäin tärkeänä, että vähennetään liikenteen aiheuttamia terveysvaikutuksia erityisesti käyttämällä nykyaikaista tekniikkaa ja että taataan matkustajien ja erityisesti liikuntarajoitteisten oikeudet kaikissa liikennemuodoissa selvän ja avoimen sääntelyn avulla; tukee matkustajien oikeuksia koskevan peruskirjan luomista Euroopan unionissa;

9.

kehottaa komissiota esittämään hyvin tiiviin tutkimuksen, joka käsittelee jäsenvaltioiden parhaita käytäntöjä liittyen nopeudenrajoittimien vaikutukseen kaikentyyppisissä ajoneuvoissa ja kaikentyyppisillä teillä, jotta voidaan esittää päästöjä vähentäviä ja tieliikenneturvallisuutta parantavia lainsäädäntöaloitteita;

10.

pitää tärkeänä, että liikennealan työntekijöille taataan sekä henkilökohtainen turvallisuus että oikeusvarmuus muun muassa luomalla riittävästi turvallisia ja varmoja pysäköintialueita ja yhdenmukaistamalla tieliikennesääntöjen täytäntöönpanoa ja niiden mukaisia seuraamuksia; korostaa myös, että rajat ylittävän täytäntöönpanon käyttöönotto parantaa tieturvallisuutta kaikkien käyttäjien osalta;

11.

toteaa, että kuorma-autojen paikoitusalueiden tarjonta Euroopan laajuisessa tieverkossa ei ole pysynyt mukana maanteiden tavaraliikenteen kasvussa, minkä vuoksi ammattiautoilijoiden on ennen kaikkea öisin vaikea noudattaa ajo- ja lepoaikoja ja mikä myös yleisesti ottaen vaarantaa vakavasti liikenneturvallisuutta, jos EU:n jäsenvaltioissa ei lisätä levähdyspaikkojen määrää tai paranneta niiden laatua;

12.

katsoo, että henkilö- ja tavaraliikenteen kehittäminen kokonaisuudessaan on suurelta osin riippuvaista eri liikennemuotojen tehokkaasta käytöstä ja että unionin liikennepolitiikan tavoitteena pitäisi siksi olla eri liikennemuotojen tehokas yhdistäminen, mikä liittyy kiinteästi liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen, turvallisuuteen ja taloudellisiin näkökohtiin; katsoo, että tämä johtaa parhaaseen mahdolliseen jakoon eri liikennemuotojen välillä ja siirtymiseen kohti entistä kestävämpiä liikenteen muotoja; katsoo, että tämä myös edistää yhteentoimivuutta liikennemuotojen sisäisesti samoin kuin niiden välillä, entistä kestävämpiä liikenne- ja logistiikkaketjuja sekä liikennemuotojen valintaa parantaen saumatonta liikennevirtaa eri muotojen ja solmukohtien välillä;

13.

korostaa, että liikennemuotojen tehokasta yhteistoimintaa olisi mitattava taloudellisuuden kriteereiden lisäksi myös ympäristönsuojelua, yhteiskunnallisia ja työoloja, alueellista yhteenkuuluvuutta sekä turvallisuusnäkökohtia koskevien kriteereiden perusteella ja että tässä yhteydessä olisi otettava huomioon eri liikennemuotojen ja Euroopan eri maiden, alueiden ja kaupunkien erilaiset tekniset mahdollisuudet ja lähtötilanteet;

14.

korostaa, että eri liikennemuotoja tehokas yhteistoiminta merkitsee infrastruktuurin parantamista esimerkiksi kehittämällä vihreitä liikennekäytäviä, vähentämällä pullonkauloja ja parantamalla rautatie- ja vesiliikennettä, ja turvallisuuden edistämistä uuden tekniikan avulla sekä työolojen parantamista;

15.

kehottaa tarkastelemaan säännöllisesti EU:n lainsäädäntöä sekä sen saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanoa, jotta voidaan varmistaa lainsäädännön tehokkuus; vaatii komissiota poistamaan johdonmukaisesti esteet, joita syntyy, kun EU:n lainsäädäntöä saatetaan jäsenvaltioissa osaksi kansallista lainsäädäntöä väärin tai viipeellä;

16.

ehdottaa, että Lissabonin sopimuksen uuden kehyksen mukaisesti ja komission suostumuksella järjestettäisiin vähintään yksi vuosittainen kansallisten parlamenttien liikennealasta vastaavien henkilöiden yhteinen kokous, jonka tavoitteena olisi yhdenmukaistaa EU:n liikennettä koskevan lainsäädännön täytäntöönpanoa ja tehdä parempaa ja tehokkaampaa yhteistyötä sen osalta;

17.

toteaa, että liikenne on olennaisen tärkeää Euroopan unionin sisämarkkinoiden toteuttamisen sekä henkilöiden ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden kannalta, ja katsoo, että erityisesti rautatieliikenteen alalla markkinat olisi vapautettava kaikissa EU:n jäsenvaltioissa säännellysti; katsoo, että täydellinen markkinoiden avaaminen hyödyttää kuluttajia, ja sen ohella pitäisi toteuttaa toimia, joilla taataan julkisten palveluiden laatu; katsoo, että samalla tarvitaan pitkän aikavälin investointisuunnitelmaa infrastruktuurille ja tekniselle yhteentoimivuudelle, jotta voidaan parantaa sellaisten toimien tehokkuutta ja turvallisuutta, joilla pyritään välttämään liikennemuotojen sisäisen ja niiden välisen kilpailun vääristyminen ja jotka liittyvät esimerkiksi sosiaali- ja finanssipolitiikkaan, turvallisuuteen ja ympäristöön; katsoo, että sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät ulkoiset kustannukset on asteittain sisällytettävä toimintaan aloittaen saastuttavimmista maantie- ja lentoliikenteen muodoista;

18.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioiden viranomaisia helpottamaan kabotaasiliikenteen vapauttamisen toteutumista, jotta voidaan vähentää tyhjänä kuljettuja matkoja ja luoda kestävämpi tie- ja rautatieverkosto rahtiliikenteen uusia solmukohtia rakentamalla;

19.

katsoo, että tehokkaan ja muita liikennemuotoja täydentävän meriliikennejärjestelmän toteuttamiseksi on välttämätöntä käsitellä uudelleen jo päätettyä alan vapauttamista, jotta meriliikenteestä voitaisiin tehdä todella kilpailukykyinen;

20.

pitää taloudellisten vaatimusten yhteydessä tärkeänä liikenneinfrastruktuurin (rautateiden tavara- ja henkilöliikenteen käytävät, yhtenäinen eurooppalainen ilmatila, satamat ja niiden yhteydet liikenneverkkoon, merialue ilman rajoja, sisävesiväylät) todellista eurooppalaista hallintaa, jotta ”rajavaikutus” voidaan poistaa kaikissa liikennemuodossa ja jotta EU:n kilpailukykyä ja vetovoimaa voidaan parantaa;

21.

vaatii yhteisen eurooppalaisen varausjärjestelmän perustamista, jotta eri liikennemuotojen yhteentoimivuus tehostuu entisestään, yksinkertaistuu ja laajenee;

22.

korostaa, että liikenne vaikuttaa sosiaali-, terveys- ja turvallisuuspolitiikkaan ja että yhden liikennealueen luomisen yhteydessä työllisyyteen ja työoloihin sekä peruskoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen liittyvät tekijät on yhdenmukaistettava korkealla tasolla ja niitä on parannettava jatkuvasti unionin tasolla käytävän tehokkaan sosiaalisen vuoropuhelun avulla; korostaa, että esimerkiksi perustamalla eurooppalaisia koulutuskeskuksia ja EU:n huippuosaamisen keskuksia kuhunkin jäsenvaltioon voitaisiin parantaa mitattavalla tavalla koulutuksen laatua ja liikenteen parissa työskentelevien henkilöiden asemaa sekä tutkintojen vastavuoroista tunnustamista;

23.

katsoo, että liikennepolitiikan tehokkuuden parantamiseksi on arvioitava ohjelmia (kuten Galileo ja älykkäät liikennejärjestelmät kaikkien liikennemuotojen osalta), ja strategiaa ja ohjelmasuunnittelua on muutettava tarvittavalla tavalla tulosten mukaan; katsoo, että siksi tarvitaan muun muassa uutta tieliikenteen turvallisuusohjelmaa, Euroopan laajuisten verkkojen elvyttämistä ja NAIADES-ohjelman puolivälin tarkastelua, minkä lisäksi on toteutettava nopeasti täysin yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskeva ohjelma, SESAR, tutkimuksen kahdeksas puiteohjelma ja Marco Polo -ohjelman jatko yksinkertaistetussa muodossa;

24.

on sitä mieltä, että tekninen yhteentoimivuus ja sen rahoitus samoin kuin eurooppalainen sertifiointi, standardointi ja vastavuoroinen tunnustaminen ovat moitteettomasti toimivien sisämarkkinoiden olennaisia osatekijöitä, ja katsoo, että kyseisten osatekijöiden toteuttamisen olisi kuuluttava selvemmin eri erillisvirastojen tehtäväkenttään; korostaa, että kaikkien erillisvirastojen olisi pyrittävä saavuttamaan ja saatava pikaisesti yhteneväinen korkealla tasolla oleva vastuu ja toimivalta, ja niitä olisi arvioitava säännöllisesti; kannustaa erityisesti kehittämään Euroopan rautatieviraston koko potentiaalia siten, että tämä virasto ottaisi vähitellen vastuulleen koko uuden liikkuvan kaluston ja rautatieinfrastruktuurin sertifioinnin sekä kansallisten turvallisuusviranomaisten tai jäsenvaltioiden vastaavien elinten säännölliset tarkastukset, joista säädetään 29. huhtikuuta 2004 annetussa direktiivissä 2004/49/EY;

25.

korostaa, että 75 prosenttia liikenteestä on tieliikennettä, ja pyytää ottamaan huomioon tieliikenneviraston tarpeen erityisesti, jotta voitaisiin parantaa tieturvallisuutta ja myös taata ihmisten perusoikeus turvalliseen liikkuvuuteen tukemalla uusia sovelluksia (kuten Galileo tai vastaavat sopivat teknologiat älykkäitä liikennejärjestelmiä varten) ja toteuttamalla tutkimusohjelmia; katsoo lisäksi, että tällaisen viraston pitäisi voida toteuttaa sääntelytoimia, jos on poistettava kestävien sisämarkkinoiden tiellä olevia esteitä;

26.

korostaa, että sisävesiliikenteen ongelmana on edelleen institutionaalisen kehyksen hajanaisuus, ja pyytää, että toimivaltaisten elinten välille luodaan pysyvä ja järjestelmällinen yhteistyö, jotta tämän liikennemuodon koko potentiaalia voidaan hyödyntää;

27.

kehottaa perustamaan liikennealan tutkimus- ja teknologiaohjelman; katsoo, että tällainen ohjelma olisi laadittava yhteistyössä kaikkien merkittävien sidosryhmien kanssa, jotta voidaan ymmärtää alan tarpeet ja jotta EU:n rahoituksen jakamista voidaan parantaa vastaavasti; katsoo, että etusijalle olisi asetettava hankkeet, joiden tavoitteena on liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentäminen, toimitusketjun avoimuuden ja liikenneturvallisuuden parantaminen ja liikenteen hallinnan parantaminen sekä hallinnollisen taakan keventäminen;

28.

korostaa, että tutkimus ja kehittäminen sekä innovointi edellyttävät tukea, koska ne johtavat ympäristön kannalta merkittäviin parannuksiin kaikissa liikennemuodoissa, kun pakokaasut ja liikenteen melu vähenevät ja turvallisuus paranee, ja katsoo, että tätä varten on luotava ratkaisuja, joiden avulla voidaan käyttää entistä paremmin nykyistä infrastruktuurikapasiteettia, poistaa liikenteen pullonkauloja ja etenkin lisätä energiaan liittyvää riippumattomuutta eri liikennemuodoissa koko liikenneverkossa; korostaa tässä yhteydessä, että älykkäät, yhteentoimivat ja toisiinsa liitetyt liikenteen organisaatio- ja turvajärjestelmät, kuten ERTMS, Galileo, SESAR, älykkäät liikennejärjestelmät (ITS) ja vastaavat sopivat tekniikat, edellyttävät tukea tutkimukseen, kehittämiseen ja soveltamiseen; kehottaa jäsenvaltioita takaamaan, että kaikki kansalaiset koko Euroopassa voivat hyötyä tällaisista älykkäistä liikennejärjestelmistä; toteaa, että lupaaville teknologioille on luotava välttämättömät perusedellytykset ja avoimet standardit antamatta aiheetonta etua millekään erityiselle teknologialle;

29.

korostaa, että ilmastonsuojelun ja EU:n energiaomavaraisuuden edistämisen yhteydessä kunkin liikennemuodon olisi vähennettävä hiilidioksidipäästöjään ja saatava tutkimus- ja kehittämistukea liittyen innovatiivisiin, energiatehokkaisiin ja puhtaisiin teknologioihin ja uusiutuviin energianlähteisiin niin, että se johtaa muun muassa entistä kestävämpiin ajoneuvoihin kaikissa liikennemuodoissa; katsoo, että tämä vahvistaisi samalla unionin yritysten kilpailukykyä;

30.

korostaa, että tieliikenneturvallisuuden ja onnettomuustutkinnan keskeisten käsitteiden yhtenäinen määrittely on välttämätöntä tulosten ja mahdollisesti toteutettavien toimenpiteiden vertailtavuuden varmistamiseksi;

31.

korostaa, että kuljetusasiakirjojen yhdenmukaistaminen uusimpien tiedotusstandardien mukaisesti ja niiden multimodaalinen ja kansainvälinen sovellettavuus voivat parantaa merkittävästi turvallisuutta ja logistiikkaa ja vähentää huomattavasti hallinnollista taakkaa;

32.

korostaa, että tehokas liikennepolitiikka edellyttää rahoituskehystä, joka on asianmukainen esiin tulevien haasteiden kannalta, ja että siksi liikenteelle ja liikkuvuudelle tällä hetkellä tarkoitettuja resursseja on lisättävä; pitää tarpeellisena seuraavia toimia:

33.

kehottaa toteuttamaan johdonmukaista ja integroitua liikennepolitiikkaa, jolla edistetään muun muassa rautatie- ja laivaliikennettä, satamapolitiikkaa ja julkista liikennettä rahoitustuella, jota ei mitata kilpailukykyyn liittyvin perustein valtiontukia koskevia EU:n sääntöjä vastaavalla tavalla;

34.

katsoo, että rahoitus- ja talouskriisiä on hyödynnettävä mahdollisuutena tukea liikennealaa kohdistetusti ja taloudellisen tuen avulla edistää sijoittamista ensisijaisesti turvalliseen, ympäristöystävälliseen ja täten kestävään liikenteeseen; katsoo, että EU:n sijoitukset liikennehankkeisiin pitäisi ottaa huomioon EU 2020 -strategian yhteydessä, koska liikenteen ja liikkuvuuden järjestelmät tarjoavat ainutlaatuisia mahdollisuuksia pysyvien työpaikkojen luomiseen;

35.

on vakuuttunut, että EU:n liikennepolitiikassa edelleen tärkeässä asemassa olevan kattavan Euroopan laajuisen verkon sisäpuolelle sijoittuvan eurooppalaisen ydinverkon määritelmää olisi arvioitava kestävän kehityksen kriteereiden perusteella unionin tasolla samoin kuin alueellisella ja paikallisella tasolla ja että multimodaaliset järjestelmäperustat ja kuivasatamat ovat jatkossakin infrastruktuuritarjonnan olennainen osatekijä, sillä ne mahdollistavat eri liikennemuotojen kytkemisen tehokkaasti toisiinsa;

36.

katsoo, että Euroopan laajuisten verkkojen on edelleen oltava keskeisellä sijalla EU:n liikennepolitiikassa ja että on käsiteltävä nopeasti infrastruktuurin puutetta ja voitettava rajoilla edelleen olevat historialliset ja maantieteelliset esteet; korostaa, että Euroopan laajuiset verkot on yhdistettävä koko Euroopan käsittävään verkkoon, jonka yhteydet ulottuvat EU:n ulkopuolelle, ja katsoo, että tätä prosessia voidaan nopeuttaa rahoitusta lisäämällä;

37.

kehottaa antamaan sisävesiliikenteen infrastruktuurin, jokisatamien ja merisatamien multimodaaliselle kytkemiselle sisämaahan ja rautatieyhteyksiin nykyistä keskeisemmän aseman unionin liikennepolitiikassa ja kehottaa myöntämään sille entistä enemmän tukea, jotta voitaisiin vähentää ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia ja parantaa EU:n liikenneturvallisuutta; katsoo, että sisävesialusten ympäristövaikutuksia voidaan vähentää huomattavasti, jos aluksiin asennetaan uusia moottoreita, joissa on käytetty uusinta pakokaasujen puhdistusteknologiaa;

38.

korostaa, että lyhyen matkan merikuljetuksia ja merten valtateitä koskevia hankkeita on tarkasteltava laajemmassa yhteydessä, johon kuuluvat Euroopan lähialueiden maat; huomauttaa, että tämä edellyttää aluepolitiikan, kehitysyhteistyöpolitiikan ja liikennepolitiikan välisen synergian tehostamista;

39.

yhtyy näkemykseen, jonka mukaan alueellisilla lentoasemilla on tärkeä rooli syrjäisimpien alueiden kehityksessä, koska ne parantavat kyseisten alueiden yhteyksiä liikenteen solmukohtiin; pitää erityisen tärkeänä, että sovelletaan aina mahdollisuuksien mukaan intermodaalisia ratkaisuja; katsoo, että lentoasemien väliset (suuren nopeuden) junayhteydet ovat ihanteellinen keino liittää eri liikennemuotoja kestävästi yhteen;

40.

korostaa, että eurooppalaisen liikenteen alueen luominen on tärkeä painopiste ja kaikki liikennemuodot, erityisesti lento- ja meriliikenne, ovat pitkälti riippuvaisia kansainvälisestä hyväksynnästä vielä neuvoteltavien sopimusten yhteydessä, ja katsoo, että EU:n olisi omaksuttava rakentava rooli vastaavissa kansainvälisissä yhteyksissä;

41.

vaatii, että on pidettävä kiinni selkeistä ja mitattavissa olevista tavoitteista, jotka vuoteen 2020 mennessä on saavutettava vuoteen 2010 nähden, ja ehdottaa tämän vuoksi seuraavia tavoitteita:

42.

pyytää komissiota seuraamaan edistystä näiden tavoitteiden saavuttamisessa ja raportoimaan siitä vuosittain Euroopan parlamentille;

43.

pyytää puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

2.12.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 351/23

A.

ottaa huomioon, että vetoomusvaliokunnan toimintaa vuonna 2009 leimasi siirtyminen parlamentin kuudennelta vaalikaudelta seitsemännelle ja että valiokunnan jäsenkunta vaihtui huomattavasti niin, että kaksi kolmannesta sen jäsenistä oli valiokunnan jäsenenä ensimmäistä kertaa,

B.

ottaa huomioon, että vuosi 2009 merkitsi Euroopan oikeusasiamiehen virkakauden päättymistä ja että vetoomusvaliokunta oli suoraan mukana oikeusasiamiesehdokkaiden kuulemisessa,

C.

ottaa huomioon, että 1. joulukuuta 2009 tuli voimaan Lissabonin sopimus, jolla luotiin tarvittavat edellytykset sille, että kansalaiset voivat osallistua entistä enemmän EU:n päätöksentekoprosessiin pyrittäessä vahvistamaan sen legitimiteettiä ja vastuuvelvollisuutta,

D.

ottaa huomioon, että parlamentti edustaa suoraan EU:n kansalaisia ja vetoomusoikeus sellaisena kuin se on vahvistettu perussopimuksessa tarjoaa heille keinon ottaa yhteyttä edustajiinsa aina kun he katsovat oikeuksiaan rikotun,

E.

ottaa huomioon, että EU:n lainsäädännön täytäntöönpanolla on suora vaikutus kansalaisiin, jotka ovat parhaassa asemassa arvioimaan sen tehokkuutta ja puutteita sekä tuomaan esiin siihen jääneet aukot, jotka on täytettävä unionin tavoitteiden noudattamisen varmistamiseksi,

F.

pitää mielessä, että EU:n kansalaiset kääntyvät yksin ja yhdessä parlamentin puoleen korjatakseen tilanteen silloin, kun EU:n lainsäädäntöä on rikottu,

G.

ottaa huomioon, että parlamentilla on vetoomusvaliokuntansa kautta velvoite tutkia nämä huolenaiheet ja tehdä parhaansa lopettaakseen lainsäädännön rikkomisen; ottaa huomioon, että vetoomusvaliokunta on edelleen tehostanut yhteistyötään komission, parlamentin muiden valiokuntien, eurooppalaisten elinten, virastojen ja verkostojen sekä jäsenvaltioiden kanssa tarjotakseen kansalaisille asianmukaisimmat ja nopeimmat muutoksenhakukeinot,

H.

panee merkille, että parlamentin vuonna 2009 vastaanottamien vetoomusten määrä oli hiukan suurempi kuin vuonna 2008 (1924 vuonna 2009 ja 1849 vuonna 2008) ja sähköisesti välitettyjen vetoomusten määrän lisääntyminen jatkui (vuonna 2009 noin 65 prosenttia vastaanotettiin tässä muodossa, kun vuonna 2008 osuus oli 60 prosenttia),

I.

ottaa huomioon, että sellaisten vuonna 2009 vastaanotettujen vetoomusten määrä, joita ei otettu käsiteltäväksi, osoittaa, että olisi korostettava enemmän tarvetta tehostaa kansalaisille suunnattua tiedotusta unionin toimivalloista ja sen eri toimielinten roolista,

J.

ottaa huomioon, että monissa tapauksissa kansalaiset vetoavat parlamenttiin päätöksistä, joita jäsenvaltioiden toimivaltaiset hallinto- tai oikeusviranomaiset ovat tehneet; katsoo, että kansalaiset tarvitsevat mekanismeja, joiden avulla he voivat vaatia kansallisia viranomaisia selvittämään osuuttaan EU:n lainsäädäntömenettelyssä ja lainsäädännön täytäntöönpanossa,

K.

katsoo, että – kuten Euroopan oikeusasiamies totesi joulukuussa 2009 komissiota vastaan esitetyn kantelun 822/2009/BU tutkinnan päättämisestä tekemässään päätöksessä – kansalaiset olisi erityisesti saatettava tietoisiksi siitä, että kansalliset tuomioistuinmenettelyt ovat osa EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoprosessia jäsenvaltioissa ja että vetoomusvaliokunta ei voi käsitellä kansallisten tuomioistuinmenettelyjen piiriin kuuluvia kysymyksiä tai arvioida uudelleen näiden menettelyjen tuloksia,

L.

ottaa huomioon, että oikeudenkäyntimenettelyjen korkeat kustannukset etenkin joissakin jäsenvaltioissa voivat olla este kansalaisille ja saattavat itse asiassa estää kansalaisia saattamasta asioita toimivaltaisten kansallisten tuomioistuinten käsiteltäväksi tilanteissa, joissa he katsovat, että kansalliset viranomaiset eivät ole kunnioittaneet heidän EU:n lainsäädännön mukaisia oikeuksiaan,

M.

ottaa huomioon, että parlamentti joutuu erityisen ongelman eteen silloin, kun siihen vedotaan tapauksissa, joissa kansallisen oikeuslaitoksen esitetään laiminlyöneen ennakkoratkaisun pyytämisen unionin tuomioistuimelta ja jättäneen huomiotta SEUT:n 267 artiklan, varsinkin jos komissio ei käytä 258 artiklan mukaista toimivaltaansa toteuttaa toimenpiteitä asianomaista jäsenvaltiota vastaan,

N.

ottaa huomioon, että vetoomusmenettely eroaa muista EU:n tasolla kansalaisten käytettävissä olevista muutoksenhakukeinoista, kuten kantelujen esittämisestä Euroopan oikeusasiamiehelle tai komissiolle, koska sen työskentelymekanismit ovat erilaisia ja koska vetoomusoikeus on taattu kaikille EU:n kansalaisille ja asukkaille perussopimuksen nojalla,

O.

ottaa huomioon, että kansalaisilla on oikeus siihen, että kaikki EU:n toimielimet toimivat nopeasti, ratkaisuun pyrkien sekä mahdollisimman avoimesti ja selkeästi muutoksenhakuasioissa, ja ottaa huomioon, että parlamentti on toistuvasti pyytänyt komissiota käyttämään perussopimusten valvojana valtaoikeuttaan ja ryhtymään toimiin vetoomuksen esittäjien paljastamia EU:n lainsäädännön rikkomuksia vastaan varsinkin silloin, kun EU:n lainsäädännön saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä johtaa sen rikkomiseen,

P.

ottaa huomioon, että monet vetoomukset antavat edelleen aihetta huoleen sisämarkkinoita ja ympäristöä koskevan EU:n lainsäädännön saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpanosta, ja pitää mielessä vetoomusvaliokunnan aikaisemmat kehotukset komissiolle varmistaa, että täytäntöönpanon tarkistuksia vahvistetaan ja tehostetaan näillä aloilla,

Q.

ottaa huomioon, että vaikka komissio voi täysin tutkia EU:n lainsäädännön noudattamisen vasta jäsenvaltion viranomaisten tehtyä lopullisen päätöksensä, erityisesti ympäristöasioissa ja silloin, kun aika on erityisen merkittävä tekijä asiassa, on tärkeää tarkistaa varhaisessa vaiheessa, että paikalliset, alueelliset ja kansalliset viranomaiset soveltavat asianmukaisesti kaikkia EU:n lainsäädännön mukaisia olennaisia menettelyvaatimuksia, ja tarvittaessa toteuttaa seikkaperäisiä tutkimuksia voimassa olevan lainsäädännön soveltamisesta ja vaikutuksesta kaiken tarvittavan tiedon saamiseksi,

R.

pitää mielessä, että on estettävä biologisen monimuotoisuuden vähenemisen jatkuminen korvaamattomasti erityisesti Natura 2000 -alueilla, ja ottaa huomioon jäsenvaltioiden sitoumuksen huolehtia luontotyyppidirektiivin (92/43/ETY) ja lintudirektiivin (79/409/ETY) mukaisten erityissuojelualueiden suojelusta,

S.

ottaa huomioon, että vetoomukset tuovat esiin EU:n lainsäädännön vaikutuksen EU:n kansalaisten jokapäiväiseen elämään, ja toteaa, että on tarpeen toteuttaa kaikki tarvittavat toimet kansalaisten EU-oikeuksien vahvistamisessa saavutetun edistyksen vakiinnuttamiseksi,

T.

ottaa huomioon, että vetoomusvaliokunta pyysi edellisessä toimintakertomuksessaan ja lausunnossaan komission vuosikertomuksesta yhteisön oikeuden soveltamisen valvonnasta, että sille annetaan säännöllisesti tiedot sellaisten rikkomusmenettelyjen vaiheista, joiden aihetta on käsitelty myös vetoomuksissa,

U.

pitää mielessä, että jäsenvaltioilla on ensisijainen vastuu EU:n lainsäädännön asianmukaisesta saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpanosta, ja toteaa, että monet jäsenvaltiot ovat olleet entistä enemmän mukana vetoomusvaliokunnan työssä vuonna 2009,

1.

pitää tervetulleena sujuvaa siirtymistä uudelle vaalikaudelle ja panee merkille, että parlamentin muista valiokunnista poiketen vetoomusvaliokunnan työstä siirtyi paljon uudelle vaalikaudelle, koska lukuisten vetoomusten käsittelyä ei ollut päätetty;

2.

panee tyytyväisenä merkille Lissabonin sopimuksen voimaantulon ja luottaa, että parlamentilla on mahdollisuus osallistua tiiviisti uuden kansalaisaloitteen kehittämiseen, jotta tämä väline voi täyttää täysin tarkoituksensa ja varmistaa avoimuuden ja tilintekovelvollisuuden lisääntymisen EU:n päätöksentekoprosessissa siten, että kansalaiset voivat ehdottaa parannuksia tai lisäyksiä EU:n lainsäädäntöön;

3.

panee tyytyväisenä merkille komission loppuvuodesta 2009 julkaiseman vihreän kirjan eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta (1) ensimmäisenä askeleena kohti käsitteen soveltamista käytännössä;

4.

huomauttaa, että parlamentti on saanut kampanjatyyppisiä vetoomuksia, joissa on yli miljoona allekirjoitusta, ja vaatii, että on varmistettava, että kansalaiset saatetaan täysin tietoisiksi tämäntyyppisen vetoomuksen ja kansalaisaloitteen erosta;

5.

palauttaa mieliin päätöslauselmansa kansalaisaloitteesta (2), josta myös vetoomusvaliokunta antoi lausunnon; vaatii komissiota vahvistamaan kattavat täytäntöönpanosäännöt, joissa kartoitetaan selkeästi asioiden käsittelyyn ja niitä koskevaan päätöksentekoon osallistuvien toimielimien asema ja velvoitteet;

6.

pitää tervetulleena perusoikeuskirjan Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä saamaa oikeudellista sitovuutta ja korostaa perusoikeuskirjan tärkeyttä perusoikeuksien selkeyttämiseksi ja niiden näkyvyyden lisäämiseksi kaikkien kansalaisten kannalta;

7.

katsoo, että sekä unionilla että sen jäsenvaltioilla on velvoite varmistaa, että perusoikeuskirjaan sisältyviä perusoikeuksia noudatetaan täysin, ja uskoo, että perusoikeuskirja auttaa unionin kansalaisuuden käsitteen kehittämisessä;

8.

uskoo, että kaikki tarvittavat menettelylliset toimenpiteet toteutetaan, jotta voidaan selvittää pikaisesti EU:n ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen liittymisen institutionaaliset näkökohdat, ja panee merkille vetoomusvaliokunnan aikomuksen myötävaikuttaa parlamentin työskentelyyn tässä asiassa;

9.

palauttaa mieliin aikaisemman pyyntönsä, että parlamentin ja komission asiasta vastaavien yksiköiden on tehtävä perusteellinen selvitys EU:n kansalaisten saatavilla olevista oikaisumenettelyistä, ja tähdentää, että on tärkeää jatkaa neuvotteluja tarkistetusta Euroopan parlamentin ja komission puitesopimuksesta, jotta EU:n kansalaisten etenkin EU:n kansalaisaloitteiden kautta lisääntyneet oikeudet otettaisiin täysin huomioon;

10.

panee tyytyväisenä merkille komission toimet nykyisten kansalaisten neuvontapalvelujen rationalisoimiseksi, jotta kansalaisille tiedotettaisiin heidän oikeuksistaan EU:ssa ja rikkomustapauksissa saatavilla olevista muutoksenhakukeinoista järjestämällä uudelleen asiaan liittyvät internetsivustot (kuten sisämarkkinoiden ongelmanratkaisuverkon SOLVITin ja Euroopan kuluttajakeskusten verkoston (ECC-Net) sivustot) EU:n pääsivuston osion ”Kansalaisten oikeudet EU:ssa” alle;

11.

huomauttaa, että parlamentti on toistuvasti kehottanut komissiota luomaan järjestelmän, jossa annetaan selkeät ohjeet kansalaisten saatavilla olevista eri valitusmekanismeista, ja uskoo tarvittavan lisätoimenpiteitä, joiden perimmäisenä tavoitteena on tehdä ”Kansalaisten oikeudet EU:ssa” -sivusta käyttäjäystävällinen keskitetty verkkopalvelupiste; odottaa vuonna 2010 odotettavissa olevia ensimmäisiä arvioita komission vuoden 2008 toimintasuunnitelman (3) toteuttamisesta;

12.

palauttaa mieliin päätöslauselmansa Euroopan oikeusasiamiehen vuosikertomuksesta 2008 ja rohkaisee vastikään uudelleen valittua oikeusasiamiestä jatkamaan työtä EU:n hallinnon avoimuuden ja vastuuvelvollisuuden lisäämiseksi ja sen varmistamiseksi, että päätökset tehdään mahdollisimman avoimesti ja mahdollisimman lähellä kansalaisia;

13.

vahvistaa päättäväisyytensä tukea oikeusasiamiestä hänen pyrkimyksissään tehdä työtään tunnetummaksi sekä paljastaa hallinnolliset epäkohdat EU:n toimielimissä ja torjua niitä; uskoo, että oikeusasiamies on arvokas tiedonlähde pyrittäessä yleisesti parantamaan EU:n hallintoa;

14.

panee merkille, että vuonna 2009 vastaanotetut vetoomukset, joista lähes 40:ä prosenttia ei otettu käsiteltäväksi, keskittyivät edelleen ympäristöön, perusoikeuksiin, oikeudellisiin kysymyksiin ja sisämarkkinoihin; toteaa, että maantieteellisesti useimmat vetoomukset koskivat koko unionia – seuraavina tulivat Saksaa, Espanjaa, Italiaa ja Romaniaa koskevat vetoomukset – mikä osoittaa, että kansalaiset todellakin tarkkailevat unionin työskentelyä ja kääntyvät sen puoleen, jotta se ryhtyisi toimenpiteisiin;

15.

antaa tunnustusta vetoomusten esittäjien ja vetoomusvaliokuntansa työlle unionin ympäristön suojelussa; panee tyytyväisenä merkille valiokunnan aloitteen tilata tutkimus luontotyyppidirektiivin soveltamisesta biologisen monimuotoisuuden kansainvälistä vuotta silmällä pitäen ja katsoo, että se on käyttökelpoinen väline biologista monimuotoisuutta koskevan EU:n tämänhetkisen strategian arvioinnissa ja uuden strategian laadinnassa;

16.

huomauttaa, että yhä useammat vetoomukset tuovat esiin ongelmia, joita oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen harjoittavat kansalaiset kohtaavat; toteaa, että näissä vetoomuksissa viitataan vastaanottavan jäsenvaltion käyttämään liian pitkään aikaan kolmannesta maasta peräisin olevien perheenjäsenten oleskelulupien myöntämisessä ja vaikeuksiin, jotka koskevat äänestysoikeuksien käyttöä ja tutkintojen tunnustamista;

17.

toistaa aikaisemmat kehotuksensa komissiolle, jotta se esittäisi tarkoituksenmukaisia ehdotuksia kuluttajansuojan ulottamiseksi suojelemaan pieniä yrityksiä sopimattomilta kaupallisilta menettelyiltä yrityshakemistoyhtiöiden harhaanjohtavia käytäntöjä koskevan päätöslauselmansa (4) mukaisesti, koska valiokunta saa edelleen vetoomuksia yrityshakemistoyhtiöiden huijausten uhreilta;

18.

myöntää komission keskeisen aseman vetoomusvaliokunnan työssä, sillä valiokunta on jatkuvasti komission asiantuntemuksen varassa vetoomuksia arvioidessaan, EU:n lainsäädäntöön kohdistuvia rikkomuksia kartoittaessaan ja oikaisua hakiessaan, ja tunnustaa komission pyrkimykset parantaa yleistä vastausaikaansa valiokunnan tutkimuspyyntöihin, jotta kansalaisten ilmoittamat tapaukset voidaan ratkaista mahdollisimman nopeasti;

19.

kannustaa komissiota puuttumaan asiaan varhaisessa vaiheessa aina, kun vetoomuksissa kerrotaan mahdollisista vahingoista erityissuojelualueille, ja muistuttamaan asianomaisia kansallisia viranomaisia näiden sitoumuksesta varmistaa Natura 2000 -verkostoon EY:n direktiivin 92/43/ETY (luontotyyppidirektiivi) nojalla kuuluvien alueiden loukkaamattomuus ja toimimaan tarvittaessa ennaltaehkäisevästi varmistaakseen EU:n lainsäädännön noudattamisen;

20.

toivottaa tervetulleeksi vastikään valitut komission jäsenet – etenkin toimielinten välisistä suhteista ja hallinnosta vastaavan komission jäsenen – ja uskoo, että he tekevät vetoomusvaliokunnan kanssa mahdollisimman tiivistä ja tehokasta yhteistyötä ja kunnioittavat sitä yhtenä tärkeimmistä yhteydenpitokanavista kansalaisten ja EU:n toimielinten välillä;

21.

pitää valitettavana, että komissio ei vielä ole vastannut valiokunnan toistuviin kehotuksiin, jotka koskevat avoinna oleviin vetoomuksiin liittyvien rikkomusmenettelyjen edistymisen virallista ja säännöllistä päivitystä; panee merkille, että rikkomusmenettelyjä koskevien komission päätösten kuukausittainen julkaiseminen – perussopimuksen 258 ja 260 artiklan mukaisesti – ei ole riittävä vastaus näihin pyyntöihin, vaikka onkin kiitettävää avoimuuden kannalta;

22.

uskoo, että rikkomusmenettelyjä koskevien tietojen etsiminen seuraamalla komission lehdistötiedotteita ja niiden sovittaminen yhteen vastaavien vetoomusten kanssa tuhlaisi tarpeettomasti valiokunnan aikaa ja resursseja etenkin monia toimialoja koskevien rikkomusten tapauksessa, ja pyytää komissiota tiedottamaan vetoomusvaliokunnalle kaikista sen kannalta merkityksellisistä rikkomusmenettelyistä;

23.

toistaa uskovansa, että EU:n kansalaisten olisi hyödyttävä samasta avoimuudesta komission taholta riippumatta siitä, tekevätkö he virallisen valituksen vai välittävätkö parlamentille vetoomuksen, ja kehottaa komissiota jälleen kerran varmistamaan, että vetoomusmenettelyn rooli sellaisten EU:n lainsäädännön rikkomusten julkituomisessa, joista myöhemmin käynnistetään rikkomusmenettelyjä, tuodaan paremmin esille;

24.

muistuttaa, että monissa tapauksissa vetoomuksissa paljastetaan ongelmia, jotka liittyvät EU:n lainsäädännön saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpanoon, ja myöntää, että rikkomusmenettelyjen käynnistäminen ei välttämättä tarjoa kansalaisille välittömiä ratkaisuja heidän ongelmiinsa menettelyjen keskimääräisen pituuden vuoksi;

25.

panee tyytyväisenä merkille komission pyrkimykset kehittää vaihtoehtoisia keinoja, joilla edistetään EU:n lainsäädännön tehokkaampaa täytäntöönpanoa, ja pitää tervetulleina sellaisten tiettyjen jäsenvaltioiden myönteistä asennetta, jotka toteuttavat tarvittavat toimenpiteet rikkomusten korjaamiseksi täytäntöönpanoprosessin varhaisessa vaiheessa;

26.

pitää tervetulleena jäsenvaltioiden lisääntynyttä osallistumista vetoomusvaliokunnan toimintaan ja niiden edustajien läsnäoloa kokouksissa; uskoo, että tällaista yhteistyötä olisi vahvistettava, koska jäsenvaltioiden viranomaiset ovat ensisijaisesti vastuussa EU:n lainsäädännön täytäntöönpanosta sen jälkeen, kun se on saatettu osaksi niiden oikeusjärjestystä;

27.

korostaa, että tiiviimpi yhteistyö jäsenvaltioiden kanssa on äärimmäisen tärkeää vetoomusvaliokunnan työlle; uskoo, että yksi ratkaisu voisi olla yhteistyön vahvistaminen kansallisten parlamenttien kanssa varsinkin Lissabonin sopimuksen yhteydessä;

28.

rohkaisee jäsenvaltioita valmistautumaan avoimempaan ja aktiivisempaan rooliin sellaisiin vetoomuksiin vastaamisessa, jotka liittyvät EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoon ja valvontaan;

29.

katsoo, että Lissabonin sopimuksen valossa Euroopan parlamentin vetoomusvaliokunnan olisi luotava läheisemmät työskentelysuhteet jäsenvaltioiden kansallisten ja alueellisten kansanedustuslaitosten vastaavien valiokuntien kanssa, jotta edistettäisiin keskinäistä ymmärrystä EU-kysymyksiä koskevista vetoomuksista ja varmistettaisiin nopein mahdollinen vastaus kansalaisille tarkoituksenmukaisimmalla tasolla;

30.

kiinnittää huomiota Espanjan laajan kaupunkirakentamisen vaikutuksesta antamansa päätöslauselman johtopäätöksiin ja pyytää Espanjan viranomaisia jatkamaan arviointien antamista toteutetuista toimenpiteistä nykyisen käytäntönsä mukaisesti;

31.

panee merkille niiden vetoomusten esittäjien kasvaneen määrän, jotka kääntyvät parlamentin puoleen korjatakseen ongelmia, jotka eivät kuulu EU:n toimivaltaan, kuten eläke-etuuksien laskeminen, kansallisten tuomioistuinten päätösten täytäntöönpano sekä kansallisten hallintojen passiivisuus; katsoo, että vetoomusvaliokunta on tehnyt parhaansa ohjatakseen nämä valitukset uudelleen toimivaltaisille kansallisille viranomaisille;

32.

uskoo, että vaikka internetin laajaan käyttöön olisi kannustettava, koska se helpottaa yhteydenpitoa kansalaisten kanssa, olisi löydettävä ratkaisu, jotta vältettäisiin valiokunnan kuormittaminen sellaisilla sille lähetetyillä asiakirjoilla, jotka eivät ole vetoomuksia; katsoo, että mahdollinen ratkaisu voisi löytyä parlamentin rekisteröintimenettelyn tarkistamisesta, ja kannustaa asiasta vastaavaa henkilökuntaa ohjaamaan kyseiset asiakirjat kansalaisten yhteydenotoista vastaavaan yksikköön eikä vetoomusvaliokunnalle;

33.

painottaa, että on jatkettava työtä vetoomusten käsittelyn avoimuuden lisäämiseksi siten, että sisäisesti parannetaan jatkuvasti sähköistä ePetition-sovellusta – joka tarjoaa parlamentin jäsenille suoran pääsyn vetoomusasiakirjoihin – ja ulkoisesti luodaan käyttäjäystävällinen, interaktiivinen vetoomusportaali, jonka avulla parlamentti voisi tehokkaammin tavoittaa kansalaiset ja valiokunnan äänestysmenettelyt ja vastuut tulisivat selvemmiksi yleisölle;

34.

kannustaa luomaan portaalin, jossa olisi saatavilla monivaiheinen interaktiivinen vetoomuksen tekemisen malli ja jossa voitaisiin antaa kansalaisille tietoa siitä, mitä parlamentille välitetyillä vetoomuksilla voidaan saavuttaa ja mitkä ovat parlamentin vastuualueet; katsoo, että portaalissa voisi myös olla linkkejä vaihtoehtoisiin oikaisukeinoihin EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla; kehottaa kuvaamaan unionin toimivallan eri alueita mahdollisimman yksityiskohtaisesti, jotta voidaan päästä eroon epätietoisuudesta EU:n ja jäsenvaltioiden toimivaltuuksista;

35.

myöntää, että tällaisen aloitteen täytäntöönpano ei ole ilmaista, mutta kehottaa asiaankuuluvia hallinnollisia yksiköitä työskentelemään vetoomusvaliokunnan kanssa sopivimpien ratkaisujen löytämiseksi, koska tällainen portaali olisi erityisen tärkeä ei ainoastaan parlamentin ja EU-kansalaisten yhteydenpidon parantamisessa vaan myös niiden vetoomusten määrän vähentämisessä, joita ei voida ottaa käsiteltäviksi;

36.

korostaa, että nykyistä sivustoa on parannettava välittömästi, kunnes resurssiongelmaan on löydetty tyydyttävä ratkaisu;

37.

pitää tervetulleena parlamentin uuden työjärjestyksen hyväksymistä ja vetoomusten käsittelyä koskevien sääntöjen tarkistamista; kannustaa sihteeristöä ja poliittisten ryhmien edustajia näiden työssä parlamentin jäsenille suunnatun tarkistetun oppaan laatimiseksi vetoomusvaliokunnan säännöistä ja sisäisistä menettelyistä, koska tämä asiakirja ei ainoastaan auttaisi jäseniä heidän työssään vaan lisäisi myös edelleen vetoomusmenettelyn avoimuutta;

38.

toistaa asiasta vastaaville hallinnollisille yksiköille esittämänsä kehotuksen toteuttaa tarvittavat toimet sellaisen sähköisen rekisterin luomiseksi, jonka kautta kansalaiset voivat työjärjestyksen 202 artiklan mukaisesti tukea vetoomusta tai vetää tukensa pois siltä;

39.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman ja vetoomusvaliokunnan mietinnön neuvostolle, komissiolle, Euroopan oikeusasiamiehelle, jäsenvaltioiden hallituksille, niiden vetoomusvaliokunnille ja oikeusasiamiehille tai vastaaville toimivaltaisille elimille.

2.12.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 351/29

A.

ottaa huomioon, että talouskriisi on johtanut EU:n jäsenvaltioiden työttömyysasteen jyrkkään nousuun, että tämän kehityksen vaikutukset ovat kohdistuneet suhteettomasti nuoriin, että nuorisotyöttömyys kasvaa keskimääräistä työttömyysastetta nopeammin ja että joulukuussa 2009 Euroopassa oli yli 5,5 miljoonaa työtöntä nuorta eli 21,4 prosenttia kaikista nuorista, mistä syntyy ristiriitainen tilanne, koska nuorison pitäisi väestön ikääntymisen vuoksi olla sosiaaliturvajärjestelmien kulmakivenä, mutta siitä huolimatta nuoret ovat taloudellisesti marginaalisessa asemassa,

B.

ottaa huomioon, että nuorilla on vain vähän mahdollisuuksia löytää vakituista normaalia työtä, että nuoret tulevat työmarkkinoille pääasiassa epätyypillisten, erittäin joustavien, turvattomien ja epävarmojen työn muotojen kautta (kuten marginaalinen osa-aikainen, tilapäinen tai määräaikainen työ) ja että todennäköisyys sille, että se johtaa vakituiseen työhön, on pieni,

C.

ottaa huomioon, että työnantajat näyttävät yhä useammin käyttävän harjoittelujaksoja korvaamaan normaalia työtä ja käyttävät siten hyväkseen ongelmia, joita nuorilla on työmarkkinoille pääsyssä; katsoo, että jäsenvaltioiden on puututtava kyseisiin nuorten hyväksikäyttömuotoihin ja poistettava ne tehokkaasti,

D.

ottaa huomioon, että Prahassa vuonna 2009 pidetyssä työllisyyttä käsitelleessä ylimääräisessä EU:n huippukokouksessa hyväksytyistä kymmenestä toimenpiteestä neljä koskee koulutusta, ammatillista koulutusta, elinikäistä oppimista, oppisopimuskoulutusta, liikkuvuuden helpottamista sekä työmarkkinoiden tarpeiden parempaa ennakointia ja ammattitaidon yhteensovittamista niihin,

E.

ottaa huomioon, että yhteiskunta joutuu maksamaan nuorison työttömyydestä ja vajaatyöllisyydestä kovan sosiaalisen ja taloudellisen hinnan, koska ne johtavat talouskasvun mahdollisuuksien menetykseen, infrastruktuuriin ja julkisiin palveluihin kohdistuvia investointeja vaikeuttavaan veropohjan kaventumiseen, kohoaviin sosiaalikuluihin, koulutus- ja ammattikoulutusinvestointien vajaakäyttöön sekä pitkäaikaistyöttömyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen riskiin,

F.

ottaa huomioon, että uusien sukupolvien on aikanaan vähennettävä nykyisen sukupolven aiheuttamaa valtavaa julkista velkaa,

G.

ottaa huomioon, että talous- ja väestöennusteiden mukaan EU:ssa syntyy tulevalla vuosikymmenellä 80 miljoonaa työpaikkaa, joista useimmat vaativat ammattitaidoltaan korkeatasoista työvoimaa; ottaa huomioon, että koko EU:ssa korkean ammattitaidon työntekijöiden työllisyysaste on noin 85 prosenttia, keskitason 70 prosenttia ja matalan 50 prosenttia,

H.

katsoo, että talouskasvu on olennaista työpaikkojen luomiselle, koska suurempi talouskasvu saa aikaan enemmän työllisyysmahdollisuuksia; ottaa huomioon, että yli 50 prosenttia uusista työpaikoista Euroopassa on pk-yritysten luomia,

I.

ottaa huomioon, että siirtyminen koulutuksesta työhön ja työpaikkojen välillä on rakenteellinen haaste nuorille kaikkialla EU:ssa; ottaa myös huomioon, että oppisopimuskoulutuksella on hyvin myönteinen vaikutus nuorten työllistymiseen ja että se mahdollistaa ennen kaikkea ammattitaidon ja erityisosaamisen hankkimisen suoraan yrityksen sisällä,

J.

katsoo, että koulutusohjelmia olisi parannettava huomattavasti ja että yliopistojen ja yritysten kumppanuuksia, tehokkaita harjoittelujärjestelmiä, lainoja uran kehittämistä varten ja työnantajien investoimista harjoitteluun olisi edistettävä,

K.

ottaa huomioon, että työmarkkinoille tulevat nuoret sekä sellaiset nuoret, joiden työnantaja vähentää työpaikkoja, kohtaavat usein ikään perustuvaa syrjintää; ottaa myös huomioon, että työttömyydestä ja köyhyydestä kärsivät todennäköisemmin nuoret naiset kuin nuoret miehet ja että nuoret naiset ovat nuoria miehiä useammin epävarmassa työsuhteessa tai tekevät pimeää työtä; mutta nykyisen talouskriisin aikana työttömyys on kuitenkin iskenyt ankarimmin nuoriin miehiin; ottaa huomioon, että vammaisilla nuorilla on vielä enemmän esteitä työmarkkinoille pääsyssä,

L.

ottaa huomioon, että kunnollinen työ auttaa nuoria siirtymään sosiaalietuuksien varassa elämisestä kohti itsenäisyyttä, auttaa heitä pääsemään köyhyydestä ja antaa heille mahdollisuuden osallistua taloudellisesti ja sosiaalisesti yhteiskunnan toimintaan; ottaa huomioon, että joissakin jäsenvaltioissa lainsäädännössä on ikäsyrjintää, koska tiettyjä nuorten oikeuksia on rajoitettu ainoastaan iän perusteella, esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa nuorten vähimmäispalkkatasot ovat muita alhaisempia, Ranskassa nuorten mahdollisuuksia saada yhteisvastuutuloa (Revenu de solidarité active) on rajoitettu ja Tanskassa nuorten työttömyyskorvaukset ovat muita alhaisemmat; katsoo, että vaikka tavoitteena on saada nuoret töihin, tällaisia menettelyjä ei voida hyväksyä ja että seuraukset saattavat olla halutun vastaisia, sillä näin saatetaan estää nuoria itsenäistymästä taloudellisesti erityisesti kriisin aikana, kun nuorisotyöttömyys on korkealla,

M.

katsoo, että Lissabonin strategian nuorisoon ja ammatillisen koulutuksen uudistamiseen liittyviä vertailuarvoja ei ole täysin saavutettu,

N.

ottaa huomioon, että joustoturva on ollut EU:n työmarkkinoiden yleinen strategia, jolla pyritään joustaviin ja luotettaviin sopimuksiin, elinikäiseen oppimiseen, aktiiviseen työmarkkinapolitiikkaan ja sosiaaliturvaan; katsoo, että kyseinen strategia on valitettavasti monissa maissa tulkittu kapeasti ”joustavuudeksi” ja että tavoitteesta on jätetty pois kokonaisvaltainen lähestymistapa ja työllisyysturva ja sosiaaliturva,

O.

ottaa huomioon, että Euroopan talousalue alkaa vuodesta 2020 lähtien kärsiä vakavasti väestörakenteen muutoksesta johtuvasta mittavasta ammattitaitoisen työvoiman puutteesta ja että tätä kehitystä voidaan torjua vain huolehtimalla riittävästä koulutuksesta sekä ammatti- ja uudelleenkoulutuksesta,

P.

katsoo, että pk-yritysten tärkeä asema EU:n taloudessa johtuu niiden suuresta määrästä ja niiden strategisesta tehtävästä työttömyyden torjumisessa,

1.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tarkastelemaan nuorisoa ja työttömyyttä oikeuksien pohjalta; katsoo, että nuorille tarjottavan kunnollisen työn laadullista puolta ei saa unohtaa, ja keskeisten työnormien ja muiden työn laatuun liittyvien normien, kuten työaika, minimipalkka, sosiaaliturva ja työterveys- ja turvallisuus, on oltava keskeisellä sijalla;

2.

kehottaa työpaikkoja lisäämättömän kasvun välttämiseksi neuvostoa ja komissiota määrittelemään EU:lle työllistämisstrategian, jossa yhdistyvät taloudelliset välineet ja työvoimapolitiikka ja johon sisältyy kunnianhimoisia nuorten työllistämisen vertailuperusteita; suosittelee vahvasti, että työllistämisstrategiassa keskitytään erityisesti vihreiden ja sosiaalitalouden alan työpaikkojen kehittämiseen ja taataan, että parlamentti on mukana päätöksentekoprosessissa;

3.

korostaa, että jäsenvaltioiden on tärkeää kehittää vihreitä työpaikkoja, esimerkiksi tarjoamalla koulutusta ympäristötekniikan alalla;

4.

kehottaa jäsenvaltioita luomaan tehokkaita kannustimia, esimerkiksi nuorille sellaiset työllistämistuet tai sosiaaliturvamaksut, jotka takaavat asianmukaiset elin- ja työolosuhteet; kehottaa kannustamaan julkisia ja yksityisiä työnantajia palkkamaan nuoria sijoittamalla varoja sekä korkeatasoisten työpaikkojen luomiseen nuorille että nuorten jatkuvaan kouluttamiseen ja heidän taitojensa kehittämiseen työsuhteen aikana sekä tukemalla nuorten yrittäjyyttä; viittaa pienten yritysten erityiseen ja tärkeään asemaan ammattitaidon ja perinteisen tietotaidon haltijoina; kannustaa takaamaan nuorille pääsyn äskettäin perustettuun eurooppalaiseen mikrorahoitusjärjestelyyn;

5.

pitää tärkeänä yrittäjäkasvatusta, joka on olennainen osa uudentyyppisiä työpaikkoja varten tarvittavien taitojen hankintaa;

6.

kehottaa jäsenvaltioita harjoittamaan nuorten koulutusta koskevaa kunnianhimoista politiikkaa;

7.

kehottaa komissiota edistämään ja tukemaan – ottaen huomioon jäsenvaltioiden myönteiset kokemukset koulujen, yliopistojen, yritysten ja työmarkkinaosapuolten välisistä kumppanuuksista – uusilla strategisilla kehitysaloilla pilottihankkeita, joissa tähdätään nuorten ja erityisesti naisten riittävään tieteelliseen ja teknologiseen valmennukseen yritysten innovoinnin ja kilpailukyvyn edistämiseksi ja käyttämään tähän tarkoitukseen stipendejä, korkeakoulutuksen alan oppisopimussuhteita sekä muita kuin epätyypillisiä työsopimuksia;

8.

kehottaa yliopistoja luomaan ajoissa yhteyksiä työnantajiin ja antamaan opiskelijoille mahdollisuuden oppia työmarkkinoilla tarvittavia valmiuksia;

9.

kehottaa jäsenvaltioita tutkimaan pk-yritysten hallinnollisten rasitteiden vähentämisen ja verojen alentamisen kaltaisia talouden elvyttämiseen tähtääviä laajoja toimenpiteitä kasvun aikaansaamiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi erityisesti nuorille;

10.

toivoo, että nuoret käyttävät mikroluottoja menestyksekkäästi; katsoo, että uusien yritysten perustajille on annettava johdonmukaista ja asiantuntevaa neuvontaa;

11.

kehottaa jäsenvaltioita harjoittamaan osallistavaa ja kohdennettua työvoimapolitiikkaa, jolla varmistetaan nuorten osallistuminen heitä arvostavalla tavalla ja tarjotaan heille mielekästä toimintaa esimerkiksi luomalla innostavia verkostoja, harjoittelumahdollisuuksia, joihin kuuluu taloudellinen tuki, jotta harjoittelijalla olisi mahdollisuus muuttaa ja asua harjoittelupaikan lähellä, sekä kansainvälisiä urakeskuksia ja nuorisokeskuksia, jotka tarjoavat yksilöllistä ohjausta esimerkiksi ammatillisesta järjestäytymisestä ja tietoja nuorten harjoitteluun liittyvistä oikeudellisista näkökohdista;

12.

myöntää, että nuorten on vaikea saada rahoitusta oman yrityksen perustamista ja kehittämistä varten; pyytää jäsenvaltioita ja komissiota ryhtymään toimenpiteisiin nuorten rahoituksen saannin helpottamiseksi ja nuorille suunnattujen yritysten perustamista ja kehittämistä koskevien ohjausohjelmien luomiseksi yhteistyössä yritysmaailman kanssa;

13.

kehottaa jäsenvaltioita edistämään koulunsa keskeyttäneiden osaamista innovatiivisilla hankkeilla ja parantamaan heidän valmiuksiaan päästä työmarkkinoille;

14.

kehottaa jäsenvaltioita koulutusjärjestelmien uudistamisen yhteydessä suunnittelemaan koulun ja työelämän välisen varhaisen yhteistyön muotoja; katsoo, että kunnat ja paikallistaso on otettava mukaan koulutuksen suunnitteluun, koska ne ovat verkostoituneet työnantajien kanssa ja tuntevat näiden tarpeet;

15.

kehottaa komissiota laajentamaan Euroopan sosiaalirahaston rahoitusvalmiuksia ja takaamaan varojen asianmukaisemman käytön, varaamaan vähintään 10 prosenttia rahaston varoista nuoriin kohdistuviin hankkeisiin sekä helpottamaan rahaston varojen saatavuutta; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita, etteivät ne vaarantaisi pienten ja innovatiivisten hankkeiden toteuttamista liiallisella valvonnalla ja että ne tarkastelisivat Youth in Action -ohjelman ja muiden vastaavien ohjelmien tehokkuutta ja lisäarvoa nuorten työllistymismahdollisuuksien kannalta; kehottaa jäsenvaltioita kohdistamaan enemmän varoja nuorille;

16.

kehottaa jäsenvaltioita tekemään yritysten ja oppilaitosten yhteistyöstä ensisijaisen tavoitteen, sillä se on oikea väline rakenteellisen työttömyyden torjumiseen;

17.

pyytää jäsenvaltioita tehostamaan pyrkimyksiään vähentää koulunkäynnin keskeyttämistä, jotta vuoteen 2012 mennessä saavutettaisiin EU:n vuoden 2020 tavoite siitä, että vain 10 prosenttia nuorista jättää koulun kesken; kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään koulun keskeyttämisen ja lukutaidottomuuden torjunnassa entistä laajempaa toimenpidevalikoimaa, kuten oppilasmäärien alentaminen luokissa, avun tarjoaminen oppilaille, joilla ei ole varaa suorittaa loppuun pakollista koulutusta, käytännön opetuksen painottaminen opetusohjelmissa, tukihenkilöiden käyttöönotto kouluissa ja koulunsa keskeyttävien välittömän seurannan järjestäminen; viittaa siihen, että Suomessa on onnistuttu alentamaan koulun kesken jättävien määrää tarkastelemalla yhdessä heidän kanssaan mahdollisuuksia lähteä uusille urille; pyytää komissiota koordinoimaan parhaiden käytäntöjen hanketta;

18.

kehottaa jäsenvaltioita lujittamaan koulutusjärjestelmän ja työelämän välisiä yhteyksiä sekä kehittämään välineitä, joilla voidaan ennustaa ammattitaidon ja valmiuksien kysyntää;

19.

vaatii varmistamaan, että kaikki lapset saavat alusta alkaen tarvitsemansa tuen, sekä takaamaan erityisesti, että kieliongelmista tai muista rajoituksista kärsiville lapsille annetaan kohdennettua tukea, jotta he saisivat mahdollisimman hyvät edellytykset koulutukseen ja työelämään;

20.

vaatii enemmän ja parempaa oppisopimuskoulutusta; viittaa ammatillisen koulutuksen kaksoisjärjestelmästä saatuihin myönteisiin kokemuksiin Saksan, Itävallan ja Tanskan kaltaisissa maissa, joissa järjestelmää pidetään tärkeänä osana nuorten siirtymisessä koulutuksesta työllisyyteen; kehottaa jäsenvaltioita tukemaan harjoittelujärjestelmiä ja kannustamaan yrityksiä tarjoamaan nuorille harjoittelupaikkoja myös kriisiaikana; korostaa asianmukaisen koulutuksen merkitystä yritysten tulevaisuudessa tarvitseman ammattitaitoisen työvoiman saamisen takaamisessa; painottaa, että oppisopimuskoulutuksella ei pitäisi korvata normaalia työtä;

21.

vaatii parempia ja varmempia harjoittelupaikkoja; kehottaa komissiota ja neuvostoa – koska ne ovat tiedonannossa KOM(2007)0498 sitoutuneet ehdottamaan ”aloitetta harjoittelujaksoja koskevaksi eurooppalaiseksi laatuperuskirjaksi” – laatimaan harjoittelupaikkojen vähimmäisnormeja koskevan Euroopan laatuperuskirjan, jolla varmistetaan harjoittelun koulutuksellinen arvo ja hyväksikäytön välttäminen ja jossa otetaan huomioon, että harjoittelu on osa koulutusta ja että sillä ei saa korvata todellisia työpaikkoja; katsoo, että vähimmäisnormien pitäisi sisältää työnkuvaus tai hankittavien pätevyyksien kuvaus, harjoittelun enimmäisaika, vähimmäiskorvaus, joka perustuu sen paikan elinkustannusten tasoon, jossa harjoittelu suoritetaan, sekä kansallisiin perinteisiin, työnalaan liittyvä vakuutus, sosiaaliturvaetuudet paikallisten normien mukaisesti ja selvä yhteys kyseessä olevaan koulutusohjelmaan;

22.

kehottaa komissiota tuomaan saataville kunkin jäsenvaltion harjoittelutilastoja, jotka sisältävät

ja tekemään vertailevan tutkimuksen EU:n jäsenvaltioiden nykyisistä erilaisista harjoittelujärjestelmistä;

23.

vaatii, että kukin jäsenvaltio valvoo sääntöjen noudattamista;

24.

pyytää jäsenvaltioita perustamaan eurooppalaisen järjestelmän, jolla voidaan todentaa ja tunnustaa oppisopimuskoulutuksessa ja työharjoittelussa hankitut tiedot ja taidot, mikä parantaa nuoren työvoiman liikkuvuutta;

25.

kehottaa suojelemaan nuoria julkisen ja yksityisen sektorin työnantajilta, jotka pystyvät kattamaan keskeistä työvoiman tarvettaan työkokemuksen hankkimiseen liittyvien järjestelmien sekä oppisopimuskoulutus- ja työharjoittelujärjestelmien kautta vähäisin kustannuksin tai täysin ilmaiseksi ja jotka käyttävät hyväksi nuorten oppimishalua antamatta nuorille tilaisuutta tulla palkatuksi normaaliin työsuhteeseen;

26.

korostaa tarvetta edistää nuorten työhön ja koulutukseen liittyvää liikkuvuutta jäsenvaltioissa ja tarvetta lisätä tutkintojen, taitojen ja pätevyyksien tunnustamista ja avoimuutta EU:ssa; pyytää tehostamaan ponnisteluja elinikäistä oppimista koskevan eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen ja ammatillisen koulutuksen laadunvarmistuksen eurooppalaisen viitekehyksen kehittämiseksi ja Leonardo da Vinci -toimintaohjelman vahvistamiseksi;

27.

kehottaa jäsenvaltioita yhdenmukaistamaan nopeammin omia tutkintoprofiilejaan ja EU:n tutkintoprofiileja, jotta nuorten liikkuvuutta koulutuksessa ja työelämässä voitaisiin lisätä entisestään;

28.

korostaa yksityisen sektorin oppilaitosten asemaa, koska yksityinen sektori on tavallisesti innovatiivisempi kurssien suunnittelussa ja joustavampi niiden tarjoamisessa;

29.

kehottaa jäsenvaltioita antamaan nuorille oppisopimuskoulutukseen, työharjoitteluun ja työkokemuksen hankkimiseen liittyvissä järjestelmissä täysimääräiset työsuhde- ja sosiaaliturvaoikeudet ja maksamaan tarvittaessa osan heidän sosiaaliturvamaksuistaan;

30.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan oppisopimuskoulutukseen, työharjoitteluun ja työkokemuksen hankkimiseen liittyvät järjestelmät sosiaaliturvajärjestelmän piiriin;

31.

kehottaa jäsenvaltioita vahvistamaan ensimmäisen ja toisen asteen oppilaitosten opinto-ohjausjärjestelmiä, joilla nuoria ja heidän perheitään autetaan valitsemaan opiskeluväyliä, jotka vastaavat nuorten todellisia valmiuksia, kykyjä ja tavoitteita, ja pienentämään tällä tavoin keskeyttämisten tai epäonnistumisten vaaraa;

32.

tunnustaa, että kriisiolosuhteissa nuoret hakeutuvat ja heitä tulisi kannustaa hakeutumaan koulutukseen; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan kaikkien tasaveroisen pääsyn koulutukseen takaamalla vähimmäisoikeuden ilmaiseen hyvin resursoituun koulutukseen esikoulusta yliopisto-opiskeluun asti ja varmistamalla, että nuorille opiskelijoille on tarjolla taloudellista tukea; kehottaa jäsenvaltioita investoimaan enemmän koulutukseen ja ammattikoulutukseen huolimatta verotulojen rajallisuudesta ja yhteiskunnallisista rajoitteista, hyväksymään eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen mahdollisimman nopeasti ja tarvittaessa perustamaan kansallisia ammattitaidon viitekehyksiä;

33.

muistuttaa, että Kööpenhaminan prosessin tavoitteena on kannustaa henkilöitä hyödyntämään (esimerkiksi koulussa, korkeakoulutuksessa, työpaikalla tai yksityisillä kursseilla) tarjolla olevia monipuolisia ammatillisen koulutuksen mahdollisuuksia;

34.

pyytää komissiota laajentamaan EU:n koulutusta ja ammattitaidon parantamista tukevia ohjelmia, kuten elinikäisen oppimisen ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Marie Curie- ja Erasmus Mundus -ohjelmat sekä tiedekasvatusaloite;

35.

kehottaa jäsenvaltioita perustamaan kansalliset nuorisotoimintaryhmät takaamaan paremman johdonmukaisuuden opetusjärjestelmän ja työmarkkinoiden välillä ja edistämään vahvempaa ja yhteistä vastuuta valtion, työnantajien ja yksityishenkilöiden välillä taitoihin investoinnissa; kehottaa jäsenvaltioita huolehtimaan, että kaikissa kouluissa on neuvontapalveluja, joilla autetaan siirtymistä koulutuksesta työmarkkinoille ja edistetään yhteistyötä julkisten ja yksityisten toimijoiden välillä;

36.

pitää äärimmäisen tärkeänä, että koulutusjärjestelmää sopeutetaan nopeasti muuttuvien työmarkkinoiden ja uusien ammattien tarpeisiin;

37.

pitää kielten oppimista olennaisen tärkeänä tekijänä, joka helpottaa nuorten pääsyä työmarkkinoille ja edistää heidän liikkuvuuttaan ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia;

38.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita antamaan nuorille tietoa kysynnästä työmarkkinoilla, mikä edellyttää, että otetaan käyttöön sopivia arviointijärjestelmiä, joilla seurataan ammattialojen kehitystä; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään eri elämänvaiheita korostavia politiikkoja ja strategioita, joissa koulutus ja työllisyys yhdistyvät paremmin, joissa turvalliset siirtymiset on avainasemassa ja joihin liittyy jatkuva työvoiman ammattitaidon parantaminen tarjoamalla opiskelijoille työmarkkinoilla tarvittavia avaintaitoja;

39.

kehottaa komissiota tehostamaan työtään ammattipätevyyksien tunnustamiseksi, mukaan lukien epävirallinen oppiminen ja työkokemus, nuorten liikkuvuuden tukemiseksi;

40.

kehottaa jäsenvaltioita edistämään epävirallisen ja arkioppimisen yhteydessä hankittujen opintosuoritusten tunnustamista, jotta nuoret voivat paremmin osoittaa hankkimansa koulutuksen ja pätevyyden, kun sitä vaaditaan heidän etsiessään työtä työmarkkinoilta;

41.

kehottaa lisäämään ammatillisen koulutuksen tukea ja arvostusta;

42.

kehottaa komissiota yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa tarkistamaan joustoturvastrategiaa siten, että siirtymävaiheen turvallisuus on toimintaohjelmassa etusijalla, nuorten liikkuvuutta tuetaan ja heidän pääsyään työmarkkinoille helpotetaan; korostaa, että joustavuus ilman sosiaaliturvaa ei ole kestävä tapa torjua nuorten työmarkkinoilla kohtaamia ongelmia, vaan päinvastoin mahdollisuus kiertää nuorten työhön ja sosiaaliturvaan liittyviä oikeuksia;

43.

vetoaa jäsenvaltioihin, jotta nämä sisällyttäisivät joustoturvan kaikki neljä osa-aluetta kansallisiin nuorisotyöllisyysstrategioihinsa seuraavasti:

44.

kehottaa jäsenvaltioita ja työmarkkinaosapuolia varmistamaan, että nuoret pääsisivät laadukkaisiin töihin eivätkä joutuisi ”epävarmuusloukkuun”; pyytää lisäksi jäsenvaltioita ja työmarkkinaosapuolia yhteistyössä komission kanssa laatimaan ja panemaan täytäntöön nykyisiin kansallisiin lakeihin perustuvia parempia normeja, jotka suojaavat epävarmoissa tai heikkolaatuisissa työpaikoissa työskenteleviä;

45.

kehottaa komissiota arvioimaan nuorisotyöttömyyden ja sukupolvien välisen tasa-arvoisuuden pitkän aikavälin vaikutuksia;

46.

korostaa, että kaikissa työpaikoissa tarvitaan vahvaa ja jäsenneltyä työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua nuorten työntekijöiden suojelemiseksi hyväksikäytöltä ja usein epävarmalta tilapäiseltä työltä; korostaa, että työmarkkinaosapuolten on käsiteltävä nuorten työntekijöiden erityistarpeita;

47.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tekemään enemmän varmistaakseen, että yhdenvertaista kohtelua työssä koskeva direktiivi, jolla ikään perustuva syrjintä kielletään työelämässä, on saatettu asianmukaisesti osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä ja pannaan täytäntöön tehokkaasti; katsoo, että on tehtävä paljon enemmän sen varmistamiseksi, että sekä työntekijät että työnantajat ovat tietoisia tämän lainsäädännön mukaisista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan;

48.

kehottaa jäsenvaltioita ja työmarkkinaosapuolia toteuttamaan strategioita, joiden avulla nuorille tiedotetaan ja heitä perehdytetään työntekijöiden oikeuksiin ja vaihtoehtoisiin tapoihin päästä työmarkkinoille;

49.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään työelämän ja koulutuksen lähentymistä, jotta voidaan luoda erilaisia koulutusohjelmia, kuten sellaisia kaksitahoisia koulutusohjelmia, joissa yhdistyvät teoreettinen tietämys ja käytännön kokemus, jotta nuoret voivat hankkia tarvitsemaansa yleistä ja erityistä osaamista; kehottaa lisäksi komissiota ja jäsenvaltioita panostamaan ammatillista koulutusta, teknisiä opintoja ja yrittäjyyttä koskevan tiedotuskampanjan järjestämiseen, jotta näitä ei pidettäisi enää huonompina valintoina vaan tilaisuutena elvyttää EU:n taloutta ja saada tekniselle alalle lisää sinne kaivattuja työntekijöitä, joiden kysyntä kasvaa tuntuvasti;

50.

kehottaa jäsenvaltioita ja työmarkkinaosapuolia panostamaan vahvemmin sellaisten ohjelmien suunnitteluun ja täytäntöönpanoon, joilla helpotetaan nuorten työmarkkinoille pääsyä aktiivisen työllisyyspolitiikan avulla, etenkin korkean nuorisotyöttömyyden alueilla ja aloilla;

51.

kehottaa jäsenvaltioita lieventämään nuorisotyöttömyyden vaikutuksia näiden sukupolvien eläkeoikeuksiin ja kannustamaan nuoria pitkään kouluttautumiseen ottamalla opiskeluajat täysimääräisesti huomioon eläkeoikeuksien määrittämisessä;

52.

kehottaa työmarkkinaosapuolia tehostamaan toimia, joilla tiedotetaan nuorille heidän oikeudestaan osallistua sosiaaliseen vuoropuheluun, ja vauhdittamaan tämän merkittävän työvoiman osan osallistumista sitä edustavien elinten toimintaan;

53.

vaatii komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että nuorisoon kohdistuvaa kansallista lainsäädäntöä ja erityisesti yhdenvertaista kohtelua työssä koskevaan direktiiviin (2000/78/EY) perustuvaa kansallista lainsäädäntöä ei käytetä nuorten syrjimiseksi sosiaalietuuksien saamisessa; katsoo, että on tehtävä paljon enemmän sen varmistamiseksi, että sekä työntekijät että työnantajat ovat tietoisia tämän lainsäädännön mukaisista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan;

54.

pyytää jäsenvaltioilta riittäviä aloitteita, joilla taataan, että maahanmuuttajanuoret oppivat uuden kotimaansa kielen, että heidän alkuperämaassaan hankkimansa pätevyydet tunnustetaan ja että he saavat avaintaitoja koskevaa opetusta voidakseen kotiutua yhteiskuntaan ja osallistua työmarkkinoille;

55.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tarjoamaan nuorille vanhemmille kohtuullisin kustannuksin asianmukaisia ja parempia lasten päivähoitomahdollisuuksia, esimerkiksi kokopäiväkouluja, ja helpottamaan näin heidän ja erityisesti äitien osallistumista työmarkkinoille;

56.

pyytää, että nuorille vanhemmille annettaisiin jäsenvaltioissa riittävää tukea päivähoito- tai päiväkotipalvelujen muodossa, jotta heitä ei estettäisi osallistumasta työmarkkinoille;

57.

kehottaa jäsenvaltioita ryhtymään lyhyen aikavälin toimiin, joissa keskitytään työttömiin nuoriin miehiin aloilla, joihin kriisi on vaikuttanut, unohtamatta pitkän aikavälin ongelmia, joita nuorilla naisilla on työmarkkinoille pääsyssä;

58.

vaatii jäsenvaltioita hyödyntämään positiivista syrjintää nuorten hyväksi niillä työmarkkina-aloilla, joilla nuoret ovat aliedustettuina, jotta aiemman ikäsyrjinnän vaikutuksia voitaisiin korjata ja päästäisiin todelliseen monimuotoiseen työvoimaan, ja vaatii tekemään tarvittaessa vammaisia nuoria koskevia kohtuullisia mukautuksia; viittaa hyviin kokemuksiin positiivisen syrjinnän käytöstä syrjinnän torjunnassa;

59.

korostaa tarvetta laatia vammaisille erityisohjelmia, joiden tavoitteena on lisätä heidän mahdollisuuksiaan päästä työmarkkinoille;

60.

korostaa, että on tärkeää tukea niiden nuorten harjoittelujaksoja ja liikkuvuutta, jotka osallistuvat taidekasvatuksen alan, kuten elokuvan, musiikin, tanssin, teatterin tai sirkuksen alan koulutukseen tai toimiin;

61.

katsoo, että olisi lisättävä tukea eri aloilla, kuten sosiaali-, kulttuuri- ja urheilualalla toteutettaville vapaaehtoisohjelmille;

62.

kehottaa kaikkia aloja perustamaan sukupolvien välisiä kumppanuuksia yrityksiin ja organisaatioihin ja tällä tavoin luomaan vireää tietojen ja kokemusten vaihtoa sekä kokoamaan eri sukupolvien kokemukset yhteen tuottavalla tavalla;

63.

toteaa, että nuorten on tärkeää saavuttaa taloudellinen itsenäisyys, ja kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikilla nuorilla on yksilöllinen oikeus kunnollisiin tuloihin, jotka turvaavat heille mahdollisuudet olla taloudellisesti riippumattomia;

64.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että nuoret voisivat halutessaan saada tehokasta tukea erityisesti ammatinvalinnassa, oikeuksiensa tuntemisessa ja vähimmäistulonsa hallinnassa;

65.

ehdottaa, että neuvosto ja komissio loisivat eurooppalaisen nuorisotakuun sen varmistamiseksi, että kaikille nuorille EU:ssa tarjottaisiin työtä, oppisopimuskoulutusta, lisäkoulutusta tai työn ja koulutuksen yhdistelmää neljän kuukauden enimmäistyöttömyysjakson jälkeen;

66.

suhtautuu myönteisesti edistymiseen pyrkimyksissä määritellä Eurooppa 2020 -strategia, mutta pitää valitettavana sitä, ettei Lissabonin strategiaa eikä varsinkaan eurooppalaista nuorisosopimusta ja siihen sisältyviä nuoriin liittyviä vertailuperusteita ole arvioitu julkisesti ja avoimesti, ja pahoittelee, että työmarkkinaosapuolia, kansalaisyhteiskuntaa ja nuorisojärjestöjä ei kuultu riittävästi Eurooppa 2020 -strategiaa laadittaessa;

67.

kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön ja arvioimaan uusia sitovia nuorisoa koskevia vertailuperusteita; kehottaa komissiota arvioimaan nykyisiä nuorisoa koskevia vertailuperusteita ja nuorisotakuuta vuosittain tulosten ja edistyksen esittelemiseksi sellaisten tilastotietojen pohjalta, jotka on eritelty ja jaoteltu paremmin ennen kaikkea sukupuolen ja ikäryhmän mukaan;

68.

kehottaa neuvostoa ja komissiota sopimaan ja toteuttamaan uusia parempia hallinto- ja tietovälineitä nuorisotyöllisyyteen kohdistuvaan työhön;

69.

ehdottaa perustettavaksi EU:n pysyvää nuorisotyöryhmää, jossa nuorisojärjestöt, jäsenvaltiot, komissio, Euroopan parlamentti ja työmarkkinaosapuolet seuraisivat nuorisotyöllisyyden kehitystä, loisivat toimialojen rajat ylittäviä toimintatapoja, jakaisivat esimerkkejä parhaista käytännöistä ja tekisivät aloitteita uudesta toiminnasta;

70.

pitää tärkeänä, että nuoret otetaan mukaan koulutuspolitiikan suunnitteluun, jotta heidän tarpeensa voidaan ottaa paremmin huomioon; suosittaa, että komissio kuulee kansallisten nuorisoneuvostojen edustajia nuorten prioriteettien selvittämiseksi;

71.

kehottaa jäsenvaltioita arvioimaan toiminnan vaikutuksia nuorisoon, ottamaan nuoret mukaan kaikkiin prosesseihin ja perustamaan nuorisoneuvostoja seuraamaan nuorisoon liittyvää toimintaa;

72.

kehottaa Euroopan unionin toimielimiä antamaan hyvän esimerkin poistamalla Internet-sivuiltaan ilmoitukset palkattomasta harjoittelusta ja maksamaan

73.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

2.12.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 351/39

A.

toteaa, että epätyypilliset työsuhteet ovat yleistyneet merkittävästi vuodesta 1990 ja että nykyisen talouskriisin vuoksi menetetyt työpaikat ovat pääosin kuuluneet epätyypillisiin työsuhteisiin; ottaa huomioon, että niin sanotuilla epätyypillisillä työsuhteilla tarkoitetaan (uusia) sopimusmuotoja, jotka täyttävät yhden tai useamman seuraavista tunnusmerkeistä: osa-aikatyö, tilapäinen työ, määräaikainen työ, kotona työskentely sekä etätyö, osa-aikatyö, jossa enintään 20 työtuntia viikossa,

B.

toteaa, että joustavan työsuhteen tarvetta on korostettu useaan otteeseen,

C.

toteaa, että maailmanlaajuistuminen ja teknologian nopea kehitys ovat johtamassa talouden kauaskantoiseen rakenneuudistukseen, mikä tuo muutoksia työsuhteisiin ja työtehtävien sisältöön, yhä uusien yhden hengen itsenäisten yritysten perustamisia kaikilla aloilla ja ikäryhmissä, minkä vuoksi työsuhde on määriteltävä uudelleen vääristymien (kuten näennäistä itsenäistä ammatinharjoitusta koskevan ilmiön) välttämiseksi,

D.

huomauttaa, että rahoitus- ja talouskriisi, joka on johtanut vakavaan työllisyyskriisiin ja lukuisien työpaikkojen menetykseen, on lisännyt työmarkkinoiden epävakautta sekä köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä erityisesti valmiiksi haavoittuvassa asemassa ja heikommassa asemassa olevien työntekijöiden osalta,

E.

toteaa, että työssäkäyvien ihmisten köyhyys on lisääntynyt, ja heitä on jo 8 prosenttia Euroopan työvoimasta, ja matalapalkkaisten osuus on tällä hetkellä noin 17 prosenttia,

F.

katsoo, että olisi kehitettävä merkittävä ja täydentävä EU:n strategia, jossa keskitytään tehokkaaseen hallinnointiin ja toisiaan tukevien talous-, ympäristö-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkojen sekä yrittäjyyden yhdistelmään, ja tämän olisi noudatettava Euroopan työllisyysstrategiaa, jonka tavoitteena on saada jäsenvaltiot pyrkimään kohti yhteisiä tavoitteita, jotka keskittyvät neljään periaatteeseen eli työllistyvyyteen, yrittäjyyteen, sopeutumiskykyyn sekä yhtäläisiin mahdollisuuksiin,

G.

toteaa, että koko EU:n työttömyysaste on noussut 10 prosenttiin (2009) ja että huippulukema saavutetaan todennäköisesti vasta vuoden 2011 alkupuoliskolla,

H.

huomauttaa, että työllisyyden muutosten erittely koulutusasteen mukaan osoittaa matalan taitotason työntekijöiden työvoimaosuuden laskeneen viime vuosina,

I.

toteaa, että vuosittain keskimäärin 20–25 prosenttia kaikista työntekijöistä Euroopassa vaihtaa työpaikkaa,

J.

ottaa huomioon, että työttömistä suuri osa työllistyy, sillä kolmasosa työttömistä ja 10 prosenttia työvoimaan kuulumattomista löysi työpaikan vuoden kuluessa, mutta tästä huolimatta merkittävä määrä työntekijöitä, erityisesti epätyypillisessä työsuhteessa olevia, menettää samanaikaisesti työpaikkansa löytämättä uutta,

K.

toteaa, että koko EU:ssa 45 prosenttia kaikista työttömyysjaksoista kestää yli vuoden, kun Yhdysvalloissa vastaava luku on noin 10 prosenttia,

L.

ottaa huomioon, että työntekijöiden vaihtuvuus on yleisempää naisten kuin miesten keskuudessa (viiden prosenttiyksikön ero) ja nuorten työntekijöiden (alle 24-vuotiaiden) keskuudessa ja että se vähenee koulutusasteen noustessa, mikä osoittaa, että työpaikan vaihtuminen on useimmiten pakko eikä valinta ja liittyy lyhytkestoisiin ja epävarmoihin sopimuksiin ja että usein nuoret eivät löydä koulutustaan vastaavaa työpaikkaa,

M.

toteaa, että arvioiden mukaan yhdellä kuudesta työntekijästä on hoitovelvollisuuksia vanhoja tai apua tarvitsevia sukulaisia tai ystäviä kohtaan,

N.

huomauttaa, että pimeä työ on yleistynyt joissakin jäsenvaltioissa, mikä saattaa johtaa vakaviin taloudellisiin – erityisesti verotuksellisiin – sosiaalisiin ja poliittisiin ongelmiin,

O.

toteaa, että joustoturvan arviointi on monimutkaista ja että sitä on lähestyttävä kokonaisvaltaisesti erityisesti niiden muutosten valossa, joita nykyinen kriisi voi aiheuttaa yritysten toimintatapoihin kannustamalla niitä tosiasiallisesti solmimaan yhä huonommin suojattuja ja erittäin epävarmoja työsuhteita,

P.

toteaa, että naisten ja miesten tasa-arvoisia mahdollisuuksia on edistettävä aktiivisesti työllisyyspolitiikan yhteydessä ja että on edistettävä työelämän, koulutuksen ja perhe-elämän yhteensovittamisen sekä syrjimättömyyden periaatteita,

Q.

huomauttaa, että työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu on kehittynyt eri tavoin eri puolilla Eurooppaa, mutta lisääntyneet talous- ja rahoitusvaikeudet ovat yleisesti tehostaneet kolmikantavuoropuhelua,

R.

panee merkille, että työehtosopimusneuvottelut ovat yleisin tapa määrittää palkkoja Euroopassa, sillä kahteen kolmesta työntekijästä sovelletaan työehtosopimusta joko yrityksen tai sitä korkeammalla tasolla,

S.

toteaa, että EU:n työ- ja sosiaaliministerien epävirallisessa kokouksessaan Berliinissä 19. tammikuuta 2007 antamien päätelmien mukaan ”Euroopassa tarvitaan enemmän ja yhteisiä pyrkimyksiä hyvän työn edistämiseksi; hyvä työ merkitsee työntekijöiden oikeuksia ja osallistumista, oikeudenmukaista palkkausta, työturvallisuuden ja työterveyden suojelua sekä työn perheystävällistä järjestämistä; hyvät ja oikeudenmukaiset työolosuhteet sekä riittävä sosiaaliturva ovat välttämättömiä Euroopan unionin kansalaisten hyväksynnän kannalta”,

T.

katsoo, että hyvän työn käsitteen on toimittava perustavaa laatua olevana ohjeena Euroopan työllisyysstrategian seuraavassa vaiheessa,

1.

pyytää kevään 2010 Eurooppa-neuvostolta selkeitä ohjeita ja konkreettisia toimia ihmisarvoisten ja laadukkaiden työpaikkojen turvaamiseksi sekä kestävien työmahdollisuuksien luomiseksi kunnianhimoisen EU 2020 -strategian yhteydessä niin, että otetaan huomioon kriisin vaikutus talouteen, yhteiskuntaan ja työmarkkinoihin;

2.

kehottaa komissiota arvioimaan joustoturvavaltuuskunnan toimia; kehottaa jäsenvaltioita panemaan joustoturvaperiaatteet täytäntöön tasapainoisemmin ja oikeudenmukaisemmin ja huomauttaa, että vastavuoroinen oppiminen ja hyvien käytäntöjen vaihto sekä avoin koordinointimenetelmä ovat olennaisia välineitä jäsenvaltioiden erilaisten periaatelinjausten koordinoinnissa; huomauttaa kuitenkin, että avointa koordinointimenetelmää voitaisiin parantaa ja sen hallinnointia on lujitettava tehokkuuden lisäämiseksi;

3.

panee merkille, että työmarkkinoilla on monenlaisia työhön liittyviä perinteitä, sopimusmuotoja ja liiketoimintamalleja, ja korostaa, että tässä monimuotoisessa ympäristössä on asetettava etusijalle eurooppalaisten mallien ja työntekijöiden vakiintuneiden oikeuksien suojelu; suosittaa omaksumaan uusien työllisyysstrategioiden laadinnassa sellaisen alhaalta ylöspäin suuntautuvan lähestymistavan, joka auttaa edistämään kaikilla tasoilla työskentelevien poliittisten elinten ja sosiaaliviranomaisten vuoropuhelua ja osallistumista näihin toimiin;

4.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tunnustamaan itsenäisten freelance-työntekijöiden erityisaseman ja tukemaan näitä hyvin tärkeänä voimana talouden elpymisessä, sillä freelance-työ on tapa päästä työmarkkinoille tai vaihtoehto niille; panee merkille, että itsenäisen työskentelyn suosio kasvaa erityisesti nuorten työntekijöiden ja naisten keskuudessa sekä siirtymänä työstä eläkkeelle; katsoo, että itsenäisiä freelancereita olisi kohdeltava ainutlaatuisena mikroyritysten alaryhmänä, ja kehottaa toteuttamaan toimia sääntelystä aiheutuvan taakan minimoimiseksi ja kannustamaan ja tukemaan itsenäisiä freelancereita käynnistämään/kasvattamaan itsenäisiä freelance-yrityksiä sekä edistämään tämän ryhmän elinikäistä oppimista;

5.

korostaa itsenäisen ammatinharjoittamisen merkitystä erityisesti mikro- ja pienyrityksille ja korostaa omanlaisensa vapaan ammatinharjoittamisen rakenteiden merkitystä; korostaa, että termillä vapaan ammatin harjoittaja tarkoitetaan yksinomaan kuulumista tiettyä pätevöitymistä edellyttävään ammattiin, jota samalla voidaan harjoittaa itsenäisesti;

6.

katsoo, että kaikkien työntekijöiden tietyt keskeiset oikeudet on taattava riippumatta työntekijän asemasta; suosittelee, että työlainsäädännön uudistuksessa – siltä osin kuin se on tarpeen – keskitytään laajentamaan kiireesti epätyypillisissä työsuhteissa olevien suojelua, ryhmittelemään epätyypilliset sopimukset yksinkertaistamisen vuoksi, saamaan aikaan pysyviä tavanomaisia työsuhteita, selkiyttämään palkansaajien tilannetta sekä toteuttamaan ennaltaehkäiseviä toimia epätyypillisissä työsuhteissa olevien terveyden ja turvallisuuden osalta, ryhtymään toimiin pimeän työn torjumiseksi, tukemaan uusien työpaikkojen luomista, myös epätyypillisten työsuhteiden, sekä helpottamaan siirtymistä erilaisten työsuhteen muotojen ja työttömyyden välillä siten, että edistetään erityisten työllisyystukien, elinikäisen oppimisen, uudelleen kouluttautumisen ja työssäoppimisen kaltaisia toimia; kannustaa ryhtymään toimiin, jotta voidaan selkiyttää palkansaajien tilannetta, ja kehottaa komissiota laatimaan selkeät suuntaviivat työsuhteiden ulottuvuudesta, kuten ILO suosittelee vuoden 2006 suosituksissaan;

7.

panee tyytyväisenä merkille, että tietyt jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön säännöksiä, joilla annetaan hoivavelvollisille työntekijöille mahdollisuus sovittaa yhteen virkavelvollisuuksia koskeva vastuunsa joustavammin työjärjestelyin; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan hoivavelvollisia aktiivisesti työpaikoilla joustavin työoloin, joihin sisältyy lomaoikeudet, joustavat, osa-aikaiset ja etätyötä koskevat työjärjestelyt, mikä antaisi yhä useammalle hoivavelvolliselle mahdollisuuden jäädä tai palata palkkatyöhön kaikissa jäsenvaltioissa;

8.

panee merkille Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tekemän erottelun epätyypillisen ja hyvin epätyypillisen työsuhteen välillä; uskoo, että monet epätyypillisen työsuhteen muodot ovat hoitajille, opiskelijoille ja muille lyhyisiin työsuhteisiin ja osa-aikatyöhön turvautuville merkittäviä tapoja ansaita esimerkiksi lisätuloja; korostaa, että on hyvin tärkeää turvata epätyypillisissä työsuhteissa olevien vähimmäisoikeudet ja suojata näitä hyväksikäytöltä;

9.

kehottaa jäsenvaltiota edistämään siirtymistä tuottaviin ja palkitseviin laadukkaisiin työpaikkoihin ja kehittämään työlainsäädännön säännöksiä, jotka turvaavat tehokkaasti epätyypillisissä työsuhteissa olevien ihmisten oikeudet, ja varmistamaan yhdenvertaisen kohtelun kokoaikaisten yleisten työsuhteiden työntekijöiden kanssa työntekijöiden suojelun enimmäistason perusteella;

10.

suosittelee, että epätyypillisten sopimusten nojalla työskenteleviin työntekijöihin sovellettaisiin EU:n nykyisiä direktiivejä, jotka kattavat EU:n eri työntekijäluokat, kuten työaikadirektiiviä (93/104/EY), direktiiviä vuokratyöstä (2008/104/EY), direktiiviä osa-aikatyöstä (97/81/EY) ja neuvoston direktiiviä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta (1999/70/EY);

11.

panee merkille, että suuntaus epätyypillisten työsuhteiden yleistymiseen on vahvasti sukupuoli- ja ikäsidonnaista, sillä naispuoliset ja vanhemmat mutta myös nuoret työntekijät ovat suhteettomasti edustettuina epätyypillisissä työsuhteissa; panee merkille, että joillakin aloilla rakennemuutos on nopeaa; kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota tutkimaan tämän kehityksen syitä sekä torjumaan vastaavilla aloilla tätä epätasapainoa tarkoituksenmukaisilla soveltuvilla toimenpiteillä siten, että helpotetaan siirtymistä pysyvään työhön ja erityisesti edistetään toimenpiteitä miesten ja naisten työ, perhe- ja yksityiselämän yhteensovittamiseksi sekä kiinnitetään enemmän huomiota työntekijöiden edustajien kanssa yrityksissä käytävään työmarkkinaosapuolten vuoropuheluun, samoin kuin seuraamaan mainittujen toimenpiteiden onnistumista ja tekemään niitä tunnetuiksi; kehottaa lisäksi komissiota ja jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, ettei epätyypillisiin työsopimuksiin turvautumisen taustalle kätkeytyisi pimeitä työsuhteita, vaan että se edistää taitojen vaihdon kautta nuorten ja työttömien tehokasta integrointia työmarkkinoille tarjoamalla työntekijöille ja yrityksille sekä työllistyvyyttä että kilpailukykyä edistäviä turva- ja joustojärjestelyjä;

12.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan direktiivin 97/81/EY ja määräaikaisesta työstä annetun direktiivin 1999/70/EY tehokkaamman täytäntöönpanon ottaen erityisesti huomioon syrjimättömyyden perusperiaatteen; korostaa koulutuksen ja elinikäisen oppimisen merkitystä työstä toiseen siirtymisessä, mikä on erityisen merkittävää määräaikaisissa työsuhteissa oleville;

13.

korostaa, että epätyypillisten työsuhteiden toistumisen on oltava henkilökohtainen valinta eikä se saa johtua tietyille ryhmille yhä korkeammiksi käyvistä työmarkkinoille pääsyn esteistä tai saatavilla olevien laadukkaiden työpaikkojen puutteesta; panee merkille, että erityisesti työhön sijoittumista edistävien sosiaalisten yritysten monin tavoin heikommassa asemassa oleville työntekijöille henkilökohtaisesti räätälöimät epätyypilliset työsopimukset voivat olla vaihtoehto, sillä ne tarjoavat ensimmäisen askeleen työelämään;

14.

pitää vuokratyötä koskevan direktiivin 2008/104/EY antamista myönteisenä ja kehottaa panemaan sen pikaisesti täytäntöön;

15.

katsoo, että epätyypillisten työsuhteiden sopimuksiin on liitettävä samanlainen oikeus koulutukseen kuin vakituisilla työntekijöillä; korostaa, että epätyypilliset työsuhteet voivat olla mahdollisuus, mikäli niihin kuuluu asianmukainen suojelu ja mikäli ne tarjoavat mahdollisuuden saada tukea sosiaaliturvan ja työntekijöiden oikeuksien aloilla sekä vakituisen ja suojellun työpaikan saamiseksi, mutta ne on yhdistettävä sellaisten työntekijöiden tukemiseen, jotka ovat siirtymässä työpaikasta tai työmarkkina-asemasta toiseen; pitää valitettavana, että tämä unohdetaan usein;

16.

kannustaa jäsenvaltioita kehittämään hyvissä ajoin aktiivisia toimintalinjoja, jotta työmarkkinoille palaavilla työntekijöillä, erityisesti naisilla, olisi oikeus yksilölliseen tukeen aikana, jonka he tarvitsevat parantaakseen koulutustaan ja/tai ammattipätevyyttään (ja/tai suuntautuakseen uudelleen); toteaa, että työttömiä olisi tuettava sekä sosiaaliturvatoimia sisältävän vankan järjestelmän että aktiivisia poliittisia toimia sisältävän tehokkaan järjestelmän avulla, jotta he voisivat palata työmarkkinoille pikaisesti, vaikka heidän aikaisemmat työsuhteensa olisivat olleet epätyypillisiä, sillä tärkeää on pitää ihmiset työmarkkinoilla ja edistää siirtymistä kohti ihmisarvoisia, pysyviä, suojattuja ja laadukkaita työmuotoja; jos paluu perustuu epätyypilliseen sopimukseen, sopimuksen on taattava hyvin säännellyt ja turvalliset työolosuhteet;

17.

kehottaa komissiota analysoimaan ja seuraamaan työmarkkinaosapuolten avustuksella kansallisen aktivointipolitiikan yhteydessä kehitettyjä erityyppisiä välineitä;

18.

kehottaa EU:ta ja jäsenvaltioita torjumaan työmarkkinaosapuolten avustuksella tehokkaasti pimeää työtä erityisesti ennaltaehkäisyn ja varoittavien rangaistusten avulla, ja katsoo, että pimeän työn vastaisten strategioiden määrittäminen myös Euroopan tasolla voi auttaa torjumaan pimeää työtä ja vähentämään turvattomia, erityisen epätyypillisiä työsuhteita; on sitä mieltä, että pimeän työn torjuntaa on täydennettävä toimenpiteillä kannattavien ja kestävien työllistymismahdollisuuksien luomiseksi ja ihmisten tukemiseksi avoimille työmarkkinoille pääsemisessä;

19.

korostaa, että on luotava laadukkaita, kestäviä ja varmoja työpaikkoja – tarvittaessa sellaisen koulutusjakson jälkeen, jonka tavoitteena on kestävä, kokoaikainen työsuhde – myös vihreitä ja valkoisia (terveydenhoitoalan) työpaikkoja, sekä varmistettava sosiaalinen yhteenkuuluvuus;

20.

korostaa, että kaikki epätyypillisen työsuhteen muodot eivät välttämättä johda epävakaaseen, turvattomaan ja muuhun kuin vakinaiseen työllisyyteen, jossa sosiaaliturvan taso on alhaisempi, palkat matalia ja pääsy jatkokoulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen rajoitetumpaa; korostaa kuitenkin, että tällaiset epävarmat työsuhteen muodot liittyvät usein epätyypillisiin sopimusjärjestelyihin;

21.

korostaa, että korkeasta työttömyydestä ja työmarkkinoiden segmentoitumisesta on selvittävä antamalla kaikille työntekijöille yhtäläiset oikeudet ja panostamalla uusien työpaikkojen luomiseen, ammattitaitoon ja elinikäiseen oppimiseen; kehottaa tämän vuoksi jäsenvaltioita poistamaan kaikki epävarmojen työsuhteiden muodot;

22.

korostaa, että epävarmojen työsuhteiden poistaminen edellyttää jäsenvaltioilta voimakasta sitoutumista asianmukaisten ponnahduslautojen tarjoamiseen työmarkkinapolitiikassa, jotta epävarmoista työsuhteista voidaan siirtyä pysyviin, vahvempien työntekijän oikeuksien ja sosiaaliturvan työsuhteisiin;

23.

korostaa, että Euroopan unioni on sitoutunut tavoitteeseen mahdollistaa työ- ja yksityiselämän yhteensovittaminen; arvostelee kuitenkin sitä, että komissio ja jäsenvaltiot eivät ole toteuttaneet merkittäviä ja tehokkaita toimia sitoumuksen noudattamiseksi käytännössä;

24.

korostaa, että työ- ja yksityiselämän entistä parempi yhteensovittaminen on parhaiten toteutettavissa uudistamalla vakiomuotoisia työsopimuksia: pääsääntöisesti pysyvät sopimukset lyhyemmästä kokopäivätyöstä sekä säännöt osa-aikatyöstä, jotta osa-aikaisesti työskentelyä toivoville tarjotaan ainoastaan todellista ja sosiaalisesti suojattua osa-aikatyötä (15–25 tuntia viikossa); korostaa, että kokopäivätyö ja osa-aikatyö on asetettava samoihin asemiin, kun on kyse tuntipalkoista, oikeudesta koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen, uramahdollisuuksista ja sosiaalisesta suojelusta;

25.

katsoo, että on välttämätöntä ajantasaistaa joustoturvaa koskevaa pohdintaa Euroopan laajuisesti nykyisen kriisin pohjalta siten, että voidaan lisätä tuottavuutta ja parantaa työpaikkojen laatua takaamalla työpaikkojen turva ja suojelu sekä työntekijöiden oikeudet siten, että tuetaan erityisesti henkilöitä, jotka ovat muita heikommassa asemassa työmarkkinoilla, ja antamalla samalla yrityksille organisatorista joustoa, jota tarvitaan työpaikkojen luomiseksi tai vähentämiseksi vastauksena markkinoiden muuttuviin tarpeisiin; katsoo, että joustoturvaperiaatteiden oikeudenmukainen ja tasapainoinen täytäntöönpano voi auttaa vahvistamaan työmarkkinoita rakennemuutosten tapauksessa; katsoo lisäksi, että joustavuutta ja turvallisuutta koskevat vaatimukset sekä aktiivinen työmarkkinapolitiikka eivät ole toistensa vastaisia, vaan ne voivat olla toisiaan vahvistavia, jos politiikka on määritelty oikeudenmukaisesti siten, että työmarkkinaosapuolten, hallitusten ja unionin toimielinten näkemyksiä on pidetty samanarvoisina, mikä yhdistetään vastavuoroiseen oppimiseen ja hyvien toimintatapojen vaihtoon; on sitä mieltä, että nämä vaatimukset eivät ole tulleet riittävästi esiin Euroopan työllisyyden kasvun tuloksissa viime vuosina;

26.

huomauttaa jatkuvasti kasvavasta ongelmasta, joka koskee näennäisesti itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivia henkilöitä, jotka heidän työnantajansa pakottaa usein työskentelemään huonoissa olosuhteissa; katsoo, että näennäisesti itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivien henkilöiden työkapasiteettia hyödyntäville työnantajille on myös asetettava seuraamuksia;

27.

katsoo, ettei joustoturva voi toimia asianmukaisesti ilman vahvaa sosiaaliturvaa ja tukea työmarkkinoille palaamiseksi ja että nämä ovat olennaisia osatekijöitä siirtymävaiheissa opinnoista työhön, työpaikasta toiseen ja työstä eläkkeelle;

28.

kehottaa komissiota jatkamaan työtä joustoturvaa koskevien toimien tasapainoista toteuttamista varten tekemällä analyysia jäsenvaltioissa tähän mennessä aikaansaaduista tuloksista, jotta voidaan varmistaa, että joustoturvaa koskeviin toimiin on liitetty asianmukaisesti työntekijöiden turvaa koskevia järjestelyjä, sekä avustamalla jäsenvaltioita ja työmarkkinaosapuolia joustoturvaa koskevien periaatteiden toteuttamisessa sen varmistamiseksi, että periaatteissa noudatetaan sosiaalista säännöstöä Euroopan laajuisesti ja otetaan huomioon erilaisten työmarkkinoiden erityispiirteet, työpoliittisiin toimiin ja työehtosopimuksiin liittyvät erilaiset perinteet sekä jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmien rakenteet; panee lisäksi merkille, että keskinäinen oppiminen ja hyvien käytäntöjen vaihto sekä avoin koordinointimenetelmä ovat keskeisiä välineitä jäsenvaltioiden erilaisten strategisten lähestymistapojen yhteensovittamisessa;

29.

katsoo, että etenkin nykyisessä taloustilanteessa on entistä tärkeämpää tehdä yhteenveto joustoturvan soveltamisesta jäsenvaltioissa ja että työmarkkinaosapuolet tukevat työlainsäädännön ja työmarkkinoiden uudistuksia vain, jos niillä pyritään myös vähentämään tehokkaasti erilaista kohtelua eri sopimustyyppien välillä; huomauttaa, että joustoturvaperiaatteiden soveltaminen edellyttää asianmukaista sosiaalista suojelua, jolla varmistetaan, että ihmiset voivat elää ja kehittyä, samoin kuin erityistä tukea työnhakijoille ja kaikkiin työsuhdetyyppeihin sovellettavaa lujaa työlainsäädäntöä, jonka perustana on selkeä toimielinjärjestelmä, ja katsoo, että niitä on täydennettävä yhä voimakkaammin suojelumekanismein vaikeuksien välttämiseksi;

30.

korostaa, että vaadittaessa työelämän joustavuuden lisäämistä raja tulee vastaan silloin, kun se rajoittaa kohtuuttomasti elin- ja kehitysmahdollisuuksia ja vaikeuttaa voimakkaasti perheen perustamista ja elatusta, omaisista huolehtimista ja osallistumista yhteiskuntaelämään;

31.

korostaa joustoturvan turvanäkökohdan merkitystä, sillä tällä on tarjottava tukea työnhakuun siirtymävaiheessa oleville työntekijöille ja varmistettava näille inhimilliset elinolot; katsoo, että tukeen on sisällyttävä riittäviä koulutustoimenpiteitä, jotka antavat ihmisille mahdollisuuden mukautua työmarkkinoiden tarpeisiin;

32.

katsoo, että yritykset pelkäävät pysyvää yhteensopimattomuutta omien tarpeidensa ja työnhakijoiden pätevyyden välillä, niillä ei ole mahdollisuuksia saada luottoa työntekijöiden palkkaamiseksi ja investointien tekemiseksi ja ne eivät investoi riittävästi työmarkkinoihin, ja korostaa, että näinä talouskriisin aikoina on tärkeää kehittää pitkän aikavälin visio Euroopan tuotantojärjestelmälle; katsoo, että olisi luotava yrityksille suosiollinen ympäristö, varmistettava riittävät taloudelliset resurssit ja tarjottava hyvät työolot sekä parannettava työlainsäädännön soveltamisalan, kattavuuden ja täytäntöönpanon avoimuutta ja oikeusvarmuutta sekä työnantajien että työntekijöiden kannalta;

33.

korostaa pimeän työn ennaltaehkäisemisen, paljastamisen ja sanktioimisen merkitystä; kehottaa komissiota kehittämään konkreettisia aloitteita, myös erityisiä sääntöjä postilaatikkoyritysten torjumiseksi, säännöksiä yhteisestä ja vakavasta vastuusta aliurakointiketjuissa sekä EU:n erillisviraston perustamisesta pimeän työn ennaltaehkäisemiseksi ja paljastamiseksi;

34.

katsoo, että talous- ja rahoituskriisin vuoksi joissakin jäsenvaltioissa yritykset eivät kykene löytämään työmarkkinoilla kaikkein sopivimpia sopimusmuotoja, joiden avulla voitaisiin turvata niiden joustavuustarpeet, jotta ne voisivat vastata markkinoiden kysynnän odottamattomiin heilahteluihin, sekä tarpeet, jotka liittyvät kustannusten hillitsemiseen ja työntekijöiden turvallisuuden suojeluun;

35.

vaatii nykyaikaisten työjärjestelyjen yhteydessä ottamaan käyttöön joustavia ja turvallisia sekä yhdenvertaisen kohtelun varmistavia sopimusjärjestelyjä; on vakuuttunut, että toistaiseksi voimassa olevien työsopimusten olisi edelleen oltava pääasiallinen työsuhteen muoto, ja katsoo, että työn nykyaikaisessa organisoinnissa on asianmukaista laatia sopimuksia, jotka ovat joustavia työn suorittamiseen liittyvissä menettelytavoissa ja turvallisia oikeuksien turvaamisen kannalta; tunnustaa, että sekä yritysten että työntekijöiden hyväksynnän saamiseksi on ratkaisevan tärkeää luoda toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia varten oikeudelliset puitteet, joissa ratkaistaan niiden kytkeytyminen joustoturvan käsitteeseen kansallisessa työoikeudessa;

36.

paheksuu voimakkaasti sitä, että säännöllisiä työsuhteita korvataan perusteettomasti epätyypillisillä työsuhteen muodoilla, joissa työolot ovat huonommat ja epävarmemmat kuin säännöllisissä työsuhteissa, mikä tapahtuu kansalaisten, työntekijöiden ja kilpailijoiden kustannuksella; korostaa, että tällainen perusteeton käytäntö on ristiriidassa Euroopan sosiaalisen mallin kanssa ja voi horjuttaa sen asemaa, ja kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota pyrkimään kaikin mahdollisin keinoin torjumaan tämä perusteeton käytäntö pysyvästi;

37.

on vakaasti sitä mieltä, että jäsenvaltioiden erilaiset perinteet huomioon ottaen kaikissa työsuhteen muodoissa olisi noudatettava tiettyjä perusoikeuksia, joihin olisi sisällyttävä elinkustannukset kattava palkka sekä sukupuoleen tai etniseen alkuperään perustuvien erojen poistaminen, asianmukainen sosiaaliturva, syrjimättömyys ja tasa-arvoinen kohtelu työhönotossa ja työssä, koulutuksessa ja uran etenemisessä, työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelu sekä työ- ja lepoaikaa koskevat määräykset, eläkeoikeudet, yhdistymis- ja edustamisvapaus, neuvotteluoikeus ja oikeus yhteisiin toimiin sekä oikeus koulutukseen ja uran eteneminen sekä suojelu työn menettämisen varalta;

38.

kehottaa EU:ta ja jäsenvaltioita tehostamaan panostustaan ammattitaitoon ja koulutukseen vakaiden ja kestävien työsuhteiden tukemiseksi; kehottaa jäsenvaltioita sen vuoksi panostamaan ihmisiin toteuttamalla tehokkaasti ja rahoittamalla markkinoiden tarpeisiin vastaavia elinikäisen oppimisen strategioita sekä tunnustamalla muut kuin muodollisen pätevyyden ja taidot noudattaen samalla elämänkaariajattelua; kehottaa lisäksi jäsenvaltioita toteuttamaan kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla toimenpiteitä sen takaamiseksi, että jokaisella koulusta lähtevällä nuorella on pääsy joko työpaikkaan tai jatko-opintoihin tai ammatilliseen koulutukseen;

39.

kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan toimintalinjoja, joiden avulla ihmiset, myös heikoimmat ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevat, voivat todella päästä työmarkkinoille ja voivat entistä paremmin sovittaa yhteen joustavan työ-, yksityis- ja perhe-elämän, varmistamalla laajaa tukea yhtäläisille mahdollisuuksille sekä kaikille tässä tarkoituksessa tarpeellisille palveluille esimerkiksi äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaiden sekä joustavien työaikojen kaltaisin tukitoimenpitein ja kohtuuhintaisten ja helposti saatavilla olevien päivähoitopalvelujen tarjonnalla;

40.

kehottaa jäsenvaltioita laatimaan politiikkaa, jolla pyritään luomaan uusia työllistymismahdollisuuksia; on tietoinen vastuusta ja riskeistä, joita tällaisten, myös epätyypillisten sopimusten kattamien työpaikkojen luojat kohtaavat;

41.

kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan toimenpiteitä, joiden avulla henkilön on mahdollista palata työelämään vanhempainvapaan jälkeen, tarvittaessa siten, että hän saa koulutusta, jolla hänen taitonsa ajantasaistetaan;

42.

suosittelee vahvasti, että EU:n työllisyysaloitteeseen sisällytetään työttömien tueksi varhaisvaiheen toimet, jotka toteutetaan silloin, kun työpaikkoja tosiasiallisesti menetetään, jotta voidaan vähentää työmarkkinoilta syrjäytymisen vaaraa ja jotta estetään ihmisten henkisen pääoman menettäminen;

43.

kehottaa jäsenvaltioita vahvistamaan erityisesti matalan taitotason työntekijöiden tukijärjestelyjä edistämällä työllistymispolkuun perustuvaa lähestymistapaa, henkilökohtaista neuvontaa, työntekijöiden intensiivistä (uudelleen)koulutusta, tukityöllistämistä sekä itsenäisille ammatinharjoittajille ja yrityksille tarjottavaa starttirahaa; korostaa kuitenkin painokkaasti, että nämä tuet on laadittava siten, että säännöllisten työpaikkojen syrjäyttäminen ei ole mahdollista;

44.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita poistamaan hallinnollista rasitusta sieltä, missä se ei palvele työntekijöiden suojelua, jotta voidaan helpottaa varsinkin pk-yritysten liiketoimintaympäristöä, mutta korostaa, että on tärkeää varmistaa, ettei tämä vaikuta millään tavalla palkkatyöntekijöiden terveyteen tai turvallisuuteen; huomauttaa, että koska pk-yrityksiä on paljon, niillä on EU:ssa tärkeä asema työttömyyden torjunnassa; korostaa, että on tärkeää laatia sellaisia työttömyystoimia, joissa otetaan huomioon pk-yritysten tarpeet ja niiden toiminta-alue;

45.

kehottaa jäsenvaltioita tiedottamaan joustoturvaa koskevan pohdinnan ja sen toteutustapojen täytäntöönpanon tilanteesta;

46.

pahoittelee neuvoston ja komission kapeaa lähestymistapaa joustoturvaan; kehottaa komissiota ja neuvostoa sitoutumaan hyvää työtä koskevaan esityslistaan ja sisällyttämään sen yhdennettyjen suuntaviivojen ja Euroopan työllisyysstrategian seuraavaan sukupolveen: työntekijöiden työturvan ja työn turvallisuuden edistäminen, oikeuksiin perustuva lähestymistapa aktiiviseen työmarkkinapolitiikkaan ja elinikäiseen oppimiseen, kattava työterveys ja -turvallisuus, kaikkien universaalit ja yhtäläiset sosiaaliset ja työntekijän oikeudet, työ- ja perhe-elämän tasapaino sekä työelämän ja vapaa-ajan yhteensovittaminen ja työpaikkojen laadun ja työhyvinvoinnin parantaminen;

47.

kehottaa jäsenvaltioita sallimaan irtisanomiset pelkästään taloudellisin perustein vasta sen jälkeen, kun kaikki mahdollinen on tehty työntekijöiden sopeuttamiseksi ja kouluttamiseksi;

48.

katsoo, että työmarkkinaosapuolten aseman muodollinen tunnustaminen uudessa perussopimuksessa on edistysaskel, sillä sopimuksessa tunnustetaan työmarkkinaosapuolten itsenäisyys ja vahvistetaan niiden merkitys työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun edistämisessä, ja korostaa tässä yhteydessä alakohtaisen työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun erityismerkitystä, sillä siinä on edustettuna jo 40 alaa;

49.

on kuitenkin huolissaan Euroopan unionin tuomioistuimen hiljattain asioissa Laval, Rüffert, Viking ja Luxemburg antamien tuomioiden vaikutuksista yhdistymisvapauteen ja vapauteen toimia työolojen parantamiseksi;

50.

katsoo, että kasvua ja työllisyyttä käsittelevän kolmikantahuippukokouksen tunnustaminen institutionaaliseksi elimeksi edistää työmarkkinaosapuolten osallistumista EU:n talouspolitiikkaan;

51.

pitää Euroopan ja kansallisten työmarkkinaosapuolten sekä kansalaisyhteiskunnan järjestöjen panosta EU 2020 -strategian toteuttamisessa erityisen tärkeänä, jotta voidaan saavuttaa työllisyystavoitteet ja saattaa ajan tasalle ja panna täytäntöön joustoturvaa koskeva suunnitelma;

52.

kehottaa komissiota ja kansallisia työmarkkinaosapuolia kantamaan vastuunsa ”sivullisia” (epätyypillisissä tai hyvin epätyypillisissä työsuhteissa olevia) kohtaan ja varmistamaan, että heidän oikeutensa ja sosiaalisen suojelun vaatimuksensa vastaavat ”sisäpiiriläisten” oikeuksia ja sosiaalisen suojelun vaatimuksia;

53.

kehottaa Euroopan ja kansallisen tason työmarkkinaosapuolia tukemaan panostusta markkinoiden vaatimuksiin vastaaviin oppimisen strategioihin ja arvostaa työmarkkinaosapuolten neuvotteluissa jo aikaansaatuja toimintapuitteita osaamisen ja pätevyyksien elinikäiseksi kehittämiseksi;

54.

katsoo, että työmarkkinoihin osallistaviin toimenpiteisiin tai työmarkkinoille siirtymiseen/palaamiseen valmistaviin toimenpiteisiin osallistuvien henkilöiden ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjen, jotka tarjoavat heille näitä palveluja tai edustavat heitä, olisi osallistuttava heitä koskevan politiikan muotoiluun, täytäntöönpanoon ja toteuttamiseen;

55.

panee merkille, että työmarkkinaosapuolten ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjen osallistuminen päätöksentekoon ja täytäntöönpanoon vaihtelee suuresti eri jäsenvaltioissa, mutta yleensä suuntauksena on yhä useamman välineen käyttö periaatetavoitteiden saavuttamiseksi; katsoo, että työmarkkinaosapuolten saaman yhteiskunnallisen ja institutionaalisen tunnustuksen laatua olisi parannettava entisestään kansallisesti ja sitä olisi lisättävä, koska se on tärkeä tekijä niiden panostuksen laadussa; korostaa erityisesti, että työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun laatu vaihtelee suuresti eri maissa ja eri aloilla, ja vaatii painokkaasti työmarkkinaosapuolia kehittämään todellista ”sosiaalista kumppanuutta” kaikilla tasoilla;

56.

katsoo, että työehtosopimusneuvottelut ovat osoittautuneet tehokkaaksi välineeksi työllisyyden ylläpitämisessä ja että työnantajat ja työntekijät voivat niiden avulla löytää tehokkaita ratkaisuja taloudellisessa taantumassa; panee tässä yhteydessä merkille työmarkkinaosapuolten voimakkaan yksimielisyyden merkityksen kansallisissa järjestelmissä, joissa työlainsäädännön suojelu on vähimmäistasoa;

57.

on vakuuttunut siitä, että työmarkkinaosapuolten menestyksekäs vuoropuhelu työpaikoilla riippuu suuresti työntekijöiden edustuksen mahdollisuuksista tarjota laadukasta tietoa, säännöllistä koulutusta ja riittävästi aikaa;

58.

on vakuuttunut siitä, että hallituksilla on ratkaiseva rooli luotaessa edellytyksiä osallistaville ja tehokkaille työehtosopimusneuvotteluille sekä kattaville kolmikantarakenteille, jotta työmarkkinaosapuolet voidaan ottaa institutionaalisesti vakiintuneella ja merkittävällä tavalla sekä tasa-arvoisesti mukaan päätöksentekoon kansallisten käytäntöjen ja perinteiden mukaisesti;

59.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle, sosiaalisen suojelun komitealle, Euroopan työllisyyskomitealle sekä jäsenvaltioiden ja ehdokasvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

2.12.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 351/48

A.

ottaa huomioon, että komission vihreässä kirjassaan painottama aloite tarjoaa tilaisuuden yhteisön toimintaan biojätehuollon alalla,

B.

ottaa huomioon, että biojätteen asianmukainen käsittely tuo mukanaan paitsi ympäristöetuja niin myös sosiaalisia ja taloudellisia etuja,

C.

ottaa huomioon, että jätteistä annetun puitedirektiivin 2 artiklan 4 kohdan mukaan erityisdirektiiveillä voidaan antaa tiettyjen jätelajien käsittelyä koskevia erityisiä tai täydentäviä säännöksiä,

D.

ottaa huomioon että kaatopaikoista annettu direktiivi 1999/31/EY ei sisällä riittäviä välineitä orgaanisten jätteiden kestävää käsittelyä varten,

E.

panee merkille biojätehuoltoa koskevien säännösten hajanaisuuden ja katsoo, että nykyiset säädökset eivät ole riittäviä tehokkaalle biojätehuollolle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi; korostaa, että tämän vuoksi tarvitaan erityisdirektiivi biojätehuollosta; korostaa, että biojätehuoltoa koskevien hajanaisten säännösten kokoaminen samaan säädökseen merkitsisi jo sinällään sitä, että toisaalta lainsäädäntö on toimivaa ja sääntely entistä parempaa ja toisaalta yksinkertaista ja entistä selvempää ja että seuranta ja täytäntöönpanon valvonta ja oikeusvarmuus ovat entistä paremmat, millä varmistetaan julkisten ja yksityisten sijoittajien luottamus pitkällä aikavälillä,

F.

ottaa huomioon Barcelonassa 15. helmikuuta 2010 pidetyn konferenssin, jossa käsiteltiin biojätteen kierrätystä Euroopassa ja johon osallistuivat neuvosto, komissio ja Euroopan parlamentti (13), ja konferenssin päätelmät, joiden mukaan on luotava biojätettä koskeva eurooppalainen lainsäädäntökehys, koska nyt on ratkaiseva hetki edistää asiaa koskevaa sääntelyä,

G.

katsoo, että biojätettä koskevan eritysdirektiivin olisi oltava tarpeeksi joustava kattaakseen käytettävissä olevat eri jätehuoltovaihtoehdot ja että on otettava huomioon suuri joukko erilaisia muuttujia ja paikallisia näkökohtia,

H.

panee merkille kussakin jäsenvaltiossa hyvin erilaisilla toimintatavoilla hallinnoitavien biojätteiden hyödyntämättömän potentiaalin; katsoo, että kyseisiä jätteitä on tarpeen käsitellä entistä paremmin resurssien tehokkaan ja kestävän hallinnan aikaansaamiseksi; katsoo, että olisi lisättävä biojätteen erilliskeräystä, jotta voidaan saavuttaa kierrätystä ja uusiutuvia energialähteitä koskevat tavoitteet ja edistää näin EU 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamista erityisesti strategian johtoajatuksena olevan luonnonvarojen tehokkaan hyödyntämisen puitteissa,

I.

katsoo, että erilliskeräyksen ansiosta on mahdollista käsitellä optimaalisesti varsinkin tietyntyyppistä biojätettä, kuten kuluttajien ja catering-alan keittiöjäte sekä kertakäyttöastioita käyttävien ravintoloiden biohajoava ja kompostoitava jäte,

J.

katsoo, että orgaanisen jätteen kompostointi mahdollistaa yhteisön aloitteen (edelläkävijämarkkinat) piiriin jo kuuluvien biohajoavien ja kompostoitavien tuotteiden kierrätyksen,

K.

katsoo, että on syytä määritellä biojätteen käsittelyä ja kompostin laatua koskevat EU-laatuvaatimukset; katsoo, että kompostin laatuvaatimusten sääntelyllä, mukaan luettuna kokonaisvaltainen strategia, jolla varmistetaan jäljitettävyys, laatu ja turvallinen käyttö, voidaan saada kuluttajat luottamaan tuotteeseen; katsoo, että komposti olisi luokiteltava laatunsa mukaisesti niin, että kompostin käytöstä ei aiheudu haittaa maaperälle ja pohjavedelle eikä varsinkaan erityisesti kyseisestä maaperästä saataville maataloustuotteille,

L.

katsoo, että huonosti toteutuneet tavoitteet biojätteen ohjaamisessa pois kaatopaikoilta tarvitsevat toteutuakseen lisää lainsäädännöllisiä suuntaviivoja,

M.

katsoo, että saatetaan tarvita suojatoimenpiteitä varmistamaan, että kompostin käyttö ei johda maaperän tai pohjaveden pilaantumiseen,

N.

katsoo, että olisi tarkasteltava ja arvioitava mahdollisuuksia käyttää huonolaatuista kompostia niin että ei vahingoiteta ympäristöä tai ihmisten terveyttä, ja että jos EU:n tasolla määritellään asianmukaisesti huonolaatuisen kompostin käyttömahdollisuudet sekä se, milloin kompostia pidetään tuotteena ja milloin jätteenä, jäsenvaltioiden olisi helpompi tehdä kompostin käyttöä koskevia päätöksiä,

O.

ottaa huomioon, että luonnonvaroja tehokkaasti hyödyntävä Eurooppa on yksi Eurooppa 2020 -strategian johtoajatuksista ja että siksi olisi kannustettava luonnonvarojen tehokkaaseen hyödyntämiseen; katsoo, että biojätteen kierrätys lisää osaltaan luonnonvarojen tehokasta hyödyntämistä,

P.

ottaa huomioon, että kostea biojäte alentaa jätteenpolton tehokkuutta; katsoo, että biojätteen polttamiseen kannustetaan epäsuorasti direktiivissä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä; katsoo, että biojätteellä voidaan paremmin edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa, jos se kierrätetään kompostiksi maaperän laadun parantamiseksi ja hiilidioksidin talteenottamiseksi, mihin ei tällä hetkellä kannusteta sähkön tuottamisesta uusiutuvista energialähteistä annetussa direktiivissä,

Q.

ottaa huomioon, että anaerobinen mädätys biokaasun tuottamiseksi on tehokas tapa ottaa talteen energiaa ja että lietettä voidaan käyttää kompostin tuottamiseen,

R.

katsoo, että asianmukaisen biojätehuollon päätavoitteena on oltava lopputulos, mikä tarkoittaa, että voidaan pitää avoimina biojätehuollon kaikkia teknisiä vaihtoehtoja innovoinnin, tieteellisen tutkimuksen ja kilpailukyvyn edistämiseksi,

S.

katsoo, että kierrätysyhteiskuntaan siirtymisen, vähähiilisen talouden kehittämisen ja alan ekologisesti kestävien työpaikkojen luomiseen liittyvän potentiaalin välillä on merkittäviä synergiavaikutuksia ja että siksi on tarpeen kohdentaa varoja tutkimukseen, joka koskee biojätteen keräyksestä ja käsittelystä työympäristölle aiheutuvia vaikutuksia,

T.

katsoo, että komission ja jäsenvaltioiden olisi tuettava biojätealan ympäristötietoisuutta lisääviä toimia etenkin kouluissa, jotta voidaan edistää kiinteän yhdyskuntajätteen kestävää huoltoa ja valistaa kansalaisia erilliskeräyksen hyödyistä; korostaa tässä yhteydessä kuntien ja kunnallisten yritysten merkitystä, koska ne voivat valistaa kansalaisia ja antaa neuvoja, joiden avulla kansalaiset voivat vähentää jätteiden määrää,

U.

ottaa huomioon, että yli 30 prosenttia kiinteästä yhdyskuntajätteestä on biojätettä; ottaa huomioon, että biojätteen määrä Euroopan unionissa on kasvussa, että biojäte on merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen lähde ja että siitä aiheutuu muita ympäristöhaittoja, kun sitä viedään kaatopaikoille olosuhteissa, joiden johdosta jätehuolto on nykyään neljänneksi suurin kasvihuonekaasujen lähde,

V.

toteaa, että muutakin kuin kotitalouksista peräisin olevaa biojätettä käsitellään käytännössä kestävällä tavalla,

W.

katsoo, että tällaisen jätteen käsittely olisi järjestettävä jätehierarkian mukaisesti eli siinä olisi otettava huomioon jätteen ennaltaehkäisy ja vähentäminen, uudelleenkäyttö, kierrätys, muuntyyppinen talteenotto etenkin energiatarkoituksiin ja viimeisenä vaihtoehtona kaatopaikalle vieminen (jätteistä annetun puitedirektiivin 4 artiklan mukaisesti), koska biojätteen kierrätys on parempi vaihtoehto kuin sen polttaminen, sillä näin vältetään metaanikaasun muodostuminen ja voidaan lisäksi auttaa torjumaan ilmastonmuutosta hiilidioksidin talteenoton avulla ja parantaa maaperää; katsoo, että ennaltaehkäisy on biojätehuollon ensisijainen tavoite ja että ennaltaehkäisyn avulla voidaan erityisesti välttää elintarvike- ja puutarhajätteen syntymistä esimerkiksi tehostamalla julkisten puistojen suunnittelua ja istuttamalla niihin vähän hoitoa tarvitsevia kasveja ja puita,

X.

ottaa huomioon, että jos halutaan luoda ympäristötehokas biojätehuolto, asiaa on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti energiapolitiikan ja maaperän suojelua koskevan politiikan yhteydessä ja sopusoinnussa ilmastonmuutoksen lieventämistavoitteiden kanssa; katsoo, että yhtenä lisäetuna on biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen, kun käsiteltyä biojätettä käytetään turpeen korvaajana, millä suojellaan kosteikkojen ekosysteemejä,

Y.

ottaa huomioon, että anaerobinen mädätys, jolla biojätteestä tuotetaan biokaasua, voi myötävaikuttaa merkittävällä tavalla kestävään luonnonvarojen hoitoon EU:ssa ja auttaa osaltaan täyttämään EU:n uusiutuvaa energiaa koskevat tavoitteet kestävällä tavalla,

Z.

toteaa, että biojätettä olisi pidettävä arvokkaana luonnonvarana, jota voidaan käyttää korkealaatuisen kompostin tuotannossa, koska näin voidaan auttaa torjumaan Euroopan maaperän huonontumista, säilyttää maaperän tuottavuus, vähentää kemiallisten ja erityisesti fosforipitoisten lannoitteiden käyttöä maataloudessa ja lisätä maaperän vedenpidätyskykyä,

AA.

toteaa, että jäsenvaltioissa käytetään erilaisia jätehuoltojärjestelmiä ja että kaatopaikalle sijoittaminen on edelleen yleisimmin käytetty kiinteän yhdyskuntajätteen hävittämismenetelmä Euroopan unionissa, vaikka se on ympäristön kannalta huonoin vaihtoehto,

AB.

katsoo, että liikenteen polttoaineiden tuotanto biojätteestä on merkittävä ympäristöetu,

AC.

katsoo, että on tarpeen edistää biojätealan tieteellistä tutkimusta ja teknistä innovointia,

AD.

katsoo, että nykyisen erilliskeräyksen avulla voidaan välttää saastumista ja edistää laadukkaan kompostin tuottamista koskevaa tavoitetta ja toimittaa näin laadukkaita materiaaleja biojätteen kierrätykseen sekä tehostaa energian talteenottoa,

AE.

ottaa huomioon, että eri jäsenvaltioissa tehdyt tutkimukset ja saadut kokemukset osoittavat erilliskeräyksen merkityksen sekä käyttökelpoisena että ympäristön kannalta ja taloudellisesti kestävänä menetelmänä, josta olisi tehtävä pakollinen; katsoo, että erilliskeräys on välttämätöntä, jos halutaan tuottaa korkealaatuista kompostia,

1.

kehottaa komissiota tarkistamaan nykyistä biojätelainsäädäntöä ja laatimaan vuoden 2010 loppuun mennessä toissijaisuusperiaatetta noudattaen ehdotuksen erityisdirektiiviksi, johon sisältyy muun muassa

2.

kehottaa komissiota määrittämään kansallisten päästösuunnitelmien puitteissa jätteen kierrätyksellä ja kompostoinnilla saavutettavat hiilidioksidipäästövähennykset;

3.

panee merkille, että tuleva Euroopan unionin kehys tarjoaisi monille jäsenvaltioille oikeudelliset suuntaviivat ja oikeudellista selkeyttä ja rohkaisisi niitä investoimaan biojätehuoltoon; kehottaa komissiota tukemaan jäsenvaltiota jätteiden erilliskeräysjärjestelmien käyttöönotossa ja esittämään biojätteen kierrätystä koskevia sitovia ja kunnianhimoisia tavoitteita;

4.

palauttaa mieliin, että 22. heinäkuuta 2002 hyväksytyn yhteisön kuudennen ympäristötoimintaohjelman 2001–2010 8 artiklan 2 kohdan iv alakohdassa velvoitettiin komissio luomaan biohajoavia jätteitä koskevaa lainsäädäntöä yhtenä ensisijaisena toimena, jolla pyritään saavuttamaan luonnonvarojen ja jätteiden kestävän käytön ja hallinnan tavoite, ja panee merkille, ettei vielä kahdeksan vuotta myöhemmin ole esitetty lainsäädäntöehdotuksia, mitä on mahdotonta hyväksyä;

5.

kehottaa komissiota tutkimaan vaikutusarvioinnissaan, miten biojätehuoltojärjestelmää voidaan parantaa sen osalta, mikä koskee erillisesti talteenotetun biojätteen kierrätystä, kompostoinnin käyttöä maatalouden ja ympäristön hyödyksi, mekaanisia/biologisia käsittelyvaihtoehtoja ja biojätteen käyttöä energiantuotannossa; katsoo, että tätä vaikutusarviointia olisi käytettävä perustana biohajoavaa jätettä koskevan Euroopan unionin uuden oikeudellisen kehyksen valmistelussa;

6.

kehottaa komissiota vahvistamaan yhdessä jäsenvaltioiden kanssa perusteet korkealaatuisen kompostin tuotannolle ja käytölle ja määrittämään lopputuotteita koskevat vähimmäisvaatimukset jätepuitedirektiivin 6 artiklan mukaisesti, jotta saadaan biojätteiden käsittelystä saatavien erilaisten kompostien laatuluokitus osana kokonaisvaltaista strategiaa, jolla varmistetaan laadun lisäksi tuotteen jäljitettävyys ja sen käytön turvallisuus;

7.

pitää biojätteen anaerobista mädätystä erityisen hyödyllisenä, koska se tuottaa ravinteikasta maanparannusainetta, lietettä, ja myös biokaasua, joka on uusiutuva energiamuoto, joka voidaan muuntaa biometaaniksi tai käyttää perussähköntuotannossa;

8.

katsoo, että biojätteen polttaminen voi olla käyttökelpoinen jätteenkäsittelyvaihtoehto vain sillä edellytyksellä, että polttamisen yhteydessä syntyvä energia otetaan talteen;

9.

korostaa, että käytettäessä biojätettä energiantuotantoon on otettava huomioon energiatehokkuus ja kestävä kehitys ja että tästä syystä näin saatua energiaa on käytettävä mahdollisimman tehokkaalla tavalla; toistaa, että erilliskeräys varmistaa kaatopaikkadirektiivin (14) noudattamisen, parantaa kierrätettävän biojätteen laatua ja lisää energian talteenoton tehokkuutta;

10.

panee merkille, että jätteen ohjaamiseksi tehokkaammin pois kaatopaikoilta sekä jätteen kierrätyksen ja biokaasutuotannon lisäämiseksi olisi jätettävä avoimeksi kaikki teknologiset välineet ja vaihtoehdot, joilla voidaan maksimoida luonnonvarojen kierrätys tai biokaasun tuotanto;

11.

katsoo, että biojäte on arvokas uusiutuva luonnonvara, josta voidaan tuottaa sähköä ja biopolttoainetta liikenteen käyttöön ja syötettäväksi kaasuverkkoon, kun biokaasu muunnetaan biometaaniksi (koostuu pääosin metaanista (50–75 %) ja hiilidioksidista), ja kehottaa komissiota tarkastelemaan ja edistämään keinoja, joilla biojätteestä voidaan tuottaa biokaasua;

12.

korostaa, että on lisättävä biojätteen ohjaamista pois kaatopaikoilta; panee tässä yhteydessä merkille, että toisaalta biojäte voi edistää EU:n tavoitetta, jonka mukaan vuonna 2020 uusituvan energian osuuden on oltava 20 prosenttia, ja että toisaalta biojäte voi edistää polttoaineen laadusta annetun EU-direktiivin tavoitteita; palauttaa mieliin, että uusiutuvista energiamuodoista annetussa direktiivissä kannatetaan kaikentyyppisen biomassan, myös energiabiojätteen, käyttämistä uusiutuvan energian lähteenä, ja että jätteestä tuotetut biopolttoaineet lasketaan kaksinkertaisina, kun pyritään kohti uusiutuvan energian 10 prosentin tavoitetta liikenteen osalta; kehottaa näin ollen jäsenvaltioita harkitsemaan lainsäädännössään energian tuottamista biohajoavasta jätteestä osana kokonaisvaltaista jätehierarkiapolitiikkaa ja kehottaa niitä jakamaan ideoita parhaista käytännöistä;

13.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään ja tukemaan biojätehuollon tieteellistä tutkimusta ja teknistä innovointia;

14.

kehottaa komissiota osallistumaan tiiviimmin biojätteen käsittelymenetelmiä koskevaan tutkimukseen, jotta voidaan paremmin määrittää biojätteen maaperään liittyvät hyödyt sekä siitä saatavan energian määrä ja sen ympäristövaikutukset;

15.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan biojätealan ympäristötietoisuutta lisääviä toimia etenkin kouluissa ja korkea-asteen oppilaitoksissa, jotta voidaan edistää jätteen syntymisen ehkäisemiseen tähtääviä käyttäytymismalleja ja biojätteen ja kiinteän yhdyskuntajätteen kestävää huoltoa ja valistaa kansalaisia jätteen syntymisen ehkäisystä ja jätteiden kierrätyksestä sekä erilliskeräyksen ja biojätteen biologisen käsittelyn hyödyistä; korostaa tässä yhteydessä kaupunkien, kuntien ja kunnallisten yritysten merkitystä, koska ne voivat valistaa kansalaisia ja antaa tietoa ja neuvoja, joiden avulla kansalaiset voivat ehkäistä jätteiden syntymistä;

16.

katsoo, että käsiteltyä biojätettä olisi käytettävä orgaanisen aineksen säilyttämiseen sekä ravinnekierron ja erityisesti fosfaatin kierron täydentämiseen kierrättämällä se maaperään, ja kehottaa sen vuoksi komissiota tunnustamaan, että olisi tutkittava, miten politiikoilla voidaan vaikuttaa hillitsevästi maailman fosfaattivarojen liian nopeaan hupenemiseen;

17.

tähdentää, että puhdasta biojätettä on pidettävä arvokkaana luonnonvarana, jota voidaan käyttää hyvälaatuisen kompostin tuottamiseen;

18.

katsoo, että maatalouden tulevaisuus riippuu myös maaperän hedelmällisyyden säilyttämisestä ja parantamisesta; toteaa, että hyvälaatuisen kompostin käytöllä maataloudessa voidaan myötävaikuttaa maan tuottavuuden säilyttämiseen, maaperän vedenpidätyskyvyn ja hiilidioksidin varastoimiskyvyn lisäämiseen sekä keinolannoitteiden käytön vähentämiseen; korostaa jäsenvaltioiden roolia sen varmistamisessa, että maatalousmaahan käytetään hyvälaatuista kompostia;

19.

huomauttaa, että jätteistä erittyvien kaasujen aiheuttamia ongelmia on vaikeaa ehkäistä kompostointivaiheessa, mikä saattaa uhata merkittävästi ympäristöä ja ilmakehää; muistuttaa, että asianmukaiseen kompostointiin, erityisesti kunnallisen biojätteen kompostointiin, kuuluu pohjaveden suojaaminen kompostointilaitoksen suotovedeltä;

20.

korostaa, että pyrittäessä saavuttamaan eri tavoitteet (ilmaston lämpenemisen, maan kasvukunnon heikkenemisen ja eroosion torjuntaa sekä uusiutuvaa energiaa koskevien tavoitteiden saavuttaminen) valikoidusti talteenotetun biojätteen kompostoinnin ja mädätyksen mahdollinen yhdistelmä tarjoaa kiistatta etuja ja ansaitsee tulla edistetyksi;

21.

kehottaa siksi komissiota esittämään kansallisia biojätteen kierrätystavoitteita, jotta voidaan rajoittaa biojätemäärää, joka päätyy vähiten suositeltaviin jätehuoltoratkaisuihin, kuten kaatopaikat ja jätteenpoltto;

22.

muistuttaa, että biojätteen käsittely on järjestettävä jätehuollon menetelmiä koskevan yleisen hierarkian mukaisesti, johon sisältyy ennaltaehkäisy, kierrätys, muuntyyppinen talteenotto muun muassa energiatarkoituksiin ja viimeisenä vaihtoehtona kaatopaikalle sijoittaminen (direktiivin 1999/31/EY 5 artikla ja direktiivi 2008/98/EY (15)); kehottaa komissiota valvomaan tehostetusti, että kaatopaikalle sijoittamista koskevia säännöksiä sovelletaan ja noudatetaan koko yhteisön alueella;

23.

toteaa, että yksittäisten jäsenvaltioiden kansalliset lainsäädäntötoimet ja jätehuoltojärjestelmät poikkeavat toisistaan ja että kaatopaikalle sijoittaminen on edelleen yleisimmin käytetty kiinteän yhdyskuntajätteen hävittämismenetelmä Euroopan unionissa; kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan yhteistyötään ja vaihtamaan biojätteen käsittelyä koskevia parhaita käytäntöjä;

24.

katsoo, että suuria määriä pilaantuvaa kaatopaikkajätettä voidaan vähentää tehokkaasti mekaanis-biologisella käsittelyllä ja käyttää kompostointiin, anaerobiseen mädätykseen ja energian talteenottoon;

25.

katsoo, että erilliskeräyksen ja muiden hyötykäyttöastetta parantavien biojätehuoltojärjestelmien laajentaminen edellyttää taloudellisia kannustimia;

26.

korostaa, että biojätehuollon tehostaminen ja kompostin laatuvaatimusten yhdenmukaistaminen ovat välttämättömiä, jotta voidaan edistää Euroopan kompostimarkkinoiden kehitystä;

27.

katsoo, että aiheuttajaperiaatetta olisi käytettävä pilaavien aineiden maaperään päästämisestä perittävien korvausten perusteena, jotta maatalous ei joudu vastaamaan biojätteen levittämisestä aiheutuvista kielteisistä ulkoisista vaikutuksista;

28.

korostaa, että monissa jäsenvaltioissa on jo tarvittavaa infrastruktuuria, mutta tarvitaan taloudellisia kannustimia, jotta voidaan luoda biojätteestä saatavan kompostin, lietteen, biokaasun, bioenergian ja biopolttoaineiden suuria mahdollisuuksia sisältävät markkinat;

29.

korostaa biojätteestä tuotettujen liikenteen polttoaineiden ympäristöetuja ja kehottaa jäsenvaltioita jätehierarkian valossa ottamaan tämän huomioon tarkistetun jätepuitedirektiivin täytäntöönpanossa sekä komissiota ilmentämään asiaa täytäntöönpano-ohjeissaan;

30.

kehottaa komissiota tarkastelemaan kaikissa asiasta käynnissä olevissa tai tulevissa vaikutusarvioinneissa, millaisia taloudellisia kannustimia ja millaista rahoitusta tai tukea voidaan käyttää tai luoda asianmukaisen biojätehuollon mahdollistavien teknologioiden kehittämistä ja toteuttamista varten;

31.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

2.12.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 351/56

A.

katsoo, että rahoitusalan ja joidenkin julkisesti noteerattujen yhtiöiden palkka- ja palkkiopolitiikka sellaisten henkilöstöluokkien osalta, joiden ammatillinen toiminta vaikuttaa olennaisesti yhtiön riskiprofiiliin, on ollut omiaan kannustamaan liiketoimiin, joiden tarkoituksena on ollut nopeiden voittojen tavoittelu, ja että ne ovat siten johtaneet yhä riskialttiimpien liiketoimintamallien kehittämiseen työntekijöiden, säästäjien ja sijoittajien sekä ylipäätään kestävän kasvun vahingoksi,

B.

ottaa huomioon, että rahoituslaitosten hallinto- ja ohjausjärjestelmistä sekä palkka- ja palkkiokäytännöistä annetussa komission vihreässä kirjassa korostetaan, että rahoituslaitosten ylenmääräinen riskinotto johtuu suurelta osin tehokkaiden valvontamekanismien puutteesta ja että hallinto- ja ohjausjärjestelmissä olisi otettava huomioon rahoitusjärjestelmän vakaus, johon vaikuttaa monien toimijoiden toiminta,

C.

ottaa huomioon, että joidenkin rahoituslaitosten epäasianmukaiset palkka- ja palkkiorakenteet, jotka kannustavat liialliseen ja varomattomaan riskinottoon, ovat vaikuttaneet riskien kasautumiseen tavalla, joka on johtanut nykyiseen rahoitus-, talous- ja sosiaalikriisiin, ja ovat siksi merkittävä huolenaihe poliittisille päättäjille ja sääntelijöille,

D.

katsoo, että rahoituslaitosten on osana yritysten yhteiskuntavastuuta otettava huomioon yhteiskunnallinen tilanne, jossa ne toimivat, sekä yhdennetysti kaikkien osapuolten, kuten asiakkaiden, osakkaiden ja työntekijöiden, edut,

E.

ottaa huomioon, että maailmanlaajuisesti sekä EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla on käynnistetty useita aloitteita ongelmallisten palkka- ja palkkiokäytäntöjen ratkaisemiseksi, ja katsoo, että maailmanlaajuisesti koordinoitu toimintamalli on olennainen paitsi tasavertaisten toimintaedellytysten takaamiseksi myös Euroopan kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamiseksi sekä markkinapaikkojen välisen kestävän ja reilun kilpailun edistämiseksi,

F.

ottaa huomioon, että moitteettomia palkitsemiskäytäntöjä koskevissa rahoitusmarkkinoiden vakautta seuraavan elimen periaatteissa, joita G20-maiden johtajat kannattivat, lueteltiin viisi moitteettomien palkitsemiskäytäntöjen osa-aluetta, ja katsoo, että on tärkeää edistää näiden periaatteiden samanaikaista noudattamista,

G.

katsoo, että palkka- ja palkkiopolitiikan alalla jo sovittuja periaatteita ja toteutettuja toimia olisi jatkuvasti tarkistettava ja tarvittaessa mukautettava koko Euroopan kattavien yhdenmukaisten edellytysten luomiseksi ja EU:n rahoitusalan kansainvälisen kilpailukyvyn varmistamiseksi,

H.

ottaa huomioon, että useat tieteelliset tutkimukset ja käytännön kokemukset ovat osoittaneet, että palkka- ja palkkiopolitiikkaa koskevilla vapaaehtoisilla suosituksilla on vain rajallisia vaikutuksia, joten on otettava käyttöön tehokkaampia välineitä periaatteiden noudattamisen varmistamiseksi,

I.

ottaa huomioon, että komission kertomuksessa todetaan, että vaikka kriisin vuoksi nyt olisi aika toteuttaa merkittäviä uudistuksia palkka- ja palkkiopolitiikan alalla, vain kuusitoista jäsenvaltiota on soveltanut täysin tai osittain komission suositusta,

1.

panee tyytyväisenä merkille komission ja rahoitusmarkkinoiden vakautta seuraavan elimen aloitteet, jotka koskevat palkka- ja palkkiopolitiikkaa rahoitusalalla ja julkisesti noteeratuissa yhtiöissä yleensä; katsoo kuitenkin, että rahoitusalan yrityksen koko ja samalla sen osuus järjestelmäriskistä olisi otettava huomioon suhteellisesti, kun rahoituslaitoksiin kohdistetaan palkka- ja palkkiopolitiikkaa sekä pääomavaatimuksia koskevaa lisäsääntelyä;

2.

ottaa huomioon vakavaraisuusdirektiivejä käsittelevään mietintöön sisältyvät ehdotukset, joissa otetaan käyttöön sitovia periaatteita palkka- ja palkkiopolitiikasta rahoitusalalla;

3.

korostaa, että valvontaviranomaisten olisi päätettävä, pitääkö rahoituslaitoksella tai julkisesti noteeratulla yhtiöllä olla palkkiokomitea; katsoo, että päätöksessä olisi otettava huomioon laitoksen koko ja sisäinen organisaatio sekä sen toiminnan luonne, laajuus ja monimutkaisuus; katsoo, että jos valvoja pitää sitä asianmukaisena, palkka- ja palkkiopolitiikasta olisi päätettävä palkkiokomiteassa, jonka on oltava riippumaton ja vastuussa osakkaille ja valvojille ja toimittava kiinteästi yhtiön riskinarviointikomitean kanssa palkitsemisjärjestelmän luomien kannustimien arvioimiseksi;

4.

korostaa, että palkkiokomitean on voitava tutustua sopimusten sisältöön ja että komitean tarkastelemat sopimukset on laadittava tavalla, joka mahdollistaa vakavasta huolimattomuudesta rankaisemisen palkkioita pienentämällä; katsoo, että kyse on vakavasta huolimattomuudesta, kun erityisesti asianmukaista huolellisuutta ei noudateta, ja että palkkiokomitean on tällöin huolehdittava siitä, että vähennys ei ole pelkästään symbolinen, vaan se muodostaa merkittävän osan vahingosta maksettavasta korvauksesta; katsoo, että rahoituslaitoksia olisi lisäksi kehotettava käyttämään malus-järjestelmää eli palauttamaan tulosperusteinen korvaus heikon tuloksen jälkeen;

5.

katsoo, että palkkiokomitean puheenjohtajan ja äänioikeutettujen jäsenten on oltava hallintoelimen jäseniä, jotka eivät kuulu toimivaan johtoon kyseisessä rahoituslaitoksessa tai julkisesti noteeratussa yhtiössä; katsoo, että hallinto- tai valvontaelinten jäsenten olisi vältettävä samanaikaisesti toimimasta muiden yhtiöiden hallinto- tai valvontaelimissä, jos mahdollisuus eturistiriitoihin on olemassa;

6.

katsoo, että osakkaille olisi tarvittaessa annettava mahdollisuus osallistua kestävän palkka- ja palkkiopolitiikan määrittelyyn ja että heillä voisi siksi olla mahdollisuus ilmaista kantansa palkka- ja palkkiopolitiikasta yhtiökokouksessa palkka- ja palkkioselvityksestä järjestettävässä ohjeellisessa äänestyksessä;

7.

korostaa, että toimivaan johtoon kuulumattomien hallinto- tai valvontaelinten jäsenten korvauksen olisi koostuttava vain kiinteästä palkkiosta eikä siihen saisi sisältyä tulos- tai osakeperusteista palkkiota;

8.

korostaa, että riskinvalvontaan osallistuvien jäsenten olisi oltava riippumattomia valvonnassaan olevista liiketoimintayksiköistä, heillä olisi oltava asianmukainen määräysvalta ja heidän olisi saatava korvaus riippumatta siitä, millainen on kyseisten liiketoimintayksiköiden tulos;

9.

korostaa, että palkitseminen olisi mukautettava kaikentyyppisiin riskeihin, että sen olisi vastattava toteutuvia riskejä ja että siinä olisi otettava huomioon yrityksen yleiseen tulokseen ja vakauteen vaikuttavien nykyisten ja mahdollisten riskien aikaperspektiivi;

10.

huomauttaa, etteivät hallinto- tai valvontaelinten jäsenten henkilökohtaiset taloudelliset edut saisi ohjata heidän toimintaansa julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtamisessa; katsoo, että palkan ja palkkion muuttuviin osiin liittyvä hallinto- tai valvontaelinten jäsenten henkilökohtainen taloudellinen etu on usein ristiriidassa yhtiön pitkän aikavälin etujen sekä sen työntekijöiden ja osakkaiden etujen kanssa;

11.

katsoo, että palkitsemisjärjestelmät olisi suhteutettava rahoituslaitosten kokoon, sisäiseen organisaatioon ja monimutkaisuuteen ja että niiden olisi vastattava eroja rahoitusalan eri osien, kuten pankki-, vakuutus- ja rahastonhoitotoiminnan, välillä;

12.

korostaa, että valvojan olisi tarkistettava ja perusteellisesti tarkastettava ylemmän johdon, riskinottajien ja valvontatoimen operatiivisten riskien hallintajärjestelyt; katsoo, että tällaisia menettelyjä olisi sovellettava myös työntekijöihin, joille maksettavat kokonaispalkkiot, eläkkeet mukaan luettuina, ovat samantasoisia kuin edellä mainituissa henkilöstöluokissa;

13.

katsoo, että palkan ja palkkion muuttuvien osien määrien olisi perustuttava ennalta määriteltyihin ja mitattavissa oleviin tulosperusteisiin, joilla olisi edistettävä yhtiön pitkän aikavälin elinkelpoisuutta;

14.

korostaa, että tulospalkoissa ja -palkkioissa bonusrahaston koko olisi kytkettävä yrityksen kokonaistulokseen ja omiin varoihin ja että työntekijän henkilökohtaisen tulospalkan tai -palkkion määrittelyssä olisi otettava samanaikaisesti huomioon henkilön tuloksen, asianomaisen liiketoimintayksikön tuloksen sekä laitoksen kokonaistuloksen arviointi;

15.

katsoo, että palkan ja palkkion muuttuviin osiin liittyvä hallinto- tai valvontaelinten jäsenten henkilökohtainen taloudellinen etu on usein ristiriidassa yhtiön pitkän aikavälin etujen kanssa; korostaa, että hallinto- tai valvontaelinten jäseniä ja muita riskialttiista päätöksistä vastuussa olevia työntekijöitä koskevan palkka- ja palkkiopolitiikan olisi oltava sopusoinnussa tasapainoisen ja toimivan riskinhallintajärjestelmän kanssa ja että palkan ja palkkion kiinteiden ja muuttuvien osien välisen suhteen olisi oltava tarkoituksenmukainen; vaatii kiireellisesti ottamaan kautta linjan käyttöön keinoja, joilla voidaan vähentää tai jopa peruuttaa palkan ja palkkion muuttuvia osia työntekijöiltä, joiden suoritukset ovat johtaneet kyseisen yhtiön tuloksen heikentymiseen;

16.

katsoo, että määrällisten tekijöiden ohella on otettava huomioon myös laatuun liittyvät tulosperusteet ja ihmisten suorittama arviointi palkan ja palkkion muuttuvien osien tason määrittelyssä;

17.

katsoo, ettei taattujen bonusten pidä kuulua palkitsemisjärjestelmiin;

18.

katsoo, ei vain eettisistä syistä vaan myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja talouden kestävyyden takia, että yhtiön korkeimpien ja matalimpien palkkojen ja palkkioiden välisten erojen olisi oltava kohtuullisia;

19.

korostaa, että yritysten olisi otettava käyttöön valvojan hyväksymä sisäinen menettely käsitelläkseen riskinhallintayksikön ja operatiivisen yksikön välisiä mahdollisia kiistoja;

20.

korostaa, että näitä periaatteita olisi sovellettava kaikkien sellaisten työntekijöiden palkitsemiseen, joiden ammatillinen toiminta vaikuttaa olennaisesti yhtiön riskiprofiiliin, mukaan luettuina ylempi johto, riskinottajat, valvontatoimi sekä työntekijät, joille maksettavat kokonaispalkkiot, eläkkeet mukaan luettuina, ovat samantasoisia;

21.

korostaa, että hallinto- tai valvontaelinten jäsenten ja toimihenkilöiden vastuuvakuutus, jolla pyritään suojaamaan yhtiöiden hallinto- tai valvontaelinten jäseniä, toimihenkilöitä ja ylempää johtoa vaateilta, jotka johtuvat riskialttiista tai huolimattomasti tehdyistä päätöksistä ja toimista liiketoiminnan johtamisen yhteydessä, eivät vastaa palkkoihin ja palkkioihin liittyvää kestävää riskinhallintaa;

22.

korostaa, että palkan ja palkkion kiinteiden ja muuttuvien osien välille olisi luotava tarkoituksenmukainen tasapaino;

23.

ehdottaa, että palkan ja palkkion muuttuva osa olisi maksettava vain, jos se on kestävää laitoksen taloudellisen tilanteen ja omien varojen kannalta ja perusteltua yrityksen pitkän aikavälin tuloksen kannalta; katsoo, että rahoituslaitosten osalta toimivaltaisella valvontaviranomaisella olisi oltava oikeus rajoittaa palkan ja palkkion muuttuvien osien kokonaismäärää oman pääoman vahvistamiseksi;

24.

korostaa, että palkan ja palkkion muuttuvan osan huomattavan osuuden maksu olisi jaksotettava riittävän pitkäksi katsotulle ajalle; katsoo, että osuuden koko ja jaksotusajan pituus olisi määriteltävä liiketoimintasyklin, liiketoiminnan luonteen, riskien ja kyseessä olevan henkilöstön jäsenen toimenkuvan mukaisesti; toteaa, ettei jaksotusjärjestelyssä maksettavasta palkkiosta saisi tulla saavutettua oikeutta nopeammin kuin pro rata -perusteisesti maksettavasta palkkiosta; toteaa, että palkan ja palkkion muuttuvan osan vähintään 40 prosentin osuuden maksu olisi jaksotettava; katsoo, että kun palkan ja palkkion muuttuva osa on erityisen suuri, vähintään 60 prosentin osuuden maksu olisi jaksotettava ja että jaksotusajan olisi oltava vähintään viisi vuotta;

25.

katsoo, että huomattava osuus palkan ja palkkion muuttuvasta osasta olisi maksettava käyttäen muita välineitä kuin käteistä, esimerkiksi etuoikeusasemaltaan huonommassa olevaa lainaa, ehdollista pääomajärjestelyä, osakkeita tai osakkeisiin liittyviä välineitä, kunhan tällaiset välineet luovat kannustimia, joissa otetaan huomioon pitkäaikainen arvonmuodostus ja riskien aikaperspektiivi;

26.

katsoo, että palkka- ja palkkiopolitiikkaa olisi sovellettava kokonaispalkkioihin, eläkkeet ja palkat mukaan luettuina, jotta voidaan välttää parhaan bonusmallin metsästys; katsoo lisäksi, että ”eläkebonuksia” olisi maksettava käyttäen muita välineitä kuin käteistä, esimerkiksi etuoikeusasemaltaan huonommassa olevaa lainaa, ehdollista pääomajärjestelyä, osakkeita tai osakkeisiin liittyviä välineitä, jotta voidaan ottaa huomioon pitkän aikavälin kannustimet;

27.

ehdottaa, että hallinto- tai valvontaelinten jäsenten erorahoille (”kultaiset kädenpuristukset”) määritetään yläraja, joka vastaa kahdelta vuodelta maksettavaa palkan kiinteää osaa siinä tapauksessa, että työsopimus sanotaan irti ennen sen voimassaolon päättymistä, ja että erorahat kielletään, jos irtisanominen johtuu epätyydyttävästä suorituksesta tai jos hallinto- tai valvontaelimen jäsen eroaa vapaaehtoisesti;

28.

vaatii ottamaan naisten ja miesten tasa-arvon huomioon palkka- ja palkkiopolitiikan määrittelyssä;

29.

toistaa, että kaikenlaisesta syrjinnästä yrityksissä on rangaistava, erityisesti kun on kyse palkka- ja palkkiopolitiikan määrittelystä, urakehityksestä ja hallinto- tai valvontaelinten jäsenten rekrytoinnista;

30.

katsoo, että yritysten olisi annettava selkeää, kattavaa ja oikea-aikaista tietoa palkitsemiskäytännöistään ja että valvontaviranomaisten olisi saatava kaikki tiedot, joita ne tarvitsevat arvioidakseen sovellettavien periaatteiden noudattamista;

31.

vaatii muiden yhtiöiden tapaan myös valtionyhtiöiltä täydellistä avoimuutta yhtiön harjoittamassa palkka- ja bonuspolitiikassa;

32.

vaatii lisäksi julkistamaan tiedot yhtiöiden, myös valtionyhtiöiden, eläke- ja lisäeläkejärjestelyistä;

33.

pyytää komissiota tiukentamaan 30. huhtikuuta 2009 palkka- ja palkkiorakenteesta sekä riskien sovittamisesta antamiaan suosituksia rahoitusmarkkinoiden vakautta seuraavan elimen laatimien ja G20-maiden syyskuussa 2009 hyväksymien periaatteiden mukaisesti;

34.

kehottaa komissiota hyväksymään tehokkaita ja sitovia periaatteita palkka- ja palkkiopolitiikasta rahoitusalalla ja hyödyntämään tässä pankkialaa koskevia ehdotuksia, jotka esitettiin vakavaraisuusdirektiivejä koskevassa mietinnössä, sekä tietojen antamiseen perustuvan järjestelmän, johon liittyy perusteluvelvollisuus, julkisesti noteeratuille yhtiöille, jotka eivät noudata näitä periaatteita;

35.

kehottaa rahoitusalan valvojia noudattamaan Baselin pankkivalvontakomitean tammikuussa 2010 ehdottamia palkitsemisperiaatteiden ja -standardien arviointimenetelmiä;

36.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään yhteisen kansainvälisen rakenteen luomista sellaisten henkilöiden määrän ilmoittamiseksi, jotka kuuluvat vähintään miljoona euroa ansaitsevien palkkaryhmään, kun otetaan huomioon palkan päätekijät, bonukset, pitkän aikavälin palkkiot ja eläkemaksut;

37.

kehottaa komissiota arvioimaan sekä sisäisten että ulkoisten tilintarkastajien merkitystä, jotta voidaan taata tehokas omistajaohjaus kaikilta osin;

38.

kehottaa komissiota tarkastelemaan toimivaan johtoon kuulumattomien jäsenten aseman lujittamista ja myös takaamaan, että yritykset tarjoavat jatkuvaa koulutusta ja riippumattomia palkitsemisjärjestelmiä, jotka vastaavat toimivaan johtoon kuulumattomien jäsenten riippumatonta asemaa, sekä antamaan valvojille valtuudet tehdä ”hyväksyttyjen henkilöiden” haastatteluja;

39.

kehottaa komissiota selventämään lainsäädäntöaloitteissaan valvontaviranomaisten asemaa palkka- ja palkkiopolitiikassa;

40.

korostaa, ettei palkan ja palkkion muuttuvaa osaa pitäisi maksaa sellaisten välineiden tai menetelmien avulla, joilla vältetään tuloveron maksaminen kyseisestä osasta;

41.

kehottaa varmistamaan palkkojen ja palkkioiden sääntelyn yhteydessä, ettei sääntely heikennä perussopimuksissa taattuja perusoikeuksia eikä erityisesti työmarkkinaosapuolten oikeutta tehdä ja panna täytäntöön työehtosopimuksia kansallisen lainsäädännön ja kansallisten käytäntöjen mukaisesti;

42.

pyytää komissiota uuden rahoituskriisin välttämiseksi ottamaan käyttöön EU:n kriisinhallintakehyksen, jonka yhteydessä otetaan huomioon kansainvälisten elinten, kuten G20-ryhmän ja IMF:n, tekemät aloitteet;

43.

pyytää komissiota kehottamaan jäsenvaltioita muistuttamaan julkisesti noteerattuja yhtiöitä ja rahoituspalveluyrityksiä niiden yhteiskunnallisesta vastuusta ja niiden imagon vahingoittumisesta sekä siitä, että niiden on toimittava esimerkillisesti kansainvälisessä hyvinvointiyhteiskunnassa;

44.

katsoo, että toiminnan jatkaminen tai tytäryhtiöiden säilyttäminen maissa, jotka eivät ole yhteistyöhaluisia, on ristiriidassa yritysten pitkän aikavälin etujen kanssa, ja pyytää laatimaan veroparatiisien vastaisen EU:n strategian G20-maiden Lontoossa ja Pittsburghissa tekemien sitoumusten konkretisoimiseksi;

45.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä EU:n ja jäsenvaltioiden sääntelyviranomaisille.

2.12.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 351/61

A.

ottaa huomioon, että Euroopan unionissa toimivat pankkipalvelujen sisämarkkinat keskenään riippumattomien palveluiden yhdistelmän sijasta, ja katsoo, että nämä sisämarkkinat ovat välttämättömiä unionin globaalille kilpailukyvylle,

B.

katsoo, että pankkialan kriisinhallintaa ei säännellä nykyisin riittävästi kansainvälisesti,

C.

toteaa, että niin EU:n nykyiset rahoitusalan valvontamekanismit kuin kansainväliset valvontamekanismit ovat osoittautuneet tehottomiksi kriisin ehkäisemisessä tai sen leviämisen estämisessä riittävästi,

D.

toteaa, että kriisinhallinnan kustannukset olivat liian tuntuvia veronmaksajien, kasvun ja työpaikkojen kannalta,

E.

katsoo, että osakkaiden ja myöhemmin velkojien osallistuminen taakan jakamiseen on ratkaisevaa, jotta rahoitusmarkkinoiden ja -laitosten kriisistä veronmaksajille aiheutuvat kustannukset voidaan minimoida,

F.

katsoo, että unionin säädösten ja valvonnan puuttuminen tai heikkous on johtanut kansallisten viranomaisten koordinoimattomiin toimiin ja lisännyt protektionistisen toiminnan ja muun muassa valtion tukiin perustuvan kilpailun vääristymisen riskiä ja vaarantanut rahoituspalvelujen sisämarkkinoiden luomisen,

G.

katsoo, että yhdenmukainen suhtautuminen pankkiryhmittymien vararikkojen estämiseen soveltuisi paremmin sisämarkkinoille,

H.

katsoo, että rahoituspalvelujen vahvat sisämarkkinat ovat välttämättömiä unionin globaalille kilpailukyvylle,

I.

katsoo, että tarvittavalla pankkialan toimijoiden vastuuseen asettamisella olisi edistettävä ensisijaisen tavoitteen saavuttamista eli rahoituspalvelumarkkinoiden uudelleen järjestämistä talouden rahoittamista varten,

J.

katsoo, että kriisin seurauksena tarvitaan kansalaisten odotusten mukaisesti sitä, että EU:n toimielimet käyvät vuoropuhelua G20-maiden ja muiden kansainvälisten foorumien kanssa ja luovat pikaisesti asianmukaisen järjestelmän, jolla huolehditaan kriisin ilmetessä rahoituksen vakaudesta, minimoidaan veronmaksajille aiheutuvat kustannukset, säilytetään perusluonteiset pankkipalvelut ja suojellaan tallettajia,

K.

katsoo, että rahoitusalan vakaus ja integroidut rahoitusmarkkinat edellyttävät rajojen yli toimivien ja systeemisesti merkittävien finanssilaitosten rajatylittävää valvontaa,

L.

katsoo, että EU:n rajatylittävän kriisinhallinnan lainsäädännöllisellä kehyksellä pyritään antamaan viranomaisille valtuudet ryhtyä toimiin, joihin kuuluu tarvittaessa puuttuminen pankkiryhmittymien johdon toimintaan (ja erityisesti, mutta ei pelkästään talletuspankeissa, joissa on järjestelmäriskin mahdollisuus),

M.

katsoo, että EU:n rajatylittävän kriisinhallinnan lainsäädännöllisellä kehyksellä pyritään myös sääntelemään rajatylittäviä pankkiryhmittymiä ja yksittäisiä pankkeja, jotka suorittavat rajatylittäviä liiketoimia ainoastaan sivuliikkeidensä kautta; katsoo myös, että rajatylittäviä pankkiryhmittymiä varten tarvitaan yhdenmukaista sääntelyä,

N.

katsoo, että päättäväinen kriisiin reagoiminen edellyttää johdonmukaisia ja kattavia toimia, kuten valvonnan parantamista (EU:n uusien valvontarakenteiden käyttöön ottaminen), sääntelyn parantamista (käynnissä olevat aloitteet, kuten direktiivejä 2006/48/EY, 2006/49/EY ja 94/19/EY sekä johdon palkitsemista koskevat aloitteet) ja EU:n tehokasta kriisinhallintakehystä finanssilaitoksille,

O.

katsoo, että aiheuttamisperiaate olisi laajennettava rahoitusalalle, koska epäonnistumisten vaikutukset näkyvät tuhoisina eri maissa ja aloilla ja yleisesti ottaen koko taloudessa,

P.

katsoo, että pankkikriiseissä varhainen puuttuminen ja ratkaiseminen olisi aloitettava selvästi määriteltyjen kriteerien pohjalta, joita ovat vähäinen pörssiarvo, heikentynyt maksuvalmius sekä osakkeiden laadun ja arvon heikkeneminen; katsoo, että puuttuminen olisi kytkettävä talletusten vakuusjärjestelmiin,

Q.

katsoo, että EU:ssa tarvitaan tiukat johdon käytännesäännöt ja mekanismeja epäasianmukaisten toimintatapojen ehkäisemiseksi ja että niitä olisi kehitettävä samantapaisten kansainvälisten aloitteiden myötä,

R.

pitää tärkeänä, että komissio teettää täydellisen vaikutustenarvioinnin kaikista skenaarioista, jotka koskevat yhtiön johdolle annettavien uusien ohjeiden asianmukaisuutta,

S.

katsoo, että kolmen vuoden kuluttua Euroopan pankkiviranomaisen, EU:n pankkikriisien ratkaisujärjestelmän, EU:n rahoitusalan vakautusrahaston ja kriisinratkaisuyksikön toiminnan käynnistymisestä komission olisi tutkittava, voidaanko kriisinhallintajärjestelmän soveltamisalaa laajentaa kattamaan muun muassa, muttei yksinomaan, sellaiset muut rahoituslaitokset kuin pankit kuten vakuutusyhtiöt ja varainhoitajat ja rahastonhoitajat, ja että komission olisi lisäksi selvitettävä, voidaanko perustaa kansallisten vakautusrahastojen verkosto kaikkia sellaisia laitoksia varten, jotka eivät osallistu EU:n rahoitusalan vakautusrahastoon, kuten liitteessä olevassa 3. suosituksessa ehdotetaan,

T.

katsoo, että moraalikatoa olisi vältettävä, jotta liiallinen riskinotto voidaan välttää, ja että tarvitaan järjestelmää ja syyttömiä suojelevaa kehystä ja erityisesti, että mitään kriisinratkaisurahastoa ei pitäisi käyttää pankkien osakkaiden pelastamiseen tai johdon oman kyvyttömyyden palkitsemiseen; toteaa, että EU:n pankkialan kriisinratkaisurahastoa tässä yhteydessä hyödyntävien laitosten olisi vastattava seurauksista ja toteutettava esimerkiksi hallinnollisia ja oikaisevia toimia; katsoo, että tulevan finanssivalvonnan ohjaavana periaatteena olisi siten oltava moraalikadon kitkeminen,

U.

toteaa, että nykyiset talous- ja rahoitusongelmat ja yhteiskunnalliset ongelmat sekä uudet monitahoiset pankkeja koskevat sääntelyvaatimukset edellyttävät vaiheittaista ja järkevää lähestymistapaa, mutta sen ei pitäisi estää laatimasta kunnianhimoista ja kiireellistä ohjelmaa,

V.

katsoo, että pankkiryhmittymän sisällä tehtävä omaisuuserien siirto ei saisi missään tapauksessa vaarantaa siirtäjän rahoituksen vakautta tai maksuvalmiutta ja että se olisi aina toteutettava oikeudenmukaisen markkina-arvostuksen tai hinnan mukaisesti; katsoo, että olisi luotava selvät kriteerit arvoltaan alentuneiden omaisuuserien arvottamiselle ja vastaanottajamaissa kotipaikkaansa pitävien tytäryhtiöiden ja sivuliikkeiden kohtelulle,

W.

katsoo, että unionin olisi päästävä yhteisymmärrykseen siitä, kenen olisi tehtävä mitä, milloin ja kuinka rahoituslaitosten joutuessa kriisiin,

X.

katsoo, että pankkialalla sovellettavilla toimilla olisi edistettävä reaalitalouden lyhyen ja pitkän aikavälin rahoitus- ja investointitarpeiden tyydyttämistä,

Y.

katsoo, että kansallisten sääntely- ja maksukyvyttömyysjärjestelmien suuret erot olisi kurottava umpeen luomalla yhdenmukaistettu järjestelmä ja tehostamalla vuoropuhelua kansallisten valvojien ja rajatylittävää vakautta käsittelevien työryhmien viranomaisten välillä,

Z.

toteaa, että alueellisen tason ja globaalin tason kasvaneet koot, monimutkaisuus ja keskinäisten yhteyksien lisääntyminen ovat osoittaneet, että laitosten epäonnistuminen saattaa niiden koosta riippumatta heijastua koko rahoitusjärjestelmään, mikä edellyttää, että kaikkiin pankkeihin aletaan vaiheittain soveltaa tehokasta kriisinratkaisujärjestelmää, ja suosittelee, että aluksi keskitytään laitoksiin, joiden riskikeskittymä on suurin; katsoo, että tällaisessa kriisinratkaisujärjestelmässä olisi otettava mahdollisimman hyvin huomioon kansainvälisillä foorumeilla jo toteutetut vastaavat toimet,

AA.

toteaa, että pieni määrä pankkeja (rajojen yli toimivat systeemisesti merkittävät pankit) merkitsevät kokonsa, monitahoisuutensa ja koko unionin kattavien yhteyksiensä vuoksi erittäin suurta järjestelmäriskiä, joten niille tarvitaan pikaisesti kohdennettuja erityisjärjestelyjä, ja että muille rajojen yli toimiville rahoituslaitoksille tarvitaan yleisluontoisempia kriisinratkaisujärjestelmiä,

AB.

katsoo, että rajojen yli toimivia pankkeja koskeviin erityisjärjestelyihin tarvitaan yhteinen säännöstö, soveltuva asiantuntemus ja asianmukainen rahoitus, jotta järjestelyillä voidaan tukea asioihin puuttumista, ja että näiden tekijöiden olisi oltava myös rajojen yli toimiville systeemisesti merkittäville pankeille ehdotetun prioriteettijärjestelmän tärkeimmät pilarit,

AC.

katsoo, että yhteisen järjestelmän kolmena toisiinsa kytkeytyvänä tekijänä olisi pidettävä valvontaa, varhaisen vaiheen toimia ja kriisin ratkaisemista koskevia toimia,

AD.

katsoo, että rajojen yli toimivia systeemisesti merkittäviä pankkeja koskevat pikaiset erityisjärjestelyt olisi kehitettävä keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä kaikki rajojen yli toimivat unionin pankit kattavaksi yleiseksi järjestelmäksi, johon olisi sisällytettävä yhdenmukaistettu EU:n maksukyvyttömyysjärjestelmä,

AE.

katsoo, että yleiseurooppalaiselta pohjalta kehitetty vakausrahasto olisi rajattava pelkästään tulevien kriisien ratkaisemiseen ja että sitä ei pidä käyttää aiempien toimien tai vuosien 2007 ja 2008 rahoituskriisistä aiheutuneiden ongelmien ratkaisemiseen,

1.

pyytää komissiota toimittamaan parlamentille 31. joulukuuta 2010 mennessä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 50 ja 114 artiklan nojalla yhden tai useamman lainsäädäntöehdotuksen EU:n kriisinhallintakehyksestä, EU:n rahoitusvakausrahastosta (rahasto) ja kriisinratkaisuyksiköstä liitteessä esitettyjen yksityiskohtaisten suositusten mukaisesti ja ottamaan tällöin yhtäläisten lähtökohtien varmistamiseksi huomioon G-20-maiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston kaltaisten kansainvälisten instanssien tekemät aloitteet ja käyttämään perusteena kaikkien tarjolla olevien vaihtoehtojen perusteellista analysointia, vaikutusten arviointi mukaan luettuna;

2.

vahvistaa, että suosituksissa on noudatettu toissijaisuusperiaatetta ja kunnioitettu kansalaisten perusoikeuksia;

3.

katsoo, että pyydetyn ehdotuksen rahoitusvaikutukset olisi katettava riittävillä budjettivaroilla (lukuun ottamatta rahaston maksuosuuksia, jotka ovat osallistuvien pankkien vastuulla);

4.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman ja siihen liittyvät yksityiskohtaiset suositukset komissiolle ja neuvostolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.