1.7.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 192/20

—

korostaa, että suorien tukien on edelleen muodostettava maataloustuottajien tulojen vakauttamisen perusrakenne, jolla korvataan julkishyödykkeiden tarjoaminen ja kompensoidaan EU:n muita korkeammat tuotantostandardit, sikäli kuin tukien irrottamiseen tuotannosta ei liity tuotannon häviämisen vaaraa pysyvistä luonnonhaitoista kärsivillä alueilla.

—

korostaa, ettei YMP:tä ja koheesiopolitiikkaa voida tarkastella toisistaan riippumatta. Näiden politiikkojen alueellisia tavoitteita on koordinoitava erityisesti yhteisötasolla entistä vahvemmin.

—

toistaa tukevansa ehdotusta yhteisestä strategiakehyksestä, joka kattaisi rakennerahastot ja muut aluekehitysrahastot, kuten maaseuturahaston ja kalatalousrahaston.

—

on huolestunut Euroopan komission esittämistä alustavista suuntaviivoista, jotka koskevat maatalousmarkkinoiden sääntelyä vuoden 2013 jälkeen, ja katsoo, että yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuus liittyy erottamattomasti markkinoiden julkisten sääntelytoimenpiteiden säilyttämiseen kurssiheilahtelujen torjumiseksi ja hintojen vakauden varmistamiseksi sekä tuottajille että kuluttajille.

—

katsoo, että YMP:n tulevaisuutta ei voida tarkastella erillään eurooppalaisen kauppapolitiikan tulevaisuudesta. Mikäli EU haluaa antaa panoksensa maailman elintarvikevarmuuteen, on Euroopan unionin ja kansainvälisen tason kauppapolitiikalla huolehdittava myös WTO:n puitteissa siitä, että Euroopan unionin maataloustuotannolla on oikeudenmukaiset toimintapuitteet.

—

korostaa tarvetta jakaa tulevan koheesio- ja maatalouspolitiikan muotoilussa toimivaltaa alemmille hallintotasoille. Kyseenalaistamatta unionin yhteistä lähestymistapaa näihin politiikkoihin tai yhteisen politiikan lisäarvoa, paikallis- ja alueviranomaiset on otettava entistä tiiviimmin mukaan päättämään tulevan YMP:n tulevien pilareiden muotoilusta. Monitasoisen hallintokehyksen luominen on välttämätöntä, jos samalla halutaan säilyttää YMP:n yhteinen lähestymistapa, vahvistaa paikallista vastuuta ja lisätä yhteiskunnallista hyväksyntää.

—

korostaa, että yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet voidaan saavuttaa vain, jos myös vuoden 2014 jälkeen on käytettävissä riittävästi määrärahoja.

Esittelijä

Luis DURNWALDER (IT, PPE), Bolzanon autonomisen maakunnan valtuuston puheenjohtaja

Viiteasiakirja

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle – Yhteinen maatalouspolitiikka vuoteen 2020: Ruoka, luonnonvarat ja alueiden käyttö – miten hallita tulevat haasteet?

KOM(2010) 672 lopullinen

1.

Maataloudella on suuri merkitys Euroopan maaseutualueiden kehitykselle, sillä se työllistää lähes 30 miljoonaa ihmistä. Maaseutualueet kattavat 90 prosenttia EU:n alueesta, ja 60 prosenttia sen kansalaisista elää maaseudulla.

2.

Maatalous varmistaa eurooppalaisten elintarviketurvan, edistää osaltaan talouden kiertokulkua ja tuottaa työpaikkoja. Se luo myös laadukkaita elinympäristöjä, on osallisena alueiden hydrogeologisessa järjestelmässä sekä säilyttää kulttuurimaisemia ja perinteitä. Ilman maataloutta Euroopan maaseutualueiden monitoiminen ja kestävä kehitys ei ole mahdollista.

3.

Siksi yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) on Euroopan talousyhteisön perustamisesta lähtien kuulunut sen keskeisiin tehtäväalueisiin. YMP on osoittanut, että yhteinen politiikka voi tuottaa eurooppalaiselle yhteiskunnalle merkittävää lisäarvoa, ja samalla voidaan tukea Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamista alueellisten sopimusten avulla.

4.

YMP on ollut ja on edelleen menestyksekäs myös siksi, että sen vuosikymmeniä kestäneen olemassaolon aikana on kohdattu yhä uudelleen uusia eurooppalaisia ja maailmanlaajuisia haasteita, joihin se on sopeutettu.

5.

Taloudelliset olosuhteet, hintavaihtelut, viljelijöiden tulojen aleneminen, elintarvikkeiden ja maatalouden tuottamien raaka-aineiden kysynnän kasvu maailmalla sekä vaatimukset, jotka koskevat tuotantomenetelmien kestäväpohjaisuutta ja ympäristönäkökohtien huomioimista – erityisesti ilmastonsuojelun vahvistamista sekä suojelun vahvistamista maataloudessa ilmastonmuutoksen kielteisten vaikutusten torjumiseksi – mutta myös eläinten hyvinvointia ja hyvää kuluttajien suojelua sekä elintarviketurvaa ja maataloustuotteiden saannin varmistamista, tuovat mukanaan tarpeen vuoden 2013 jälkeisen YMP:n muotoilemiseksi.

6.

Alueiden komitea antoi jo 9.–10. kesäkuuta 2010 pitämässään 85. täysistunnossa oma-aloitteisen lausunnon YMP:n tulevaisuudesta vuoden 2013 jälkeen, jossa se katsoi, että

7.

Alueiden komitea antoi 27. tammikuuta 2011 lähiruokajärjestelmiä koskevan suuntaa-antavan lausunnon, jossa se korostaa monipuolisen eurooppalaisen maatalouden arvoa ja paikallisen markkinoinnin lisäarvoa ympäristön, yhteiskunnan ja talouden tarpeiden kannalta.

8.

Jatkaen YMP:n uudistusta käsittelevää työtään ja vastauksena marraskuussa 2010 julkistettuun tiedonantoon alueiden komitea panee merkille, että komissio käsittelee tiedonannossaan edellä mainittujen AK:n lausuntojen lukuisia kohtia, ja korostaa, että kyseiset komitean näkemykset ovat oikeutettuja ja että ne pitää ottaa huomioon YMP:n tarkistuksessa.

9.

Alueiden komitea korostaa erityisesti YMP:n ja etenkin sen toisen pilarin merkitystä Euroopan maaseutualueiden kokonaiskehityksen kannalta. Toisella pilarilla on monia yhtymäkohtia koheesiopolitiikkaan, ja siksi näitä politiikanaloja – jotka kylläkin molemmat ovat erillisiä ja tarpeellisia – ei voida tarkastella toisistaan riippumatta. Näiden politiikkojen alueellisia tavoitteita on koordinoitava erityisesti yhteisötasolla entistä vahvemmin. Komitea tähdentää tarvetta osoittaa toisen pilarin kolmatta toimintalinjaa varten riittävät resurssit elämänlaadun parantamiseksi ja maaseudun monipuoliseksi kehittämiseksi.

10.

Alueiden komitea korostaa tarvetta jakaa tulevan koheesio- ja maatalouspolitiikan muotoilussa toimivaltaa alemmille hallintotasoille. Kyseenalaistamatta unionin yhteistä lähestymistapaa näihin politiikkoihin tai yhteisen politiikan lisäarvoa, paikallis- ja alueviranomaiset on otettava entistä tiiviimmin mukaan päättämään tulevan YMP:n tulevien pilareiden muotoilusta. EU:n jäsenvaltioiden, alueiden ja kuntien muodostaman monitasoisen hallintokehyksen luominen on välttämätöntä, jos samalla halutaan säilyttää YMP:n yhteinen lähestymistapa, vahvistaa paikallista vastuuta ja lisätä yhteiskunnallista hyväksyntää. Samalla on kuitenkin vältettävä tilanne, jossa toissijaisuusperiaate johtaa tarpeettoman moniin suunnittelutasoihin ja siten kestämättömään hallintotaakkaan.

11.

Elintarvikkeiden kysyntä tulee kasvamaan maailmanlaajuisesti. Tämä johtuu sekä maailman väestön odotettavissa olevasta kasvusta että ostovoiman lisääntymisestä ja siihen liittyvistä muutoksista monien nopeasti kehittyvien maiden kansalaisten ravintotottumuksissa. YMP, jonka perustehtävänä on ennen kaikkea Euroopan ihmisten ruokkiminen sekä osallistuminen elintarviketasapainon saavuttamiseen, voi ja sen pitää tehdä osansa tämän kasvavan maailmanlaajuisen kysynnän tyydyttämiseksi. Lisäksi maatalous antaa myös tärkeän panoksen julkisten hyödykkeiden tarjoamiseen, esimerkiksi sellaisen energian ja sellaisten uusiutuvien raaka-aineiden saantiin, jotka eivät kilpaile suoraan elintarviketuotannon kanssa, sekä dynaamisten maaseutualueiden säilyttämiseen.

12.

Edellä mainittu huomioon ottaen YMP:n tulevaisuutta ei voida tarkastella erillään eurooppalaisen kauppapolitiikan tulevaisuudesta. Mikäli EU haluaa antaa panoksensa maailman elintarvikevarmuuteen, on Euroopan unionin ja kansainvälisen tason kauppapolitiikalla huolehdittava myös WTO:n puitteissa siitä, että Euroopan unionin maataloustuotannolla on oikeudenmukaiset toimintapuitteet. Mikäli maataloustuottajien on täytettävä kansainväliset standardit ylittäviä ja lisäkustannuksia aiheuttavia velvoitteita, nämä lisäkustannukset on otettava huomioon kansainvälisten kauppasopimusten tuontijärjestelyissä.

13.

Maatalouden harjoittaminen liittyy erityisen läheisesti ympäristöön. Luonnonresurssien kestävä käyttö on siksi paitsi yhteiskunnan oikeutettu toive myös erittäin tärkeää itse maataloustuottajien kannalta sekä maataloustuotantomahdollisuuksien säilyttämisen kannalta. Siksi maatalouden olisi myös annettava panoksensa vastattaessa ilmastonmuutoksen, maaperän köyhtymisen, vesipulan ja veden saastumisen sekä elinympäristöjen ja biologisen monimuotoisuuden häviämisen haasteisiin, ja YMP:n puitteissa on löydettävä ratkaisuja näihin ajankohtaisiin ongelmiin.

14.

Tässä yhteydessä on korostettava erityisesti maatalouden roolia ilmastonmuutoksen torjumisessa. Maataloustuottajat ovat jo ryhtyneet suuriin ponnisteluihin vähentääkseen kasvihuonekaasupäästöjä huomattavasti. Lisäksi on kuitenkin panostettava merkittävästi sopeutumisstrategioiden kehittämiseen, jotta maatalous voi tulevaisuudessakin täyttää edellä mainitut tehtävänsä. On myös korostettava, että maaperä voi toimia hiilinieluna, mikä parantaa samalla sen tuotantokapasiteettia maaperän orgaanisen ainespitoisuuden ja monivuotisten kasvien aikaansaaman nieluvaikutuksen lisääntyessä. Maatalous on yksi avainsektoreista ongelman ratkaisun kannalta. Se voi antaa panoksen kestäväpohjaiseen energiahuoltoon ja ”pehmeän kemian”luomiseen uusiutuvien raaka-aineiden pohjalta. Erityinen rooli tässä on myös alueilla ja paikallisyhteisöillä, jotka tukevat innovatiivisia ja myös biomassaan perustuvia energiaratkaisuja. Tärkein kestäväpohjaisesti tuotettu energialähde on puu. Siksi on tarpeen jatkaa sekä metsätalouden vahvistamista osana maaseudun kehittämistä niillä alueilla, joilla metsällä on suuri merkitys turvallisuuden, eroosion torjumisen ja matkailun kannalta, että monivuotisten kasvien karsintajätteiden hyötykäyttöä.

15.

Alueiden komitea tukee komission näkemystä, jonka mukaan maatalouspolitiikan tulisi pohjautua myös vastaisuudessa kahteen yhteensovitettuun pilariin, joiden tähänastinen suuntaus on tarkoitus säilyttää. Komitea korostaa kuitenkin, että molempien pilarien tavoitteita on tarkennettava nykyistä enemmän.

16.

Ensimmäisen pilarin suorilla tuilla varmistetaan maataloustuottajien toimeentulo, korvataan heille Euroopan kansalaisten vaatimien julkishyödykkeiden – kuten maisemansuojelun, ympäristönsuojelun ja elintarviketurvallisuuden – tarjoaminen ja pyritään tasapainottamaan muihin maailmanmarkkinoiden toimijoihin verrattuna korkeampien EU-standardien vaikutusta. Samalla ne tarjoavat puskurin markkinoiden epävakautta vastaan.

17.

Toisella pilarilla edistetään maaseudun kehittämistä. Tämä tarkoittaa, että se on mukautettava aluekohtaisiin tarpeisiin ja että alueiden ja paikallisviranomaisten on päästävä osallistumaan sen muotoiluun, sillä niillä on taloudellinen osavastuu osarahoituksen muodossa.

18.

Alueiden komitea korostaa, että yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet voidaan saavuttaa vain, jos myös vuoden 2014 jälkeen on käytettävissä riittävästi määrärahoja.

19.

korostaa, että suorien tukien on edelleen muodostettava maataloustuottajien tulojen vakauttamisen perusrakenne, jolla korvataan julkishyödykkeiden tarjoaminen ja kompensoidaan EU:n muita korkeammat tuotantostandardit, sikäli kuin tukien irrottamiseen tuotannosta ei liity tuotannon häviämisen vaaraa pysyvistä luonnonhaitoista kärsivillä alueilla.

20.

tukee aikomusta parantaa tukien jaon oikeudenmukaisuutta, koska nykyinen suorien tukien järjestelmä, joka perustuu aiempiin tuotantomääriin, vääristää EU:n sisäistä kilpailua ja on korvattava järjestelmällä, jossa kaikkia maatalouden muotoja Euroopan unionissa kohdella tasapuolisesti.

21.

katsoo, että tilatukia tulisi Euroopassa mukauttaa edelleen markkinahäiriöiden välttämiseksi EU:n sisällä. Komitea korostaa kuitenkin, että molemmat pilarit on otettava huomioon, kun määrärahoja jaetaan jäsenvaltioiden kesken.

22.

kannattaa tuotannosta irrotetun tilatuen mallin jatkamista ja tukee komission ehdotuksia historiallisten ja tilakohtaisten tilatukien poistamisesta mahdollisimman pian. Komitea kannattaa tämän vuoksi siirtymistä alueellisiin tukiin.

23.

korostaa tarvetta purkaa tämän asteittaisen siirtymisen yhteydessä historiallisen mallin aiheuttama tilatukien epätasainen jako jäsenvaltioiden sisällä, koska se on ristiriidassa tuotannosta irrottamisen ajatuksen kanssa ja koska se on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen jäsenvaltioiden sisällä markkinahäiriöitä, jotka eivät ole hyväksyttäviä. Komitea korostaa kuitenkin tarvetta asettaa siirtymäaika, joka mahdollistaa tilojen mukautumisen uuteen tukijärjestelmään.

24.

tukee komission ehdotusta ottaa käyttöön tilatukien yläraja. Komitea korostaa, että ylärajan asettamisessa on otettava huomioon erilaiset tilamuodot, yhteenliittymät ja tilojen työllistävä vaikutus sekä jäsenten lukumäärä oikeushenkilöiden tapauksessa ja ettei sillä saa estää rakennemuutosta Euroopan unionin maatalouden ajanmukaistamiseksi.

25.

yhtyy komission käsitykseen siitä, että tuotantoon sidottua tukea on myönnettävä myös tulevaisuudessa alueilla, joilla on erityisiä ongelmia, ja sellaisille maatalouden muodoille, jotka ovat erityisen tärkeitä alueen maatalouden jatkumisen kannalta. Tässä yhteydessä komitea viittaa laidunkarjan merkitykseen vuoristoalueiden, arktisten alueiden, saarialueiden ja harvaanasuttujen alueiden kannalta sekä kaikkien tuotantojärjestelmien, jotka ilmaston tai hankalan maaston johdosta tarvitsevat erityistukia, ja erityisesti näiden alueiden maitotalouden säilymisen kannalta myös maitoalan kiintiöjärjestelmän päättymisen jälkeen. Ilman toimivaa maitotaloutta ei voida säilyttää maataloudessa hyödynnettyjä aloja – erityisesti niittyjä, korkealla ja keskikorkeudella sijaitsevia laitumia ja Välimeren alueen laitumiksi muutettuja metsiä. Myös vähän tuottavalla oliivinviljelyllä on erittäin suuri merkitys vuoristoalueilla ja muilla alueilla, joilla ilmasto asettaa viljelylle rajoituksia. Toisaalta Euroopan laidunekosysteemien ja toiminnan säilymisen kannalta tietyillä alueilla on yhtä lailla tärkeää myös naudan-, lampaan- ja vuohenkasvatuksen säilyminen. Mikäli näiden alueiden käyttö maataloudessa loppuisi, se merkitsisi ainutlaatuisen kulttuurimaiseman menetystä. Lisäksi nautakarjankasvatusta voidaan harjoittaa ja hyödyntää siten vähempiarvoisia maa-aloja myös taajamien lähialueilla. Tämä voi olla tärkeää, kun tiettyä pinta-alaa on pidettävä vapaana (esimerkiksi tulvatasanteiksi), mutta se on silti edes tietyllä tapaa hyödynnettävissä taloudellisesti. Tuotantoon sidottua tukea vailla alan elinkelpoisuus vaarantuu, eikä se enää voi täyttää tätä rooliaan.

26.

pitää tärkeänä, että WTO:n sallimat tuotantoon sidotut tuet hyödynnetään täysimittaisesti.

27.

kannattaa komission suositusta korottaa tilamaksua epäsuotuisilla alueilla, kompensoida näin kyseisten tilojen tuotannon lisäkustannuksia ja edistää siten maataloustuotannon ylläpitämistä koko Euroopan alueella. Komitea korostaa, että tämä korotus on oikeutettu ja tarpeellinen kaikkien Euroopan alueiden maantaloustuottajien oikeudenmukaista toimeentuloturvaa ajatellen.

28.

korostaa, etteivät YMP ja viljelijät voi yksin ottaa vastuulleen aktiivista toimintaa uusien ympäristöhaasteiden torjumiseksi etenkään, mikäli tarkoitusta varten ei ohjata lisää rahoitusta.

29.

korostaa, että toisen pilarin maatalouden ympäristöohjelmilla on osaltaan edistettävä maatalouden ympäristötietoisuuden lisäämisen tavoitetta. Tässä yhteydessä komitea muistuttaa, että eräät jäsenvaltiot käyttävät alle 10 prosenttia kokonaisbudjetistaan toisen pilarin puitteissa, jolloin maataloustuottajille tarjotaan hyvin vähän maatalouden ympäristöohjelmia. Komitea ehdottaa siksi, että tulevaisuudessa kaikkien jäsenvaltioiden olisi käytettävä vähintään 10 prosenttia kokonaisbudjetistaan maatalouden ympäristöohjelmiin toisessa pilarissa ja että siinä voitaisiin soveltaa alennettua, vähintään 10 prosentin osarahoitusta.

30.

katsoo, että luonnonmukaista maataloutta ja integroitua maataloutta olisi tuettava nykyistä enemmän yhteisessä maatalouspolitiikassa, sillä ne sisältyvät kestävän kehityksen politiikkaan.

31.

pitää Euroopan unionin aktiivisten maataloustuottajien nopea ikääntyminen huomioon ottaen välttämättömänä ottaa käyttöön nuorille maataloustuottajille suunnattuja lisätoimenpiteitä. Tähän asti toisessa pilarissa tarjottu nuorten maataloustuottajien tuki ei ole riittänyt pysäyttämään aktiivisten maataloustuottajien ryhmän ikääntymisen kiihtymistä. Nykyisin vain 7 prosenttia maataloustuottajista on EU:ssa alle 35-vuotiaita, kun taas kolmasosa kuuluu yli 65-vuotiaiden ikäryhmään. Siksi on tutkittava mahdollisuutta korottaa nuorille maataloustuottajille ensimmäisestä pilarista maksettavia suoria tukia, jotta lisättäisiin maataloustoiminnan houkuttelevuutta nuorten silmissä.

32.

katsoo, että on olemassa tarvetta asianmukaisille julkisille palveluille, jotka on suunnattu maaseudulla maatilayrityksiä perustavalle nuorelle sukupolvelle. Kannustamalla heitä hankkimaan innovatiivisia ja ympäristöystävällisiä tuotantojärjestelmiä ja tarjoamalla uusia vaihtoehtoisia taloudellisia mahdollisuuksia voidaan säilyttää maaseudun maataloustuotannon kapasiteetti.

33.

kannattaa komission ehdotusta ottaa käyttöön yksinkertainen, erityisesti pienviljelijöille kohdennettu tukijärjestelmä, jotta voitaisiin säilyttää pienimuotoinen, maalaiselämään perustuva maanviljely. Kyseisen tukijärjestelmän ansiosta olisi voitava myöntää lisätukea tällaisille pientiloille erityisesti epäsuotuisilla alueilla sekä vähentää byrokratiaa. AK korostaa samalla, että 82 prosenttia Euroopan maataloustuottajista saa tukia alle 5 000 euroa, joten pienviljelijöiden byrokraattisen taakan vähentäminen voisi helpottaa hallintotaakkaa huomattavasti sekä lisätä YMP:n hyväksyntää maataloustuottajien keskuudessa.

34.

korostaa, että täydentäviä ehtoja (cross compliance) ja yhdennettyä hallinto- ja valvontajärjestelmää on yksinkertaistettava vaarantamatta kuitenkaan järjestelmän toimivuutta. Lähtökohtia ovat koko EU:ssa sovellettavien täydentävien ehtojen valvontaa paikan päällä koskevien avainkriteerien käyttöönotto ja – mikäli jäsenvaltiot voivat osoittaa, että niillä on toimivat järjestelmät ja että ne soveltavat käytännönläheisiä toleranssikynnyksiä – täydentävien ehtojen ja yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän valvontakiintiöiden puolittaminen, jotta voidaan yhdenmukaistaa vaatimukset ja valvonta Euroopan eri alueilla.

35.

yhtyy komission näkemykseen, jonka mukaan tukia tulisi maksaa vain aktiivisille maataloustuottajille. Tässä ei kuitenkaan saa asettaa osa-aikaisesti toimivia viljelijöitä muita heikompaan asemaan, sillä heillä on erityisesti epäsuotuisilla alueilla tärkeä rooli maatalouden säilymisen kannalta. Komitea ehdottaa kuitenkin, että komissio antaisi ”aktiivisen maataloustuottajan” ja ”maatalousmaan” perusmääritelmät, joita voidaan täydentää jäsenvaltio- tai aluetasolla.

36.

katsoo, että niillä aloilla – esimerkiksi hedelmien ja vihannesten, viinin tai sokerin tuotanto – joita on tähän asti säädelty omilla markkinajärjestelyillä ja joilla tuotantomääristä irrotetun tilatuen järjestelmää ei ole sovellettu ollenkaan tai vain osittain, tulisi säilyttää tämä erityinen markkinajärjestely.

37.

on huolestunut Euroopan komission esittämistä alustavista suuntaviivoista, jotka koskevat maatalousmarkkinoiden sääntelyä vuoden 2013 jälkeen, ja katsoo, että yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuus liittyy erottamattomasti markkinoiden julkisten sääntelytoimenpiteiden säilyttämiseen kurssiheilahtelujen torjumiseksi ja hintojen vakauden varmistamiseksi sekä tuottajille että kuluttajille.

38.

viittaa siihen, että yhteisön etuuskohtelua on pidettävä edelleen YMP:n tärkeänä periaatteena. Enimmäkseen sen ansiosta Eurooppa on edelleen omavarainen elintarvikkeiden suhteen.

39.

katsoo, että vielä olemassa olevat markkinavälineet – kuten tukitoimet sekä yksityinen ja julkinen varastointi ja herkkiin tuotteisiin rajatut vientituet – ovat osoittautuneet välttämättömiksi ja että ne tulisi siksi säilyttää turvaverkkona asianomaisen budjettikohdan kera.

40.

muistuttaa, että tuotannosta irrottaminen on parantanut maatalouden markkinasuuntautuneisuutta mutta johtanut myös voimakkaaseen hintavaihteluun, joka uhkaa maatalousyritysten olemassaoloa.

41.

huomauttaa, että markkinavälineet on suunniteltava siten, että niillä voidaan yhtäältä taata maatalousmarkkinoiden toimitusvarmuus ja suojella maataloustuottajia yhtäkkisiltä hinta- ja siten tuloromahduksilta ja toisaalta rajoittaa kuluttajien elintarvikkeista maksamien hintojen volatiliteettia.

42.

katsoo, että näitä välineitä on välttämättä kehitettävä. Tällöin olisi tutkittava mahdollisuutta laajentaa tätä varten väliaikaisesti varastoitavien tuotteiden luetteloa, pidentää interventiojaksoja ja ottaa käyttöön tilapäistä tuotannosta luopumista koskevia toimenpiteitä. Lisäksi on ehkäistävä asianmukaisin keinoin maatalousraaka-aineiden kauppaan liittyvät väärinkäytökset haittaamatta kuitenkaan markkinoiden toimintaa. Näiden toimien tarkoituksena on välttää maatalous- ja terveysalan kriiseistä johtuva markkinoiden volatiliteetti.

43.

muistuttaa, että maataloustuottajien osallistuminen koko elintarvikeketjusta saatavaan lisäarvoon pienenee jatkuvasti ja että tarvitaan markkinavälineitä tämän kehityksen pysäyttämiseksi. AK kehottaa tässä yhteydessä komissiota luomaan kaikilla tuotealoilla tuottajien yhteenliittymiä ja toimialakohtaisia organisaatioita koskevan puitejärjestelmän maataloustuottajien aseman vahvistamiseksi elintarvikeketjussa. Tuottajien yhteenliittymistä ja yhteistä markkinointia tulisi lisäksi tukea erityisesti maidontuotannossa luonnonhaitta-alueilla tai muilla herkästä tuotantorakenteesta tai -järjestelmästä kärsivillä alueilla, jotta voitaisiin lieventää maitokiintiön päättymisen vaikutuksia ja estää tuotannon siirtyminen muualle.

44.

pitäisi tervetulleena sitä, että Euroopan komissio tutkisi jälleenmyyjien vaikutusta elintarvikkeiden tuottajiin, jakelijoihin, toimittajiin, kuluttajiin ja laajempaan ympäristöön.

45.

katsoo, että unionin kilpailusääntöjä on tarkistettava, jotta elintarvikeketjussa olisi mahdollista saavuttaa todellinen tasapaino.

46.

katsoo, että markkinoiden julkisten ohjausvälineiden ohella on kehitettävä keskinäisiä ennaltavarautumisjärjestelmiä, kuten useat riskit kattavia vakuutuksia, ja että tässä yhteydessä jäsenvaltioille on tarjottava mahdollisuus tukea maataloustuottajien keskinäisiä yhteenliittymiä ja keskinäistä yhteistyötä vastavuoroisten varautumisjärjestelyjen luomiseksi tai yhteistyön toteuttamiseksi elintarvikeketjun muiden toimijoiden kanssa, jotta näin voidaan keventää byrokraattista taakkaa.

47.

korostaa, että EU on viime vuosina panostanut merkittävästi vientitukien lopettamiseen. Komitea huomauttaa kuitenkin, että lopullinen luopuminen tästä markkinavälineestä on yhdistettävä kolmansien maiden valmiuteen luopua kansainvälisessä kaupassa WTO:n puitteissa täysin tästä välineestä. WTO:n säännösten kanssa yhteensopivat, vientiä tukevat välineet ovat tässä tapauksessa välttämättömiä.

48.

kehottaa komissiota tutkimaan tarkkaan nykyisten kiintiöjärjestelmien päättymisen vaikutuksia ja kehittämään toimenpiteitä tuotanto- ja jalostusrakenteiden säilyttämiseksi.

49.

kehottaa komissiota varmistamaan, että sokeri- ja isoglukoosialan tulevaisuutta koskevissa sääntelyvaihtoehdoissa otetaan huomioon lähestymistapa, joka takaa eurooppalaisen tuotannon jatkumisen ja sellaiset tulot sokerijuurikkaan viljelijöille, joiden ansiosta viljelytoiminta ja nykyiset jalostuslaitokset voidaan säilyttää.

50.

kehottaa komissiota tässä yhteydessä vahvistamaan toimiaan tutkimuksessa ja kehittämisessä innovoinnin alalla ja menekinedistämisen suhteen. Komitea suosittaa siksi, että tulevissa EU:n tutkimus- ja kehittämisohjelmissa kiinnitetään jatkuvaa huomiota elintarvikkeita koskevaan tutkimukseen.

51.

kehottaa komissiota edustamaan kauppapolitiikan puitteissa ja erityisesti kahdenvälisten sopimusten laatimisessa painokkaasti myös eurooppalaisen maatalouden intressejä ja ottamaan huomioon kauppapolitiikan vaikutukset YMP:hen ja erityisesti kahdenvälisten sopimusten ja WTO:n puitteissa tehtyjen sopimusten vaikutukset eurooppalaiseen maatalouteen. Kun pyritään vahvistamaan eurooppalaisia kestävyysstandardeja maailmanlaajuisella tasolla, avaintekijänä ovat puolestaan WTO-neuvottelut.

52.

muistuttaa tässä yhteydessä, että kuluttajilla on oikeus vaatia myös tuontielintarvikkeiden noudattavan Euroopan unionin maatalouden noudattamia sosiaalisia oikeuksia, elintarviketurvallisuutta, ympäristönsuojelua, laatua ja eläinten hyvinvointia koskevia korkeita standardeja. Tätä oikeutta on puolustettava ponnekkaasti kansainvälisissä ja kahdenvälisissä kauppaneuvotteluissa.

53.

toteaa, että huolimatta EU:n toimista YMP:n ja koheesiopolitiikan alalla lukuisat maaseutualueet kärsivät Euroopassa edelleen väestönkadosta ja taantumisesta, ja näiden alueiden kehitystaso on EU:n keskiarvoa matalampi ja huomattavasti alhaisempi kuin useimmilla kaupunkialueilla.

54.

kiinnittää huomiota maataloustuottajien erityiseen rooliin taajamien lähialueilla, jossa maaseutu- ja maatalousresurssit voivat olla kovan paineen alla. Komitea korostaa, että tätä elintarvikkeiden ja julkisten hyödykkeiden tuotantoa kaupunkiväestöjen lähistöllä tulisi pitää yllä.

55.

korostaa siksi yhteisen maatalouspolitiikan toisen pilarin merkitystä maaseutualueiden ja myös taajamien lähialueiden kokonaiskehitykselle.

56.

korostaa YMP:n toisen pilarin merkitystä maatalouden uudenaikaistamisen, maatalouden rakenteiden säilyttämisen ja yhteiskunnallis-taloudellisen parantamisen ja erityisesti myös maaseutualueiden ja niiden yhteisöjen säilymisen ja kehittymisen kannalta. Tämä edellyttää maaseudun kehittämispolitiikkaa, joka tukee maatalouden kilpailukykyä rajaamalla osan politiikasta maatalousrakenteita ja -infrastruktuureja sekä elintarviketeollisuutta koskeviin toimiin.

57.

korostaa, että maaseudun kehitys voi osaltaan edistää merkittävästi Eurooppa 2020 -strategiassa määriteltyjen EU:n tavoitteiden saavuttamista. Aihekohtaisten (eritoten ilmastoon ja energiaan liittyvien) EU-politiikkojen ja niiden rahoitusvälineiden tehtävät sekä YMP:n (tai aluerahastojen) varojen tukikohteet on kuitenkin määriteltävä selvästi ja pidettävä toisistaan erillään.

58.

toteaa, että maaseudun kehittämistoimet sisältyvät YMP:n toiseen pilariin ja ovat näin ollen maatalouspoliittisia toimenpiteitä, mutta niillä on myös monia yhtymäkohtia koheesiopolitiikkaan. Siksi maatalouspolitiikan toisen pilarin ja koheesiopolitiikan tavoitteet on mukautettava toisiinsa, jotta voidaan välttää kaikkia päällekkäisyyksien uhkia tai ”harmaita alueita” ja hyödyntää synergioita ja jotta maaseutupolitiikassa voidaan taas keskittyä maataloussektoriin. Tässä yhteydessä komitea kehottaa yhdenmukaistamaan EU:n eri rahastoja koskevat hallinnolliset säännöt.

59.

toistaa tukevansa ehdotusta yhteisestä strategiakehyksestä, joka kattaisi rakennerahastot ja muut aluekehitysrahastot, kuten maaseuturahaston ja kalatalousrahaston.

60.

vaatii, että alueiden toimivaltaa kunnioitetaan erityisesti maatalouspolitiikan toisen pilarin muotoilussa noudattamalla todellista monitasoisen hallinnon lähestymistapaa, jossa otetaan huomioon alueiden erityinen merkitys ja osaaminen mukautettaessa toimenpiteitä alueiden erityistarpeisiin. AK korostaa tässä yhteydessä toisen pilarin toissijaisuuteen perustuvaa lähestymistapaa, jonka mukaan jäsenvaltiot tai alueet valitsevat alueellisten olosuhteiden mukaan itse, mitä toimenpiteitä ne toteuttavat.

61.

katsookin, että toteutettaessa maaseutualueiden kehittämiseksi tarkoitettua politiikkaa ja rahoitusta tulisi alhaalta ylöspäin suuntautuen ensisijaisesti nojautua vahvoihin paikallisiin kehityskumppanuuksiin.

62.

pitää aktiivisten eurooppalaisten maataloustuottajien nopea ikääntyminen huomioon ottaen välttämättömänä ottaa käyttöön nuorille maataloustuottajille suunnattuja houkuttelevia toimenpiteitä, joiden tavoitteena on saada alalle uutta verta, ja täydentää tähän asti toisessa pilarissa tarjottua nuorten maataloustuottajien tukea.

63.

kehottaa lisäksi ryhtymään erityistoimenpiteisiin ”laatupakettiin” sisältyvien ehdotusten toteuttamiseksi. Niistä mainittakoon laatutuotteita tuottavien maatalousyritysten ajanmukaistamisen edistäminen ja kuluttajille suunnattujen tiedotuskampanjoiden tukeminen.

64.

pitää tarpeellisena laajentaa neuvontajärjestelmää koskemaan täydentävien ehtojen lisäksi kaikkia tärkeitä neuvonnan aloja (tuotantotekniikka, liiketalous, uusien haasteiden kohtaaminen, innovoinnin ja ympäristöasioiden edistäminen, toimenpiteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi jne.) ja luoda toisessa pilarissa asianmukaisia toimenpiteitä niiden edistämiseksi. Tässä tulisi keskittyä erityisesti hyväksyttyjen neuvontapalveluiden edistämiseen. Tavoitteena tulisi olla, että kaikilla EU:n maataloustuottajilla olisi mahdollisuus käyttää asiantuntevia neuvontapalveluita riippumatta siitä, tarjoavatko niitä valtio, julkisyhteisö vai yksityinen yritys.

65.

korostaa monipuolistumisen erityistä merkitystä pientilojen sekä epäsuotuisilla alueilla tai pohjoisimmilla alueilla, joiden väestötiheys on erittäin alhainen, sekä saari-, rajaseutu- ja vuoristoalueilla sijaitsevien tilojen kannalta ja vaatii kannustimien suunnittelua sen edistämiseksi.

66.

korostaa laadukkaiden koulutustoimenpiteiden tarjonnan merkitystä maatalouden kannalta, erityisesti ammattikoulutuksen jälkeisenä aikana. Nopeat muutokset maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa ja näiden lähialoilla vaativat elinikäistä kouluttautumista.

67.

tukee komission pyrkimyksiä edistää maatalouspolitiikan toisessa pilarissa maataloustuottajien yhteistyötä – erityisesti myös tuotantovälineiden käytössä, tuotteiden markkinoinnissa, työjärjestelyissä tai eläintenpidossa – sillä näin voidaan vähentää pientilojen kilpailuhaittoja.

68.

korostaa YMP:n toisen pilarin merkitystä erityisesti epäsuotuisilla alueilla sijaitsevien tilojen kannalta ja tukee siksi komission ehdotusta tarjota luonnonhaittakorvausta edelleen osana kansallista kehityssuunnitelmaa. Komitea ehdottaa olemassa olevan liikkumavaran säilyttämistä ja käytössä olevan ylärajan nostamista, jotta voitaisiin vastata sellaisten vuoristoalueiden tarpeisiin, joilla on erityisen ongelmallinen rakenne, sekä sellaisten taajamien läheisyydessä sijaitsevien alueiden tarpeisiin, joiden maaseutu on vahvasti kaupungistunut. Komitea ehdottaa lisäksi, että pohjoisimpia alueita, joiden väestötiheys on erittäin alhainen, sekä saari-, rajaseutu- ja vuoristoalueita tuettaisiin erityisellä toimenpidepaketilla, johon sisältyisivät esimerkiksi tuotteiden noutamisesta aiheutuvien kulujen korvaukset, vuoristolaitumille kohdistetut erityiset toimenpiteet, biologiseen monimuotoisuuteen liittyvä tuki sekä vuoristotuotteiden tunnustaminen Euroopan unionin laatupolitiikan tarkistuksen yhteydessä.

69.

korostaa, että monilla EU:n alueilla kilpailukyvyn parantamiseen on välttämättä yhdistettävä maatalouden infrastruktuurien parantaminen. Komitea korostaa lisäksi, että innovaatiot ovat ehdottoman välttämättömiä ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi, resurssitehokkuuden parantamiseksi ja tilanhoidon optimoimiseksi ja niitä tulee siksi edistää nykyistä voimakkaammin.

70.

muistuttaa, että komissio pyrkii määrittelemään epäsuotuisat välimuotoalueet uudelleen koko EU:ssa yhtenäisellä tavalla, ja on huolissaan tällaisten suunnitelmien toteuttamisesta. AK katsoo, että kaavaillut uudet kriteerit on kohdennettava tarkkaan, ja jäsenvaltioille ja alueille on jätettävä tässä riittävästi toimivaltaa ja joustavuutta. Komitea korostaa, että uudelleenmäärittelyä on joka tapauksessa pehmennettävä asianmukaisilla siirtymäajoilla.

71.

ottaa huomioon ilmastonmuutoksen asettamat haasteet ja tarpeen kehittää maaseutua kestävällä tavalla ja korostaa, että on vahvistettava ja helpotettava tukea toimille, joiden tavoitteena on veden kestävä käyttö maataloudessa ja veden kulutuksen ja vesistöjen saastumisen vähentäminen, sekä toimille, joilla edistetään pohjavesivarantoja (esim. terassien säilyttäminen saari- ja vuoristoalueilla ja maaperän viljavuuden parantaminen) tai joiden tarkoituksena on ennaltaehkäistä vahinkoja sekä korjata ilmastokatastrofien vahingoittamia maatalouden infrastruktuureja.

72.

korostaa maatalouden ympäristöohjelmien merkitystä ja vaatii, että jäsenvaltiot käyttävät tulevaisuudessa vähintään 10 prosenttia maatalousbudjetistaan maatalouden ympäristöohjelmiin ja edistävät näin osaltaan merkittävästi maatalouden kestävyyttä. Lisäksi komitea vaatii, että tunnustetaan merkittäviä luonnonarvoja sisältävät maatalouden tuotantojärjestelmät, jotka mahdollistavat biologisen monimuotoisuuden säilyttämisen ja palauttamisen maatalousympäristössä ja edistävät osaltaan vesistöjen ja maaperän suojelua.

73.

korostaa, että maatalouden ympäristöohjelmiin on palautettava kannusteet, jotta ne hyväksytään maatalouden parissa entistä paremmin. Komitea korostaa niin ikään ulkoisvaikutuksia, joita on tietyillä maatalouskäytännöillä.

74.

katsoo, että kansallisten kehityssuunnitelmien toimenpiteiden toteuttamista voidaan helpottaa huomattavasti kolmansien osapuolten osarahoituksella.

75.

korostaa, että aktiivisella metsänhoidolla on erityistä merkitystä lukuisten maaseutualueiden ja erityisesti vuoristoalueiden turvallisuuden sekä matkailun kannalta, ja että alueilla tulisi siksi olla mahdollisuus tukea metsänhoitoa kansallisten kehityssuunnitelmien puitteissa.

76.

korostaa Leader-ohjelman merkitystä maaseutualueiden yhdennetyn kehityksen kannalta, erityisesti myös erittäin tehokkaaksi osoittautuneen alhaalta ylös -periaatteen vuoksi. Komitea kehottaakin komissiota tarjoamaan ja vahvistamaan tätä lähestymistapaa myös tulevaisuudessa. Leader-ohjelman joustavuutta on kuitenkin lisättävä ja innovatiivisille lähestymistavoille on annettava etusija. Lisäksi on tarpeen parantaa mahdollisuuksia koordinoida Leader-ohjelman puitteissa erilaisia hankkeita, jotka kuuluvat paikallisiin kehityssuunnitelmiin. Nykyisin käytössä oleva kansallisten kehityssuunnitelmien toimintalinjajärjestelmä on osoittautunut jäykäksi. Siksi paikallisviranomaisille ja alueille on tarjottava lisää joustomahdollisuuksia, jotta paikallisiin tarpeisiin voidaan vastata entistä paremmin. Kansallisten kehityssuunnitelmien toteutusta ja erityisesti raportointivaatimuksia on yksinkertaistettava.

77.

katsoo lisäksi, että Leader-ohjelmassa omaksuttua lähestymistapaa tulisi käyttää yhdessä sellaisen paikallisen kehittämisen kumppanuusmallin kanssa, joka perustuu alhaalta ylöspäin suuntaaviin paikallisiin kehittämisstrategioihin sekä monialaisiin toimiin, innovaatioalan yhteistyöhön ja verkottumiseen.

78.

katsoo, että elintarvikkeita tuottaviin tiloihin kohdistuvien investointien tukemista koskevat rajoitukset on mukautettava rakenteellisiin muutoksiin (pk-yrityksiä koskevien rajojen nostaminen tai poistaminen).

79.

korostaa, että ohjelmointiin, ohjelman toteuttamiseen, arviointiin, seurantaan ja neuvontaan liittyvä taakka on kasvanut aivan liian suureksi ja sitä on pienennettävä selvästi.