–

IB, edustajinaan F. Ingold ja E. Ravin, avocats,

–

FA, edustajanaan A. Boiché, avocat,

–

Ranskan hallitus, asiamiehinään E. de Moustier, T. Stehelin, D. Dubois ja A. Daniel,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller, M. Hellmann ja U. Bartl,

–

Irlanti, asiamiehinään M. Browne, A. Joyce ja J. Quaney,

–

Portugalin hallitus, asiamiehinään L. Inez Fernandes, S. Duarte Afonso, P. Barros da Costa ja L. Medeiros,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi M. Heller, W. Wils ja M. Wilderspin, sittemmin M. Heller ja W. Wils,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 (EUVL 2003, L 338, s. 1) 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat IB ja FA ja jossa on kyse heidän avioliittonsa purkamista koskevasta hakemuksesta.

3

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja yhteisten lasten huoltoa koskevissa asioissa 29.5.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1347/2000 (EYVL 2000, L 160, s. 19), joka on 1.3.2005 alkaen kumottu asetuksella N:o 2201/2003, johdanto-osan 4, 8 ja 12 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

4

Asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Euroopan yhteisö on asettanut tavoitteekseen luoda vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen, jossa taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Tätä varten yhteisö toteuttaa muun muassa siviilioikeudellisia asioita koskevan oikeudellisen yhteistyön alalla toimenpiteitä, jotka ovat tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta.”

5

Asetuksen N:o 2201/2003 1 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan, riippumatta siitä millaisessa tuomioistuimessa asiaa käsitellään, siviilioikeudellisissa asioissa, jotka liittyvät:

– –”

6

Asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Yleinen toimivalta”, säädetään seuraavaa:

”1.   Puolisoiden avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevassa asiassa ovat toimivaltaisia sen jäsenvaltion tuomioistuimet,

2.   Tässä asetuksessa ’kotipaikalla’ on se merkitys, joka sillä on Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin oikeusjärjestelmissä.”

7

Asetuksen N:o 2201/2003 6 artiklassa, jonka otsikko on ”3, 4 ja 5 artiklassa tarkoitettu yksinomainen toimivalta”, säädetään seuraavaa:

”Puoliso,

voidaan haastaa oikeuteen toisessa jäsenvaltiossa ainoastaan 3, 4 ja 5 artiklan mukaisesti.”

8

Asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan, jonka otsikko on ”Vireilläolo ja samassa yhteydessä käsiteltävät kanteet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa nostetaan samojen asianosaisten välillä avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevia kanteita, tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on omasta aloitteestaan keskeytettävä asian käsittely, kunnes on ratkaistu, onko tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, toimivaltainen.”

9

Asetuksen N:o 2201/2003 66 artiklassa, jonka otsikko on ”Jäsenvaltiot, joissa on kaksi tai useampia oikeusjärjestelmiä”, säädetään seuraavaa:

”Sellaisissa jäsenvaltioissa, joissa on kaksi oikeusjärjestelmää tai säännöstöä tai useita oikeusjärjestelmiä tai säännöstöjä, joita sovelletaan sen eri alueilla tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa:

– –”

10

Toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa 18.12.2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 4/2009 (EUVL 2009, L 7, s. 1) 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Elatusvelvoitteita koskevissa asioissa ovat jäsenvaltioissa toimivaltaisia:

– –

– –”

11

Tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa 24.6.2016 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2016/1103 (EUVL 2016, L 183, s. 1) johdanto-osan 15 ja 49 perustelukappale on muotoiltu seuraavasti:

– –

12

Asetuksen 2016/1103 5 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos jäsenvaltion tuomioistuimelle tehdään avioeroa, asumuseroa tai avioliiton mitätöintiä koskeva hakemus asetuksen (EY) N:o 2201/2003 nojalla, kyseisen valtion tuomioistuimella on toimivalta ratkaista kyseiseen hakemukseen liittyvät aviovarallisuussuhteita koskevat kysymykset, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista.”

13

Ranskan kansalainen IB ja hänen puolisonsa FA, joka on Irlannin kansalainen, avioituivat vuonna 1994 Brayssa (Irlanti). He ovat saaneet kolme lasta, jotka ovat jo kaikki täysi-ikäisiä.

14

IB teki 28.12.2018 avioerohakemuksen tribunal de grande instance de Paris’lle (Pariisin alioikeus, Ranska).

15

Kyseisessä alioikeudessa perheoikeudellisia asioita käsittelevä tuomari totesi 11.7.2019 antamallaan päätöksellä FA:n vaatimusten mukaisesti, ettei sillä ole alueellista toimivaltaa ratkaista puolisoiden avioerohakemusta. Se katsoi näet, että pelkästään IB:n työskentelypaikan vahvistaminen Ranskaan ei voinut riittää osoitukseksi hänen tarkoituksestaan vakinaistaa asuinpaikkansa Ranskaan siitä huolimatta, mitä tästä oli seurannut verotuksellisesti, hallinnollisesti tai hänen elintottumustensa osalta.

16

IB valitti päätöksestä 30.7.2019 cour d’appel de Paris’hin (Pariisin ylioikeus, Ranska) ja vaati tätä muun muassa toteamaan, että tribunal de grande instance de Paris on alueellisesti toimivaltainen ratkaisemaan asianomaisten puolisoiden avioerohakemuksen. Tämän osalta IB on esittänyt työskennelleensä Ranskassa vuodesta 2010 lähtien ja vuoden 2017 toukokuusta alkaen täysin vakiintuneesti. Hän on lisäksi esittänyt, että hän on asettautunut asumaan isänsä omistamaan asuntoon, että hänellä on sosiaalista elämää Ranskassa ja että syynä puolisoiden arjen jakautumiseen kahteen eri paikkaan on ollut se, että hänen puolisonsa ei ole halunnut muuttaa Ranskaan, vaikka käykin siellä säännöllisesti sekä heidän Pariisissa sijaitsevassa asunnossaan että heidän vuonna 2017 hankkimassaan loma-asunnossa.

17

FA on puolestaan esittänyt, ettei perheen ole missään vaiheessa ollut tarkoitus asettua Ranskaan. Perheen asuinpaikka on siis hänen mukaansa Irlannissa, eikä IB ole koskaan muuttanut asuinpaikkaansa vaan vain työskentelypaikkansa osoitteen. Lisäksi se, että IB on työskennellyt ja saanut tulonsa Ranskasta yli kuuden kuukauden ajan, ei riitä osoitukseksi hänen asuinpaikastaan asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Näin on siksi, että IB on jatkanut matkustamista perheen kotipaikkaan Irlannissa aina vuoden 2018 loppuun saakka, elänyt siellä samalla tavalla kuin ennenkin ja kääntynyt Irlannissa asianajajan puoleen, kun puolisot olivat alkaneet suunnitella avioeroa syyskuussa 2018.

18

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan asiassa on riidatonta se, että puolisoiden perheen kotipaikka oli Irlannissa, minne perhe oli asettautunut vuonna 1999 ja mistä he olivat ostaneet avioparin kotina käytetyn kiinteistön. Lisäksi se toteaa, että FA on pitänyt asuinpaikkansa Irlannissa ajankohtana, jolloin IB aloitti avioeromenettelyn, etteivät puolisot olleet muuttaneet erilleen ennen tämän menettelyn aloittamista ja ettei asiassa ole ilmennyt mitään, minkä perusteella voitaisiin katsoa, että puolisoilla oli yhteinen tarkoitus siirtää avioparin kotipaikka Ranskaan, koska lukuisat seikat osoittavat IB:llä olevan henkilökohtaisia ja perhesiteitä Irlantiin, minne hän matkusti joka viikonloppu puolisonsa ja lastensa luo.

19

Ylioikeus katsoo kuitenkin, että IB:n siteet Irlantiin eivät sulje pois hänen siteitään Ranskaan, minne hän matkusti vuodesta 2017 alkaen joka viikko työskennelläkseen siellä, ja toteaa samalla alioikeuden tavoin, että IB oli jo useiden vuosien ajan asunut todellisuudessa kahdessa eri paikassa eli yhtäältä perheen kotona Irlannissa ja toisaalta työskentelypaikassaan Ranskassa, minkä vuoksi IB:n siteitä Ranskaan ei tämän ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan voida pitää vain satunnaisina ja tilanteesta riippuvina, ja että IB:n oli katsottava keskittäneen ammatilliset intressinsä Ranskaan ainakin 15.5.2017 alkaen.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tämän osalta kuitenkin, että vaikka voidaan katsoa, että IB oli asunut Ranskassa vakinaisesti ainakin kuusi kuukautta ennen asian saattamista tribunal de grande instance de Paris’n käsiteltäväksi, hän ei kuitenkaan ollut menettänyt asuinpaikkaansa Irlannissa, jossa hänellä oli yhä perhesiteitä ja jonne hän matkusti säännöllisesti henkilökohtaisista syistä. Ylioikeus katsoo tämän perusteella, että sekä Irlannin että Ranskan tuomioistuimet ovat yhtä lailla toimivaltaisia ratkaisemaan asianomaisten puolisoiden avioerohakemuksen.

21

Se toteaa tämän osalta, että periaate, jonka mukaan sama toimivaltaperuste voi toteutua kahdessa jäsenvaltiossa, on vahvistettu 16.7.2009 annetussa tuomiossa Hadadi (C‑168/08, EU:C:2009:474), mutta korostaa, että kyseiseen tuomioon johtaneessa asiassa oli kyse kansalaisuuskriteerin soveltamisesta, ja sen objektiivisen määritelmän mukaan puolisot voivat olla kahden jäsenvaltion kansalaisia, kun taas nyt käsiteltävässä pääasiassa kyse on asuinpaikan käsitteestä, jonka määritelmä sellaisenaan edellyttää tulkintaa.

22

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu asuinpaikan käsite on unionin oikeuden itsenäinen käsite, joka edellyttää unionin tuomioistuimen tulkintaa.

23

Cour d’appel de Paris on tässä tilanteessa päättänyt lykätä ratkaisun antamista ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Jos tosiasiallisista olosuhteista ilmenee, että toinen puolisoista asuu kahdessa eri jäsenvaltiossa, voidaanko asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklassa tarkoitetulla tavalla ja kyseistä artiklaa sovellettaessa katsoa, että hänellä on asuinpaikka kahdessa jäsenvaltiossa niin, että jos kyseisessä artiklassa mainitut edellytykset täyttyvät kummassakin jäsenvaltiossa, kummankin jäsenvaltion tuomioistuimilla on yhtäläinen toimivalta ratkaista avioeroa koskeva asia?”

24

Cour d’appel de Paris on ennakkoratkaisupyynnössään pyytänyt unionin tuomioistuinta käsittelemään asian unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklassa tarkoitetussa nopeutetussa menettelyssä.

25

Unionin tuomioistuimen presidentti on esittelevän tuomarin esityksestä ja julkisasiamiestä kuultuaan hylännyt pyynnön 15.7.2020 tekemällään päätöksellä.

26

Tämä ratkaisu perustuu siihen, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole tuonut esiin mitään, minkä perusteella voitaisiin katsoa, että asian laatu edellyttää, että se käsitellään työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdan mukaisesti ensi tilassa – sitä toteamusta lukuun ottamatta, että se, miten puolisot voivat organisoida elämäntilanteensa, riippuu toimivallan osoittamisesta joko Irlannin tai Ranskan tuomioistuimille, mikä ei kuitenkaan riitä erottamaan käsiteltävänä olevaa asiaa muista avioeroasioista.

27

IB on esittänyt 17.2.2021 päivätyllä kirjeellään työjärjestyksen 76 artiklan 1 kohdan mukaisesti perustellun pyynnön istunnon järjestämiseksi asianosaisten kuulemista varten.

28

IB on 2.3.2021 lähettämässään vastauksessa kysymykseen, jonka unionin tuomioistuimen kirjaamo oli esittänyt terveyskriisin johdosta, suostunut siihen, että istunnon sijasta hän voi vastata kirjallisesti Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitettujen muiden asianosaisten ja osapuolten kirjallisiin huomautuksiin.

29

IB:n lisäksi Ranskan hallitus, Irlanti ja Euroopan komissio ovat käyttäneet tätä mahdollisuutta ja toimittaneet huomautuksensa kirjallisesti.

30

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymys koskee asiallisesti sitä, onko asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että puolisolla, joka elää kahdessa eri jäsenvaltiossa, voidaan katsoa olevan asuinpaikka kummassakin näistä, jolloin kummankin jäsenvaltion tuomioistuimet voisivat olla toimivaltaisia ratkaisemaan aviosuhteen purkamista koskevan hakemuksen.

31

Kuten asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan ensimmäisestä perustelukappaleesta ilmenee, asetuksella edistetään vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen, jolla taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus, luomista. Tätä tarkoitusta varten asetuksen II ja III luvussa on erityisesti säännöksiä tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta aviosuhteen purkamisen osalta, ja näiden sääntöjen tavoitteena on taata oikeusvarmuus (tuomio 13.10.2016, Mikołajczyk, C‑294/15, EU:C:2016:772, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Tässä yhteydessä asetuksen N:o 2201/2003 II luvussa olevassa 3 artiklassa säädetään avioeroa, asumuseroa ja avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevissa asioissa sovellettavista yleisistä toimivaltaperusteista. Näillä objektiivisilla, vaihtoehtoisilla ja toisensa poissulkevilla perusteilla on vastattu tarpeeseen luoda säännöstö, joka soveltuu aviosuhteen purkamista koskevien riitojen erityistarpeisiin (tuomio 13.10.2016, Mikołajczyk, C‑294/15, EU:C:2016:772, 40 kohta).

33

Todettakoon tässä yhteydessä, että asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan ensimmäisestä neljänteen luetelmakohdassa viitataan nimenomaisesti aviopuolisoiden ja vastaajan asuinpaikkaan, kun taas tämän asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan viidennessä ja 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan kuudennessa luetelmakohdassa sallitaan hakijan asuinpaikkaan perustuvan toimivaltasäännön (forum actoris) soveltaminen (tuomio 13.10.2016, Mikołajczyk, C‑294/15, EU:C:2016:772, 41 kohta).

34

Näissä viimeksi mainituissa säännöksissä nimittäin annetaan tietyin edellytyksin sen jäsenvaltion tuomioistuimille, jonka alueella hakijalla on asuinpaikka, toimivalta käsitellä aviosuhteen purkamista koskeva asia. Asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan kuudennessa luetelmakohdassa annetaan näin tällainen toimivalta, mikäli hakija on asunut siellä vähintään kuusi kuukautta ennen hakemuksen tekemistä ja hän on kyseisen jäsenvaltion kansalainen tai, kun kyseessä on Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta, jos hänen kotipaikkansa on siellä (ks. vastaavasti tuomio 13.10.2016, Mikołajczyk, C‑294/15, EU:C:2016:772, 42 kohta).

35

Tällä säännöksellä pyritään turvaamaan puolisoiden intressit ja se on asetuksen N:o 2201/2003 päämäärän mukainen, sillä asetuksella on otettu käyttöön joustavat lainvalintasäännöt, jotta näin kyettäisiin ottamaan huomioon henkilöiden liikkuminen ja turvaamaan myös sen puolison oikeudet, joka on lähtenyt puolisoiden yhteisen asuinpaikan jäsenvaltiosta, takaamalla samalla, että asianomaisella on todellinen side toimivaltaa käyttävään jäsenvaltioon (ks. vastaavasti tuomio 13.10.2016, Mikołajczyk, C‑294/15, EU:C:2016:772, 49 ja 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, nyt käsiteltävässä asiassa IB, joka on Ranskan kansalainen, teki avioerohakemuksen tribunal de grande instance de Paris’lle vedoten asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan kuudenteen luetelmakohtaan. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan IB oli asunut Ranskassa vakinaisesti ainakin kuusi kuukautta ennen asian vireille panoa. Kyseinen tuomioistuin katsoo näet, että IB:n siteet Ranskaan eivät ole satunnaisia tai tilanteesta riippuvia ja että hän on ainakin toukokuusta 2017 lähtien keskittänyt ammatilliset intressinsä Ranskaan. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisää kuitenkin, ettei IB:n voitu tästä huolimatta katsoa menettäneen asuinpaikkaansa Irlannissa, missä hänellä oli yhä perhesiteitä ja missä hän oli oleskellut henkilökohtaisista syistään yhtä säännöllisesti kuin aikaisemminkin. Se katsoo näin, että IB asui tosiasiallisesti kahdessa paikassa: yhtäältä Pariisissa, missä hän asui viikolla ammatillisista syistä, ja toisaalta Irlannissa, missä hän vietti muun ajan puolisonsa ja lastensa kanssa.

37

Näin ollen on ratkaistava, onko asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että puolisolla voi tiettynä ajankohtana olla vain yksi kyseisessä säännöksessä tarkoitettu asuinpaikka.

38

Aluksi on todettava, ettei asetuksessa N:o 2201/2003 ole millään tavoin määritelty asuinpaikan käsitettä eikä erityisesti sen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua puolison asuinpaikan käsitettä.

39

Koska asetuksessa N:o 2201/2003 ei ole tällaista määritelmää taikka nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden lainsäädäntöön käsitteen sisällön ja ulottuvuuden määrittelemiseksi, käsitettä on tulkittava itsenäisesti ja yhtenäisesti ottamalla huomioon niiden säännösten muodostama asiayhteys, joissa se mainitaan, ja asetuksen tavoitteet (ks. analogisesti lapsen asuinpaikan käsitteestä tuomio 28.6.2018, HR, C‑512/17, EU:C:2018:513, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Ensimmäiseksi on korostettava, ettei asetuksen N:o 2201/2003 artiklan 1 kohdan a alakohdassa eikä missään muussakaan tämän asetuksen säännöksessä ole käytetty tätä käsitettä monikossa. Asetuksessa N:o 2201/2003 viitataan tapauksen mukaan näet sen jäsenvaltion tuomioistuimiin, jossa jommankumman puolison tai lapsen ”asuinpaikka” on, käyttämällä järjestelmällisesti yksikköä, eikä siinä ole otettu huomioon, että samalla henkilöllä voisi samanaikaisesti olla useampi asuinpaikka tai asuinpaikka useilla paikkakunnilla. Unionin lainsäätäjä onkin katsonut aiheelliseksi tarkentaa tätä säätämällä kyseisen asetuksen 66 artiklan a alakohdassa, että sellaisissa jäsenvaltioissa, joissa on kaksi oikeusjärjestystä tai säännöstöä tai useita oikeusjärjestyksiä tai säännöstöjä, joita sovelletaan sen eri alueilla tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa, ”viittauksella asuinpaikkaan tässä jäsenvaltiossa tarkoitetaan viittausta asuinpaikkaan alueella”.

41

Toiseksi on huomattava unionin tuomioistuimen jo todenneen asetuksen N:o 2201/2003 säännöksiä tulkitessaan, että yhtäältä [ranskankielisessä versiossa käytetyn] adjektiivin ”vakituinen” [habituelle] käytöstä asuinpaikan yhteydessä voidaan päätellä, että asumiselta edellytetään tiettyä pysyvyyttä tai säännöllisyyttä, ja toisaalta, että jos henkilö siirtää asuinpaikkansa tiettyyn jäsenvaltioon tarkoituksenaan sen vakiinnuttaminen sinne, tämä osoittaa, että henkilö on halunnut keskittää sinne elinpiirinsä pysyvästi tai tavanomaisesti (ks. vastaavasti tuomio 22.12.2010, Mercredi, C‑497/10 PPU, EU:C:2010:829, 44 ja 51 kohta).

42

Tällaista tulkintaa tuetaan myös Borrásin laatimassa selitysmuistiossa tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa koskevissa asioissa tehdystä niin sanotusta Bryssel II ‑yleissopimuksesta (EYVL 1998, C 221, s. 1), jota on käytetty asetuksen N:o 2201/2003 säädöstekstiä laadittaessa. Selitysmuistion (EYVL 1998, C 221, s. 27) 32 kohdasta käy näet ilmi, että kun kyse oli ”asuinpaikasta” aviosuhteen purkamista koskevan toimivallan myöntämisperusteena, huomioon oli otettu erityisesti unionin tuomioistuimen muilla aloilla omaksuma määritelmä, jonka mukaan tällä käsitteellä tarkoitetaan paikkaa, jonne henkilö on keskittänyt elinpiirinsä pysyvästi tai tavanomaisesti tarkoituksenaan sen vakiinnuttaminen.

43

Se, että henkilön – tässä tapauksessa puolison – asuinpaikka rinnastetaan paikkaan, jonne hänen elinpiirinsä on pysyvästi tai tavanomaisesti keskitetty, ei viittaa siihen, että olisi hyväksyttävä, että useammat asuinpaikat voitaisiin samanaikaisesti katsoa luonteeltaan tällaisiksi.

44

Kolmanneksi on todettava, että tätä näkemystä tukee asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyillä toimivaltasäännöillä tavoiteltu päämäärä eli sen takaaminen, että henkilöiden liikkuminen unionissa ja oikeusvarmuus ovat tasapainossa keskenään (ks. vastaavasti tuomio 13.10.2016, Mikołajczyk, C‑294/15, EU:C:2016:772, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

On totta, että henkilöiden liikkuvuuden edistämiseksi unionissa asetuksella N:o 2201/2003 on haluttu helpottaa mahdollisuutta saada aviosuhde purettua, kun sen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään hakijan hyväksi useista vaihtoehtoisista perusteista, joiden soveltamiselle ei ole asetettu hierarkkista järjestystä. Tästä syystä toimivallan jakamista koskevan järjestelmällä, josta asetuksessa N:o 2201/2003 säädetään aviosuhteen purkamisen osalta, ei pyritä sulkemaan pois mahdollisuutta siihen, että useampi tuomioistuin on toimivaltainen (ks. vastaavasti tuomio 13.10.2016, Mikołajczyk, C‑294/15, EU:C:2016:772, 46 ja 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), ja tätä koordinoidaan kyseisen asetuksen 19 artiklassa säädetyillä vireilläolovaikutusta (lis pendens) koskevilla säännöillä.

46

Sen hyväksyminen, että puoliso voisi samanaikaisesti asua vakituisesti useammassa jäsenvaltiossa, saattaisi kuitenkin vaarantaa oikeusvarmuuden, koska se lisäisi vaikeuksia määrittää etukäteen tuomioistuimet, jotka voivat ratkaista aviosuhteen purkamista koskevan asian, ja vaikeuttaisi sen tuomioistuimen tehtävää selvittää toimivaltaisuutensa, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu. Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 94 kohdassa todennut, vaarana olisi, että kansainvälistä toimivaltaa ei lopulta määriteltäisi asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetun vakituisen asuinpaikan perusteella vaan sellaisen arviointiperusteen mukaisesti, joka perustuu pelkästään siihen, missä jompikumpi puolisoista kulloinkin asuu, mitä ei voitaisi pitää asetuksen mukaisena.

47

Neljänneksi on huomattava, että asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen toimivaltasääntöjen tulkinnalla on seurauksia, jotka eivät rajoitu vain aviosuhteen purkautumiseen sellaisenaan.

48

Erityisesti sekä asetuksen N:o 4/2009 3 artiklan c alakohdassa että asetuksen 2016/1103 5 artiklassa viitataan asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa vahvistettuun toimivaltaan ja säädetään aviosuhteen purkamista koskevia menettelyjä varten asiaa käsittelevän tuomioistuimen liitännäisestä toimivallasta ratkaista tietyt elatusapuvaatimukset tai tietyt varallisuuskysymykset. Se, että toiselle puolisolle voitaisiin vahvistaa useita samanaikaisia asuinpaikkoja, olisi myös omiaan vaarantamaan näille kummallekin asetukselle yhteisen vaatimuksen toimivaltasääntöjen ennakoitavuudesta (ks. asetuksen N:o 4/2009 osalta tuomio 4.6.2020, FX (Elatussaatavan täytäntöönpanon vastustaminen), C‑41/19, EU:C:2020:425, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asetuksen 2016/1103 osalta mm. sen johdanto-osan 15 ja 49 perustelukappale).

49

Viidenneksi todettakoon, että näitä toteamuksia ei voida kyseenalaistaa asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan b alakohdasta 16.7.2009 annetussa tuomiossa Hadadi (C‑168/08, EU:C:2009:474, 56 kohta) omaksutulla tulkinnalla, jossa kyseisen säännöksen katsottiin mahdollistavan sen, että useampien jäsenvaltioiden tuomioistuimet voivat olla toimivaltaisia silloin, kun asianomaisilla oli useampia kansalaisuuksia.

50

Näin on siksi, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 92 kohdassa todennut, että vaikka unionin tuomioistuin sulki mainitussa tuomiossa pois sen, että asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetty liittymäperuste eli puolisoiden yhteinen kansalaisuus voi tarkoittaa vain heidän ”vahvaa” kansalaisuuttaan, tällä ei ole mitään tekemistä asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkinnan kanssa.

51

Edellä tarkastelluista näkökohdista seuraa, että vaikka puoliso voikin asua samanaikaisesti monessa eri paikassa, hänellä voi tiettynä ajankohtana olla vain yksi asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu asuinpaikka.

52

Koska asuinpaikan käsite on olennaisesti tosiseikkoihin liittyvä kysymys (tuomio 8.6.2017, OL, C‑111/17 PPU, EU:C:2017:436, 51 kohta), ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä kaikkien käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien tosiseikkojen perusteella, sijaitseeko kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi IB on saattanut asian, jäsenvaltion alueella hakijan asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan kuudennessa luetelmakohdassa tarkoitettu asuinpaikka (ks. analogisesti tuomio 2.4.2009, A, C‑523/07, EU:C:2009:225, 42 kohta ja tuomio 28.6.2018, HR, C‑512/17, EU:C:2018:513, 41 kohta).

53

Tässä yhteydessä on muistettava, että unionin tuomioistuin on katsonut vanhempainvastuuta koskevia asetuksen N:o 2201/2003 säännöksiä tulkitessaan, että lapsen asuinpaikkaa määritettäessä, erityisesti kun on kyse pienestä lapsesta, joka tarvitsee vanhempiaan päivittäin, on selvitettävä, mikä on se paikkakunta, jolla nämä oleskelevat pysyvästi ja jolla he ovat integroituneet sosiaaliseen ympäristöön ja perheympäristöön, minkä lisäksi huomioon voidaan ottaa tarkoitus asettautua tällä tavoin kyseiselle paikkakunnalle, kun tästä on osoituksena ulkoisia seikkoja (ks. vastaavasti tuomio 28.6.2018, HR, C‑512/17, EU:C:2018:513, 45 ja 46 kohta). Tässä oikeuskäytännössä lapsen asuinpaikan keskeisenä määrittämisperusteena on pidetty hänen vanhempiensa sosiaalista ympäristöä ja perheympäristöä, erityisesti kun kyse on pienestä lapsesta.

54

Lapsen asuinpaikalle ominaiset erityispiirteet eivät tietenkään ole kaikilta osin samat kuin ne, joiden perusteella asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu puolison asuinpaikka voidaan määrittää.

55

Puoliso voi aviokriisin vuoksi päättää lähteä avioparin entisestä asuinpaikasta asettuakseen muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa tämä entinen asuinpaikka sijaitsee, ja tehdä siellä hakemuksen avioliiton purkamiseksi asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan viidennessä tai kuudennessa luetelmakohdassa säädetyin edellytyksin säilyttäen samalla täysin vapaasti tietyt sosiaaliset siteet ja perhesiteet sen jäsenvaltion alueella, jossa tämä avioparin entinen asuinpaikka sijaitsee.

56

Lisäksi on todettava, että toisin kuin lapsen ja etenkin pienen lapsen, jonka elinympäristö muodostuu pääasiallisesti perheestä (ks. tämän osalta tuomio 22.12.2020, Mercredi, C‑497/10 PPU, EU:C:2010:829, 54 kohta), aikuisen elinympäristö on väistämättä monipuolisempi ja muodostuu huomattavasti suuremmasta joukosta toimintoja ja intressejä, kuten monista erilaisista ammatillisista ja sosiaalisista sekä kulttuurisista intresseistä, varallisuusintresseistä tai yksityisistä tai perheeseen liittyvistä intresseistä. Ei voida edellyttää, että tällaiset intressit keskittyisivät yhden ainoan jäsenvaltion alueelle, kun otetaan huomioon erityisesti asetuksen N:o 2201/2003 tavoite helpottaa aviosuhteen purkamista koskevien hakemusten tekemistä ottamalla käyttöön joustavat lainvalintasäännöt ja suojelemalla sen puolison oikeuksia, joka on aviokriisin johdosta lähtenyt jäsenvaltiosta, jossa puolisot ovat asuneet yhdessä (ks. vastaavasti tuomio 13.10.2016, Mikołajczyk, C‑294/15, EU:C:2016:772, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Edellä 53 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella voidaan kuitenkin katsoa asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittaessa, että asuinpaikan käsitteellä on periaatteessa kaksi tunnusmerkkiä eli yhtäältä se, että asianomainen haluaa keskittää tavanomaisen elinpiirinsä tietylle paikkakunnalle, ja toisaalta se, että hän oleskelee riittävän pysyvästi kyseisen jäsenvaltion alueella.

58

Näin ollen puolison, joka esittää vetoavansa asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan viidennessä tai kuudennessa luetelmakohdassa säädettyyn toimivaltaperusteeseen, on välttämättä täytynyt siirtää asuinpaikkansa jonkin muun kuin sen jäsenvaltion alueelle, jossa avioparin entinen yhteinen asuinpaikka sijaitsee, ja hänen on siis yhtäältä täytynyt ilmaista haluavansa keskittää tavanomaisen elinpiirinsä tähän toiseen jäsenvaltioon ja toisaalta osoittaa, että hänen oleskeluaan kyseisen jäsenvaltion alueella voidaan pitää riittävän pysyvänä.

59

Kuten unionin tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta käy ilmi, käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että IB, joka on sen jäsenvaltion kansalainen, jossa se tuomioistuin toimii, jossa hän pani asian vireille, täytti asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan kuudennessa luetelmakohdassa säädetyn edellytyksen asumisesta kyseisen jäsenvaltion alueella vähintään kuuden kuukauden ajan välittömästi ennen aviosuhteen purkamista koskevan hakemuksensa tekemistä. Asiassa on myös osoitettu, että IB oli vuodesta 2017 alkaen työskennellyt vakiintuneesti viikon arkipäivinä toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa Ranskassa, mistä hän oli hankkinut asunnon voidakseen toimia kyseisessä työtehtävässä.

60

Näiden seikkojen voidaan katsoa osoittavan, että IB:n oleskelu tämän jäsenvaltion alueella on luonteeltaan pysyvää, ja niistä on nähtävissä ainakin se, että asianomainen on integroitunut sosiaaliseen ja kulttuuriseen ympäristöön kyseisessä jäsenvaltiossa.

61

Vaikka tällaisten seikkojen perusteella voitaisiin ensi näkemältä ajatella, että asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan kuudennessa luetelmakohdassa säädetyt edellytykset saattaisivat täyttyä, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin selvitettävä, voidaanko kaikkien käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien tosiseikkojen perusteella todella katsoa, että asianomainen on siirtänyt asuinpaikkansa sen jäsenvaltion alueelle, jossa kyseinen tuomioistuin toimii.

62

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykseen on edellä tarkastellut näkökohdat huomioon ottaen vastattava, että asetuksen N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että puolisolla, joka elää kahdessa eri jäsenvaltiossa, voidaan katsoa olevan asuinpaikka vain toisessa näistä jäsenvaltioista, jolloin vain sen jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia ratkaisemaan aviosuhteen purkamista koskevan hakemuksen, jonka alueella tällainen asuinpaikka sijaitsee.

63

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että puolisolla, joka elää kahdessa eri jäsenvaltiossa, voidaan katsoa olevan asuinpaikka vain toisessa näistä jäsenvaltioista, jolloin vain sen jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia ratkaisemaan aviosuhteen purkamista koskevan hakemuksen, jonka alueella tällainen asuinpaikka sijaitsee.