16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/1

—

”Ehdotus — Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista”ja

—

”Ehdotus — Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvistä yhteisistä puitteista” ja

—

”Ehdotus — Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus tiettyjen kansallisten teknisten määräysten soveltamista toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyihin tuotteisiin koskevista menettelyistä sekä päätöksen 3052/95/EY kumoamisesta”

1.1

Komitea on täysin vakuuttunut siitä, että on tärkeää taata perustamissopimukseen kirjatun ja EY:n tuomioistuimen useissa tuomioissaan vahvistaman tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen täysi toteuttaminen, jotta yhdessä jäsenvaltiossa laillisesti kaupan olevia tuotteita voidaan vaikeuksitta pitää kaupan koko EU:ssa.

1.2

Komitea katsoo, että on ensisijaisen tärkeää taata kaupan varmuus, avoimuus ja tehokkuus poistamalla päällekkäiset tarkastukset ja testit sekä varmistamalla kuluttajien, kansalaisten ja yritysten korkeatasoinen suoja. Yhtä tärkeää on varmistaa tuoteturvallisuudesta annettujen yhteisön säännösten aktiivinen ja yhtenäinen soveltaminen koordinoimalla ja vahvistamalla markkinavalvontaa.

1.3

Komitea korostaa, että tavaroiden vapaa liikkuvuus on Euroopan yhtenäismarkkinoiden kilpailukyvyn sekä taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen keskeinen moottori ja että turvallisten ja laadukkaiden tuotteiden kaupan pitämisen edellytysten vahvistaminen ja ajanmukaistaminen ovat eurooppalaisten kuluttajien, yritysten ja kansalaisten kannalta avaintekijöitä.

1.4

Komitea katsoo, että tavaroita koskeva EU:n lainsäädäntö on ajanmukaistettava ja uudistettava viipymättä, kun ajatellaan

1.5

Komitea kannattaakin komission aloitetta asianomaisesta lainsäädäntöpaketista, sikäli kun sen avulla onnistutaan

1.6

Komitean mielestä on ensisijaisen tärkeää varmistaa vastavuoroisessa tunnustamisessa riittävä avoimuus ja oikeusvarmuus yhteisiä menettelyjä sovellettaessa siten, että

1.7

Komitea kannattaa ehdotuksen periaatteita, jotka perustuvat uudesta lähestymistavasta saatuihin myönteisiin kokemuksiin yhdistettynä vaatimustenmukaisuuden arviointia koskevaan yleiseen lähestymistapaan. Kyseisiä periaatteita tulisi soveltaa yleisesti nykyiseen ja tulevaan yhteisön lainsäädäntöön, joka kattaa kaupan pidettävien tuotteiden kaikki näkökohdat etenkin terveyden, turvallisuuden ja ympäristönsuojelun aloilla.

1.8

Komitea korostaa olevan tärkeää, että kaikki toimitus- ja jakeluketjuun osallistuvat talouden toimijat — riippumatta siitä, onko kyse valmistajista, valtuutetuista edustajista tai maahantuojista — ryhtyvät tarvittaviin toimenpiteisiin ja ottavat yhtälailla vastuuta siitä, että markkinoille saatetaan ainoastaan lainsäädännön vaatimusten mukaisia tuotteita.

1.9

Tuotteiden jäljitettävyyden avulla voidaan asettaa vastuuseen ne talouden toimijat, jotka saattavat tavaroita Euroopan markkinoille. Sen yhteydessä onkin mahdollistettava näiden toimijoiden selkeä tunnistaminen yhteisön lainsäädännön tehokasta soveltamista varten.

1.10

Komitean mielestä olisi tarkasteltava myös ongelmia, jotka liittyvät tuotteiden markkinoille saattamiseen internetissä, sillä sähköisiä markkinoita ei ole vielä täysin säännelty.

1.11

Uuden lähestymistavan nykykehyksen parantamiseksi komitea pitää välttämättömänä seuraavien seikkojen selkiyttämistä:

1.12

Komitea on komission kanssa samaa mieltä siitä, että CE-merkinnän asemaa ja merkitystä on vahvistettava ja että sille on annettava nykyistä suurempi oikeudellinen suoja rekisteröimällä se yhteisön yhteismerkiksi, minkä ansiosta viranomaiset voivat toimia nopeasti väärinkäytösten estämiseksi.

1.13

Komitea vahvistaa, että teknisellä standardointiprosessilla on alalla keskeinen rooli, sillä uusi lähestymistapa perustuu nimenomaan keskeisten lakisääteisten vaatimusten ja eurooppalaisten teknisten standardien tiiviiseen suhteeseen. Teknisiä standardeja on tuettava ja vahvistettava.

1.14

Eurooppalaisessa akkreditointijärjestelmässä, jonka on määrä olla yleishyödyllinen julkinen palvelu, on varmistettava vaatimustenmukaisuuden arvioinnin tulosten yleinen hyväksyminen sekä vältettävä tarpeetonta päällekkäistä arviointia. Järjestelmän on perustuttava kansainvälisesti tunnustettuihin standardeihin ja selkeisiin määritelmiin.

1.15

Eurooppalaisesta akkreditointijärjestelmästä annetun asetuksen säännöksiä on sovellettava kaikkiin akkreditointilaitoksiin ja niiden tuottamiin palveluihin Euroopan talousalueella riippumatta asiakkaille tarjottujen, vaatimustenmukaisuuden arviointiin liittyvien palvelujen luonteesta.

1.16

Säännösten avulla on varmistettava

1.17

Komitea katsoo, että eurooppalaista akkreditointiyhteistyötä (European Cooperation for Accreditation, EA) varten on laadittava selkeä oikeusperusta. Kyseisen yhteistyön roolia on vahvistettava, ja se on määriteltävä nykyistä paremmin: kaikkien kansallisten akkreditointielinten on kuuluttava yhteistyön piiriin, jotta varmistetaan samantasoisuus, avoimuus, luotettavuus ja tehokkuus. Jäsenvaltioiden on tuettava eurooppalaisen akkreditointiyhteistyön verkkoa.

1.18

Jotta akkreditointilaitokset voivat osoittaa olevansa niihin kohdistetun luottamuksen arvoisia, niiden on komitean mielestä voitava todistaa, että ne osallistuvat menestyksekkäästi vertaisarviointiin.

1.19

Komitea katsoo myös, että kaikkien sidosryhmien on tärkeää olla edustettuina akkreditointilaitoksissa. Asiaa koskeva säännös tulisi sisällyttää uuteen asetukseen.

1.20

Komitea on sitä mieltä, että kuluttajien oikeudet on tunnettava ja tunnustettava nykyistä paremmin sisämarkkinoilla ja että tätä varten on suunniteltava asianmukaisia toimia.

1.21

Markkinavalvonnan on ulotuttava myös yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun direktiivin piiriin kuuluviin tuotteisiin, sillä monia tuotteita myydään sekä ammattikäyttöön että kuluttajille. Komitea pitää myös täysin oikeutettuna nykyistä nopeaa Rapex-tiedonvaihtojärjestelmää, jonka avulla voidaan varmistaa tehokas markkinavalvonta.

1.22

Tulliviranomaisten on tehtävä yhteistyötä markkinavalvontaviranomaisten kanssa eurooppalaisessa verkossa, jotta varmistetaan tuotteiden tehokkaat tarkastukset ennen kuin ne lasketaan liikkumaan vapaasti unionin sisämarkkinoille.

1.23

Myös tämän vuoksi tulliviranomaisilla on oltava käytössään ammattitaitoista henkilökuntaa sekä asianmukaiset varat ja toimivaltuudet, jotta ne voivat toteuttaa tehokkaasti niille annetut tehtävät. Lisäksi niillä on oltava käytössään asianmukaiset välineet, joiden avulla voidaan toimia nopeasti sesonkiluonteisten tai rajoitetun ajan kaupan pidettävien tuotteiden osalta.

1.24

Lopuksi komitea katsoo, että asetuksessa tulisi säätää selkeästi siitä, että myös toimissa, jotka toteutetaan osoitetun vaatimustenvastaisuuden johdosta, noudatetaan suhteellisuusperiaatetta.

2.1

Tavaroiden sisämarkkinat sekä edistävät keskeisesti kasvua yhteisössä että vaikuttavat voimakkaasti Euroopan unionin kansainväliseen kilpailukykyyn. Komitea on useaan otteeseen korostanut seuraavaa: ”Globalisaatiotekijän merkitys on kasvanut. Se on sekä haaste että mahdollisuus. Haasteeseen voidaan vastata vain, jos hyödynnetään yhtenäismarkkinoiden koko potentiaali (2)”.

2.2

Yhtenäismarkkinoiden keskeinen pilari on tavaroiden vapaa liikkuvuus: EY:n perustamissopimuksen 28–30 artiklaa (3) soveltamalla on edistytty huomattavasti teknisten määräysten yhtenäistämisessä EU:n tasolla ja poistettu näin kaupan teknisiä esteitä etenkin ”uuden lähestymistavan” direktiivien avulla (tunnetaan myös nimellä ”CE-merkintä” -direktiivit).

2.3

Perustamissopimuksen määräysten soveltamisessa ja täytäntöönpanossa on kuitenkin ilmennyt puutteita etenkin tuotealoilla, joita ei ole yhdenmukaistettu. Kansallisten teknisten määräysten asettaminen on luonut vakavia vapaan kaupan esteitä etenkin pk-yrityksille, sillä lainsäädäntökehys on vielä liian pirstaleinen, eikä jäsenvaltioilla ole yhtenäistä lähestymistapaa markkinavalvontaan.

2.4

Komitea on korostanut, että ”jäsenvaltioilla on merkittävä vastuu varmistettaessa, että EU:n toimet saatetaan asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä ja pannaan täytäntöön” ja että ”on tärkeää, että prosessin tuloksena kansallisella tasolla on sääntelykehys, joka on yritysten, työntekijöiden, kuluttajien ja kaikkien kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kannalta sisällöltään mahdollisimman tasapainoinen ja samalla mahdollisimman yksinkertainen” (4).

2.5

Komitea kannattaa painokkaasti tavoitteita, joilla tähdätään nykyistä avoimempiin ja tehokkaampiin määräyksiin sekä turvallisten ja laadukkaiden tuotteiden markkinointiedellytysten vahvistamiseen ja ajanmukaistamiseen. Näin voidaan varmistaa seuraavat seikat:

2.6

Komitea korostaa aiheesta ”Sisämarkkinastrategia — Vuosien 2003–2006 painopisteet” (5) antamassaan lausunnossa, että ”kauppa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa on kasvanut nopeammin kuin EU:n jäsenvaltioiden välinen kauppa” ja että ”yhtenä syynä on se, että vastavuoroisen tunnustamisen järjestelmä, joka luotiin vahvistamaan kuluttajien luottamusta toisessa maassa valmistettuihin tuotteisiin, on epäonnistunut. Jäsenvaltioiden tulisi luottaa toistensa järjestelmiin. Vakaa oikeusjärjestelmä, tiukat ja avoimet laatustandardit sekä kuluttajavalistusaloitteet ovat parhaita edellytyksiä tavarakaupan vilkastuttamiseksi jäsenvaltioiden välillä”.

2.7

Komitea on myös tähdentänyt, ettei kuluttajien oikeuksia tunneta riittävästi sisämarkkinoilla, ja kiinnittänyt useaan otteeseen huomiota (6) kyseisiin puutteisiin etenkin syrjäisissä ja unioniin äskettäin liittyneissä maissa sekä tapaan, jolla jäsenvaltio- ja paikallistason viranomaiset usein käyttävät hyväkseen tätä tietämättömyyttä.

2.8

Komitea muistuttaa myös siitä, että yhtenäismarkkinoiden seurantaryhmän vuonna 2007 määrittelemät, sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa haittaavat kolme pääestettä ovat

2.9

Komitea on todennut, että ”on valitettavasti nähtävissä, että Euroopan pitkään jatkuneesta yhdentymiskehityksestä huolimatta EU:n lainsäädäntöä ja politiikkaa ei monissa jäsenvaltioissa pidetä riittävässä määrin sisäpoliittisen päätöksenteon poliittisena ja hallinnollisena tasona sellaisilla aloilla, joilla valtiot ovat sitoutuneet yhteiseen politiikkaan ja toteuttamaan yhteisen päätöksenteon tuloksia” (7).

2.10

Lisäksi komitea katsoo, että ”EU-asioihin jäsenvaltiotasolla sovellettava tehokas ja avoin lähestymistapa on välttämätön. Erilaisista hallintokulttuureista ja -perinteistä huolimatta unionin 25 jäsenvaltion on kunnioitettava yhteistä säännöstöä, johon kuuluu yhteisiä vaatimuksia EU-lainsäädännön laatimisesta, saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä, soveltamisesta ja noudattamisen valvonnasta” (8).

2.11

Kokin raportin (9) mukaan tavaroiden vapaata liikkuvuutta EU:ssa haittaavat edelleen paikalliset määräykset, joita usein sovelletaan mielivaltaisesti ja selvässä ristiriidassa vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen kanssa (10).

2.12

Edellä esitetyn valossa komitea katsoo, että Euroopan integraation tulevaisuuden varmistamiseksi sekä kuluttajien ja kansalaisten että eurooppalaisten yritysten tulevaisuuden suojelemiseksi on ehdottoman tärkeää, että

3.1

Komission lähtökohtana on toteamus, jonka mukaan ”sisämarkkinoita ei ole vielä toteutettu”.

3.2

Kyseisten ongelmien ratkaisemiseksi komissio ehdottaa seuraavaa:

3.3

Ehdotuksessa asetukseksi (KOM(2007) 36 lopullinen) esitetään nykyisen vastavuoroisen tietojenvaihtomenettelyn kumoamista ja tarkastellaan yhdenmukaistamattomien alojen eräitä näkökohtia:

3.4

Ehdotuksessa päätökseksi (KOM(2007) 53 lopullinen) esitetään yhtenäinen yleiskehys tulevalle alakohtaiselle lainsäädännölle:

3.5

Ehdotuksessa asetukseksi (KOM(2007) 37 lopullinen) säädetään akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevien määräysten vahvistamisesta, jotta vaatimustenvastaiset tuotteet voidaan tunnistaa helposti ja poistaa markkinoilta. Ehdotuksen päätavoite on varmistaa tavaroiden vapaa liikkuvuus yhdenmukaistetulla alueella seuraavin keinoin:

4.1

Komitea on täysin vakuuttunut siitä, että tavaroiden vapaa liikkuvuus on Euroopan yhtenäismarkkinoiden kilpailukyvyn sekä taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen keskeinen moottori ja että turvallisten ja laadukkaiden tuotteiden kaupan pitämisen edellytysten vahvistaminen ja ajanmukaistaminen ovat eurooppalaisten kuluttajien, yritysten ja kansalaisten kannalta avaintekijöitä.

4.2

Tavaroiden yhtenäismarkkinat ovat 50 viime vuoden aikana osaltaan lähentäneet yhä enemmän Euroopan talouksia. Nykyisin 27 jäsenvaltion EU:ssa jäsenvaltioiden välisen kaupan osuus on unionin kokonaiskaupasta kaksi kolmannesta.

4.3

Yhteisön sisäisen kaupan kehityksen keskeisiä pilareita ovat EY:n perustamissopimuksen 28 ja 30 artiklan (13) määräysten toteuttaminen, vanhan ja uuden lähestymistavan mukaisten teknisten määräysten yhtenäistämisprosessi sekä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen oikea soveltaminen.

4.4

Tavaroita koskeva EU:n lainsäädäntö on ajanmukaistettava ja uudistettava viipymättä, kun ajatellaan perustamissopimuksen määräysten soveltamisessa ja toteuttamisessa kohdattuja vaikeuksia, jäsenvaltioiden markkinavalvontajärjestelmien epäyhtenäisyyttä, vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten ja CE-merkinnän oikeudellisen suojan puutteita, usein kumulatiivisten ja päällekkäisten, erilaisia menettelyjä edellyttävien unionin säännösten epäjohdonmukaisuuksia ja monimutkaisuutta sekä yritysten, hallinnon ja kansalaisten puutteellista tietämystä omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

4.5

Komitea kannattaakin komission aloitetta, sillä se on yhtenäismarkkinoista antamissaan lausunnoissa (14) jo painottanut asiaa ja kehottanut toteuttamaan kyseisen aloitteen. Komitea on tyytyväinen tehtyihin ehdotuksiin, kunhan niissä otetaan huomioon käsillä olevassa lausunnossa esitetyt huomiot.

4.6

Komitean mielestä esitettyjä aloitteita tulisi arvioida neljän avainkriteerin pohjalta, jotta varmistetaan, että ne sisällytetään nykyiseen yhteisön kehykseen:

4.7

Komitea katsoo, että komission ehdotukset ovat merkittävä askel eteenpäin, sillä niihin sisältyy

4.8

Komitea on komission kanssa täysin samaa mieltä siitä, että ilmoitettujen laitosten akkreditointijärjestelmää on parannettava laadullisesti ja että kyseisten laitosten nimeämistä, hallintoa ja valvontaa varten on laadittava nykyistä tiukemmat kriteerit. Lisäksi tarvitaan oikeudellinen kehys, jolla taataan hajautetun järjestelmän yhtenäisyys, vertailtavuus ja koordinointi luotettavuuden ja keskinäisen luottamuksen varmistamiseksi.

4.9

Etenkin etenevää maailmanlaajuistumista silmällä pitäen markkinavalvontajärjestelmän on taattava yhteinen sääntelykehys, jotta lainsäädäntöä sovelletaan tehokkaasti ja yhdenmukaisesti koko unionissa.

4.10

Vaatimustenvastaisten ja mahdollisesti vaarallisten tuotteiden saattaminen markkinoille on estettävä, kuten todetaan Rapexin (tuoteturvallisuuden nopea hälytysjärjestelmä) vuosikertomuksessa 2006 (15).

4.11

CE-merkintä on tarkoitettu vaatimustenmukaisuusmerkiksi eikä laatumerkiksi. Komitea pitää tärkeänä, että luottamus vaatimustenmukaisuusmerkkeihin palautetaan. CE-merkinnälle on palautettava sille kuuluva merkitys. Näin vahvistetaan mahdollisuuksia nostaa kanne sen väärinkäytöstä ja taataan sen oikeudellinen suoja, sillä se edustaa sääntelyjärjestelmää, johon kaikki nykyään 20 tuotantoalaa kattavat ”uuden lähestymistavan” direktiivit perustuvat.

4.12

Nykyistä lainsäädäntökehystä ajatellen komitea katsoo, että epäjohdonmukaisuudet, päällekkäiset säännökset ja oikeudelliset epävarmuudet saattavat olla koko järjestelmän heikoin kohta, joka haittaa vakavasti kuluttajia, yrityksiä, kansalaisia ja koko kansalaisyhteiskuntaa.

4.13

Lainsäädännön päällekkäisyys sekä unionin muihin tavoitteisiin ja politiikkoihin liittyvien aloitteiden yhtenäisyyden puute on johtanut liialliseen ja paljon aikaa vievään byrokratiaan, joka haittaa erilaisten menettelyjen tehokasta käynnistämistä. Tällä on ollut erittäin kielteinen vaikutus etenkin kuluttajiin, pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sekä yksittäisiin kansalaisiin.

4.14

Komitea kannattaa näin ollen täysin ehdotusta yhteiseksi viitekehykseksi tuotteiden kaupan pitämistä varten (16). Tällaiseen kehykseen tulisi sisältyä yhteiset määrittelyt, menettelyt ja tekijät tulevaa uudelleenjärjestelyä sekä yksittäisten direktiivien mukauttamista varten. Näin nykyisestä lainsäädäntökehyksestä voidaan poistaa puutteet ja tarpeettomat byrokraattiset rasitteet.

4.15

Komitean mielestä sisämarkkinoiden kannalta on tärkeää laatia käytännön telemaattinen opas tuotteiden kaupan pitämisestä unionin sisämarkkinoilla (17). Oppaassa esitettäisiin käyttäjäystävällinen yhteenveto kaikista säädöksistä ja menettelyistä horisontaalisessa kehyksessä ja keskeisiin aloihin jaoteltuna sekä selostettaisiin oikeudet ja velvollisuudet, osallistumismenettelyt, aikarajoitukset ja käynnistyskustannukset.

5.1.1

Perustamissopimuksen 28 ja 30 artiklassa määrätty vastavuoroisen tunnustamisen periaate on tavaroiden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden kulmakiviä sisämarkkinoilla. EU on 50 vuoden ajan jatkuvasti laajentunut, ja markkinat ovat globalisoituneet yhä enemmän. Tämän vuoksi on komitean mielestä vahvistettava sisämarkkinoiden asema ja suoja, taattava nykyistä parempi oikeusvarmuus ja lainsäädännön yhtenäinen soveltaminen sekä hyödynnettävä täysin kaikkia sisämarkkinoiden mahdollisuuksia niin talouden toimijoiden ja eurooppalaisten yritysten kuin jäsenvaltioiden viranomaisten kannalta.

5.1.2

Komission ehdotus on myönteinen askel tähän suuntaan, sillä siinä

5.1.3

Komitea katsoo kuitenkin, että edelleen on olemassa eräitä ongelmallisia seikkoja, joita tulisi tarkentaa ehdotetussa asetuksessa.

5.1.4

Komitean mielestä olisi asianmukaista viitata tekstissä nimenomaan siihen, että perustamissopimuksen oikeusperustoissa, joissa vahvistetaan vastavuoroisen tunnustamisen periaate, korostetaan, että oletettuja kansallisia vaatimuksia suojellaan vain poikkeustapauksessa.

5.1.5

Komitean mielestä on ensisijaisen tärkeää varmistaa riittävä avoimuus, oikeusvarmuus ja yksinkertaistaminen vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisessa ja toteuttamisessa:

5.1.6

Komitea mielestä on asianmukaista määritellä kanteen käsittelylle enimmäisaikaraja, jotta asia voidaan ratkaista ensimmäisen asteen oikeusistuimessa.

5.1.7

Jäsenvaltioiden on luotava tehokkaat ja pätevät tekniset rakenteet sekä kiireellisyysmenettely, jotta ne voivat nopeasti hankkia mahdolliset todisteet vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen tehdyistä poikkeuksista EY:n perustamissopimuksen 30 artiklan mukaisesti, sillä siinä ”sallitaan jäsenvaltioiden soveltaa tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä, mikäli ne perustuvat yleiseen ei-taloudelliseen etuun (julkinen moraali, yleinen järjestys tai turvallisuus, ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojeleminen, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojeleminen taikka teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojeleminen)” (19).

5.1.8

Tuoteyhteyspisteissä tulisi soveltaa Solvit-järjestelmää, jonka avulla pyrittäisiin aluksi ratkaisemaan riita-asiat ja annettaisiin niille yrityksille, joiden tuotteet on pysäytetty rajalla, mahdollisuus hyödyntää jäsenvaltioiden viranomaisten hallinnollista yhteistyötä ilman oikeudellista menettelyä ja saada vastaus kymmenen viikon kuluessa (20).

5.1.9

Komitean mielestä on tärkeää, että tuoteyhteyspisteillä on ennakoiva rooli ja että ne antavat käyttöön oppaita käytännön menettelyistä. Niiden tulisi myös laatia jäsenvaltioissa internet-sivustoja, jotka verkotetaan Euroopan laajuisesti ja linkitetään EU:n internet-sivustoon. Kyseisillä sivustoilla tulisi esittää aiemmin ratkaistuja asioita koskevat päätökset, vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen piiriin kuuluvien tuotteiden luettelo sekä mahdollisille käyttäjille avoin tietokanta, joka on linkitetty tuoteyhteyspisteiden tiedonvaihdon telemaattiseen verkkoon HVTYK-ohjelman yhteentoimivuusmallien mukaisesti (21).

5.1.10

Kyseisten välineiden valmistelu ja käyttö ei voi olla vapaaehtoista vaan sen on oltava pakollista, ja asiasta tulisi säätää ehdotuksessa. Tuoteyhteyspisteiden tulisi järjestää säännöllisesti yhdessä komission kanssa yhdistettyjä tiedotus- ja koulutusseminaareja talouden toimijoille, hallinto- ja tullivirkamiehille sekä kuluttajille, jotta varmistettaisiin perustamissopimuksessa määrättyjen oikeuksien ja velvollisuuksien asianmukainen ymmärtäminen ja levittäminen.

5.1.11

Lisäksi tulisi laatia telemaattinen opas, jonka avulla koko EU:ssa voidaan saada yleiskuva voimassa olevista säännöksistä horisontaalisessa kehyksessä ja keskeisiin aloihin jaoteltuna.

5.1.12

Asetuksen piiriin kuuluvien tuotteiden luettelon laatiminen ei vaikuta asianmukaiselta, kuten ei myöskään yleisestä tuoteturvallisuudesta annetussa direktiivissä säädetyn kiireellisyysmenettelyn poissulkeminen.

5.1.13

Komission on seurattava tiiviisti ilmoitusmenettelyjä toiminnan valvomiseksi. Jäsenvaltiot on näin ollen velvoitettava lähettämään kopio kaikista ilmoituksista sekä laatimaan vuosikertomus asetuksen mukaisesti hyväksytyistä toimista, jotta komissio voi esittää Euroopan parlamentille, neuvostolle ja ETSK:lle (yhtenäismarkkinoiden seurantaryhmälle) asiaa koskevan kertomuksen.

5.2.1

Komitea kannattaa ehdotuksen periaatteita, jotka perustuvat uudesta lähestymistavasta saatuihin myönteisiin kokemuksiin yhdistettynä vaatimustenmukaisuuden arviointia koskevaan yleiseen lähestymistapaan (22). Kyseisiä periaatteita tulisi soveltaa yleisesti nykyiseen ja tulevaan yhteisön lainsäädäntöön, ja niiden tulisi kattaa kaupan olevien tuotteiden kaikki näkökohdat etenkin terveyden, turvallisuuden ja ympäristönsuojelun aloilla. Sisämarkkinoiden pääperiaatetta eli talouden toimijoiden syrjimättömyyttä on noudatettava lainsäädännössä ja toteutettava täysimääräisesti jäsenvaltioissa.

5.2.2

Komitea korostaa seuraavan toteamuksen tärkeyttä: ”Kaikkien talouden toimijoiden, jotka kuuluvat toimitus- ja jakeluketjuun, olisi ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että markkinoilla asetetaan saataville ainoastaan sellaisia tuotteita, jotka ovat sovellettavan lainsäädännön vaatimusten mukaisia” (23). Näin riippumatta siitä, onko kyse valmistajista, valtuutetuista edustajista tai maahantuojista (24).

5.2.3

Tuotteiden jäljitettävyys on keskeistä, jotta voidaan määritellä niiden talouden toimijoiden vastuu, jotka saattavat tavaroita Euroopan markkinoille ja jotta varmistetaan, että kaikkia asianomaisia unionin vaatimuksia noudatetaan. Kyse ei ole vain vaatimustenmukaisuuden velvoitteista, jotka on komission ehdotuksen mukaan ”rajoitettava tiettyihin valvontatoimenpiteisiin” (25).

5.2.4

Kun ajatellaan ehdotetun päätöksen aihetta ja soveltamisalaa, komitea katsoo, että päätökseen sisältyviä poikkeuksia on vältettävä ja että tuotteiden kaupan pitämiseen liittyviä yhteisiä puitteita on sovellettava — kuten ehdotetaan eurooppalaisesta akkreditointijärjestelmästä ja markkinavalvontamekanismeista annettua asetusta koskevassa kohdassa 5.3.3 — kaikkeen asianomaiseen yhteisön lainsäädäntöön poikkeuksetta, olipa kyse turvallisuudesta, terveydestä tai ympäristönsuojelusta. Uutta kehystä on sovellettava kaikkeen nykyiseen lainsäädäntöön odottamatta jokaisen yksittäisen direktiivin tai asetuksen mahdollista yleistarkistusta.

5.2.5

Ehdotuksen I osastossa esitetyt yhteiset määritelmät ovat ensiarvoisen tärkeitä markkinatoimijoille, sillä liian monissa direktiiveissä, jotka käsittelevät samoja tuotteita, käytetään erilaisia määritelmiä.

5.2.6

Komitea pitää tärkeänä

5.2.7

Talouden toimijoiden velvoitteiden tulee olla perusteltuja ja oikeasuhteisia, eikä niiden tule aiheuttaa kalliita byrokraattisia ja hallinnollisia rasitteita. Tämä koskee sekä näytteisiin perustuvia testejä kaupan pidetyille tuotteille ja kirjan pitämistä valituksista (7 artiklan 4 kohdan toinen alakohta) sekä ilmoitusvelvoitetta, joka tulisi rajoittaa yleisessä tuoteturvallisuusdirektiivissä määriteltyihin vaarallisiin tuotteisiin.

5.2.7.1

Eurooppalaisessa akkreditointijärjestelmässä vaatimustenmukaisuuden sertifiointielinten käyttämien välineiden on oltava suhteutettuja. Kyseisten elinten on sovellettava menetelmiä, jotka soveltuvat pienille ja keskisuurille yrityksille sekä muille kuin sarjatuotantoon tai pienissä määrissä valmistetuille tuotteille.

5.2.8

Ilmoitettujen laitosten osalta komitea toistaa, että niiden on taattava kilpailu, puolueettomuus ja tehokkuus koko Euroopan talousalueella. Kaikkien tuottajien yhdenvertaisen kilpailun varmistamiseksi kansallisen akkreditointielimen on — asetuksen 3 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa säädetyn akkreditointivelvoitteen mukaisesti — arvioitava akkreditointi, ja ilmoittamisesta vastaavan viranomaisen on hyväksyttävä se. Näin vältetään tarpeettomia ja kalliita päällekkäisyyksiä.

5.2.9

Vaatimuksenmukaisuuden arviointimenetelmissä tulisi asettaa etusijalle sisäisen tarkastuksen moduuli A, sillä se vastaa parhaiten ajatusta, jonka mukaan Euroopan talousalueella vastuu tuotteesta lankeaa joka tapauksessa yksinomaan sen valmistajalle tai tuojalle. Lisäksi on varmistettava yksinkertaistettujen moduulien erilaiset valinnanmahdollisuudet etenkin pk-yrityksiä sekä pienissä määrissä valmistettuja tuotteita ajatellen.

5.2.10

Säädöksen ytimenä on CE-merkintä, jonka avulla pyritään varmistamaan, että tuote vastaa sille asetettuja määräyksiä, ja jonka suojaa jäsenvaltioita kehotetaan vahvistamaan. Niiden tulisi puuttua merkinnän asiattomaan käyttöön ja asettaa asianmukaiset ja oikeasuhteiset seuraamukset, rikosoikeudelliset seuraamukset mukaan luettuina. Kuten aiemminkin, uusissa säädöksissä tarkennetaan, ettei CE-merkinnällä todistettu tuotteen vaatimustenmukaisuus poista valmistajalta velvoitetta korvata myöhemmin vialliseksi osoittautuneen tuotteen mahdollisesti aiheuttama vahinko.

5.2.11

Komitea on täysin samaa mieltä siitä, että CE-merkinnän uskottavuuden puute johtaa ”koko järjestelmän uskottavuuden puutteeseen, joka ulottuu markkinavalvontaviranomaisiin, tuottajiin, laboratorioihin ja sertifioijiin sekä viime kädessä uuteen lähestymistapaan perustuvan lainsäädännön soveltuvuuteen” (26).

5.2.12

Paras tapa vahvistaa neuvoston päätöksessä 93/465/ETY (27) määriteltyä CE-merkinnän asemaa ja merkitystä on uudistaa merkintää perusteellisesti. Tässä yhteydessä olisi toimittava seuraavasti:

5.2.13

Markkinavalvontamekanismeja käsitellään kohdassa 5.3.13 ja sitä seuraavissa kohdissa. Komitea korostaa komission osallistumisen merkitystä ei vain silloin, kun kyseessä ovat vaatimustenmukaiset tuotteet, joihin liittyy terveys- ja turvallisuusriskejä, vaan myös muodollisesti vaatimustenvastaisissa tapauksissa, joita tarkastellaan ehdotetun päätöksen 38 artiklassa.

5.2.14

Komitea vahvistaa, että teknisellä standardointiprosessilla on keskeinen rooli kaikkien asiaa koskevien näkökohtien kannalta, sillä uusi lähestymistapa perustuu nimenomaan lakisääteisten minimivaatimusten ja eurooppalaisten teknisten standardien tiiviiseen suhteeseen. Teknisiä standardeja on tuettava ja vahvistettava. Jos yhdenmukaistettuja standardeja vastaan esitetään virallinen vastalause (29), asianomaiselle standardointielimelle on ilmoitettava tästä välittömästi, jotta se voi ottaa sen asianmukaisesti huomioon standardeja laatiessaan.

5.3.1

Komitea kannattaa ehdotuksia laatia luottamukseen ja yhteistyöhön perustuva eurooppalainen akkreditointijärjestelmä, sikäli kun sen tarkoituksena on asettaa sitovia sääntöjä niin talouden toimijoille kuin viranomaisille. Näin pyritään varmistamaan, että kaikissa markkinoille saatettavissa tuotteissa noudatetaan korkeatasoista terveyden ja turvallisuuden suojelun tasoa. Järjestelmässä varmistetaan myös kaikkien eurooppalaisten kuluttajien ja talouden toimijoiden kannalta samantasoinen sääntöjen soveltaminen sekä menettelyjen yksinkertaistaminen ja byrokratian vähentäminen.

5.3.2

Eurooppalaisessa akkreditointijärjestelmässä on varmistettava vaatimustenmukaisuuden arvioinnin tulosten yleinen hyväksyminen sekä vältettävä tarpeetonta päällekkäistä arviointia. Jotta varmistetaan, että järjestelmä hyväksytään kansainvälisesti, vaatimustenmukaisuuden arvioinnin edellyttämän pätevyyden on perustuttava kansainvälisesti tunnustettuihin standardeihin, ja määritelmät ”vaatimustenmukaisuuden arviointi”, ”vaatimustenmukaisuuden arviointilaitokset”, ”laitoksen nimeäminen” ja ”tiedoksi antaminen” on nimenomaan mainittava asetuksessa.

5.3.3

Asetuksen säännöksiä on sovellettava kaikkiin akkreditointilaitoksiin ja niiden tuottamiin palveluihin Euroopan talousalueella riippumatta asiakkaille tarjottujen, vaatimustenmukaisuuden arviointiin liittyvien palvelujen luonteesta. Säännösten avulla on varmistettava

5.3.4

Akkreditoinnin määrittelyä tulisi muuttaa siten, että sen piiriin kuuluvat kalibrointi, testit, sertifiointi, tarkastukset ja muut vaatimustenmukaisuuden arviointiin kuuluvat toimet.

5.3.5

Jotta varmistetaan asianomaisen, kaikki vaatimustenmukaisuuden arviointiprosessit — mukaan luettuina laadun varmistaminen, kalibrointi ja ISO 43 -arviointitestit — kattavan lainsäädännön yhtenäisyys, poikkeuksia ei tulisi sallia. Kaikkien akkreditointilaitosten ja kaikkien niiden Euroopan talousalueella tarjoamien palvelujen tulisi kuulua asetuksen soveltamisalaan riippumatta asiakkaille tarjotun vaatimustenmukaisuuden arvioinnin tyypistä.

5.3.6

Kansallisten akkreditointilaitosten tulisi toimia voittoa tavoittelematta, kuten esitetään ehdotetun asetuksen 4 artiklan 6 kohdassa. Nykyinen sanamuoto saattaa kuitenkin estää sellaisen pääomapohjan muodostamisen, jolla varmistetaan vakaa rahoitusperusta laadukkaiden palvelujen tehokasta tarjontaa varten. Komitean mielestä kansallisten akkreditointilaitosten tulisi toimia voittoa tavoittelematta siten, ettei niiden tarvitse jakaa voittoa, kuten on määrätty kansainvälisesti standardissa ISO/IEC 17011 (30).

5.3.7

Eurooppalaista akkreditointijärjestelmää tulisi pitää korkeimpana akkreditoinnin tasona sekä yleishyödyllisenä julkisena palveluna, joka ei kuulu kilpailun piiriin. Komitea kannattaa sääntöä, jonka mukaan jäsenvaltioilla on oltava yksi kansallinen akkreditointilaitos, jonka pätevyys, puolueettomuus ja riippumattomuus varmistetaan vertaisarvioinnilla, lukuun ottamatta pienille jäsenvaltioille tietyin edellytyksin (31) myönnettäviä poikkeuksia, mikäli ne haluavat käyttää naapurijäsenvaltion kansallista akkreditointilaitosta.

5.3.8

Komitea katsoo, että eurooppalaista akkreditointiyhteistyötä varten on laadittava selkeä oikeusperusta. Kyseisen yhteistyön roolia on vahvistettava, ja se on määriteltävä nykyistä paremmin: kaikkien kansallisten akkreditointielinten on kuuluttava yhteistyön piiriin, jotta varmistetaan samantasoisuus, avoimuus, luotettavuus ja tehokkuus. Jäsenvaltioiden on tuettava eurooppalaisen akkreditointiyhteistyön verkkoa.

5.3.9

Komitea on sitä mieltä, että eurooppalaisen akkreditointiyhteistyön vahvistamiseksi akkreditointilaitosten on oltava eurooppalaisessa akkreditointiyhteistyössä tehtyjen monenvälisten sopimusten sopimusosapuolia. Lisäksi ehdotetussa asetuksessa säädetyt rahoitusmekanismit on ulotettava eurooppalaisen akkreditointiyhteistyön ohella kampanjoihin, joilla tuetaan markkinavalvontatoimia, sekä yhteistyöhön osallistuvien kansallisten viranomaisten yhteiseen koulutukseen.

5.3.10

Ehdotetun asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa esitetty vertaisarviointi, jonka avulla on määrä helpottaa ja parantaa sisämarkkinoiden toimintaa lisäämällä sen luotettavuutta, on järjestettävä eurooppalaisen akkreditointijärjestelmän yhteydessä ja toteutettava yhtenäisten, eurooppalaisessa akkreditointiyhteistyössä määriteltyjen sääntöjen mukaisesti. Vertaisarvioinnin tulokset on julkaistava, ja niistä on ilmoitettava kaikille jäsenvaltioille ja komissiolle.

5.3.11

Koska akkreditointilaitosten on osoitettava aktiivisesti, että niiden nauttima luottamus on oikeutettu, niiden on komitean mielestä todistettava, että ne osallistuvat menestyksekkäästi vertaisarviointiin.

5.3.12

Komitea katsoo myös, että sidosryhmien osallistuminen on tärkeää: niiden tulisi olla edustettuina akkreditointilaitoksissa, ja asiaa koskeva säännös tulisi sisällyttää uuteen asetukseen.

5.3.13

Komitea painottaa vastaavien, entistä yhdenmukaisempien ja tehokkaampien markkinavalvontamekanismien luomisen merkitystä jäsenvaltioissa yhteisön lainsäädännön yhtenäistämisen avulla. Tähän tulisi sisältyä rajatylittävän yhteistyön vahvistaminen. On mukautettava yleisestä tuoteturvallisuudesta annettuja säännöksiä — tuoteturvallisuudesta annettu direktiivi 2001/95/EY — sekä muita asianomaisia direktiivejä, jotta varmistetaan sääntelyn parantamisen periaatteen täysi soveltaminen sisämarkkinoiden toiminnassa. Markkinavalvonnan on ulotuttava myös yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun direktiivin piiriin kuuluviin tuotteisiin, sillä monia tuotteita myydään sekä ammattikäyttöön että kuluttajille. Komitean mielestä ei siis ole perusteltua jättää yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle 13 artiklan 2 kohdassa mainittuja tuotteita, sillä tämä aiheuttaisi sekaannusta ja hankaluuksia talouden toimijoille eikä edistäisi sisämarkkinoiden valvonnan yhtenäisyyttä.

5.3.14

Komitea pitää myös täysin oikeutettuna nykyistä nopeaa Rapex-tiedonvaihtojärjestelmää (32), jonka avulla voidaan seurata tehokkaasti markkinavalvontaa. Jäsenvaltioiden sekä tulli- ja hallintoviranomaisten on kuitenkin käytettävä järjestelmää nykyistä yhtenäisemmin ja koordinoidummin.

5.3.15

Tulliviranomaisten on tehtävä yhteistyötä markkinavalvontaviranomaisten kanssa eurooppalaisessa verkossa, jotta varmistetaan tuotteiden tehokas valvonta ennen niiden saattamista unionin sisämarkkinoille. Tulliviranomaisilla on oltava käytössään ammattitaitoista henkilökuntaa sekä asianmukaiset varat ja toimivaltuudet, jotta ne voivat toteuttaa tehokkaasti niille annetut tehtävät.

5.3.16

Markkinavalvonnalla ja tullivalvonnalla on ennen kaikkea oltava käytössään asianmukaiset välineet, joiden avulla voidaan toimia nopeasti sesonkiluonteisten tai vain rajoitetun ajan alennuksella myytävien sellaisten tuotteiden osalta, joilla on usein lyhytaikaiset keksityt merkit. Viranomaisilla on oltava nopean toiminnan mahdollistavat toimivaltuudet ja välineet, ja yhteisön maahantuojan on oltava täysin vastuussa siitä, että tuotteet vastaavat keskeisiä EU:n vaatimuksia etenkin turvallisuuden ja ympäristönsuojelun osalta.

5.3.17

Komitea katsoo, että asetuksessa tulisi säätää selkeästi siitä, että toimissa, jotka toteutetaan osoitetun vaatimustenvastaisuuden johdosta, noudatetaan suhteellisuusperiaatetta riippumatta ehdotetun asetuksen 19 artiklan 1 kohdassa esitetyistä suuntaviivoista. Komitean mielestä ehdotetun asetuksen 17 artiklaa tulisi muuttaa vastaavasti.

1)

EUVL C 93, 27.4.2007, ”Yhtenäismarkkinoiden tarkastelu”, esittelijä Bryan Cassidy.

2)

lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle — Yhteisön Lissabon-ohjelman toteuttaminen: strategia sääntely-ympäristön yksinkertaistamiseksi”, KOM(2005) 535 lopullinen, esittelijä: Bryan Cassidy, EUVL C 309, 16.12.2006.

3)

puheenjohtajamaana toimineen Yhdistyneen kuningaskunnan pyynnöstä 28. syyskuuta 2005 annettu valmisteleva lausunto aiheesta ”Lainsäädännön parantaminen”, esittelijä: Daniel Retureau, EUVL C 24, 31.1.2006.

4)

syyskuun 28 päivänä 2005 annettu oma-aloitteinen lausunto aiheesta ”EU:n lainsäädännön soveltamisen ja noudattamisen valvonnan parantaminen”, esittelijä: Joost van Iersel, EUVL C 24, 31.1.2006.

5)

maaliskuun 31 päivänä 2004 annettu lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto — Yhteisön säännöstön päivittäminen ja yksinkertaistaminen”, KOM(2003) 71 lopullinen, esittelijä: Daniel Retureau, EUVL C 112, 30.4.2004.

6)

maaliskuun 26 päivänä 2003 annettu oma-aloitteinen lausunto aiheesta ”Yksinkertaistaminen”, esittelijä: John Simpson, EUVL C 133, 6.6.2003.

7)

maaliskuun 21 päivänä 2001 annettu valmisteleva lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto — Lainsäädännön yksinkertaistaminen ja parantaminen”, KOM(2001) 726 lopullinen, esittelijä: Kenneth Walker, EYVL C 125, 27.5.2002.

8)

marraskuun 29 päivänä 2001 annettu oma-aloitteinen lausunto aiheesta ”Yksinkertaistaminen”, esittelijä: Kenneth Walker, EYVL C 48, 21.2.2002.

9)

lokakuun 19 päivänä 2000 annettu oma-aloitteinen lausunto aiheesta ”Yhtenäismarkkinasääntelyn yksinkertaistaminen”, esittelijä: Bruno Vever, EYVL C 14, 16.1.2001.

10)

huhtikuun 7 päivänä 2005 annettu oma-aloitteinen lausunto aiheesta ”Yhtenäismarkkinoiden painopistealueet vuosina 2005–2010”, esittelijä: Bryan Cassidy, EUVL C 255, 14.10.2005.

11)

heinäkuun 16 päivänä 2003 annettu lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle — Sisämarkkinastrategia — Vuosien 2003–2006 painopisteet”, esittelijä: Bryan Cassidy, EUVL C 234, 30.9.2003.

12)

tiedonanto aiheesta ”Yksinkertaistaminen”.

13)

tammikuun 11 päivänä 2005 annettu tiedonanto aiheesta ”Yhteissääntelyn ja itsesääntelyn nykytilanne yhtenäismarkkinoilla”, esittelijä Bruno Vever, CESE 1182/2004 fin.

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/14

1.1

ETSK kannattaa varauksetta käsiteltävänä olevaa ehdotusta.

1.2

Muutettavaksi ehdotetun direktiivin mukaan lisäosoitusten eli muiden kuin metrijärjestelmän mukaisten osoitusten käyttö ei olisi enää sallittua vuoden 2009 jälkeen. Kyseisen määräajan säilyttäminen aiheuttaisi kustannuksia kaikille Atlantin yli kauppaa käyville EU:n yrityksille.

1.3

Direktiivissä edellytetään niin ikään, että Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti asettavat määrärajan poikkeuksille, jotka koskevat yksiköiden pintti, maili ja troy ounce käyttöä.

1.4

Komissio ehdottaa, että nämä määrärajat poistetaan kokonaan korvaamatta niitä uusilla.

1.5

Direktiivissä EU:n virallisiksi mittayksiköiksi määritellään metrijärjestelmän yksiköt eli yleisen paino- ja mittakonferenssin (Conférence Générale des Poids et Mesures, CGPM) vuonna 1960 hyväksymän kansainvälisen mittayksikköjärjestelmän (SI) mukaiset yksiköt. Vaikka Euroopan unioni ei ole allekirjoittajana järjestelmässä, kaikki unionin jäsenvaltiot ovat. Koska SI-yksiköitä päivitetään säännöllisesti tekniikan kehityksen mukaisesti, komissio ehdottaa katalyyttisen aktiivisuuden SI-yksikön hyväksymistä yhteisössä käytettäväksi katal-yksiköksi.

1.6

ETSK on tyytyväinen komission ehdotukseen, jolla komissio pyrkii yksinkertaistamaan ja parantamaan lainsäädäntöä, ja arvostaa sitä, että komissio ottaa huomioon toissijaisuusperiaatteen merkityksen Irlannille ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle.

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/15

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/15

1.1

ETSK panee merkille ympäristönsuojelun markkinapohjaisista ohjausvälineistä laaditun vihreän kirjan, joka viivästyi huomattavasti.

1.2

Komitea on samaa mieltä vihreässä kirjassa esitetyistä ympäristönsuojelun erilaisten markkinapohjaisten ohjausvälineiden (muun muassa verot, maksut, käyttömaksut, tuet ja oikeudet/sertifiointijärjestelmät) vaikutuksista budjettiin ja ympäristöön.

1.3

ETSK toteaa, että markkinapohjaiset ohjausvälineet ovat jo pitkään olleet osa poliittisia toimia. Kyse ei siis ole enää siitä, tulisiko markkinapohjaisia ohjausvälineitä ottaa käyttöön, vaan siitä, miten niitä käytetään.

1.4

Komissio toteaa aivan oikein, että markkinapohjaiset ohjausvälineet tarjoavat hyvän mahdollisuuden päästä ympäristönsuojelussa kustannustehokkaisiin ratkaisuihin, mutta ne eivät kuitenkaan tarjoa vastausta kaikkiin ongelmiin. Näin ollen poliittisessa keskustelussa ja vihreässä kirjassa olisi tarkasteltava esimerkiksi sääntöjen, kieltojen, sääntelyn ja markkinapohjaisten ohjauskeinojen (kuten verojen, käyttömaksujen, kohdennettujen tukien sekä vaihdettavien lupien ja oikeuksien) suhdetta ja yhteisvaikutusta. ETSK pahoittelee, ettei vihreässä kirjassa puututa tällaisiin näkökohtiin riittävästi.

1.5

Komitea kehottaa näin ollen komissiota hyödyntämään vihreällä kirjalla käynnistettyä keskustelua siten, että konkreettisten esimerkkien avulla esitettäisiin niin erilaisten ympäristönsuojeluvälineiden mahdollisuuksia ja vaikutuksia kuin niiden rajoituksia.

2.1

Komissio antoi tämän lausunnon aiheena olevan vihreän kirjan markkinapohjaisista ohjauskeinoista ympäristöä ja asiaan liittyviä toimintapoliittisia tarkoituksia varten (1)28. maaliskuuta 2007. Vihreän kirjan antamisesta oli alun perin ilmoitettu jo vuonna 2004.

2.2

Komissio pyrkii vihreällä kirjalla käynnistämään keskustelun markkinapohjaisten ohjauskeinojen käytön lisäämisestä yhteiskunnassa.

2.3

Komissio muistuttaa vihreässä kirjassaan ympäristönsuojelutavoitteista, joista EU:ssa on jo sovittu. Näihin kuuluu esimerkiksi uusi energia- ja ilmastopolitiikka, joka komission mukaan merkitsee ”uutta teollista vallankumousta seuraavien 10–15 vuoden aikana”.

2.4

Komissio toteaa selvästi, että edellä mainittuihin ”kunnianhimoisiin tavoitteisiin ei päästä ilman julkisia toimia”. Komission mielestä ympäristöpolitiikassa tulisi käyttää yhä enemmän markkinapohjaisia ohjauskeinoja ja niiden tulisi olla ”tärkeä osa pyrkimyksiä päästä todelliseen muutokseen muuttamalla liikeyrityksille ja kuluttajille suunnattuja kannustimia”.

2.5

Komissio toteaa kuitenkin, etteivät markkinapohjaiset ohjauskeinot ole ”patenttiratkaisu kaikkiin ongelmiin”.

2.6

Markkinapohjaisina ohjauskeinoina mainitaan verot, käyttömaksut, kohdennetut tuet sekä vaihdettavat luvat ja oikeudet.

2.7

Komission mielestä markkinapohjaisten ohjauskeinojen käyttö on perusteltua, koska niiden avulla voidaan ”korjata markkinoiden toiminnan riittämättömyyttä kustannustehokkaalla tavalla”. Markkinoiden toiminnan riittämättömyydellä komissio tarkoittaa ”tilanteita, jossa markkinat joko puuttuvat kokonaan (esimerkiksi ympäristövarat, jotka ovat luonteeltaan julkisia hyödykkeitä) tai eivät riittävällä tavalla ota huomioon taloudellisen toiminnan tosiasiallisia tai yhteiskunnallisia kustannuksia”.

2.8

Vihreän kirjan mukaan markkinapohjaisten ohjauskeinojen etuna on, että ne

2.9

Komissio tekee kuitenkin selväksi, että markkinapohjaisin ohjauskeinoin pyritään paitsi saavuttamaan ympäristöpoliittisia tavoitteita myös varmistamaan, että ”samalle alalle lankeaa samanlainen taakka kautta koko EU:n, ja välttääkseen kilpailuun mahdollisesti kohdistuvia haitallisia vaikutuksia EU:ssa”. Tällä tavoin on tarkoitus ”välttää sisämarkkinoiden häiriöitä, joita aiheutuu eri jäsenvaltioiden erilaisista lähestymistavoista.”

2.10

Komissio toteaa myös, että erilaiset markkinapohjaiset ohjausvälineet ovat vaikutukseltaan erilaisia. Erityistavoitteet (esimerkiksi päästörajat) saavutetaan varmemmin määrällisten järjestelmien (kuten vaihdettavien lupien) kuin puhtaasti hintaperusteisten keinojen (kuten verojen) avulla. Hintaperusteiset ohjauskeinot ovat puolestaan varmempia kustannusten tai hintojen suhteen ja myös helppokäyttöisempiä.

2.11

Lisäksi komissio ottaa esiin toisen tärkeän eron: Veroin (ja käyttömaksuin) pyritään ohjaamaan käyttäytymistä, mutta julkissektori saa niistä myös tuloja. Vaihdettavien lupien järjestelmissä tuloja saadaan vain, ”jos julkiset viranomaiset huutokauppaavat oikeudet”.

2.12

Vihreässä kirjassa käsitellään edelleen kasvua ja työllisyyttä sekä ympäristöverouudistuksen perusteita. Vuoden 2006 kesäkuussa kokoontunut Eurooppa-neuvosto mainitsi uudessa kestävän kehityksen strategiassa kestävyyskriteereihin pohjautuvan verotusjärjestelmän mutta ei konkretisoinut ajatusta sen enempää. Komissio toteaa ajatuksen pohjalta nyt seuraavaa: ”Jos ympäristöverouudistuksella verorasite siirretään hyvinvoinnin kannalta kielteisistä veroista (esimerkiksi työn verotus) hyvinvoinnin kannalta myönteisiin veroihin (esimerkiksi ympäristön kannalta haitallinen toiminta, kuten luonnonvarojen käyttö tai saastuttaminen), tilanteesta voivat hyötyä kaikki sekä ympäristön että työllisyyden kannalta (2). Verotuksen painopisteen pitkäaikainen siirtymä edellyttää samanaikaisesti, että ympäristöön liittyvä veropohja tuo suhteellisen vakaasti tuloja.”

2.13

Lisäksi vihreässä kirjassa mainitaan muutamia esimerkkejä markkinapohjaisista ohjauskeinoista, jotka ovat jo vakiintuneessa käytössä (energiaverotus, eurovinjetti ja paikalliset maksujärjestelmät liikenteen vähentämiseksi kaupunkien keskustoissa), ja esitetään useita suurelle yleisölle suunnattuja osittain yksityiskohtaisia ja osittain hyvinkin yleisluonteisia kysymyksiä, joiden on tarkoitus herättää yhteiskunnallista keskustelua.

2.14

Komissio katsoo, että markkinapohjaisia ohjauskeinoja voidaan hyödyntää myös luonnon monimuotoisuuden suojelussa.

3.1

ETSK on useaan otteeseen todennut, että ympäristönsuojeluun tarkoitettujen poliittisten toimintavälineiden valikoimaa tulisi hyödyntää mahdollisimman hyvin ja että markkinapohjaisilla ohjauskeinoilla voi olla tärkeä merkitys. Tästä asiasta komitea ja komissio ovat siis yhtä mieltä.

3.2

Vaikka komitea ymmärtää esitetyt perustelut ja pitää niitä hyvinä ja oikeina, se olisi toivonut, että vihreä kirja, jonka laatiminen kesti kauan ja jonka julkaisemista lykättiin yhä uudelleen, olisi tuonut hieman enemmän selvyyttä siihen, miten markkinapohjaisia ohjauskeinoja aiotaan tulevaisuudessa käyttää. Pitkään kestänyt erilaisten näkökantojen yhteensovittaminen komissiossa lienee ollut tarpeen, mutta komitea ei näe, että siitä olisi vielä ollut hyötyä politiikan muotoilun kannalta.

3.3

Pikemminkin vaikuttaa siltä, että poliittinen tilanne kehittyy toisinaan sisäistä neuvonpitoa nopeammin.

3.4

ETSK toteaa, että markkinapohjaisia ohjauskeinoja on jo pitkään sovellettu ympäristönsuojelussa, vaikka niitä käytetäänkin jäsenvaltioittain hyvin eri tavoin. Esimerkkinä mainittakoon, että Eurostatin mukaan kaikista EU:n jäsenvaltioissa perityistä veroista ympäristöverotulojen osuus on keskimäärin lähes seitsemän prosenttia.

3.5

Vihreässä kirjassa ja poliittisessa keskustelussa ei näin ollen voi olla kyse markkinapohjaisten ohjauskeinojen mahdollisesta käyttöönotosta ympäristönsuojelussa. Kysymyksenä ei ole ”jos” vaan ”miten”: missä laajuudessa ja miten markkinapohjaisia ohjauskeinoja on käytettävä suhteessa kieltoihin, sääntöihin ja muihin välineisiin?

3.6

Vihreässä kirjassa esitetyt näkemykset ovat jo pitkään olleet yritysten ja eri yhteiskuntaryhmien tiedossa ja keskustelunaiheena, eikä asiassa edetä nyt yhtään pidemmälle. Vihreässä kirjassa ei myöskään käsitellä sitä, kenen tulee olla ensisijainen toimija. EU:lla ei tunnetusti ole yhtä laajaa toimivaltaa kaikkien mahdollisten ohjausvälineiden käytössä ja esimerkiksi verotuskysymyksissä sen toimivalta on erittäin vähäinen. Lisäksi poliittisella tasolla jää epäselväksi, mitä tapahtuu vihreän kirjan julkaisemisen jälkeen eli onko myöhemmin — kuten tavallista — määrä julkaista valkoinen kirja vai minkälaisia päätelmiä on tarkoitus tehdä.

3.7

Suurin puute on, että vihreä kirja jättää epäselväksi, missä poliittisessa tilanteessa millekin ohjauskeinolle olisi tarkoitus antaa toiminnassa etusija. Niin ikään epäselväksi jää, miten esimerkiksi sääntely ja markkinapohjaiset ohjauskeinot aiotaan rajata toisistaan tai miten ne mahdollisesti nivotaan yhteen.

3.8

Näin ollen ETSK kyllä suhtautuu vihreään kirjaan suopeasti ja merkitsee sen tiedoksi mutta toteaa, että yhteiskunnallisen keskustelun entistä tehokkaampien välineiden käytöstä ympäristöpolitiikassa tulisi olla sitoutuneempaa ja pohjautua mahdollisimman konkreettisiin esimerkkeihin, jotta esimerkiksi EU:n kunnianhimoiset energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet todella voidaan saavuttaa.

3.9

ETSK:n mielestä markkinapohjaisten ohjauskeinojen tulee perustua aiheuttamisperiaatteeseen, jotta niiden avulla voidaan tarjota kannustimia niille, jotka suojelevat ympäristöä aktiivisesti.

4.1

ETSK on jatkuvasti korostanut, miten tärkeää on, että ns. ulkoiset kustannukset sisällytetään hintoihin. Tähän tarkoitukseen markkinapohjaiset ohjauskeinot soveltuvat hyvin, kuten komissio itsekin toteaa. Ensin tarvitaan kuitenkin selkeä poliittinen päätös hintoihin sisällytettävien ulkoisten kustannusten määrästä.

4.2

Vihreässä kirjassa tieliikennettä koskevana markkinapohjaisena ohjauskeinona mainittu eurovinjetti on hyvä esimerkki keinosta, jonka katsotaan soveltuvan ulkoisten kustannusten huomioonottamiseen mutta jota on tähän mennessä käytetty hyvin puolinaisesti. Komissio itsekin toteaa, että ”keskimääräiset maksut voivat kattaa ainoastaan infrastruktuurikustannukset, jolloin ulkoiset kustannukset siis jäävät ulkopuolelle”. Näin ollen tarvitaan aloitteita ulkoisten kustannusten sisällyttämiseksi vastaisuudessa esimerkiksi eurovinjetin hintaan.

4.3

ETSK kehottaa komissiota, neuvostoa ja parlamenttia nimittämään markkinapohjaisia ohjauskeinoja ympäristönsuojeluvälineiksi vain, jos niillä on todellinen ympäristötavoite ja jos tavoite on selkeä. Mainittu eurovinjetti ei täysin vastaa tätä kriteeriä, sillä siihen ei sisällytetä ulkoisia kustannuksia. Eurovinjetissä on ensi sijassa kyse siitä, että infrastruktuuria rahoitetaan julkistalouden ohella muistakin rahoituslähteistä eli että käyttäjät osallistuvat suoraan rahoitukseen. Tällaisella lähestymistavalla on luonnollisesti myös epäsuoria ympäristövaikutuksia, kun käyttäjä esimerkiksi kustannusten noustessa alkaa pohtia, olisiko parempi siirtyä maanteiltä raideliikenteeseen (tai luopua matkasta kokonaan). Mutta vasta sitten, kun (ympäristö)kustannukset, joilla ei tähän mennessä ole ollut ”markkinoita” ja jotka on jätetty huomiotta, sisällytetään hintoihin, tulisi eurovinjettiä pitää ympäristönsuojeluvälineenä.

4.4

Poliittisella tasolla on siis ensin esitettävä, mitä tietyllä poliittisella toimenpiteellä ylipäätään halutaan saavuttaa. Vasta tavoitteen määrittelyn jälkeen tulisi käydä keskustelua soveltuvasta välineestä.

4.5

Näin ollen politiikassa ei voida markkinapohjaisten ohjauskeinojen käyttöä lisäämällä välttää kiistanalaisten ja siksi osittain erittäin vaikeiden päätösten tekemistä, esimerkiksi päästörajojen kaltaisten (ympäristöpoliittisten) tavoitteiden asettamista. Tähän asti puutteita on ollut usein nimenomaan päätöksenteossa. Markkinapohjaiset ohjauskeinot eivät ole päätösten korvike vaan kyse on, kuten nimikin jo sanoo, keinoista asetettujen poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

4.6

Komission on mahdollisimman pian poistettava vihreän kirjan aiheuttama epävarmuus. Sen on selvennettävä, miten se on ajatellut erilaisia poliittisia välineitä käytettävän tulevaisuudessa. ETSK suosittaakin, että jo tarkasteltaessa aihetta suunnitelmien mukaisesti vielä laaja-alaisemmin komissio ottaa muutamia käytännön esimerkkejä politiikan eri aloilta, esimerkiksi liikenne- ja energiapolitiikasta, ja havainnollistaa niiden avulla erilaisia poliittisia toimintamahdollisuuksia (sekä sellaisia, joiden yhteydessä käytetään markkinapohjaisia ohjauskeinoja, että sellaisia, joiden yhteydessä niitä ei käytetä).

4.7

Komissio voisi tässä yhteydessä esimerkiksi selventää, ettei se aio ratkaista syöpää aiheuttaviin aineisiin liittyvää ongelmaa markkinapohjaisten ohjauskeinojen käyttöönotolla, vain yhden esimerkin mainitaksemme.

4.8

Markkinapohjaisten ohjauskeinojen käyttö saattaisi kuitenkin olla mielenkiintoista esimerkiksi ratkaistaessa yhä ajankohtaisempaa ongelmaa siitä, miten tulevaisuudessa aiotaan rakentaa hiilidioksidipäästöttömiä hiilivoimaloita, kun vaadittava tekniikka on mahdollisesti lähiaikoina käytettävissä. Onko tavoitteena säätää kyseisten voimaloiden ”tekniikan taso” pakolliseksi (siis turvautua sääntelyyn) vai tehdä niistä markkinapohjaisten ohjauskeinojen avulla kannattavia? Tällaisista kysymyksistä tulisi tulevaisuudessa käydä nykyistä enemmän yhteiskunnallista keskustelua.

4.9

Jos sääntelyn ja markkinapohjaisten ohjauskeinojen rajausta tai yhdistämistä selkiytettäisiin kokonaisuudessaan esittämällä konkreettisia toimintavaihtoehtoja, myös vihreässä kirjassa esitetyt pohdinnat markkinapohjaisten ohjauskeinojen käytöstä biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi saattaisivat olla nykyistä ymmärrettävämpiä. Tähänastiset pohdinnat eivät ETSK:n mielestä ole vielä olleet niin vakuuttavia, että todella olisi toivoa siitä, että biologisen monimuotoisuuden uhkaavaa vähenemistä voidaan torjua tehokkaasti markkinapohjaisin ohjauskeinoin.

4.10

Komitea on jo lausunnossaan ”Kaksivuotisraportti EU:n kestävän kehityksen strategiasta” (3) pyytänyt, että komissio konkretisoi erittäin epämääräisesti ilmaisemiaan ajatuksia uudesta kestävyysindikaattoreihin pohjautuvasta verotusjärjestelmästä. Eurostatin mukaan ympäristöverotulojen osuus on noin seitsemän prosenttia.

4.11

ETSK katsoo, että nyt on todella korkea aika aloittaa keskustelu työn verotuksen keventämisestä ja ympäristölle haitallisen toiminnan verottamisesta tulonmenetysten kompensoimiseksi ja että sitä tulisi vauhdittaa vihreän kirjan julkaisemisen jälkeen. Keskustelussa on kuitenkin tuotava myös selkeästi esiin, mitä EU tällaisilla muutoksilla tarkoittaa, sillä perussopimusten mukaan unionilla on erittäin vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa jäsenvaltioiden veropolitiikkaan näissä asioissa.

4.12

ETSK pitää erittäin tärkeänä, että luvattu selvitys ympäristölle haitallisista tuista esitetään pikimmiten ja että tällaiset tuet poistetaan mahdollisimman nopeasti. Komitean mielestä ympäristölle haitalliset tuet vääristävät kilpailua huomattavasti, eikä julkisten varojen osoittaminen tällaisiin toimiin ole missään tapauksessa hyväksyttävää. Luonnonsuojelua voidaan edistää markkinapohjaisin ohjauskeinoin tehokkaasti vasta sitten, kun kaikki ympäristölle haitalliset tuet on poistettu.

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/19

1.1

Työvoiman muuttoliikkeellä on Euroopassa taloudelliset lähtökohdat, ja se on seurausta työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta EU:ssa, jonka jäsenvaltioiden välillä vallitsee merkittäviä hyvinvointitason eroja. Korkea työttömyys osassa uusista jäsenvaltioista ja halvan, heikosti koulutetun työvoiman kysyntä 15 vanhassa jäsenvaltiossa ylläpitävät jatkuvaa, työtä etsivien virtaa.

1.2

Vuosina 2004 ja 2007 sovittiin siirtymäjärjestelyistä, joilla vanhat jäsenvaltiot pystyvät säätelemään uusista jäsenvaltioista tulevaa muuttoliikettä. Yhtenä syynä oli vanhojen jäsenvaltioiden halu estää tilanne, jossa liian suuri siirtotyöläisten määrä aiheuttaisi työmarkkinoilla jännitteitä ja mahdollisesti laittoman työvoiman palkkaamista.

1.3

Siirtymäjärjestelyjen seurauksena on syntynyt juuri sellainen tilanne, jota niillä pyrittiin välttämään. Komissio toteaa siirtymäjärjestelyjen toimivuutta koskevassa kertomuksessaan, että uusista jäsenvaltioista lähtöisin olevien työntekijöiden laillista työntekoa koskevat rajoitukset ovat käytännössä johtaneet pimeän työn nopeaan lisääntymiseen, valheelliseen ”itsenäiseen ammatinharjoittamiseen” sekä näennäiseen palveluntarjontaan ja alihankintaan.

1.4

On syntynyt paradoksaalinen tilanne, jossa EU:n 15 vanhan jäsenvaltion maataloudessa on paljon kausittaista työtä, jonka tekemiseen työmarkkinat eivät tarjoa riittävästi maassa vakinaisesti asuvia työntekijöitä. Samalla on kyllä tarjolla riittävästi uusista jäsenvaltioista peräisin olevia työntekijöitä, jotka ovat valmiita tekemään kyseistä työtä, mutta monet heistä eivät voi ottaa tätä työtä vastaan rajoittavien siirtymäjärjestelyiden vuoksi. Maataloustyövoiman virta vaihtelee niin lähtö- kuin vastaanottajamaankin osalta. Erot liittyvät erityisesti siihen, onko olemassa osittaisia tai kokonaisvaltaisia siirtymäjärjestelyitä.

1.5

Tässä tilanteessa työ siirtyy usein harmaalle sektorille. Asiasta on vaikea saada oikeaa tietoa, koska seuraavassa mainituilla kolmella osapuolella on omat syynsä estää sen julkituloa. On työnantajia, jotka eivät halua maksaa lakisääteistä tai voimassa olevien työehtosopimusten mukaista palkkaa. On työntekijöitä, jotka tyytyvät laissa määrättyä tai työehtosopimusten mukaista palkkaa pienempiin ansioihin. On myös hämäräperäisiä työnvälittäjiä, jotka ovat hyvin halukkaita hoitamaan tarvittavat järjestelyt, koska he voivat hankkia siitä suuret rahat.

1.6

Monet näistä välittäjistä tarjoavat työvoimaa polkuhintaan, mutta alhaisia hintoja tarjotaan viime kädessä siirtotyöläisten kustannuksella, sillä he joutuvat tyytymään vähimmäistoimentuloa alhaisempiin palkkoihin. On myös tapauksia, joissa työnantajat maksavat välittäjille kausityöntekijöistä markkinoilla käypiä hintoja, mutta välittäjät eivät maksa asianmukaisia ennakonpidätyksiä eivätkä sosiaalimaksuja. Lisäksi tällaiset välittäjät pitävät yleensä osan siirtotyöläisten palkasta itsellään. Internet-sivustoista löytyy sen lisäksi itä- ja länsieurooppalaisia puhelinnumeroita, joihin soitettaessa tarjotaan itsenäisiä ammatinharjoittajia, joiden työstä ei tarvitse maksaa työnantajamaksuja eikä sosiaalimaksuja.

1.7

Tilanne on monessa suhteessa epätoivottava. Lähtökohtana on oltava, että siirtotyöläisiä kohdellaan kaikilta osin samalla tavalla kuin maassa vakinaisesti asuvia työntekijöitä, joiden kanssa he työskentelevät yhdessä. Samasta työstä on maksettava samaa palkkaa, ja sosiaaliturvan saatavuutta on parannettava. Kyse ei ole ainoastaan työntekijöiden sosiaalieduista, vaan myös työnantajien taloudellisista intresseistä (samat lähtökohdat reilulle kilpailulle) sekä jäsenvaltioiden verotuloista.

1.8

Komissio on laatinut ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavien seuraamusten säätämisestä. Komissio ehdottaa asiakirjassaan yhdenmukaistettuja seuraamuksia työnantajille, ennaltaehkäiseviä toimia sekä seuraamusten soveltamista koskevien hyvien käytänteiden määrittelyä ja näiden vaihtoa jäsenvaltioiden välillä.

1.9

ETSK toivoo, että niin kauan kuin uusista jäsenvaltioista lähtöisin olevia siirtotyöläisiä koskevia rajoituksia ei ole poistettu, ehdotettua direktiiviä sovellettaisiin myös työnantajiin, jotka ottavat laittomasti palvelukseen työntekijöitä sellaisista jäsenvaltioista, joiden suhteen rajoitukset ovat vielä voimassa. Lisäksi ETSK pitää erityisen tärkeänä, että EU huolehtii tarkkaan niin siitä, että direktiivi siirretään kaikkien jäsenvaltioiden omaan lainsäädäntöön, kuin sitä, että säädöstä sovelletaan käytännössä.

1.10

Pimeän työnteon torjumisessa olisi hyötyä yksiselitteisestä unionitasoisesta työsuhteen määritelmästä, jossa erotettaisiin selkeästi toisistaan työn vastaanottaminen (palveluiden tarjoaminen) sekä työn tekeminen toisen osapuolen määräysvallassa (työsopimus). ILO on antanut asiasta selkeän suosituksen. Näin todellisille itsenäisille ammatinharjoittajille, jotka ovat pitkälle erikoistuneita eivätkä tarjoa pelkästään halpaa kouluttamatonta työvoimaa, annetaan työmaailmassa selkeämpi asema, ja työntekijät taas saavat sellaista suojelua, johon heillä on oikeus. ETSK on tyytyväinen siihen, että Euroopan komissio on hyväksynyt ehdotuksen rakennusalan eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten laatimaksi tutkimukseksi, joka koskee (näennäistä) itsenäistä ammatinharjoittamista. Komitea pitää lisäksi tervetulleena, että komissio aikoo myös rahoittaa tutkimuksen.

1.11

Laillista työtä koskevien rajoitusten seuraukset huomioon ottaen lienee parempi olla soveltamatta kyseisenlaisia siirtymäjärjestelyjä EU:n tulevien laajentumisten yhteydessä. ETSK pyytää myös komissiota tutkimaan mahdollisuutta poistaa kaikki vuosina 2004 ja 2006 liittyneistä 12 jäsenvaltiosta peräisin olevia työntekijöitä koskevat rajoitukset. Suuri osa eurooppalaisista työmarkkinaosapuolista kannattaa tätä ehdotusta edellyttäen, että EU:n, jäsenvaltioiden ja työmarkkinaosapuolten tasolla ryhdytään tehokkaisiin toimiin siirtotyöläisten tasa-arvoisen kohtelun varmistamiseksi.

2.1

Lissabonin strategian mukaan Euroopan unionin on tulevaisuudessa oltava hyvin kilpailukykyinen osaamistalous, joka perustuu kestävyysperiaatteiden mukaiseen tuotantoon ja kulutukseen ja jossa vallitsee laaja sosiaalinen yhteenkuuluvuus.

2.2

Nykyisellään EU on kohtuullisen kilpailukykyinen osaamistalous, jonka tuotantotavat ja kulutustottumukset eivät vielä ole riittävän kestävällä pohjalla ja jonka sosiaalinen yhteenkuuluvuus jättää paljon toivomisen varaa.

2.3

Käsillä olevassa lausunnossa keskitytään nimenomaan viimeksi mainittuun näkökohtaan, eli sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. EU:ssa kiinnitetään runsaasti huomiota erityisesti tuotannon taloudelliseen kehitykseen ja kestävyysperiaatteiden noudattamiseen paremmin tuotannossa. Lissabonin strategian kolmanteen pilariin kohdistuva vähäinen poliittinen huomio johtaa siihen, että sosiaalinen yhteenkuuluvuus ei lisäänny vaan vähenee.

2.4

Seuraukset ovat selvästi nähtävissä työmarkkinoilla. Harmaan työn osuus kasvaa, ja työmaailmaan on tullut takaisin työntekijätyyppi, jota vielä hiljattain pidettiin jo ammoin hävinneenä: päivätyöläinen.

2.5

Uudet päivätyöläiset tarjoavat työvoimaansa kaduilla, sellaisissa paikoissa, jotka ovat tunnettuja hämäräperäisten välittäjien noutopisteinä. Työntekijät palkataan päiväksi kerrallaan, ennakonpidätystä eikä sosiaalimaksuja ei makseta, työpäivät ovat ylipitkiä, tuntipalkat ovat alimittaisia eikä päivätyöläisiin sovelleta suojaavaa työlainsäädäntöä, jos sellaista yleensä on olemassa.

2.6

Vielä muutama vuosi sitten työmarkkinat rajoittuivat erityisesti vähän koulutetun tai täysin kouluttamattoman työvoiman osalta pelkästään omaan jäsenvaltioon. Vuonna 2004 tapahtuneen EU:n laajentumisen jälkeen myös kyseiselle työntekijäryhmälle ovat syntyneet eurooppalaiset työmarkkinat. Vuonna 2007 tapahtuneen laajentumisen jälkeen tarjonta mainituilla työmarkkinoilla on kasvanut, kun nyt myös bulgarialaiset ja romanialaiset ovat liittyneet joukkoon.

2.7

Tämä kehityskulku on ollut erityisen nopeaa maataloudessa. Lisäksi monet toisessa maassa työtä etsivät ihmiset löytävät lähes aina ensimmäisen työpaikkansa nimenomaan tältä sektorilta.

2.8

ETSK pyrkii käsillä olevalla lausunnollaan tuomaan kyseisen aiheen EU:n asialistalle, jotta asiaan vaikuttavat unionin toimielimet voisivat yhdessä jäsenvaltioiden ja työmarkkinaosapuolten kanssa etsiä ratkaisuja tähän merkittävään, polttavaan ja valitettavasti kasvavaan ongelmaan.

3.1

Maatalous on taloudellista toimintaa, jolla luonnollista ympäristöä muokataan kasvien ja eläinten tuotantoon (1). Tuotteesta, tuotantomenetelmästä ja vaurauden tasosta riippuen tässä toiminnassa käytetään hyvin monenlaisia tekniikoita, ja välineistö vaihtelee yksinkertaisista työkaluista suuriin koneisiin. Yleisenä kehityssuuntana on työvoiman korvaaminen koneiden avulla.

3.2

Maatalous on EU:ssa suuri elinkeinoala. EU:ssa on yhteensä runsaat 160 miljoonaa hehtaaria maata maatalouskäytössä sekä 11 miljoonaa maatalousyritystä, jotka tarjoavat työtä yhteensä 15 miljoonalle ihmiselle. Enimmäkseen kyse on maanviljelijöistä ja heidän perheenjäsenistään, mutta noin miljoonalla maatilalla on yhteensä 6,5 miljoonaa palkattua työntekijää. Näistä 4,5 miljoonaa työskentelee kausityöläisinä, lukumäärältään tuntematon joukko heistä muualla kuin kotimaassaan (2). Monet kausityöläiset ovat peräisin Puolasta, Bulgariasta ja Romaniasta.

3.3

Maatalous voidaan jakaa erilaisiin toiminta-aloihin: karjankasvatus (eläintuotanto) ja vesiviljely (kalankasvatus), puutarhanviljely (lyhyen kasvujakson omaavien kasvien, kuten vihannesten, koristekasvien, hedelmien ja herkkusienten pienimuotoinen kasvattaminen) ja peltoviljelystä (joka eroaa puutarhanviljelystä suuremman mittakaavansa ja pienemmän työpanoksen vuoksi). Kaupallista metsätaloutta ei lasketa kaikkialla EU:ssa maatalousalaksi, vaan joissain maissa sitä pidetään erillisenä alana.

3.4

Maataloudessa ei tuoteta pelkästään ruokaa vaan yhä lisääntyvissä määrin myös muita tuotteita, kuten kukkia, turkiksia, nahkaa, biopolttoaineita (biodieseliä, etanolia, kaasua, nopeakasvuista puuta), entsyymejä, kuituja jne. Geneettisesti muunnellut kasvit tuottavat myös erityisiä lääkeaineita.

3.5

Sekä ILO:n (3) että Eurofoundin (4) tietojen mukaan maatalous on työntekijöille yksi vaarallisimmista toimialoista. Vuosittain tapahtuu noin 335 000 kuolemaan johtavaa työtapaturmaa. Yli puolet tästä määrästä, 170 000 ihmishengen menetykseen johtavaa työtapaturmaa, sattuu maatalousalalla.

4.1

EU:ssa on liikaa oikeudellisia esteitä harmaan työn yksiselitteisen määritelmän laatimiseksi. Yhden maan yleisiä käytäntöjä (kun tietyllä alalla ei ole lainsäädäntöä, sitä ei myöskään ole noudatettava) pidetään toisessa maassa epäsopivina tai jopa voimassa olevien säädösten vastaisina.

4.2

Harmaan työn maakohtaiset määritelmät eroavat toisistaan. Kyse on työstä, jota ei ole kirjattu virallisiin taloustilastoihin. Lukuja on kylläkin olemassa, mutta ne ovat usein peräisin pelkästään yhdestä lähteestä, ne eivät ole tarkistettavissa eivätkä ne siis ole kaikissa tapauksissa luotettavia. On kuitenkin kiistatonta, että harmaata työtä tehdään ja että sen volyymi on suuri.

4.3

Lähes kaikissa harmaan työn maakohtaisista määritelmissä verojen maksamatta jättämistä pidetään ratkaisevana tekijänä. Lisäksi lähes kaikissa määritelmissä mainitaan myös sosiaaliturvaa koskevien velvoitteiden täyttämättä jättäminen. Kumma kyllä muiden, työoikeudellisten velvoitteiden (työskentelyolosuhteet, työajat, yleisesti sitovat työehtosopimukset) noudattamista ei mainita kuin joissakin harvoissa harmaata työtä koskevissa maakohtaisessa määritelmässä.

4.4

Harmaata työtä tekevät rekisteröimättömät työntekijät. Kyse ei siis ole välttämättä siirtotyöläisistä, joilla ei ole työ- ja/tai oleskelulupaa. Myös ihmiset, joilla on tarvittavat asiakirjat — tai jotka eivät niitä tarvitse, koska asuvat vakinaisesti maassa, jossa rikkomus tapahtuu — saattavat tehdä harmaata työtä. Työntekijät vailla laillisia asiakirjoja ovat tietysti haavoittuvammassa asemassa ja näin ollen helpommin hyväksikäytettävissä kuin ihmiset, joilla on tarvittavat asiakirjat. Viimeksi mainituilla on aina laillisen työnteon mahdollisuus, joka on suljettu ensinnä mainitulta ryhmältä.

4.5

Perinteisen palkattujen työntekijöiden sopimussuhteiden ohella on olemassa myös ”ilman omia työntekijöitä toimivia itsenäisiä ammatinharjoittajia”. Kyseiset itsenäiset ammatinharjoittajat tulkitaan yrittäjiksi, sillä heistä ei tarvitse maksaa ennakonpidätyksiä eikä sosiaalimaksuja. He ovat itse vastuussa kyseisten verojen ja maksujen suorittamisesta.

4.6

Ilman omia työntekijöitä toimiviin itsenäisiin ammatinharjoittajiin ei myöskään ulotu työlainsäädännön suojelu, joka pätee tavallisiin työntekijöihin. Heitä eivät myöskään koske minimipalkka, työviikon maksimipituus eivätkä työturvallisuutta ja -terveyttä koskevat säännöt. Tämä ei ole hyväksyttävissä, kun otetaan huomioon sektorilla vallitseva vakavan työtapaturman merkittävä riski (ks. kohta 3.5). Kyseiset ammatinharjoittajat voivat itse päättää, millaisesta korvauksesta ja millaisin työehdoin he suostuvat työtä tekemään.

4.7

Tällaiset itsenäiset ammatinharjoittajat olivat alun perin kokeneita ammattilaisia, jotka olivat pätevöityneet tiettyihin ammatteihin. Yleensä he tarvitsivat vuosia saavuttaakseen alaansa täysin perehtyneen ja pätevän ammattimiehen tason, jota he tarvitsivat toimiakseen itsenäisenä ammatinharjoittajana.

4.8

Muista kuin ydintoiminnoista luopumisen myötä lisääntyvän ulkoistamisen seurauksena alihankintana teetetään nykyisin paljon muutakin kuin erikoistumista vaativaa työtä. Yritykset säilyttävät pienen ytimen hyvin koulutettua vakinaista henkilöstöä, ja usein yksinkertaisempi työ teetetään lisääntyvässä määrin alihankintayrityksissä ja ulkoistettuna. Kysyntään vastaa suuri joukko työmarkkinoille ilmaantuneita uusia, ilman omia työntekijöitä toimivia itsenäisiä ammatinharjoittajia. Useiden näiden uusien itsenäisten ammatinharjoittajien tärkein erikoistumisala on lähinnä halvan, kouluttamattoman työvoiman tarjoaminen.

4.9

Todellisuudessa kyse on eräästä näennäisen yrittäjyyden muodosta, jota käytettiin 80-luvun lopussa työttömyyden vientiin Irlannista ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Kyseisenä aikana Britannian lainsäädäntö sisälsi takuita, joilla voitiin varmistaa, että yrittäjät täyttivät tiettyjä edellytyksiä. Yhtenä edellytyksenä oli, että kyseiset työntekijät olivat tietyn erityisalan kokeneita ammattilaisia. Yhdistyneen kuningaskunnan silloinen hallitus poisti kyseiset pätevyyskriteerit, minkä vuoksi yhtäkkiä paljon suurempi joukko ihmisiä pystyi rekisteröitymään ilman omia työntekijöitä toimiviksi itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi ja siirtymään Englannin kanaalin yli töihin, ilman että kyseisten Euroopan talousyhteisön jäsenmaiden työlainsäädäntöä olisi pitänyt noudattaa (5).

4.10

Mainittu ilmiö ei kuitenkaan rajoitu enää pelkästään Yhdistyneeseen kuningaskuntaan: esimerkiksi Puolan hallituksen edustaja ilmaisi työntekijöiden vapaata liikkuvuutta käsittelevässä konferenssissa, että maan hallitus kehottaa puolalaisia työnhakijoita rekisteröitymään itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi (6). Näin he voivat kiertää kaikki mahdollisesti muissa jäsenvaltioissa vielä voimassa olevat työntekijöitä koskevat rajoitukset ja työskennellä missä päin EU:ta tahansa. Tällä tavoin itsenäisen ammatinharjoittajan asemaa käytetään järjestelmällisesti ja tietoisesti hämäyksenä lainsäädännön tai työehtojen välttämiseen yritys- ja alihankintaketjun avulla. Lumeyrittäjien kanssa solmituilla riistosopimuksilla, jotka usein ovat välittäjien käsialaa, siirretään myös ennakonpidätyksiä ja sosiaaliturvaa koskevat velvoitteet työntekijälle.

4.11

Kyseinen ilmiö esiintyy myös laajasti rakennusalalla, jolla on tehty enemmän sitä koskevia tutkimuksia kuin maatalousalalla. Näiden kahden sektoreiden välillä on paljon yhtäläisyyksiä. Yhteisiä ovat erityisesti harmaan työn kolme suurta riskitekijää: kyse on työvoimavaltaisesta, tilapäisestä työstä, jota tekevät ensisijaisesti kyseisen jäsenvaltion ulkopuolelta lähtöisin olevat työntekijät. Rakennusalan työmarkkinaosapuolet ovat tällä välin havainneet vaaran ja pyytäneet Euroopan komissiolta rahoitusta tutkimuksen laatimiseksi (näennäisen) itsenäisen ammatinharjoittamisen ilmiöstä 18 jäsenvaltiossa. Komissio on hyväksynyt pyynnön, ja tutkimusehdotuksesta järjestetään EU:n tasolla tarjouskilpailu ennen vuoden loppua.

4.12

Koska työsuhteita koskevaa EU:n puitelainsäädäntöä ei vielä ole, halvan työvoiman kanssa käytävälle hämäräperäiselle kaupalle jää liikkumavaraa, millä on huomattavia haitallisia oheisvaikutuksia EU:n tasolla. Euroopan komissio toteaa itsekin kertomuksessaan vuoden 2003 liittymissopimuksessa vahvistettujen siirtymäjärjestelyjen toimivuudesta, että ”rajoitukset ovat voineet kannustaa EU8-kansalaisia etsimään muita tapoja harjoittaa taloudellista toimintaa EU15-jäsenvaltioissa, mikä näkyy poikkeuksellisen korkeana lähetettyjen työntekijöiden ja itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi ilmoittautuvien työntekijöiden määränä” (7).

4.13

Samassa kertomuksessa komissio toteaa, että ”työmarkkinaosapuolet tunnustivat, että muuttovirrat EU8-jäsenvaltioista EU15-jäsenvaltioihin ovat olleet vähäisiä, mutta korostivat voimakkaasti, että työnormien heikentämistä ja ’sosiaalista polkumyyntiä’ olisi vältettävä. Lisäksi ne totesivat, että laillista työtä koskevat rajoitukset johtavat pimeän työn nopeaan lisääntymiseen, valheelliseen ’itsenäiseen ammatinharjoittamiseen’ ja näennäiseen palveluntarjontaan ja alihankintaan.” Jäljempänä tekstissään komissio korjaa kuvaa siitä, että muuttovirrat eivät ole olleet kovin suuria toteamalla, että ”todelliset muuttovirrat laajentuneen EU:n alueella voivat olla suurempia kuin tässä kertomuksessa esitetyt tiedot antavat ymmärtää, koska virallisissa tilastoissa ei saada näkymään pimeän työn koko kuvaa”. Komissio katsoo myös yleisesti, että rajoittunut pääsy työmarkkinoille voi johtaa pimeän työn lisääntymiseen.

4.14

Esimerkiksi vuonna 1992 Alankomaiden eniten työntekijöitä käsittävällä maatalousalalla — puutarhanviljelyssä — oli 54 200 työntekijää (kokoaikaisiksi työpaikoiksi muutettuna). Lähes 87 prosenttia työntekijöistä oli vakituisessa työsuhteessa ja noin 13 prosenttia teki työtä yrityksen hyväksi muussa ominaisuudessa (vuokratyöntekijöinä, määräaikaisina työntekijöinä, [näennäisinä] itsenäisinä yrittäjinä). Vuonna 2005 alalla oli 59 000 työntekijää (kokoaikaisiksi työpaikoiksi muutettuna), joista noin 61 prosenttia oli vakituisessa työsuhteessa ja lähes 39 prosenttia oli yrityksen palveluksessa muussa ominaisuudessa. On kuitenkin muistettava, että kyse on virallisista talousluvuista. Arvioiden mukaan alalla oli keväällä 2007 lisäksi vielä 40 000 työntekijää (kokoaikaisiksi työpaikoiksi muutettuna), jotka tekevät harmaata työtä (8). On kuitenkin olemassa selkeitä merkkejä siitä, että harmaan työn osuus puutarhanviljelyssä on pienentynyt jatkuvasti siitä lähtien, kun vuonna 2004 liittyneiden jäsenvaltioiden kansalaisia koskevat rajoitukset on poistettu.

5.1

Parin viime vuoden aikana on käynyt ilmi, että työmarkkinoille pääsyn rajoittamisella on usein ollut toivotun vastainen vaikutus. Se voi johtaa lainsäädännön ja työehtojen kiertämiseen. Romaniasta ja Bulgariasta lähtöisin oleville työnhakijoille ei ole asetettu rajoituksia 31. joulukuuta 2008 asti Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Slovakiassa, Tšekissä, Ruotsissa, Suomessa, Kyproksessa eikä Sloveniassa, mutta viimeksi mainitussa kolmessa maassa heidän on kuitenkin rekisteröidyttävä. Muissa 15:ssa EU:n jäsenvaltiossa Romaniasta ja Bulgariasta peräisin oleville työnhakijoille on asetettu rajoituksia (9). Vuonna 2004 liittyneistä 10 jäsenvaltioista lähtöisin olevia työnhakijoita koskevia rajoituksia on edelleen voimassa, mutta ne ovat lievempiä ja pätevät harvemmassa jäsenvaltiossa kuin Bulgarian ja Romanian kansalaisia koskevat säännöt (10).

5.2

Työvoiman muuttoliikkeellä on EU:ssa taloudelliset perustat, ja se on seurausta työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta Euroopan unionissa, jonka jäsenvaltioissa vallitsee merkittäviä hyvinvointitason eroja. Korkea työttömyys osassa uusista jäsenvaltioista ja halvan, heikosti koulutetun työvoiman kysyntä 15 vanhassa jäsenvaltiossa kasvattavat työtä hakevien virtaa.

5.3

Monet työnhakijat löytävät työtä maataloussektorilta, jossa määräaikaisen työvoiman kysyntä on kausiluontoisuuden vuoksi syksyisin suurta. Maatalousalalla sosiaalisen polkumyynnin riski on myös suurempi kuin muilla aloilla, mm. siksi, että osassa jäsenvaltioista maataloussektorilla ei ole voimassa työehtosopimuksia tai sen työehtosopimukset eivät ole yleisesti sitovia.

5.4

Kausityö on eurooppalaisen maatalouden rakenteellinen osa. Kestävä ja tehokas maataloustuotanto ei ole mahdollista ilman työvoiman joustavaa käyttöä. Maatalousalan kausityöstä vastaavat suurelta osin siirtotyöläiset. Eräissä tapauksissa tästä syntyy ongelmia, jotka uhkaavat sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

5.5

Laillisesti työskentelevien siirtotyöläisten työvoima on edullisempaa kuin maassa vakinaisesti asuvien työntekijöiden, koska työnantajat eivät joudu maksamaan osaa työsuhteeseen liittyvistä maksuista. Tämä koskee esimerkiksi alakohtaisia koulutusmaksuja ja eläkemaksuja. Vuonna 2004 liittyneestä 10 jäsenvaltiosta lähtöisin olevat siirtotyöläiset, joita osassa vanhojen jäsenvaltioiden työmarkkinoista koskevat vielä rajoitukset, tekevät usein osittain harmaata työtä, eikä kaikkia työtunteja ilmoiteta verottajalle. Bulgariasta ja Romaniasta peräisin olevien työntekijöiden — joita koskevat vielä tiukemmat rajoitukset — ainoana mahdollisuutena on yleensä harmaa sektori. Harmaalla sektorilla ei makseta kaikkia työtunteja, tuntipalkat ovat aivan liian alhaisia tai työntekijöitä pakotetaan riistosopimuksin ottamaan työtä vastaan (näennäisesti) itsenäisinä yrittäjinä.

5.6

ILO on laatinut joukon käsillä olevassa lausunnossa puheena oleviin asioihin liittyviä sopimuksia. Kyseessä ovat sopimukset N:o 97 (Muuttavat työntekijät, 1949), N:o 143 (Siirtolaisuuteen liittyvät väärinkäytökset sekä ulkomaalaisten työntekijöiden yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhtäläisen kohtelun edistäminen, 1975), N:o 181 (Yksityiset työnvälitystoimistot, 1997) ja N:o 184 (Maatalousalan työturvallisuus ja -terveys, 2001). Yleissopimuksia N:o 97 ja N:o 181 ei ole ratifioitu 17:ssa EU:n 27:stä jäsenvaltiosta. Yleissopimus N:o 143 on ratifioimatta 22 EU:n jäsenvaltiossa, ja 24 jäsenvaltiossa on ratifioimatta yleissopimus N:o 184. Kaikkia neljää yleissopimusta ei ole ratifioitu yhdessäkään EU:n nykyisestä 27 jäsenvaltiosta (11). ILO laati vuonna 2006 myös työsuhteita koskevan suosituksen (12). Suosituksen ydinsisältönä on, että kaikissa maissa tulisi kansallisella tasolla parantaa lainsäädäntöä itsenäisten yrittäjien ja työntekijöiden välisen eron selkeyttämiseksi yhdenmukaisella tavalla. Vain näin voidaan torjua kasvava joukko vilpillisiä käytäntöjä, joilla työntekijöitä pyritään naamioimaan itsenäisiksi yrittäjiksi (13).

6.1

Lähtökohtana on oltava, että siirtotyöläisiä kohdellaan kaikilta osin samalla tavalla kuin maassa vakinaisesti asuvia työntekijöitä, joiden kanssa he työskentelevät yhdessä. Samasta työstä on maksettava sama palkka, ja sosiaaliturvan saatavuutta on parannettava. Kyse ei ole ainoastaan työntekijöiden sosiaalieduista, vaan myös työnantajien taloudellisista intresseistä (samat lähtökohdat reilulle kilpailulle) sekä jäsenvaltioiden verotuloista. Tätä periaatetta ei ole sovellettu läheskään kaikkialla. Alankomaissa työmarkkinaosapuolet ovat vuonna 2004 liittyneiden jäsenvaltioiden kansalaisia koskevien rajoitusten poistamisen yhteydessä ilmaisseet aikomuksensa valvoa 1. toukokuuta 2007 alkaen yhteistyössä sosiaali- ja työlainsäädännön noudattamista. Viranomaiset ovat luvanneet asiaa tukevan politiikan toteuttamista. Vielä ei kuitenkaan ole päästy konkreettisiin tuloksiin.

6.2

Komissio on laatinut ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavien seuraamusten säätämisestä (14). Komissio ehdottaa asiakirjassaan yhdenmukaistettuja seuraamuksia työnantajille, ennaltaehkäiseviä toimia sekä seuraamusten soveltamista koskevien hyvien käytänteiden määrittelyä ja näiden vaihtoa jäsenvaltioiden välillä.

6.3

Ehdotuksen perustana on EU:ssa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten valtava määrä (arvioiden mukaan 4,5–8 miljoonaa). Tämä johtaa laittomaan työhön, ja maatalous on rakennus-, ravintola- ja siivousalan ohessa yksi neljästä sektorista, joita asia eniten koskee. Komission ehdotuksen mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto toteavat, että mainitun kaltainen laiton työnteko, ”samoin kuin EU:n kansalaisten pimeä työnteko, vähentää julkisia tuloja ja saattaa myös alentaa palkkoja ja heikentää työoloja sekä vääristää kilpailua yritysten välillä. Pimeän työn tekijät eivät myöskään voi hyötyä sairausvakuutuksesta ja eläkeoikeuksista”.

6.4

Kuten komission kertomuksessa vuoden 2003 liittymissopimuksessa vahvistettujen siirtymäjärjestelyjen toimivuudesta (1. toukokuuta 2004 — 30. huhtikuuta 2006 välinen aika) mainitaan, Euroopan työmarkkinaosapuolet ovat todenneet, että ”laillista työtä koskevat rajoitukset johtavat pimeän työn nopeaan lisääntymiseen, valheelliseen ’itsenäiseen ammatinharjoittamiseen’ ja näennäiseen palveluntarjontaan ja alihankintaan”. Kokemukset huomioon ottaen olisi parempi, että kaikki vuosina 2004 ja 2007 liittyneistä 12 jäsenvaltiosta lähtöisin olevia työntekijöitä koskevat rajoitukset poistettaisiin ja että kaikille luotaisiin yhtäläiset mahdollisuudet. Suurin osa Euroopan työmarkkinaosapuolista kannattaa tätä ehdotusta edellyttäen, että EU:n, jäsenvaltioiden ja työmarkkinaosapuolten tasolla ryhdytään tehokkaisiin toimiin siirtotyöläisen tasa-arvoisen kohtelun varmistamiseksi.

6.5

ETSK toivoo, että niin kauan kuin uusista jäsenvaltioista peräisin olevia siirtotyöläisiä koskevia rajoituksia ei ole poistettu, ehdotettua direktiiviä maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavien seuraamusten säätämisestä sovellettaisiin myös työnantajiin, jotka ottavat laittomasti palvelukseen työntekijöitä sellaisista jäsenvaltioista, joiden suhteen rajoitukset ovat vielä voimassa. Lisäksi ETSK pitää erityisen tärkeänä, että EU huolehtii tarkkaan siitä, että direktiivi siirretään kaikkien jäsenvaltioiden omaan lainsäädäntöön ja että sitä myös sovelletaan käytännössä.

6.6

Direktiivillä korjataan niin ikään jäsenvaltioiden välisiä suuria eroja valvonnan laadun ja intensiteetin sekä seuraamusten suhteen. Alankomaissa laittomien työntekijöiden palkkaamisesta kiinni jäävä työnantaja voi saada korkeintaan 6 700 euron sakon työntekijää kohden. Belgiassa kyseinen sakko on 20 000 euroa ja Luxemburgissa 50 000 euroa. On kuitenkin olemassa myös jäsenvaltioita, joissa laittomia työntekijöitä palkkaavia työnantajia ei edelleenkään rangaista.

6.7

Hyvien käytänteiden vaihtaminen on välttämätön osa prosessia, jonka on johdettava sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lisääntymiseen. Plovdivissa pidetyssä kuulemistilaisuudessa (15) mainittiin monia tällaisia esimerkillisiä käytänteitä:

6.8

Osa näistä esimerkeissä mainituista tilanteista ei kuitenkaan vastaa lainkaan Bulgariasta ja Romaniasta lähtöisin olevien, 15:sta vanhasta EU:n jäsenvaltiosta työtä etsivien ihmisten tilannetta. Burgenlandissa työskentelevät unkarilaiset työntekijät palaavat esimerkiksi joka ilta kotiinsa, kun taas Romaniasta ja Bulgariasta peräisin olevat siirtotyöläiset ovat kuukausia poissa kotoaan. Vaikka esimerkkitilanteissa tapahtuukin hyväksikäyttöä, sitä esiintyy paljon vähäisemmässä määrin, ja aktiivisen laillisuusvalvonnan avulla lainrikkojat voidaan havaita ja saattaa rangaistavaksi. Yleiseksi vaikutelmaksi muodostuukin, että kyseisissä tapauksissa vallitsevat sosiaalisesti hyväksyttävät työskentelyolosuhteet.

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/25

1.1

Tiedonannolla ”Työllistäminen maaseutualueilla: eroon työllisyyskuilusta” (1) komissio loi merkittävän perustan maataloustyöstä käytävälle keskustelulle. Maataloustyö on keskeinen tekijä luotaessa ja varmistettaessa työpaikkoja maaseutualueilla.

1.2

Maatalouden rakennemuutos jatkuu. Se vaikuttaa satoihin tuhansiin maataloustyöntekijöihin, jotka menettävät työpaikkansa tai joiden elämäntilanne muuttuu. Maataloustyön keskeinen osatekijä, nimittäin työntekijöiden ja etenkin kausi- ja siirtotyöläisten tilanne, jätetään tiedonannossa kuitenkin lähes huomiotta.

1.3

Tämä on valitettavaa, kun ajatellaan komission toimia Euroopan työntekijöiden liikkuvuuden teemavuoden 2006 johdosta. Vuosittain noin neljä miljoonaa kausi- ja osa-aikatyöntekijää, joista noin kaksi miljoonaa on siirtotyöläisiä, todistaa huomattavasta liikkuvuudesta ja joustavuudesta maatalousalalla.

1.4

Kausityö etenkin hedelmien ja vihannesten tuotannossa on maatalouden rakenteellinen osatekijä, jota ilman maataloustoiminta ei ole tehokasta eikä kestävää. Kausityöntekijöiden tarpeeseen ei useinkaan voida vastata paikallisella työvoimalla, joten siirtotyöläiset antavat panoksensa Euroopan maatalouden kehittämiseen.

1.5

Terveellisten elintarvikkeiden tuotanto on keskeisiä elämämme perusehtoja. Siihen sisältyy myös oikeudenmukainen palkka.

1.6

Huolimatta monien Euroopan alueiden korkeasta työttömyydestä kausityöntekijöitä halutaan myös Valko-Venäjältä, Ukrainasta ja muista maista. EU:n työmarkkinoita on kehitettävä sosiaalisesti kestävällä tavalla, eli kaikilla on oltava mahdollisuus ansaita elantonsa työllä. Unionin ulkopuolisista maista tuleva halpatyövoima rajoittaa tällaisia mahdollisuuksia.

1.7

Euroopan unioni asettamat kasvutavoitteet voidaan saavuttaa vain rehdillä kilpailulla. Maataloustyöntekijöitä on alkuperästä riippumatta kohdeltava kaikilta osin tasavertaisesti.

1.8

Maatalouden työmarkkinoilla liikkuvuus on hyvin yleistä. Tämä on komission tavoitteiden mukaista. Liikkuvuudesta ei kuitenkaan saa koitua työntekijöille haittaa. Tämän vuoksi on poliittisen ja taloudellisen integraation jälkeen toteutettava myös sosiaalinen integraatio. ETSK pitää lyhyellä aikavälillä seuraavia toimia tarpeellisina:

1.9

Euroopan maataloudessa työllisyyden laajuus ja sosiaalistandardit eivät ole riittävän selkeitä. Tämä aiheuttaa kilpailuvääristymiä. Eräs keino rehdin kilpailun palauttamiseksi on sosiaaliset kriteerit täyttävien yritysten laatumerkintä.

2.1.1

ETSK on jo useaan otteeseen käsitellyt lausunnoissaan maataloustyön tilannetta. Siirto- ja kausityöläisyydestä käytävä keskustelu on yhä merkittävämpää sekä unionin tasolla että monissa jäsenvaltioissa. Kolme päätoimijaa — työnantajien edustajat, ammattijärjestöt sekä poliittiset tai hallinnolliset edustajat — ovat nyt tarttuneet asiaan monilla aloilla ja erilaisten toimien yhteydessä. Esimerkkeinä mainittakoon, että

2.1.2

Useaan otteeseen on vaadittu siirto- ja kausityöläisyyden seurantaelimen perustamista. Vaatimus ei kuitenkaan ole saanut vastakaikua. Maataloustyötä koskevien ymmärrettävien tietojen kokoaminen ja esittäminen sekä niiden analysointi on keskeinen seikka pyrittäessä parantamaan työntekijöiden tilannetta.

2.2.1

Maatalouden kausityöstä käytävän keskustelun vitkallisuus johtuu avoimuuden puutteesta sekä todellisen tilanteen puutteellisesta kuvauksesta. Edelleenkään ei ole käytettävissä ymmärrettäviä ja yksityiskohtaisia tietoja maatalouden kausityön laajuudesta.

2.2.2

Maatalouden parissa työskentelee Euroopan unionissa noin kaksi miljoonaa kokopäiväistä työntekijää. Noin neljä miljoonaa henkilöä on epätyypillisessä työsuhteessa. Heistä osa tekee osa-aikatyötä ja osa kausityötä, joka kestää vuosittain muutamasta päivästä kahdeksaan kuukauteen. Suurin osa kausityöntekijöistä on siirtotyöläisiä, jotka eivät työskentele asuinpaikkakunnallaan ja joiden on usein siirryttävä työskentelemään toiseen maahan.

2.2.3

Analysoitaessa työntekijälukuja on selvitettävä pitkälti kriteerit, kuten yrityskoko, alakohtainen jakautuminen sekä etenkin puutarhaviljelyn ja palvelusuuntautuneen maatalouden ero.

3.1

Lausunto on kiireellinen eri syistä

4.1

Siirtotyöläisyyden syyt johtuvat pääasiassa elintasoeroista Euroopan alueilla. Työvoiman siirtyminen muualle johtaa pitkällä aikavälillä lähtömaissakin pääasiassa pätevän työvoiman pulaan. Kyseisillä alueilla työvoimapulaa ei pyritä torjumaan tulo- tai koulutustasoa parantamalla vaan houkuttelemalla työvoimaa vieläkin köyhemmiltä alueilta, vastedes yhä useammin Euroopan unionin ulkopuolelta.

4.2

Työvoimapulan yhtenä syynä ovat kuitenkin eri alojen joskus vaikeat ja epätyypilliset työehdot. Siirtotyöläiset puolestaan käyttäytyvät markkinoiden mukaisesti. He siirtyvät vapailla työmarkkinoilla sinne, missä heille tarjotaan parhaat ehdot.

4.3

Siirtotyöläisyyteen liittyy edelleen ongelmia:

5.1.1

ETSK on tyytyväinen komission toimiin parantaa työllisyyttä maaseutualueilla. Toimiin kuuluvat myös ponnistelut avoimuuden edistämiseksi maataloustyössä. Siihen liittyy työllisyystilanteen tilastointi sekä laaja-alainen tiedotus työntekijöille kunkin maan työ- ja elinoloista.

5.1.2

Maatalouspolitiikassa on tähän mennessä tarkasteltu pääasiassa tuotteiden laadullisia ja määrällisiä näkökohtia. Työntekijöiden nykyiset ja tulevat työolot ovat pitkälti jääneet huomiotta.

5.1.3

Lissabonin ja Göteborgin strategioiden tavoitteet on pyrittävä konkretisoimaan. Kestävää maataloutta kehitettäessä on taloudellisten ja ekologisten näkökohtien ohella otettava huomioon myös sosiaalinen ulottuvuus.

5.1.4

Kaikkien toimijoiden ensisijaisena tavoitteena on oltava epätasapainon poistaminen Euroopan työmarkkinoilta. Tavoitteeseen ei päästä siten, että Eurooppaan tulee yhä enemmän halpatyövoimaa entistä kauempana sijaitsevilta alueilta. Eurooppalaisen mallin keskeinen tekijä on sosiaalisen yhteiselämän kehittäminen Euroopassa. Siihen eivät kuulu siirtotyöläisten getot huonoine elin- ja asuinoloineen ilman kulttuurisia ja sosiaalisia yhteyksiä paikallisyhteisöön.

5.1.5

Lisätutkimuksissa ja niiden perusteella laadittavissa ongelmanratkaisumalleissa on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota sukupuolinäkökohtaan.

5.1.6

Ehdot eivät vielä täsmää! Kaikkien toimijoiden on annettava asiaan panoksensa.

5.1.7

Siirtotyöläiset on rinnastettava paikallisiin työntekijöihin. Komission on mahdollisuuksien mukaan annettava panoksensa tähän prosessiin. Ensimmäinen tämänsuuntainen askel on vähimmäisstandardien laatiminen. Vähimmäisstandardit ovat hyvä perusta työn laadusta käytävälle laaja-alaiselle keskustelulle.

5.2.1

ETSK suhtautuu myönteisesti työmarkkinaosapuolten toimiin, joilla halutaan edistää työmarkkinaosapuolten vuoropuhelussa ammattikoulutuksen kehittämistä maatalousalalla ja etenkin ammattitaidon tunnustamista jäsenvaltioiden valtuutetuissa elimissä. Perusteilla olevan eurooppalaisen ”agripassin” tavoitteena on helpottaa maataloustyöntekijöiden liikkuvuutta Euroopassa. Agripassin käyttö ei saa heikentää niiden työntekijöiden asemaa, joilla ei ole passia, vaan tavoitteena tulisi olla vain kannustaa hankkimaan tällainen ammattipätevyystodistus.

5.2.2

Ammattitutkintojen selkeys saattaa myös parantaa työntekijöiden liikkuvuutta sekä heidän mahdollisuuksiaan työskennellä ja asua ulkomailla. ETSK on tyytyväinen komission aloitteisiin tukea työmarkkinaosapuolia ”agripassin” käyttöönotossa.

5.2.3

Työmarkkinaosapuolten on yhdessä Euroopan komission ja kulloisenkin jäsenvaltion hallituksen kanssa kehitettävä ja toteutettava suunnitelmia laittoman työskentelyn torjumiseksi.

5.3.1

Kausityöntekijöiden sosiaaliturva on erityishuomiota ansaitseva seikka. Useita vuosia kausityötä tekevillä työntekijöillä ei tule olla huonompi sosiaaliturva kuin muilla työntekijöillä. Tätä varten on etenkin varmistettava, että

5.3.2

Työntekijöille on tiedotettava heidän äidinkielellään vastaanottavan maan lainsäädännöstä, sopimuksista ja käytänteistä esimerkiksi palkan, järjestäytymisen, sosiaaliturvan, verojen ja työsuojelun osalta. EU:n tulee samalla kunnioittaa työmarkkinaosapuolien roolia, eikä se saa antaa lainsäädäntöä aloilla, jotka kuuluvat kansallisten sopimussuhteiden piiriin.

5.4.1

Siirtotyöläisillä on kohdemaassaan oikeus ihmisarvoiseen majoitukseen. Unionitasolla on laadittava puitteet, joissa määritellään siirtotyöläisten majoituksen perusstandardit.

5.5.1

Komitea on jo vuosia kannattanut useissa lausunnoissaan kestävää taloudenpitoa. Kestävään taloudenpitoon kuuluu ekologisen ulottuvuuden lisäksi myös liiketaloudellisia ja sosiaalisia näkökohtia. Valtiosta riippumaton ja vapaaehtoinen ”oikeudenmukaisen kausityön” sertifiointimenettely saattaisi muuttaa kilpailua nykyistä oikeudenmukaisemmaksi. Vapaaehtoisen sertifioinnin kriteereitä voisivat olla:

Sertifioinnilla on määrä

5.6.1

Euroopan maataloudessa on useita mielenkiintoisia aloitteita ja hankkeita, joilla pyritään edistämään liikkuvuutta maatalousalalla sekä parantamaan kausityöntekijöiden tilannetta. ETSK kehottaa komissiota ryhtymään toimiin hyvien käytänteiden arvioimiseksi ja levittämiseksi.

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/29

1.1

Kestävän kehityksen kansalliset neuvostot voivat olla vahva ja vaikutusvaltainen kestävää kehitystä tukeva voima, sillä ne voivat tarjota riippumatonta neuvontaa ja edistää vuoropuhelua kestävästä kehityksestä kansalaisyhteiskunnan ja sidosryhmien kanssa.

1.2

Yleiskatsaus kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen asemaan osoittaa tilanteen eri EU-maissa vaihtelevan suuresti. Eräissä jäsenvaltioissa ei ole lainkaan neuvostoa tai on vain neuvosto, joka ei toimi aktiivisesti, ja toisten valtioiden aktiivisten neuvostojen tehtävät, kokoonpano, riippumattomuusaste, voimavarat ja myös toiminnan vaikutus vaihtelevat suuresti.

1.3

Jäsenvaltioissa, joissa toimii vahva kestävän kehityksen kansallinen neuvosto, on saatu myönteisiä kokemuksia, ja ETSK kehottaakin kaikkia jäsenvaltioita vahvistamaan omia neuvostojaan tai perustamaan toimivan ja tehokkaan neuvoston maihin, joissa sellaista ei vielä ole.

1.4

ETSK suosittelee, että

2.1

Kestävä kehitys merkitsee nykyisen sukupolven tarpeiden täyttämistä vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuuksia täyttää omat tarpeensa. Tämä on yksi EU:n yleistavoitteista, joka ohjailee sen kaikkia politiikkoja ja kaikkea toimintaa. Se perustuu demokratian, sukupuolten välisen tasa-arvon, solidaarisuuden ja oikeusvaltion periaatteisiin sekä perusoikeuksien, myös vapauden ja yhtäläisten mahdollisuuksien, kunnioittamiseen.

2.2

Kestävästä kehityksestä tuli maailmanlaajuisesti tunnustettu politiikanala vuonna 1992 pidetyn Yhdistyneiden kansakuntien Rion konferenssin myötä. Myös ajatus neuvoa-antavista elimistä, kuten kestävän kehityksen kansallisista neuvostoista, juontuu Rion konferenssista. Agenda 21:ssä, joka niin ikään hyväksyttiin Rion konferenssissa, todetaan, että kansallista kestävän kehityksen strategiaa olisi kehitettävä mahdollisimman laaja-alaisen osallistumisen avulla. Samoin vuonna 2002 annetuissa Johannesburgin suosituksissa kehotettiin perustamaan kestävän kehityksen kansallisia neuvostoja.

2.3

EU:n ensimmäinen kestävän kehityksen strategia hyväksyttiin Göteborgissa vuonna 2001. Jotta strategiasta saataisiin entistä kokonaisvaltaisempi ja tehokkaampi, komissio käynnisti vuonna 2004 tarkistusprosessin, ja kesäkuussa 2006 neuvosto hyväksyi laajentuneelle EU:lle uudistetun kestävän kehityksen strategian (1). Uudistetun strategian tavoitteena on panna toimeen EU:n pitkän aikavälin sitoumus kestävän kehityksen tavoitteen saavuttamisesta.

2.4

YK:n ja sittemmin EU:n suositusten mukaisesti 1990-luvulla alettiin useissa maissa perustaa kestävän kehityksen kansallisina neuvostoina tunnettuja elimiä, joiden päätarkoituksena oli varmistaa Agenda 21:n tehokas täytäntöönpano ja kestävän kehityksen periaatteiden toteuttaminen käytännössä. Eräät hallitukset perustivat ministeriöiden välisiä koordinointielimiä (esimerkiksi Unkarin vuonna 1993 perustama kestävän kehityksen komissio), toiset päätyivät sekaelinten kannalle, kuten Suomen kansallinen kestävän kehityksen toimikunta (1993), tai loivat neuvostoja, jotka koostuivat kansalaisyhteiskunnan edustajista, kuten Belgian kansallinen neuvosto (1993) tai Yhdistyneen kuningaskunnan kestävän kehityksen pyöreä pöytä (1994). Osa maista seurasi muiden jäljillä myöhemmin, osassa jo aiemmin perustettuja elimiä organisoitiin uudestaan ja osa niistä lopulta lakkautettiin.

2.5

EU:n uudistetussa strategiassa todetaan, että ”jäsenvaltioiden olisi harkittava kestävää kehitystä käsittelevien, useiden sidosryhmien kansallisten neuvoa-antavien neuvostojen vahvistamista tai vaihtoehtoisesti perustamista. Niiden tehtävänä olisi kannustaa tietoon perustuvaa keskustelua, avustaa kansallisten kestävän kehityksen strategioiden laatimisessa ja antaa panoksensa kansallisiin ja EU:n tilannekatsauksiin. Kansallisten kestävän kehityksen neuvostojen tarkoituksena on lisätä kansalaisyhteiskunnan osallistumista kestävää kehitystä koskeviin asioihin ja edistää yhteyksiä eri politiikkojen ja politiikan tasojen välillä, myös käyttämällä eurooppalaista ympäristöä ja kestävää kehitystä koskevien neuvoa-antavien neuvostojen (EEAC) verkkoa.”

2.6

Kestävän kehityksen kansallisia neuvostoja on nyttemmin perustettu virallisesti useisiin jäsenvaltioihin. Jäsenvaltioiden erilaisen historian vuoksi kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen muoto vaihtelee EU:ssa. Jonkinmuotoinen kestävän kehityksen tai ympäristöpolitiikan neuvosto on olemassa 24 jäsenvaltiossa. Näistä kahdeksassa on erityinen kestävän kehityksen neuvosto ja kuudessa sidosryhmien edustajista tai asiantuntijoista koostuva ympäristöneuvosto, joka on aktiivinen myös kestävän kehityksen alalla. Muissa maissa on neuvostoiksi kutsuttuja valtionhallinnon koordinointielimiä, joista joihinkin kuuluu myös kansalaisyhteiskunnan edustajia. Osa elimistä ei ole aktiivisia. Lisäksi useissa maissa, joissa alueilla on huomattavaa valtaa, kansallisten neuvostojen lisäksi on perustettu alueellisia neuvostoja. Kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen määrän nopea kasvu osoittaa, että niillä on potentiaalia ja ne voivat tarjota lisäarvoa päätöksentekoprosesseihin ja laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

2.7

Tämän lausunnon tarkoituksena on tarkastella kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen roolia, tehtäviä, kokoonpanoa, voimavaroja ja toimintatapoja sekä ennen kaikkea kansalaisyhteiskunnan osallistumista niihin. Lausunnossa on myös tarkoitus käsitellä neuvostojen tehokkuutta ottaen kuitenkin huomioon, että kyseisenlaisiin arvioihin liittyy aina subjektiivisuuden vaara. Arvion perustana ovat erityisesti EEAC-verkoston tekemä tutkimustyö (2) sekä ETSK:n useille kansallisille yhdyspisteille ja kestävän kehityksen kansallisille neuvostoille sekä eräille kansalaisyhteiskunnan organisaatioille lähettämän kyselyn tulokset. Lisäksi on haastateltu kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen ja kansalaisyhteiskunnan edustajia.

3.1

Seuraava yleiskatsaus osoittaa kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen tilanteen vaihtelevan suuresti.

3.2

Kestävän kehityksen kansallisilla neuvostoilla on neljä pääasiallista tehtävää:

3.2.1

Kaikkien jäsenvaltioiden neuvostot eivät täytä näitä neljää tehtävää. Eräiden tehtäväkenttä on paljon suppeampi, ja osassa näitä tehtäviä hoidetaan vain osittain tai ei lainkaan siitä huolimatta, että kyseiset tehtävät on neuvostolle osoitettu. Tätä kuvastaa myös se seikka, että eräät neuvostoista pitävät kokouksia hyvin harvoin (kaksi tai kolme kertaa vuodessa). Toiset tapaavat useammin, ja niillä on lisäksi työryhmiä (erityisen tehokkaita näyttäisivät olevan sellaiset työryhmät, jotka työstävät tiiminä jotakin projektia eivätkä niinkään toimi yhteen aiheeseen keskittyvänä pysyvänä ryhmänä). Eräissä jäsenvaltioissa neuvostot voivat antaa panoksensa kansallisen kestävän kehityksen strategiaan jo varhaisessa vaiheessa, toisissa niiden panosta pyydetään hyvin myöhään tai ei lainkaan. Laadittujen raporttien määrä vaihtelee nollasta yli kymmeneen vuodessa. Vakiintuneet neuvostot toimivat säännöllisessä vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa ja järjestävät säännöllisesti julkisia tapahtumia tai asiantuntijoiden kokouksia.

3.3

Kestävän kehityksen kansalliset neuvostot ovat kooltaan ja kokoonpanoltaan erilaisia. Jäsenmäärä vaihtelee Saksan 15:stä Belgian 78:aan, Suomen 81:een ja Ranskan 90:een. Useimpiin neuvostoihin kuuluu jäseninä kansalaisyhteiskunnan (yritysten, ammattijärjestöjen, valtiovallasta riippumattomien organisaatioiden ja tutkimuslaitosten) edustajia. Toisiin kuuluu myös valtionhallinnon eri osastojen edustajia. Eräissä tapauksissa valtionhallinnon koordinointielintä kutsutaan ”neuvostoksi” ja siinä voi olla jäseninä pieni joukko sidosryhmien edustajia. Myös alue- ja paikallishallinto on usein edustettuna. Osa kansalaisyhteiskunnan edustajista on ilmaissut tyytymättömyytensä siihen, että kansalaisyhteiskunnalle ei ole annettu riittävästi mahdollisuuksia osallistua maansa kansallisen neuvoston toimintaan ja kestävän kehityksen prosesseihin yleensä.

3.4

Koska neuvostot ovat valtionhallinnon perustamia ja rahoittamia, tietty riippuvuussuhde on olemassa. Saadakseen sekä valtionhallinnon elinten että kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden arvostuksen neuvostojen on saavutettava tietty riippumattomuusaste, ja tämän tasapainon löytäminen on vaikea tehtävä. Valintaprosessit poikkeavat toisistaan, mutta yleisesti ottaen valtionhallinto nimeää neuvoston jäsenet tyypillisesti neuvostossa edustettuina olevien kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden esitysten perusteella. Toinen seikka koskee neuvoston työntekijöitä: useissa maissa he kuuluvat valtionhallinnon elinten henkilökuntaan. Tämä voi rajoittaa neuvoston itsenäisyyttä. Lisäksi joidenkin neuvostojen puheenjohtajana toimii valtionhallituksen jäsen.

3.5

Neuvostojen voimavaroissa on suuria eroja sekä henkilöresurssien että käytettävissä olevien budjettivarojen osalta. Joissakin maissa, joissa sihteeristö toimii ministeriön yhteydessä, hallintohenkilöstöön kuuluu vain yksi henkilö, joka lisäksi tekee työtä neuvostolle usein vain osa-aikaisesti. Henkilöstön kokonaismäärä vaihtelee alle yhdestä noin 20:een. Suurin neuvosto on Yhdistyneen kuningaskunnan neuvosto, jolla on 58 työntekijää. Kaikilla neuvostoilla ei ole omaa budjettia. Budjettien suuruus vaihtelee alle sadastatuhannesta eurosta noin miljoonaan euroon. Poikkeuksena on Yhdistyneen kuningaskunnan kestävän kehityksen neuvosto, jonka budjetti on 5,5 miljoonaa euroa.

3.6

Neuvostojen työn vaikutuksen arvioiminen ei ole helppoa, mutta joitakin päätelmiä saatujen tietojen perusteella voidaan kuitenkin tehdä. Näyttäisi esimerkiksi siltä, että useissa maissa, joissa neuvostolla on vahvat valtuudet, sen antamista suosituksista suuri osa sisällytetään hallituksen politiikkoihin ja etenkin kansalliseen kestävän kehityksen strategiaan. Eräillä neuvostoilla on selvästi läheiset suhteet ministeriöihin ja niiden osastoihin, ja näitä neuvostoja kuullaan säännöllisesti politiikan muotoilun yhteydessä. Toisilla on etäinen suhde ministeriöihin. Todettakoon myös, että eräät neuvostot ovat onnistuneet saavuttamaan lukuisten sidosryhmien ja suuren yleisön huomion keräämällä tapahtumiinsa runsaasti osallistujia ja varmistamalla niin ollen kansalaisyhteiskunnan aktiivisen osallistumisen kestävän kehityksen prosesseihin.

3.7

Kansalliset neuvostot voivat olla vahva ja vaikutusvaltainen kestävää kehitystä tukeva voima. Ne voivat tarjota riippumatonta neuvontaa ja laaja-alaista asiantuntemusta, niillä on mahdollisuus edistää vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan ja sidosryhmien kanssa, ne voivat olla keskeisessä roolissa seurattaessa kestävän kehityksen pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamista ja ne voivat toimia arvokkaassa muistuttajan ja kannustajan roolissa, jos edistystä ei tapahdu riittävästi.

3.8

Eräissä jäsenvaltioissa ei ole lainkaan neuvostoa tai on vain neuvosto, joka ei toimi aktiivisesti, ja toisten valtioiden aktiivisten neuvostojen tehtävät, kokoonpano, riippumattomuusaste, voimavarat ja myös toiminnan vaikutus vaihtelevat suuresti. Tähän vaikuttavat monet tekijät, kuten maan koko ja poliittinen organisaatio, hallituksen kestävän kehityksen politiikoille antama painoarvo, kansalaisyhteiskunnan osallistumista koskevat perinteet, neuvoston tehtävää osittain hoitavien muiden elinten olemassaolo, hallituksen halu ottaa vastaan neuvoja muilta elimiltä jne.

3.9

Kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen tarjoamaa potentiaalia ei hyödynnetä täysimittaisesti kaikissa jäsenvaltioissa. Eräissä jäsenvaltioissa neuvosto on perustettu enemminkin näön vuoksi kuin pyrkimyksestä saada kansalaisyhteiskunnalta toimintaan todellinen panos. On kuitenkin myös maita, joissa neuvostoilla on vakiintunut asema, joissa ne täyttävät tehtävänsä ja joissa niillä on todellista vaikutusvaltaa.

3.10

Useimmilla neuvostoilla näyttäisi olevan liian vähän voimavaroja kaikkien niille annettujen tehtävien täyttämiseen. Tietojen kerääminen, politiikkojen ja niiden vaikutusten analysointi, neuvoston kokousten ja julkisten tapahtumien järjestäminen, hyvin perusteltujen ja arvovaltaisten raporttien tekeminen sekä niiden edistäminen aktiivisesti hallituksen ja muiden tahojen keskuudessa edellyttää huomattavia henkilöstöresursseja ja rahoitusvaroja.

3.11

Eräissä jäsenvaltioissa hallituksella näyttäisi olevan hyvin vahva rooli kun ajatellaan esimerkiksi neuvoston jäsenien nimeämistä, valtionhallinnon edustajien määrää neuvostossa sekä neuvoston henkilöstön määrää. Tällöin on olemassa tietty vaara, että hallituksen näkökulma hallitsee neuvoston työskentelyä, jolloin on vähemmän todennäköistä, että neuvosto pystyy merkittävällä tavalla auttamaan hallitusta pääsemään lyhyen aikavälin poliittisten pohdintojen yli ja siirtymään kohti pidemmän aikavälin kestävän kehityksen tavoitteita.

3.12

Kestävän kehityksen kansallisilla neuvostoilla on ollut hyvin erilaisia kokemuksia kansalaisyhteiskunnan osallistumisen edistämisestä kestävää kehitystä koskevissa kysymyksissä. Eri puolilla Eurooppaa toimivilla neuvostoilla voisi olla paljon annettavaa toisilleen aihetta koskevien hyvien käytänteiden kehittämisessä.

3.13

Monissa kestävän kehityksen kysymyksissä toimivalta on jaettu Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden välillä. Useimmilla neuvostoilla on kuitenkin vähäiset mahdollisuudet keskittyä euroopanlaajuisiin näkökohtiin tai vaikuttaa unionin toimintaan. Ne ovat osittain pyrkineet ratkaisemaan tätä ongelmaa luomalla kestävän kehityksen neuvostojen kattojärjestön EEAC:n, jonka merkitys kestävän kehityksen puolestapuhujana EU:ssa kasvaa jatkuvasti.

4.1

Jäsenvaltioissa, joissa toimii ”vahva” kestävän kehityksen kansallinen neuvosto, on saatu myönteisiä kokemuksia, ja ETSK kehottaakin kaikkia jäsenvaltioita vahvistamaan omia kansallisia neuvostojaan tai perustamaan vahvan neuvoston maihin, joissa sellaista ei vielä ole.

4.2

Kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen kokoonpano, valtuudet ja tehtävät vaihtelevat maittain paikallisten olosuhteiden ja poliittisten rakenteiden mukaan. ETSK suosittelee, että jäsenvaltiot huomioivat tarkkaan seuraavat neuvostoihin liittyviä keskeisiä näkökohtia koskevat yleissuositukset.

4.2.1

Jäsenyys: Kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen vaikutusvalta ja uskottavuus kasvaa, mikäli neuvostoihin kuuluu jäseninä edustajia kaikilta kestävän kehityksen kannalta olennaisilta yhteiskunnan pääaloilta. Mitä laajempi neuvoston jäsenyyspohja on, sitä todennäköisempää on laajan hyväksynnän saavuttavien ratkaisujen löytäminen.

4.2.2

Valtuudet ja visio: Kestävyyden saavuttaminen edellyttää päätöksentekijöiltä kysymysten tarkastelua pitkällä aikavälillä ja sitä, että ne ottavat huomioon niin tulevien sukupolvien kuin koko maapallon tarpeet sekä myös välittömämmät ja lyhyen aikavälin näkökohdat. Kestävän kehityksen kansalliset neuvostot voivat olla keskeisessä asemassa hahmoteltaessa pitkän aikavälin visiota. Jotta neuvostot voivat hoitaa tätä rooliaan tehokkaasti, niissä on oltava jäseninä kaukokatseisia, arvovaltaisia henkilöitä, joilla on vakaa asema yhteiskunnassa ja jotka pystyvät tarkastelemaan asioita itsenäisesti ja kyseenalaistamaan vallitsevat politiikat ja käytännöt.

4.2.3

Riippumattomuus: Neuvostot pystyvät vaikuttamaan kestävän kehityksen edistämiseen tehokkaammin, mikäli ne ovat tarpeeksi riippumattomia valtionhallinnosta ja pystyvät käsittelemään vaikeita poliittisia aiheita, joissa lyhyen aikavälin poliittisten tavoitteiden ja pitkän aikavälin kestävyystarpeiden välillä saattaa olla tiettyä ristiriitaa.

4.2.4

Toiminnan laajuus: Neuvostoilla tulisi jo varhaisessa vaiheessa olla keskeinen rooli kestävän kehityksen (ja muiden aiheeseen liittyvien) strategioiden laadinnassa ja strategioiden täytäntöönpanon seurannassa. Neuvostojen tulisi käsitellä monenlaisia kestävyyteen liittyviä kysymyksiä, kuten ilmastomuutosta, energia- ja liikennepolitiikkoja, biologista monimuotoisuutta, maaseutu- ja maatalouskysymyksiä sekä kestävää taloudenhoitoa yleensä. Tuottavinta neuvostojen toiminta on todennäköisesti silloin, kun niillä on mahdollisuus vastata sekä valtionhallinnon pyyntöihin erityiskysymysten tarkastelusta että ottaa oma-aloitteisesti käsiteltäväkseen muita aiheita, joita ne pitävät tärkeinä.

4.2.5

Tiedon saanti: Voidakseen toimia tehokkaasti neuvostojen pitää pystyä keräämään tietoa kaikista asiaankuuluvista lähteistä. Erityisen tärkeää on, että ne saavat tarvittavaa tietoa valtionhallinnolta ja tuntevat sen ajattelutavan.

4.2.6

Kansalaisyhteiskunnan panoksen edistäminen kestävää kehitystä koskevissa kysymyksissä: Yksi neuvostojen tärkeimmistä tehtävistä on kansalaisten tietoisuuden lisääminen. Ne voivat auttaa arvokkaalla tavalla asiaankuuluvia viranomaisia sisällyttämään kestävän kehityksen näkökulman sekä viralliseen että epäviralliseen koulutukseen. Ne voivat edistää aiheeseen liittyvien kysymysten laajempaa ymmärtämystä viestimien välityksellä. Neuvostojen laatimien vuosittaisten ”kestävyyden tila” -raporttien avulla voitaisiin saada lisää huomiota aiheelle sekä edistää julkista keskustelua.

4.2.7

Voimavarat: ETSK kehottaa kaikkia jäsenvaltioita varmistamaan kestävän kehityksen kansallisille neuvostoille riittävän rahoituksen, jotta ne pystyvät täyttämään tehtävänsä ja tuomaan todellista lisäarvoa kestävyyskysymyksiä koskeviin keskusteluihin ja päätöksentekoprosesseihin.

4.2.8

Euroopanlaajuinen toiminta: Komitea kannustaa neuvostoja kokoamaan yhteen kokemuksiaan ja vaihtamaan tietoa parhaista käytänteistä sekä ylläpitämään keskuudessaan avointa vuoropuhelua etenkin EEAC-verkostoa vahvistamalla. Näin kestävälle kehitykselle saadaan vahva puolestapuhuja EU:n tasolla.

4.3

ETSK suosittelee niin ikään, että kestävän kehityksen kansalliset neuvostot pyrkivät parantamaan valmiuksiaan toimia sekä yksittäin että yhdessä Euroopan unionin toimielinten kanssa kestävän kehityksen politiikkojen euroopanlaajuisiin näkökohtiin liittyvissä asioissa kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. ETSK (ja etenkin sen kestävän kehityksen seurantaryhmä) voisi toimia hyödyllisenä apuna vahvistettaessa kansallisten neuvostojen osallistumista kestävää kehitystä koskeviin kysymyksiin EU:n tasolla. ETSK voisi pyrkiä säännölliseen yhteistyöhön EEAC:n ja sen jäsenien kanssa tulevissa kysymyksissä. Komitea voisi tukea EU:n laajuisen vertailevan tutkimuksen toteuttamista alalla ja kiinnittää huomion erityisesti kansalaisyhteiskunnan panokseen ja rooliin. Se voisi niin ikään kiinnittää huomion esimerkkeihin parhaista käytänteistä sekä julkaista niitä.

4.4

ETSK korostaa, että suuren yleisön laaja-alainen osallistuminen kestävää kehitystä koskeviin kysymyksiin myös kansallisten neuvostojen toiminnan ulkopuolella on tärkeää. Se kehottaa niin ollen hallintoa niin valtio- kuin alue- ja paikallistasolla huolehtimaan siitä, että kansalaisyhteiskunnan edustajat voivat osallistua kaikkiin poliittisiin päätöksiin, joihin liittyy merkittävä kestävyysnäkökohta. Suuntaviivoja, joilla asetettaisiin vähimmäisnormit kansalaisten aktivoimista koskeville hyville käytänteille, ei ole kuitenkaan olemassa. ETSK suosittelee säännöllisten vertailuanalyysien tekemistä tai parhaiden käytänteiden palkitsemista osallistumisprosessin tukemiseksi. Kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen tulisi myös varmistaa, että ne tekevät kotivaltiossaan tiivistä yhteistyötä myös muiden sellaisten organisaatioiden ja elinten kanssa, jotka toimivat kestävän kehityksen parissa. Niihin kuuluu myös talous- ja sosiaalineuvosto maissa, joihin sellainen on perustettu.

4.5

Lopuksi ETSK huomauttaa, että kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen toiminta voi olla tuloksellista ainoastaan, jos hallituksilla on halu kuunnella niitä ja ottaa niiden neuvot huomioon. Hallitusten on myös toteutettava käytännön toimia varmistaakseen, että niiden politiikoissa otetaan entistä enemmän huomioon kestävä kehitys ja että tarkoitusta varten varataan myös riittävästi määrärahoja.

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/33

1.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) suhtautuu myönteisesti komission ehdotukseen ryhtyä toimiin sekä kansainvälisesti että aluetasolla, jotta nykyisiä kelvottomia laivanromutuskäytänteitä muutetaan mahdollisimman pian.

1.2

Nykyisin aluksia romutetaan maailmalla sekä turvallisesti, hyvin säännellyillä kuivatelakoilla että hiekkarannoilla, joilla alukset hajotetaan käsin, mikä merkitsee minimaalista työ- ja ympäristönsuojelua. Useimmat kauppalaivat päätyvät nykyisin tällaiselle, jossain Etelä-Aasiassa sijaitsevalle rannalle. Maailmalla on huutava pula ympäristönsuojelun ja sosiaalisesti kestävän toiminnan periaatteet täyttävistä romuttamoista.

1.3

Komitea on huolestunut siitä, että tilannetta pahentaa lähivuosien aikana käytöstä poistettavien alusten suma, kun kaikkialla maapallolla luovutaan vähitellen yksirunkoisista öljysäiliöaluksista ja romutetaan arviolta 15 miljoonaa kevytpainotonnia (1) ja kun laivanrakennus on hiljattain kokenut nousukauden. Koska osa ylijäämäaluksista on lähivuosina hävitettävä sen vuoksi, että Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO toteuttaa EU:n oman ympäristönsä suojelemiseksi ajamia toimia, on myös unioni selvästi vastuussa toiminnasta.

1.4

Huomattakoon, että jotkut alusten omistajat eivät varaudu toimintakustannuksissaan romutettavien alusten hävittämiseen turvallisesti ja hallitusti. Suuri joukko (2) tuntee kuitenkin tarvetta ryhtyä toimiin ja on alkanut toteuttaa vapaaehtoisia toimenpiteitä.

1.5

On niin ikään hyvä muistaa, että vaikka EU:lla on lainsäädäntöä, jolla pitäisi estää aluksia päätymästä romutettaviksi paikkaan, jossa ei ole asianmukaisia romuttamoja, säädökset on helposti kierrettävissä. ETSK on lausunnoissaan johdonmukaisesti todennut — viimeksi maaliskuussa 2007 vihreästä kirjasta ”Euroopan unionin tuleva meripolitiikka” antamassaan lausunnossa (3) –, että jäsenvaltioiden tulisi ratifioida meriturvallisuutta ja ympäristönsuojelua koskevat kansainväliset yleissopimukset pikaisesti ja huolehtia siitä, että ne pannaan asianmukaisesti täytäntöön.

1.6

Alusten romuttaminen on tunnetusti monimutkainen kysymys, sillä toiminnalla on huomattava työllisyysvaikutus ja se tarjoaa raaka-ainevaroja, mikä saa kehitysmaat tarjoamaan halpoja romutuspalveluita. Samalla komitea toteaa, että Etelä-Aasian tiettyjen alueiden rakenteellinen köyhyys sekä muut sosiaaliset ja lainsäädännölliset ongelmat liittyvät kiinteästi jopa minimitasoisten työehtojen sekä työ- ja ympäristönsuojelunormien puuttumiseen tai noudattamatta jättämiseen.

1.7

Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n puitteissa olisi luotava tiukka kansainvälinen järjestelmä romutettavien alusten kartoittamiseksi, valvomiseksi ja hävittämiseksi. Järjestelmän valvontatason on vastattava Baselin yleissopimuksen tasoa, ja siihen on sisällytettävä kaikki Kansainvälisen työjärjestön ILO:n keskeiset normit. Järjestelmässä ei pidä sallia poikkeuksia, ja sen on estettävä vaarallisia jätteitä sisältävien romutettavien alusten joutuminen sellaisiin maihin, jotka eivät ole mukana yleissopimuksessa ja joista puuttuvat asianmukaiset romutuslaitokset.

1.8

Kuluu kuitenkin useita vuosia, ennen kuin edellä kuvatun kaltaista IMO:n sopimusta aletaan soveltaa käytäntöön. Niinpä onkin ryhdyttävä seuraaviin toimenpiteisiin:

1.9

ETSK antaa vankan tukensa sille, että EU:ssa kannustetaan noudattamaan alusten kierrätyksessä parhaita käytänteitä ja poistamaan aluksista esipuhdistuksen yhteydessä kaasut ja myrkylliset jätteet. Jäsenvaltioiden sitoutuminen käsittelemään kaikki valtion omistuksessa olevat alukset tällä tavoin ja sitovien romutuslausekkeiden soveltaminen kolmansille osapuolille myytäviin jäsenvaltioiden omistamiin aluksiin ovat ratkaisevia ensiaskeleita tämänkaltaisen lähestymistavan tukemiseksi. Alusten esipuhdistus ennen vientiä on keino saada puhdasta käytettyä terästä Etelä-Aasiaan, jossa kysyntä on suuri. Tarkoitusta varten olisi laadittava esipuhdistusta koskeva ohjeasiakirja.

1.10

Tiettyjä pahimpia ongelmia lievitetään antamalla Etelä-Aasian maille taloudellista ja teknistä apua, jonka turvin ne voivat parantaa käsittelylaitoksiaan. Rantaoperaatioiden sijaan aluksia on vähintäänkin ryhdyttävä käsittelemään hallitusti laiturilla tai kuivatelakoilla sekä huolehdittava nykyistä paremmin turvallisuudesta ja myöhempien vaiheiden jätehuollosta.

1.11

ETSK myöntää, että ongelman tehokas ratkaisu aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Komitea kannattaa komission alustavia ehdotuksia mekanismeiksi, joilla varmistetaan, että kyseiset kustannukset huomioidaan vastaisuudessa osana merenkulkualan tavanomaisia toimintakustannuksia. Etenkin IMO ja laivanvarustajat kehottavat ryhtymään pikaisesti lisätoimiin, jotta kutakin alusta varten kerätään kierrätysvaroja joko sen käyttöiän aikana tai aluksen vesillelaskun yhteydessä annettavina takuina. Eri rahoituslaitokset ovat sopiva taho muotoilemaan ja toteuttamaan tarvittavat toimet. Mikäli tällaisen rahaston perustaminen ei ole mahdollista, EU:n olisi harkittava alueellisia mekanismeja, kuten satamavaltiolle maksettavia veroja tai vastaavia järjestelyjä.

1.12

Kierrätystietoinen suunnittelu, nykyisten riskien kartoittaminen ja mahdollisimman monen myrkyllisen materiaalin korvaaminen muilla materiaaleilla alusten rakennusvaiheessa vaikuttaa pitkällä aikavälillä myönteisesti. ETSK kannattaa sekä EU:n ja IMO:n että laivanvarustajien ja -rakentajien tahoillaan toteuttamia tämänsuuntaisia ponnisteluja.

2.1

Lausunnon aihe liittyy kansainväliseen merenkulkuun ja kansainväliseen jätteensiirtoon. Vuosittain puretaan 200–600 isokokoista alusta ja niiden teräs- ym. raakamateriaali kierrätetään. Laivat puretaan usein Etelä-Aasian vuorovesirannikkojen hiekkarannoilla eikä työ- tai ympäristönsuojeluun kiinnitetä juurikaan huomiota. Seuraavan kahdeksan vuoden aikana tällaisiin romuttamoihin päätyy arviolta 5,5 miljoonaa tonnia romutettavista aluksista peräisin olevia vaarallisia aineita, erityisesti öljylietettä, öljyjä, maaleja, PVC:tä ja asbestia.

2.2

Missään Intian niemimaalla sijaitsevassa romuttamossa ei ole suojajärjestelmiä, joilla estettäisiin maaperän ja veden pilaantuminen, ja jätteen käsittelyssä noudatetaan harvoin edes ympäristöä koskevia vähimmäisvaatimuksia. Turvallisuustoimenpiteiden alhaisen tason vuoksi onnettomuuksia sattuu paljon, ja työntekijät altistuvat pitkäaikaisille terveysriskeille käsitellessään myrkyllisiä aineita ilman asianmukaista suojaa (4).

2.3

Romutettavien alusten siirtäminen teollisuusmaista kehitysmaihin kuuluu periaatteessa kansainvälisen jätteensiirtolainsäädännön soveltamisalaan, ja EU:n jätteensiirtoasetus kieltää vaarallisia aineita sisältävien alusten viemisen Euroopan unionista. Alusten siirto aluskaupan välittäjien omistukseen ja lippuvaltion vaihto hämärtävät omistussuhteita ja vastuukysymyksiä, mikä hankaloittaa nykyisen lainsäädännön täytäntöönpanoa ja antaa vastuuta kaihtaville omistajille mahdollisuuden kiertää velvollisuutensa.

2.4

Ongelma ratkeaa osittain sillä, että kannustetaan lisäämään romutuskapasiteettia EU:ssa. Vaikka tämä olisi myönteinen askel ja saattaisi toimia merivoimien ja valtion omistamien alusten tapauksessa, unionissa ei kuitenkaan todennäköisesti pystytä käsittelemään kuin pieni osa arvioiduista 105 miljoonasta kevytpainotonnista, jotka on määrä romuttaa vuoteen 2020 mennessä (5).

2.5

Kuten edellä todetaan, vihreässä kirjassa etsitään siis pikaisesti parantaa toiminnan tasoa kustannustehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti nykyisen eurooppalaisen ja kansainvälisen lainsäädännön mukaisesti.

3.1

Neuvosto toteaa marraskuussa 2006 antamissaan päätelmissä, että ympäristön kannalta järkevä laivanromutus kuuluu Euroopan unionin ensisijaisiin tavoitteisiin. Komissio on jo esittänyt oman kantansa kesäkuussa 2006 meripolitiikasta laatimassaan vihreässä kirjassa (6), jossa se toteaa, että EU:n olisi tulevalla meripolitiikallaan tuettava kansainvälisiä aloitteita, joilla saadaan aikaan alusten kierrätystä koskevat sitovat vähimmäisvaatimukset ja edistetään ympäristöystävällisten kierrätyslaitosten perustamista.

3.2

Nyt käsiteltävässä vihreässä kirjassa esitetään uusia ideoita, joiden pohjalta voidaan jatkaa ja tehostaa jäsenvaltioiden ja sidosryhmien kanssa käytävää keskustelua ja valmistaa tietä tuleville toimille. Asiakirjassa pyydetään vastauksia tiettyihin keskeisiin kysymyksiin, jotka heijastavat alan suurimpia ongelmia.

3.3

Aloitteen päämääränä on ympäristön ja ihmisten terveyden suojelu; sillä ei siis pyritä tuomaan laivanromutustoimintaa keinotekoisesti takaisin EU:hun eikä riistämään tätä tärkeää tulo- ja raaka-ainelähdettä Etelä-Aasian mailta. Perimmäisenä tavoitteena on löytää kysymykseen globaalisti kestäviä ratkaisuja.

3.4

Ympäristö- ja turvallisuusvaatimusten mukaista alustenkierrätyskapasiteettia on nykyään saatavilla koko maailmassa ainoastaan sen verran, että vuodessa voidaan käsitellä enintään 2 miljoonaa tonnia, joka on noin 30 prosenttia normaalivuosien arvioidusta romutuksen kokonaiskysynnästä. Useimmat näistä kierrätyslaitoksista, joita on erityisesti Kiinassa mutta myös eräissä EU:n jäsenvaltioissa, eivät voi tarjota samoja romutushintoja kuin eteläaasialaiset kilpailijansa, ja niiden kustannukset ovat paljon suuremmat. Näihin (ja kaikkiin muihinkin) laitoksiin kohdistuu pian paineita, kun jopa 1 300 yksirunkoista säiliöalusta on poistettava käytöstä vuoteen 2015 mennessä Erika- ja Prestige-onnettomuuksien johdosta toteutettavien toimien (7) vuoksi. Huolestuttavinta on, että vähemmän ammattitaitoisen työvoiman palkkaaminen käsittelemään reilusti lisääntynyttä alusmäärää alentaa turvallisuus- ja ympäristövaatimusten tasoa entisestään. Huippu saavutetaan vuonna 2010, jolloin yksirunkoisia säiliöaluksia romutetaan arviolta 800, joten toimiin on ryhdyttävä pikimmiten.

—

unionia alhaisemmat jäte-, terveys- ja turvallisuusvaatimukset tai niiden täytäntöönpanon laiminlyönti

—

huomattavasti alhaisemmat palkkakustannukset; kun aluksia romutetaan rannoilla, ei voida käyttää raskaita koneita, joten suuri osa kustannuksista on peräisin käsityöstä

—

epäsäännölliset ja vaihtelevat alustoimitukset; aluksia otetaan yleensä pois käytöstä, kun rahdinkuljetuksen kannattavuus vähenee, ja romutettavien alusten suunnittelu ja kokoonpano vaihtelee suuresti

—

lakisääteisten vaatimusten vuoksi OECD-maista puuttuvat käytetyn teräksen ja laivavarustuksen markkinat lähes tyystin.

3.11.1

Aloitteet ovat tarpeen, jotta kauppalaivasto, joka on sotalaivastoa huomattavasti suurempi, saadaan muuttamaan nykyisiä käytäntöjään. Kuten edellä todetaan, olisi pyrittävä luomaan rahoitusjärjestelmä, jossa alusten omistajat ja muut toimijat myötävaikuttavat turvalliseen ja ympäristön kannalta järkevään laivanromutukseen kaikkialla maailmassa.

3.14.1

Kestävää laivanromutusta tukevan pakollisen rahaston perustaminen osana uutta IMO:n kaavailemaa kansainvälistä laivanromutusjärjestelmää saattaisi niin ikään olla myönteinen tapa edetä asiassa. Rahaston edeltäjiä ovat nykyiset MARPOL-yleissopimuksen mukaiset öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen korvausrahastot.

a)

EU:n lainsäädäntö ja erityisesti yksirunkoisia öljysäiliöaluksia koskeva lainsäädäntö

b)

merenkulkualan tukien yhdenmukaistaminen kytkemällä ne ympäristömyötäiseen laivanromutukseen

c)

eurooppalaisen sertifiointijärjestelmän luominen ympäristöystävällistä laivanromutusta varten ja palkintojärjestelmän perustaminen esimerkillisen ympäristöystävällisen kierrätyksen edistämiseksi

d)

laivanromutusta koskevan kansainvälisen tutkimustoiminnan tehostaminen.

4.1

Alusten kierrättämisessä ei useinkaan noudateta kansainvälisesti hyväksyttyjä työ- ja ympäristönsuojelunormeja.

4.2

EU:n on ehdottomasti varmistettava, etteivät esimerkiksi unionin antamat yksirunkoisten säiliöalusten merenkulku- ja turvallisuusmääräykset johda siihen, että vahingot vain siirretään kehitysmaihin, vaan että asiaan puututaan panemalla Baselin yleissopimuksen mukainen jätteensiirtoasetus periaatteineen kaikilta osin täytäntöön, Baselin kielto mukaan luettuna.

4.3

Sen lisäksi että kehitysmaille annetaan teknistä apua ja rahoitustukea laivanromuttamoilla vallitsevien olosuhteiden parantamiseen, tarvitaan varoja pilaantuneen maaperän ja vesialueiden ennallistamiseksi sekä valvomattoman laivanromutuksen aiheuttamien muiden vahinkojen korjaamiseksi. Olisi korostettava myös vastaisuudessa, etteivät kehitysmaissa tyypillisesti esiintyvät ongelmat ole ratkaistavissa pelkästään uusinta teknologiaa toimittamalla.

4.4

ETSK on komission tavoin huolestunut asiasta ja kannattaa komission omaksumaa tapaa ryhtyä yhdistelemään toimenpiteitä laaja-alaisesti. Koska etenkin Bangladeshissa romuttamoja ja niillä vallitsevia olosuhteita on parannettava pikaisesti, olisi asetettava etusijaan nopeat päätökset tehokkaimmista avustus-, sääntely- ja kannustusmuodoista, jotta ehdotukset voidaan kiteyttää valkoiseksi kirjaksi ja tehdä asianmukaiset vaikutustenarvioinnit. Merenkulkualalla myönnetään myös, että alusten kierrätyslaitosten työsuojelunormeja on tiukennettava kaikkialla maailmassa (11), ja ala suhtautuu myönteisesti EU:n mahdolliseen rooliin asiassa sekä unionin mahdollisuuteen vaikuttaa IMO:hon.

5.1

Selkeyden ja lyhyyden vuoksi komitean erityishuomiot on tiivistetty käytännön toimia koskeviksi asiakohdiksi, jotka on esitetty lausunnon alussa olevassa osassa ”Päätelmät ja suositukset” (kohdat 1.1–1.12).

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/38

1.1

Ilmastonmuutos on yksi suurimmista haasteista 2000-luvun maailmassa. Muutoksen rajoittaminen vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä on ensisijaisen tärkeää. On myös tärkeää suunnitella hyvissä ajoin sopeutumista muutoksiin, jotka ovat tulleet väistämättömiksi. Vihreä kirja on Euroopan unionilta tervetullut ensiaskel siihen suuntaan.

1.2

ETSK suosittaa, että on laadittava kattava eurooppalainen sopeutumisstrategia ohjaamaan unionilta, jäsenvaltioilta ja muilta toimijoilta vaadittavien toimenpiteiden suunnittelua.

1.3

ETSK:n näkemyksen mukaan seuraavat avainkohdat tulisi ottaa huomioon unionin ja kansallisten sopeutumisstrategioiden kehittämisessä:

2.1

Ilmastonmuutos on yksi 2000-luvun suurimmista haasteista.

2.2

Maailmassa on toistaiseksi keskitytty pääasiassa ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämiseen rajoittamalla kasvihuonekaasupäästöjä. On kuitenkin käymässä yhä selvemmäksi, että pelkästään tähänastiset päästöt aiheuttavat merkittävää ilmakehän ja merien lämpenemistä tulevien sadan vuoden aikana ja myöhemminkin. Tällä on merkittäviä vaikutuksia ilmastoon ja sääilmiöihin sekä luonnon- ja rakennettuun ympäristöön kaikkialla maailmassa. Sen vuoksi on aika ryhtyä tarkastelemaan yksityiskohtaisemmin maapallon lämpenemisen ja ilmastonmuutoksen väistämättömiä vaikutuksia ja keinoja sopeutua niihin.

2.3

Tällaisten toimien ei tule heikentää pyrkimyksiä rajoittaa päästöjä ilmastonmuutoksen lieventämiseksi tulevaisuudessa. Sopeutumiseen liittyvien vaikeuksien ymmärtäminen voi paremminkin vahvistaa kansalaisten päättäväisyyttä huomattavien päästövähennysten aikaansaamiseksi. Jos päästöjen annetaan kasvaa rajoittamatta, tulevat sukupolvet joutuvat toteuttamaan vielä vaivalloisempia ja kalliimpia toimia sopeutuakseen muutoksiin.

2.4

Lieventämis- ja sopeutumisstragioiden on sovittava yhteen ja täydennettävä toisiaan. On laadittava luotettavia ja toteuttamiskelpoisia strategioita, jotta kasvihuonekaasupäästöt voidaan rajoittaa hyväksyttävälle tavoitetasolle realistisessa aikataulussa. Sen jälkeen sopeutumisstrategioissa on selvitettävä, kuinka maailma voi parhaiten mukautua todennäköisimpiin väistämättömiin muutoksiin, joihin lieventämistavoitteet liittyvät. Riskien arviointi ja hallinta on ratkaisevan tärkeä väline laadittaessa toimintasuunnitelmia ja tärkeysjärjestystä.

2.5

On hyödyllistä, että vihreässä kirjassa käsitellään monia aloja, joilla ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan, ja esiin nousevia ongelmia.

2.6

ETSK:n näkemyksen mukaan on ehdottomasti laadittava kattava eurooppalainen puitestrategia, jossa käsitellään kaikkia ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyviä kysymyksiä ja suunnitellaan toimia, joita tarvitaan unionin, jäsenvaltioiden ja muiden toimijoiden tasoilla.

2.7

EU:n sopeutumisstrategiassa olisi kehotettava jäsenvaltioita luomaan kansalliset sopeutumisstrategiat tarkoituksenmukaiseen määräaikaan mennessä sekä raportoimaan niiden toteutuksesta säännöllisesti.

2.8

Eurooppalaisella sopeutumisstrategialla on oltava vankka ulkoinen ulottuvuus, jossa määritellään, kuinka Eurooppa voi auttaa maailman muita alueita selviämään sopeutumiseen liittyvistä ongelmista.

2.9

Eurooppa tarvitsee vahvoja ja riippumattomia institutionaalisia järjestelyjä voidakseen huolehtia tarvittavasta tutkimuksesta ja seurannasta ja saadakseen poliittiset elimet toteuttamaan tarvittavat toimet ajoissa. Kansalaisyhteiskunnan on osallistuttava täysipainoisesti näiden instituutioiden työskentelyyn.

3.1

ETSK katsoo, että vihreässä kirjassa yksilöidyt erityiset toiminta-alat ovat pääosin perusteltuja. Vihreän kirjan mukaisesti komitea suosittaa, että Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden tulee kehittää konkreettisia ohjelmia ja toimenpiteitä kullakin toiminta-alalla yleisten strategioidensa puitteissa. On laadittava suunnitelmia ja aikatauluja, ja tarpeelliset varat on saatava käyttöön.

3.2

Useimmissa tapauksissa tarvittavien toimien organisointi kuuluu ensi sijassa kansallisille ja paikallisille viranomaisille. Euroopan unionilla tulisi kuitenkin olla merkittävä rooli puitteiden luomisessa ja kansallisen tason sopeutumistoimien edistämisessä ja tukemisessa. Komitea ehdottaa, että EU toimisi erityisesti seuraavin tavoin:

4.1

Rannikoiden suojelu — Merenpinta nousee, kun jäätiköt sulavat ja meren lämpötila kohoaa. Joillakin alueilla voi olla tarpeen rakentaa tai vahvistaa fyysisiä esteitä maa-alueiden ja asutuksen suojelemiseksi. Paikoittain rantaviivan hallittu vetäytyminen ja suojaa-antavien suoalueiden luominen sekä uhanalaisimpien kiinteistöjen jättäminen saattaa olla sopivampi strategia.

4.2

Tulvat — Ilmastonmuutos johtaa todennäköisesti aiempaa vaihtelevampiin sääolosuhteisiin. Niille ovat ominaisia pitkät kuivuuskaudet sekä rankkasateiden jaksot, jotka aiheuttavat nopeasti valumia ja tulvia. Tulvantorjuntasuunnitelmia on ajantasaistettava niin, että sääolosuhteiden muuttuminen otetaan huomioon. Joissakin tapauksissa tarvitaan uusia tulvantorjuntaohjelmia. Toisaalla saatetaan joutua luomaan asianmukaisia tulva- tai valuma-alueita tulvavesien varalta. Tällaisten alueiden rakentamista voidaan joutua rajoittamaan ja harkitsemaan siirtymistä muualle.

4.3

Vesivarat, vesipula — Vesivarojen riittävyys on jo ongelma useissa Euroopan osissa, ja näistä ongelmista tulee yhä yleisempiä, koska ilmastonmuutos johtaa paikoittain pitkiin vähäsateisiin kausiin ja kuivuuteen. On mahdollista, että tarvitaan toimenpiteitä uusien vesivarojen saamiseksi kuivuudesta kärsiville alueille (esimerkiksi poistamalla suolaa merivedestä tai kuljettamalla vettä pitkiä matkoja) ja veden käytön hallitsemiseksi nykyistä tehokkaammin. Kannustimia veden käytön tehostamiseksi (myös veden hinnoittelua) on vahvistettava. Kuivuudesta eniten kärsivillä alueilla voi myös olla tarpeen hillitä tehomaatalouden tai matkailun kaltaista toimintaa. (ETSK on parhaillaan laatimassa erillistä yksityiskohtaista lausuntoa veden niukkuudesta ja kuivuudesta.)

4.4

Vakavien tulipalojen riski ja esiintymistiheys on jo nousemassa Etelä-Euroopan kaltaisilla alueilla, joista tulee yhä kuumempia ja kuivempia, ja tilanne saattaa pahentua, kun lämpötilat yhä kohoavat. Suojatoimia ja pelastuspalveluvalmiuksia on vahvistettava ja niiden koordinointia on kehitettävä. (ETSK on valmistelemassa seikkaperäistä lausuntoa luonnonkatastrofeista ja pelastuspalvelutoimista.)

4.5

Kansanterveys — Ilmastonmuutos voi vaikuttaa kansanterveyteen monin tavoin. Ilmastonmuutos voi saada aikaan taudinaiheuttajien laajaa leviämistä ja erityisesti monien aiemmin vain tropiikissa esiintyneiden sairauksien kulkeutumista kohti pohjoista. Äärimmäisillä lämpötiloilla voi olla myös suoria vaikutuksia. Tällaisiin muutoksiin on varauduttava laatimalla asianmukaisia suunnitelmia.

4.6

Maatalous — Ilmastonmuutos vaikuttaa erittäin voimakkaasti maatalouteen. Lämpötilan ja sademäärän muutokset vaikuttavat maan soveltuvuuteen erilaisiin maataloustarkoituksiin ja niistä aiheutuu suuria muutoksia tuotannon laatuun ja määrään ja siten myös erilaisten viljelyjärjestelmien kannattavuuteen Euroopan eri osissa.

4.6.1

Yhteisen maatalouspolitiikan vuonna 2008 suoritettavan yleisen tarkastelun yhteydessä tulisi tehdä muutoksia, joilla viljelijöitä voidaan kannustaa mukauttamaan viljelykäytäntönsä odotettavissa oleviin ilmastonmuutoksiin.

4.6.2

Uusien, muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin paremmin soveltuvien lajikkeiden ja viljelymenetelmien tutkimusta olisi laajennettava. Myös ilmastonmuutoksen vaikutusta eläinten kasvatukseen eri puolilla Eurooppaa on arvioitava samoin kuin keinoja torjua ilmastonmuutoksesta johtuvaa tautien leviämistä. (ETSK tulee piakkoin valmistelemaan perusteellisen lausunnon ilmastonmuutoksesta ja maataloudesta).

4.7

Biologinen monimuotoisuus — Ilmastonmuutos aiheuttaa suuria muutoksia kasvien ja eläinten elinympäristöihin kaikkialla Euroopassa. Joissakin tapauksissa tietyt lajit eivät kykene enää selviämään muuttuneissa elinympäristöissään tai niistä tulee erittäin uhanalaisia. Jotkut lajit saattavat muuttaa uusiin elinympäristöihin luonnon omien prosessien mukaisesti. Tietyt lajit voivat tarvita apua siirtymävaiheessa, jotta ne selviäisivät. Olemassaolevia biologista monimuotoisuutta koskevia strategioita ja ohjelmia on ajantasaistettava ja niiden toteutukseen on varattava resursseja, jotta siirtymävaiheesta suoriuduttaisiin ilman monien lajien häviämistä.

4.8

Puut ja metsät — Ilmastonmuutos vaikuttaa merkittävästi myös puihin ja metsiin. Jotkut alueet muuttuvat vähemmän sopiviksi tietyille lajeille. Toisista alueista taas saattaa itse asiassa tulla joillekin lajeille sopivampia. Istutus-, puiden hoito- ja metsänhoito-ohjelmat on mukautettava muutoksiin.

4.9

Maankäytön suunnittelu — Lämpötilojen ja sääolosuhteiden muutokset on otettava yhä enemmän huomioon kaupunki- ja muun asumisen, liikenteen ja infrastruktuurien suunnittelussa. Nämä näkökohdat on huomioitava suunnittelustandardeissa, ammatillisten erityisalojen käytänteissä ja koulutuksessa. Ilmastonmuutoksen vaikutukset on otettava huomioon myös yksittäisissä kehitysohjelmissa ja -hankkeissa. Vaikutustenarviointimenetelmät on mukautettava tarkoituksenmukaisella tavalla.

4.10

Rakentaminen — Ilmastonmuutos vaikuttaa huomattavasti rakentamiseen ja rakennusteollisuuteen. Tarvitaan tiukemmat minimivaatimukset rakennusten energiatehokkuudelle, paremmat rakennusstandardit jne. Kansalaisten on myös saatava paremmin tietoa hyvistä käytännöistä vanhojen rakennusten kunnostamisessa ja uudisrakentamisessa ja niissä käytettävistä menetelmistä ja materiaaleista sekä saatavilla olevista avustuksista. Siten voidaan vähentää energiankulutusta ja saada rakennukset paremmin kestämään muuttuvia lämpötiloja ja sääoloja.

4.11

EU:n talousarvio — ETSK suosittaa, että myös vuosittaisessa talousarviossa tulisi olla oma kohta sopeutumistoimille sellaisilla politiikan aloilla, joilla tarvitaan välittömiä investointeja (esimerkiksi energia, tutkimus, maatalous, liikenne, rakennusnormit, luonnonkatastrofiapu, biologisen monimuotoisuuden suojelu, kansanterveyspolitiikka jne.). Seuraavissa rahoituspuitteissa tulisi varata nykyistä huomattavasti suurempi osuus resursseista ilmastonmuutoksen lieventämiseen ja siihen sopeutumiseen liittyville ohjelmille. Jäsenvaltioiden tulisi tehdä vastaavia muutoksia kansallisiin talousarvioihinsa ja rahoitusohjelmiinsa.

4.12

Rakennerahastot — Euroopan aluekehitysrahaston, koheesiorahaston ja liittymistä valmistelevan tukivälineen kriteereihin sisältyy ympäristöhankkeiden tukeminen, mutta niissä ei mainita mitään nimenomaan ilmastonmuutokseen sopeutumisesta, ja vaikutustenarvioinnit ovat usein riittämättömiä (monet liikenne- ja energiahankkeet ovat selvästi haitallisia ympäristölle ja ilmastolle). Kaikkien näiden ohjelmien seuraavissa tarkistuksissa ilmastonmuutoksen lieventämiseen ja siihen sopeutumiseen tarkoitetuille toimille on varattava huomattavasti nykyistä suurempi osuus varoista.

4.13

Euroopan investointipankin (EIP) ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) tulisi ottaa ilmastonmuutos huomioon talousarviomenettelyssä sekä hankkeiden ja ohjelmien arviointiperusteissa.

4.14

Vakuutusala — Vakuutusala on kiinnittänyt runsaasti huomiota ilmastonmuutokseen, ja se ottaa yhä useammin huomioon ilmastonmuutokseen liittyviä tekijöitä vakuutuskohteista ja -ehdoista päätettäessä. EU:n ja sen jäsenvaltioiden tulisi vakiinnuttaa vakuutusalan kanssa meneillään oleva vuoropuhelu, jotta voitaisiin varmistaa vakuutusalan täysipainoinen osallistuminen liike-elämän ja muiden alojen sopeutumisprosessin ylläpitämiseen.

4.15

Kehitysmaat — Monilla kehitysmailla tulee olemaan vakavampia sopeutumisongelmia kuin Euroopan mailla ja vähemmän resursseja niistä selviämiseen. Jotkut vähiten kehittyneistä maista eivät ole vaikuttaneet juuri mitenkään ilmastonmuutosongelman syntymiseen, vaikka ne tulevat olemaan niitä, jotka joutuvat kärsimään muutoksesta eniten. Niiden tilanne edellyttää näin ollen oikeudenmukaista ja tasapuolista yhteistyötä ja tukea. Voidakseen toteuttaa asianmukaisia sopeutumistoimia ne tarvitsevat kehittyneiden maiden tukea, muun muassa henkilöresursseja sekä teknisiä ja taloudellisia voimavaroja. EU:n tulisi omaksua johtava rooli tarjoamalla lisäresursseja sopeutumistoimiin sen omissa ja kansallisissa kehitysyhteistyöohjelmissa sekä edistämällä kansainvälisen rahoitusyhteisön mukautumista sopeutumisprosessin muodostamaan haasteeseen.

4.16

Joistakin maailman alueista tulee vähemmän sopivia asumiseen (ja äärimmäisissä tapauksissa niistä voi tulla käytännössä asuinkelvottomia) joko merenpinnan nousun tai poikkeuksellisen ankarien sääolojen vuoksi. Ilmastonmuutos voi lisätä sekä muuttoliikettä maailman muista osista Eurooppaan että Euroopan väestön liikettä oman mantereen alueella. Kehitysyhteistyövirastojen ja muiden asiaankuuluvien julkisen vallan hallintoyksiköiden on oltava valmiita avustamaan kehitysmaita, jotta ne voivat havaita tällaiset tilanteet ajoissa ja jotta ne pystyvät suunnittelemaan tarvittavia väestönsiirto-ohjelmia.

4.17

Ilmastonmuutoksen mahdolliset maakohtaiset ja paikalliset vaikutukset Euroopassa samoin kuin muutosten nopeus voidaan ennakoida vain osittain, ja ennusteiden kehittämiseksi ja tarkentamiseksi tarvitaan runsaasti jatkotutkimusta ja analyyseja. Euroopan ympäristökeskuksella voisi olla hyödyllinen rooli aiheeseen liittyvän tutkimuksen, seurannan, analyysien ja ennusteiden koordinoijana. Samalla se voisi levittää uusinta saatavilla olevaa tietoa päättäjille ja muille toimijoille, jotka tarvitsevat yksityiskohtaista tietoa sopeutumisstrategioiden toteuttamisesta. ETSK on valmis tekemään osansa edistämällä perinpohjaista ja laajaa tietämystä ilmastonmuutoksen vaikutuksista Euroopan eri osissa sekä tarvittavista sopeutumistoimista.

4.18

Kansalaisyhteiskunnan on voitava osallistua tiiviisti ilmastonmuutokseen liittyvään sopeutumisprosessiin. Ilmastonmuutos vaikuttaa yhä enemmän paikallisyhteisöihin, yrityksiin ja kaikenlaisiin muihin organisaatioihin, ja niiden on osallistuttava sopeutumisstrategioiden laadintaan. Ihmiset ja organisaatiot tarvitsevat perusteellista tietoa jo meneillään olevista sekä tulevista muutoksista, joita todennäköisesti tapahtuu heidän ja heidän lastensa elinaikana. Tarvitaan myös yksityiskohtaista tietoa siitä, mitä ilmastonmuutoksen lieventäminen ja siihen sopeutuminen todella tarkoittaa. Näitä kysymyksiä koskevan tiedon lisäämisen tulisi olla keskeinen osa koulutusta ja koulutusjärjestelmän ulkopuolista oppimista.

4.19

ETSK korostaa, että kansalaisyhteiskunnan osallistuminen sekä kuluttajien ja suuren yleisön kanssa kommunikoiminen on tärkeää kaikilla tasoilla. Se kannattaa varauksetta vihreässä kirjassa mainittua ehdotusta alakohtaisten työryhmien perustamisesta ja asianosaisten osallistumisesta tarvittavien alakohtaisten toimien kehittämiseen. Yhtenä työryhmien tärkeistä tehtävistä olisi kehittää riskienarviointitekniikkoja ja seurata organisaatioiden ja yhteisöjen valmiutta kohdata äärimmäisiä sääolosuhteita ja muita katastrofeja, jotka voivat pahentua tai yleistyä ilmastonmuutoksen edetessä.

4.20

Alue- ja paikallisviranomaisten tärkeänä roolina on koordinoida ja vauhdittaa toimintaa omilla hallintotasoillaan sekä edistää kansalaisten aktiivisuutta ja osallistumista. Viranomaiset voivat kaikilla tasoilla myös näyttää esimerkkiä rakennusten ja alueiden asianmukaisessa suunnittelussa ja julkisia hankintoja koskevassa politiikassa.

4.21

Vihreässä kirjassa ehdotetaan, että perustetaan ilmastonmuutokseen sopeutumista käsittelevä eurooppalainen neuvoa-antava ryhmä, joka koostuu kansalaisyhteiskunnan edustajista, poliittisista päättäjistä ja tutkijoista ja jonka tarkoituksena on toimia asiantuntijaryhmänä strategiaa kehitettäessä. Komitea tukee ryhmän perustamista.

4.22

Lisäksi komitea katsoo, että EU:n tulisi harkita itsenäisen valvontaelimen perustamista. Sillä olisi riippumaton puheenjohtaja, ja sen tehtävänä olisi tarkastella ilmastonmuutosstrategian edistymistä (sekä sopeutumista että lieventämistoimia) kokonaisuutena. Valvontaelimen tehtävänä olisi raportoida edistymisestä säännöllisesti ja julkisesti sekä antaa ennakkovaroitus, mikäli toteutus näyttää jäävän jälkeen sovitusta aikataulusta ja tilanteen asettamista vaatimuksista. Myös ETSK itse aikoo tarkastella edistymistä säännöllisesti.

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/42

1.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) on tyytyväinen siihen, että Euroopan komissio esittää viinin yhteisen markkinajärjestelyn uudistamista koskevassa ehdotuksessaan lähtökohtaisesti viinialan oman markkinajärjestelyn säilyttämistä. ETSK olisi kuitenkin toivonut, että komissio olisi ottanut nykyistä paremmin huomioon komitean 14. joulukuuta 2006 antamassaan lausunnossa ”Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille — Kohti kestävää viinialaa Euroopassa” (1) kehittelemät ehdotukset.

1.2

ETSK toteaa toistamiseen, että uudistuksen tärkeimpänä tavoitteena on oltava eurooppalaisten viinien kilpailukyvyn parantaminen ja menetettyjen markkinaosuuksien palauttaminen. Komission tulisikin viinin YMJ:n uudistuksessa ja ulkomaankauppaa koskevissa säännöissä huomioida entistä paremmin Euroopan viinialan asema maailmanmarkkinoiden johtajana.

1.3

Komitea korostaa, että viini ja viininviljely ovat tärkeä ja kiinteä osa eurooppalaista kulttuuria ja elämäntapaa. Viininviljely vaikuttaa sosiaaliseen ja taloudelliseen ympäristöön monilla eurooppalaisilla viininviljelyalueilla. Siksi komitea pitää tärkeänä, että uudistustavoitteissa ja -toimissa otetaan huomioon paitsi taloudelliset seuraukset myös vaikutukset työllisyyteen, yhteiskunnalliseen rakenteeseen, ympäristöön (erityisesti raivausohjelmat), kuluttajansuojaan ja terveyteen. Komission esittämässä ehdotuksessa näitä näkökohtia ei ole huomioitu riittävästi.

1.4

ETSK muistuttaa, että viininviljely tarjoaa Euroopan unionissa toimeentulon 1,5 miljoonalle yritykselle, joista suurin osa on pieniä perheyrityksiä, ja että se tarjoaa ainakin kausiluonteista työtä yli 2,5 miljoonalle työntekijälle. Tämän vuoksi komitea katsoo, että uudistuksessa on annettava etusija toimenpiteille, jotka vaikuttavat myönteisesti viininviljelijöiden tuloihin ja eurooppalaisen viininviljelyn työllistämismahdollisuuksiin.

1.5

ETSK katsoo, että Euroopan komission ehdotus, jonka mukaan viiniä tuottaville jäsenvaltioille myönnetään kansalliset määrärahat, edistää merkittävästi toissijaisuusperiaatteen toteuttamista ja alueellisten erojen huomioon ottamista. Uudistuksen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kuitenkin nykyistä laajempaa tukivälineiden valikoimaa.

1.6

ETSK pitää Euroopan komission ehdottamia kuluttajavalistustoimia riittämättöminä. Komitea on tyytyväinen ehdotuksiin menekinedistämiseksi vientimarkkinoilla mutta pitää välttämättömänä, että toimet laajennetaan koskemaan myös sisämarkkinoita.

2.1

Euroopan komissio ehdottaa, että viinin yhteistä markkinajärjestelyä uudistetaan ennen kaikkea seuraavilta osin:

3.1

ETSK kannattaa pitkälti Euroopan komission esittämiä tavoitteita mutta katsoo, että ehdotettuja toimia on syytä mukauttaa ja parantaa.

3.2

ETSK toteaa toistamiseen, että on parannettava eurooppalaisten viinintuottajien kilpailukykyä sisä- ja vientimarkkinoilla, vahvistettava Euroopan taloutta, tuettava laatupyrkimyksiä sekä noudatettava entistä tarkemmin markkinakehitystä ja kuluttajien toiveita. Komission ehdottamassa asetuksessa näitä vaatimuksia ei oteta asianmukaisesti huomioon.

3.3

ETSK:n mielestä on edelleen tärkeää konkretisoida taloudellisia tavoitteita ja täydentää niitä sosiaalisin ja työllisyyspoliittisin tavoittein. Näihin kuuluvat viinitilojen tulotason kohentaminen, nuorten viininviljelijöiden kehitysmahdollisuuksien parantaminen sekä kestävien työpaikkojen ja asianmukaisen palkan tarjoaminen kokopäivätyöntekijöille ja kausityöntekijöille.

3.4

ETSK suhtautuu yhä kielteisesti — esimerkiksi uusien viininvalmistusmenetelmien hyväksymiseen liittyvän — toimivallan siirtämiseen neuvostolta komissiolle, koska komissio ei ole ajanut riittävän hyvin eurooppalaisten viinintuottajien etuja kahdenvälisiä sopimuksia koskevissa neuvotteluissa.

3.5

ETSK toistaa näkemyksensä, jonka mukaan määrärahoja tulee lisätä nykyisestä, jotta voidaan ottaa huomioon kahden uuden tuottajamaan liittyminen Euroopan unioniin.

3.6

Komitea on edelleen sitä mieltä, että markkinoita on tarkasteltava aiempaa yksityiskohtaisemmin ja laajemmin, jotta viinin markkinajärjestelyn perustaksi voidaan kerätä tarkempia tietoja tuotannosta, kaupasta ja kulutuksesta. Tähän asti käytetyt kokonaistiedot ovat merkittäviä mutta riittämättömiä. Tarvitaan myös ajankohtaisia tietoja tuotantorakenteen, myyntikanavien ja kuluttajatottumusten muutoksista.

3.7

ETSK kannattaa komission näkemystä, jonka mukaan uusi markkinajärjestely tulee saattaa voimaan mahdollisimman pian. Komitean mielestä on kuitenkin tarpeellista määritellä siirtymäkausi, joka antaa tiloille mahdollisuuden sopeutua tarvittaessa asteittain uusiin olosuhteisiin.

3.8

ETSK on tyytyväinen siihen, että komissio on tarkistanut raivausohjelmaa koskevaa ehdotustaan. Komitea katsoo kuitenkin, että tällaiset toimet on järkevä toteuttaa osana alueellisia tai kansallisia rakenneohjelmia, jotta voidaan välttää yksittäisten raivausten kielteiset vaikutukset (esimerkiksi viljelykäytöstä poistetut alueet viinitarhojen keskellä) ja taata toimien järjestelmällinen toteutus.

3.9

ETSK vastustaa edelleen istutussääntelyn täysimääräistä purkamista, koska se vaarantaisi viinin markkinauudistuksen taloudelliset, sosiaaliset, ympäristöpoliittiset ja maisemahoidolliset tavoitteet.

4.1.1

ETSK on tyytyväinen siihen, että ehdotetussa asetuksessa säädetään kansallisten määrärahojen käyttöönotosta ja otetaan tällä tavalla periaatteessa huomioon komitean vaatimus, jonka mukaan viinialalla on otettava nykyistä paremmin huomioon alueelliset erot ja toteutettava entistä johdonmukaisemmin toissijaisuusperiaatetta. Komitea pitää ehdotettuja tukitoimia kuitenkin riittämättöminä.

4.1.2

ETSK yhtyy komission käsitykseen, jonka mukaan johdonmukaiset ja tarkoituksenmukaiset yhteisön puitteet on säilytettävä. Tarkoituksena on, että jäsenvaltiot voivat näiden puitteiden rajoissa itse valita, mitä toimia niiden viininviljelyalueilla toteutetaan. Tuottajajärjestöillä, toimialajärjestöillä, sääntelyelimillä ja muilla vastaavanlaisia tavoitteita ajavilla instituutioilla voi tässä yhteydessä olla suuri merkitys.

4.1.3

ETSK kannattaa nykyistä laajempaa toimenpidevalikoimaa markkinajärjestelyn tavoitteiden saavuttamiseksi. Komitea viittaa aiempiin viinin YMJ:tä käsitteleviin lausuntoihinsa (2), jossa se on jo vaatinut muun muassa ohjelmaa laatutuotteiden edistämiseksi viininviljelyn, kellaroinnin, markkinoinnin ja kuluttajavalistuksen yhteydessä, toimia epäsuotuisten viininviljelyalueiden tukemiseksi sekä mahdollisuutta myöntää pinta-alan mukaisia suoria tukia.

4.1.4

ETSK toistaa näkemyksensä, jonka mukaan toimenpiteiden on oltava johdonmukaisia ja yhdennettyjä, jotta voidaan varmistaa niiden mahdollisimman suuri tehokkuus. Siksi toimenpiteet on sisällytettävä kattaviin suunnitelmiin, jotka koskevat koko tuotantoketjua viinitilalta jalostukseen ja edelleen tuotteen markkinoille saattamiseen. Tämä koskee myös toimia vaihtoehtoisten markkinoiden löytämiseksi kaikille viinirypäleistä valmistettaville tuotteille.

4.1.5

ETSK vaatii toistamiseen painokkaasti erityisen ohjelman käynnistämistä epäsuotuisten viininviljelyalueiden, esimerkiksi erilaisten rinnealueiden tai äärimmäisistä ilmasto-olosuhteista kärsivien alueiden, tukemiseksi.

4.1.6

ETSK on tyytyväinen siihen, että komissio on asettanut viennin edistämistoimet keskeiseen asemaan kansallisista määrärahoista rahoitettavassa toiminnassa. Lisäksi sisämarkkinoilla tarvitaan tiedotustoimia, jotta kuluttajat saavat tietoa viininviljelykulttuurista ja erityisesti kohtuullisen viininkulutuksen hyödyistä ja liikakäytön vaaroista. Komitea toteaa toistamiseen, että Euroopan markkinoiden seurannan käynnistämistä on tuettava.

4.1.7

Komitea ei pidä interventiotoimenpiteiden välitöntä lopettamista hyväksyttävänä vaan suosittaa, että siirtymäkaudella 2008–2010 voitaisiin kansallisin määrärahoin tukea tislausta väkevien viiniperäisten alkoholijuomien valmistamiseksi sekä yksityistä varastointia.

4.1.8

ETSK katsoo, että kansallisten määrärahojen puitteissa on suunniteltava kriisinhallintatoimia, jotka perustuvat tuottajien osavastuuseen. Tähän mennessä esitetyt toimet (satovakuutus ja sijoitusrahastot) eivät ole riittäviä suhdanteista johtuvien kriisien hallitsemiseksi. Siksi olisi selvitettävä, ovatko tähänastiset kriisitislaukset osoittautuneet toimiviksi ja voidaanko kriisitislaukset sisällyttää kansallisin määrärahoin toteutettaviin toimiin.

4.1.9

Nykyinen rypäleiden, rypälemassan ja viinisakan liikapuristuskielto on osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi tavaksi varmistaa viinituotteiden laatu ja välttää mahdolliset väärinkäytökset. Siksi kielto olisi säilytettävä. Jäsenvaltioille tulisi antaa valtuudet lisätä tislattavan tuotannon osuutta tiettyinä vuosina.

4.1.10

ETSK panee merkille komission ehdotuksen kansallisiin määrärahoihin varatun budjetin jaosta. Uusille jäsenvaltioille, joihin järjestelyä ei ole aikaisemmin sovellettu, tulisi kuitenkin määritellä oma, viininviljelyalaan perustuva määrärahojen jakojärjestelmänsä.

4.2.1

Komitea on korostanut lukuisissa lausunnoissa toisen pilarin merkitystä maaseudun ja siis myös eurooppalaisten viininviljelyalueiden tulevan kehityksen kannalta. Komitea ottaa tämän periaatteellisen tavoitteen huomioon mutta katsoo silti, että viinin markkinauudistuksen puitteissa esille nostetut toimenpiteet tulisi viinialan erityisongelmien ratkaisemiseksi rahoittaa kokonaisuudessaan viinibudjetista. Siksi budjettia ei saa pienentää leikkauksin eikä määrärahasiirroin.

4.3.1

Komitea pitää ehdottoman tarpeellisena luoda viini-tuotteelle kansainvälisesti hyväksytty määritelmä. Näin ollen on tarpeen määritellä myös hyväksytyt valmistusmenetelmät. Lisäksi olisi tehtävä selväksi, että niin sanotut hedelmäviinit eivät kuulu viinin markkinajärjestelyn soveltamisalaan.

4.3.2

Komitea toivoo, että viininvalmistusmenetelmien mukauttaminen OIV:n sääntöihin sisällytettäisiin aiempaa johdonmukaisemmin kahdenvälisten ja kansainvälisten kauppasopimusten strategisiin tavoitteisiin. Kaikkien maailmalla sallittujen menetelmien hyväksyminen tuontiviinien osalta on ristiriidassa sen kanssa, että eurooppalaisten viinien osalta OIV:n sääntöjä pyritään noudattamaan yhä tiukemmin. Tällainen menettely vääristäisikin kilpailua entisestään. Lisäksi ETSK vastustaa ehdotusta sallia vientiin tarkoitettujen viinien valmistuksessa menetelmät, jotka ovat kiellettyjä sisämarkkinoilla myytävien viinien valmistuksessa.

4.3.3

ETSK katsoo, että asetukseen tulisi liittää luettelo sallituista viininvalmistusmenetelmistä ja että luettelon päivittämisen ja uusien menetelmien sallimisen tulisi jatkossakin kuulua neuvoston toimivaltaan.

4.3.4

Komitea suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio on luopunut suunnitelmista sallia Euroopassa viinin valmistaminen tuoduista rypäleen puristemehuista tai puristemehutiivisteistä ja kolmansien maiden tuotteiden sekoittaminen eurooppalaisiin viineihin.

4.3.5

ETSK kehottaa komissiota ottamaan tuotantosääntöjä koskevissa ehdotuksissa huomioon Euroopan unionin viininviljelyalueiden erilaiset toimipaikka-, ilmasto- ja sääolot. Aihe on hyvin arkaluonteinen, ja on varottava, ettei sen käsittely johda Euroopan viinialan jakautumiseen tai peräti uudistusehdotusten pysäyttämiseen. ETSK on kuitenkin samaa mieltä siitä, että kaikkien viinivalmistusmenetelmien valvontaa on parannettava viinien laadun edistämiseksi ja varmistamiseksi.

4.3.6

Näin ollen ETSK ottaa komission ehdotusten arvioinnissa huomioon aiemman lausuntonsa, komission esittämät analyysit, ehdotuksen viininvalmistusmenetelmien vapauttamisesta sekä viininvalmistusmenetelmien tunnustamisen kahdenvälisissä sopimuksissa. Lisäksi komitea tarkastelee ehdotuksia uudistustavoitteiden ja erityisesti kilpailukyvyn parantamisen ja tuotantokustannusten vähentämisen valossa. Tarkasteltuaan komission ehdotuksen etuja ja haittoja komitea kannattaa sakkaroosin käyttöön sekä tiivistetyn puristemehun tukemiseen sovellettavien säännösten periaatteellista säilyttämistä ennallaan.

4.4.1

ETSK on tyytyväinen siihen, että komissio on täsmentänyt viinien alkuperämerkintöjä kokevia ehdotuksiaan. Komitea yhtyy komission näkemykseen, jonka mukaan laatuviinien käsite perustuu yhteisössä muun muassa viinin maantieteelliseen alkuperään liittyviin erityisominaisuuksiin. Alkuperänimitysten ja maantieteellisten merkintöjen suojalla on ensisijaisen tärkeä merkitys, ja siksi niiden käyttö tulisi rajoittaa vain määrätyillä maantieteellisillä alueilla valmistettaviin viineihin.

4.4.2

ETSK on niin ikään tyytyväinen siihen, että komissio on selventänyt ja tarkentanut ehdotuksiaan siten, että toimiviksi osoittautuneita laatupoliittisia järjestelmiä, jotka eivät perustu yksinomaan tai lainkaan alkuperämerkintöjen periaatteeseen, voidaan soveltaa jatkossakin. Erityisesti laatuviinien tarkastukset ovat monissa maissa osoittautuneet hyviksi sekä tuottajien että ennen kaikkea kuluttajien kannalta.

4.4.3

Komission ehdotus jättää kuitenkin avoimeksi useita kysymyksiä siitä, miten asetus käy yksiin 29. huhtikuuta 2002 annetun komission asetuksen (EY) N:o 753/2002 kanssa (komission asetus neuvoston asetuksen (EY) N:o 1493/1999 soveltamista koskevista eräistä yksityiskohtaisista säännöistä tiettyjen viinituotteiden kuvauksen, nimityksen, tarjontamuodon ja suojauksen osalta (3)). ETSK kehottaakin esittämään vastaavuustaulukon, josta käy ilmi, miten säännökset vaikuttavat viinin maantieteellisiin ja perinteisiin nimityksiin.

4.5.1

ETSK pitää merkintöjä koskevia ehdotuksia erittäin monitahoisina ja odottaa Euroopan komissiolta ehdotettujen muutosten aiheuttamien vaikutusten tarkkaa simulaatiota.

4.5.2

ETSK muistuttaa, että nimityssäännöksiä muutettiin vasta äskettäin vuosikausia kestäneiden keskusteluiden jälkeen. Komitea kehottaa komissiota esittämään mahdolliset uudet näkökohdat, joita ei ole otettu juuri päättyneissä keskusteluissa huomioon.

4.5.3

ETSK pitää päällysmerkintäsääntöjen yksinkertaistamista tervetulleena silloin, kun se parantaa kuluttajien tiedonsaantia. Tällaiset muutokset eivät kuitenkaan saa kasvattaa kilpailun vääristymisen tai kuluttajien harhauttamisen vaaraa eivätkä siten lisätä oikeusprosesseja. Näin ollen on arveluttavaa, että komissio ehdottaa rypälelajikkeen ja satovuoden vapaaehtoista merkitsemistä alkuperänimitystä tai maantieteellistä merkintää vailla oleviin viineihin. Ehdotus on hyväksyttävissä vain siinä tapauksessa, että viinien jäljitettävyys varmistetaan valvonta- ja sertifiointijärjestelmän avulla kuluttajansuojan takaamiseksi sekä harhaanjohtamisen ja vilpillisen kilpailun välttämiseksi.

4.5.4

Komitea muistuttaa, että Euroopan unionin laajentuessa myös kielten määrä kasvaa, mikä voi aiheuttaa kauppaesteitä, kuten nyt on tapahtunut sulfiittien merkitsemisen suhteen. Tämän vuoksi on huolehdittava siitä, että pakolliset tiedot, esimerkiksi ainesosat, voidaan päällysmerkinnöissä ilmoittaa yleisesti ymmärrettävissä olevin symbolein.

4.6.1

ETSK suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio on tarkistanut raivaussäännöksiä koskevia ehdotuksiaan ja leikannut raivaustarkoituksiin varattuja määrärahoja. Komitea tunnustaa raivauksen markkinajärjestelyn välineeksi, jota tulisi tarjota alueellisten tai kansallisten rakenneohjelmien osana yhteisön kokonaispuitteissa ja jonka soveltaminen tulisi rajoittaa 3–5 vuoteen. Raivauksen tulisi olla vapaaehtoinen toimenpide, jolla poistetaan viiniköynnöksiä viininviljelyyn sopimattomilta aloilta ja vaimennetaan elinkelvottomien yritysten lakkauttamisen sosiaalisia seurauksia.

4.6.2

ETSK on tyytyväinen siihen, että komissio on muuttanut istutussääntelyn purkamisen alkuperäistä aikataulua. ETSK vastustaa kuitenkin edelleen täysimääräistä sääntelystä vapauttamista (vapauttamisajankohdan lykkäämisestä riippumatta), koska se vaarantaisi viinin markkinauudistuksen taloudelliset, sosiaaliset, ympäristöpoliittiset ja maisemahoidolliset tavoitteet. Viininviljelyn siirtämistä kulttuurisesti arvokkailta viinialueilta kustannustehokkaammin viljeltäville aloille ei voida tukea viininviljelyalueiden työllisyyteen, talouteen ja infrastruktuuriin sekä yhteiskunnalliseen rakenteeseen, ympäristöön ja luonnonsuojeluun liittyvän yleisen vastuun vuoksi.

4.6.3

Jos eurooppalaisten viljelysäännösten ja niihin liittyvän uusien viljelmien istutuskiellon soveltamista ei aiota jatkaa, on luotava kehykset, joiden perusteella viinialueet voivat jatkaa tai mukauttaa istutusoikeuksiaan ja viljelysäännöksiään viinin eurooppalaisen markkinajärjestelyn tavoitteiden mukaisesti.

4.7.1

ETSK:n mielestä komission ehdotukset eivät ole riittäviä, jotta kolmansien maiden ja erityisesti uuden maailman viineille menetetyt markkinaosuudet saataisiin vallattua sisämarkkinoilla takaisin.

4.7.2

ETSK kehottaa komissiota esittämään, että kansallisin määrärahoin edistetään kuluttajavalistus- ja menekinedistämistoimia paitsi vientimarkkinoilla myös sisämarkkinoilla. Tässä yhteydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota tiedotukseen, joka koskee kohtuullisen viininkulutuksen etuja osana terveellisiä ravintotottumuksia ja nykyaikaista elämäntapaa.

4.7.3

ETSK korostaa, että tiedostus- ja menekinedistämistoimien tulisi koskea kaikkia viinirypäleistä valmistettavia tuotteita.

4.7.4

ETSK suosittaa, että viinituotteita ja viininviljelyalueiden matkailua, gastronomiaa ja muita tuotteita koskevat tiedotustoimet liitetään toisiinsa.

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/47

1.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea antoi 13. syyskuuta 2006 oma-aloitteisen lausunnon aiheesta ”Maatalouden tulevaisuudennäkymät erityisistä luonnonhaitoista kärsivillä alueilla (vuoristoalueet, saaret ja syrjäisimmät alueet)” (1).

1.1.1

Tuossa lausunnossaan ETSK käsittelee kokonaisen luvun verran (4 luku) vuoristoalueiden ongelmia ja korostaa muun muassa tarvetta

1.2

Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso kertoi 7. joulukuuta 2006 alueiden komitean täysistunnon päätteeksi käydyssä poliittisessa keskustelussa kannattavansa vihreän kirjan laatimista vuoristoalueita suosivan politiikan tulevaisuudesta.

1.3

Sen vuoksi ETSK on katsonut tarpeelliseksi laatia lisälausunnon, jossa se voi ottaa kantaa tällaisen vihreän kirjan laadintaperiaatteeseen.

1.4

Vuoristoalueet tarjoavat Euroopan koko väestölle lukuisia julkisia ja taloudellisia hyödykkeitä ja palveluja. Tällaisia ovat muun muassa

1.5

Näiden hyödykkeiden ja palvelujen tuotanto vaarantuu, elleivät vuoristoalueiden asukkaat hoida asuinalueitaan kunnolla.

1.6

Vastattavana on uusia ja merkittäviä nykyhetken ja tulevaisuuden haasteita, kuten talouden kilpailun kiristyminen, väestörakenteen muutos ja ilmastonmuutos. Nämä haasteet koskevat kaikkia alueita, mutta niiden vaikutukset ovat vielä paljon voimakkaampia vuoristossa. Näin ollen niihin on vastattava juuri tilanteeseen sopivalla tavalla.

1.7

Valtaosa vuoristoalueilla toteutettavista toimintalinjoista on kuitenkin alakohtaisia, ja niistä päätetään usein muualla kuin vuoristoalueilla ottamatta asianmukaisesti huomioon tällaisten alueiden erityispiirteitä. Vuoristoalueisiin kohdistuvat yhteiskunnalliset toimet usein yleistyvät ja leviävät muille alueille, jolloin vuoristoalueiden erityispiirteiden huomioon ottaminen heikkenee. Samalla EU:n ja jäsenvaltioiden yhteiskunnallisissa toimintalinjoissa korostetaan yhä enemmän ja pyritään edistämään ja parantamaan alueiden kilpailuetuja.

1.8

Merkityksestään huolimatta Euroopan vuoristoalueita on yhteisön politiikassa tietyssä määrin laiminlyöty, eikä niiden huomattavaa potentiaalia Euroopan talouskasvun ja monimuotoisuuden edistämiseksi ole tunnustettu mm. niiden lähestymistapojen vuoksi.

1.9

ETSK kannattaakin poliittisen lähestymistavan huomattavaa yhtenäistämistä ja yhdentämistä. Vuoristoalueet tarvitsevat kestävän kehityksensä edistämiseksi monialaista alueellista lähestymistapaa.

1.10

Vuoristoaluepolitiikan tulevaisuutta koskevan EU:n vihreän kirjan avulla voitaisiin järkeistää ja yhtenäistää unionitasolla toteutettavaa politiikkaa ja aloitteita ja tehostaa niitä erityisesti vuoristoalueita ajatellen. Tämä pätee erityisesti tässä lausunnossa mainittuun vuoristoalueiden maatalouteen. Suurimmalla osalla Euroopan vuoristoalueita maatalous on muun sosioekonomisen toiminnan, kuten jalostuksen ja matkailupalvelujen, kehityspohja ja alueiden kiinnostavuuden perusta. Yhteisellä maatalouspolitiikalla on siis keskeinen rooli, ja se on sisällytettävä vuoristoalueilla toteutettavia yhteisön toimintalinjoja koskevaan katsaukseen, jollainen vihreän kirjan perusteella halutaan laatia.

1.11

ETSK kehottaa siis kirjaamaan vuoristoaluepolitiikan tulevaisuutta koskevan vihreän kirjan mahdollisimman ripeästi Euroopan komission työohjelmaan. Vihreässä kirjassa voitaisiin määritellä tarkemmin aihepiirit, jotka ovat strategisen tärkeitä Euroopan unionin jäsenvaltioiden vuoristoalueille, ja selventää eri hallintotasojen ja taloudenalojen tehtäviä sekä niiden välistä koordinointia. Lisäksi vihreässä kirjassa voitaisiin vahvistaa, mihin tilastotietoihin vuoristoalueilla toteutettavat politiikat pohjautuvat, tarkastella Euroopan unionin määrittämien strategisten tavoitteiden johdosta vuoristoalueilla toteutettavia liitännäis- ja tukitoimenpiteitä ja tuoda esille, millä tavoin EU:n ja jäsenvaltioiden julkisia toimia voitaisiin kehittää.

1.12

Vihreä kirja vuoristoaluepolitiikan tulevaisuudesta helpottaisi vuoristoalueiden kilpailuetujen hyödyntämistä ja nivoutuisi näin ollen myös uudistettuun Lissabonin strategiaan ja Göteborgin strategiaan. Se edistäisi myös kasvu- ja työllisyystavoitteen saavuttamista ja auttaisi Euroopan unionia kehittymään tulevina vuosina maailman kilpailukykyisimmäksi osaamistaloudeksi. Vuoristoalueilla on paljon annettavaa koko Euroopalle, ja niiden innovointi- ja kasvupotentiaali olisi hyödynnettävä mahdollisimman tarkoin.

1.13

Aluepolitiikasta vastaava komission jäsen Danuta Hübner puhui 11.–12. heinäkuuta 2007 pidetyssä ETSK:n täysistunnossa ”EU:n aluepoliittisesta toimintasuunnitelmasta” ja kertoi, että vuonna 2008 on määrä julkaista alueellista yhteenkuuluvuutta käsittelevä kertomus, jossa tarkastellaan tulevaisuuden suurten haasteiden vaikutusta alueisiin ja keinoja vastata haasteisiin. ETSK kehottaa ottamaan vuoristoalueiden, saarten ja syrjäisimpien alueiden alueelliset erityispiirteet asianmukaisesti huomioon määriteltäessä Euroopan unionin koheesiopolitiikkaa ja toteutettaessa aluepoliittista toimintasuunnitelmaa.

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/49

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/50

—

”Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös neuvoston direktiivien 76/768/ETY, 88/378/ETY, 1999/13/EY ja direktiivien 2000/53/EY, 2002/96/EY ja 2004/42/EY muuttamisesta niiden mukauttamiseksi aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivin 67/548/ETY ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta annettuun asetukseen (EY) …” ja

—

”Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus asetuksen (EY) N:o 648/2004 muuttamisesta sen mukauttamiseksi aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivin 67/548/ETY ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta annettuun asetukseen (EY) N:o …”

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/51

A

Euroopan talous on integroitunut vahvasti maailmantalouteen. Yhdentymisen taso riippuu taloudenalasta: se on erityisen voimakasta niillä teollisuuden aloilla, joilla suhtautuminen globalisaatioon on kaikkein avoiminta. Näin ollen myös Euroopan unionin (EU) talous- ja veropolitiikat on määriteltävä suhteessa maailmantalouden kehitykseen. Vaikka tässä lausunnossa käsitellään alueellisen verolainsäädännön vaikutusta teollisuuden muutoksiin EU:ssa, lausuntoa ei kuitenkaan tule tarkastella irrallaan yleismaailmallisesta tilanteesta.

B

EU:n ja kaikkien sen jäsenvaltioiden on hallinnoitava talous-, raha-, sosiaali- ja ympäristöpolitiikkoja, joiden vaatimukset eivät rajoitu markkinoiden dynamiikkaan. Näin ollen on syytä huolehtia siitä, että alueellinen verolainsäädäntö vaikuttaa myönteisesti teollisuuden muutoksiin Euroopan tasolla. Muutokset vastaavat tietenkin markkinoiden dynamiikkaan, mutta niitä kannattaa tukea yllämainittujen politiikkojen avulla myös laajemmassa kontekstissa. Lissabonin strategia perustuu luonnostaan eri alojen (kilpailukyky, sosiaalinen ulottuvuus, ympäristönsuojelu) väliseen tasapainoon, josta on syytä huolehtia myös suhteessa jäsenvaltioiden väliseen verokilpailuun (1).

C

Komitea toteaa, että verokilpailu on todellisuutta sisämarkkinoilla, ja se voi johtaa kilpailun vääristymiseen. Kilpailu edellyttää avoimuutta koskevia sääntöjä sekä mahdollisten väärinkäytösten ja haitallisten käytäntöjen tunnistamista (2). Lisäksi se edellyttää sellaisten indikaattorien olemassa oloa, jotka tarjoavat hyvän vertailukohdan verokilpailun tilan arvioimiseksi. ETSK katsoo kuitenkin, että verotus ei ole keskeinen tekijä pk-yritysten investointipäätösten kannalta. Liikkuvammissa monikansallisissa yrityksissä sillä sen sijaan on paljon enemmän painoarvoa.

D

Verokilpailu ei koske ainoastaan yritysten verotusta. Rahoitusvarojen liikkuvuuden lisääntyessä kilpailu koskee myös henkilöiden pääomatuloa sekä omaisuusverotusta.

E

Komitea katsoo, että eri viranomaisten verojärjestelyjen yhdenmukaistamisen myötä voidaan tehostaa sisämarkkinoiden toimintaa vähentämällä markkinahäiriöitä ja verotussääntöjen noudattamiskustannuksia erityisesti rajaseuduilla. ETSK toistaa suositukset, jotka se esitti Fiscalis 2013 -ohjelmasta äskettäin antamassaan lausunnossa (3).

F

Kansallisen tason välitöntä verotusta koskevan koordinoinnin puute jäsenvaltioiden välillä johtaa komitean näkemyksen mukaan verottamatta jättämiseen (4), väärinkäytöksiin tai yhtenäismarkkinoiden toiminnan vääristymiseen. Lisäksi tilanne aiheuttaa EU:n kokonaisverotulojen epävakautta — tai jopa pienentymistä.

G

Rajoittamaton verokilpailu yhteisön sisällä saattaa toisaalta lisätä vähiten liikkuvien verovelvollisten — esimerkiksi pienten yritysten ja paikkaan sidottujen palveluiden — verorasitusta ja toisaalta muuttaa verotuksen jakautumista veronmaksajien ja kuluttajien välillä julkisten menojen ja sosiaalietuuksien kattamiseksi. Viimeksi mainittu seikka vahingoittaisi sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

H

Pk- ja palveluyrityksillä on heikoimmat edellytykset hyötyä verokilpailusta. Komitea suosittelee, että käynnistettäisiin tukitoimia, esimerkiksi koulutusohjelmia näiden yritysten toimihenkilöille (kuten julkishallinnon virkamiehillekin) ja perustettaisiin erityisesti EU:n raja- ja syrjäseuduille asianmukaisia tietokantoja, joiden kautta kyseisiä yrityksiä autettaisiin niiden kansainvälistymiseen tähtäävissä toimissa.

I

Komitea katsoo veropetosten torjunnan olevan tärkeää ja viittaa hiljattain aiheesta antamansa lausunnon (5) päätelmiin.

J

Verorasituksen siirtäminen vähiten liikkuviin tuotantotekijöihin saattaa vähentää kyseisten yritysten ja niiden tarjoamien työpaikkojen kilpailukykyä niiden ulkomaisiin kilpailijoihin verrattuna. Kansallisen bruttokansantuotteen kasvu kärsii verorasituksen siirrosta, mikä saattaa uusien määrärahojen puuttuessa vähentää mahdollisuuksia julkisiin investointeihin.

K

Verokilpailun myötä jokaisen valtion on parannettava julkisten menojensa hallintaa. Komitea toivoo, että tätä ei tehtäisi julkisten palveluiden tarjonnan tai laadun kustannuksella, sillä ne ovat äärimmäisen tärkeitä vaurautta, työpaikkoja — ja lopulta myös — veropohjaa luovan tuotannollisen toiminnan ylläpidon ja houkuttelevuuden kannalta. Verokilpailu ei saa haitata yhteisen sosiaaliturvan rahoitusta ja kattamista.

L

Komitea tukee jäsenvaltioiden pyrkimyksiä poistaa haitallinen verokilpailu sekä niiden sitoumusta poistaa viimeistään vuonna 2010 joukko sellaisia haitallisia verojärjestelmiä, joita kuvataan vuonna 1997 hyväksytyissä käytännesäännöissä (6). Toisaalta komitea kehottaa komissiota jatkamaan samaan aikaan aloitettua samansuuntaista toimintaansa.

M

Komitea tukee myös komission politiikkaa, jonka tarkoituksena on saada julkiset tuet, myös yrityksille valikoiden myönnettävät veroedut, hyödyttämään teollisuuden muutosten ja aluekehityksen kestäviä tavoitteita kuitenkin siten, että ne ovat koko ajan EU:n sisäisen kilpailupolitiikan mukaisia.

N

Komitea toivoo, että otettaisiin käyttöön yhteinen yhtenäistetty yhtiöveropohja (7), joka perustuu jäsenvaltioiden väliseen verotuskäytäntöjen yksinkertaistamiseen, tasa-arvoisuuteen ja avoimuuteen. Tämän myötä sisämarkkinoista saataisiin mahdollisimman suuri hyöty säilyttäen samalla jäsenvaltioiden riippumattomuus talousarvio- ja verotusasioissa ja suojaten niitä mahdollisilta ristiriidoilta perussopimuksen määräysten kanssa. Koska yhteinen yhtenäistetty yhtiöveropohja perustuisi todennäköisesti vahvistettuun yhteistyöhön, komitea toivoo, että mahdollisimman moni jäsenvaltio ottaisi sen käyttöön.

O

Komitea toivoo saavansa lisätietoja yhteistä yhtenäistettyä yhtiöveropohjaa koskevan hankkeen sisällöstä, säännöistä ja kehityksestä ennen kuin se antaa lausuntonsa tästä monimutkaisesta ja strategisesti tärkeästä asiakokonaisuudesta. Toistaiseksi komitea tyytyy vain viittaamaan vuonna 2006 antamaansa, komission jäsenen László Kovácsin pyynnöstä laadittuun valmistelevaan lausuntoon (8).

P

Komitea kuitenkin pohtii ja kyseenalaistaa joitakin yhteiseen yhtenäistettyyn yhtiöveropohjaan liittyviä seikkoja. Se pitää toivottavana, että tämä vapaaehtoinen hanke käynnistettäisiin mahdollisimman monessa jäsenvaltiossa (tarvittaessa siirtymäsäännösten kautta) ja että jäsenvaltiot siirtymäajan päättyessä soveltaisivat kaikkiin veronmaksajiin yhtä ainoaa veropohjajärjestelmää. Lisäksi olisi tutkittava, annetaanko ulkomarkkinoilla toimiviin yrityksiin sovellettava yhteinen veropohja kansainvälisen tahon hallintaan. Lopuksi on syytä tarkastella kyseisen veropohjan vaikutusta verokantoihin, joiden väliset erot uhkaavat lisääntyä. Voitaisiin määritellä vähimmäisverokanta, joka olisi juuri uusien jäsenvaltioiden keskimääräisen verokannan alapuolella.

Q

Komitea suosittelee, että komissio tiivistäisi verokäytäntöjen seurantaa tietyissä veroparatiiseissa, jotka pyrkivät saamaan itselleen tuloja, jotka olisivat jäsenvaltioiden verotusjärjestelmissä veronalaisia.

1.1

Verotus (verorasituksen taso ja kerättyjen verojen määrä) mainitaan usein kriteerinä, jonka perusteella voidaan arvioida alueen vetovoimaa teollisen, rahoitus- ja kaupallisen toiminnan kotipaikkana. Siitä ei kuitenkaan olla yksimielisiä, miten paljon verotuskriteeri painaa suhteessa muihin kriteereihin, kuten kaupallisen potentiaalin läheisyyteen, tuotantokustannuksiin, koulutetun henkilöstön saatavuuteen, julkisiin infrastruktuureihin ja laitteisiin, julkisiin tukiin jne.

1.2

Verojärjestelmät ovat monimutkaisia, eikä niiden vertailu ole helppoa. On kuitenkin erittäin tärkeää voida arvioida, saavutetaanko eri viranomaisten verokannustimilla niille asetetut tavoitteet. Lisäksi on tärkeää arvioida, mitä vaikutuksia tiettyyn alueeseen on sillä, että päätetään tukea myönteisiä teollisuuden muutoksia, sekä suhteuttaa vaikutukset arvioituihin kustannuksiin.

1.3

Lausunnon tarkoituksena on tuoda esiin suuntauksia, joiden perusteella voidaan ennakoida ja hallita teollisuuden muutoksia, lisätä eurooppalaista kilpailukykyä ja edistää Lissabonin tavoitteita sekä todellisia sisämarkkinoita, joiden tunnusmerkkinä on terve ja vääristymätön tai ainakin ”hyväksyttävä” (sisämarkkinasääntöjen mukainen) kilpailu.

2.1

Taloudellisten tekijöiden liikkuvuus kiihtyy EU:ssa seuraavista syistä:

2.2

Kukin jäsenvaltio käyttää kaikkia verojärjestelmänsä erityisiä tai rakenteellisia elementtejä houkutellakseen alueelleen investointeja ja toimintaa laajentaen siten työpaikkapotentiaaliaan ja veropohjaansa.

Veronmaksajat (yritykset ja henkilöt) puolestaan pyrkivät optimoimaan taloudellisen tilanteensa kotimaansa ulkopuolella. Verotulot, joihin kansallisten verojärjestelmien erot heijastuvat, kuuluvat väistämättä strategisiin muuttujiin.