12.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 327/1

(1)

Asetuksen (EY) N:o 104/2000 18 artiklan 1 kohdassa ja 26 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kullekin kalastusvuodelle on vahvistettava ohjehinta ja yhteisön tuottajahinta interventiohintatason määrittelemiseksi tiettyjen kalastustuotteiden markkinoilla.

(2)

Asetuksen (EY) N:o 104/2000 18 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että jokaiselle kyseisen asetuksen liitteissä I ja II luetelluista tuotteista ja tuoteryhmistä vahvistetaan ohjehinta.

(3)

Kyseisten tuotteiden hinnoista ja asetuksen (EY) N:o 104/2000 18 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista perusteista tällä hetkellä saatavilla olevien tietojen perusteella ohjehintoja olisi joko nostettava, ne olisi pidettävä ennallaan tai niitä olisi laskettava kalalajikohtaisesti kalastusvuodeksi 2010.

(4)

Asetuksen (EY) N:o 104/2000 26 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että kyseisen asetuksen liitteessä III mainituille tuotteille vahvistetaan yhteisön tuottajahinta. On tarkoituksenmukaista vahvistaa yhteisön tuottajahinta yhdelle näistä tuotteista ja laskea muiden tuotteiden hinnat Thunnus- ja Euthynnus-sukujen kaloihin sovellettavista mukautuskertoimista 30 päivänä toukokuuta 2006 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 802/2006 (2) vahvistettujen mukautuskertoimien avulla.

(5)

Asetuksen (EY) N:o 104/2000 18 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä ja toisessa luetelmakohdassa sekä 26 artiklan 1 kohdassa säädettyjen perusteiden mukaisesti yhteisön tuottajahintaa olisi mukautettava kalastusvuodeksi 2010.

(6)

Ottaen huomioon asian kiireellisyyden, poikkeuksen myöntäminen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen liitteenä olevan kansallisten kansanedustuslaitosten asemaa Euroopan unionissa koskevan pöytäkirjan 1 osan 3 kohdassa mainittuun kuuden viikon määräaikaan on tärkeää,

12.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 327/6

(1)

Komission yksiköt pyysivät käytössään olevien tietojen perusteella 28. syyskuuta 2000 ja 17. lokakuuta 2000 päivätyillä kirjeillä Italian viranomaisilta tarkennuksia, jotka koskivat maataloudessa käytettävän dieselöljyn osittaista vapautusta valmisteveroista henkilökohtaista tuloveroa ja valmisteveroja koskevista kiireellisistä toimenpiteistä 30 päivänä syyskuuta 2000 annetun Italian asetuksen (decreto-legge) N:o 268 mukaisesti.

(2)

Italian viranomaiset toimittivat komissiolle pyydetyt tarkennukset 31. lokakuuta 2000 ja 3. marraskuuta 2000 päivätyissä kirjeissä.

(3)

Komission yksiköt tutkivat kyseiset tarkennukset ja pyysivät 20. marraskuuta 2000 päivätyllä kirjeellä Italian viranomaisilta lisää tietoja valmisteveroista myönnettävästä vapautuksesta.

(4)

Koska komission yksiköt eivät saaneet vastausta edellä mainitussa kirjeessä vahvistetun neljän viikon määräajan kuluessa, ne lähettivät 26. huhtikuuta 2001 päivätyllä kirjeellä Italian viranomaisille muistutuksen, jossa ne täsmensivät, että mikäli viimeksi mainitut eivät reagoi pyyntöön, yksiköt pidättävät itselleen oikeuden ehdottaa komissiolle tietojen antamista koskevan välipäätöksen tekemistä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan (josta on tullut 88 artikla) soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22 päivänä maaliskuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (1) 10 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

(5)

Italian pysyvä edustusto Euroopan unionissa ilmoitti komissiolle 10. toukokuuta 2001 päivätyllä kirjeellä edellä mainitut lisätiedot, joita Italian viranomaisilta oli pyydetty 26. huhtikuuta 2001 päivätyllä kirjeellä.

(6)

Edellä mainittujen tietojen perusteella komission yksiköt ilmoittivat 2. elokuuta 2001 päivätyllä kirjeellä aloittavansa ilmoittamatonta valtion tukea koskevan menettelyn numerolla NN 70/01 ja pyysivät Italian viranomaisilta uusia tietoja.

(7)

Koska komission yksiköt eivät saaneet vastausta vahvistetussa määräajassa, ne lähettivät 1. heinäkuuta 2003 päivätyllä kirjeellä Italian viranomaisille uuden kehotuksen, jossa ne kiinnittivät viimeksi mainittujen huomiota jälleen kerran siihen, että yksiköt pidättävät itselleen oikeuden ehdottaa komissiolle tietojen antamista koskevan välipäätöksen tekemistä asetuksen (EY) N:o 659/1999 10 artiklan 3 kohdan mukaisesti, jollei vastaukselle vahvistettua neljän viikon määräaikaa noudateta. Vastauksen määräaika päättyi elokuun 2003 alussa.

(8)

Komissio ei saanut vastausta edellä mainitun määräajan loppuun mennessä, joten se kehotti 10 päivänä lokakuuta 2003 tekemässään päätöksessä (2) Italiaa toimittamaan sille kaikki 2. elokuuta 2001 päivätyllä kirjeellä pyydetyt tiedot ja muistutti, että mikäli Italian viranomaiset eivät vastaa kehotukseen, komissio pidättää itselleen oikeuden aloittaa perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettely.

(9)

Komissio ei saanut vastausta tietojen toimittamista koskevaan välipäätökseen, joten se ilmoitti Italian viranomaisille 19. helmikuuta 2004 päivätyllä kirjeellä päätöksestään aloittaa perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettely, joka koskee 30 päivänä syyskuuta 2000 annetun asetuksen N:o 268 5 pykälän 5 momentin säännöksiä (menettely C 6/04).

(10)

Komission päätös menettelyn aloittamisesta julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä  (3). Komissio kehotti asianomaisia esittämään huomautuksensa tästä tuesta.

(11)

Komissio vastaanotti asianomaisilta huomautuksia tuesta ja toimitti ne Italialle lausuntoa varten 27. huhtikuuta 2004 päivätyllä kirjeellä.

(12)

Italia ei vastannut huomautuksiin mutta pyysi perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaisen menettelyn aloittamisen yhteydessä vastaamiselle asetettuun määräaikaan pidennystä, joka myönnettiin, ja lähetti vastauksensa menettelyn aloittamiseen 21. kesäkuuta 2004 päivätyllä ja 25. kesäkuuta 2004 saapuneeksi kirjatulla kirjeellä.

(13)

Lähetettyään 19. helmikuuta 2004 päivätyn kirjeen, jossa ilmoitettiin perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaisen menettelyn aloittamisesta 30 päivänä syyskuuta 2000 annetun asetuksen N:o 268 5 pykälän 5 momentin säännösten vuoksi, komissio sai tietoonsa seikkoja, joiden mukaan kasvihuoneviljelijät oli tosiasiassa vapautettu kaikista kasvihuoneiden lämmittämiseen käytettävästä dieselöljystä kannettavista valmisteveroista. Komissio pyysi siksi 10. kesäkuuta 2004 päivätyllä faksilla Italian viranomaisilta tietoja kyseisestä täydentävästä vapautuksesta.

(14)

Italian pysyvä edustusto Euroopan unionissa toimitti komissiolle 28. heinäkuuta 2004 päivätyllä ja 3. elokuuta 2004 saapuneeksi kirjatulla kirjeellä Italian viranomaisten vastauksen 10. heinäkuuta 2004 päivättyyn kirjeeseen. Vastauksesta käy ilmi, että edellä mainitusta täydentävästä vapautuksesta on säädetty useissa eri säädöksissä: 23 päivänä syyskuuta 2000 annetun lain N:o 388 24 pykälän 3 momentissa, 21 päivänä joulukuuta 2001 annetun lain N:o 448 13 pykälän 3 momentissa, 27 päivänä joulukuuta 2002 annetun lain N:o 289 19 pykälän 4 momentissa ja 24 päivänä joulukuuta 2003 annetun lain N:o 350 2 pykälän 4 momentissa.

(15)

Näiden tietojen perusteella komission yksiköt päättivät kirjata asian ilmoittamattomien tukien luetteloon uudella numerolla NN 71/04 voidakseen tutkia edellä mainitun täydentävän vapautuksen soveltuvuutta yhteismarkkinoille, mistä ne ilmoittivat Italian viranomaisille 4. marraskuuta 2004 päivätyllä kirjeellä.

(16)

Komissio antoi 24. tammikuuta 2005 päivätyllä kirjeellä Italian viranomaisille tiedoksi päätöksen aloittaa EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaisen menettelyn edellä mainitun täydentävän vapautuksen vuoksi, josta on säädetty 23 päivänä joulukuuta 2000 annetun lain N:o 388 24 pykälän 3 momentissa, 21 päivänä joulukuuta 2001 annetun lain N:o 448 13 pykälän 3 momentissa, 27 päivänä joulukuuta 2002 annetun lain N:o 289 19 pykälän 4 momentissa ja 24 päivänä joulukuuta 2003 annetun lain N:o 350 2 pykälän 4 momentissa (menettely C 5/05).

(17)

Komission päätös menettelyn aloittamisesta julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä  (4). Komissio on kehottanut asianomaisia esittämään huomautuksensa tästä tuesta.

(18)

Komissio ei vastaanottanut asianomaisilta huomautuksia.

(19)

Italian pysyvä edustusto Euroopan unionissa toimitti 21. helmikuuta 2005 päivätyllä ja 22. helmikuuta 2005 saapuneeksi kirjatulla kirjeellä Italian viranomaisten vastauksen perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaisen menettelyn aloittamiseen edellä mainitun täydentävän vapautuksen vuoksi.

(20)

Komission yksiköt pyysivät 27. syyskuuta 2007 päivätyllä kirjeellä Italian viranomaisilta täydentäviä tietoja kyseisestä tuesta ja perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn aloittamiseen annetuista vastauksista. Italian viranomaisia kehotettiin erityisesti perustelemaan väitettä, jonka mukaan tuki liittyy Italian verojärjestelmän logiikkaan, ja selvittämään, eikö kyseistä tukea voitaisi perustella tuen myöntämishetkellä voimassa olleiden, ympäristönsuojeluun tarkoitettua valtiontukea koskevien yhteisön suuntaviivojen (5) nojalla. Italian viranomaisilla oli kuukausi aikaa vastata lisätietoja koskevaan pyyntöön.

(21)

Koska Italian viranomaiset eivät vastanneet pyyntöön, komission yksiköt lähettivät 15. lokakuuta 2008 päivätyllä faksilla näille kehotuksen, jossa täsmennettiin, että mikäli vastausta ei toimiteta uudessa kuukauden mittaisessa määräajassa, yksiköt pidättävät itselleen oikeuden ehdottaa komissiolle tietojen antamista koskevan välipäätöksen tekemistä asetuksen (EY) N:o 659/1999 10 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

(22)

Vastausta ei saatu annetussa määräajassa, joten komissio antoi Italialle tiedoksi edellä mainitun välipäätöksen 5. joulukuuta 2008 päivätyllä kirjeellä (6).

(23)

Italian pysyvä edustusto Euroopan unionissa toimitti komissiolle 5. helmikuuta 2009 päivätyllä ja 9. helmikuuta 2009 kirjatuksi saapuneella sähköpostilla Italian viranomaisten vastauksen edellä mainittuun välipäätökseen.

(24)

Komission yksiköiden ja Italian viranomaisten välillä 21. huhtikuuta 2009 pidetyn kokouksen jälkeen Italian pysyvä edustusto Euroopan unionissa toimitti komissiolle Italian viranomaisten uuden kirjeen 19. toukokuuta 2009.

(25)

Syyskuun 30 päivänä 2000 annetun asetuksen N:o 268 5 pykälän 5 momentissa säädetään, että 3. lokakuuta ja 31. joulukuuta 2000 välisenä aikana kasvihuoneiden lämmitykseen käytettävään dieselöljyyn sovellettavat valmisteverot ovat viisi prosenttia moottoripolttoaineena käytettävään dieselöljyyn sovellettavista veroista.

(26)

Saman asetuksen 6 pykälän 1 momentissa säädetään, että samana ajankohtana maataloudessa käytettävään dieselöljyyn sovellettavat valmisteverot ovat 22 prosenttia moottoripolttoaineena käytettävän dieselöljyn veroista ja bensiiniin sovellettavat valmisteverot 49 prosenttia sitä koskevasta normaalimäärästä.

(27)

Syyskuun 23 päivänä 2000 annetun lain N:o 388 24 pykälän 3 momentissa, 21 päivänä joulukuuta 2001 annetun lain N:o 448 13 pykälän 3 momentissa, 27 päivänä joulukuuta 2002 annetun lain N:o 289 19 pykälän 4 momentissa ja 24 päivänä joulukuuta 2003 annetun lain N:o 350 2 pykälän 4 momentissa säädetään, että Italiassa kasvihuoneiden lämmittämiseen käytettävä dieselöljy on kokonaan vapautettu valmisteveroista. Kyseinen vapautus koskee seuraavia ajanjaksoja: 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2001 sekä vuosia 2002, 2003 ja 2004 kokonaisuudessaan.

(28)

Komissio aloitti perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaisen menettelyn 30 päivänä syyskuuta 2000 annetun asetuksen N:o 268 5 pykälän 5 momentin säännöksistä, koska sillä oli epäilyjä siitä, soveltuuko dieselöljyä kasvihuoneiden lämmittämiseen käyttäville kasvihuoneviljelijöille myönnettävä, muihin maatalousalan toimijoihin verrattuna 17 prosenttiyksikön suuruinen täydentävä vapautus valmisteverosta yhteismarkkinoille. Epäilykset perustuivat siihen, etteivät Italian viranomaiset olleet esittäneet tietojen toimittamista koskevasta välipäätöksestä huolimatta mitään näyttöä vapautusten hyväksyttävyydestä kilpailusääntöjen suhteen (viranomaiset eivät olleet vastanneet välipäätökseen lainkaan). Epäilykset saivat tukea myös siitä, että valmisteveroihin liittyvien vapautusten hyväksyttävyys on ongelmallista, kun otetaan huomioon kivennäisöljyjen valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamisesta 19 päivänä lokakuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/81/ETY (7) sekä sen korvanneen direktiivin eli energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta 27 päivänä lokakuuta 2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/96/EY (8) säännökset.

(29)

Italian viranomaiset ilmoittivat 21. kesäkuuta 2004 päivätyllä kirjeellään, että vapautuksia valmisteveroista ei voida pitää valtiontukena vaan niitä on tarkasteltava direktiivin 92/81/ETY 8 artiklan 2 kohdan f alakohdan ja direktiivin 2003/96/EY 15 artiklan 3 kohdan kannalta. Viranomaisten mukaan kasvihuoneviljely kuuluu maatalouden ja puutarhatalouden luokkaan, johon yhteisön lainsäädäntö sallii jäsenvaltioiden soveltaa vapautuksia valmisteveroista osittain tai kokonaan, eikä kasvihuoneviljelyn vapautus valmisteveroista aiheuta syrjintää maa- ja puutarhatalouden alalle vapautusten eriyttämisen vuoksi, koska kaikki toimijat voivat valita ehdottoman vapaasti avomaanviljelyn tai kasvihuoneviljelyn.

(30)

Kiistanalainen järjestely on Italian viranomaisten mukaan luonteeltaan puhtaasti verotuksellinen, ja sitä tulisi tarkastella tältä kannalta ottaen huomioon koko toimintaympäristö, johon kuuluvat unionin kaikki maat. Näin vältettäisiin yksittäisen kansallisen tapauksen tarkastelu ympäristöstään erotettuna, mikä voisi johtaa jäsenvaltioiden yhdenvertaisuuden periaatteen rapautumiseen. Tätä varten Italian viranomaiset viittasivat 19. maaliskuuta 2003 kokoontuneessa Ecofin-neuvostossa tehtyyn neuvoston ja komission poliittiseen sopimukseen, jonka mukaan verojärjestelmän luonteella tai yleisellä rakenteella perusteltavat poikkeukset yleisestä verojärjestelmästä tai verojärjestelmän sisäiset eriyttämiset eivät ole valtiontukia.

(31)

Italian viranomaiset totesivat lopuksi, että niiden hallussa olevien arvioiden ja tietojen perusteella suunniteltu tuki ”ei haittaa sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa eikä saa aikaan kilpailun vääristymiä” (viittaus direktiivin 2003/96/EY johdanto-osan 24 kappaleeseen).

(32)

Komissio vastaanotti 19. huhtikuuta 2004 päivätyllä ja 21. huhtikuuta 2004 saapuneeksi kirjatulla kirjeellä yhden asianomaisen huomautukset perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaisen menettelyn aloittamiseen.

(33)

Asianomainen kuvasi kirjeessä oman toimintansa piiriin kuuluvien markkinoiden heikkoutta ja ongelmia, jotka aiheutuvat kasvihuoneiden lämmitykseen soveltuvien polttoaineiden hintojen noususta. Kyseisen asianomaisen mukaan komission kielteinen kanta käsiteltävänä olevaan vapautukseen pakottaisi useat alan yritykset lopettamaan toimintansa tai vähentämään kasvihuoneiden lämmittämiseen käytettävän polttoaineen kulutusta, mistä aiheutuisi tuotteiden laadun heikkeneminen. Lisäksi asianomainen katsoi, että Belgiassa ja Alankomaissa käytettävien lämmityspolttoaineiden (metaanin ja polttoöljyn) hinnat ovat 20–40 prosenttia alemmat kuin Italiassa maatalouden dieselöljystä maksettavat hinnat, joten käsiteltävänä olevan vapautuksen soveltaminen ei aiheuttaisi minkäänlaista kilpailun vääristymistä. Lisäksi asianomaisen mukaan yhä useammat sen toimialalla toimivat maatalousyritykset käyttävät kasvihuoneiden lämmittämiseen metaania.

(34)

Komissio aloitti toisen perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaisen menettelyn saatuaan tietoja, jotka osoittivat, että kasvihuoneviljelijöiden saama valmisteverovapautus oli tosiasiassa selvästi suurempi kuin ensimmäisen menettelyn aloittamisen yhteydessä tutkittu vapautus. Ensimmäisen menettelyn yhteydessä ilmenneet epäilyt, jotka johtuivat muun muassa siitä, etteivät Italian viranomaiset olleet vastanneet niille osoitettuun tietojen antamista koskevaan välipäätökseen, saivat vahvistusta samaisten viranomaisten reaktiosta ensimmäisen menettelyn aloittamiseen. Komission toisen menettelyn aloittamisen yhteydessä esittämät epäilyt perustuivat pääasiassa seuraaviin seikkoihin:

(35)

Italian viranomaiset vahvistivat 21. helmikuuta 2005 päivätyllä kirjeellä ennen muuta sen, että toinen menettely koski olennaisesti samankaltaisia kysymyksiä, joita tarkasteltiin ensimmäisen menettelyn aloittamisen yhteydessä, ja että viranomaisten ensimmäiseen menettelyyn jättämässä vastineessa esitetyt huomautukset olivat edelleen voimassa. Lisäksi viranomaiset täydensivät vastaustaan seuraavasti:

(36)

Italian viranomaiset palasivat 5. helmikuuta 2009 päivätyssä kirjeessä ennen muuta perusteluunsa, joka koski väitettä tuen soveltuvuudesta suhteessa direktiivin 92/81/ETY säännöksiin; viranomaisten mielestä väite ei selvennä riittävästi kysymystä, ovatko valmisteveroista vapauttamiset tai valmisteverojen huojennukset kilpailulainsäädännön mukaisia.

(37)

Italian viranomaiset viittaavat kantansa selventämiseksi direktiivin 8 artiklaan, jonka mukaan ”jäsenvaltiot voivat soveltaa täydellisiä tai osittaisia valmisteveron määrää koskevia vapautuksia tai alennuksia kivennäisöljyihin, joita käytetään verovalvonnassa […] yksinomaan maataloudessa tai puutarhataloudessa […] sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden yhteisön säännösten soveltamista”.

(38)

Italian viranomaisen mukaan artiklassa käytetyllä ilmaisulla ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta” ei saateta voimaan velvoitetta noudattaa Euroopan yhteisön kilpailusääntöjä toisin kuin direktiivin 2003/96/EY 26 artiklassa; viranomaiset esittävät, että jos näissä kahdessa direktiivissä olisi tarkoitettu samaa velvoitetta, yhteisön lainsäätäjällä ei olisi ollut syytä säätää asiasta nimenomaisesti direktiivin 2003/96/EY 26 artiklassa. Italian viranomaisten päätelmä on siten, että direktiivin 92/81/ETY 8 artiklan säännökset huomioon ottaen jäsenvaltiot voivat soveltaa perustellusti valmisteverojen huojennuksia tai niistä vapautuksia puutarhatalouden alalla.

(39)

Italian viranomaiset korostavat lisäksi, että direktiivin 92/81/ETY ja siis myös direktiivin 2003/96/EY soveltamisesta aiheutuu kilpailun vääristyminen sisämarkkinoilla, koska tarkoitetut huojennukset tai vapautukset asettavat muita suotuisampaan asemaan ne jäsenvaltiot, joilla on käytössään muita suuremmat taloudelliset resurssit ja jotka voivat näin ollen soveltaa valmisteverojen huojennuksia yhtenäisesti koko maatalousalalla. Italia, jolla on käytössään rajalliset resurssit, on päättänyt toimia yksinomaan kasvihuoneviljelijöiden eduksi, koska valmisteverojen huojennukset tai niistä vapautukset on hyväksytty lämmityskäyttöön tarkoitettujen öljytuotteiden hintojen noususta aiheutuneissa kriisiolosuhteissa. Tältä osin Italian viranomaiset muistuttavat, ettei komission tehtävänä ole puuttua jäsenvaltion valintojen tärkeysjärjestykseen.

(40)

Yhteisön ympäristönsuojelua koskevasta valtiontuesta annettujen suuntaviivojen mahdollisen soveltamisen (ks. näiden perustelujen 20 kappale) suhteen Italian viranomaiset esittävät, että myönnetyt valmisteverojen huojennukset ovat suuntaviivojen mukaiset ja että niihin voidaan näin ollen soveltaa suuntaviivoissa säädettyjä poikkeuksia, koska viranomaisten mielestä kyse on suuntaviivojen kohdassa 51.2 tarkoitetuista jo kannettavista veroista; kyseisen kohdan mukaan jo kannettavien verojen yhteydessä huojennuksiin tai vapautuksiin liittyvän toimintatuen myöntäminen on hyväksyttävää, jos molemmat seuraavat ehdot täyttyvät:

(41)

Italian viranomaisten mukaan maataloudessa käytettävistä polttoaineista, erityisesti lämmitykseen käytettävästä kaasusta, kannettavia valmisteveroja voidaan pitää ympäristöveroina (vihreinä veroina), ja ne vaikuttavat myönteisesti ympäristöön, koska ne kannustavat tuottajia vähentämään polttoaineiden käyttöä.

(42)

Tarkastellessaan erityisesti suuntaviivojen 51.2 kohdan b alakohtaa, jonka mukaan yrityksille myönnettävistä poikkeuksista on päätettävä veron käyttöönoton yhteydessä, Italian viranomaiset viittaavat 7 päivänä joulukuuta 2005 tehtyyn komission päätökseen K(2005) 4436. Sen mukaan ”Kyseisillä valmisteveroilla ei alun perin mahdollisesti ollut nimenomaista ympäristöön liittyvää käyttötarkoitusta ja […] verovapautuksista päätettiin jo useita vuosia sitten […] selvästi ennen kuin valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettuja vuoden 2001 suuntaviivoja alettiin soveltaa. Tämän vuoksi verovapautuksia voidaan tarkastella ikään kuin niistä olisi päätetty valmisteveron käyttöönoton yhteydessä. Näin ollen tässä päätöksessä arvioitaviin vapautuksiin voidaan suuntaviivojen 51.2 kohdan mukaisesti soveltaa 51.1 kohdan määräyksiä.” Italian viranomaiset lisäävät, että valmisteverojen huojennuksista päätettiin, kun taloudelliset edellytykset olivat muuttuneet (erityisesti öljyn hinnan kallistuttua eksponentiaalisesti) ja kasvihuoneviljelijät olivat joutuneet erityisen hankalaan kilpailutilanteeseen avomaanviljelijöihin verrattuna; muissa maissa viranomaiset olivat hyväksyneet järjestelyjä kasvihuoneviljelijöiden ja kalastusalan tukemiseksi. Samaiset viranomaiset ilmoittavat, että lämmitykseen käytettävän dieselöljyn hintakehitys oli tarkasteltavana aikana seuraava: + 37 prosenttia kaudella 1999–2000, + 26 prosenttia kaudella 1999–2001 ja + 26 prosenttia kaudella 1999–2002. Hintarakenne oli puolestaan seuraava (keskimäärin euroa litralta vuodessa):

(43)

Italian viranomaiset huomauttavat toisaalta, että suuntaviivojen 51 kohdan soveltaminen velvoittaa maatilat joka tapauksessa maksamaan osan verosta. Italian hyväksymä toimenpide voi viranomaisten mukaan soveltua yhteismarkkinoille, jos tuensaajat maksavat yhteisön tasolla vahvistetun vähimmäismäärän (mainittujen viranomaisten mukaan 13 euroa tuhannelta kilolta jaksolla 2000–2003 ja sen jälkeen 21 euroa tuhannelta kilolta).

(44)

Myönnetyn tuen kokonaismäärän osalta Italian viranomaiset ilmoittavat lopuksi, että eri budjettilaeissa esiintyvät luvut ovat arvioita ja perustuvat lämmityspolttoaineiden kulutusennusteisiin, joten niitä on tarkasteltava pikemminkin tulonmenetyksinä kuin resurssien osoittamisena. Viranomaisten mukaan tässä vaiheessa on vaikea arvioida määrällisesti kullekin tuottajalle aiheutunutta etua, koska verojärjestelmän hallinta on alueiden, maakuntien ja jopa kuntien tehtävä. Luvut ilmoitetaan heti, kun ne ovat käytettävissä.

(45)

Tässä kirjeessä Italian viranomaiset toistavat ennen muuta väitteensä, että valmisteverot ovat jo kannettavia veroja ja että niiden yhteydessä voidaan siksi soveltaa poikkeuksia, joista säädetään ympäristönsuojelulle annetuissa valtiontuen suuntaviivoissa, edellä olevassa 42 kappaleessa selvitetyistä syistä.

(46)

Väitteiden tueksi on liitetty päivitetty versio näiden perustelujen 42 kappaleessa esitetystä taulukosta (verojen sarake on eritelty valmisteverojen ja arvonlisäveron osalta). Uuden taulukon perusteella hintarakenne muodostui tarkasteltavana olevalla jaksolla seuraavaksi (tiedot on ilmoitettu nyt euroina tuhatta litraa kohden):

(47)

Italian viranomaiset korostavat, että lämmitykseen käytettävän dieselöljyn hinta nousi vuosina 1999–2004 jatkuvasti, jollei oteta huomioon vuosien 2000–2001 lievää laskua. Tämän jälkeen viranomaiset toistavat 42 ja 43 kappaleessa esitellyt väitteet.

(48)

Toimenpiteen perustelemiseksi Italian verojärjestelmän valossa maan viranomaiset täsmentävät, että Italiassa verosta vapautetut polttoainemäärät jaetaan pinta-alan, viljelysten laadun ja tosiasiassa käytetyn maatalouskonekaluston mukaan. Tämän vuoksi voidaan väittää, että vapautus lasketaan harjoitetun toiminnan tyypin perusteella ja kasvihuoneviljelyn tapauksessa lisäksi suhteellisesti, koska tällainen viljelytyyppi on selvästi riippuvainen dieselöljystä ja sen tuotanto-olosuhteet poikkeavat täysin avomaanviljelyn olosuhteista. Lisäksi vapautus ei suosi mitään yksittäistä tuotetta, koska sitä sovelletaan kaikkeen kasvihuoneviljelyyn, ja kasvihuoneviljelyä voidaan pitää koko maataloussektorilla yleisenä käytäntönä.

(49)

Tarkastellessaan perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan soveltamista yleisemmin Italian viranomaiset esittävät, ettei kyseisessä kohdassa mainittuja edellytyksiä ole olemassa, koska vapautukset eivät ole valikoivia eivätkä vääristä kilpailua.

(50)

Valikoivuuden osalta viranomaiset viittaavat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomioon asiassa T-233/04 (9). Arviossaan tuomioistuin toteaa (86 kohta): ”EY 87 artiklan soveltamisen kannalta on yhdentekevää, parantuuko vai huonontuuko mahdollista tukea saaneen yrityksen tilanne aikaisempaan oikeustilaan verrattuna tai pysyykö se ennallaan. Tietyn lainsäädännön osalta on ratkaisevaa ainoastaan se, suositaanko valtion toimenpiteellä EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ’jotakin yritystä tai tuotannonalaa’ verrattuna muihin yrityksiin, jotka ovat toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta samankaltaisessa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa.”

(51)

Italian viranomaisten mukaan vapautuksen soveltaminen dieselöljyn käyttöön suojatussa ympäristössä, jossa maataloustuotteiden viljelyä harjoitetaan, ei erottele yrityksiä, jotka ovat samassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa, eikä tuotteita, koska kaikki yritykset voivat tuottamistaan tuotteista riippumatta käyttää hyödykseen vapautusta, kun ne hankkivat dieselöljyä kasvihuonetuotantoa varten.

(52)

Kilpailun vääristymisen aiheuttamisen osalta Italian viranomaiset viittaavat komission päätökseen K(2008) 1105, jonka johdanto-osan 43 kappaleessa todetaan: ”Direktiivin 92/81/ETY 8 artiklan 2 kohdasta myönnettävillä täydellisillä tai osittaisilla vapautuksilla pyritään samaan tavoitteeseen kuin toimilla, joita tarkoitetaan direktiivissä 2003/96/EY, ja niiden vaikutusalue on yleisesti pienempi, joten analogisesti voidaan päätellä, ettei niiden katsota vääristävän kilpailua perusteettomasti.”

(53)

Italian viranomaiset lisäävät vielä, että kyseisen päätöksen johdanto-osan 32 kappaleessa komissio katsoo, etteivät tällaiset maatalouden perustuotannossa käytettäviin polttoaineisiin liittyvät toimenpiteet vääristä perusteettomasti kilpailua maatalousyritysten pienen koon huomioon ottaen (yli 60 prosentilla tiloista käytössä olevan maatalousmaan pinta-ala on alle viisi hehtaaria). Tämän toteamuksen pohjalta viranomaiset tähdentävät, että mainitun kokokriteerin perusteella käsiteltävänä olevat vapautukset eivät pysty vääristämään kilpailua kovin helposti, koska noin 80 prosentilla italialaisista maatiloista käytössä olevan maatalousmaan pinta-ala on alle viisi hehtaaria.

(54)

Toinen Italian viranomaisten esittämä väite on, että yhden kasvihuonekuutiometrin lämmitykseen saadaan käyttää dieselöljyä ainoastaan 2 litraa. Lisäksi Enaman (Ente nazionale per la meccanizzazione agricola, kansallinen maatalouden koneistamistoimisto) tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin 14 Italian alueen dieselöljyn kulutusta kaikkiaan 20 alueesta, kasvihuoneissa käytetty dieselöljy (167 436 001 litraa) oli vain 11,77 prosenttia maataloudessa vuonna 2002 käytetystä ja 10,67 prosenttia vuonna 2003 käytetystä dieselöljystä.

(55)

Sen jälkeen kun Italian viranomaiset olivat esittäneet nämä selvitykset niiden oletustensa tueksi, joiden mukaan käsiteltävänä oleviin vapautuksiin ei sisälly EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, Italian viranomaiset korostavat vapautusten horisontaalisuutta, toistavat kaikkien maataloustuottajien mahdollisuutta hyötyä niistä kasvihuoneviljelyä harjoittaessaan ja tähdentävät, ettei syrjimättömyyden kriteeriä voida soveltaa taannehtivasti luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden vuoksi.

(56)

Tämä päätös koskee kasvihuoneiden lämmitykseen käytettävästä dieselöljystä kannettavista valmisteveroista myönnettävien vapautusten ja toisaalta moottoripolttoaineena käytettävästä dieselöljystä kannettavista valmisteveroista myönnettävien vapautusten välistä eroa.

(57)

Kun otetaan huomioon väitteet, joita Italian viranomaiset esittivät menettelyjen aloittamiseen antamissaan vastineissa, on aiheellista selvittää ennen kaikkea se, sisältyykö tukeen EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtiontuen piirteitä.

(58)

Perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(59)

Tarkasteltavana oleva tuki vastaa edellä esitettyä määritelmää ensinnäkin siksi, että se rahoitetaan valtion varoista (myöntäessään vapautuksia valmisteveroista valtio luopuu tietyistä verotuotoista, jotka se voisi muutoin saada), mutta myös siksi, että tuki suosii tiettyjä yrityksiä (maatalousalan yrityksiä ja niistä juuri kasvihuoneviljelyä harjoittavia yrityksiä) ja voi vaikuttaa kauppaan sekä vääristää kilpailua, kun otetaan huomioon Italian asema kasvihuonetuotannossa (esimerkiksi tuoreiden vihannesten tuotantoon käytettyjen kasvihuoneiden pinta-alassa mitaten Italia oli vuosina 2000 ja 2003 suurin unionin tuottajamaista; vuosina 2000 ja 2001 Italia oli EU:n suurin vihannesten tuottaja, ja aloitettujen menettelyjen kohteena olevalla ajanjaksolla Italia oli toiseksi suurin Euroopan maa kasvihuoneviljelmien pinta-alassa mitaten).

(60)

Menettelyyn liittyvän tutkinnan aikana Italian viranomaiset ovat käyttäneet tiettyjä väitteitä puolustaessaan oletustaan, jonka mukaan järjestely ei sisällä valtiontuen piirteitä:

(61)

Aivan ensiksi on korostettava, ettei perustamissopimuksessa objektiivisesti määriteltyä tuen käsitettä voida muuttaa millään poliittisella sopimuksella.

(62)

Väitteestä, jonka mukaan vapautukset olisivat perusteltuja verojärjestelmän luonteen tai yleisten ominaisuuksien perusteella, komissio huomauttaa, että yhteen tuotannonalaan (tässä nimenomaisessa tapauksessa kasvihuonetuotantoon, joka on hyötynyt peltoviljelyä suuremmista vapautuksista) rajoittuvat erityiset vapautukset valmisteveroista eivät voi olla perusteltuja verojärjestelmän luonteen tai logiikan avulla, koska yhteisön oikeus velvoittaa jäsenvaltiot periaatteessa määräämään valmisteverot pakollisiksi (10). Sama huomio pätee silloinkin, kun yhteisön oikeudessa ei säädetä tällaisten vapautusten myöntämisestä. Toinen väite, jonka mukaan vapautukset koskevat kaikkea kasvihuonetuotantoa, ei ole tässä tapauksessa relevantti, koska maataloustuotannon kokonaiset tuotantosuunnat ovat hyötyneet vapautuksista, jotka ovat olleet kasvihuoneviljelijöille myönnettyjä vapautuksia pienemmät, ja jos vapautetut polttoainemäärät on jaettu harjoitetun toiminnan mukaan, kuten Italian viranomaiset toteavat, verojärjestelmässä olisi pitänyt loogisesti edellyttää, että vapautus on yhtä suuri kaikessa dieselöljyn käyttöön perustuvassa toiminnassa.

(63)

Kysymystä valikoivuudesta on käsitelty jo näiden perustelujen 58 kappaleessa. Mitä tulee viittaukseen asiassa T 233-04 annettuun tuomioon, komissio toteaa näiden perustelujen 25 ja 26 kappaleen perusteella, että vaikka dieselöljyä käyttävät maatalousalan toimijat ovatkin voineet hyötyä vapautuksista, kasvihuoneviljelijät ovat hyötyneet joka tapauksessa muita huomattavammista vapautuksista. Kaikki toimijat olivat faktisesti samanlaisessa tilanteessa, koska ne käyttivät tuotannossaan dieselöljyä, joten niille oli samassa määrin etua toimenpiteen tavoitteesta (öljytuotteiden hinnannousun vaikutusten lievittämisestä) niiden oikeudellisesta asemasta riippumatta. Se, että samanlaisessa tilanteessa jotkut ovat voineet hyötyä muita huomattavammista vapautuksista, osoittaa, että tukeen sisältyy valikoiva ominaisuus.

(64)

Komissio hylkää Italian viranomaisten esittämät huomiot toisesta väitteestä, jonka mukaan tuki ei haittaa sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa eikä saa aikaan kilpailun vääristymiä. On nimittäin niin, että

(65)

Italian viranomaiset olivat väittäneet myös vastauksessaan ensimmäiseen menettelyn aloittamiseen, ettei käsiteltävänä oleva tuki ole valtiontukea vaan että sitä olisi tarkasteltava direktiivin 92/81/ETY ja 2003/96/EY säännösten kannalta. Viranomaiset tekevät tämän päätelmän väitteestä, jonka mukaan valtiontuen mahdollisuus on poissuljettu jo pelkästään siitä syystä, että direktiivissä säädetään mahdollisuudesta myöntää verovapautuksia. Tätä väitettä on perusteltu viranomaisten vastauksessa näille lähetettyyn tietojen toimittamista koskevaan välipäätökseen.

(66)

Komissio ei ole samaa mieltä. Direktiivin 92/81/ETY johdanto-osan kuudennessa kappaleessa nimittäin tarkennetaan, että jäsenvaltiot voivat […] halutessaan soveltaa alueillaan tiettyjä muita verovapautuksia […], jos tämä ei vääristä kilpailua. Direktiivin 8 artiklan 2 kohdassa säädetään muun muassa, että jäsenvaltiot voivat soveltaa täydellisiä tai osittaisia valmisteveron määrää koskevia vapautuksia tai alennuksia ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden yhteisön säännöstön soveltamista”. Direktiivissä 92/81/ETY viitataan kilpailun vääristymisen riskiin, eikä siinä suljeta pois mahdollisuutta, että vapautukset voivat olla valtiontukea. On syytä muistaa, että komission valtiontukea koskeva toimivalta johtuu suoraan perustamissopimuksesta ja ettei tällaista toimivaltaa voida rajoittaa direktiivillä, jonka tarkoituksena on veron yhdenmukaistaminen koko EU:n alueella.

(67)

Lisäksi direktiivin 2003/96/EY johdanto-osan 15 ja 24 kappaleessa todetaan, että toimenpiteiden, joiden tarkoituksena on soveltaa eriytettyjä verotasoja, on oltava sisämarkkina- ja kilpailusääntöjen mukaisia, jotta ne eivät saa aikaa kilpailun vääristymiä. Kilpailusääntöjen soveltamisvelvoite vahvistetaan myös mainitun direktiivin 26 artiklassa, jossa kiinnitetään huomiota siihen, että tässä tarkoitetut toimenpiteet voivat olla valtiontukea ja niistä on ilmoitettava komissiolle perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Edellä mainitussa artiklassa säädetään nimenomaisesti, että direktiivin perusteella komissiolle tehdyt tiedonannot eivät vapauta jäsenvaltioita perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvelvollisuudesta.

(68)

Lopuksi mainitut Italian viranomaiset (vrt. näiden perustelujen 39 kappale) väittävät, että vapautusten soveltaminen aiheuttaa kilpailun vääristymän, mikä on perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen ominaisuus.

(69)

Nämä kaikki seikat huomioon ottaen komissio esittää päätelmänään, että tutkittavana olevan tuen yhteydessä sovelletut vapautukset valmisteveroista ovat 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

(70)

Perustamissopimuksen 87 artiklan 2 ja 3 kohdassa mainituissa tapauksissa tällaiset toimenpiteet voidaan poikkeuksellisesti katsoa yhteismarkkinoille soveltuviksi.

(71)

Perustamissopimuksen 87 artiklan 2 kohdassa säädettyjä poikkeuksia, jotka koskevat yksittäisille kuluttajille myönnettävää sosiaalista tukea, tukea luonnonmullistusten tai muiden poikkeuksellisten tapahtumien aiheuttaman vahingon korvaamiseksi sekä tukea tietyille Saksan liittotasavallan alueille, ei voida soveltaa tässä nimenomaisessa tapauksessa, olivatpa tuensaajat keitä tahansa.

(72)

Komissio katsoo, ettei perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan a alakohdassa säädettyjä poikkeuksia, jotka koskevat taloudellisen kehityksen edistämistä tietyillä alueilla, voida soveltaa tarkasteltavana olevaan tukeen, koska siihen ei sisälly tukea taloudellisen kehityksen edistämiseen alueilla, joilla elintaso on poikkeuksellisen alhainen tai joilla vajaatyöllisyys on vakava ongelma.

(73)

Perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan b alakohdan poikkeuksen osalta riittää, kun todetaan, ettei tarkasteltavana oleva verojärjestelmä ole Euroopan yhteistä etua koskeva tärkeä hanke eikä sen tarkoituksena ole Italian taloudessa olevan vakavan häiriön poistaminen. Tuki ei ole myöskään perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan d alakohdassa tarkoitettua tukea kulttuurin ja kulttuuriperinnön edistämiseen.

(74)

Näin ollen ainoa poikkeus, johon voidaan vedota, on 87 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitettu poikkeus, jonka perusteella yhteismarkkinoille soveltuvana voidaan pitää tukea tietyn taloudellisen toiminnan tai talousalueen kehityksen edistämiseen, jos tuki ei muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla.

(75)

Koska tarkasteltavana olevaan järjestelyyn sisältyvät tuet ovat ilmoittamattomia tukia, niiden soveltuvuutta yhteisömarkkinoille on selvitettävä niiden myöntämishetkellä voimassa olleiden valtiontukea koskevien sääntöjen suhteen, kuten todetaan komission ilmoituksessa valtiontuen sääntöjenvastaisuuden arvioinnissa sovellettavien sääntöjen määräytymisestä (12).

(76)

Vaikka vuosiksi 2007–2013 vahvistettujen maa- ja metsätalousalan valtiontukea koskevien uusien yhteisön suuntaviivojen (13) johdanto-osan 172 kappaleessa katsotaankin direktiivin 2003/96/EY voimaantulon jälkeen myönnetyn tietyn sääntöjenvastaisen valtiontuen soveltuvan yhteismarkkinoille perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisesti, ehtona on, että direktiivin edellytykset täyttyvät eikä maataloudessa sovelleta verojen eriyttämistä. Sama koskee direktiivin 92/81/ETY perusteella sääntöjenvastaisesti myönnettyjä tukia.

(77)

Direktiivin 92/81/ETY 1 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltioiden on kannettava kivennäisöljyistä yhdenmukaistettua valmisteveroa tämän direktiivin mukaisesti”. Mainitun artiklan 2 kohdassa tarkennetaan, että jäsenvaltioiden on vahvistettava valmisteverojensa määrät kivennäisöljyjen valmisteverojen määrien lähentämisestä 19 päivänä lokakuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/82/ETY mukaisesti (14).

(78)

Direktiivin 92/82/ETY 5 artiklan 2 kohdassa säädetään, että kaasuöljyn valmisteveron vähimmäismäärä on 18 ecua 1 000 litralta, jos kaasuöljyä käytetään kiinteästi asennetuissa moottoreissa, rakennusteollisuudessa, maa- ja vesirakentamisessa tai julkisissa rakennusurakoissa tai muussa kuin tieliikenteessä käytettäväksi tarkoitetuissa ajoneuvoissa tai ajoneuvoissa, joiden käyttö pääasiassa julkisilla teillä ei ole sallittu.

(79)

Direktiivin 92/81/ETY 2 artiklan 2 kohdassa tarkennetaan, että ”muiden kivennäisöljyjen kuin niiden, joiden valmisteveron taso vahvistetaan direktiivissä 92/82/ETY, on oltava valmisteveron alaisia, jos ne on tarkoitettu käytettäviksi tai niitä myydään taikka käytetään lämmityspolttoaineina tai moottoripolttoaineina. Kannettavan valmisteveron määrä on vahvistettava käyttötarkoituksen mukaan vastaavan lämmityspolttoaineen tai moottoripolttoaineen valmisteveron määrän suuruiseksi” (Italian viranomaisten ilmoittama 13 euron määrä, jota käsitellään näiden perustelujen 43 kappaleessa, on lämmityspolttoaineeseen tai vastaavaan moottoripolttoaineeseen sovellettava valmistevero, toisin sanoen direktiivin 6 artiklassa tarkoitettu 13 euron valmistevero, joka kannetaan raskaista polttoöljyistä).

(80)

Direktiivin 92/81/ETY 8 artiklan 2 kohdassa säädetään kuitenkin, että ”jäsenvaltiot voivat soveltaa täydellisiä tai osittaisia valmisteveron määrää koskevia vapautuksia tai alennuksia kivennäisöljyihin, joita käytetään verovalvonnassa […] yksinomaan maataloudessa tai puutarhataloudessa sekä metsänhoidossa ja sisävesikalastuksessa […] sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden yhteisön säännösten soveltamista”.

(81)

Direktiivin 2003/96/EY, jota on sovellettava 1. tammikuuta 2004 lukien (15), mukaan lämmityspolttoaineena käytettävän dieselöljyn valmisteveron vähimmäistaso on 21 euroa 1 000 litralta (direktiivin 9 artikla yhdessä direktiivin liitteessä I olevan taulukon C kanssa). Lisäksi direktiivin 15 artiklan 3 kohtaan sisältyy direktiivin 92/81/ETY 8 artiklan 2 kohtaan verrattuna samankaltainen säännös, jonka mukaan ”jäsenvaltiot voivat soveltaa nollaverotusta maataloudessa, puutarhaviljelyssä, kalanviljelyssä ja metsänhoidossa käytettäviin energiatuotteisiin ja sähköön.”

(82)

Kahden edellä mainitun direktiivin mukaan valmisteveroista siis voidaan myöntää täydellisiä vapautuksia. Koska näin luodaan valmisteverovapautusten välille ero, joka suosii tiettyjä maatiloja, tarkasteltavana olevaa tukea ei voida julistaa yhteismarkkinoille soveltuvaksi vuosiksi 2007–2013 vahvistettujen maa- ja metsätalousalan valtiontukea koskevien uusien yhteisön suuntaviivojen johdanto-osan 172 kappaleen perusteella (16).

(83)

Koko sinä ajanjaksona, jota tarkastellaan valmisteverovapautusten vuoksi aloitetuissa kahdessa menettelyssä (3. lokakuuta 2000 ja 31. joulukuuta 2004 välisenä aikana, ks. 25 ja 27 kappale), valtiontukeen sovellettavat säännöt oli määritelty yhteisön suuntaviivoissa maatalousalan valtiontuesta (17) (jäljempänä ’maatalousalan vuoden 2000 suuntaviivat’).

(84)

Komissio toteaa, että luonteensa puolesta (täydelliset vapautukset valmisteveroista) tuet ovat yksipuolista valtiontukea, jonka tarkoituksena on pelkästään parantaa tuottajien taloudellista asemaa edistämättä millään tavoin alan kehitystä. Tämä toteamus saa tukea siitä, että antamissaan täydentävissä tiedoissa Italian viranomaiset selittävät tuen myöntämisen perusteena olleen öljyn hinnan nousun (ks. näiden perustelujen 39 kappale).

(85)

Maatalousalan vuoden 2000 suuntaviivojen 3.5 kohdan mukaan tällaiset valtiontuet katsotaan toimintatuiksi, jotka eivät sovellu yhteismarkkinoille.

(86)

Maatalousalan vuoden 2000 suuntaviivojen 5.5 kohdassa sallitaan kuitenkin poikkeuksena edellä mainittuun 3.5 kohtaan ympäristöön vaikuttavat toimintatuet.

(87)

Erityisesti maatalousalan vuoden 2000 suuntaviivojen 5.5.4 kohdassa viitataan osittaisiin tai täydellisiin ympäristöveron alennuksiin. Tässä suuntaviivojen kohdassa komissio vahvistaa tietyin varauksin, että tämäntyyppiset tuet voidaan hyväksyä vain, jos kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:

(88)

Tarkasteltavana olevassa tapauksessa komissio toteaa, ettei tuki ole asteittain vähenevää, koska niissä useissa budjettilakien kohdissa, joissa säädetään valmisteverosta vapauttamisesta, vapautus on osittainen 31. joulukuuta 2000 asti ja sen jälkeen täydellinen kullakin näiden perustelujen 27 kappaleessa mainitulla ajanjaksolla. Lisäksi tuet eivät ole olleet väliaikaisia, koska vuoden 2001 jälkipuoliskoa lukuun ottamatta vapautukset ovat jatkuneet tosiasiassa koko tarkastelujakson ajan. Italian viranomaiset ovat tosin viitanneet erityisen hankalaan kilpailutilanteeseen (näiden perustelujen 42 kappale) mutta eivät ole toimittaneet tietoja, jotka osoittaisivat kilpailukyvyn heikenneen. Lisäksi vaikuttaa epätodennäköiseltä, että lähtökohtaisesti lämmityspolttoaineita halventava vapautusjärjestely kannustaa tuensaajia vähentämään kyseisten tuotantopanosten käyttöä (olipa kyse sitten kasvihuoneista tai laajemmin kyseisistä lämmityspolttoaineista, sikäli kuin ne katsotaan tuotantopanoksiksi).

(89)

Tarkasteltavana olevia valtiontukia ei tämän vuoksi voida pitää perusteltuina pelkästään maatalousalan vuoden 2000 suuntaviivojen perusteella, joiden mukaan pelkät toimintatuet voidaan katsoa yhteismarkkinoille soveltuviksi.

(90)

Näissä olosuhteissa maatalousalan vuoden 2000 suuntaviivojen 5.6.2 kohdassa annetaan mahdollisuus arvioida tuet tapauskohtaisesti ottaen huomioon yhteisön suuntaviivoissa ympäristönsuojeluun myönnettävistä valtion tuista vahvistetut periaatteet.

(91)

Kun otetaan huomioon kahden menettelyn kohteena oleva ajanjakso, tarkasteltavina olevien tukien soveltuvuutta selvitettäessä huomioon otettavat valtiontukia koskevat säännöt ovat seuraavat:

(92)

Vuoden 1994 suuntaviivojen (3.4 kohta) mukaisesti komissio voi poiketa periaatteesta, jonka mukaan toimintatuet ovat kiellettyjä, mikäli kyseisten tukien ainoana tarkoituksena on korvata ylimääräisiä kustannuksia perinteiseen tuotantoon verrattuna, tuet ovat väliaikaisia, niiden enimmäismäärät vähenevät asteittain ja ne kannustavat vähentämään pilaantumista tai ottamaan nopeasti käyttöön entistä tehokkaampia menetelmiä resurssien hyödyntämisessä.

(93)

Samaisessa 3.4 kohdassa tarkennetaan, että uusien ympäristöverojen maksamisesta voidaan tarvittaessa myöntää tilapäinen vapautus kilpailukyvyn menetysten korvaamiseksi erityisesti kansainvälisillä markkinoilla. Toinen huomioon otettava tekijä on vastine, johon asianomaisten yritysten on sitouduttava vähentämällä pilaantumista. Tätä säännöstä sovelletaan myös yhteisön säädöksissä luotuihin verovapautuksiin.

(94)

Sen lisäksi, etteivät tuet ole väliaikaisia, asteittain vähentyviä eivätkä kannustavia, mitä maatalousalan vuoden 2000 suuntaviivojen 5.5.4 kohdassa edellytetään, komissio toteaa, että sen käytössä olevissa tiedoissa ei ole seikkoja, joiden avulla voitaisiin osoittaa, että tuet on rajattu tarkasti korvaamaan tuotannon ylimääräisiä kustannuksia perinteisen tuotannon kustannuksiin verrattuna. Tämän vuoksi tuet eivät täytä näiden perustelujen 92 kappaleessa mainittuja edellytyksiä, joiden perusteella ne voitaisiin katsoa yhteismarkkinoille soveltuviksi.

(95)

Lisäksi tässä nimenomaisessa tapauksessa näiden perustelujen 93 kappaleessa mainitut edellytykset eivät ole merkityksellisiä, koska tuet eivät koske uusia veroja (valmisteverothan olivat olemassa jo ennen kahden menettelyn kohteena olevaa ajanjaksoa: esimerkiksi 23 päivänä joulukuuta 2000 annetun lain N:o 388 24 pykälän 3 momentissa, jossa saatetaan voimaan täydellinen vapautus valmisteverosta 1. tammikuuta ja 30. kesäkuuta 2001 väliseksi ajaksi, viitataan vuoden 1996 lakiin N:o 662, jossa jo säädettiin valmisteveroista ja viitattiin asetukseen N:o 504/1995, joka sisältää koonnettuina tuotanto- ja kulutusveroja koskevat säännökset). Tältä osin komissio huomauttaa, etteivät Italian viranomaiset ole kiistäneet tarkasteltavina olevien verojen ”aiemmuutta”. Viranomaiset eivät ole myöskään esittäneet, että mainitut verot olisi saatettu hiljattain voimaan (ks. näiden perustelujen 40 ja 45 kappale).

(96)

Tämän vuoksi kyseisiä tukia ei voida julistaa yhteismarkkinoille soveltuviksi vuoden 1994 ympäristötuen suuntaviivojen perusteella.

(97)

Vuoden 2001 suuntaviivoissa tehdään ero uusien verojen (51.1 kohta) ja olemassa olevien verojen välille (51.2 ja 52 kohta).

(98)

Komissio toteaa, että vapautuksen kohteena olevat valmisteverot on katsottava tarkasteltavana olevalla jaksolla olemassa oleviksi veroiksi, koska näiden perustelujen 95 kappaleessa esitettyjen seikkojen ohella vapautuksista on päätetty vuosittain erinäisissä budjettilaeissa eikä yksittäisessä laissa, joka on hyväksytty automaattisin poikkeuksin jossain vaiheessa tarkasteltavana olevalla ajanjaksolla. Lisäksi, kuten komissio jo huomautti näiden perustelujen 95 kappaleessa, Italian viranomaiset eivät ole kiistäneet tarkasteltavana olevien maksujen aiemmuutta eivätkä ole missään vaiheessa väittäneet, että ne olisi saatettu voimaan hiljattain.

(99)

Kuten näiden perustelujen 40 kappaleessa todetaan, vuoden 2001 suuntaviivojen 51.2 kohdassa annetaan mahdollisuus soveltaa olemassa oleviin veroihin 51.1 kohdassa lueteltuja uusien verojen sallimista koskevia ehtoja, jos seuraavat kaksi ehtoa täyttyvät yhtäaikaisesti:

(100)

Komissio myöntää, että lämmitykseen käytettävästä dieselöljystä kannettavan valmisteveron kaltainen vero, jonka vaikutus näkyy dieselöljyn hinnan nousuna, voi saada käyttäjät vähentämään dieselöljyn käyttöä, millä on myönteisiä ympäristönsuojelullisia vaikutuksia. Nämä vapautukset on kuitenkin vahvistettu vuosikohtaisesti, ja niissä on lisäksi katkos 1. heinäkuuta ja 31. joulukuuta 2001 välisenä aikana (ks. näiden perustelujen 27 kappale), eivätkä Italian viranomaiset ole osoittaneet eivätkä myöskään väittäneet, että tällaisista poikkeuksista olisi päätetty veron hyväksymishetkellä. Viranomaiset ovat sitä vastoin korostaneet, että poikkeukset hyväksyttiin, koska haluttiin vastata puhtaasti suhdanteesta johtuvaan ilmiöön eli moottoripolttoaineiden ja lämmityspolttoaineiden hintojen nousuun.

(101)

Ei ole mahdollista hyväksyä Italian viranomaisten esittämää väitettä, jonka mukaan komission pitäisi noudattaa omaa analyysiaan ikään kuin vapautuksista olisi päätetty veron voimaansaattamishetkellä. Samaiset viranomaiset nimittäin viittaavat komission päätökseen K(2005) 4436 (ks. näiden perustelujen 42 kappale). Kyseisessä päätöksessä (ks. erityisesti päätöksen johdanto-osan 74 kappale) komissio oli perustanut omat päätelmänsä sille, että vapautuksista oli päätetty ennen kuin vuoden 2001 suuntaviivat valtiontuesta ympäristönsuojelulle tulivat voimaan. Tarkasteltavana olevassa tapauksessa on kuitenkin todettava, että ensimmäiset vapautukset on tehty lokakuussa 2000 eli hieman ennen edellä mainittujen suuntaviivojen voimaantuloa. On korostettava, etteivät Italian viranomaiset ole missään vaiheessa väittäneet, että vapautuksia olisi myönnetty aiemmin.

(102)

Toisaalta vuoden 2001 suuntaviivojen 51.2 kohdan toisessa luetelmakohdassa mainittujen olosuhteiden osalta Italian viranomaiset eivät ole ilmoittaneet seikkoja, jotka osoittaisivat taloudellisissa olosuhteissa tapahtuneiden merkittävien muutosten asettaneen yritykset erityisen vaikeaan kilpailutilanteeseen (ks. näiden perustelujen 88 kappale), eivätkä todistaneet, että veronhuojennus ei ole ylittänyt taloudellisissa olosuhteissa tapahtuneiden muutosten aiheuttamaa kustannusten lisääntymistä. Kun asiaa tarkastellaan erityisesti kilpailutilanteen kannalta, voidaan todeta, etteivät näiden perustelujen 42 ja 46 kappaleessa esitettyjen taulukkojen tiedot sisällä vertailutietoja. Tämän vuoksi niillä ei pystytä todistamaan italialaisten kasvihuoneviljely-yritysten kilpailutilanteen heikentyneen millään tavalla. Tältä osin on korostettava niin ikään, että öljytuotteiden hinnannousu kohdistui Eurooppaan kokonaisuudessaan eikä pelkästään Italiaan.

(103)

Koska näiden perustelujen 99 kappaleessa mainituista kahdesta edellytyksestä toinen ei täyty, ei voida soveltaa vuoden 2001 suuntaviivojen 51.2 kohdan eikä myöskään 51.1 kohdan säännöksiä.

(104)

Toissijaisesti, vaikka myös 51.2 kohdan säännöksiä olisi voitu soveltaa, tarkasteltavana olevia vapautuksia ei olisi voitu pitää hyväksyttävinä 51.1 kohdan puitteissa, koska siinä todetaan:

”Jos jäsenvaltio ottaa ympäristönsuojelullisista syistä käyttöön uuden veron sellaisella toimialalla tai sellaisten tuotteiden osalta, joiden verotusta ei ole yhdenmukaistettu yhteisön tasolla, tai jos jäsenvaltion suunnittelema verokanta on yhteisön säännöissä edellytettyä kantaa korkeampi, poikkeuspäätökset kymmenen vuoden ajaksi voidaan hyväksyä seuraavissa tapauksissa, vaikka tuki olisi alenematon:

(105)

Tässä nimenomaisessa tapauksessa sovelletut valmisteverot olivat toki (ennen vapautuksia tai huojennuksia) yhdenmukaistettua verotusta suurempia (katso 43 ja 46 kappale), mutta jäsenvaltion ja tuensaajien välillä ei ilmeisesti ole tehty 51.1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja sopimuksia eivätkä tuensaajat ole oma-aloitteisesti sitoutuneet vastaaviin sopimuksiin (komissiolle ei ole ilmoitettu yhtään sopimusta). Italian viranomaiset ovat lisäksi korostaneet, että kiistanalaisten vapautusten myöntämisen tarkoituksena oli vastata vaikeaan suhdanteeseen, eivätkä ne ole missään vaiheessa maininneet, että tuensaajilta olisi edellytetty minkäänlaista ympäristöön liittyvää vastinetta.

(106)

Edellä mainittua 51.1 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen sopimusten tekemiselle vaihtoehtoista oletusta ei voida soveltaa tarkasteltavana olevaan tapaukseen, koska sillä tarkasteltavan ajanjakson osalla, joka sijoittuu vuoden 2001 suuntaviivojen voimaantulon jälkeiseen aikaan, kasvihuoneviljelijät oli vapautettu valmisteveroista kokonaan eivätkä he ole maksaneet yhteisön vähimmäismäärää suurempaa veroa (20), joka olisi suuruudellaan kannustanut parantamaan ympäristönsuojelua suuntaviivoissa edellytetyllä tavalla tapauksissa, joissa on kyse yhteisön verosta myönnettävistä huojennuksista.

(107)

Vuoden 2001 suuntaviivojen 52 kohdassa todetaan kuitenkin, että jos jo kannettavaa veroa korotetaan merkittävästi ja jäsenvaltio katsoo poikkeusten olevan tarpeen tietyille yrityksille, myös tällöin sovelletaan 51.1 kohdassa vahvistettuja, uusia veroja koskevia ehtoja. On siis tutkittava ensisijaisesti, onko valmisteveroja korotettu merkittävästi.

(108)

Näiden perustelujen 46 kappaleessa esitetystä taulukosta voidaan päätellä, ettei valmisteveroja ole korotettu merkittävästi, koska niiden kehitys on ollut seuraava: – 5,4 prosenttia ajalla 1999–2000, – 6,98 prosenttia ajalla 1999–2001, + 1,9 prosenttia ajalla 1999–2002 ja + 1,3 prosenttia ajalla 1999–2003. Vuosittain verrattuna valmisteverojen kehitys on ollut seuraava: – 5,4 prosenttia vuodesta 1999 vuoteen 2000, – 1,6 prosenttia vuodesta 2000 vuoteen 2001, + 9,5 prosenttia vuodesta 2001 vuoteen 2002 ja – 0,5 prosenttia vuodesta 2002 vuoteen 2003. Edellä olevasta käy ilmi, että valmisteverot ovat jatkuvasti laskeneet paitsi vuodesta 2001 vuoteen 2002. Tällä jaksolla havaittua nousua ei kuitenkaan voida pitää merkittävänä, koska sen vaikutus lämmitykseen käytettävän dieselöljyn kuluttajahintojen kehitykseen on jäänyt reaalisesti lähes olemattomaksi (taulukon tietojen mukaan lämmitykseen käytettävän dieselöljyn kuluttajahinta nousi näiden kahden vuoden aikana vain 2,2 prosenttia). Tässä tapauksessa ei siis voida soveltaa vuoden 2001 suuntaviivojen 52 kohdan säännöksiä.

(109)

Lisäksi vuoden 2001 suuntaviivojen 53 kohdassa todetaan, että ”jos veronhuojennus myönnetään verosta, joka kuuluu yhteisön yhdenmukaistamisen piiriin, ja kansallinen verokanta on enintään yhtä korkea kuin yhteisön vähimmäisverokanta […]. Mahdollisten verovapautusten on tällaisissa tapauksissa täytettävä 45 ja 46 kohdassa vahvistetut ehdot ja lisäksi on saatava erityinen lupa poiketa yhteisön vähimmäisverokannasta.”

(110)

Vuoden 2001 suuntaviivojen 45 kohdassa todetaan, että tuen kesto on rajattava viiteen vuoteen tuen määrän ollessa aleneva ja että tuen taso saa olla 100 prosenttia ensimmäisen vuoden ylimääräisistä kustannuksista (21), mutta sen on laskettava asteittain siten, että viidennen vuoden lopussa taso on nolla.

(111)

Vuoden 2001 suuntaviivojen 46 kohdassa todetaan, että alenemattoman tuen tapauksessa tuen kesto on rajattu viiteen vuoteen ja tuen taso 50 prosenttiin ylimääräisistä kustannuksista.

(112)

Tarkasteltavana olevassa tapauksessa komissio on jo todennut, etteivät tuet olleet alenevia (ks. näiden perustelujen 88 kappale). Näin ollen niihin olisi voitu soveltaa ainoastaan suuntaviivojen 46 kohdan säännöksiä. Italian viranomaisten toimittamien tietojen perusteella komissio ei kuitenkaan voinut millään tavoin päätellä, että tuen taso olisi ollut rajoitettu 50 prosenttiin valmisteveroista aiheutuvista ylimääräisistä kustannuksista suhteessa kasvihuoneessa tuotettujen tuotteiden markkinahintoihin.

(113)

Näitä tukia ei tämän vuoksi voida pitää hyväksyttävinä vuoden 2001 suuntaviivojen 46 kohdan säännösten perusteella eikä siis myöskään samojen suuntaviivojen 53 kohdan säännösten perusteella.

(114)

Tämän asiakirjan 94–112 kappaleessa esitetyt seikat osoittavat, ettei tarkasteltavina olleita tukia voida julistaa soveltuviksi yhteismarkkinoille vuoden 2001 suuntaviivojen säännösten perusteella.

(115)

Italian viranomaisten asian tutkinnan eri vaiheissa esittämistä muista seikoista komissio toteaa, ettei niihin sisälly tietoja, joiden perusteella edellä olevan 34 kappaleen b alakohdassa mainitut ongelmakohdat olisi voitu ratkaista. Edellä 43 kappaleessa käsitelty väite, jonka mukaan Italiassa hyväksytty toimenpide voi soveltua yhteismarkkinoille, jos tuensaajat maksavat yhteisön tasolla määritellyn vähimmäisveron, ei ole merkityksellinen, koska kasvihuoneviljelijöille on myönnetty täydellinen vapautus valmisteveroista lähes koko siksi ajaksi, jota tässä tarkastellaan, eivätkä he näin ollen ole maksaneet veroa.

(116)

Myöskään ensimmäisen menettelyn aloittamisen jälkeen huomautuksia esittäneen asianomaisen väitteet eivät sisällä seikkoja, jotka tukisivat tukien soveltuvuutta yhteismarkkinoille. Mitä tulee tuensaajatilojen tilanteen epävarmuuteen siinä tapauksessa, että tuki julistetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi ja peritään takaisin, on muistutettava, että soveltumattoman tuen takaisinperintä on välttämätöntä aiemmin vallinneen tilanteen palauttamiseksi. Tällä tarkoitetaan tilannetta ennen tukien myöntämistä, jolloin kilpailu ei ollut vääristynyt. Se, etteivät tietyt yritykset ole enää kannattavia, on seurausta ainoastaan vapaasta kilpailusta tavanomaisissa markkinaoloissa. Toisaalta mikään ei osoita, että dieselöljyn kulutuksen väheneminen heikentäisi väistämättä saatujen tuotteiden laatua (enintään väheneminen voi viivästyttää hieman kypsymistä tai kasvua). Lopuksi on todettava, että viittaus muiden maiden tilanteeseen kilpailun vääristymättömyyden osoittamiseksi ei ole merkityksellinen. Tältä osin on riittävää, kun todetaan, että vapautus asettaa italialaiset kasvihuoneviljelijät parempaan kilpailutilanteeseen muiden maiden kasvihuoneviljelijöihin nähden ja tämän vuoksi vertailupohjaksi on otettava Italiassa ilman vapautuksia vallitseva tilanne.

(117)

Komissio toteaa, että Italia on pannut kyseiset tuet täytäntöön sääntöjenvastaisesti ja rikkonut siten perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohtaa. Edellä esitetty analyysi osoittaa, ettei näitä tukia voida julistaa yhteismarkkinoille soveltuviksi, koska ne eivät täytä maatalousalan vuoden 2000 ja vuoden 2007 suuntaviivoja eivätkä ympäristötukia koskevia vuosien 1994 ja 2001 suuntaviivoja. Lisäksi analyysi on osoittanut, ettei direktiivien olemassaolo sinällään ole perustelu sellaisten toimenpiteiden soveltamiselle, jotka voivat aiheuttaa kilpailun vääristymiä, eivätkä Italian viranomaiset ole korjanneet ongelmakohtia, jotka komissio mainitsi aloittaessaan perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn.

(118)

Asetuksen (EY) N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohdan mukaan sääntöjenvastaista tukea koskevissa kielteisissä päätöksissä komissio päättää, että asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajalta (tässä nimenomaisessa tapauksessa kasvihuoneviljelijöiltä). Italia on tämän vuoksi velvollinen toteuttamaan kaikki tarpeelliset toimet periäkseen takaisin tuensaajille maksetun sääntöjenvastaisen tuen, jonka arvo vastaa valmisteveroista myönnetyn täydellisen vapautuksen ja muille maatalousalan toimijoille myönnetyn alennetun valmisteverokannan välistä erotusta. Komission tiedonannon ”Sääntöjenvastaisen ja yhteismarkkinoille soveltumattoman valtiontuen takaisinperintää edellyttävien komission päätösten tehokas täytäntöönpano jäsenvaltioissa” (22) 42 kohdan mukaan Italialla on neljä kuukautta aikaa panna tämä päätös täytäntöön sen voimaantulosta lukien. Tuki on perittävä takaisin korkoineen, jotka lasketaan neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 täytäntöönpanosta annetun komission asetuksen (EY) N:o 794/2004 (23) mukaisesti.

(119)

Perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi ei kuitenkaan katsota tämän tukiohjelman osana myönnettyjä yksittäisiä tukia, jotka ovat täyttäneet maksatushetkellä neuvoston asetuksen (EY) N:o 994/98 (24) (vähämerkityksistä tukea koskeva asetus) 2 artiklan nojalla annetussa komission asetuksessa vahvistetut edellytykset.

(120)

Vähämerkityksisiä tukia maatalousalalla koskevat yhteisön säännöt eivät olleet vielä voimassa, kun tässä tarkasteltavina olevat tuet myönnettiin.

(121)

Ensimmäiset kyseisellä alalla hyväksytyt yhteisön säännöt sisältyivät Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen maatalous- ja kalastusalalla 6 päivänä lokakuuta 2004 annettuun asetukseen (EY) N:o 1860/2004 (25).

(122)

Komission asetuksen (EY) N:o 1860/2004 mukaan enimmäismäärältään enintään 3 000 euron tuki tuensaajaa kohti kolmen vuoden ajanjakson aikana (määrään sisältyy yritykselle myönnetty vähämerkityksinen tuki) ei vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan eikä vääristä tai uhkaa vääristää kilpailua eikä sen vuoksi kuulu perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa säädetyn kiellon soveltamisalaan.

(123)

Asetuksen (EY) N:o 1860/2004 5 artiklan nojalla sama pätee ennen asetuksen voimaantuloa myönnettyyn tukeen, jos tuki täyttää kaikki asetuksen 1 ja 3 artiklassa säädetyt edellytykset.

(124)

Asetus (EY) N:o 1860/2004 korvattiin 1. tammikuuta 2008 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen maataloustuotteiden tuotannon alalla 20 päivänä joulukuuta 2007 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1535/2007 (26), jossa tuensaajakohtaisen vähämerkityksisen tuen määrä kolmen verovuoden aikana korotettiin 7 500 euroon tuen muodosta ja tavoitteista riippumatta. Jäsenvaltiokohtainen enimmäismäärä on 0,75 prosenttia maatalousalan vuosituotannosta.

(125)

Asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”tätä asetusta sovelletaan ennen 1 päivää tammikuuta 2008 maataloustuotteiden tuotannon alalla toimiville yrityksille myönnettyyn tukeen edellyttäen, että mainitut tuet täyttävät kaikki 1–4 artiklassa vahvistetut edellytykset, lukuun ottamatta 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua suoraa viittausta tähän asetukseen.”

(126)

Tätä taustaa vasten komissio ei pidä valtiontukena enintään 3 000 euron suuruisia veronhuojennuksia, jotka ovat niiden myöntämishetkellä täyttäneet asetuksen (EY) N:o 1860/2004 säännökset, eikä myöskään enintään 7 500 euron suuruisia veronhuojennuksia, jotka täyttävät niiden myöntämishetkellä asetuksen (EY) N:o 1535/2007 säännökset,

a)

luettelo tuensaajista, joille on myönnetty tukea 1 artiklassa tarkoitetusta tukijärjestelmästä, sekä kunkin tuensaajan järjestelmästä saaman tuen kokonaismäärä;

b)

kultakin tuensaajalta takaisin perittävä kokonaismäärä (pääoma ja korko);

c)

yksityiskohtainen selostus siitä, mitä toimenpiteitä tämän päätöksen noudattamiseksi on jo toteutettu tai suunniteltu;

d)

asiakirjat, jotka osoittavat, että tuensaaja on määrätty maksamaan tuki takaisin.

12.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 327/21

(1)

Ranska ilmoitti komissiolle 29 päivänä kesäkuuta 2006 päivätyllä kirjeellä RATP:n (Régie Autonome des Transports Parisiens, Pariisin liikennelaitos) eläkejärjestelmän rahoitusmallin uudistuksesta. Se toimitti komissiolle lisätietoja 29 päivänä syyskuuta 2006, 15 päivänä joulukuuta 2006 ja 4 päivänä huhtikuuta 2007 päivätyillä kirjeillä.

(2)

Komissio ilmoitti 10 päivänä lokakuuta 2007 päivätyllä kirjeellä Ranskalle päätöksestään aloittaa ilmoitetun toimenpiteen osalta EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettely (jäljempänä ’menettelyn aloittamista koskeva päätös’).

(3)

Menettelyn aloittamista koskeva päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä15 päivänä tammikuuta 2008 (2).

(4)

Ranskan viranomaiset esittivät huomautuksensa 22 päivänä tammikuuta 2008 päivätyssä kirjeessään.

(5)

Komissio sai 19 päivänä helmikuuta 2008 huomautuksia asianomaisilta. Se toimitti nämä huomautukset Ranskalle lausuntoa varten ja sai sen lausunnon 3 päivänä huhtikuuta 2008 päivätyllä kirjeellä.

(6)

Ranskan viranomaiset ilmoittivat komissiolle 23 päivänä huhtikuuta 2008, että Ranskan hallitus oli käynnistänyt syksyllä 2007 julkisten yhtiöiden erityiseläkejärjestelmien, muun muassa RATP:n henkilökunnan eläkejärjestelmän, uudistuksen.

(7)

Komissio pyysi 6 päivänä tammikuuta 2009 Ranskan viranomaisilta lisää tietoja. Ranskan viranomaiset vastasivat 3 päivänä maaliskuuta 2009 päivätyllä kirjeellään.

(8)

Pariisin liikennelaitos Régie Autonome des Transports Parisiens (jäljempänä ’RATP’) on ranskalainen julkinen yhtiö, joka on kokonaan Ranskan valtion omistuksessa. Se on perustettu 21 päivänä maaliskuuta 1948 annetulla lailla nro 48–506 matkustajaliikenteen uudelleen järjestämisestä ja koordinoinnista Pariisin alueella (3), ja sen toimialana on ”sille osoitettu joukkoliikenneverkkojen ja -linjojen toiminta” (4).

(9)

Laissa rajattiin RATP:n tehtävät koskemaan Pariisin alueen joukkoliikennettä. Maaliskuun 21 päivänä 1948 annetun lain nro 48–5067 artiklan mukaan RATP:n tehtävänä on ”ylläpitää Pariisin kaupungin ja Seinen departementin joukkoliikenneverkkoja sekä Seine-et-Oisen ja Seine-et-Marnen linjoja, joita koskevat oikeudet myönnetty tai joita on vuokrattu aikaisemmin Compagnie du chemin de fer métropolitain -yhtiölle tai Société des transports en commun de la région parisienne -yhtiölle”. Tämä seikka vahvistettiin uudelleen edellä mainitussa 7 päivänä tammikuuta 1959 annetussa määräyksessä nro 59–151.

(10)

RATP voi kuitenkin tarjota tytäryhtiöidensä kautta palveluja Ile-de-Francen ulkopuolella (5). RATP:n tytäryhtiöt ovat yritysmuodoltaan osakeyhtiöitä (société anonyme), ne on jaettu nykyään kolmeen ryhmään, ja niissä työskentelee noin 2 050 henkeä, joista 170 on siirretty emoyhtiöstä. Nämä ryhmät ovat

(11)

RATP-konsernissa työskentelee kaikkiaan noin 46 050 henkeä, joista 44 000 työskentelee RATP:ssä virkamiehinä (agents sous statut), ja loput – eli 2 050 henkeä – työskentelevät RATP:n tytäryhtiöissä.

(12)

Virkamiesten työehdot vahvistetaan sääntelyteitse RATP:n henkilöstösäännöissä (6). RATP:n tytäryhtiöissä työskentelevien 2 050 henkilön työehdot vahvistetaan puolestaan työehtosopimuksissa ja siksi heihin ei sovelleta RATP:n virkamiesten henkilöstösääntöjä.

(13)

Ile-de-Francen joukkoliikennemarkkinat eivät ole olleet tähän asti avoimet kilpailulle. Lupia, jotka koskivat liikenteen harjoittamista joukkoliikennelinjoilla, on myönnetty noudattaen matkustajaliikenteen järjestämisestä Ile-de-Francen alueella 7 päivänä tammikuuta 1959 annetussa asetuksessa nro 59–157 (7) säädettyä menettelyä, jonka mukaisesti Ile-de-Francen joukkoliikennemarkkinat jaettiin RATP:n sekä Ile-de-Francen alueella tuohon aikaan toimineiden useiden historiallisten pienten yksityisten liikenteenharjoittajien kesken.

(14)

RATP:n lisäksi noin sata yritystä tarjoaa joukkoliikennepalveluja Ile-de-Francen alueella. Näihin yrityksiin kuuluu SNCF sekä yksityisiä liikenteenharjoittajia, jotka ovat muodostaneet OPTILE-liiton (noin 95 yritystä, joista kolme on merkittäviä linja-autoliikenneyhtiöitä: Veolia Transport, Keolis et Transdev).

(15)

Rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista sekä neuvoston asetusten (ETY) N:o 1191/69 ja (ETY) N:o 1107/70 kumoamisesta 23 päivänä lokakuuta 2007 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:oo1370/2007 (jäljempänä ’asetus (EY) N:o 1370/2007’) (8) säädetään joukkoliikennemarkkinoiden avaamisesta vähitellen. Asetuksen 12 artiklan mukaisesti asetus tulee voimaan 3 päivänä joulukuuta 2009.

(16)

RATP:n eläkejärjestelmästä säädetään edellä mainitun 21 päivänä maaliskuuta 1948 annetun lain nro 48–50631 artiklassa ja tätä lakia on täydennetty 23 päivänä syyskuuta 1959 annetulla asetuksella nro 59–1091 RATP:n säännöistä (9).

(17)

RATP:n virkamiesten eläkejärjestelmä on Ranskan sosiaaliturvalain L711–1 ja R711–1 artiklassa tarkoitettu erityisjärjestelmä, joka tarjoaa erityisiä etuuksia suhteessa yleisen eläkeoikeuden mukaisiin järjestelmiin. Kyseessä on sääntelyyn perustuva järjestelmä eli järjestelmä, jonka valtio vahvistaa hallinnollisesti. Lisäksi muuttujien, eläkemaksujen ja suoritusten kehitys riippuu sääntelystä.

(18)

Tammikuun 15 päivään 2008 asti RATP:n virkamiesten erityisen eläkejärjestelmän merkittävimmät erityispiirteet yleisen eläkeoikeuden mukaisiin järjestelmiin verrattuna liittyivät eläkeoikeuden laskentatapaan ja eläkkeiden maksamiseen.

(19)

Yleisen eläkeoikeuden mukaisissa järjestelmissä eläkkeen määrä lasketaan koko uran tai uran osan keskipalkan perusteella. Se riippuu myös eläkevakuutuksen kestosta tai vakuutetun iästä, joten eläke kasvaa tai vähenee sen mukaan, ylittääkö vakuutettu näiden kahden kriteerin suhteen asetetut arvot vai jäävätkö ne täyttymättä. Yleisessä järjestelmässä eläke lasketaan uran 25 parhaan vuoden keskipalkan pohjalta (bonukset mukaan luettuina ja soveltaen vuosipalkalle asetettua ylärajaa), ja eläkkeen määrä tästä palkasta on 50 prosenttia (täysi eläke), jos vakuutetulla on takanaan vähintään 40 vakuutusvuotta.

(20)

Sen sijaan RATP:n eläkejärjestelmässä virkamiehillä oli oikeus saada kultakin vakuutusvuodelta kaksi prosenttia peruspalkasta (ilman bonuksia), jota he olivat saaneet kuuden viimeisen työskentelykuukauden aikana, kuitenkin enintään 37,5 vakuutusvuodelta. Näin ollen RATP:n työntekijä sai 37,5 työvuoden jälkeen eläkkeen, joka oli 75 prosenttia hänen viimeisestä palkastaan ilman bonuksia eli noin 64,5 prosenttia hänen viimeisestä palkastaan, johon bonukset on laskettu mukaan.

(21)

Elokuun 21 päivänä 2003 annetussa laissa (10) säädetyn uudistuksen perusperiaatteet, jotka koskevat lähes kaikkia Ranskan peruseläkejärjestelmiä, laajennettiin 15 päivänä tammikuuta 2008 annetulla asetuksella nro 2008–48 (11), 30 päivänä kesäkuuta 2008 annetulla asetuksella nro 2008–637 (12) ja 30 päivänä joulukuuta 2008 annetulla asetuksella nro 2008–1514 (13) koskemaan RATP:n erityistä eläkejärjestelmää. Uudistuksen yhtenä tavoitteena on saattaa erityisjärjestelmät yhdenmukaisiksi yksityisen sektorin työntekijöiden ja virkamiesten perusjärjestelmistä annettujen yleisen eläkeoikeuden sääntöjen kanssa. Vakuutusaikaa, jota täyden eläkkeen saaminen RATP:n erityisjärjestelmästä edellyttää, nostetaan vähitellen niin, että vuonna 2010 se on 40 vuotta, minkä jälkeen sitä nostetaan joka vuosi heinäkuun 1 päivänä kolmella kuukaudella, kunnes saavutetaan yleisessä järjestelmässä ja julkishallinnon virkamiesten järjestelmässä vaadittu aika (yleisessä järjestelmässä ja julkishallinnon virkamiesten järjestelmässä vuonna 2012 vaadittava 41 vuoden vakuutusaika saavutetaan näin ollen erityisjärjestelmässä vuonna 2016).

(22)

RATP:n virkamiesten eläkejärjestelmä perustuu jakojärjestelmään, jossa työssä käyvien maksamat eläkevakuutusmaksut käytetään välittömästi eläkeläisten eläkkeiden maksamiseen (14).

(23)

Tammikuun 31 päivään 2005 asti erityisen eläkejärjestelmän sitoumukset muodostivat RATP:lle juridisesti velan. Edellä mainitun vuonna 1948 hyväksytyn lain 20 artiklan mukaan RATP:n velvollisuutena oli turvata erityisen eläkejärjestelmänsä rahoitustasapaino.

(24)

Erityisen eläkejärjestelmän hoitamisesta vastasi RATP:n eläkeosasto, joka oli osa oikeushenkilöä RATP. Osasto peri RATP:n työssäkäyvien virkamiesten eläkevakuutusmaksut ja RATP:n työnantajamaksut ja maksoi eläkkeet järjestelmästä eläkkeeseen oikeutetuille henkilöille. Eläkevakuutusmaksut (työntekijöiden maksuosuus oli 7,85 prosenttia ja työnantajan maksuosuus 15,34 prosenttia) olivat pienemmät kuin yleisen järjestelmän maksut (työntekijöiden maksuosuus 12 prosenttia ja työnantajan maksuosuus 18 prosenttia).

(25)

RATP:n eläkejärjestelmään kirjattiin monen vuoden ajan rakenteellinen vaje, joka johtui työssäkäyvien ja eläkeläisten demografisesta epätasapainosta, siitä, että järjestelmä tarjosi erityisiä etuuksia suhteessa yleiseen järjestelmään, ja joulukuun 31 päivään 2005 asti standardoiduista eläkevakuutusmaksuista. Valtio hyvitti RATP:n eläkejärjestelmän toistuvat vajeet edellä mainittujen 7 päivänä tammikuuta 1959 annetun määräyksen 2 artiklan ja 7 päivänä tammikuuta 1959 annetun asetuksen nojalla.

(26)

Ranskan viranomaiset ilmoittivat 29 päivänä kesäkuuta 2006 RATP:n eläkejärjestelmän rahoitusmallin uudistuksesta. Ranskan viranomaisten mukaan uudistus on osa viimeisten kymmenen vuoden aikaista Ile-de-Francen kaupunkiliikenteen institutionaalista kehitystä sekä valmisteluja, jotka koskevat kaupunkiliikenteen avaamista kilpailulle.

(27)

Ilmoitettu uudistus on kaksivaiheinen.

(28)

Joulukuun 26 päivänä 2005 annetun asetuksen nro 2005–1635 (15) ensimmäisen artiklan nojalla perustettiin 1 päivänä tammikuuta 2006 RATP:n henkilökunnan eläkekassa (jäljempänä ’CRP-RATP’).

(29)

CRP-RATP luokitellaan yksityisoikeudelliseksi sosiaaliturvaorganisaatioksi, joka on oikeushenkilö ja joka on oikeudellisesti ja rahoituksellisesti riippumaton RATP:stä. Sosiaaliturvalain L711–1 artiklan nojalla CRP-RATP:llä on valtuudet, jotka määritellään saman lain L111–1 artiklassa, jossa muistutetaan erityisesti, että sosiaaliturvaorganisaatio perustuu kansallisen yhteisvastuun periaatteeseen. Sen on noudatettava kaikkiin riippumattomiin eläkekassoihin sovellettavaa sosiaaliturvalainsäädäntöä. Valtion toimivaltaiset viranomaiset, joita hallituksen valtuuttamat henkilöt edustavat, valvovat sitä.

(30)

CRP-RATP:stä tuli perustamisensa myötä RATP:n sijasta yksinomainen oikeudellinen taho, joka maksaa virkamiesten eläkkeitä.

(31)

Näin ollen CRP-RATP perii 1 päivästä tammikuuta 2006 alkaen RATP:ltä vapauttavan maksun, joka vastaa työntekijöiden maksuosuuksia erityisjärjestelmään ja sen maksuosuutta työnantajana. Lisäksi maksuosuuksia korotettiin samasta päivästä alkaen, niin että ne vastaavat yleistä järjestelmää (16). Eläkemaksujen lisäksi CRP-RATP saa valtiolta suorituksen, jonka tarkoituksena on tasapainottaa sen talous. Tällä tasapainottavalla maksulla rahoitetaan sekä erityisjärjestelmän demografinen vaje että tämän järjestelmän omat eläkeoikeudet. Valtio maksoi tasapainottavaa avustusta 390,11 miljoonaa euroa vuonna 2006 ja 414 miljoonaa euroa vuonna 2007.

(32)

Edellä mainitun 26 päivänä joulukuuta 2005 annetun asetuksen nro 2005–163518 artiklassa säädetään sellaisesta mahdollisuudesta, että CRP-RATP siirtäisi taloudellisesti osan RATP:n virkamiesten erityisjärjestelmään liittyvistä eläkeoikeuksista yleisen sosiaaliturvalainsäädännön mukaisiin eläkejärjestelmiin (CNAV (17) ja ARGIC (18)/ARRCO (19)) (20), toisin sanoen CRP-RATP:n eläkeoperaatiot siirrettäisiin teknisesti yleisen sosiaaliturvalainsäädännön mukaisiin eläkejärjestelmiin (jäljempänä ’vastaanottavat järjestelmät’).

(33)

Sillä, että osa RATP:n erityisjärjestelmän eläkeoikeuksista siirretään yleisen sosiaaliturvalainsäädännön mukaisiin eläkejärjestelmiin, pyritään hyödyntämään sukupolvien ja ammattikuntien välistä yhteisvastuumekanismia huomattavasti laajemmalta demografiselta pohjalta sekä laajemmin turvaamaan jakojärjestelmäperiaatteen mukaisesti rahoitettujen pakollisten eläkejärjestelmien rahoituksen kestävyys.

(34)

Sosiaaliturvalain L222–6 artiklan mukaan erityinen eläkejärjestelmä tai muu eläkejärjestelmä voidaan siirtää yleisen sosiaaliturvalainsäädännön mukaisiin eläkejärjestelmiin niiden erityisjärjestelmistä maksettavien etuuksien osalta, jotka vastaavat yleisestä järjestelmästä palkansaajille maksettavia eläke-etuuksia.

(35)

Kun kyse on jakojärjestelmään perustuvasta eläkejärjestelmästä, muussa järjestelmässä (ja siten myös muiden kriteerien mukaisesti) hankittujen oikeuksien siirto vastaanottavaan järjestelmään toteutetaan laskemalla nämä hankitut oikeudet vastaanottavan järjestelmän sääntöjen mukaisesti, aivan kuin edunsaajat (eläkeläiset, työntekijät ja rekisteristä poistetut) olisivat kuuluneet vastaanottavaan järjestelmään koko uransa ajan.

(36)

Tässä tapauksessa Ranskan viranomaiset ovat laskeneet perusoikeudet eli oikeudet, jotka vastaavat vastaanottavien järjestelmien sääntöjen mukaan laskettuja ja näihin järjestelmiin siirrettäviä eläke-etuuksia (21). Vastaanottaviin järjestelmiin voidaan siirtää vain tällä tavoin määritellyt perusoikeudet.

(37)

Sosiaaliturvalain 222–6 artiklassa säädetään lisäksi, että erityisjärjestelmän siirron yhteydessä on noudatettava periaatetta, jonka mukaan toimenpiteen on oltava taloudellisesti ehdottoman neutraali vastaanottavan järjestelmän vakuutettujen kannalta. Toisin sanoen erityisen eläkejärjestelmän taloudellinen siirtäminen yleisen eläkeoikeuden mukaiseen järjestelmään ei saa missään tapauksessa huonontaa vastaanottavan järjestelmän taloudellista tilannetta.

(38)

Tässä yhteydessä tehdään arviointi, jonka tarkoituksena on määrittää, millainen osuus näistä hankituista eläkeoikeuksista todella hyväksytään siirron yhteydessä, jotta edellä mainittua taloudellisen neutraaliuden periaatetta noudatetaan tiukasti. Arvioinnissa verrataan sen konsernin eläkekustannusten suhdetta, jota siirto koskee, vastaanottavan järjestelmän eläkekustannusten suhteeseen (22). Siispä vastaanottava järjestelmä määrittelee, millainen osuus näistä aiemmin hankituista, uudelleen lasketuista oikeuksista voidaan hyväksyä, jotta järjestelmien eläkekustannusten suhteet pysyvät tasapuolisina: eläkeoikeudet siirretään vastaanottavaan järjestelmään ”maksutta” tähän hyväksyntärajaan asti.

(39)

Jos vastaanottavan järjestelmän hyväksyntäraja jää alle 100 prosenttiin hankituista, uudelleen lasketuista oikeuksista, vastaanottava järjestelmä voi ehdottaa järjestelmälle, jota siirto koskee, että kaikki oikeudet hyväksytään oikeuksien säilyttämismaksun (eli ”välirahan”) maksamista vastaan.

(40)

Välirahojen laskentamenetelmän tavoitteena on se, ettei vastaanottavan järjestelmän etukäteen ennakoitu tilanne muuttuisi. Ennakoivassa arvioinnissa välirahan määrä on sama kuin vuotuisten liittymismaksujen todellinen nettoarvo. Vuotuisella liittymismaksulla tarkoitetaan maksua, joka – vastaanottavalle järjestelmälle siirrettyjen lisäoikeuksien osalta (eli maksutta siirrettyjen oikeuksien lisäksi) – vuosittain tasaa liitetyn järjestelmän ja vastaanottavan järjestelmän väliset kustannussuhteet.

(41)

Jos vastaanottavan järjestelmän taloudellinen tilanne on rakenteellisesti alijäämäinen, laskentamenetelmän mukaan tätä epätasapainoa ei saa pahentaa mutta sitä ei toisaalta myöskään vaadita pienentämään vaatimalla yhtiöltä, jota siirto koskee, ennakoivaa teknistä tasapainoa.

(42)

Koska tässä tapauksessa RATP:n demografinen rakenne on huonompi kuin johonkin yleisen sosiaaliturvalainsäädännön mukaiseen eläkejärjestelmään kuuluvan keskimääräisten ranskalaisyrityksen demografinen rakenne, RATP:n virkamiesten erityisen eläkejärjestelmän perusoikeuksien siirtäminen kokonaan yleisen sosiaaliturvalainsäädännön mukaisiin eläkejärjestelmiin edellyttää sitä, että vastaanottaville järjestelmille maksetaan välirahoja eli poikkeuksellisia, kertaluonteisia ja vastuuvelvollisuudesta lopullisesti vapauttavia maksuja.

(43)

Ranskan viranomaiset ovat määrittäneet yksityiskohtaisesti näiden välirahojen laskutavat. Laskennassa käytetään toteutusajankohtana vallitsevia seuraavien muuttujien arvoja:

(44)

Ranskan viranomaisten tämänhetkisen arvion mukaan maksettavat välirahat ovat seuraavat:

(45)

Ranskan hallitus aikoo maksaa CRP-RATP:n sijasta nämä välirahat yleisen eläkeoikeuden mukaisiin järjestelmiin taatakseen, että RATP:n erityisjärjestelmän siirto näihin vastaanottaviin järjestelmiin on taloudellisesti neutraali.

(46)

Siirron jälkeen kertyvistä perusoikeuksista todettakoon, että RATP:n ja sen virkamiesten on maksettava yleisen eläkeoikeuden mukaiset eläkemaksut saadakseen yleisessä järjestelmässä ja täydentävissä järjestelmissä myönnettävät perusoikeudet.

(47)

Menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessään komissio toi esiin epäilevänsä, soveltuisiko ilmoitettu uudistus yhteismarkkinoille. Komissio mainitsi, että menettelyn tarkoituksena oli selvittää, oliko ilmoitettu uudistus RATP:lle myönnettyä tukea.

(48)

Komissio tutki aluksi CRP-RATP:n perustamisen ja yleisen eläkeoikeuden mukaisiin järjestelmiin tehtävän siirron välistä tiivistä yhteyttä ja katsoi tarpeelliseksi varmistaa, ettei perusoikeuksien siirtäminen ollut RATP:lle myönnettyä valtiontukea.

(49)

Tämän jälkeen komissio esitti epäilyjä väitteestä, jonka mukaan se, että valtio rahoittaa RATP:n eläkejärjestelmän erityisoikeudet, ei ole valtiontukea ja että soveltuu yhteismarkkinoille.

(50)

Lopuksi komissio esitti epäilyjä ilmoitetun uudistuksen välttämättömyydestä ja sen oikeasuhteisuudesta yleisen edun huomioon ottaen. Ilmoitetun uudistuksen välttämättömyyden osalta komissio tutki Pariisin alueen joukkoliikennemarkkinoiden todellista avaamista sekä RATP:n juridiseen ja tosiasialliseen tilanteeseen liittyvien, todellisen kilpailun mahdollisesti estävien tekijöiden poistamista. Komissio esitti myös epäilyjä siitä, oliko ilmoitettu uudistus luonteeltaan oikeasuhteinen, erityisesti siksi, että se koski myös uudistuksen täytäntöönpanon jälkeen palkattavien työntekijöiden erityisiä eläkesitoumuksia.

(51)

Lokakuun 10 päivänä 2007 tekemässään päätöksessä komissio totesikin, että se, että valtio rahoitti RATP:n eläkejärjestelmän vajeen vuosina 1995–2005, oli valtiontukea Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22 päivänä maaliskuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (24) ensimmäisen artiklan b kohdan iii alakohdan nojalla (katso tämän päätöksen johdantokappale 15).

(52)

Lisäksi komissio katsoi, ettei CRP-RATP:hen voitu soveltaa EY:n perustamissopimuksen 87 artiklaa, koska CRP-RATP ei ole yritys (kyseisen päätöksen johdantokappale 67).

(53)

Lopuksi komissio arvioi, että takuu, jonka Ranskan valtio oli antanut erityisjärjestelmän edunsaajille, hyödytti suoraan RATP:n työntekijöitä eikä RATP:tä itseään ja että näin ollen sitä ei voitu katsoa yritystä hyödyttäväksi taloudelliseksi eduksi (kyseisen päätöksen johdantokappale 70).

(54)

Ranskan viranomaiset muistuttavat 22 päivänä tammikuuta 2008 päivätyssä kirjeessään katsovansa, että ilmoitetulla uudistuksella institutionalisoidaan henkilöille, ei yhtiölle (RATP), annettava tuki ja ettei kyse ole siksi valtiontuesta RATP:n hyväksi. Lisäksi Ranskan viranomaiset katsovat, että vaikka todellisena edunsaajana ilmoitetussa uudistuksessa olisi RATP, uudistus ei vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan eikä edes vääristä kilpailua, sillä RATP toimii vain yksillä markkinoilla, Ile-de-Francen kaupunkialueiden joukkoliikennemarkkinoilla, joita ei ole vielä avattu kilpailulle, eikä uudistus vaikuta millään tavalla RATP:n tytäryhtiöiden toimintaan tai markkinoihin, joilla ne toimivat.

(55)

Ranskan viranomaiset katsovat, ettei siihen, että CRP-RATP siirretään yleiseen järjestelmään, liity RATP:lle myönnettävän valtiontuen piirteitä, sillä siirto ei hyödytä RATP:tä.

(56)

Ensinnäkin Ranskan viranomaiset arvioivat, aivan kuten komissio totesi itsekin menettelyn aloittamista koskevan päätöksen 69 kohdassa, että ”uudistuksen toinen vaihe eli välirahojen maksaminen ja CRP-RATP:n perusoikeuksien rahoituksen siirtäminen CNAV:hen ja AGIRC-ARRCO:hon ei vaikuta enää RATP:n taloudelliseen tilanteeseen”.

(57)

Lisäksi Ranskan viranomaiset katsovat, että perusoikeuksia vastanneet RATP:n velvoitteet eivät olleet kustannuksia, jotka olisivat normaalisti rasittaneet sen talousarviota yhteisön oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Ranskan viranomaisten mukaan ranskalaisten yritysten talousarviota normaalisti rasittavat vapauttavat maksut, joita maksetaan yleisen eläkeoikeuden mukaisille eläkekassoille, mutta talousarviota ei rasita velvollisuus maksaa työssäkäyvien työntekijöiden ja eläkeläisten eläkkeitä, niin kuin asia oli RATP:n tapauksessa, koska sillä oli ilmoitettuun uudistukseen asti oma eläkeosasto. Niinpä koska siihen, että CRP-RATP siirretään yleiseen järjestelmään ja valtio maksaa välirahat yleiseen järjestelmään, liittyy yleistä eläkeoikeutta vastaavan vapauttavan maksun suorittaminen, RATP ei välty kustannuksilta, jotka rasittaisivat normaalisti yrityksen taloutta.

(58)

Lisäksi Ranskan viranomaiset katsovat, että koska valtio loi erityisjärjestelmän RATP:n perustamisen yhteydessä vuonna 1948, olisi epänormaalia, että yrityksen pitäisi kantaa kustannukset, joita aiheutuu välimaksuista, jotka maksetaan vastineeksi CRP-RATP:n siirtämisestä yleiseen järjestelmään.

(59)

Ensinnäkin Ranskan viranomaiset arvioivat, että tässä tapauksessa ei voida soveltaa oikeuskäytäntöä, jonka mukaan työehtosopimuksiin perustuvat kulut ovat luonteensa vuoksi kustannuksia, jotka normaalisti rasittavat yritysten talousarviota – riippumatta siitä, ovatko yritykset liittyneet työehtosopimukseen vapaaehtoisesti vai onko se laajennettu koskemaan niitä säädösteitse (25) –, sillä RATP:n virkamiesten eläkejärjestelmä ei perustu työehtosopimukseen.

(60)

Toiseksi Ranskan viranomaiset katsovat, ettei eritysoikeuksien olemassaolo hyödytä millään tavalla RATP:tä. Se, että RATP palkkaa edelleen virkamiehiä, jotka hyötyvät erityisoikeuksista, ei osoita, että erityisoikeuksien olemassaolosta olisi RATP:lle taloudellista hyötyä.

(61)

Kolmanneksi Ranskan viranomaiset pysyvät siinä kannassaan, että erityisoikeuksien rahoittaminen julkisista varoista on pelkästään korvaus RATP:lle koituneista epänormaaleista kuluista. Ranskan viranomaiset katsovat, että johtopäätös, jonka mukaan erityisten eläkeoikeuksien rahoitus ei ole valtiontukea, on tehty yhteisön oman oikeuskäytännön periaatteiden pohjalta; tästä oikeuskäytännöstä viimeisimpiä esimerkkejä ovat asioissa Combus  (26) ja Enirisorse  (27) annetut tuomiot.

(62)

Ranskan viranomaiset katsovat, että ilmoitettu uudistus soveltuisi yhteismarkkinoille siinäkin tapauksessa, että komissio katsoisi uudistukseen liittyvän valtiontuen piirteitä.

(63)

Ranskan viranomaiset pitävät kiinni kannastaan, jonka mukaan ilmoitettu uudistus sopii yhteen hukkakustannusteorian kanssa ja edistää kilpailua.

(64)

Lisäksi Ranskan viranomaiset katsovat, että uusi tapa rahoittaa eläkeoikeudet vuodesta 2006 alkaen on oikeasuhteinen ja välttämätön markkinoiden kilpailullisen toiminnan kannalta.

(65)

Ranskan viranomaiset katsovat ilmoitetun uudistuksen olevan välttämätön, sillä se on edellytys Ile-de-Francen kaupunkiliikennesektorin avaamiseksi kilpailulle asetuksen (EY) N:o 1370/2007 mukaisesti. Sen ansiosta on mahdollista ensinnäkin ehkäistä julkisten ja yksityisten toimijoiden välisen kilpailun vääristymistä ja toisaalta poistaa lopullisesti RATP:n eläkkeiden rahoitustavan muodostama markkinoille pääsyn este.

(66)

Ilmoitetun uudistuksen oikeasuhteisuudesta todettakoon, että Ranskan viranomaiset ilmoittivat komissiolle 23 päivänä huhtikuuta 2008 päiväämässään kirjeessä Ranskan hallituksen käynnistämästä RATP:n erityisen eläkejärjestelmän uudistuksesta, jolla RATP:n erityinen eläkejärjestelmä saatetaan yleisen eläkeoikeuden sääntöjä vastaavaksi.

(67)

Ammattiliitto SUD de la RATP ilmoitti 13 päivänä helmikuuta 2008 päivätyssä kirjeessään vastustavansa Ranskan viranomaisten ilmoittamaa suunnitelmaa, koska sen ainoana tavoitteena on tehdä RATP:stä suuri kansainvälinen konserni, jonka liikkeellepanevana voimana on voitonhimo. Kirjeessään SUD de la RATP kertoi komissiolle, että sen mukaan RATP:n virkamiehillä ei ole työlainsäädännön (Code du travail) mukaista yksityisoikeudellisten palkansaajien asemaa.

(68)

Lisäksi SUD de la RATP totesi, että pariteettisen sekatoimikunnan (commission mixte paritaire) olisi pitänyt laatia RATP:n eläkejärjestelmän uudistus, koska uudistus kuului työmarkkinaosapuolten työehtosopimusneuvottelujen piiriin.

(69)

RATP:n virkamiehiin sovellettavan oikeudellisen järjestelmän osalta Ranskan viranomaiset tarkentavat 3 päivänä huhtikuuta 2008 päivätyssä kirjeessään, että työlainsäädännön (Code du travail) säännöksiä sovelletaan RATP:n virkamiehiin, paitsi jos työlainsäädännössä tai oikeuskäytännössä toisin nimenomaan säädetään. Ranskan mukaan tällaisten poikkeusten olemassaolo ei ole riittävä osoitus siitä, että RATP:n virkamiehet asetettaisiin julkisoikeudelliseen palvelussuhteeseen.

(70)

Lisäksi Ranska ilmoittaa, että 19 päivänä joulukuuta 1960 annetussa asetuksessa nro 60–1362, jossa RATP:n paritaariselle sekatoimikunnalle annetaan toimivaltaa henkilöstösääntöjen alalla, ei käsitellä eläkejärjestelmää. Ranskan viranomaisten mukaan RATP:n eläkejärjestelmää ei ole perustettu työehtosopimusneuvottelujen seurauksena, vaan valtio asetti sen RATP:lle hallinnollisesti.

(71)

Tämä päätös koskee eläkkeiden uuden rahoitusjärjestelmän ja valtiontukia koskevien yhteisön sääntöjen yhteensopivuutta.

(72)

Lokakuun 10 päivänä 2007 aloitetun menettelyn ja erityisesti Ranskan viranomaisten toimittamien huomautusten ansiosta komissio on voinut täsmentää ilmoitetun uudistuksen täytäntöönpanotavat ja tämän pohjalta määrittää kolme toimenpidettä, joihin voi liittyä valtiontuen piirteitä.

(73)

Ensinnäkin CRP-RATP:stä tuli 1 päivänä tammikuuta 2006 RATP:n sijasta yksinomainen oikeudellinen taho, joka maksaa virkamiesten eläkkeitä.

(74)

Toiseksi valtio maksaa CRP-RATP:lle tammikuun 1 päivästä 2006 alkaen avustusta, jonka tarkoituksena on tasapainottaa sen talous. Tämä julkinen avustus kattaa RATP:n erityisjärjestelmän demografisen vajeen ja lisäkustannukset.

(75)

Kolmanneksi ilmoitetussa uudistuksessa esitetään sellainen mahdollisuus, että CRP-RATP siirtäisi erityisjärjestelmän peruseläkeoikeudet yleisen eläkeoikeuden mukaisiin järjestelmiin. Valtio maksaa CRP-RATP:n puolesta välirahat, joiden maksamisella pyritään noudattamaan periaatetta, jonka mukaan siirron on oltava taloudellisesti ehdottoman neutraali.

(76)

Komissio panee merkille, että CRP-RATP:stä tuli 1 päivänä tammikuuta 2006 RATP:n sijasta yksinomainen oikeudellinen taho, joka maksaa virkamiesten eläkkeitä. Komissio toteaa, että samanaikaisesti maksusta, jonka RATP maksoi CRP-RATP:lle eläkkeistä, tuli vapauttava.

(77)

Komissio panee merkille, että ennen tammikuun 1 päivää 2006 käytetyssä järjestelmässä erityisjärjestelmän eläkesitoumukset muodostivat RATP:lle juridisesti velan. Näin ollen RATP:n virkamiesten erityisjärjestelmän rahoitusjärjestely poikkesi yleisestä eläkeoikeudesta: RATP takasi kyseisen järjestelmän taloudellisen tasapainon, sillä työnantajamaksu, jonka RATP maksoi erityisjärjestelmään, ei ollut vapauttava.

(78)

Näin ollen komissio katsoo, että ilmoitetun uudistuksen mukaisten toimenpiteiden ensisijaisena tarkoituksena oli tehdä työnantajamaksusta, jota RATP maksoi virkamiestensä eläkkeiden perusteella, luonteeltaan vapauttava, mikä vapauttaisi näin RATP:n aiemmasta velvollisuudestaan taata erityisjärjestelmän tasapaino. Toisin sanoen ilmoitetulla uudistuksella siirrettiin vastuu kyseisen erityisjärjestelmän rahoitustasapainosta RATP:ltä CRP-RATP:lle ja loppujen lopuksi valtiolle.

(79)

Komissio toteaa lisäksi, että RATP:n vastuulla ollut järjestelmän rahoitustasapainoa koskeva vaatimus olisi ilman ilmoitettua uudistusta tarkoittanut sitä, että RATP olisi kirjannut kyseisen velvoitteen sitoumukseksi valtiota kohtaan ja sitoumus olisi kirjattu varaukseksi siirryttäessä IRFS-standardeihin (International Financial Reporting Standard, kansainväliset tilinpäätösstandardit), joita on sovellettu RATP:ssä kesäkuun 30 päivästä 2007 lähtien (28).

(80)

Komissio haluaa korostaa tässä yhteydessä, että CRP-RATP:n perustamisesta syntyvät ongelmat ovat samat kuin ne, jotka nousivat esiin La Posten palveluksessa olevien valtion virkamiesten eläkkeiden rahoitusjärjestelmän uudistuksen yhteydessä (29). Siispä komissio selvittää, liittyykö tässä tapauksessa kyseiseen toimenpiteeseen valtiontuen piirteitä, noudattaen samaa menettelyä kuin edellä mainitun päätöksen kohdalla.

(81)

EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan”.

(82)

EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan mukaan toimenpide katsotaan valtiontueksi, jos se täyttää kaikki seuraavat edellytykset: 1) kyseessä oleva toimenpide tarjoaa valikoivan taloudellisen edun, 2) kyseinen etu rahoitetaan valtion varoilla, 3) etu vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua ja 4) etu vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(83)

Seuraavassa esitetään syyt, joiden vuoksi kyseisen toimenpiteen voidaan katsoa täyttävän kaikki edellä luetellut edellytykset ja olevan siten EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea RATP:lle.

(84)

Jotta voidaan arvioida, sisältyykö kyseiseen toimenpiteeseen valtiontukea, on määritettävä, tarjoaako toimenpide RATP:lle taloudellista etua siten, että se vapautuu kustannuksista, joista yrityksen olisi tavallisesti vastattava omista varoistaan, ja onko se näin estänyt markkinavoimien tavanomaiset vaikutukset (30).

(85)

Tässä yhteydessä tavallisella kustannuksella tarkoitetaan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tavallista kulua, joka liittyy yrityksen päivittäiseen liiketoimintaan tai sen juokseviin asioihin (31). Tuomioistuin on myös todennut, että tukena pidetään sellaisten maksujen keventämistä, jotka tavanomaisesti kuuluvat yritysten vastattaviksi, kun otetaan huomioon kyseisiä maksuja koskevan järjestelmän luonne ja rakenne, kun taas erityismaksu on näiden tavanomaisten maksujen lisäksi maksettava suoritus (32).

(86)

Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa sekä päätöskäytäntönsä mukaisesti (33) komissio katsoo, että kustannusten määrittely tavanomaisiksi tai epätavallisiksi edellyttää sellaisen viitekehyksen tai vertailuarvon määrittämistä, jolla pyritään osoittamaan yritykset, jotka olisivat toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta samankaltaisessa tosiasiallisessa tai oikeudellisessa tilanteessa.

(87)

Tältä osin on muistutettava, että EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi on ainoastaan määriteltävä, onko jossakin oikeudellisessa järjestelmässä valtion toimenpide omiaan suosimaan ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa” EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla suhteessa muihin yrityksiin, jotka ovat toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta samanlaisessa tosiasiallisessa tai oikeudellisessa tilanteessa.

(88)

Tarkemmin sanottuna tuomioistuin toteaa, että vertailujärjestelmä valitaan kaksivaiheisesti: ensin määritetään kustannusjärjestelmä, jota kyseinen toimenpide koskee, ja toiseksi määritetään kyseiseen kustannusjärjestelmään sovellettava yleinen järjestelmä.

(89)

Jos on mahdollista löytää sopiva ulkoinen vertailukohta, jonka perusteella ”epätavallisten” kustannusten aiheutuminen voitaisiin määrittää, kyseinen toimenpide ei ole EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Vastakkaisessa tapauksessa kyseinen toimenpide on samassa artiklassa tarkoitettua valtiontukea.

(90)

Komissio on soveltanut edellä kuvattua menetelmää tähän tapaukseen ja katsoo, että kustannusjärjestelmä, jota kyseessä oleva toimenpide koskee, muodostuu sosiaalivakuutusmaksuista, joita työnantaja maksaa osana työntekijöidensä pakollista eläkevakuutusjärjestelmää.

(91)

Teoriassa komissio katsoo mahdollisia viitekehyksiä olevan kaksi:

(92)

Ensimmäisen mahdollisen vertailukohdan eli yleisen eläkeoikeuden mukaisten eläkejärjestelmien osalta komissio panee merkille, että RATP on suorittanut tammikuun 1 päivästä 2006 lähtien sosiaalivakuutusmaksun, joka on määrältään yhtä suuri kuin sosiaalivakuutusmaksu, jonka yritykset maksavat yleisen eläkeoikeuden mukaisista järjestelmistä vastaaviin eläkekassoihin. Komissio kuitenkin huomauttaa, että 1 päivänä tammikuuta 2006 CRP-RATP:n erityisjärjestelmästä RATP:n edunsaajille maksetut etuudet olivat suurempia kuin yleisen eläkeoikeuden mukaisiin järjestelmiin kuuluvien palkansaajien saamat etuudet.

(93)

Lisäksi komissio toteaa, että yleisen eläkeoikeuden mukaisiin järjestelmiin kuuluvat henkilöt ovat yksityisoikeudellisia palkansaajia, kun taas RATP:n työntekijät ovat virkamiehiä. Tältä osin on syytä huomata, että RATP:n henkilöstösäännöt poikkeavat yleisestä eläkeoikeudesta monin tavoin (katso alaviite 6).

(94)

Edellä esitetyn perusteella sekä päätöskäytäntönsä mukaisesti (34) komissio katsoo, että yleisen eläkeoikeuden mukaisiin eläkejärjestelmiin sovellettavia pakollista eläkevakuutusta koskevia sääntöjä ei voida käyttää komission analyysissa vertailukohtana sen määrittämiseksi, sisältyykö toimenpiteeseen EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua taloudellista etua.

(95)

Toisesta mahdollisesta vertailukohdasta eli julkisista laitoksista todettakoon, että komissio ei ole löytänyt sellaista yhdenmukaisen ryhmittymän muodostavaa talouden toimijoiden kokonaisuutta, jota voitaisiin käyttää vertailukohtana. RATP:llä on nimittäin Ranskassa monella tavalla varsin erityinen tosiasiallinen ja oikeudellinen tilanne (35).

(96)

Komissio katsoo, ettei sellaista ulkoista vertailukohtaa voida löytää, jonka avulla voitaisiin määritellä sellaisen yrityksen ”tavanomainen” maksuosuus, joka on kyseisellä toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta samankaltaisessa tosiasiallisessa tai oikeudellisessa tilanteessa kuin RATP.

(97)

Ranskan mainitsema asiassa Enirisorse  (36) annettu tuomio ei muuta komission päätelmää RATP:n suosimisesta. Tässä tuomiossa tuomioistuin nimittäin perusti päätelmänsä kiistanalaisen toimenpiteen ja määrittelemiensä ”tavallisten olosuhteiden” väliseen vertailuun. Tavallisten olosuhteiden määrittäminen ei kuitenkaan ole tässä asiassa mahdollista.

(98)

Koska sopivaa ulkoista vertailukohtaa ei ole, komissio katsoo, että sitä, onko asiassa annettu EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua etua, on arvioitava käyttämällä viitekehyksenä RATP:n omaa tilannetta ennen toimenpidettä.

(99)

Kuten edellä todetaan, ennen tammikuun 1 päivää 2006 käytetyssä järjestelmässä erityisjärjestelmän eläkesitoumukset muodostivat RATP:lle juridisesti velan. Näin ollen RATP takasi kyseisen järjestelmän taloudellisen tasapainon, sillä työnantajamaksu, jonka RATP maksoi erityisjärjestelmään, ei ollut vapauttava.

(100)

Komissio totesi, että ilmoitetun uudistuksen mukaisten toimenpiteiden ensisijaisena tarkoituksena oli tehdä työnantajamaksusta, jota RATP maksoi virkamiestensä eläkkeiden perusteella, luonteeltaan vapauttava.

(101)

Komissio totesi tämän vuoksi, että kyseiset toimenpiteet vapauttavat RATP:n kustannuksista, joista sen olisi pitänyt vastata edellä mainitun vuoden 1948 lain nojalla.

(102)

Kun arvioidaan, ovatko eläkemaksut RATP:lle tavanomaisia vai epätavallisia kustannuksia, komissio katsoo, että työlainsäädäntöön tai ammattijärjestöjen kanssa tehtyihin kollektiivisiin työehtosopimuksiin perustuvat yrityksen velvoitteet irtisanomiskorvausten ja/tai varhaiseläkemaksujen suorittamiseksi ovat tavanomaisia kustannuksia, jotka yrityksen on rahoitettava omista varoistaan (37).

(103)

Tämän perusteella komissio katsoo, että kustannukset, joista RATP:n on vastattava vuoden 1948 lain nojalla, ovat tavanomaisia kustannuksia. Koska kyseinen toimenpide mahdollistaa sen, että RATP vapautuu kustannuksista, jotka sen olisi muutoin pitänyt maksaa omista varoistaan, komissio katsoo tämän toimenpiteen tarjoavan kyseiselle toimijalle EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun. Tämä etu on valikoiva, koska edunsaajia on vain yksi.

(104)

Komissio totesi lisäksi, että RATP:n vastuulla ollut erityisjärjestelmän rahoitustasapainoa koskeva vaatimus olisi ilman ilmoitettua uudistusta tarkoittanut sitä, että RATP olisi kirjannut kyseisen sitoumuksen valtiota kohtaan taseeseen ja sitoumus olisi kirjattu varaukseksi siirryttäessä IRFS-standardeihin (International Financial Reporting Standard, kansainväliset tilinpäätösstandardit), joita on sovellettu RATP:ssä kesäkuun 30 päivästä 2007 lähtien.

(105)

Tämä seikka vahvistaa, että CRP-RATP:n perustaminen keventää sellaisia maksuja, jotka olisivat tavanomaisesti kuuluneet RATP:n vastattaviksi.

(106)

Ranskan viranomaiset viittaavat yksityiskohtaisesti asiassa Combus annettuun tuomioon (38), jossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin luokittelee epätavallisiksi kustannukset, jotka aiheutuvat henkilökunnan poikkeavasta asemasta. Kyse on yrityksestä, joka uudistuksen jälkeen kuuluu henkilöstöhallinnon osalta yleisen lainsäädännön mukaiseen järjestelmään eli on kilpailijoidensa kanssa samanlaisessa tilanteessa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa seuraavaa: ”kyseessä olevan toimenpiteen tarkoituksena oli korvata Combusin työntekijöinä olevien virkamiesten etuoikeutettu ja kallis asema sellaisella, joka on verrattavissa Combusin kanssa kilpailevien muiden linja-autoliikennealan yritysten työntekijöiden asemaan. Tarkoituksena oli siis vapauttaa Combus rakenteellisesta haitasta suhteessa sen yksityisiin kilpailijoihin. EY 87 artiklan 1 kohdan ainoana tavoitteena on kuitenkin estää edut, joilla suositaan tiettyjä yrityksiä, jolloin tukina pidetään sellaisia toimenpiteitä, joilla alennetaan yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia tai joita on pidettävä sellaisena taloudellisena etuna, jota edunsaajayritys ei olisi saanut tavanomaisten markkinoilla sovellettavien ehtojen mukaan […]. Näin ollen Tanskan valtio olisi voinut sen sijaan, että se maksoi 100 miljoonan DKK:n summan suoraan Combusin palveluksessa oleville virkamiehille, saavuttaa saman tuloksen ottamalla samat virkamiehet takaisin julkishallinnon tehtäviin erityistä hyvitystä maksamatta, jolloin Combus olisi voinut käyttää välittömästi yksityisoikeuden soveltamisalaan kuuluvia työsopimussuhteisia toimihenkilöitä.”

(107)

Ensiksi on syytä huomauttaa, että yhteisöjen tuomioistuin ei ole vahvistanut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen Combus-oikeuskäytäntöä. Eräät yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön osat ovat ristiriidassa sen oletuksen kanssa, että rakenteellisen haitan korvaaminen ei voisi olla valtiontukea. Tuomioistuin on toistuvasti todennut, että tuen olemassaoloa olisi arvioitava sen vaikutusten perusteella, eikä valtion toimenpiteiden syiden tai päämäärien perusteella (39). Tuomioistuin on myös korostanut, että tuen käsite kattaa julkisten viranomaisten myöntämät edut, jotka eri muodoissaan vapauttavat yrityksen kustannuksista, jotka se yleensä maksaa omista varoistaan (40). Tuomioistuin on myös todennut selvästi, että yritysten henkilöstön korvauksiin liittyvät kustannukset kuuluvat luonteensa puolesta yritysten itsensä maksettaviksi riippumatta siitä, perustuvatko kustannukset lakisääteisiin velvoitteisiin tai kollektiivisiin sopimuksiin (41). Tuomioistuin on arvioinut, että vaikka valtion toimenpiteiden tarkoituksena on korvata lisäkustannuksia, tämä ei merkitse, ettei toimenpiteitä voitaisi luokitella tueksi (42). Tässä yhteydessä Ranskan viranomaiset vetoavat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen Combus-tuomiossa vahvistaman periaatteen soveltamiseen, kun ne perustelevat, että ilmoitetun uudistuksen yksinomaisena tarkoituksena on vapauttaa RATP ”epätavallisista” kustannuksista.

(108)

Tältä osin komissio korostaa, että Combus-asia ja käsiteltävänä oleva asia poikkeavat toisistaan seuraavien olennaisten seikkojen vuoksi:

(109)

Komissio katsoo, että Combus-asiaan ja käsiteltävänä olevaan asiaan liittyvät käytännön olosuhteet ovat riittävän erilaiset, jotta asioissa voidaan tehdä erilaiset päätelmät.

(110)

Komissio katsoo, että tarkastelun kohteena olevassa toimenpiteessä käytetään valtion varoja RATP:n hyväksi, sillä viime kädessä vastuu RATP:n virkamiesten erityisen eläkejärjestelmän tasapainottamisesta ei kuulu enää RATP:lle vaan valtiolle. Valtio on nimittäin turvannut uudistuksen täytäntöönpanosta lähtien CRP-RATP:n rahoitustasapainon maksamalla sosiaaliturvaorganisaatiolle tasapainottavaa avustusta, joka olisi ilman uudistusta kuulunut RATP:n vastattavaksi.

(111)

Siispä komissio katsoo, että kyseisessä toimenpiteessä käytetään valtion varoja EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

(112)

Kuten edellä on todettu, kyseisen toimenpiteen edunsaaja RATP on liikennealalla ja liikenteeseen liittyvien palvelujen alalla toimivan yritysryhmän, RATP-konsernin, emoyhtiö. Nämä toimijat toimivat yhteisön markkinoilla edellä mainituilla aloilla.

(113)

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että tuet, joiden tarkoituksena on vapauttaa yritys kustannuksista, jotka sen olisi tavanomaisesti kuulunut maksaa osana juoksevaa liiketoimintaansa tai normaalia toimintaansa, vääristävät periaatteessa kilpailun edellytyksiä (43). Siksi on todettu, että tukien myöntäminen yritykselle, joka harjoittaa toimintaa yhteisön markkinoilla, on omiaan vääristämään kilpailua ja vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (44). Lisäksi tuomioistuin totesi, ettei ole mitenkään poissuljettua, että sellaiselle yritykselle myönnetty julkinen tuki, joka tuottaa ainoastaan paikallisia tai alueellisia liikennepalveluja eikä tuota liikennepalveluja kotivaltionsa ulkopuolella, voi kuitenkin vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Nimittäin kun jäsenvaltio myöntää julkisen tuen yritykselle, kyseisen yrityksen liikennepalvelujen tarjonta voi pysyä ennallaan tai lisääntyä, minkä seurauksena muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yritysten mahdollisuudet tarjota liikennepalveluja kyseisen valtion markkinoilla ovat vähäisemmät (45).

(114)

Tässä tapauksessa RATP-konserni on etuoikeutetussa asemassa suhteessa ranskalaisiin kilpailijoihinsa (46) ja muissa jäsenvaltioissa toimiviin kilpailijoihinsa, sillä nämä eivät hyödy kyseisestä toimenpiteestä.

(115)

Tältä osin on syytä mainita, että asetuksessa (EY) N:o 1370/2007 säädetään kyseisten markkinoiden avaamisesta vähitellen kilpailulle ja että kyseisen alan avaaminen kilpailulle tarkoittaa sitä, että tämän alan yritykselle annettava valtiontuki voi vaikuttaa yhteisön sisäiseen kauppaan ja vääristää kilpailua kyseisillä markkinoilla.

(116)

Näin ollen komissio katsoo, että kyseinen toimenpide vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vääristää näiden toimijoiden välistä kilpailua.

(117)

EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltion on ilmoitettava kaikista tuen myöntämistä tai muuttamista koskevista suunnitelmista. Jäsenvaltio, jota asia koskee, ei saa toteuttaa ehdottamiaan toimenpiteitä, ennen kuin menettelyssä on annettu lopullinen päätös.

(118)

Tässä tapauksessa Ranskan viranomaiset ilmoittivat 29 päivänä kesäkuuta 2006 päivätyllä kirjeellään RATP:n eläkejärjestelmän rahoitusmallin uudistuksesta. Kirjeessään Ranskan viranomaiset totesivat, ettei kyseinen toimenpide vaikuttanut olevan valtiontukea, josta pitäisi antaa komissiolle EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti ennakkoilmoitus.

(119)

Komissio kuitenkin toteaa, että Ranska on ottanut kyseisen valtiontuen käyttöön tammikuun 1 päivästä 2006 lähtien eli ennen kuin komissio teki lopullisen päätöksensä. Tältä pohjalta komissio katsoo Ranskan toimineen laittomasti pannessaan tuen täytäntöön ja rikkoessaan tällä tavoin EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohtaa.

(120)

Koska kyseinen toimenpide on EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, sen mahdollista soveltuvuutta yhteismarkkinoille on arvioitava kyseisessä poikkeuksessa määrättyjen poikkeusten valossa.

(121)

Tältä osin komissio arvioi, että sopivin oikeusperusta on EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan c alakohta, jonka mukaan tuki tietyn taloudellisen toiminnan kehityksen edistämiseen voidaan katsoa yhteismarkkinoille soveltuvaksi, jos tuki ei muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla.

(122)

Komissio katsoo uudistuksen luonteen ja vaikutusten perusteella, että kyseisen tuen soveltuvuutta yhteismarkkinoille on arvioitava siten, että määritetään tasapuoliset kilpailuolosuhteet RATP:n ja sen nykyisten, potentiaalisten ja tulevien kilpailijoiden välillä pakollisten sosiaaliturvamaksujen maksujen osalta Ile-de-Francen kaupunkialueiden joukkoliikennemarkkinoilla.

(123)

Analysoidakseen tuen vaikutuksia ja kilpailun vääristymisen laajuutta komission on ensiksi tarkasteltava RATP:n vastuulla olevien maksuosuuksien tasoa verrattuna sen kilpailijoihin uudistetussa järjestelmässä. Tämän jälkeen komissio määrittelee, millainen tilanne olisi, jos RATP ei olisi hyötynyt kyseisestä tuesta. Tukien myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia analysoidaan ennen kuin tehdään kokonaisarvio tukien soveltuvuudesta yhteismarkkinoille.

(124)

Komissio huomauttaa alustavasti, että RATP:n erityisen eläkejärjestelmän rahoitus erosi ennen tammikuun 1 päivää 2006 yleisen eläkeoikeuden mukaisten eläkejärjestelmien rahoituksesta kahdella tavalla: maksujen ei-vapauttavan luonteen sekä työnantajamaksun prosenttiosuuden osalta.

(125)

Komissio katsoo, että kyseinen tuki tarjosi ratkaisun RATP:n erityisjärjestelmän ja yleisen eläkeoikeuden mukaisten järjestelmien ensimmäiseen eroavuuteen. Ennen tammikuun 1 päivää 2006 RATP ei nimittäin maksanut luonteeltaan vapauttavaa maksua, vaan sen oli lain nojalla tasapainotettava virkamiestensä eläkejärjestelmän rahoitus. Ilmoitetulla uudistuksella otetaan käyttöön vapauttava maksuosuus, jollaisen yleisen eläkeoikeuden piiriin kuuluva työnantaja maksaa kassaan, joka vastaa jakojärjestelmään perustuvasta eläkejärjestelmästä. Toisesta eroavuudesta komissio toteaa, että ilmoitettu uudistus muuttaa pakolliset eläkevakuutusmaksut samantasoisiksi RATP:n ja yleisen eläketurvalainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien yritysten välillä.

(126)

Ilman ilmoitettua uudistusta RATP:n olisi pitänyt tehdä vuoden 2006 jälkeisten tilikausien kirjanpitoonsa varauksia virkamiestensä eläkesitoumuksia varten. Näistä varauksista olisi seurannut suoraan se, että työnantajamaksut RATP:n virkamiesten eläkkeitä varten eivät olisi olleet luonteeltaan vapauttavia.

(127)

Myöskään eläkevakuutusmaksuja, joita RATP maksoi eläkejärjestelmän rahoitustasapainon turvaamiseksi, ei olisi saatettu potentiaalisten kilpailijoiden tasolle.

(128)

Ilman ilmoitettua uudistusta RATP:n olisi pitänyt vastata usean sadan miljoonan euron vuosittaisesta lisäkustannuksesta uudistettuun järjestelmään verrattuna.

(129)

Siispä eläkemaksut olisivat olleet RATP:lle haitaksi vapautetuilla markkinoilla, mikä olisi vaikuttanut sen toimintaan merkittävästi.

(130)

Edellä esitetystä seuraa, että ottaen huomioon asetuksen (EY) N:o 1370/2007, jossa säädetään kaupunkialueiden joukkoliikennemarkkinoiden asteittaisesta avaamisesta, vuoden 1948 lain nojalla RATP:hen sovellettava eläkejärjestelmä sisältää erityispiirteitä, jotka erikseen tarkasteltuina vääristävät kilpailua RATP:n haitaksi ja sen konsernin haitaksi, johon se kuuluu. Kyseisen tuen olennaisena vaikutuksena on saattaa RATP:n maksuosuudet samansuuruisiksi sen kilpailijoiden ja RATP-konsernin kilpailijoiden kanssa ja poistaa näin RATP:hen ja RATP-konserniin vaikuttava kilpailun vääristyminen.

(131)

Lisäksi uudistus auttaa RATP:tä toimimaan vähitellen yksityisen sijoittajan tapaan, joka joutuu kohtaamaan tavanomaisia liiketoiminnan rajoitteita. Tämä on myös yksi kyseisen uudistuksen tavoitteista.

(132)

Komissio katsoo myös, että kyseinen toimenpide vastaa sen päämääränä olevaa yhteisön edun mukaista tavoitetta. Millään muulla toimenpiteellä ei olisi voitu ratkaista ongelmaa tehokkaammin. Julkisen palvelun tarjoamisesta olisi toki voitu maksaa korvausta, mutta tällainen lähestymistapa ei olisi kestävä pitkällä aikavälillä, koska kyseessä on rakenteellinen ongelma.

(133)

Kun tarkastellaan toimenpiteiden oikeasuhteisuutta, komissio katsoo, että myönnetty tuki on rajoitettu ehdottomasti välttämättömään määrään. RATP on maksanut tammikuun 1 päivästä 2006 alkaen samansuuruisia eläkemaksuja kuin yritykset, joiden työntekijät kuuluvat yleisen eläkeoikeuden mukaisiin järjestelmiin.

(134)

Lisäksi komissio katsoo, että kyseisen toimenpiteen avulla voidaan turvata sellaisen eläkejärjestelmän kestävyys, jonka rahoitusmekanismi on vanhentunut. Lisäksi komissio katsoo, että erityisjärjestelmästä maksettavia eläke-etuuksia koskeva uudistus (47) on näin ollen ratkaiseva lisätekijä. Tältä osin komissio katsoo, että toimenpiteet ovat täydellinen osa yleisempää jäsenvaltioiden eläkejärjestelmien uudistusta, jota sekä neuvosto että komissio kannattavat (48).

(135)

Tilastoanalyysinsa perusteella komissio arvioi ensinnäkin, että kyseinen toimenpide vääristää kilpailua Ile-de-Francen kaupunkialueiden joukkoliikennemarkkinoilla välittömästi vain varsin vähän, sillä jos RATP:n menneisyys ja sen toiminta otetaan huomioon, on selvää, että eläkesitoumukset, joita uudistus koskee, liittyvät toimintaan, jota on harjoitettu aiemmin vapauttamattomilla markkinoilla, joilla kilpailu on ollut tähän asti hyvin vähäistä. Toiseksi komissio katsoo, että kyseisellä toimenpiteellä on hyvin vähäiset vaikutukset markkinoilla, joilla RATP-konserni toimii RATP-yhtiön tytäryhtiöiden kautta. Kyseinen toimenpide vaikuttaa nimittäin näihin markkinoihin vain välillisesti, sillä ilmoitettu uudistus ei koske tytäryhtiöiden työntekijöitä, minkä lisäksi emoyhtiö ja sen tytäryhtiöt on erotettu juridisesti sekä kirjanpidon ja rahoituksen näkökulmasta toisistaan.

(136)

Dynaamisen analyysinsa perusteella – joka on asetuksen (EY) N:o 1370/2007 huomioon ottaen epäilemättä tarkoituksenmukaisempi – komissio katsoo, että vaikka kyseinen toimenpide voisi teoriassa tarjota RATP:lle mahdollisuuden säilyttää määräävä asema, tämä riski on vähäinen. Tämä johtopäätös perustuu siihen, että toimenpiteellä ainoastaan saatetaan RATP:n maksuosuudet samansuuruisiksi kuin sen kilpailijoiden ja että vuonna 2008 tehdyn erityisen eläkejärjestelmän uudistuksen seurauksena RATP:n eläkejärjestelmä ei tee yhtiöstä enää erityisen houkuttelevaa.

(137)

Edellä esitetyn valossa komissio katsoo, että RATP:lle myönnetyn tuen kielteiset vaikutukset ovat vähäisiä. Ilmoitettu uudistus rajoittuu siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä tasapuolisten olosuhteiden palauttamiseksi pakollisten eläkevakuutusmaksujen osalta, ja lopettaa kilpailun vääristymisen, joka olisi haitannut RATP:tä. Tämän vuoksi se ei muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla.

(138)

Tästä syystä tuki soveltuu yhteismarkkinoille sillä edellytyksellä, että RATP:n erityisen eläkejärjestelmän uudistus, jonka tavoitteena on saattaa järjestelmä yhdenmukaiseksi yksityisen sektorin työntekijöiden ja virkamiesten perusjärjestelmistä annettujen yleisen eläkeoikeuden sääntöjen kanssa, toteutetaan kokonaisuudessaan.

(139)

Komissio katsoo, että asiassa EDF tehdyn komission päätöksen [2005/145/EY] ratkaisu (49) ei kyseenalaista edellä esitettyä johtopäätöstä.

(140)

Tältä osin on syytä muistaa, että kyseisessä päätöksessä komissio hyväksyi valtiontuet, joilla vapautetaan tietyn toimialan yritykset erityisistä eläkevelvoitteista, jotka ylittävät yleisestä eläkejärjestelmästä aiheutuvat velvoitteet ja jotka on asetettu monopolitilanteessa. Komissio katsoi, että osittainen vapauttaminen ennen uudistusajankohtaa muodostuneiden eläkeoikeuksien rahoitusjärjestelystä seuraavista kustannuksista oli EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, joka voidaan katsoa soveltuvaksi yhteismarkkinoille. Komissio totesi tukien soveltuvuutta arvioidessaan, että EDF:n tilanne ei ominaisuuksiltaan suuresti poikennut energia-alan ”hukkakustannuksista”. Tapauksessa oli kyse tuista, joilla pyrittiin helpottamaan siirtymistä kilpailulle avoimelle energiasektorille. Komissio piti asianmukaisena EDF:lle myönnettyjen tukien vertaamista hukkakustannusten korvaamiseen (50), ja se ilmoitti noudattavansa tätä lähestymistapaa muissa vastaavissa tapauksissa.

(141)

Edellä esitetyn valossa komissio katsoo, että tässä tapauksessa valtiontuki vapauttaa RATP:n eläkevelvoitteista, jotka ylittävät yleisestä eläkejärjestelmästä aiheutuvat velvoitteet ja jotka on asetettu ennen markkinoiden vapauttamista. Samalla komissio lisää, että RATP:ssä vuoden 2008 alusta lähtien toteutetulla erityisten eläkejärjestelmien uudistuksella saatetaan RATP:n virkamiesten erityisjärjestelmä yhdenmukaiseksi yksityisen sektorin työntekijöiden ja virkamiesten perusjärjestelmistä annettujen yleisen eläkeoikeuden sääntöjen kanssa.

(142)

Komissio katsoo, että kyseinen toimenpide on EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Tämä valtiontuki on laitonta, mutta se soveltuu yhteismarkkinoille EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla.

(143)

Kuten edellä esitetään, ilmoitetun uudistuksen mukaisesti valtio maksaa CRP-RATP:lle tammikuun 1 päivästä 2006 alkaen avustusta, jonka tarkoituksena on tasapainottaa sen talous.

(144)

Lisäksi ilmoitetussa uudistuksessa esitetään sellainen mahdollisuus, että CRP-RATP siirtäisi erityisjärjestelmän peruseläkeoikeudet yleisen eläkeoikeuden mukaisiin järjestelmiin. Jotta asiassa noudatetaan taloudellista neutraaliutta koskevaa yleistä periaatetta, siirto edellyttää, että vastaanottaville järjestelmille on maksettava välirahoja. Valtio maksaa nämä välirahat CRP-RATP:n puolesta.

(145)

On määriteltävä, ovatko nämä toimenpiteet EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

(146)

Tältä osin on muistettava, että EY:n perustamissopimuksen 87 artiklaa sovelletaan vain yhteisön kilpailuoikeudessa tarkoitettuihin yrityksiin. Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisvastuuseen perustuva sosiaaliturva-ala ei ole EY:n perustamissopimuksessa tarkoitettua taloudellista toimintaa (katso 10 päivänä lokakuuta 2007 tehdyn menettelyn aloittamista koskevan päätöksen 67 kohta) (51).

(147)

Tämän oikeuskäytännön nojalla komissio katsoo, että CRP-RATP ja eläkekassat, joihin RATP:n työssäkäyvät ja eläkkeelle jääneet työntekijät kuuluvat, eli CNAV ja AGIRC-ARRCO eivät ole yhteisön kilpailuoikeudessa tarkoitettuja yrityksiä seuraavista syistä.

(148)

Tässä tapauksessa komissio panee ensinnäkin merkille, että RATP:n virkamiehet nauttivat pakollista sosiaaliturvaa, johon kuuluu itsenäinen eläkevakuutusjärjestelmä, jolla on sosiaalinen tavoite. Järjestelmästä nimittäin tarjotaan kaikille sen piiriin kuuluville henkilöille vanhuuseläkevakuutus riippumatta heidän varallisuudestaan ja terveydentilastaan heidän liittymishetkellään.

(149)

Komissio katsoo järjestelmän olevan yhteisvastuuperiaatteen mukainen, sillä työssäkäyvien työntekijöiden maksuosuuksilla rahoitetaan eläkkeelle jääneiden työntekijöiden eläkkeitä.

(150)

Lisäksi komissio panee merkille, että järjestelmää hallinnoi lain nojalla CRP-RATP, jonka toimintaa valtio valvoo. Näin ollen CRP-RATP perii RATP:n palkansaajien ja RATP:n maksuosuudet, maksaa myönnetyt eläkkeet ja toimii eläkkeistä vastaavana laitoksena. Komissio toteaa, että sosiaaliturvalain L711–1 artiklan nojalla CRP-RATP:llä on valtuudet, jotka määritellään saman lain L111–1 artiklassa, jossa muistutetaan erityisesti, että sosiaaliturvaorganisaatio perustuu kansallisen yhteisvastuun periaatteeseen.

(151)

Lisäksi komissio toteaa, että tehtäväänsä hoitaessaan CRP-RATP noudattaa lakia eikä sillä ole minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa maksuosuuksien määrään, varojen käyttöön tai eläke-etuuksien määrään. Maksettavat etuudet ovat lakisääteisiä ja riippumattomia vakuutusmaksujen määrästä.

(152)

Koska CRP-RATP ei ole yhteisön kilpailuoikeudessa tarkoitettu yritys, komissio katsoo, että se, että valtio maksaa CRP-RATP:lle tasapainottavaa avustusta ja maksaa välirahat CRP-RATP:n puolesta, ei ole EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea,

—

työsuhteen päättymistä, jonka osalta henkilöstösäännöissä vahvistetaan eroamis-, irtisanomis- tai erottamistilanteessa noudatettavat säännöt;

—

lomia (vuosilomia, perhesyistä johtuvia erityisiä lomia jne.);

—

ylentämistä.

12.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 327/36

12.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 327/38

(1)

Valkoisen sokerin, raakasokerin ja eräiden siirappien edustavien hintojen sekä niiden tuonnissa sovellettavien lisätullien määrät markkinointivuodeksi 2009/10 on vahvistettu komission asetuksessa (EY) N:o 877/2009 (3). Kyseiset hinnat ja tullien määrät on viimeksi muutettu komission asetuksella (EY) N:o 1160/2009 (4).

(2)

Komissiolla tällä hetkellä käytettävissä olevien tietojen perusteella kyseisiä määriä olisi muutettava asetuksessa (EY) N:o 951/2006 säädettyjen sääntöjen mukaisesti,

12.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 327/40

(1)

Yhteisen toiminnan 2008/851/YUTP 6 artiklan nojalla neuvosto on valtuuttanut poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean tekemään päätökset Euroopan unionin joukkojen komentajan nimittämisestä.

(2)

Poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea teki 22 päivänä heinäkuuta 2009 päätöksen Atalanta/6/2009 (2), jolla kommodori Peter BINDT nimitettiin Euroopan unionin joukkojen komentajaksi Euroopan unionin sotilasoperaatioon, jolla osallistutaan merirosvouksen ja aseellisten ryöstöjen ehkäisemiseen ja torjuntaan Somalian rannikkovesillä.

(3)

Euroopan unionin operaation komentaja on suosittanut, että kontra-amiraali Giovanni GUMIERO nimitetään uudeksi Euroopan unionin joukkojen komentajaksi Euroopan unionin sotilasoperaatioon, jolla osallistutaan merirosvouksen ja aseellisten ryöstöjen ehkäisemiseen ja torjuntaan Somalian rannikkovesillä.

(4)

Euroopan unionin sotilaskomitea on tukenut tätä suositusta.

(5)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyn, Tanskan asemasta tehdyn pöytäkirjan 5 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu niiden Euroopan unionin päätösten ja toimien valmisteluun ja täytäntöönpanoon, joilla on merkitystä puolustuksen alalla,