1)

Onko SEU 4 artiklan 3 kohtaa, luettuna yhdessä direktiivin 2010/75/EU (1) 18 artiklan ja direktiivin 2008/50/EY (2) 13 ja 23 artiklan kanssa, tulkittava siten, että toimivaltaisen viranomaisen on direktiivin 2010/75/EU 15 artiklan 4 kohdan mukaista poikkeusta koskevaa hakemusta käsitellessään arvioitava, voiko poikkeuksen myöntäminen vaarantaa ympäristönlaatunormien noudattamisen, kun otetaan huomioon kaikki ympäristön pilaantumista koskevat merkitykselliset tieteelliset tiedot, mukaan lukien direktiivin 2008/50/EY 23 artiklan mukaiset tietyn alueen tai taajaman ilmanlaatusuunnitelmaan sisältyvät toimenpiteet?

2)

Onko SEU 4 artiklan 3 kohtaa, luettuna yhdessä direktiivin 2010/75/EU 18 artiklan ja direktiivin 2008/50/EY 13 ja 23 artiklan kanssa, tulkittava siten, että toimivaltaisen viranomaisen on direktiivin 2010/75/EU 15 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua poikkeusta koskevaa hakemusta käsitellessään jätettävä vahvistamatta vähemmät tiukat raja-arvot laitoksesta peräisin olevien ilman epäpuhtauksien päästöille, jos tällainen poikkeus on ristiriidassa tietyllä alueella tai tietyssä taajamassa direktiivin 2008/50/EY 23 artiklan mukaisesti hyväksytyssä ilmanlaatuohjelmassa vahvistettujen toimenpiteiden kanssa ja jos se voisi vaarantaa tavoitteen, joka koskee ilmanlaatunormien ylityksen keston jäämistä mahdollisimman lyhyeksi?

3)

Onko SEU 4 artiklan 3 kohtaa, luettuna yhdessä direktiivin 2010/75/EU 18 artiklan ja direktiivin 2008/50/EY 13 artiklan kanssa, tulkittava siten, että toimivaltaisen viranomaisen on direktiivin 2010/75/EU 15 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua poikkeusta koskevaa hakemusta käsitellessään arvioitava, johtaako laitoksesta peräisin olevia ilman epäpuhtauksien päästöjä koskevien vähemmän tiukkojen raja-arvojen vahvistaminen direktiivin 2008/50/EY 13 artiklan mukaisesti tietyllä alueella tai tietyssä taajamassa vahvistettujen ilmanlaatunormien ylittymiseen, kun otetaan huomioon kaikki ympäristön pilaantumista koskevat merkitykselliset tieteelliset tiedot, mukaan lukien kyseisen epäpuhtauden muiden lähteiden kumulatiivinen vaikutus, ja jos tähän vastataan myöntävästi, onko niiden oltava myöntämättä poikkeusta, joka vaarantaisi ympäristönlaatunormien saavuttamisen?

1)

Onko direktiivin [2014/24] (1) 58 artiklan säännöksiä, suhteellisuusperiaatetta ja vastuuperiaatetta tulkittava siten, että hankintaviranomaisella on oikeus vahvistaa teknistä pätevyyttä koskevat arviointiperusteet eli arvioida, onko tarjouspyyntöasiakirjoihin sisällytettävä tai jätettävä sisällyttämättä teknistä ja ammatillista pätevyyttä sekä erityislakien edellyttämää kykyä harjoittaa kyseistä teknistä ja ammatillista toimintaa koskevia perusteita, kun kyse on vähäisen painoarvon omaavista toiminnoista kyseisen hankintasopimuksen yhteydessä?

2)

Ovatko avoimuusperiaate ja suhteellisuusperiaate esteenä sille, että tarjouspyyntöasiakirjoihin sisällytetään automaattisesti kelpuuttamisperusteita, jotka perustuvat hankintasopimukseen liittyvään toimintaan sovellettaviin erityislakeihin, joista ei ole määrätty tarjouspyyntöasiakirjoissa, ja joita hankintaviranomainen on päättänyt olla vaatimatta taloudellisilta toimijoilta?

3)

Ovatko direktiivin 63 artikla ja suhteellisuusperiaate esteenä sille, että tarjoaja, joka ei ole nimennyt toimijaa nimeltä alihankkijaksi osoittaakseen, että tietyt teknistä ja ammatillista pätevyyttä sekä kykyä harjoittaa kyseistä teknistä ja ammatillista toimintaa koskevat perusteet, jotka perustuvat sellaisiin erityisiin lakeihin, joita ei ole mainittu tarjouspyyntöasiakirjoissa, täyttyvät, suljetaan [tarjouskilpailu]menettelyn ulkopuolelle, jos kyseinen tarjoaja on valinnut jonkin muun sopimusmuodonasiantuntijoiden sisällyttämiseksi hankintasopimukseen, eli tavara- tai palveluhankintasopimuksen, tai jos se on toimittanut näiden antaman ilmoituksen käytettävissä olosta? Kuuluuko taloudelliselle toimijalle oikeus määrätä organisaatiostaan ja sopimussuhteista yritysryhmän sisällä ja onko olemassa mahdollisuus sisällyttää hankintasopimukseen myös muita tavarantoimittajia/palvelujen suorittajia kuin niitä, joiden voimavarojen perusteella tarjoaja pyrkii osoittamaan merkityksellisten perusteiden täyttymisen?

1)

Onko asetuksen N:o 1305/2013 (1) 17 artiklan mukaisena pidettävä sitä, että soveltamisasetuksen nro 9/2015 26 §:n kaltaisessa kansallisessa säännöksessä, jossa maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 toimenpiteen 4 ”Investoinnit fyysiseen omaisuuteen” alatoimenpiteen 4.1 ”Maatilainvestoinnit” mukaisen tuen hakijoihin sovelletaan tukikelpoisuusedellytystä, jonka mukaan hakijan on esitettävä todistus tuotantoeläintilan rekisteröinnistä hakijan nimiin osoituksena eläintenpitotoiminnan harjoittamisesta ennen tuen hakemista asetuksen N:o 1307/2013 (2) 4 artiklassa tarkoitetulla hakijan hoitamalla tilalla, vai onko asetuksen tavoitteiden kannalta riittävää, jos viljelijä osoittaa, että hän on parhaillaan tekemässä tuotantoeläintilan vaadittua rekisteröintiä nimiinsä?

2)

Onko maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 toimenpiteen 4 ”Investoinnit fyysiseen omaisuuteen” alatoimenpiteen 4.1 ”Maatilainvestoinnit” soveltamisesta 21.3.2015 annetun soveltamisasetuksen nro 9 8 §:n 1 momentin 2 kohdan kaltaisessa kansallisessa säännöksessä vahvistettua edellytystä, jonka mukaan hakijoiden on osoitettava, että tukihakemuksen jättämishetkellä kyseisen tilan standardituotos on vähintään 8 000:ta euroa vastaava määrä Bulgarian leveinä (BGN) ilmaistuna, pidettävä yhteensopivana asetuksen N:o 1305/201[3] 17 artiklassa tarkoitetun toimenpiteen ”Investoinnit fyysiseen omaisuuteen” mukaisen tuen tavoitteen, kyseisen asetuksen 5 artiklassa tarkoitettujen maaseudun kehittämistä koskevien unionin prioriteettien ja yhteisön maatilatypologiasta 8.12.2008 annetussa komission asetuksessa N:o 1242/2008 (3) (kumottu) tarkoitetun tilan standardituotoksen käsitteen kanssa?

3)

Jos toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko katsottava, että toimenpiteen ”Investoinnit fyysiseen omaisuuteen” mukaista tukea koskevan hakemuksen jättöhetkellä vasta hiljattain rekisteröidyt viljelijät on jätettävä asetuksessa N:o 1306/2013 (4) säädetyn rahoitustuen ulkopuolelle?

1)

Voidaanko syyttömyysolettaman periaatetta koskevaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan 48 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä direktiivin 2008/118/EY (1) 16 artiklan 1 kohdan kanssa, tulkita siten, että ne ovat esteenä nyt käsiteltävän kaltaiselle oikeudelliselle tilanteelle, jossa hallinnollinen toimenpide, jolla keskeytetään alkoholin valmistusta koskeva toimilupa, voidaan toteuttaa pelkkien vireillä olevan rikostutkinnan kohteena olevien epäilyjen perusteella ilman, että lopullista rikostuomiota on annettu?

2)

Voidaanko ne bis in idem -periaatetta koskevaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artiklaa, luettuna yhdessä direktiivin 2008/118/EY 16 artiklan 1 kohdan kanssa, tulkita siten, että se on esteenä nyt käsiteltävän kaltaiselle oikeudelliselle tilanteelle, jossa samoista teoista määrätään samalle henkilölle kaksi samanluonteista seuraamusta (alkoholin valmistusta koskevan toimiluvan keskeyttäminen), jotka poikkeavat toisistaan ainoastaan seuraamusten keston osalta?

1)

Edellytetäänkö asetuksen (1) 89 ja/tai 90 artiklassa sekä perusoikeuskirjan ja unionin oikeuden mukaisissa oikeasuhteisuutta koskevissa vaatimuksissa, että rangaistuksen määräävällä tuomioistuimella on harkintavaltaa mukauttaa, muuntaa tai lieventää saaliiden ja pyydysten menetetyiksi tuomitsemista koskevan määräyksen ulottuvuutta erityisesti kun otetaan huomioon asetuksen N:o 1224/2009 89 ja 90 artiklassa tarkoitetut seikat?

2)

Kun otetaan huomioon automaattisesta pakollisesta kaikkien saaliiden ja pyydysten menetetyiksi tuomitsemisesta seuraava mahdollinen vaikutus kapteenin elantoon, voidaanko (2) 28 §:n 5 momentin b kohdan kaltaista kansallisen lainsäädännön säännöstä, joka ei mahdollista sitä, että kansallinen tuomioistuin tutkii vaikutukset henkilön oikeuteen ansaita elantonsa, kun hänet on valamiehistömenettelyssä tehdyn syytteeseenpanon perusteella todettu syyllistyneen kyseisen pykälän ja asetuksen vastaiseen rikkomukseen (paitsi tarkasteltaessa, minkä suuruista sakkoa saatettaisiin pitää asianmukaisena), pitää asetuksen, perusoikeuskirjan ja unionin oikeuden sanamuodon mukaisena, kun otetaan huomioon kapteenin perusoikeus harjoittaa ammattiaan?

1)

Lausunnon antaminen kanteesta raukeaa.

2)

Asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

1)

Välitoimihakemus hylätään.

2)

Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

—

kumoamaan komission 26.4.2021 tekemän päätöksen (jäljempänä riidanalainen päätös), jolla komissio vahvisti 3.3.2021 päivätyn edellisen hylkäämispäätöksen ja hylkäsi kantajan vaatimuksen saada tutustua loppuraporttiin ja sen liitteisiin, jotka Euroopan petostentorjuntavirasto oli laatinut tutkimuksen OC/2019/0766 päätteeksi

—

velvoittamaan komission toimittamaan OLAFin kertomuksen ja sen liitteet, ja

—

velvoittamaan komission vastaamaan oikeudenkäyntikuluista.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu OLAFin kertomukseen tutustumisesta johtuvista seurauksista tehtyyn virheelliseen tulkintaan.

Tältä osin kantaja väittää, että riidanalainen päätös on kumottava siltä osin kuin OLAFin kertomus ei voi olla asetuksen N:o 1049/2001 (1) 10 artiklan 1 kohta ja 2 artiklan 4 kohta huomioon ottaen vapaasti yleisessä käytössä.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan kolmannen luetelmakohdan rikkomiselle.

Kantaja väittää tältä osin, että vastaaja on rikkonut asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan kolmatta luetelmakohtaa, sellaisena kuin sitä tulkitaan oikeuskäytännössä, jonka nojalla silloin, kun OLAFin kertomuksen vastaanottaja aikoo toteuttaa asianomaisille vastaisia toimenpiteitä, näillä viimeksi mainituilla on oikeus tutustua kyseessä olevaan kertomukseen.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen.

Kantaja väittää tältä osin, ettei hän ole koskaan vaatinut luonnollisten henkilöiden henkilötietojen toimittamista ja että tästä syystä kertomuksessa olevat mahdolliset henkilötiedot voidaan suojata tavanomaisella yliviivausmenettelyllä.

4)

Neljäs kanneperuste, joka koskee N:o 1049/2001 4 artiklan 6 kohdan virheellistä soveltamista ja tulkintaa.

Kantaja väittää tältä osin, että riidanalainen päätös on kumottava, koska vastaaja ei todellisuudessa tarkistanut, voidaanko osittainen tutustumisoikeus käytännössä myöntää.

5)

Viides kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden loukkaamista.

Kantaja väittää tältä osin, että vastaaja ei ole perustellut millään tavalla asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun poikkeuksen sovellettavuutta.

6)

Kuudes kanneperuste, joka koskee yleisen edun mukaisen tutustumisoikeuden virheellistä poissulkemista.

Kantaja väittää tältä osin, että vastaaja tulkitsi virheellisesti puolustautumisoikeuksia siten, että kyseessä on pelkkä yhden asianosaisen intressi ja jätti katsomatta, että oikeus puolustukseen on yksi oikeusvaltion tukipilareista ja että se tuottaa sellaisenaan turvaa ja suojaa koko yhteisölle eikä vain yksittäiselle henkilölle.

—

kumoamaan komission 26.4.2021 tekemän päätöksen (jäljempänä riidanalainen päätös), jolla komissio vahvisti 3.3.2021 päivätyn edellisen hylkäämispäätöksen ja hylkäsi kantajan vaatimuksen saada tutustua loppuraporttiin ja sen liitteisiin, jotka Euroopan petostentorjuntavirasto oli laatinut tutkimuksen OC/2019/0766 päätteeksi

—

velvoittamaan komission toimittamaan OLAFin kertomuksen ja sen liitteet, ja

—

velvoittamaan komission vastaamaan oikeudenkäyntikuluista.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu OLAFin kertomukseen tutustumisesta johtuvista seurauksista tehtyyn virheelliseen tulkintaan.

Tältä osin kantaja väittää, että riidanalainen päätös on kumottava siltä osin kuin OLAFin kertomus ei voi olla asetuksen N:o 1049/2001 (1) 10 artiklan 1 kohta ja 2 artiklan 4 kohta huomioon ottaen vapaasti yleisessä käytössä.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan kolmannen luetelmakohdan rikkomiselle.

Kantaja väittää tältä osin, että vastaaja on rikkonut asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan kolmatta luetelmakohtaa, sellaisena kuin sitä tulkitaan oikeuskäytännössä, jonka nojalla silloin, kun OLAFin kertomuksen vastaanottaja aikoo toteuttaa asianomaisille vastaisia toimenpiteitä, näillä viimeksi mainituilla on oikeus tutustua kyseessä olevaan kertomukseen.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen.

Kantaja väittää tältä osin, ettei hän ole koskaan vaatinut luonnollisten henkilöiden henkilötietojen toimittamista ja että tästä syystä kertomuksessa olevat mahdolliset henkilötiedot voidaan suojata tavanomaisella yliviivausmenettelyllä.

4)

Neljäs kanneperuste, joka koskee N:o 1049/2001 4 artiklan 6 kohdan virheellistä soveltamista ja tulkintaa.

Kantaja väittää tältä osin, että riidanalainen päätös on kumottava, koska vastaaja ei todellisuudessa tarkistanut, voidaanko osittainen tutustumisoikeus käytännössä myöntää.

5)

Viides kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden loukkaamista.

Kantaja väittää tältä osin, että vastaaja ei ole perustellut millään tavalla asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun poikkeuksen sovellettavuutta.

6)

Kuudes kanneperuste, joka koskee yleisen edun mukaisen tutustumisoikeuden virheellistä poissulkemista.

Kantaja väittää tältä osin, että vastaaja tulkitsi virheellisesti puolustautumisoikeuksia siten, että kyseessä on pelkkä yhden asianosaisen intressi ja jätti katsomatta, että oikeus puolustukseen on yksi oikeusvaltion tukipilareista ja että se tuottaa sellaisenaan turvaa ja suojaa koko yhteisölle eikä vain yksittäiselle henkilölle.

—

i. velvoittamaan unionin, jota komissio edustaa, maksamaan 7 175 000 euron määrälle 9.3.2010 ja 14.11.2017 väliseltä ajalta viivästyskorkoa, jonka määrä määräytyy Euroopan keskuspankin (EKP) pääasiallisissa jälleenrahoitusliiketoimissaan soveltaman sen korkokannan mukaan, joka oli voimassa erääntymistä seuranneen kuukauden ensimmäisenä kalenteripäivänä, lisättynä 3,5 prosenttiyksiköllä, mistä vähennetään kantajan jo saama 260 968,15 euron korko, jolloin maksettavaksi jää 2 222 073,29 euroa, tai toissijaisesti maksamaan unionin yleisen tuomioistuimen asianmukaisena pitämän korkokannan mukaan laskettava viivästyskorko

—

ii. velvoittamaan unionin, jota komissio edustaa, maksamaan (i) kohdassa vaaditulle määrälle 14.11.2017 ja tosiasiallisen maksamisajankohdan väliseltä ajalta viivästyskorkoa, jonka määrä määräytyy EKP:n pääasiallisissa jälleenrahoitusliiketoimissaan soveltaman sen korkokannan mukaan, joka oli voimassa erääntymistä seuranneen kuukauden ensimmäisenä kalenteripäivänä, lisättynä 3,5 prosenttiyksiköllä, tai toissijaisesti unionin yleisen tuomioistuimen asianmukaisena pitämän korkokannan mukaan

—

iii. toissijaisesti edellä (ii) kohtaan nähden velvoittamaan unioni, jota komissio edustaa, maksamaan (i) kohdassa mainitulle määrälle 2.3.2021 ja tosiasiallisen maksamisajankohdan väliseltä ajalta viivästyskorkoa, jonka määrä määräytyy EKP:n pääasiallisissa jälleenrahoitusliiketoimissaan soveltaman sen korkokannan mukaan, joka oli voimassa erääntymistä seuranneen kuukauden ensimmäisenä kalenteripäivänä, lisättynä 3,5 prosenttiyksiköllä, tai toissijaisesti unionin yleisen tuomioistuimen asianmukaisena pitämän korkokannan mukaan

—

iv. lisäksi, tai toissijaisesti, kumoamaan komission 30.4.2021 antaman tiedoksiannon, jonka tunnus on Ref. Ares(2021) 2904247

—

v. velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste koskee vahingonkorvausvaatimusta ja perustuu siihen, että komissio pani kantajan mukaan täytäntöön 21.9.2017 annetun tuomion Ferriera Valsabbia ym. v. komissio (C-86/15 P ja C-87/15 P, EU:C:2017:717) virheellisesti, mikä on SEUT 266 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 3 kohdan vastaista.

Se väittää tässä yhteydessä, ettei komissio maksanut kaikkia viivästyskorkoja tuomion seurauksena maksamalleen seuraamukselle.

2)

Toinen kanneperuste koskee kumoamisvaatimusta ja perustuu SEUT 266 ja SEUT 296 artiklan rikkomiseen ja virheelliseen soveltamiseen, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklan rikkomiseen ja virheelliseen soveltamiseen, komission 30.4.2021 päivätyn kirjeen perustelujen puutteellisuuteen sekä oikeudelliseen virheeseen ja ilmeiseen arviointivirheeseen.

Kantaja väittää tässä yhteydessä, että kirje, jossa komissio kieltäytyi maksamasta kantajalle viivästyskorkoja, ei ole asianmukaisesti perusteltu ja sillä loukataan vanhentumista koskevia periaatteita.

3)

Kolmas kanneperuste koskee kumoamisvaatimusta ja perustuu SEUT 266 artiklan ja delegoidun asetuksen (EU) N:o 1268/2012 (1) rikkomiseen ja virheelliseen soveltamiseen.

Kantaja väittää tässä yhteydessä, että delegoidun asetuksen (EY, Euratom) N:o 2342/2002 (2) 85 a artiklan 2 kohta, johon komissio viittaa 30.4.2012 päivätyssä kirjeessään, ei ollut seuraamuksen maksamisajankohtana enää voimassa eikä sitä näin ollen voida soveltaa.

1.

2.

kumoamaan (SEUT 263 artiklan nojalla) 30.4.2021 päivätyn Euroopan komission (budjettipääosaston) kirjeen Ares(2021)2904048

3.

joka tapauksessa velvoittamaan Euroopan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu komission lainvastaiseen toimintaan SEUT 266 artiklan 1 kohdan (ja asetuksen N:o 1268/2012 (1) 83 artiklan ja/tai tarvittaessa asetuksen N:o 2342/2002 (2) 86 artiklan) vastaisesti

2.

Toinen kanneperuste, joka perustuu unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklan rikkomiseen ja tämän seurauksena SEUT 266 artiklan 1 kohdan (sekä asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan ja/tai tarvittaessa asetuksen N:o 2342/2002 86 artiklan) rikkomiseen

—

velvoittamaan Euroopan unionin, jota edustaa komissio, maksamaan kantajalle 280 miljoonaa euroa korvauksena aineellisesta vahingosta, sekä asianmukaisen määrän korvauksena aineettomasta vahingosta, joka sille on aiheutunut Italian Tercas-pankille myöntämästä valtiontuesta (asia SA.39451 (2015/C) (ex 2015/NN)) 23.12.2015 annetusta komission päätöksestä (EU) 2016/1208

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komission menettely on lainvastaista

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että kantajalle on aiheutunut komission lainvastaisesta menettelystä aineellista ja aineetonta vahinkoa

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen ja määrää riidanalaisen tavaramerkin rekisteröitäväksi riidanalaisia tavaroita varten (mukaan lukien tavarat, jotka eivät ole muutoksenhaun kohteena), tai vaihtoehtoisesti palauttaa asian EUIPO:hon uutta käsittelyä varten

—

velvoittaa EUIPO:n korvaamaan kantajalle tästä kanteesta aiheutuvat oikeudenkäyntikulut.

—

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on rikottu.

—

kumoaa Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavien jäsenvaltioiden tiettyjen menojen jättämisestä Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle 16.6.2021 tehdyn komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2021/988 (1), siltä osin kuin se kohdistuu tiettyihin Espanjan kuningaskunnan menoihin.

—

velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan delegoidun asetuksen N:o 640/2014 (2) 31 artiklan 2 kohdan tulkinta yhdessä delegoidun asetuksen N:o 639/2014 (3) 53 artiklan 4 kohdan kanssa on suhteellisuusperiaatteen vastainen, koska sen valvontaa, onko tuen määrä laskettu oikein, siihen liittyvine hallinnollisine seuraamuksineen (olennainen valvonta), ei ole suoritettu asianmukaisesti.

Tässä kanneperusteessa on neljä alakohtaa (A-D):

2.

Toinen kanneperuste, jonka mukaan paikan päällä suoritettavia laadun riittävyyteen kohdistuvia tarkastuksia koskevat tilastot (olennainen valvonta), mukaan lukien satunnaisotosten suuruus ja riskianalyysin tehokkuus, on laadittu oikein täytäntöönpanoasetuksen N:o 809/2014 34 artiklan mukaisesti.

—

kumoaa vastaajan valituslautakunnan 28.5.2021 antaman päätöksen nro A-001-2021 (konsolidoitu)

—

toissijaisesti siltä varalta, että unionin yleinen tuomioistuin ei kumoaisi riidanalaista päätöstä kokonaisuudessaan, kumoaa kyseisen päätöksen siltä osin kuin siinä vahvistetaan vastaajan 30.11.2020 antaman päätöksen nro 30/2020 seuraavat osat ja säännökset:

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste: kustannustenjakomenetelmän laajentaminen muihin kuin alueiden välisiin verkkoelementteihin on ristiriidassa asetuksen (EU) 2019/943 (1) 16 artiklan 13 kohdan ja asetuksen (EU) 2015/1222 (2) 74 artiklan säännösten kanssa. Joka tapauksessa välttämätön oikeusperusta puuttuu. Vähintään tehtiin oikeudellinen virhe, kun kustannustenjakomenetelmän soveltamisala johdettiin toimintavarmuuden ja aiheuttajaperiaatteen vaatimuksista.

2.

Toinen kanneperuste: netotuskiellolla rikotaan erityisesti asetuksen (EU) 2019/943 16 artiklan 11 ja 13 kohtaa. Tämän lisäksi sillä tehdään kustannustenjakomenetelmä itsessään epäjohdonmukaiseksi.

3.

Kolmas kanneperuste: Valittajan omien kriteeriensä perusteella suorittama alustavan toleranssitason vahvistaminen laillisille kiertovirroille on muodollisesti ja asiallisesti unionin oikeuden vastainen. Muodollisesti vastaaja loukkaa siirtoverkonhaltijan ja kansallisten sääntelyviranomaisten toimivaltaa vahvistaa toleranssitasot. Sen lisäksi vastaaja vahvistaa alustavan toleranssitason ilman asetuksen (EU) 2019/943 16 artiklan 13 kohdan toisessa alakohdassa edellytettyä siirtoverkonhaltijoiden analyysiä laillisten kiertovirtojen tasoista. Aineellisesti kustannustenjakomenetelmällä laiminlyödään asetuksen (EU) 2019/943 16 artiklan 13 kohdan toisessa alakohdassa asetettua velvoitetta määrittää erilliset toleranssitasot ”kullekin yksittäiselle tarjousalueen rajalle”, kun siinä vahvistetaan yhtenäinen toleranssitaso, joka jaetaan yhtä suuriin osiin kiertovirtoja aiheuttavien tarjousalueiden kesken. Vahvistetulla alustavalla toleranssitasolla ei ole ainakaan tarvittavaa oikeusperustaa.

4.

Neljäs kanneperuste: kustannustenjakomenetelmän perustana oleva kiertovirtojen etusijalle asettaminen sisäisiin virtoihin nähden määritettäessä verkkojen ylikuormittumisen syitä on asetuksen (EU) 2019/943 16 artiklan 13 kohdan vastaista. Lisäksi siinä asetetaan vääriä kannustimia. Se on ristiriidassa myös yhdenvertaisuusvaatimuksen ja syrjintäkiellon kanssa.

5.

Viides kanneperuste: kustannustenjakomenetelmä on unionin oikeuden vastainen ainakin vaaditun kokonaisarvioinnin yhteydessä. Laaja soveltamisala, netotuskielto, virheellinen toleranssitaso ja kiertovirtojen etusijalle asettaminen sisäisiin virtoihin nähden liittyvät toisiinsa ja vahvistavat toisiaan. Ainakin yhdessä tarkasteltuina ne johtavat aiheuttajaperiaatteen, syrjintäkiellon ja yhdenvertaisuusvaatimuksen loukkaamiseen. Lisäksi kustannustenjakomenetelmä on ainakin yhteisvaikutukseltaan ristiriidassa uusiutuvien energiamuotojen osuuden kasvattamista koskevan unionin tavoitteen kanssa. Kustannustenjakomenetelmä on kokonaisuutena tarkasteltuna suhteellisuusperiaatteen vastainen eikä sillä ainakaan ole tarvittavaa oikeusperustaa.

6.

Kuudes kanneperuste: kustannustenjakomenetelmään sisältyvä siirtoverkonhaltijalle asetettu ehdoton velvollisuus kahdentoista kuukauden kuluessa kustannustenjakomenetelmän käyttöönotosta laatia muutosehdotuksia ja esittää ne säääntelyviranomaisten hyväksyttäväksi on asetuksen (EU) 2019/943 16 artiklan 13 kohdan ja ja asetuksen (EU) 2015/1222 74 artiklan 6 kohdan b alakohdan, luettuna yhdessä sen 9 artiklan 13 kohdan kanssa, vastainen.

—

kumoaa Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavien jäsenvaltioiden tiettyjen menojen jättämisestä Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle 16.6.2021 annetun komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2021/988 (1) siltä osin kuin se koskee Unkaria, koska siinä jätetään unionin rahoituksen ulkopuolelle Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta maksettavat tuet varainhoitovuosilta 2016–2019 olennaisen valvonnan puuttumisen perusteella (Maaseudun kehittäminen, maaseuturahasto, metsätalouden toimenpiteet)

—

velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

kumoaa Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavien jäsenvaltioiden tiettyjen menojen jättämisestä Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle 16.6.2021 tehdyn komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2021/988 (1) (tiedoksiannettu numerolla C(2021) 4118), siltä osin kuin se kohdistuu Espanjan kuningaskuntaan Baskimaan maksajavirastoon kohdistetun tutkinnan osalta, asia numero AA/2018/003/ES/RLF, jossa on kyse 2 056 473,43 euron suuruisesta summasta.

—

velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan 2 056 473,43 euron suuruinen kiinteämääräinen rahoitusoikaisu on ristiriidassa delegoidun asetuksen N:o 640/2014 (2) 5 artiklan sekä täytäntöönpanoasetuksen N:o 809/2014 (3) 28 ja 29 artiklan kanssa. Komissio on syyllistynyt ilmeiseen virheeseen katsoessaan, että ristiintarkastusten tehokkuuteen ja viljelylohkojen tunnistusjärjestelmän (LPIS) laatuun kohdistetussa olennaisessa valvonnassa oli puutteita.

Komissio on sekoittanut toisiinsa satunnaiset eroavuudet, jotka on todettu LPIS:ssä seurantalaitteella suoritettavan kuvatulkinnan ja paikan päällä neljällä satunnaisesti valitulla viljelylohkolla jälkikäteen suoritettavissa tarkastuksissa saatujen, sellaiseen alueiden suunniteltuun valvontaan perustuvien tulosten välillä, jotka on saatu LPIS:n päivittämisen kehittämiseen tähtäävän toimenpidesuunnitelman puitteissa vuosien 2016, 2017 ja 2018 suhteellisia tukikelpoisuuskertoimia soveltamalla. Vaikka kyseessä ovat toisistaan erilliset toimenpiteet, komissio tekee niiden perusteella yhteispäätelmän yleistämällä eri menettelytavoin saadut tulokset tehdäkseen nyt riitautetun rahoitusoikaisun, jota kantaja pitää virheellisenä ja suhteettomana.

2.

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut suuntaviivojaan rahoitusoikaisujen laskentaan sääntöjenmukaisuuden tarkastamismenettelyn sekä tilien tarkastamis- ja hyväksymismenettelyn yhteydessä (C(2015) 3675, 8.6.2015), minkä vuoksi kiinteämääräistä oikaisua ei voida pitää hyväksyttävänä, koska ristiintarkastuksissa ei ole puutteita ja rahastolle paikan päällä suoritettavissa tarkastuksissa tapahtuneista laiminlyönneistä aiheutuva riski on menettelyssä määrällisesti arvioitu. Sen lisäksi, että kantaja väittää, ettei ristiintarkastuksissa ole ollut minkäänlaisia puutteita, joista olisi voinut aiheutua riski rahastolle ja joka oikeuttaisi tehdyn oikaisun, se katsoo paikan päällä suoritettujen tarkastusten osalta, että komissio on tehnyt kiinteämääräisen oikaisun perusteettomasti, sillä rahastolle aiheutuva riski oli menettelyssä tunnistettu ja määrällisesti arvioitu.

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

muuttaa riidanalaista päätöstä siten, että

—

velvoittaa mitättömyyshakemuksen tekijän korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

—

24.3.2021 annetussa tuomiossa Lego v. EUIPO – Delta Sport Handelskontor (Lelurakennussarjan osa) (T-515/19, EU:T:2021:155, ei julkaistu) vahvistettujen periaatteiden loukkaaminen

—

8.3.2018 annetussa tuomiossa DOCERAM (C-395/16, EU:C:2018:172) vahvistettujen periaatteiden loukkaaminen

—

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 6/2002 8 artiklan 1 kohdan rikkominen

—

Patenttihakemuksen EP 3 005 948 A2 ja kantajan monta mallia käsittävän hakemuksen nro 1 431 829-0001-0010 virheellinen tulkinta.