–

TP, edustajanaan F. Rocheteau, avocat,

–

Ranskan hallitus, asiamiehinään A. Daniel ja A.‑L. Desjonquères,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek ja J. Vláčil,

–

Espanjan hallitus, asiamiehinään aluksi I. Herranz Elizalde ja S. Jiménez García, sittemmin I. Herranz Elizalde,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi C. Valero ja M. Wilderspin, sittemmin C. Valero,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta 4.7.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 650/2012 (EUVL 2012, L 201, s. 107) 10 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä XA:n lapset V A ja Z A (jäljempänä pääasian valittajat) ja toisaalta XA:n puoliso TP ja jossa on kyse hakemuksesta, joka koskee pesänhoitajan nimeämistä XA:n jäämistön hallinnoimiseksi kokonaisuudessaan.

3

Asetuksen N:o 650/2012 johdanto‑osan 7, 27, 30, 43 ja 82 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

– –

4

Kyseisen asetuksen II luku, jonka otsikko on ”Toimivalta”, sisältää muun muassa asetuksen 4–6, 10 ja 15 artiklan.

5

Mainitun asetuksen 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Yleinen toimivalta”, säädetään seuraavaa:

”Sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa perittävän asuinpaikka oli kuolinhetkellä, ovat toimivaltaisia antamaan ratkaisun perimyksestä kokonaisuudessaan.”

6

Saman asetuksen 5 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeuspaikkasopimus”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos perittävä oli 22 artiklan nojalla valinnut perimykseensä sovellettavaksi jonkin jäsenvaltion lain, kyseessä olevat asianosaiset voivat sopia, että kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimella tai tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta tehdä ratkaisu kaikista perimykseen liittyvistä asioista.”

7

Asetuksen N:o 650/2012 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Toimivallan puuttumisen toteaminen lainvalinnan yhteydessä”, säädetään seuraavaa:

”Jos laki, jonka perittävä oli 22 artiklan nojalla valinnut perimykseensä sovellettavaksi, on jonkin jäsenvaltion laki, tuomioistuimen, jossa asia on vireillä 4 tai 10 artiklan mukaisesti, osalta sovelletaan seuraavaa:

8

Kyseisen asetuksen 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Toissijainen toimivalta”, säädetään seuraavaa:

”1.   Kun perittävän asuinpaikka hänen kuollessaan ei sijaitse missään jäsenvaltiossa, sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa jäämistöomaisuutta sijaitsee, ovat kuitenkin toimivaltaisia tekemään ratkaisun perimyksestä kokonaisuudessaan, jos

2.   Jollei minkään jäsenvaltion tuomioistuin ole toimivaltainen 1 kohdan nojalla, sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa jäämistöomaisuutta sijaitsee, ovat kuitenkin toimivaltaisia tekemään ratkaisun kyseisestä omaisuudesta.”

9

Kyseisen asetuksen 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Toimivallan tutkiminen”, säädetään seuraavaa:

”Jos jäsenvaltion tuomioistuimessa vireille pantu perintöasia koske[e] asiaa, jossa tuomioistuin ei tämän asetuksen mukaan ole toimivaltainen, sen on omasta aloitteestaan ilmoitettava, ettei sillä ole toimivaltaa.”

10

Saman asetuksen III luvussa, jonka otsikko on ”Sovellettava laki”, olevassa 21 artiklassa, jonka otsikko puolestaan on ”Yleissääntö”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, perimykseen kokonaisuudessaan sovelletaan sen valtion lakia, jossa perittävän asuinpaikka oli kuolinhetkellä.

2.   Jos poikkeuksellisesti tapaukseen liittyvistä kaikista seikoista ilmenee, että perittävällä oli kuollessaan selvästi läheisempi liittymä toiseen valtioon kuin siihen, jonka lakia sovellettaisiin 1 kohdan nojalla, perimykseen sovellettava laki on tuon toisen valtion laki.”

11

Asetuksen N:o 650/2012 22 artiklan, jonka otsikko on ”Lainvalinta”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Henkilö voi valita, että hänen perimykseensä kokonaisuudessaan sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen hän on valinnan tehdessään tai kuollessaan.

– –”

12

Ranskan kansalainen XA kuoli 3.9.2015 Ranskassa. Hän oli asunut vuodesta 1981 alkaen Yhdistyneessä kuningaskunnassa, jossa hän oli avioitunut TP:n kanssa vuonna 1996. Hän oli sairastuttuaan palannut Ranskaan asuakseen yhden lapsensa luona vuoden 2012 elokuusta alkaen asunnossa, joka oli hankittu kaksi kuukautta aikaisemmin sellaisen kiinteistöyhtiön välityksellä, jonka osakas hän oli.

13

XA jätti jälkeensä puoliso TP:n, joka on Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, sekä kolme ensimmäisestä avioliitosta syntynyttä lasta eli YA:n ja pääasian valittajat. YA on sittemmin kuollut, ja pääasian valittajat ilmoittivat toimivansa myös veljensä oikeudenomistajina. XA:lla on jäämistöomaisuutta Ranskassa.

14

Pääasian valittajat haastoivat TP:n ranskalaisiin tuomioistuimiin, jotta perittävän jäämistön hallinnoimiseksi kokonaisuudessaan nimettäisiin pesänhoitaja, ja vetosivat asetuksen N:o 650/2012 4 artiklaan ja siihen, että perittävän asuinpaikka oli hänen kuolinhetkellään Ranskassa.

15

Tribunal de grande instance de Nanterren (Nanterren alioikeus, Ranska) presidentti ilmoitti turvaamistoimimenettelyssä 12.12.2017 antamassaan päätöksessä olevansa toimivaltainen tutkimaan pääasian valittajien hakemuksen asetuksen N:o 650/2012 4 artiklan nojalla. Tämän seurauksena päätettiin nimittää pesänhoitaja.

16

Cour d’appel de Versailles (Versailles’n ylioikeus, Ranska) kumosi tämän päätöksen 21.2.2019 antamallaan ratkaisulla ja totesi asetuksen N:o 650/2012 nojalla, että ranskalaiset tuomioistuimet eivät ole toimivaltaisia antamaan ratkaisua perittävän perimyksestä kokonaisuudessaan asetuksen N:o 650/2012 4 artiklan nojalla lähinnä siitä syystä, että perittävän asuinpaikka oli ollut hänen kuolinhetkellään edelleen Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

17

Pääasian valittajat valittivat tästä ratkaisusta Cour de cassationiin (ylin tuomioistuin, Ranska), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, ja väittivät muun muassa, että cour d’appel de Versailles oli tehnyt oikeudellisen virheen, kun se ei ollut ottanut huomioon asetuksen N:o 650/2012 10 artiklaa, jossa säädetään sen jäsenvaltion tuomioistuinten, jossa jäämistöomaisuutta sijaitsee, toissijaisesta toimivallasta antaa ratkaisu perimyksestä kokonaisuudessaan, vaikka perittävän asuinpaikka ei ollut Ranskassa hänen kuollessaan, kun perittävä oli kyseisen jäsenvaltion kansalainen ja hänellä oli siellä omaisuutta.

18

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa ensinnäkin, etteivät pääasian valittajat ole vedonneet asetuksen N:o 650/2012 10 artiklaan cour d’appel de Versailles’ssa. Esiin tulee siis kysymys siitä, oliko cour d’appel de Versailles’n, joka totesi, että XA oli Ranskan kansalainen ja hänellä oli kuollessaan jäämistöomaisuutta Ranskassa, tutkittava omasta aloitteestaan toissijaisen toimivaltansa perusteet kyseisen 10 artiklan nojalla.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näet toteaa, että kun kyseisen asetuksen 15 artiklassa säädetään siitä mahdollisuudesta, että jäsenvaltion tuomioistuin, jossa on pantu vireille perintöasia, jota tuomioistuin ei ole toimivaltainen ratkaisemaan asetuksen N:o 650/2012 nojalla, omasta aloitteestaan ilmoittaa, ettei sillä ole toimivaltaa, siinä ei täsmennetä, onko kyseisen tuomioistuimen tutkittava ensin kaikki mahdolliset toimivaltaperusteet eli sekä sen yleistä toimivaltaa että sen toissijaista toimivaltaa koskevat perusteet. Mainitussa asetuksessa ei etenkään täsmennetä, onko toissijaisen toimivallan tutkiminen vapaaehtoista.

20

Yhtäältä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että asetuksella N:o 650/2012 otetaan käyttöön tuomioistuinten toimivaltaa koskevien ristiriitojen ratkaisujärjestelmä, jota jäsenvaltioiden tuomioistuinten, joissa asia on vireillä, on sovellettava omasta aloitteestaan silloin, kun kyseinen asia kuuluu tämän asetuksen aineelliseen soveltamisalaan. Sen mukaan ei kuitenkaan olisi johdonmukaista, että sen jälkeen, kun jäsenvaltioiden tuomioistuimet, joissa asia on vireillä, ovat omasta aloitteestaan soveltaneet kyseistä asetusta toimivaltaristiriidan ratkaisemiseksi, ne voisivat pelkästään kyseisen asetuksen 4 artiklan perusteella todeta kolmannen valtion tuomioistuinten hyväksi, etteivät ne ole toimivaltaisia, tarvitsematta ensin tarkastaa, onko niillä toissijainen toimivalta saman asetuksen 10 artiklan nojalla. Vaikuttaa siis johdonmukaisemmalta, että kyseisten tuomioistuinten, joissa asia on vireillä, on tutkittava – myös omasta aloitteestaan – kaikki mahdolliset toimivallan käyttöä koskevat perusteet.

21

Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että asetuksen N:o 650/2012 10 artiklassa säädetty toimivalta, joka on kyseisen artiklan mukaan ”toissijainen”, johtaa poikkeamiseen tuomiovallan la lainsäädäntövallan yhtenäisyyden periaatteesta, jolle asetus perustuu. Kun jäsenvaltion tuomioistuin on katsonut, että se on toimivaltainen kyseisen 10 artiklan nojalla, se näet joutuisi kuitenkin soveltamaan sen valtion lakia, jossa perittävän asuinpaikka oli hänen kuollessaan, paitsi jos mainitun asetuksen 21 artiklan 2 kohdan mukaan tapaukseen liittyvistä kaikista seikoista ilmenee, että perittävällä oli kuollessaan selvästi läheisempi liittymä toiseen valtioon, tai jos perittävä saman asetuksen 22 artiklan mukaan oli nimenomaisesti valinnut toisen valtion lain. On siis vaikea hyväksyä sitä, että jäsenvaltion tuomioistuimen, jossa asia on vireillä, olisi välttämättä otettava huomioon sellaista toimivaltaa koskeva sääntö, jota pidetään ”toissijaisena”, vaikka asianosaiset eivät vetoa kyseiseen sääntöön.

22

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan on lisäksi niin, että vaikka asetuksen N:o 650/2012 15 artiklassa säädetään nimenomaisesti tuomioistuimen, joka ei ole toimivaltainen, velvollisuudesta todeta omasta aloitteestaan, ettei se ole toimivaltainen, siinä ei sitä vastoin säädetä mistään vastaavasta säännöksestä, jossa se velvoitettaisiin tutkimaan toimivaltansa omasta aloitteestaan. Kyseisessä asetuksessa tarkoitettuja perintöasioita koskevat säännöt liittyvät oikeuksiin, joista voidaan disponoida, sillä mainitun asetuksen mukaan asianosaiset voivat sopia, että yksinomainen toimivalta on sen jäsenvaltion tuomioistuimella tai tuomioistuimilla, jonka lain perittävä on oikeuspaikkasopimuksen tekemällä valinnut perimykseensä sovellettavaksi (asetuksen N:o 650/2012 5 artikla), ja siinä säädetään kyseisten tuomioistuinten mahdollisuudesta käyttää edelleen toimivaltaansa, jos asianosaiset, jotka eivät olleet oikeuspaikkasopimuksen osapuolia, vastaavat asiassa eivätkä kiistä kyseistä toimivaltaa (mainitun asetuksen 9 artikla).

23

Tässä tilanteessa Cour de cassation päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [asetuksen N:o 650/2012] 10 artiklan 1 kohdan a alakohdan säännöksiä tulkittava siten, että silloin, kun perittävän asuinpaikka hänen kuollessaan ei sijainnut jäsenvaltiossa, jäsenvaltion, jonne perittävä ei ollut asettunut asumaan, tuomioistuimen, joka kuitenkin toteaa, että perittävä on kyseisen valtion kansalainen ja hänellä on siellä omaisuutta, on omasta aloitteestaan tutkittava, onko sillä kyseisessä asetuksessa säädetty toissijainen toimivalta?”

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 650/2012 10 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että kun asia on saatettu vireille jonkin jäsenvaltion tuomioistuimessa kyseisen asetuksen 4 artiklassa vahvistetun yleistä toimivaltaa koskevan säännön perusteella, tämän tuomioistuimen on otettava omasta aloitteestaan huomioon toimivaltansa kyseisessä 10 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn toissijaista toimivaltaa koskevan säännön nojalla, jos se toteaa, ettei se ole toimivaltainen mainitun 4 artiklan nojalla.

25

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että cour d’appel de Versailles on katsonut, että perittävän viimeinen asuinpaikka oli Yhdistyneessä kuningaskunnassa eikä Ranskassa. Tästä on todettava, että – kuten asetuksen N:o 650/2012 johdanto‑osan 82 perustelukappaleesta ilmenee – Yhdistynyt kuningaskunta ei EU‑sopimukseen ja EUT‑sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti ole osallistunut kyseisen asetuksen hyväksymiseen. Ei myöskään ilmene, että Yhdistynyt kuningaskunta olisi XA:n kuolinajankohtana käyttänyt kyseisen pöytäkirjan 4 artiklassa määrättyä mahdollisuutta ilmoittaa aikomuksestaan hyväksyä kyseinen asetus. Kyseisenä ajankohtana asetus N:o 650/2012 ei siis sitonut Yhdistynyttä kuningaskuntaa, vaikka se oli Euroopan unionin jäsenvaltio, eikä asetusta näin ollen sovellettu siihen. Kyseisen asetuksen 10 artiklaa tulkittaessa on kuitenkin katsottava, että siinä säädettyä toimivaltaa voidaan soveltaa silloin, kun perittävän asuinpaikka oli hänen kuollessaan tällaisessa jäsenvaltiossa, jota kyseinen asetus ei sitonut. Siltä osin kuin myös muut mainitussa säännöksessä säädetyt edellytykset täyttyvät, on siis pääteltävä, että pääasiassa kyseessä oleva tilanne on omiaan kuulumaan kyseisen säännöksen soveltamisalaan.

26

Tältä osin on selvää, etteivät pääasian valittajat ole vedonneet asetuksen N:o 650/2012 10 artiklaan ensimmäisessä eivätkä toisessa oikeusasteessa. Ennakkoratkaisukysymyksellä pyritään näin ollen ainoastaan selvittämään, onko jäsenvaltion tuomioistuimella, jossa asia on saatettu vireille kyseisen asetuksen 4 artiklan perusteella, asetuksen N:o 650/2012 perusteella velvollisuus tutkia omasta aloitteestaan, onko se toimivaltainen kyseisen asetuksen 10 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädettyjen perusteiden nojalla, vai voiko jäsenvaltion tuomioistuin todeta, ettei se ole toimivaltainen, jos kantaja ei ole vedonnut tähän säännökseen, jotta mainittu tuomioistuin käyttäisi toimivaltaansa.

27

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimivaltasääntöjä koskevia säännöksiä, joissa ei ole viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännösten merkityksen ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ottamalla huomioon paitsi näiden säännösten sanamuoto myös niiden asiayhteys ja kyseessä olevalla säännöstöllä tavoiteltu päämäärä (ks. vastaavasti tuomio 21.6.2018, Oberle, C‑20/17, EU:C:2018:485, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Ensinnäkin asetuksen N:o 650/2012 10 artiklan 1 kohdan a alakohdan sanamuodosta on todettava, että kyseisessä säännöksessä vahvistetaan toimivaltasääntö, jonka mukaan silloin, kun perittävän asuinpaikka hänen kuollessaan ei sijaitse missään jäsenvaltiossa, sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa jäämistöomaisuutta sijaitsee, ovat kuitenkin toimivaltaisia tekemään ratkaisun perimyksestä kokonaisuudessaan, jos perittävä oli kuollessaan kyseisen jäsenvaltion kansalainen.

29

Asetuksen N:o 650/2012 10 artiklan 1 kohdan a alakohdan sanamuodosta siis ilmenee, että tässä säännöksessä säädetyt kaksi perustetta toimivallan antamiseksi jonkin jäsenvaltion tuomioistuimille siinä tapauksessa, että perittävän asuinpaikka hänen kuollessaan ei sijainnut kyseisessä jäsenvaltiossa, koskevat yhtäältä sitä, että kyseisessä jäsenvaltiossa on jäämistöomaisuutta, ja toisaalta sitä, että perittävä oli kuollessaan saman jäsenvaltion kansalainen. Tästä sanamuodosta ei sitä vastoin mitenkään seuraa, että tällaisen toimivallan antaminen riippuisi jonkinlaisesta perittävän tai asianomaisen osapuolen toimesta. Kuten julkisasiamies on pääosin ratkaisuehdotuksensa 67 ja 68 kohdassa todennut, ilmaisun ”ovat – – toimivaltaisia” käyttö on sitä vastoin omiaan osoittamaan, että kyseisen asetuksen 10 artiklan 1 kohdassa säädetty toimivalta on pakottava.

30

Toiseksi asiayhteydestä, johon asetuksen N:o 650/2012 10 artiklan 1 kohdan a alakohta kuuluu, on todettava, että kyseisen asetuksen 10 artikla sisältyy asetuksen II lukuun, jossa vahvistetaan kaikki perintöasioita koskevat toimivaltasäännöt. Erityisesti on todettava, että kyseisessä 10 artiklassa säädetään toissijaisesta toimivallasta siihen yleiseen toimivaltaan nähden, joka vahvistetaan kyseisen asetuksen 4 artiklassa esitetyssä säännössä, jonka mukaan perittävän asuinpaikan tuomioistuimet ovat toimivaltaisia antamaan ratkaisun kyseessä olevasta perimyksestä kokonaisuudessaan.

31

Kolmanneksi asetuksen N:o 650/2012 10 artiklan päämäärästä on huomautettava, että kyseistä artiklaa on luettava tämän asetuksen johdanto‑osan 30 perustelukappaleen valossa, jonka mukaan on ”varmistetta[va], että kaikkien jäsenvaltioiden tuomioistuimet voivat samoilla perusteilla käyttää toimivaltaa sellaisten henkilöiden perimyksen osalta, joilla ei kuollessaan ole asuinpaikkaa jäsenvaltiossa”. Kyseisen perustelukappaleen mukaan mainitussa asetuksessa olisi tätä varten ”lueteltava tyhjentävästi etusijajärjestyksessä perusteet, joilla tällaista toissijaista toimivaltaa voidaan käyttää”.

32

Tästä seuraa, että koska asetuksella N:o 650/2012 pyritään muun muassa varmistamaan kansainvälistä toimivaltaa perintöasioissa koskevien sääntöjen yhtenäinen soveltaminen, niin kyseisen asetuksen 4 artiklan kuin sen 10 artiklan 1 kohdankin ainoana tavoitteena on määritellä yhtenäiset perusteet tuomioistuimen toimivallalle antaa ratkaisu perimyksestä kokonaisuudessaan. Niillä ei tältä osin anneta asianomaisille osapuolille mahdollisuutta valita etujensa perusteella jonkin jäsenvaltion oikeuspaikasta, jollei kyseisen asetuksen 5 artiklan soveltamisesta siinä tapauksessa, että perittävä on valinnut perimykseensä sovellettavan lain, muuta johdu.

33

Tästä on huomautettava, että – kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 47 ja 65 kohdassa todennut – asetuksen N:o 650/2012 4 artiklassa vahvistetun oikeuspaikan ja asetuksen 10 artiklassa vahvistetun oikeuspaikan välillä ei ole hierarkkista suhdetta, koska ne koskevat eri tapauksia. Myöskään se, että kyseisen asetuksen 10 artiklassa tarkoitettu toimivalta luonnehditaan ”toissijaiseksi”, ei merkitse sitä, ettei tämä säännös olisi yhtä sitova kuin mainitun asetuksen 4 artikla, joka koskee yleistä toimivaltaa.

34

Tältä osin on todettava, että ilmaisun ”kuitenkin” käyttäminen asetuksen N:o 650/2012 10 artiklan 1 kohdassa antaa ymmärtää, että kyseinen säännös koskee asetuksen 4 artiklassa vahvistettua yleistä toimivaltasääntöä vastaavaa ja täydentävää toimivaltasääntöä, joten jos 4 artiklaa ei sovelleta, on tarkastettava, täyttyvätkö asetuksen 10 artiklassa säädetyt toimivaltaperusteet.

35

Tällaista tulkintaa tukee lisäksi asetuksella N:o 650/2012 tavoiteltu päämäärä – sellaisena kuin se ilmenee sen johdanto‑osan seitsemännestä perustelukappaleesta –, jona on sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan edistäminen poistamalla vapaata liikkuvuutta haittaavat esteet niiden henkilöiden osalta, jotka haluavat valvoa rajat ylittävään perimykseen perustuvia oikeuksiaan, ja erityisesti huolehtimalla siitä, että Euroopan oikeusalueella perillisten ja testamentinsaajien sekä muiden perittäville läheisten henkilöiden sekä perimykseen liittyvien velkojien oikeuksien toteutuminen taataan tehokkaasti (ks. vastaavasti tuomio 1.3.2018, Mahnkopf, C‑558/16, EU:C:2018:138, 35 kohta).

36

Asetuksessa N:o 650/2012 säädetään tätä varten perimykseen kokonaisuudessaan sovellettavista tuomioistuinten kansainvälistä toimivaltaa koskevista säännöistä, jotka perustuvat objektiivisiin perusteisiin. Tältä kannalta katsoen kyseisen asetuksen 10 artiklan 1 kohdalla taataan osaltaan, että perillisillä ja testamentinsaajilla, muilla perittäville läheisillä henkilöillä ja jäämistön velkojilla on oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa, kun kyseessä olevalla tilanteella on läheinen liittymä johonkin jäsenvaltioon muun muassa sen vuoksi, että tämän jäsenvaltion alueella on jäämistöomaisuutta.

37

Lisäksi on huomautettava, että asetuksella N:o 650/2012 pyritään edistämään perimyksen yhtenäistä kohtelua, jotta johonkin perintöasiaan liittyvät riidat voidaan ratkaista tehokkaasti. Unionin tuomioistuin on siten todennut useaan otteeseen, että kyseisen asetuksen säännösten tulkinta, joka aiheuttaisi kyseisen perintöasian pirstoutumisen, olisi ristiriidassa asetuksen tavoitteiden kanssa (ks. vastaavasti tuomio 21.6.2017, Oberle, C‑20/17, EU:C:2018:485, 56 kohta ja tuomio 16.7.2020, E. E. (Tuomioistuimen toimivalta ja perintöasioihin sovellettava laki), C‑80/19, EU:C:2020:569, 41 kohta).

38

Tämä perimyksen yhtenäisyyden periaate on myös asetuksen N:o 650/2012 10 artiklan 1 kohdassa vahvistetun säännön taustalla, koska kyseisessä säännöksessä täsmennetään, että tällä säännöllä määritetään jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivalta antaa ratkaisu ”perimyksestä kokonaisuudessaan”.

39

Lopuksi on muistutettava, että unionin tuomioistuin on katsonut, että sen riippumattomuuden kunnioittaminen, joka tuomioistuimella on tuomiovaltaansa käyttäessään, edellyttää, että kyseinen tuomioistuin voi tutkia kansainvälisen toimivaltansa kaikkien hallussaan olevien tietojen valossa samalla, kun se pyrkii unionin säännöstön taustalla olevaan hyvän lainkäytön päämäärään (ks. vastaavasti tuomio 28.1.2015, Kolassa, C‑375/13, EU:C:2015:37, 64 kohta ja tuomio 16.6.2016, Universal Music International Holding, C‑12/15, EU:C:2016:449, 45 kohta).

40

Kun otetaan huomioon asetuksella N:o 650/2012 tavoiteltu päämäärä, joka on hyvän lainkäytön takaaminen, mikään ei estä sitä, että samat periaatteet ovat etusijalla silloin, kun tuomioistuin, jossa asia on vireillä, tutkii toimivaltansa soveltaessaan kyseisessä asetuksessa säädettyjä kansainvälistä toimivaltaa perintöasioissa koskevia sääntöjä.

41

Koska asetuksen N:o 650/2012 10 artiklan 1 kohdassa vahvistetuilla toissijaista toimivaltaa koskevilla säännöillä edistetään tämän hyvän lainkäytön päämäärän saavuttamista, kyseisen säännöksen soveltaminen ei voi riippua siitä, onko jokin kyseessä olevan menettelyn osapuolista vedonnut siihen.

42

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 87 kohdassa todennut, asetuksen N:o 650/2012 10 artiklaa on näet tulkittava sen 15 artiklan valossa siten, että vaikka tuomioistuinta, jossa asia on vireillä, ei velvoiteta 10 artiklassa selvittämään aktiivisesti tosiseikkoja ratkaistakseen sen, onko se toimivaltainen tietyssä riita‑asiassa, sen on kyseisen artiklan mukaan kuitenkin määritettävä riidattomien tosiseikkojen perusteella toimivaltansa perusta, joka voi mahdollisesti poiketa siitä perustasta, johon kantaja on vedonnut.

43

Erityisesti on huomautettava, että se, että tuomioistuin, jossa asia on vireillä, ilmoittaa asetuksen N:o 650/2012 15 artiklan nojalla, ettei sillä ole toimivaltaa, edellyttää kaikkien asetuksen N:o 650/2012 II luvussa vahvistettujen perusteiden tutkimista etukäteen ja että tämän tutkinnan yhteydessä kyseisen tuomioistuimen on tutkittava mahdollinen toimivaltansa kaikkien hallussaan olevien tietojen valossa. Tällaista tutkintaa ei siis voida suorittaa pelkästään sen toimivaltasäännön kannalta, johon asianomaiset osapuolet ovat nimenomaisesti vedonneet.

44

Tätä tulkintaa ei kyseenalaisteta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen argumentaatiolla, jonka mukaan asetuksen N:o 650/2012 10 artiklassa poiketaan toimivaltaisen tuomioistuimen ja sovellettavan lain vastaavuuden periaatteesta, joten tuomioistuimen, jossa asia on vireillä, olisi sovellettava sen valtion lakia, jossa perittävän asuinpaikka oli hänen kuolinhetkellään. Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 70 kohdassa todennut, kyseisen asetuksen johdanto‑osan 27 perustelukappaleen tavoite, jonka mukaan tuomioistuimen toimivallan ja sovellettavan lain on vastattava toisiaan, ei näet ole ehdoton.

45

Vaikka asetuksen N:o 650/2012 johdanto‑osan 27 perustelukappaleen mukaan asetuksen säännökset on laadittu sen varmistamiseksi, että perintöasiaa käsittelevä viranomainen voi useimmissa tilanteissa soveltaa omaa lainsäädäntöään, tässä asetuksessa ei edellytetä eikä taata sitä, että tuomioistuimen toimivalta ja sovellettava lainsäädäntö vastaavat toisiaan. Sitä, ettei tämä vastaavuus ole ehdotonta, tukevat yhtäältä kyseisen asetuksen johdanto‑osan 27 perustelukappaleessa käytetty ilmaisu ”useimmissa tilanteissa” ja toisaalta se, että kyseisen asetuksen johdanto‑osan 43 perustelukappaleessa unionin lainsäätäjä on itse todennut, että asetuksessa mainitut toimivaltasäännöt voivat johtaa tilanteeseen, jossa ratkaisujen antamiseen perintöasiassa toimivaltainen tuomioistuin ei sovella omaa lainsäädäntöään.

46

Kaiken edellä esitetyn perusteella kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 650/2012 10 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että kun asia on saatettu vireille jonkin jäsenvaltion tuomioistuimessa kyseisen asetuksen 4 artiklassa vahvistetun yleistä toimivaltaa koskevan säännön perusteella, tämän tuomioistuimen on otettava omasta aloitteestaan huomioon toimivaltansa kyseisessä 10 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn toissijaista toimivaltaa koskevan säännön nojalla, jos se toteaa, ettei se ole toimivaltainen mainitun 4 artiklan nojalla.

47

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta 4.7.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 650/2012 10 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että kun asia on saatettu vireille jonkin jäsenvaltion tuomioistuimessa kyseisen asetuksen 4 artiklassa vahvistetun yleistä toimivaltaa koskevan säännön perusteella, tämän tuomioistuimen on otettava omasta aloitteestaan huomioon toimivaltansa kyseisessä 10 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn toissijaista toimivaltaa koskevan säännön nojalla, jos se toteaa, ettei se ole toimivaltainen mainitun 4 artiklan nojalla.