Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI direktiivin 77/388/ETY muuttamisesta laskutusta arvonlisäverotuksessa koskevien vaatimusten yksinkertaistamiseksi, ajanmukaistamiseksi ja yhdenmukaistamiseksi

(komission esittämä)

PERUSTELUT

1. Johdanto

Lasku on yksi tärkeimmistä liikesuhteissa syntyvistä asiakirjoista. Sitä säätelevät monet eri säännökset kirjanpito- ja verosäännöksistä ja kauppaa koskevista säännöksistä aina kielellisiin vaatimuksiin. Keskeisin näistä säännöksistä liittyy arvonlisäverolainsäädäntöön.

Itse asiassa velvollisuudella toimittaa lasku on keskeinen asema yhteisön arvonlisäverojärjestelmässä. Laskulla on siinä kolme tehtävää: se sisältää sovellettavaan arvonlisämenettelyyn liittyvät tiedot, sen avulla veroviranomaiset voivat suorittaa niille kuuluvan valvonnan ja sen avulla asiakas voi tarvittaessa perustella oikeutensa vähennykseen.

Laskutusta koskevat säännöt vaihtelevat kuitenkin huomattavasti jäsenvaltiosta toiseen. Laskussa mainittavien pakollisten tietojen yksityiskohdat ja määrä vaihtelevat suuresti. Elektroniselle laskutukselle tai veron laskemiselle itse ei myöskään ole luotu yhteisön oikeudellista kehystä, minkä vuoksi jäsenvaltioiden antaman lainsäädännön välillä on suuria eroja: joissakin maissa käytäntö on kokonaan kielletty, toisissa maissa taas lainsäädäntö on erittäin joustava.

Tästä syystä tilanne on hyvin monimutkainen elinkeinonharjoittajien kannalta ja selvä osoitus siitä, että tekniikan kehityksessä ei ole pysytty mukana. Tämän vuoksi elinkeinonharjoittajat ovat SLIM-aloitteen [1] toisessa vaiheessa olleet sitä mieltä, että yhdenmukaistamisen laiminlyönti estää sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan. Näiden tarkastelujen tulokset esitetään komission SLIM-aloitteesta antamassa kertomuksessa [2]. Tämä kertomus, jonka päätelmät hyväksyttiin sisämarkkina-asioiden neuvostossa 27. marraskuuta 1997, sisältää sitoumuksen arvonlisäverollisen laskun luomisessa mainittavien pakollisten tietojen tarkastelusta sekä elektronisen laskutuksen oikeudellisten ja teknisten vaatimusten määrittelystä.

[1] Sisämarkkinoiden lainsäädännön yksinkertaistaminen.

[2] KOM(97) 618 lopullinen, 24.11.1997.

Lisäksi yhteisön arvonlisäverojärjestelmän mukauttamiseksi vastaamaan sähköisen kaupankäynnin vaatimuksia suoritetun työn yhteydessä on käynyt ilmi, että elektronisen laskutuksen laajamittainen käyttö on sallittava välittömästi ilman rajoituksia. Tämän vuoksi Ecofin-neuvosto korosti kesäkuussa 1998 elektronisen laskutuksen käytön oikeudellisen kehyksen luomisen välttämättömyyttä siten, että veroviranomaisten valvontamahdollisuudet turvataan.

Tämän vuoksi komissio aloitti joulukuun lopussa 1998 tutkimuksen arvonlisäveron laskutukselle asetetuista vaatimuksista.

Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena oli esittää yhteisön kussakin eri jäsenvaltioissa pakollisiksi säädetyt laskuissa ilmoitettavat tiedot sekä ehdot, joiden nojalla näissä maissa sallitaan elektroninen laskutus ja arvonlisäveron laskeminen itse. Tutkimuksen toisena tavoitteena oli tarkastella yhteisön lainsäädännön yhdenmukaistamis- ja ajanmukaistamistarvetta; erityisesti tavoitteena oli mahdollistaa uuden teknologian soveltaminen laskutuksessa yhteisönlaajuisesti.

Näillä suosituksilla pyrittiin ottamaan huomioon elinkeinonharjoittajien velvoitteiden yksinkertaistamisen tarve, mitä korostettiin erityisesti SLIM-hankkeessa, sekä samalla veroviranomaisten tarve valvoa arvonlisäverotusta tehokkaasti.

Tätä tutkimusta koskeva lopullinen kertomus [3] toimitettiin komissiolle vuoden 1999 elokuun lopussa. Elektronisen laskutuksen osalta kertomuksessa todetaan, että käytäntö olisi nimenomaisesti sallittava yhteisön lainsäädännössä ja että se olisi sallittava myös eri jäsenvaltioiden elinkeinonharjoittajien kesken. Elektroniselle laskutukselle asetettavien ehtojen pitäisi olla tekniseltä kannalta neutraaleja, ja niissä olisi otettava huomioon elektronisten allekirjoitusten alalla jo tehty työ. Minkäänlaista lupaa tai ennakkoilmoitusta ei saisi vaatia (veroviranomaiset saisivat valvoa verotusta ainoastaan jälkikäteen, ja valvonta voisi tarvittaessa johtaa elektronisen laskutuksen käytön kieltämiseen). Laskujen elektroninen tallennus olisi myös sallittava samankaltaisin ehdoin. Lopuksi luetellaan joukko vähimmäisedellytyksiä, joiden avulla varmistetaan, että nämä uudet menetelmät ovat veroviranomaisten kannalta yhtä varmoja kuin perinteiset menetelmät.

[3] Tämä Price Waterhouse & Coopers -yhtiön laatima kertomus on saatavissa verotuksen ja tulliliiton pääosaston Internet-sivustosta osoitteesta: http://europa.eu.int/comm/taxation_customs/french/ publications/reports_studies/taxation/final_report_pwc.pdf.

Kertomuksessa todetaan, että yhteisön lainsäädännössä olisi lueteltava laskuissa mainittavat pakolliset ja yhdenmukaistetut tiedot (laskutuspäivämäärä, järjestysnumero, elinkeinonharjoittajan arvonlisäverotunniste, asiakkaan henkilöllisyys, toimitus- tai suorituspäivämäärä, tavaroiden kuvaus, verokanta ja veroperuste). Lisäksi valuutan ja laskun kielen osalta ehdotetaan varsin joustavaa lähestymistapaa.

Tutkittuaan näitä ehdotuksia tarkemmin ja keskusteltuaan niistä sekä elinkeinonharjoittajien että jäsenvaltioiden veroviranomaisten kanssa komissio päätti ehdottaa kuudennen arvonlisäverodirektiivin [4] 22 artiklan 3 kohdan muuttamista. Kyseisessä kohdassa säädetään velvollisuudesta toimittaa lasku. Muutoksen tarkoituksena oli yhtäältä yhdenmukaistaa laskuissa ilmoitettavat pakolliset tiedot ja toisaalta luoda yhteisön laajuiset elektronista laskutusta ja arvonlisäveron laskemista elektronisesti itse koskevat oikeussäännöt. Komissio on pyrkinyt löytämään tasapainon elinkeinonharjoittajien velvollisuuksien ja veroviranomaisten oikeutettujen valvontatarpeiden välillä.

[4] EYVL L 145, 13.6.1977, s. 1. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2000/17/EY (EYVL L 84, 5.4.2000, s. 24).

2. Laskun toimittamisvelvollisuutta koskevien kuudennen direktiivin säännösten yksinkertaistamis-, ajanmukaistamis- ja yhdenmukaistamistarve

Voimassaolevat laskun toimittamisvelvollisuutta koskevat kuudennen direktiivin säännökset on koottu direktiivin 22 artiklan 3 kohtaan. Ne ovat varsin yleisluonteisia ja jättävät jäsenvaltioille paljon harkintavaltaa. Tämä artiklan kohta on kuitenkin laadittu aikana, jolloin laskun ei voitu kuvitellakaan olevan muussa kuin paperiasiakirjan muodossa eli elektronisen laskutuksen käsite on sille täysin tuntematon. Laskun toimittamista koskevat velvoitteet perustuvat lisäksi yksinomaan paperilaskun käsitteelle, eikä niitä voi helposti muuntaa koskemaan elektronisia laskuja. Esimerkiksi asiakirjajäljennöksen säilyttämistä koskeva velvoite on vaikeasti tulkittavissa, kun puhutaan aineettoman välineen avulla lähetettävistä laskuista.

2.1. Velvollisuus toimittaa lasku

Ensisijaisesti säädetään, että verovelvollisen on itse toimitettava lasku. Saman kohdan c alakohdassa säädetään, että "jäsenvaltioiden on vahvistettava perusteet, joilla asiakirjaa voidaan pitää laskuna", mikä voidaan tulkita siten, että kelvollisena laskuna voidaan pitää myös kolmannen toimittamaa laskua tai laskua, jossa arvonlisävero on laskettu itse. [5]

[5] Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut tämän tulkinnan 17.9.1997 antamassaan tuomiossa (Finanzamt Osnabrück-Land vastaan Bernhard Langhorst).

Vaikka yhteisön lainsäädännössä ei nimenomaan mainitakaan näitä käytäntöjä, ne ovat jo kauan olleet hyvin yleisiä.

Laskutustoimenpiteiden alihankinta on sallittua lähes kaikkialla Euroopassa, vaikka siitä ei nimenomaan säädetäkään yhteisön lainsäädännössä. Tämän vuoksi tässä direktiivi- ehdotuksessa on syytä tarkentaa tätä kohtaa.

Arvonlisäveron laskeminen elektronisesti itse on myös tekniikka, jota käytetään yleisesti monella alalla. Näin toimitaan esimerkiksi autoalalla, koska automaattisen laskutuksen ansiosta asiakas, jolle toimitetaan paljon osia, voi lähettää laskun itse tarkistettuaan osien laadun. Tällä järjestelmällä on suuri taloudellinen merkitys näillä aloilla, ja järjestelmän käytön kieltäminen yhteisön tasolla olisi vahingollista, etenkin siksi, että se ei näytä aiheuttavan kovin suurta veronpetosten vaaraa. Tämän vuoksi komissio katsoo, että on säädettävä tietyistä yhteisönlaajuisista yksityiskohtaisista säännöistä, joiden perusteella arvonlisävero voidaan joissakin tapauksissa laskea itse.

Niiden tapausten osalta, joissa laskun toimittaminen on pakollista, kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä säädetään, että kaikkien verovelvollisten on toimitettava lasku kaikista tavaroiden toimituksista ja palvelujen suorituksista, jotka on suoritettu toiselle verovelvolliselle tai muille oikeushenkilöille, jotka eivät ole verovelvollisia (ja myös näihin liittyvistä ennakkomaksuista). Muille kuin arvonlisäverovelvollisille lasku on toimitettava ainoastaan joistakin etämyynneistä (joista säädetään 28b artiklassa B(1)) ja uusien kuljetusvälineiden toimituksista (28c artikla A). Jäsenvaltiot voivat kuitenkin muun lainsäädännön nojalla säätää muista tapauksista, joissa laskun toimittaminen on pakollista.

Koska edellä mainittujen säännösten soveltamisessa ei komission saamien tietojen mukaan ole ilmennyt suurempia ongelmia, se ei pidä niiden muuttamista aiheellisena tässä vaiheessa. Ja vaikka komissio katsookin laskuun sisältyvien mainintojen yhdenmukaistamisen tarpeelliseksi, uutta pakollisten mainintojen luetteloa tarvitsee komission mielestä soveltaa ainoastaan niissä tapauksissa, joissa laskutus on kuudennen arvonlisäverodirektiivin nojalla pakollista; velvoite ei koske muita mahdollisia tapauksia, joista on voitu säätää kansallisessa lainsäädännössä.

2.2. Laskujen sisältö

Laskuissa ilmoitettavien pakollisten tietojen osalta 22 artiklan 3 kohdassa säädetään vain tietojen luettelosta, joka ei rajoita muiden tietojen mainintaa. Jäsenvaltiot voivat laajentaa tätä luetteloa muilla tarpeellisiksi katsomillaan maininnoilla ottamalla huomioon suhteellisuusperiaatteen (14.7.1988 annettu tuomio - yhdistetyt asiat 123 ja 330/87).

Tämän kohdan perusteella kaikissa laskuissa on ilmoitettava:

- veroton hinta ja sitä vastaavan veron määrä,

- mahdollinen vapautus,

- verovelvollisen ja vastaanottajan yhteisön arvonlisäverotunniste 28 b artiklan C, D, E ja F jaksossa tarkoitettujen liiketoimien osalta [6],

[6] Tavaroiden kuljetuspalveluiden suorittaminen yhteisön sisällä, kyseisten palveluiden liitännäispalveluiden suorittaminen yhteisön sisällä, välittäjien suorittamat palvelut ja irtaimiin aineellisiin hyödykkeisiin kohdistuvat asiantuntijapalvelut tai työsuoritukset.

- verovelvollisen ja ostajan yhteisön arvonlisäverotunniste 28 c artiklan A jakson a kohdassa tarkoitettujen liiketoimien osalta [7],

[7] Tavaroiden toimitukset yhteisön sisällä.

- 28 a artiklan 2 kohdassa luetellut tiedot uusien kuljetusvälineiden toimitusten osalta [8],

[8] Tiedot, joiden avulla voidaan todeta, onko kysymyksessä kuudennessa direktiivissä tarkoitettu uusi "kuljetusväline", jota verotetaan hankintapaikassa. Näitä tietoja ovat erityisesti ajoneuvon ikä ja sillä ajettujen kilometrien määrä.

- säännöksiä sovelletaan kolmikantaliiketoimiin [9] siten, että arvonlisäverotunniste on mainittava sen verovelvollisen osalta, joka on suorittanut hankinnan ja tämän jälkeen toimittanut tavarat, lisäksi on viitattava nimenomaan 28 c artiklan E jakson 3 kohtaan.

[9] Kolmikantaliiketoimista puhutaan silloin, kun jäsenvaltioon A sijoittautunut yritys A myy tavaran jäsenvaltioon B sijoittautuneelle yritykselle B, joka puolestaan myy tavaran jäsenvaltioon C sijoittautuneelle yritykselle C, ja kun kyseinen tavara kuljetetaan suoraan jäsenvaltiosta A jäsenvaltioon C. Tällöin yrityksen B ei tietyin edellytyksin tarvitse rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi jäsenvaltiossa C, koska yrityksen C katsotaan olevan veronmaksuvelvollinen.

Näiden pakollisten mainintojen tarpeellisuutta ei kiistetä. Näyttää kuitenkin siltä, että tämänkaltainen vähimmäismainintojen luettelo, joka jo merkityksensä mukaisesti on epätäydellinen, ei ole riittävä. Tämä käy ilmi myös ulkopuolisen konsultin komissiolle toimittamasta kertomuksesta. Syynä on se, että eri jäsenvaltioissa vaaditut maininnat ovat keskenään hyvin erilaisia, mikä aiheuttaa vaikeuksia useissa jäsenvaltioissa toimiville elinkeinonharjoittajille.

2.3. Elektroninen laskutus

Elektronista laskutusta ei mainita lainkaan kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä.

Direktiivin 22 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla jäsenvaltiot voivat kuitenkin sallia tämänkaltaiset laskut. Mutta tämä oikeusperusta on kuitenkin selvästi riittämätön, koska se jättää asian jäsenvaltioiden harkintavaltaan.

Tilanne on johtanut siihen, että jäsenvaltioilla on yhtäältä vapaus päättää oikeudellisen kehyksen luomisesta eli siitä, sallitaanko elektroninen laskutuskäytäntö vai ei, toisaalta uuden käytännön käyttöönottoedellytykset ovat eri jäsenvaltioissa hyvin erilaiset. Jos yhteisön laajuisista vähimmäisehdoista ei ole sovittu, joidenkin jäsenvaltioiden voi olla vaikea hyväksyä uuden laskutustekniikan kehittämistä rajat ylittävällä tasolla etenkin sen vuoksi, että laskulla on keskeinen tehtävä arvonlisäverotuksen valvontajärjestelmässä.

Tämä elektronista laskutusta koskevien edellytysten epäyhdenmukaisuus estää sen laajamittaisen käytön esimerkiksi niissä tapauksissa, jolloin suuryritykset haluaisivat antaa laskutuksensa vain yhden sellaisen yksikkönsä (tai kolmannen) hoidettavaksi, joka toimii useassa yhteisön jäsenvaltiossa ja erilaisten lainsäädäntöjen alaisuudessa toimivien tytäryhtiöiden lukuun.

Yritysten eri toimialojen toimintojen jatkuva erikoistuminen eri puolilla Eurooppaa on kuitenkin viime aikoina johtanut nimenomaan siihen, että ne haluavat antaa koko konsernin laskutuksen vain yhden toimialayksikkönsä hoidettavaksi riippumatta siitä, missä sen eri toimialayksiköt sijaitsevat. Viidentoista jäsenvaltion erilainen laskutuslainsäädäntö haittaa huomattavasti tätä kehitystä, joka kuitenkin auttaisi eurooppalaisia yrityksiä alentamaan kustannuksiaan ja siten parantamaan kilpailukykyään yhteisön ulkopuolisten maiden yrityksiin nähden.

Asiaa koskevan yhteisön lainsäädännön luominen on välttämätöntä myös teknologian viimeaikaisen kehityksen vuoksi. Monissa Euroopan maissa hyväksytyn EDI [10]-teknologian, joka mahdollistaa turvallisen elektronisen laskutuksen mutta jota käytetään vain muutamissa suuryrityksissä, lisäksi laskutuksen avuksi on nyt syntynyt uusi paljon joustavampi Internetin käyttöön perustuva teknologia, jota voivat käyttää myös pienet ja keskisuuret yritykset. Uusien välineiden käyttöönottoon liittyy väistämättä tekninen turvallisuus, koska laskujen lähettäminen Internetin kaltaisen suojaamattoman verkon kautta aiheuttaa laskujen alkuperän aitouteen tai niiden sisällön koskemattomuuteen liittyviä riskejä. Seurauksena on lisäksi mittakaavamuutos, kun pitkän aikaa poikkeuksena pidetty elektroninen laskutus muuttuu mitä suurimmalla varmuudella vakiokäytännöksi varsinkin, koska sen käyttö alentaa merkittävästi kustannuksia. Komissiolle toimitetusta tutkimuksesta käy ilmi, että yksittäisen elektronisen laskun kustannusten arvioidaan olevan keskimäärin 0,28-0,47 euroa perinteisen laskun kustannusten ollessa noin 1,13-1,65 euroa.

[10] Electronic Data Interchange.

On myös todettava, että tämä kaupallisten käytäntöjen mullistus ei ole minkäänlainen uhka veroviranomaisten kannalta, vaan hyvin hallittuna se on päinvastoin omiaan parantamaan verotuksen valvonnan tehokkuutta. Markkinoilla saatavilla olevien uusien verotuksen valvontaohjelmistojen ansiosta elektronisten laskujen tarkastaminen on nopeampaa ja helpompaa kuin lukemattomien paperilaskuja täynnä olevien kansioiden tarkastaminen.

2.4. Laskujen tallennus

Kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä säädetään velvoitteesta säilyttää jäljennös kaikista lähetetyistä asiakirjoista, millä ei ole juuri mitään merkitystä elektronisessa laskutusjärjestelmässä. Siksi tätä velvoitetta on ajanmukaistettava muuttamalla se yleisemmäksi tietojen tallennusvelvoitteeksi, jota ei ole sidottu yksittäiseen välineeseen.

3. Ehdotetut muutokset

3.1. 1 artiklan 1 kohta

3.1.1. Velvollisuus toimittaa lasku (22 artiklan 3 kohdan a alakohta)

Ensinnäkin on syytä todeta, että laskutusvelvollisuus säilyy ennallaan niissä tapauksissa, joissa yhteisön tasolla on säädetty laskun toimittamisvelvoitteesta. Vaikka kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä määritellyt tapaukset ovat riittäviä yksinomaan arvonlisäverotukseen liittyvien tarpeiden kannalta, ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että muussa lainsäädännössä voidaan säätää laskun tai laskuna toimivan asiakirjan toimittamisvelvollisuudesta. Yhteisön laskutukselle asettamia ehtoja, erityisesti pakollisten mainintojen luetteloa, voidaan soveltaa yksinomaan niihin tapauksiin, joissa yhteisön lainsäädännössä säädetään velvollisuudesta toimittaa lasku nimenomaan arvonlisäverotusta varten. Muissa tapauksissa (esimerkiksi yksityishenkilöiden laskuttaminen muulloin kuin etämyynnissä tai uusien kuljetusvälineiden myynnissä) jäsenvaltioiden on itse vahvistettava laskutusta koskevat edellytykset. Näissä tilanteissa ei epäilemättä ole tarpeen vaatia kaikkien nykyisessä lainsäädännössä lueteltujen tietojen mainintaa, koska ne eivät kaikki ole tarpeellisia ja muodostuisivat elinkeinonharjoittajille ylimääräiseksi rasitteeksi.

Sitä vastoin direktiivissä säädetään nimenomaan, että vastedes laskun toimittamisvelvollisuus voidaan antaa kolmannen (alihankinta) tai asiakkaan (arvonlisäveron laskeminen itse) vastuulle. Tämän vuoksi komissio ehdottaa, että liiketoimen suorittava verovelvollinen on jatkossa vastuussa laskun toimittamisesta, mutta häntä ei tarkkaan ottaen velvoiteta lähettämään laskua itse. On kuitenkin syytä todeta, että laatipa laskun kuka tahansa, laskun toimittamisvelvollisuuden on kuitenkin säilyttävä sillä verovelvollisella, joka suorittaa liiketoimen. Lisäksi on ensisijaisen tärkeätä, että liiketoimen osapuolet tekevät keskenään yksiselitteisen sopimuksen, johon ne voivat vedota verohallinnon sitä pyytäessä, sekä että on olemassa menettelytapa, jonka mukaisesti toimituksen tekevä verovelvollinen joko implisiittisesti tai nimenomaisesti hyväksyy kunkin laskun.

Jäsenvaltiot voivat asettaa myös muita ehtoja arvonlisäveron laskemiselle itse. Vaikka tällä laskutustekniikalla onkin ilmeistä kaupallista arvoa, siihen liittyy kuitenkin tiettyjä vaaroja silloin, kun vähennykseen oikeutettu verovelvollinen joutuu lähettämään laskuja itselleen. Tämä käytäntö murtaa asiakkaan ja toimittajan välisen toimivallan jaon, jolla on keskeinen merkitys arvonlisäverotuksen valvonnassa. Asiakkaan suorittaman liikalaskutuksen vaaraa eli sitä, että asiakas pyrkisi tekemään vähennyksen verosta, jota ei ole koskaan maksettu, ei pidä liioitella. Tämä vaara on sitä paitsi suurempi yhteisön sisäisissä toimituksissa, koska silloin asiakas on samalla velvollinen maksamaan arvonlisäveron.

Komissio katsoo kuitenkin, että asetetuilla ehdoilla ei kuitenkaan missään tapauksessa saa syrjiä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneita asiakkaita. Rajat ylittäviä liiketoimia koskevat arvonlisäveron laskemiseen itse liittyvät ehdot eivät saa siis olla tiukempia kuin jäsenvaltion sisällä tapahtuvaan arvonlisäveroon laskemiseen liittyvät ehdot.

Silloin kun kolmas tai verovelvollisen puolesta laskun toimittava asiakas on sijoittautunut sellaiseen kolmanteen valtioon, jonka kanssa ei ole sovittu keskinäisen avunannon oikeudellisesta kehyksestä, saattaa olla tarpeen (tietojen saantiin tältä asiakkaalta tai kolmannelta osapuolelta liittyvien lisävaikeuksien vuoksi) asettaa vielä tiukempia ehtoja. Tämä kuuluu selvästi jäsenvaltioiden päätäntävaltaan.

Laskuina toimivien muiden asiakirjojen osalta tässä ehdotuksessa annetaan kausittaista laskutusta sekä hyvityslaskujen ja veloitusilmoitusten lähettämistä koskevat selkeät periaatteet.

Kausittainen laskutus, joka voi osoittautua taloudellisesti kannattavaksi esimerkiksi toimitettaessa säännöllisesti suuria määriä osia, on nimenomaisesti sallittava edellyttäen, että laskutuskausi on enintään kuukauden mittainen.

Komissio ehdottaa hyvityslaskujen ja veloitusilmoitusten pitämistä arvonlisäverotuksen kannalta täysin samanlaisina kuin niitä laskuja, joita niiden avulla oikaistaan. Niihin sovelletaan siis myös kaikkia 3 kohdan säännöksiä (pakolliset tiedot, mahdollisuus elektroniseen lähettämiseen ja tallennusvelvollisuus).

3.1.2. Laskujen sisältö (22 artiklan 3 kohdan b alakohta)

Komissio katsoo, että laskuissa mainittavien tietojen yhdenmukaistaminen on nyt välttämätöntä talouden kansainvälistymisen ja sähköisen kaupankäynnin kehittymisen vuoksi. Nämä kaksi ilmiötä ovat johtaneet siihen, että yhteen jäsenvaltioon sijoittautunut yksikkö toimittaa laskuja useiden eri maihin sijoittautuneiden verovelvollisten lukuun tai yhteen jäsenvaltioon sijoittautuneen verovelvollisen on toimitettava laskut usean jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti (koska se harjoittaa veronalaista liiketoimintaa useassa maassa).

Tämä yhdenmukaistaminen koskee kuitenkin ainoastaan arvonlisäveron kannalta välttämättömiä ehtoja, mikä tarkoittaa sitä, että veroviranomaisilla ei pitäisi olla mahdollisuutta vaatia muiden tietojen mainitsemista arvonlisäverotusta varten. Käytännössä tämä merkitsee luettelon soveltamista silloin, kun laskun toimittaminen on pakollista arvonlisäverolain nojalla. Vähennysoikeuden perustelemiseksi pitäisi joka tapauksessa riittää se, että toimittaa tässä ehdotuksessa säädetyt maininnat. Ehdotus ei kuitenkaan saisi johtaa muiden, muihin kuin verotustarkoituksiin vaadittavien pakollisten mainintojen kieltämiseen. Näitä mainintoja ei yhdenmukaisteta komission arvonlisäverotusta koskevalla ehdotuksella.

Komission ehdottama luettelo koostuu kahdestatoista yleisestä maininnasta, joita on kuitenkin tarkasteltava muiden kuudennen direktiivin sisältämien erityissäännösten valossa. Esimerkiksi 26 a artiklan B jakson 9 kohdan mukaan verovelvollinen ei saa mainita maksettavaa arvonlisäveroa (koska se ei ole vähennyskelpoinen) niiden tavaroiden osalta, jotka kuuluvat voittomarginaalin verotusjärjestelmän piiriin. On itsestään selvää, että kyseistä säännöstä sovelletaan jatkossakin.

Kaikkien jäsenvaltioiden elinkeinonharjoittajien on noudatettava tätä mainintojen luetteloa, eikä minkään muun tiedon antaminen ole pakollista (arvonlisäverotuksessa); elinkeinonharjoittajat voivat tietenkin liittää laskuun haluamiaan tietoja erityisesti, jos asiakas tarvitsee kyseisiä lisätietoja.

Luettelo ei tietenkään sisällä kaikkia kaikissa viidessätoista jäsenvaltiossa nyt vaadittavia mainintoja, vaan siinä pyritään sovittamaan yhteen yksinkertaistamispyrkimykset, veroviranomaisten valvontatarpeet sekä arvonlisäverolainsäädännön huolelliseen noudattamiseen velvoitettujen elinkeinonharjoittajien tarpeet. Liian suppea luettelo aiheuttaisi vaikeuksia veroviranomaisille ja epävarmuutta verovelvollisille, liian laaja luettelo puolestaan rasittaisi elinkeinonharjoittajia.

Komissio katsoo lisäksi, että jäsenvaltioiden on voitava myöntää poikkeuksia tästä pakollisesta luettelosta loppusummaltaan pienten laskujen osalta sekä tietenkin silloin, kun niiden on päätettävä tiettyjen mainintojen poistamisesta (mutta ei niiden lisäämisestä) tietyin edellytyksin.

On myös syytä pitää mielessä, että jäsenvaltiot voivat 22 artiklan 9 kohdan a alakohdan ja 25 artiklan 4 kohdan säännösten nojalla säätää eräistä yksinkertaistamistoimenpiteistä. Nämä säännökset antavat jäsenvaltioille itse asiassa mahdollisuuden poistaa tietyt pakolliset maininnat silloin, kun verovelvollinen ei harjoita muuta kuin 13 ja 15 artiklassa tarkoitettua verovapaata liiketoimintaa, kun verovelvollinen kuuluu pienille ja keskisuurille yrityksille myönnetyn tullittomuusjärjestelmän piiriin, kun verovelvollinen on vakiokantajärjestelmän alainen maataloustuottaja tai silloin, kun verovelvollinen ei harjoita yhteisön sisäisiä liiketoimia.

Lisäksi säädetään nimenomaisesti, että kun samalle vastaanottajalle lähetetään samanaikaisesti useita laskuja sisältävä erä, pakolliset maininnat tarvitsee esittää vain kerran, koska ne ovat yhteisiä kaikille laskuille. Tämä käytäntö on suhteellisen yleinen elektronisessa laskutuksessa, koska sen avulla voidaan yksinkertaistaa laskutuksen kulkua mainitsemalla laskun toistuvat osat (esimerkiksi nimi, osoite ja arvonlisäverotunniste) vain kerran.

Jäsenvaltiot eivät voi myöskään säätää laskun allekirjoittamista koskevista ehdoista lukuun ottamatta c alakohdassa tarkoitettuja ehtoja. Näiden ehtojen ainoana tavoitteena on varmistaa elektronisen laskutuksen tekninen turvallisuus. Allekirjoitusta ei tosiasiassa tarvita laskutuksen oikeudellisena välineenä. Joissakin jäsenvaltioissa elinkeinonharjoittajien olisi vaikea noudattaa tällaista velvoitetta, koska se vaikeuttaisi laskujen toimittamista paperilla ja tiukentaisi elektronisen laskutuksen teknisiä vaatimuksia, mikä tekisi tyhjäksi nyt käynnissä olevat yhdenmukaistamisponnistelut.

Sallittujen laskutusvaluuttojen osalta on hyväksytty hyvin joustava lähestymistapa. Komissio ei näe mitään erityistä estettä sille, miksi laskutuksessa ei voitaisi käyttää mitä tahansa valuuttaa - esimerkiksi kansallista [11] tai yhteisön valuuttaa - kunhan maksettavan veron määrä muunnetaan kansalliseksi valuutaksi 11 artiklan C kohdan 2 alakohdassa säädettyjen muuntomekanismien avulla.

[11] Euron katsotaan olevan euroalueen kansallinen valuutta samalla tavoin kuin sen rinnalla siirtymäkauden aikana käytettävä kansallinen valuutta.

Käytettävän kielen osalta jäsenvaltiot voivat toissijaisuusperiaatteen mukaan sitä vastoin säätää itse laskutukselle asetettavista kielellisistä ehdoista, kunhan nämä säännökset koskevat vain niiden omien elinkeinonharjoittajien toimittamia, ei niiden vastaanottamia laskuja.

Komissio katsoo lopuksi, että tämä laskujen sisällön yhdenmukaistaminen yhteisössä helpottaa standardoitujen elektronisten laskutusmuotojen kehittämistä ja edistää niiden yhteentoimivuutta kaikkialla koko Euroopassa ja muualla maailmassa.

3.1.3. Elektroninen laskutus (22 artiklan 3 kohdan c alakohta)

Laskutusta koskevassa uudessa oikeudellisessa kehyksessä on otettava huomioon myös uusien teknologioiden kehitys. Tämän vuoksi 22 artiklan 3 kohdan c alakohdassa säädetään yleisestä periaatteesta, jonka mukaan lasku voidaan lähettää minkä tahansa aineellisen tai, edellyttäen että asiakkaalle tehdään ennen liiketointa etukäteisilmoitus, sähköisen välineen avulla.. Tämän periaatteen tavoitteena on varmistaa se, ettei laskutusta sidota mihinkään yksittäiseen välineeseen.

Vain hyväksymällä tämä periaate, jossa ei oteta kantaa hyväksyttäviin teknologioihin tai menetelmiin, voidaan luoda sellainen oikeudellinen kehys, jota voidaan soveltaa pitkälle tulevaisuuteen. Nykyisin eniten käytetty teknologia on tosin EDI [12], mutta nykyään on olemassa muitakin - Internetiin perustuvia - teknologioita, joiden käytön joidenkin maiden veroviranomaiset ovat sallineet.

[12] Electronic Data Interchange.

Tämän yleisen hyväksymisperiaatteen säätämisen jälkeen c alakohdassa luodaan täsmällinen oikeudellinen kehys elektronisesti toimitettujen laskujen hyväksymiselle.

Uusien säännösten mukaan minkäänlaiset ennakkolupajärjestelmät eivät ole sallittuja, koska se haittaisi elektronisen laskutuksen kehittämistä. Jäsenvaltiot voisivat halutessaan - ja edellyttäen, että käytäntö ei olisi liian rajoittava - ottaa käyttöön yksinkertaisen ennakkoilmoitusmenettelyn, jolloin niiden veroviranomaiset eivät voisi etukäteen kieltää elektronisten laskutusmenetelmien käyttöä tai vaatia niiden käyttöönoton lykkäämistä. Komissio ei tosin kannata tällaisen ennakkoilmoitusjärjestelmän käyttöä, koska se ei pidä sitä tarpeellisena pitkällä aikavälillä. Komissio on kuitenkin tietoinen siitä, että elektroninen laskutus on suhteellisen uusi ilmiö joissakin jäsenvaltioissa, ja ennakkoilmoitusjärjestelmä voi alkuvaiheessa osoittautua välttämättömäksi laskutuksen kehittämisessä. Kokemus on myös osoittanut, että niissä jäsenvaltioissa, joissa elektronisen laskutuksen kehittämisessä on edetty suhteellisen pitkälle, on siirrytty ennakkolupajärjestelmästä yksinkertaiseen ennakkoilmoitusjärjestelmään, jota yleensä suunnitellaan lakkautettavaksi. Ennakkoilmoitusjärjestelmän uskotaan käyvän tarpeettomaksi pitkällä aikavälillä, mistä syystä komissio ehdottaa sen kieltämistä 31 päivän joulukuuta 2005 jälkeen.

Tämän yksinomaan menettelyä koskevan näkökohdan lisäksi ehdotetun oikeudellisen kehyksen ydin koostuu elektronista laskutusta koskevista perusehdoista, joiden tavoitteena on varmistaa sen tekninen turvallisuus. Nämä ehdot ovat sekä veroviranomaisten että elinkeinonharjoittajien etujen mukaisia, koska elinkeinonharjoittajat tietävät laskujen elektronisen lähettämisen turvaamisen olevan välttämätöntä.

Laskutusta koskevat ehdot ovat seuraavat:

- takuu laskun alkuperän aitoudesta siten, että vastaanottaja voi varmistua siitä, että lasku on peräisin sen lähettäjältä,

- takuu laskujen sisällön tietojen koskemattomuudesta (kaikki maininnat laskun numero mukaan luettuna).

Näiden ehtojen täyttämiseksi kaikkiin elektronisiin laskuihin on liitettävä sähköisiä allekirjoituksia koskevista yhteisön puitteista 13 päivänä joulukuuta 1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/93/EY [13] 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu kehittynyt elektroninen allekirjoitus. Kyseisen direktiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaan kehittyneen elektronisen allekirjoituksen on täytettävä seuraavat vaatimukset: se liittyy yksiselitteisesti sen allekirjoittajaan, sillä voidaan yksilöidä allekirjoittaja, se on luotu keinoilla, jotka allekirjoittaja voi pitää yksinomaisessa valvonnassaan, ja se on liitetty sen kohteena olevaan tietoon siten, että tiedon mahdollinen myöhempi muuttaminen voidaan havaita.

[13] EYVL L 13, 19.1.2000, s. 12.

Jäsenvaltioiden on voitava asettaa lisäehtoja sellaisten maiden osalta, joiden kanssa ei ole sovittu keskinäisen avunannon mahdollistavasta oikeudellisesta kehyksestä, näistä maista lähtöisin olevien elektronisten laskujen hyväksymiseksi arvonlisäverotuksessa.

Veroviranomaisten on myös varmistettava kaikkien soveltuvien valvontakeinojen avulla, että niiden alueella liiketoimintaa harjoittavat verovelvolliset noudattavat edellä mainittuja ehtoja ja soveltavat keskinäiseen avunantoon liittyviä säännöksiä silloin, kun laskujen lähettämisestä huolehtii muualle kuin kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautunut kolmas.

Tämän ehtojen luettelon tavoitteena on sekä varmistaa riittävä tekninen turvallisuus veroviranomaisten kannalta että antaa elinkeinonharjoittajille selkeät kriteerit, joiden perusteella valita laskutusohjelmat jatkossa. Tämä edistää väistämättä standardoitujen ohjelmistojen kehittämistä ja niiden hintojen alenemista. Lisäksi luettelon odotetaan helpottavan alalla käynnissä olevaa standardointia sekä Euroopan tasolla että kansainvälisesti.

On selvää, että elinkeinonharjoittajat voivat halutessaan asettaa itse vielä tiukempia ehtoja. Ne voivat esimerkiksi liittää kehittyneeseen elektroniseen allekirjoitukseensa hyväksytyn varmenteen, joka antaa elektroniselle allekirjoitukselle käsin tehtyä allekirjoitusta vastaavan oikeudellisen statuksen. Tällainen varmenne voi sisältää myös verovelvollisen arvonlisäverotunnistetiedot. Komissio katsoo kuitenkin, ettei tätä käytäntöä voida pitää velvoittavana, koska siitä muodostuisi kallis lisärajoite, etenkin kun paperilaskuihinkaan ei vaadita allekirjoitusta.

Elinkeinonharjoittajat voivat varmistaa viestien sisällön muillakin tavoin käyttämällä viestien salaustekniikoita [14]. Näiden tekniikoiden käyttöä ei kuitenkaan saa tehdä pakolliseksi, koska salauksen tarkoituksena on varmistaa lähetettyjen tietojen pysyminen salassa, mikä ei ole välttämätöntä laskutuksen kulun kannalta.

[14] Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle: "Tietoturvan ja luottamuksen varmistaminen sähköisessä viestinnässä - Digitaalisia allekirjoituksia ja viestien salausta koskeva eurooppalainen malli" (KOM(1997) 503, 8.10.1997) sisältää runsaasti yksityiskohtaisia tietoja näistä tekniikoista.

3.1.4. Laskujen tallennus (22 artiklan 3 kohdan d alakohta)

Elektronisen laskutuksen kehitykseen mukaudutaan ensinnäkin korvaamalla jäljennöksen säilyttämistä koskeva velvoite yleisellä velvoitteella tallentaa toimitetut ja vastaanotetut laskut.

Vain jäsenvaltiot itse voivat kuitenkin määrätä pakollisen tallennusajan keston, koska se riippuu yksinomaan kansallisista valvontaoikeudellisista menettelyistä.

Tallennuspaikan osalta komissio katsoo sen sijaan, että elinkeinonharjoittaja voi itse päättää, mihin laskut tallennetaan, ja että tallennuspaikka voi sijaita ulkomailla etenkin silloin, kun laskujen lähettäjänä on ollut toiseen maahan sijoittautunut kolmas.

Tätä vapautta rajoittavat kuitenkin seuraavat kaksi ehtoa:

- Elinkeinonharjoittajalla on oltava toimitiloistaan kaikkina aikoina välitön pääsy kaikkiin laskun sisältämiin tietoihin, jotta se voisi antaa maansa veroviranomaisille kaikki niiden pyytämät tiedot. Tämä ehto voidaan täyttää yksinomaan elektronisen tallennuksen osalta, koska laskujen tallennus muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa sijaitseviin kansioihin ei missään tapauksessa mahdollista tällaista välitöntä ja jokahetkistä pääsyä.

- Kaikkien tietojen koskemattomuus (mukaan lukien laskun numero) ja niiden luettavuus on varmistettava koko tallennuskauden ajan.

Tehokkaan valvonnan mahdollistamiseksi ja tietojen koskemattomuuden varmistamiseksi kehittynyt elektroninen allekirjoitus on tallennettava elektroniseen välineeseen samanaikaisesti itse laskun kanssa, kun lasku lähetetään elektronisesti.

Jäsenvaltiot voivat asettaa välttämättömiksi arvioimiaan lisäehtoja silloin, kun tietojen tallentamisessa käytettävä tietoväline (esimerkiksi umpilevy tai CD-ROM-levy) sijaitsee fyysisesti maassa, jonka kanssa ei ole sovittu arvonlisäveroon liittyvän keskinäisen avunannon mahdollistavasta oikeudellisesta kehyksestä, joka olisi verrattavissa yhteisössä käytössä olevaan kehykseen.

3.1.5. Laskujen elektronisen lähettämisen ja tallentamisen määritelmä (22 artiklan 3 kohdan e alakohta)

Kyseisten artiklan c ja d alakohdan soveltamiseksi e alakohdassa määritellään laskujen elektronisen lähettämisen ja tallentamisen käsite. Käytetty määritelmä perustuu teknisiä standardeja ja määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä annetun direktiivin 98/34/EY muuttamisesta 20 päivänä heinäkuuta 1998 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 98/48/EY [15].

[15] EYVL L 217, 5.8.1998, s. 18.

3.2. 1 artiklan 2 kohta

Nykyisin jäsenvaltiot voivat 22 artiklan 8 kohdan nojalla säätää välttämättömiksi katsomistaan lisävelvoitteista veron asianmukaiseksi kantamiseksi ja veropetosten estämiseksi.

Tämä kohta ehdotetaan muutettavaksi siten, että sitä ei voi käyttää laskutusta koskevien lisävelvoitteiden säätämiseksi, koska nämä velvoitteet on jo yhdenmukaistettu.

4. Päätelmät

Tämän ehdotuksen säännökset muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jonka tavoitteena on laskutusta koskevien velvoitteiden yksinkertaistaminen ja ajanmukaistaminen Euroopan yhteisössä luomalla niitä varten aiempaa yhdenmukaisempi oikeudellinen kehys.

Yhdenmukaistamisessa rajoitutaan kuitenkin niihin laskutusta koskeviin seikkoihin, joiden osalta se on todella tarpeen, ja jäsenvaltioiden tehtäväksi jätetään niiden lisävelvoitteiden säätäminen, joiden vahvistaminen ei ole välttämätöntä yhteisön tasolla. Tässä suhteessa ehdotus noudattaa täydellisesti toissijaisuusperiaatetta. Kuitenkin jäsenvaltioille myönnettyä joustavuutta rajoittavat perustamissopimuksella luodut vapaudet, ja sen täytyy kunnioittaa Euroopan tuomioistuimen oikeuskäytännössä omaksuttua suhteellisuusperiaatetta.

Lisäksi ehdotuksessa pitäydytään arvonlisäverolainsäädännön laskutusta koskeviin velvoitteisiin. On tietenkin olemassa muita velvoitteita, joita ei voida yksinkertaistaa tai yhdenmukaistaa tällä kuudennen direktiivin muutosehdotuksella. Ehdotuksessa pyritään siihen, että velvoitteet ovat riittäviä arvonlisäverotuksen kannalta ja mahdollistavat vähennysoikeuden myöntämisen. Tämä ei kuitenkaan poista muiden laskutukseen kohdistuvien velvoitteiden yksinkertaistamisen tarvetta yhteisön tai jäsenvaltioiden tasolla.

Koska arvonlisävero on kuitenkin laskutusta koskevan lainsäädännön keskeisin osa, tämän ehdotuksen avulla elinkeinonharjoittajiin, erityisesti rajat ylittävää toimintaa harjoittaviin elinkeinonharjoittajiin, kohdistuvia velvoitteita voidaan yksinkertaistaa merkittävästi.

Ehdotus edistää lisäksi elektronisen laskutuksen ja siis sähköisen kaupankäynnin kehitystä samalla kun se antaa veroviranomaisille riittävät turvallisuustakeet.

Ehdotus onkin olennainen osa komission uutta arvonlisäverostrategiaa [16], jonka avulla pyritään edistämään yhteisön arvonlisäverojärjestelmän yksinkertaistamista ja ajanmukaistamista lyhyellä aikavälillä.

[16] Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille - Strategia sisämarkkinoiden arvonlisäverojärjestelmän toiminnan parantamiseksi (KOM(2000) 348, 7.6.2000).

Tämä ehdotus ei vaikuta Euroopan yhteisöjen arvonlisäverosta saamiin omiin varoihin millään tavoin.

2000/0289 (CNS)

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI direktiivin 77/388/ETY muuttamisesta laskutusta arvonlisäverotuksessa koskevien vaatimusten yksinkertaistamiseksi, ajanmukaistamiseksi ja yhdenmukaistamiseksi

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 93 artiklan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen [17],

[17] EYVL C

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon [18],

[18] EYVL C

ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [19],

[19] EYVL C

sekä katsoo seuraavaa:

1) Nykyiset laskutukselle asetetut vaatimukset on lueteltu jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta, yhteisestä arvonlisävero- järjestelmästä ja yhdenmukaisesta määräytymisperusteesta 17 päivänä touko- kuuta 1977 annetun neuvoston direktiivin 77/388/ETY [20], sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2000/17/EY [21], 22 artiklan 3 kohdassa 28 h artiklassa esitetyn mukaisesti. Vaatimusten lukumäärä on suhteellisen pieni, ja olennaisten vaatimusten määrittely jää jäsenvaltioiden harkintavaltaan. Vaatimukset eivät vastaa uusien laskutusteknologioiden ja -menetelmien kehitystä.

[20] EYVL L 145, 13.6.1977, s. 1.

[21] EYVL L 84, 5.4.2000, s. 24.

2) Komission SLIM [22]-aloitteen (sisämarkkinoiden lainsäädännön yksinkertaistaminen) toista vaihetta koskevan kertomuksen mukaan olisi tutkittava, mitkä laskussa ilmoitettavat tiedot ovat arvolisäverotuksen kannalta tarpeellisia ja mitä oikeudellisia ja teknisiä vaatimuksia elektroninen laskutus asettaa.

[22] KOM(97) 618 lopullinen, 24.11.1997.

3) Ecofin-neuvoston kesäkuussa 1998 antamissa päätelmissä korostetaan, että sähköisen kaupankäynnin kehittymisen myötä on tullut välttämättömäksi laatia elektronisen laskutuksen käytölle oikeudelliset puitteet, jotka mahdollistavat veroviranomaisten valvonnan.

4) Sen vuoksi sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi on tarpeen välttämätöntä säätää arvonlisäverotuksessa vaadittavasta yhdenmukaisesta laskussa ilmoitettavien pakollisten tietojen luettelosta yhteisön tasolla sekä luoda elektronista laskutusta, laskujen elektronista tallentamista sekä arvonlisäveron laskemista itse ja laskutustoimenpiteiden alihankintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Elektronisen laskutuksen alkuperän aitous on varmistettava sähköisiä allekirjoituksia koskevista yhteisön puitteista 13 päivänä joulukuuta 1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/93/ETY [23] 2 artiklan 2 alakohdan mukaisen kehittyneen sähköisen allekirjoituksen avulla.

[23] EYVL L 13, 19.1.2000, s. 12.

5) Olisi säädettävä, että jäsenvaltiot eivät enää saa vaatia elinkeinonharjoittajiaan lähettämään laskuja tai laskuina toimivia asiakirjoja paperilla, kun elinkeinonharjoittajat lähettävät kyseiset laskut elektronisesti.

6) Laskujen säilytyksessä olisi noudatettava yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annetussa neuvoston direktiivissä 95/46/EY [24] asetettuja vaatimuksia.

[24] EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31.

7) Sen vuoksi olisi muutettava direktiiviä 77/388/ETY,

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Muutetaan direktiivin 77/388/ETY 28 h artiklassa 22 artikla seuraavasti:

1) Korvataan 3 kohta seuraavasti:

"3. a) Verovelvollisen on varmistettava, että verovelvollinen itse tai hänen nimissään ja lukuunsa toimiva kolmas toimittaa toiselle verovelvolliselle tai muulle kuin verovelvolliselle oikeushenkilölle suorittamistaan tavaroiden luovutuksista ja palvelujen suorituksista laskun tai laskuna toimivan asiakirjan. Verovelvollisen on lisäksi varmistettava, että verovelvollinen itse tai hänen nimissään ja lukuunsa toimiva kolmas toimittaa laskun tai laskuna asiakirjan 28 b artiklan B jakson 1 kohdassa tarkoitettujen tavaroiden luovutuksista 28 c artiklan A jaksossa säädetyin vaatimuksin.

Verovelvollisen on myös varmistettava, että verovelvollinen itse tai hänen nimissään ja lukuunsa toimiva kolmas toimittaa laskun tai laskuna toimivan asiakirjan niistä ennakkomaksuista, jotka toinen verovelvollinen tai muu kuin verovelvollinen oikeushenkilö on tilittänyt tälle ennen a alakohdassa tarkoitettujen tavaroiden luovutusta tai palvelujen suorittamista.

Laskuja ovat myös kaikki hyvityslaskut ja veloitusilmoitukset, ja niiden on täytettävä samat vaatimukset.

Laskuja voidaan toimittaa kausittain enintään yhden kuukauden pituisilta ajanjaksoilta.

Kolmas henkilö tai verovelvollisen asiakas voi toimittaa verovelvollisen nimissä laskun edellyttäen, että osapuolet ovat alussa tehneet asiasta erityisen sopimuksen, johon voidaan vedota veroviranomaisten niin vaatiessa, ja sillä edellytyksellä, että on olemassa järjestely toimituksen tekevän verovelvollisen nimenomaisesta tai implisiittisestä jokaisen laskun hyväksymisestä.

Sillä edellytyksellä, että komissiolle ilmoitetaan ennakolta, jäsenvaltiot voivat säätää muista laskujen toimittamista koskevista vaatimuksista, jotka niiden alueella toimivien verovelvollisten asiakkaiden verovelvollisten nimissä tai heidän lukuunsa toimittamien laskujen on täytettävä. Näiden on kuitenkin oltava samoja asiakkaan sijoittautumispaikasta riippumatta.

Edellyttäen, että komissiolle ilmoitetaan ennakolta, voidaan lisäksi säätää lisävaatimuksia, kun laskut toimittava verovelvollisen nimissä ja tämän lukuun toimiva verovelvollisen asiakas tai kolmas on sijoittautunut maahan, jonka kanssa ei ole sopimusta, joka vastaa keskinäistä avunantoa yhteisössä.

b) Rajoittamatta tämän direktiivin erityissäännöksiä ainoastaan seuraavat a alakohdan säännösten mukaisesti toimitettavissa laskuissa ilmoitettavat tiedot ovat arvonlisäverotuksessa pakollisia:

- asettamispäivä,

- laskun erityinen numero,

- tarvittaessa verovelvollisen ja tämän asiakkaan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu arvonlisäverotunniste,

- verovelvollisen ja tämän asiakkaan täydellinen nimi ja osoite,

- kuvaus tavaroista tai palveluista,

- toimitettujen tavaroiden tai tarvittaessa suoritettujen palveluiden määrä,

- tavaroiden toimituspäivää tai palveluiden suorittamisen päivä,

- tavaroiden toimituspaikka tai palveluiden suorittamispaikka,

- kutakin verokantaa vastaava veron peruste,

- sovellettava verokanta,

- maksettavan veron määrä,

- maksettava kokonaismäärä,

- jos verovelvollinen on vapautettu veron maksamisesta, viittaus tämän direktiivin säännökseen, jonka nojalla vapautus on myönnetty,

- uusia kuljetusvälineitä luovutettaessa 28 a artiklan 2 kohdassa luetellut tiedot,

- voittomarginaaliverotusjärjestelmää sovellettaessa viittaus 26 tai 26 a artiklaan,

- sovellettaessa 28 c artiklan E jakson 3 kohtaa nimenomainen viittaus näihin säännöksiin, on mainittava sen verovelvollisen arvonlisäveron tunnistusnumero, joka on suorittanut yhteisön sisäisen hankinnan ja tämän jälkeen luovuttanut tavarat, sekä tavarat vastaanottaneen verovelvollisen arvonlisäverotunniste.

Edellyttäen, että komissiolle ilmoitetaan ennakolta, jäsenvaltiot voivat sopiviksi katsomissaan tapauksissa olla vaatimatta ensimmäisessä alakohdassa säädettyjen tietojen esittämistä laskutettavan määrän ollessa vähäinen.

Jäsenvaltiot hyväksyvät sen, että kun samalle vastaanottajalle lähetetään samanaikaisesti useita laskuja sisältävä erä, riittää, että kyseisissä laskuissa esiintyvät yhteiset tiedot mainitaan ainoastaan kerran.

Rajoittamatta c alakohdan säännöksiä, jäsenvaltiot eivät säädä mitään laskujen allekirjoittamista koskevaa vaatimusta.

Jäsenvaltiot hyväksyvät, että laskujen rahamäärät voidaan esittää minkä tahansa valuutan määräisinä sillä edellytyksellä, että maksettavan veron määrä muunnetaan kansalliseksi valuutaksi.

Edellyttäen, että komissiolle ilmoitetaan ennakolta, jäsenvaltiot voivat vahvistaa lisävaatimuksia alueellaan elinkeinotoimintaa harjoittavien verovelvollisten tai niiden lukuun toimivien muiden henkilöiden toimittamissa laskuissa käytetyn kielen osalta.

c) Laskut, jotka toimitetaan a alakohdan säännösten mukaisesti, voidaan toimittaa paperilla tai edellyttäen, että asiakkaalle ilmoitetaan ennakolta elektronisesti ennen liiketoimen päättämistä.

Elektronisesti toimitettujen laskujen alkuperän aitous ja niiden sisällön koskemattomuus on taattava Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/93/EY* 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetun kehittyneen sähköisen allekirjoituksen avulla.

Jäsenvaltiot eivät saa vaatia alueellaan liiketoimintaa harjoittavia verovelvollisia täyttämään mitään muita laskujen elektronista lähettämisjärjestelmän käyttöä koskevia velvoitteita tai muodollisuuksia. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin 31 päivään joulukuuta 2005 asti vaatia ennakkoilmoituksen tekemistä kyseisten järjestelmien käytöstä; tämä menettely ei kuitenkaan estä järjestelmän ottamista käyttöön. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ilmoitusvelvoitteen lakkauttamisesta.

Edellyttäen, että komissiolle ilmoitetaan ennakolta, jäsenvaltiot voivat säätää alueellaan liiketoimintaa harjoittavien verovelvollisten toimittamia laskuja koskevista lisävaatimuksista, jos lasku lähetetään maasta, jonka kanssa ei ole sopimusta, joka vastaa keskinäistä avunantoa yhteisössä.

d) Verovelvollisen on huolehdittava itse toimittamiensa tai kolmannen hänen nimissään ja lukuunsa toimittamien laskujen samoin kuin vastaanottamiensa laskujen tallentamisesta.

Jäsenvaltiot säätävät ajanjaksosta, jonka ajan niiden alueella liiketoimintaa harjoittavien verovelvollisien on noudatettava tätä tallennusvelvoitetta, ja tiedottavat siitä komissiolle.

Laskujen tallennuspaikka ja -väline voidaan valita vapaasti edellyttäen, että verovelvollisella on kaikkina aikoina välitön pääsy kaikkiin tallennettuihin tietoihin ja että näiden tietojen koskemattomuus ja luettavuus varmistetaan tallennusaikana. Kaikki elektronisesti toimitetut laskut on myös tallennettava sähköisesti yhdessä niissä käytetyn kehittyneen sähköisen allekirjoituksen kanssa.

Edellyttäen, että komissiolle ilmoitetaan ennakolta, jäsenvaltiot voivat säätää alueellaan liiketoimintaa harjoittaville verovelvollisille tallentamista koskevia lisävaatimuksia, kun laskut tallennetaan sellaisessa maassa, jonka kanssa ei ole sopimusta, joka vastaa keskinäistä avunantoa yhteisössä.

e) Edellä c ja d alakohdan mukaisesti laskun elektronisella lähettämisellä ja tallennuksella tarkoitetaan sähköisen tietojenkäsittely- ja tallennus- välineen avulla sekä johtoja, radiolähetyksiä, optisia keinoja tai muita sähkömagneettisia keinoja hyväksi käyttäen tapahtuvaa lähettämistä ja tallentamista (mukaan lukien tietojen digitaalinen tiivistäminen).

__________

* EYVL L 13, 19.1.2000, s. 12."

2) Lisätään 8 kohtaan alakohta seuraavasti:

"Ensimmäisessä alakohdassa säädettyä harkintavaltaa ei saa käyttää muiden kuin 3 kohdassa vahvistettujen lisävelvoitteiden asettamiseen."

2 artikla

Jäsenvaltioiden on saatettava voimaan tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset 1 päivänä heinäkuuta 2001. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin, tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

3 artikla

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

4 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

VAIKUTUSTEN ARVIOINTI EHDOTUKSEN VAIKUTUKSET ERITYISESTI PIENIIN JA KESKISUURIIN YRITYKSIIN (PK-YRITYKSET)

Ehdotuksen nimi

Ehdotus neuvoston direktiiviksi direktiivin 77/388/ETY muuttamisesta laskutusta arvonlisäverotuksessa koskevien velvoitteiden yksinkertaistamiseksi, ajanmukaistamiseksi ja yhdenmukaistamiseksi

Asiakirjan viitenumero

Ehdotus

1. Miksi yhteisön lainsäädäntö on välttämätöntä tällä alalla, kun toissijaisuusperiaate otetaan huomioon, ja mitkä ovat ehdotuksen pääasialliset tavoitteet-

Laskutukselle säädettyjen velvoitteiden yhdenmukaistaminen on välttämätöntä sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan turvaamiseksi riippumatta siitä, toimitetaanko laskut paperilla vai elektronisen tietovälineen avulla. Rajat ylittävän liiketoiminnan kehittyminen moninkertaistaa niiden tapausten määrän, joissa elinkeinonharjoittajan on laskutustoiminnassaan otettava huomioon useiden maiden erilainen laskutusta koskeva lainsäädäntö. Kuten SLIM II -hankkeessa (sisämarkkinoiden lainsäädännön yksinkertaistaminen) korostettiin, viidentoista jäsenvaltion erilainen lainsäädäntö aiheuttaa elinkeinonharjoittajille suuria vaikeuksia. Elektronista laskutusta koskevan yhteisen oikeudellisen kehyksen luominen edistää myös sähköisen kaupankäynnin kehitystä Euroopassa.

Yhteisön tason lainsäädäntötoimet ovat tämän vuoksi välttämättömiä. Tämä direktiiviehdotus on täysin toissijaisuusperiaatteen mukainen, koska siinä pyritään jättämään kaikkia niitä velvoitteita koskeva päätäntävalta kansalliselle tasolle, joiden vahvistaminen yhteisön tasolla ei ole ehdottoman välttämätöntä.

Vaikutus yrityksiin

2. Mitä yrityksiä ehdotus koskee-

- Mitä toimialoja ehdotus koskee- Ehdotus koskee kaikkia toimialoja.

- Minkäkokoisia yrityksiä ehdotus koskee (pk-yritysten osuus)- Ehdotus koskee kaikenkokoisia yrityksiä.

- Ovatko yritykset keskittyneet yhteisön tietyille maantieteellisille alueille- Eivät.

3. Mihin toimenpiteisiin yritysten on ryhdyttävä ehdotuksen noudattamiseksi-

Yritysten on mahdollisesti mukautettava laskutusohjelmistojaan uuden laskuissa ilmoitettavien pakollisten tietojen luettelon vaatimusten täyttämiseksi.

4. Mitä todennäköisiä taloudellisia vaikutuksia ehdotuksella on:

- työllisyyteen-

Ehdotus alentaa yritysten laskutuskustannuksia yksinkertaistamalla ja yhdenmukaistamalla laskutusta koskevia velvoitteita..

Ehdotus edistää myös sähköisen kaupankäynnin kehitystä.

On kuitenkin mahdotonta määritellä sen tarkkaa vaikutusta työllisyyteen.

- investointeihin ja uusien yritysten perustamiseen-

Koska ehdotus edistää sähköisen kaupankäynnin kehitystä ja alentaa yritysten kustannuksia, se edistää varmasti myös investointeja ja uusien yritysten perustamista.

- yritysten kilpailukykyyn-

Ehdotus vaikuttaa kilpailukykyyn hyvin myönteisesti, koska se edistää sähköisen kaupankäynnin kehitystä ja alentaa yritysten kustannuksia.

5. Sisältääkö ehdotus toimenpiteitä (esimerkiksi lievempiä tai erilaisia vaatimuksia), joilla pyritään ottamaan huomioon pienten ja keskisuurten yritysten erityistilanne-

Mitään nykyisiä 24 artiklassa säädettyjä, pieniä yrityksiä koskevia yksinkertaistamistoimenpiteitä ei muuteta, koska 22 artiklan 9 kohta säilyy ennallaan.

Kuuleminen

6. Luettelo järjestöistä, joita on kuultu ehdotuksen valmistelun yhteydessä, ja niiden esittämien kantojen olennaiset osat.

Seuraavat järjestöt olivat mukana SLIM-TVA-ryhmässä: Euroopan veroneuvojien liitto CFE, Eurocommerce, Euroopan tilintarkastajien liito, UEAPME ja EY:n teollisuuden ja työnantajajärjestöjen liitto UNICE.

Nämä järjestöt suhtautuvat myönteisesti laskutusta Euroopassa koskevien velvoitteiden yksinkertaistamiseen ja ajanmukaistamiseen.

Komissiolle elokuussa 1999 toimitettu laskutusta käsittelevä lopullinen kertomus on toimitettu laajalle joukolle liiketoiminnan harjoittajia erityisesti verotuksen ja tulliliiton pääosaston Internet-sivuston kautta. Komission yksiköt ovat saaneet runsaasti myönteistä palautetta sekä kahdenvälisesti että komission virkamiesten osallistuessa aiheesta järjestettyihin konferensseihin.