8.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 183/1

(1)

Euroopan unioni on ottanut tavoitteekseen pitää yllä ja kehittää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta, jossa taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Tällaisen alueen luomiseksi asteittain unionin on määrä hyväksyä oikeudellista yhteistyötä koskevia toimenpiteitä yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia, erityisesti sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan sitä edellyttäessä.

(2)

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 81 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaisesti tällaisiin toimenpiteisiin voi sisältyä toimenpiteitä, joilla pyritään varmistamaan lainvalintaa ja tuomioistuimen toimivaltaa koskevien jäsenvaltioiden sääntöjen yhteensopivuus.

(3)

Tampereella 15 ja 16 päivänä lokakuuta 1999 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti, että tuomioistuinten tuomioiden ja oikeusviranomaisten muiden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaate on yksityisoikeuden alan oikeudellisen yhteistyön kulmakivi, ja kehotti neuvostoa ja komissiota hyväksymään toimenpideohjelman tämän periaatteen täytäntöön panemiseksi.

(4)

Komission ja neuvoston yhteinen toimenpideohjelma tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteuttamisesta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (3) hyväksyttiin 30 päivänä marraskuuta 2000. Ohjelmassa määritellään lainvalintasääntöjen yhdenmukaistamistoimet toimenpiteiksi, joilla on tarkoitus helpottaa päätösten vastavuoroista tunnustamista, ja siinä edellytetään säädöksen laatimista aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa.

(5)

Brysselissä 4 ja 5 päivänä marraskuuta 2004 kokoontunut Eurooppa-neuvosto hyväksyi uuden ohjelman nimeltä ”Haagin ohjelma: vapauden, turvallisuuden ja oikeuden lujittaminen Euroopan unionissa” (4). Tässä ohjelmassa neuvosto kehotti komissiota laatimaan vihreän kirjan aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lainsäädännön määräytymisestä, mukaan luettuna kysymys tuomioistuimen toimivallasta ja vastavuoroisesta tunnustamisesta. Ohjelmassa korostettiin myös tarvetta hyväksyä tätä alaa koskeva säädös.

(6)

Komissio hyväksyi 17 päivänä heinäkuuta 2006 vihreän kirjan aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lainsäädännön määräytymisestä ja erityisesti tuomioistuimen toimivallasta ja vastavuoroisesta tunnustamisesta. Vihreällä kirjalla käynnistettiin laaja kuuleminen kaikista eurooppalaisten parien ongelmista, jotka liittyivät yhteisen omaisuuden osittamiseen sekä käytettävissä oleviin oikeussuojakeinoihin.

(7)

Brysselissä 10 ja 11 päivänä joulukuuta 2009 kokoontunut Eurooppa-neuvosto hyväksyi uuden monivuotisen ohjelman nimeltä ”Tukholman ohjelma – Avoin ja turvallinen Eurooppa kansalaisia ja heidän suojeluaan varten” (5). Eurooppa-neuvosto katsoi kyseisessä ohjelmassa, että vastavuoroista tunnustamista olisi laajennettava sellaisille aloille, joilla sitä ei tällä hetkellä sovelleta mutta jotka ovat jokapäiväisen elämän kannalta keskeisiä, kuten aviovarallisuussuhteisiin, ottaen samalla huomioon jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmät, mukaan lukien oikeusjärjestyksen perusteet (ordre public), sekä kansalliset perinteet tällä alalla.

(8)

Komissio hyväksyi 27 päivänä lokakuuta 2010 asiakirjan ”Katsaus Euroopan unionin kansalaisuuteen vuonna 2010 – Unionin kansalaisoikeuksien esteiden poistaminen” ja ilmoitti siinä aikovansa antaa ehdotuksen säädökseksi, jonka avulla poistetaan henkilöiden vapaata liikkuvuutta haittaavat esteet, erityisesti hankaluudet, joita pareilla on omaisuutensa hoidossa tai jakamisessa.

(9)

Komissio hyväksyi 16 päivänä maaliskuuta 2011 ehdotuksen neuvoston asetukseksi tuomioistuimen toimivallasta, sovellettavasta laista sekä päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa ja toisen ehdotuksen neuvoston asetukseksi tuomioistuimen toimivallasta, sovellettavasta laista sekä päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevissa asioissa.

(10)

Kokouksessaan 3 päivänä joulukuuta 2015 neuvosto totesi, ettei asetusehdotuksia, jotka koskivat aviovarallisuussuhteita ja rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia, voitu hyväksyä yksimielisesti. Tämän alan yhteistyötavoitteita ei siitä syystä voitaisi saavuttaa kohtuullisessa ajassa koko unionissa.

(11)

Joulukuun 2015 ja helmikuun 2016 välisenä aikana Belgia, Bulgaria, Tšekki, Saksa, Kreikka, Espanja, Ranska, Kroatia, Italia, Luxemburg, Malta, Alankomaat, Itävalta, Portugali, Slovenia, Suomi ja Ruotsi esittivät komissiolle pyynnön, jossa toivottiin tiiviimmän yhteistyön aloittamista näiden jäsenvaltioiden välillä kansainvälisten parien varallisuussuhteiden alalla. Tiiviimpää yhteistyötä toivottiin erityisesti tuomioistuimen toimivaltaa, sovellettavaa lakia sekä päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevissa asioissa, jotka liittyivät aviovarallisuussuhteisiin ja rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin. Jäsenvaltiot pyysivät komissiota antamaan neuvostolle ehdotuksen tässä asiassa. Kypros ilmoitti maaliskuussa 2016 päivätyllä kirjeellä komissiolle halustaan osallistua tiiviimmän keskinäisen yhteistyön aloittamiseen; Kypros on ilmoittanut tämän halunsa uudelleen neuvoston työskentelyn aikana.

(12)

Neuvosto hyväksyi 9 päivänä kesäkuuta 2016 päätöksen (EU) 2016/954, jolla se antoi luvan tällaiseen tiiviimpään yhteistyöhön.

(13)

SEUT 328 artiklan 1 kohdan mukaan tiiviimpään yhteistyöhön voivat sitä aloitettaessa liittyä kaikki jäsenvaltiot edellyttäen, että ne täyttävät mahdolliset osallistumisehdot, jotka on vahvistettu luvan antamista koskevassa päätöksessä. Ne voivat myös milloin tahansa liittyä siihen edellyttäen, että ne mainittujen ehtojen lisäksi noudattavat yhteistyön yhteydessä jo annettuja säädöksiä. Komission ja tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että ne edistävät mahdollisimman monien jäsenvaltioiden osallistumista. Tämän asetuksen olisi oltava kaikilta osiltaan velvoittava ja sitä olisi sovellettava sellaisenaan ainoastaan niissä jäsenvaltioissa, jotka osallistuvat tiiviimpään yhteistyöhön tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla asioissa, jotka liittyvät kansainvälisten parien varallisuussuhteisiin ja jotka kattavat sekä aviovarallisuussuhteet että rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudelliset vaikutukset päätöksen (EU) 2016/954 nojalla tai SEUT 331 artiklan 1 kohdan toisen tai kolmannen alakohdan mukaisesti hyväksytyn päätöksen nojalla.

(14)

SEUT 81 artiklan mukaisesti tätä asetusta olisi sovellettava aviovarallisuussuhteisiin, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia.

(15)

Avioparien oikeusvarmuuden turvaamiseksi heidän omaisuutensa osalta sekä tietyn ennakoitavuuden varmistamiseksi olisi kaikista aviovarallisuussuhteisiin sovellettavista säännöistä säädettävä yhdessä ainoassa säädöksessä.

(16)

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tähän asetukseen olisi koottava säännökset, jotka koskevat tuomioistuimen toimivaltaa, sovellettavaa lakia sekä päätösten, virallisten asiakirjojen ja tuomioistuimessa tehtyjen sovintojen tunnustamista tai tapauksen mukaan hyväksymistä, täytäntöönpanokelpoisuutta ja täytäntöönpanoa.

(17)

Tässä asetuksessa ei määritellä avioliittoinstituutiota, joka määritellään jäsenvaltioiden kansallisissa laeissa.

(18)

Tämän asetuksen soveltamisala olisi ulotettava kaikkiin aviovarallisuussuhteita koskeviin yksityisoikeudellisiin näkökohtiin, jotka kattavat puolisoiden omaisuuden päivittäisen hoidon ja aviovarallisuussuhteiden purkautumisen erityisesti puolisoiden erottua tai toisen puolison kuoltua. Tässä asetuksessa termiä ”aviovarallisuussuhteet” olisi tulkittava itsenäisesti, ja sen olisi käsitettävä paitsi säännöt, joista puolisot eivät saa poiketa, myös kaikki valinnaiset säännöt, joista puolisot voivat sopia sovellettavan lainsäädännön mukaisesti, sekä kaikki sovellettavan lainsäädännön olettamasäännöt. Sen olisi käsitettävä sekä omaisuusjärjestelyt, jotka tietyissä kansallisissa oikeusjärjestelmissä nimenomaisesti ja yksinomaisesti koskevat avioliittoa, että kaikki varallisuussuhteet, jotka on toteutettu puolisoiden välillä sekä puolisoiden ja kolmansien osapuolten välillä ja jotka johtuvat välittömästi aviosuhteesta tai sen purkamisesta.

(19)

Selvyyden vuoksi eräät kysymykset, joiden voitaisiin nähdä olevan yhteydessä aviovarallisuussuhteita koskeviin asioihin, olisi nimenomaisesti suljettava tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle.

(20)

Tätä asetusta ei olisi sovellettava puolisoiden oikeuskelpoisuutta ja oikeustoimikelpoisuutta koskeviin kysymyksiin; poissulkeminen ei kuitenkaan saisi käsittää omaisuutta koskevia erityisiä valtuuksia ja oikeuksia, joita joko toisella tai kummallakin puolisolla on joko suhteessa toisiinsa tai kolmansiin osapuoliin, sillä näiden valtuuksien olisi kuitenkin kuuluttava tämän asetuksen soveltamisalaan.

(21)

Tätä asetusta ei olisi sovellettava muihin esikysymyksiin, kuten kysymyksiin avioliiton olemassaolosta, pätevyydestä tai tunnustamisesta, jotka kuuluvat edelleen jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön, mukaan lukien niiden kansainvälistä yksityisoikeutta koskevien sääntöjen soveltamisalaan.

(22)

Koska puolisoiden välisistä elatusvelvollisuuksista säädetään neuvoston asetuksessa (EY) N:o 4/2009 (6), ne olisi jätettävä tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Samaa kohtelua olisi sovellettava myös kuolleen puolison perimystä koskeviin kysymyksiin, joista säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 650/2012 (7).

(23)

Kysymykset, jotka koskevat puolisoiden oikeutta siirtää tai tasata keskenään vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkeoikeuksia, jotka ovat karttuneet avioliiton aikana mutta jotka eivät ole tuottaneet eläketuloa tänä aikana, olisi jätettävä näiden eläkeoikeuksien luonteesta riippumatta tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle, ottaen huomioon jäsenvaltioiden erilaiset järjestelmät. Tätä soveltamisalan ulkopuolelle jättämistä olisi kuitenkin tulkittava suppeasti. Tätä asetusta olisi näin ollen sovellettava erityisesti eläkevarojen luokittelua koskevaan kysymykseen samoin kuin määriin, jotka on jo maksettu toiselle puolisolle avioliiton aikana, sekä mahdolliseen korvaukseen, joka myönnettäisiin siinä tapauksessa, että eläke olisi maksettu yhteisellä omaisuudella.

(24)

Tässä asetuksessa olisi sallittava kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen liittyvän oikeuden syntyminen tai siirtyminen aviovarallisuussuhteiden seurauksena aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain mukaisesti. Se ei kuitenkaan saisi vaikuttaa joidenkin jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä tunnettuihin, lukumäärältään rajoitettuihin (numerus clausus) esineoikeuksiin. Jäsenvaltiolta ei saisi edellyttää, että se tunnustaa alueellaan sijaitsevaa omaisuutta koskevan esineoikeuden, jos kyseistä esineoikeutta ei tunneta sen lainsäädännössä.

(25)

Jotta puolisot kuitenkin voisivat nauttia heille aviovarallisuussuhteiden seurauksena syntyneistä tai siirretyistä oikeuksista toisessa jäsenvaltiossa, tässä asetuksessa olisi säädettävä tuntemattoman esineoikeuden muuntamisesta esineoikeudeksi, joka lähinnä vastaa sitä kyseisen toisen jäsenvaltion lainsäädännössä. Muuntamisessa olisi otettava huomioon kyseisellä esineoikeudella tavoitellut päämäärät ja edut sekä sen vaikutukset. Lähinnä vastaavan kansallisen oikeuden määrittelyä varten voidaan ottaa yhteyttä sen valtion viranomaisiin tai toimivaltaisiin henkilöihin, jonka lakia aviovarallisuussuhteisiin on sovellettu, lisätietojen saamiseksi oikeuden luonteesta ja vaikutuksista. Tätä varten voidaan käyttää siviili- ja kauppaoikeuden alan oikeudellisen yhteistyön nykyisiä verkostoja ja muita käytettävissä olevia toisen valtion lain ymmärtämistä helpottavia keinoja.

(26)

Tässä asetuksessa nimenomaisesti säädetty tuntemattomien esineoikeuksien muuntaminen ei saisi rajoittaa muita muuntamisen muotoja tätä asetusta sovellettaessa.

(27)

Edellytykset, jotka koskevat kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen liittyvän oikeuden kirjaamista rekisteriin, olisi suljettava tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Näin ollen sen jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa rekisteriä pidetään, eli kiinteän omaisuuden osalta omaisuuden sijaintipaikan laissa (lex rei sitae) olisi määritettävä, millaisin oikeudellisin edellytyksin ja miten kirjaaminen on suoritettava ja mitkä viranomaiset, kuten kiinteistörekisterin pitäjät tai notaarit, ovat vastuussa sen tarkistamisesta, että kaikki edellytykset täyttyvät ja että perusteeksi esitetyt tai laaditut asiakirjat ovat riittäviä tai sisältävät tarvittavat tiedot. Viranomaiset voivat erityisesti tarkistaa, että kiinteistön rekisteröintiä varten esitetyssä asiakirjassa mainittu puolison oikeus kiinteistöön on senkaltainen oikeus, joka kirjataan sellaisenaan rekisteriin tai joka muutoin osoitetaan rekisteriä pitävän jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti. Asiakirjojen päällekkäisyyden välttämiseksi rekisteröintiviranomaisten olisi hyväksyttävä sellaiset toisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten laatimat asiakirjat, joiden liikkuvuudesta säädetään tässä asetuksessa. Tämä ei kuitenkaan saisi estää rekisteröintiviranomaisia pyytämästä rekisteröintiä hakevalta henkilöltä sellaisia esimerkiksi verojen maksamiseen liittyviä lisätietoja tai -asiakirjoja, joita edellytetään rekisteriä pitävän jäsenvaltion lainsäädännössä. Toimivaltainen viranomainen voi ilmoittaa rekisteröintiä hakevalle henkilölle, miten puuttuvat tiedot tai asiakirjat toimitetaan.

(28)

Oikeuden rekisteriin kirjaamisen vaikutukset olisi samoin jätettävä tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Sen jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa rekisteriä pidetään, olisi näin ollen määritettävä, onko rekisteröinnillä esimerkiksi oikeuden olemassaolon toteava vai oikeuden luova vaikutus. Jos esimerkiksi oikeuden hankkiminen kiinteään omaisuuteen on rekisterien kaikkia koskevan vaikutuksen (erga omnes) varmistamiseksi tai oikeustoimien suojaamiseksi kirjattava rekisteriin sen jäsenvaltion oikeuden mukaan, jossa rekisteriä pidetään, hankinta-ajankohdan määrittämiseen olisi sovellettava kyseisen jäsenvaltion lakia.

(29)

Tässä asetuksessa olisi otettava asianmukaisesti huomioon erilaiset järjestelmät, joita eri jäsenvaltioissa sovelletaan aviovarallisuussuhteita koskeviin asioihin. Sen vuoksi tätä asetusta sovellettaessa sana ”tuomioistuin” olisi ymmärrettävä laajasti niin, että se kattaa paitsi lainkäyttötehtäviä hoitavat tuomioistuimet sanan varsinaisessa merkityksessä myös esimerkiksi notaarit, jotka hoitavat joissakin jäsenvaltioissa tiettyihin aviovarallisuussuhteita koskeviin asioihin liittyviä lainkäyttötehtäviä tuomioistuimen tavoin, sekä notaarit ja oikeusalan ammattihenkilöt, jotka hoitavat joissakin jäsenvaltioissa joihinkin nimenomaisiin aviovarallisuussuhteisiin liittyviä lainkäyttötehtäviä tuomioistuimen antaman valtuutuksen nojalla. Tässä asetuksessa säädettyjen toimivaltasääntöjen olisi sidottava kaikkia tässä asetuksessa määriteltyjä tuomioistuimia. Vastaavasti ”tuomioistuimen” käsitteen ei olisi katettava viranomaisia, jotka eivät kuulu jäsenvaltion oikeusviranomaisiin mutta joilla on kansallisen lainsäädännön mukaan valtuudet käsitellä aviovarallisuussuhteita koskevia asioita. Tällaisia ovat useimmissa jäsenvaltioissa notaarit silloin, kun he eivät hoida lainkäyttötehtäviä.

(30)

Tässä asetuksessa olisi sallittava kaikkien notaarien, joilla on toimivaltaa aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa jäsenvaltioissa, käyttää kyseistä toimivaltaa. Tässä asetuksessa vahvistetut toimivaltasäännöt sitovat tietyn jäsenvaltion notaareja, jos he kuuluvat tätä asetusta sovellettaessa ”tuomioistuimen” määritelmän piiriin.

(31)

Tässä asetuksessa vahvistettuja asiakirjojen liikkumista koskevia sääntöjä olisi sovellettava aviovarallisuussuhteita koskeviin asiakirjoihin, joita notaarit laativat jäsenvaltioissa. Kun notaarit hoitavat lainkäyttötehtäviä, tässä asetuksessa säädettyjen toimivaltasääntöjen olisi sidottava heitä ja heidän tekemiensä päätösten olisi liikuttava päätösten tunnustamista, täytäntöönpanokelpoisuutta ja täytäntöönpanoa koskevien tämän asetuksen säännösten mukaisesti. Kun notaarit eivät hoida lainkäyttötehtäviä, näiden toimivaltasääntöjen ei olisi sidottava heitä ja heidän antamiensa virallisten asiakirjojen olisi liikuttava virallisia asiakirjoja koskevien tämän asetuksen säännösten mukaisesti.

(32)

Jotta voidaan ottaa huomioon avioparien lisääntynyt liikkuvuus ja edistää hyvää lainkäyttöä, tämän asetuksen toimivaltasäännöillä olisi mahdollistettava, että kansalaisten kaikki toisiinsa liittyvät oikeusasiat käsiteltäisiin saman jäsenvaltion tuomioistuimessa. Tätä varten tässä asetuksessa olisi pyrittävä keskittämään aviovarallisuussuhteita koskeva toimivalta jäsenvaltioon, jonka tuomioistuin käsittelee puolison perimystä asetuksen (EU) N:o 650/2012 mukaisesti tai avioeroa, asumuseroa tai avioliiton mitätöintiä koskevaa asiaa neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 (8) mukaisesti.

(33)

Tässä asetuksessa olisi säädettävä, että jos puolison perimystä koskeva oikeudenkäynti on vireillä jäsenvaltion tuomioistuimessa asetuksen (EU) N:o 650/2012 nojalla, kyseisen valtion tuomioistuimilla tulisi olla toimivalta ratkaista kyseiseen perimysasiaan liittyvät aviovarallisuussuhteita koskevat asiat.

(34)

Vastaavasti aviovarallisuussuhteita koskevat asiat, jotka syntyvät avioeroa, asumuseroa tai avioliiton mitätöintiä koskevan asian yhteydessä, olisi käsiteltävä sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa viimeksi mainittua asiaa käsitellään asetuksen (EY) N:o 2201/2003 nojalla, paitsi jos toimivalta ratkaista avioeroa, asumuseroa tai avioliiton mitätöintiä koskevia asioita voi perustua ainoastaan erityisiin toimivaltaperusteisiin. Tällaisissa tapauksissa toimivallan keskittämistä ei pitäisi sallia ilman puolisoiden sopimusta.

(35)

Siltä osin kuin aviovarallisuussuhteita koskevat asiat eivät liity puolison perimystä tai avioeroa, asumuseroa tai avioliiton mitätöintiä koskevaan, jäsenvaltion tuomioistuimessa vireillä olevaan oikeudenkäyntiin, tässä asetuksessa olisi säädettävä, että toimivalta määritetään perättäin sovellettavien liittymäperusteiden perusteella. Ensisijaisena liittymäperusteena on puolisoiden asuinpaikka hetkellä, jolloin asia saatettiin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Nämä liittymäperusteet heijastaisivat kansalaisten vapaan liikkuvuuden lisääntymistä ja varmistaisivat puolisoiden todellisen liittymän jäsenvaltioon, jossa toimivaltaa käytetään.

(36)

Oikeusvarmuuden, ennakoitavuuden ja asianosaisten sopimusvapauden lisäämiseksi tässä asetuksessa olisi annettava tietyin edellytyksin asianosaisille mahdollisuus tehdä oikeuspaikkasopimus joko sen jäsenvaltion tuomioistuimen hyväksi, jonka lakia sovelletaan, taikka sen jäsenvaltion tuomioistuimen hyväksi, jossa avioliitto solmittiin.

(37)

Tätä asetusta sovellettaessa ja kaikkien mahdollisten tilanteiden huomioon ottamiseksi jäsenvaltiolla, jossa avioliitto solmittiin, tarkoitetaan jäsenvaltiota, jonka viranomaisten edessä avioliitto solmittiin.

(38)

Jäsenvaltion tuomioistuin voi todeta, että avioliittoa ei sen soveltamien kansainvälisen yksityisoikeuden normien mukaan voi tunnustaa aviovarallisuussuhteita koskevaa oikeudenkäyntiä varten. Tällaisessa tapauksessa saattaa poikkeuksellisesti olla tarpeen todeta, ettei kyseisellä tuomioistuimella ole tämän asetuksen mukaista toimivaltaa. Tuomioistuimen on toimittava ripeästi, ja asianosaisen olisi toimivaltaperusteiden järjestyksestä riippumatta voitava saattaa asia vireille missä tahansa muussa jäsenvaltiossa, jolla on toimivallan antava liittymä. Tällöin on kuitenkin kunnioitettava asianosaisten sopimusvapautta. Tuomioistuin, jossa asia pannaan vireille sen jälkeen, kun toimivallan puuttuminen on todettu, voi myös joutua samassa tilanteessa poikkeuksellisesti toteamaan, ettei se ole toimivaltainen. Tätä ei kuitenkaan sovelleta sen jäsenvaltion tuomioistuimeen, jossa avioliitto solmittiin. Eri toimivaltasääntöjen yhdistelmällä olisi kuitenkin varmistettava, että asianosaisilla on kaikki mahdollisuudet panna asia vireille sellaisen jäsenvaltion tuomioistuimessa, joka hyväksyy toimivallan puolisoiden aviovarallisuussuhteiden toteuttamisessa.

(39)

Tämän asetuksen ei olisi estettävä asianosaisia ratkaisemasta aviovarallisuussuhteita koskevaa asiaa valitsemassaan jäsenvaltiossa sovinnollisesti tuomioistuimen ulkopuolella, esimerkiksi notaarin avulla, jos se on mahdollista kyseisen jäsenvaltion lain nojalla. Näin olisi voitava toimia myös siinä tapauksessa, että aviovarallisuussuhteisiin sovellettava laki ei ole kyseisen jäsenvaltion laki.

(40)

Jotta varmistettaisiin, että kaikkien jäsenvaltioiden tuomioistuimet voivat käyttää toimivaltaa samoilla perusteilla puolisoiden aviovarallisuussuhteiden osalta, tässä asetuksessa olisi lueteltava tyhjentävästi perusteet, joilla tällaista toissijaista toimivaltaa voidaan käyttää.

(41)

Erityisesti niiden tilanteiden varalta, joissa oikeussuoja on evätty, tässä asetuksessa olisi säädettävä varatoimivallan (forum necessitatis) käyttämisestä niin, että jäsenvaltion tuomioistuimelle annetaan poikkeustapauksissa mahdollisuus ratkaista aviovarallisuussuhteita koskeva asia, jolla on läheinen liittymä kolmanteen valtioon. Tällainen poikkeustapaus voi syntyä, kun oikeudenkäynti asianomaisessa kolmannessa valtiossa osoittautuu mahdottomaksi esimerkiksi sisällissodan vuoksi tai kun puolison ei kohtuudella voida odottaa aloittavan oikeudenkäyntiä tai osallistuvan siihen kyseisessä valtiossa. Varatoimivaltaa olisi kuitenkin käytettävä ainoastaan, jos asialla on riittävä liittymä jäsenvaltioon, jonka tuomioistuimessa asia pannaan vireille.

(42)

Lainkäytön yhdenmukaisuuden vuoksi olisi vältettävä sitä, että eri jäsenvaltioissa annetaan keskenään ristiriitaisia päätöksiä. Sitä varten tässä asetuksessa olisi säädettävä yleisistä menettelysäännöistä, jotka ovat samanlaisia kuin muissa yksityisoikeudellisen yhteistyön alalla annetuissa unionin säädöksissä. Yksi tällainen menettelysääntö on vireilläolosääntö (lis pendens), joka tulee sovellettavaksi, jos sama aviovarallisuussuhteita koskeva asia pannaan vireille eri jäsenvaltioissa olevissa eri tuomioistuimissa. Säännön mukaan määritetään, minkä tuomioistuimen olisi jatkettava aviovarallisuussuhteita koskevan asian käsittelyä.

(43)

Jotta kansalaiset voisivat hyötyä sisämarkkinoiden tarjoamista eduista siten, että tähän liittyy täysi oikeusvarmuus, tällä asetuksella olisi annettava puolisoille mahdollisuus selvittää ennakolta, mitä lakia heidän aviovarallisuussuhteisiinsa sovelletaan. Ristiriitaisten tulosten välttämiseksi olisi sen vuoksi otettava käyttöön yhdenmukaiset lainvalintasäännöt. Pääsääntönä olisi oltava, että aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan ennakoitavissa olevaa lakia, johon niillä on läheinen liittymä. Oikeusvarmuuden saavuttamiseksi ja aviovarallisuussuhteiden pirstoutumisen välttämiseksi aviovarallisuussuhteisiin sovellettavaa lakia olisi sovellettava kyseessä oleviin aviovarallisuussuhteisiin kokonaisuudessaan eli kaikkeen aviovarallisuussuhteiden piiriin kuuluvaan omaisuuteen sen luonteesta riippumatta ja myös silloin, kun omaisuus sijaitsee toisessa jäsenvaltiossa tai kolmannessa valtiossa.

(44)

Tämän asetuksen mukaisesti määräytyvää lakia olisi sovellettava, vaikka kyseessä ei olisi jäsenvaltion laki.

(45)

Jotta puolisoiden olisi helpompaa hoitaa omaisuuttaan, heille olisi annettava tässä asetuksessa omaisuuden luonteesta tai sijainnista riippumatta mahdollisuus valita aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettava laki niiden lakien joukosta, joihin heillä on läheinen yhteys joko asuinpaikkansa tai kansalaisuutensa perusteella. Valinta voidaan tehdä milloin tahansa joko ennen avioliittoa, avioliiton solmimisen yhteydessä tai avioliiton aikana.

(46)

Jotta voidaan turvata oikeustoimien oikeusvarmuus ja estää aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain vaihtaminen ilman, että vaihtaminen annetaan puolisoille tiedoksi, aviovarallisuussuhteisiin sovellettavaa lakia ei saa vaihtaa, elleivät puolisot ole nimenomaisesti pyytäneet lain vaihtamista. Puolisoiden tekemä lain vaihto ei voi tulla voimaan takautuvasti, paitsi jos puolisot ovat nimenomaisesti näin päättäneet. Missään oloissa tämä ei saa vaikuttaa kolmansien osapuolten oikeuksiin.

(47)

Lainvalintasopimuksen aineellista ja muodollista pätevyyttä koskevat säännöt olisi määritettävä niin, että puolisoiden tietoon perustuva lainvalinta helpottuu ja että heidän yhteistä sopimustaan kunnioitetaan oikeusvarmuuden ja paremman oikeussuojan saatavuuden varmistamiseksi. Muodollisen pätevyyden osalta olisi otettava käyttöön tiettyjä takeita sen varmistamiseksi, että puolisot ovat tietoisia valintansa seurauksista. Lainvalintasopimus olisi vähintään tehtävä kirjallisena ja päivättävä, ja molempien asianosaisten olisi allekirjoitettava se. Jos kuitenkin sen jäsenvaltion laissa, jossa molempien puolisoiden asuinpaikka on sopimuksen tekohetkellä, edellytetään muitakin muotovaatimuksia, kyseisiä vaatimuksia olisi noudatettava. Jos puolisoiden asuinpaikka on sopimuksen tekohetkellä eri jäsenvaltioissa, jotka asettavat erilaisia muotovaatimuksia, jommankumman valtion muotovaatimusten noudattamisen tulisi riittää. Jos puolisoista vain toisen asuinpaikka on sopimuksen tekohetkellä jossakin jäsenvaltiossa, joka asettaa muita muotovaatimuksia, niitä olisi noudatettava.

(48)

Avioehtosopimus on aviovarallisuutta koskevien määräysten muoto, ja sen sallittavuus ja hyväksyttävyys vaihtelevat jäsenvaltioittain. Jotta helpotetaan sitä, että avioehtosopimuksen johdosta saadut aviovarallisuussuhdetta koskevat oikeudet hyväksytään jäsenvaltioissa, olisi määriteltävä avioehtosopimuksen muodollista pätevyyttä koskevat säännöt. Sopimus olisi vähintään tehtävä kirjallisesti ja päivättävä, ja kummankin osapuolen olisi allekirjoitettava se. Sopimuksen olisi kuitenkin täytettävä myös muita pätevyysvaatimuksia, sen mukaan kuin säädetään tässä asetuksessa määritetyssä aviovarallisuussuhteisiin sovellettavassa laissa ja sen jäsenvaltion laissa, jossa puolisoiden asuinpaikka on. Tässä asetuksessa olisi määritettävä myös, mitä lakia sovelletaan avioehtosopimuksen aineelliseen pätevyyteen.

(49)

Jotta voidaan taata ennakoitavuus ja oikeusvarmuus sekä ottaa huomioon parin todellinen tilanne, tässä asetuksessa olisi säädettävä yhdenmukaisista lainvalintasäännöistä, joiden nojalla voidaan määrittää puolisoiden kaikkeen omaisuuteen sovellettava laki perättäin sovellettavien liittymäperusteiden perusteella niitä tapauksia varten, joissa puolisot eivät ole valinneet sovellettavaa lakia. Ensimmäiseksi perusteeksi olisi asetettava puolisoiden ensimmäinen yhteinen asuinpaikka pian avioitumisen jälkeen. Sitä seuraisi puolisoiden yhteinen kansalaisuus avioitumishetkellä. Jos kumpikaan näistä perusteista ei täyty tai jos puolisoilla ei ole vielä ollut ensimmäistä yhteistä asuinpaikkaa tapauksissa, joissa kummallakin puolisolla on avioitumishetkellä sama kaksoiskansalaisuus, olisi sovellettava sen valtion lakia, johon puolisoilla on läheisimmät yhteydet. Jälkimmäistä perustetta sovellettaessa olisi otettava huomioon kaikki olosuhteet, ja olisi tehtävä selväksi, että nämä läheisimmät yhteydet olisi otettava huomioon sellaisina, kuin ne olivat avioitumishetkellä.

(50)

Kun tässä asetuksessa viitataan kansalaisuuteen liittymäperusteena, kysymys siitä, miten käsitellä tapauksia, joissa henkilöillä on useita kansalaisuuksia, on esikysymys, joka ei kuulu tämän asetuksen soveltamisalaan, vaan siihen olisi sovellettava kansallista oikeutta, mukaan lukien tarvittaessa kansainvälisiä yleissopimuksia, noudattaen täysin unionin yleisiä periaatteita. Tämän ei olisi vaikutettava tämän asetuksen mukaisen lainvalinnan pätevyyteen.

(51)

Jos lainvalinta- tai avioehtosopimusta ei ole tehty, jäsenvaltion oikeusviranomaisen olisi aviovarallisuussuhteisiin sovellettavaa lakia määritettäessä voitava kumman tahansa puolison pyynnöstä tehdä poikkeustapauksissa – jos puolisot ovat muuttaneet asuinvaltioonsa pitkäksi aikaa – johtopäätös, että tuon valtion lakia voidaan soveltaa, jos puolisot ovat tukeutuneet siihen. Tämä ei saa missään tapauksessa vaikuttaa kolmansien osapuolten oikeuksiin.

(52)

Aviovarallisuussuhteisiin sovellettavaksi määritettyä lakia olisi sovellettava aviovarallisuussuhteisiin alkaen siitä, että toisen tai kummankin puolison varallisuus luokitellaan eri omaisuuslajeihin avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen, ja päättyen siihen, että varallisuus ositetaan. Lain tulisi käsittää aviovarallisuussuhteiden vaikutukset puolison ja kolmansien osapuolten oikeussuhteisiin. Puoliso voi kuitenkin vedota aviovarallisuussuhteisiin sovellettavaan lakiin kolmatta osapuolta vastaan tällaisten vaikutusten soveltamiseksi ainoastaan, jos puolison ja kolmannen osapuolen oikeudelliset suhteet ovat syntyneet aikana, jolloin kolmas osapuoli tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää kyseisestä laista.

(53)

Yleistä etua koskevien seikkojen, kuten poliittisen, sosiaalisen tai taloudellisen järjestelmän suojelun, olisi annettava oikeutus siihen, että jäsenvaltioiden tuomioistuimet ja muut toimivaltaiset viranomaiset saavat poikkeustapauksissa mahdollisuuden soveltaa poikkeuksia, jotka perustuvat kansainvälisesti pakottaviin säännöksiin. Näin ollen ”kansainvälisesti pakottavien säännösten” käsitteen olisi katettava pakottavat säännöt, kuten yhteisenä kotina käytetyn asunnon suojaa koskevat säännöt. Tämä aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain soveltamista koskeva poikkeus edellyttää kuitenkin suppeaa tulkintaa, jotta se olisi sopusoinnussa tämän asetuksen yleisen tavoitteen kanssa.

(54)

Jäsenvaltioiden tuomioistuimille ja muille aviovarallisuussuhteita koskevia asioita käsitteleville toimivaltaisille viranomaisille olisi myös annettava yleistä etua koskevien seikkojen perusteella poikkeustilanteissa mahdollisuus olla ottamatta huomioon ulkomaisen lain tiettyjä säännöksiä, jos tällaisten säännösten soveltaminen olisi tietyssä tapauksessa selvästi ristiriidassa kyseisen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteiden (ordre public) kanssa. Tuomioistuimet tai muut toimivaltaiset viranomaiset eivät kuitenkaan saisi soveltaa oikeusjärjestyksen perusteisiin perustuvaa poikkeusta estääkseen toisen valtion lain soveltamista tai kieltäytyäkseen toisen jäsenvaltion päätöksen, virallisen asiakirjan tai tuomioistuimessa tehdyn sovinnon tunnustamisesta tai tapauksen mukaan hyväksymisestä taikka täytäntöönpanosta, jos tämä olisi vastoin Euroopan unionin perusoikeuskirjaa, jäljempänä ’perusoikeuskirja’, ja erityisesti sen 21 artiklassa vahvistettua syrjimättömyysperiaatetta.

(55)

Koska eräissä valtioissa on käytössä kaksi tai useampia oikeusjärjestelmiä tai säännöstöjä, joita sovelletaan tällä asetuksella säänneltäviin kysymyksiin, olisi säädettävä, missä määrin tämän asetuksen säännöksiä sovelletaan näiden valtioiden eri alueilla.

(56)

Kun otetaan huomioon tämän asetuksen yleinen tavoite, joka on se, että aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa annetut, jäsenvaltioissa tehdyt päätökset tunnustetaan vastavuoroisesti, tässä asetuksessa olisi oltava päätösten tunnustamista, täytäntöönpanokelpoisuutta ja täytäntöönpanoa koskevia sääntöjä, jotka ovat samanlaisia kuin muissa yksityisoikeudellisen yhteistyön alalla annetuissa unionin säädöksissä.

(57)

Jotta voidaan ottaa huomioon erilaiset järjestelmät, joiden mukaisesti aviovarallisuussuhteita koskevia asioita käsitellään jäsenvaltioissa, tässä asetuksessa olisi varmistettava virallisten asiakirjojen hyväksyminen ja täytäntöönpanokelpoisuus aviovarallisuutta koskevissa asioissa kaikissa jäsenvaltioissa.

(58)

Virallisilla asiakirjoilla olisi oltava toisessa jäsenvaltiossa sama todistusvoima kuin niillä on alkuperäjäsenvaltiossa tai sen kanssa mahdollisimman vertailukelpoinen vaikutus. Kun määritellään tietyn virallisen asiakirjan todistusvoimaa toisessa jäsenvaltiossa tai sen kanssa mahdollisimman vertailukelpoista vaikutusta, olisi todettava, millainen virallisen asiakirjan todistusvoima on laadultaan ja soveltamisalaltaan alkuperäjäsenvaltiossa. Siksi alkuperäjäsenvaltion laista riippuu, millainen todistusvoima tietyllä virallisella asiakirjalla olisi oltava toisessa jäsenvaltiossa.

(59)

Virallisen asiakirjan ”virallisuuden” olisi oltava itsenäinen käsite, jonka kattamia seikkoja ovat esimerkiksi asiakirjan aitous, asiakirjan muodolliset vaatimukset, asiakirjan laativan viranomaisen valtuudet ja menettely, jonka mukaisesti asiakirja laaditaan. Virallisuuden olisi katettava myös asianomaisen viranomaisen viralliseen asiakirjaan merkitsemät tosiseikat, esimerkiksi se, että mainitut asianosaiset saapuivat viranomaisen luokse mainittuna ajankohtana ja että he tekivät mainitut ilmoitukset. Jos asianosainen haluaa riitauttaa virallisen asiakirjan virallisuuden, hänen olisi tehtävä se virallisen asiakirjan alkuperäjäsenvaltion toimivaltaisessa tuomioistuimessa kyseisen jäsenvaltion lain mukaisesti.

(60)

Ilmaisu ”viralliseen asiakirjaan kirjatut oikeustoimet tai oikeudelliset suhteet” olisi tulkittava viittaukseksi viralliseen asiakirjaan kirjattuun asiasisältöön. Asianosaisen, joka haluaa riitauttaa viralliseen asiakirjaan kirjatut oikeustoimet tai oikeudelliset suhteet, olisi tehtävä se tuomioistuimessa, joka on toimivaltainen tämän asetuksen nojalla. Kyseisen tuomioistuimen olisi ratkaistava riitautettu asia aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain mukaisesti.

(61)

Jos jäsenvaltion tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa tulee esille kysymys, joka koskee viralliseen asiakirjaan kirjattuja oikeustoimia ja oikeudellisia suhteita, pääasiaa käsittelevä tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan tuon kysymyksen.

(62)

Riitautetulla virallisella asiakirjalla ei olisi oltava todistusvoimaa muussa jäsenvaltiossa kuin alkuperäjäsenvaltiossa riitautuskanteen ollessa vireillä. Jos riitautus koskee ainoastaan erityistä kysymystä, joka liittyy viralliseen asiakirjaan kirjattuihin oikeustoimiin ja oikeudellisiin suhteisiin, kyseessä olevalla virallisella asiakirjalla ei olisi riitautetun kysymyksen osalta oltava todistusvoimaa muussa jäsenvaltiossa kuin alkuperäjäsenvaltiossa riitautuskanteen ollessa vireillä. Riitautuksen johdosta pätemättömäksi julistetun virallisen asiakirjan olisi lakattava olemasta todistusvoimainen.

(63)

Jos viranomaiselle esitetään tätä asetusta sovellettaessa kaksi ristiriidassa olevaa virallista asiakirjaa, sen olisi arvioitava, kumpaa virallista asiakirjaa olisi, vai olisiko kumpaakaan, pidettävä ensisijaisena ottaen huomioon kyseessä olevan tapauksen olosuhteet. Jos olosuhteiden perusteella ei ole selvää, kumpaa virallista asiakirjaa olisi, vai olisiko kumpaakaan, pidettävä ensisijaisena, kysymys olisi ratkaistava tuomioistuimessa, joka on toimivaltainen tämän asetuksen nojalla, tai tuomioistuimessa, jossa asia on tullut esiin vireillä olevan oikeudenkäynnin kuluessa. Jos virallinen asiakirja ja päätös ovat ristiriidassa keskenään, olisi otettava huomioon tämän asetuksen mukaiset päätösten tunnustamatta jättämisen perusteet.

(64)

Tämän asetuksen nojalla tapahtuvan, aviovarallisuussuhdetta koskevan päätöksen tunnustamisen ja täytäntöönpanon ei olisi kuitenkaan millään tavalla merkittävä sen avioliiton tunnustamista, johon päätökseen johtaneet aviovarallisuussuhteet perustuvat.

(65)

Olisi säädettävä, millainen suhde vallitsee tämän asetuksen ja sellaisten aviovarallisuussuhteita koskevien kahden- tai monenvälisten sopimusten ja yleissopimusten välillä, joiden sopimuspuolia jäsenvaltiot ovat.

(66)

Tämän asetuksen ei olisi estettävä seuraavien sopimusten sopimuspuolina olevia jäsenvaltioita edelleen soveltamasta tiettyjä kyseisten sopimusten määräyksiä, siltä osin kuin niissä määrätään aviovarallisuussuhteisiin liittyvissä asioissa annettujen päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta yksinkertaistetulla ja nopeutetulla menettelyllä: avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävä Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken 6 päivänä helmikuuta 1931 tehty sopimus, sellaisena kuin se on tarkistettuna vuonna 2006; perintöä, testamenttia ja pesänselvitystä koskeva Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken 19 päivänä marraskuuta 1934 tehty sopimus, sellaisena kuin se on tarkistettuna kesäkuussa 2012; sekä yksityisoikeudellista vaatimusta koskevien tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken 11 päivänä lokakuuta 1977 tehty sopimus.

(67)

Tämän asetuksen soveltamisen helpottamiseksi jäsenvaltiot olisi velvoitettava ilmoittamaan tietyt tiedot aviovarallisuussuhteita koskevista säädöksistään ja menettelyistään neuvoston päätöksellä 2001/470/EY (9) perustetun siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston puitteissa. Jotta kaikki tämän asetuksen käytännön soveltamisen kannalta oleelliset tiedot voidaan julkaista Euroopan unionin virallisessa lehdessä hyvissä ajoin, jäsenvaltioiden olisi myös ilmoitettava kyseiset tiedot komissiolle ennen asetuksen soveltamisen aloittamista.

(68)

Tämän asetuksen soveltamisen helpottamiseksi ja nykyaikaisen viestintäteknologian käytön mahdollistamiseksi olisi myös vahvistettava vakiolomakkeet todistuksille, jotka esitetään päätöksen, virallisen asiakirjan tai tuomioistuimessa tehdyn sovinnon täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevan hakemuksen yhteydessä.

(69)

Tässä asetuksessa säädettyjen määräaikojen ja määräpäivien laskemiseen olisi sovellettava neuvoston asetusta (ETY, Euratom) N:o 1182/71 (10).

(70)

Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa päätösten, tuomioistuimessa tehtyjen sovintojen ja virallisten asiakirjojen täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevien todistusten ja lomakkeiden laatimisen ja myöhemmän muuttamisen osalta. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (11) mukaisesti.

(71)

Tässä asetuksessa tarkoitettujen todistusten ja lomakkeiden laatimista ja myöhempää muuttamista koskevien täytäntöönpanosäädösten hyväksymiseen olisi sovellettava neuvoa-antavaa menettelyä.

(72)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitteita, joita ovat henkilöiden vapaa liikkuvuus unionissa, puolisoiden mahdollisuus järjestää varallisuusoikeudelliset suhteensa keskenään ja suhteessa kolmansiin osapuoliin yhteiselämänsä aikana ja omaisuuden osituksessa sekä parempi ennakoitavuus ja oikeusvarmuus, vaan ne voidaan tämän asetuksen laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla, tarvittaessa toteuttamalla tiiviimpää yhteistyötä jäsenvaltioiden välillä. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti unioni voi siten toteuttaa toimenpiteitä. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

(73)

Tässä asetuksessa kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet ja erityisesti sen seuraavat artiklat: 7 artikla (yksityis- ja perhe-elämän kunnioittaminen), 9 artikla (oikeus solmia avioliitto ja oikeus perustaa perhe kansallisten lainsäädäntöjen mukaisesti), 17 artikla (omistusoikeus), 21 artikla (syrjintäkielto) ja 47 artikla (oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen). Jäsenvaltioiden tuomioistuinten ja muiden toimivaltaisten viranomaisten olisi sovellettava tätä asetusta kyseisiä oikeuksia ja periaatteita kunnioittaen,

a)

puolisoiden oikeuskelpoisuus ja oikeustoimikelpoisuus;

b)

avioliiton olemassaolo, pätevyys tai tunnustaminen;

c)

elatusvelvoitteet;

d)

perimys kuolleen puolison jälkeen;

e)

sosiaaliturva;

f)

avioeron, asumuseron tai avioliiton mitätöinnin tapauksessa oikeus siirtää tai tasata puolisoiden kesken avioliiton aikana karttuneita vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkeoikeuksia, jotka eivät ole tuottaneet eläketuloa avioliiton aikana;

g)

omaisuuteen liittyvien esineoikeuksien luonne; ja

h)

kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen liittyvien oikeuksien kirjaaminen rekisteriin, mukaan lukien kirjaamisen oikeudelliset edellytykset, ja tällaisten oikeuksien rekisteriin kirjaamisen tai kirjaamatta jättämisen vaikutukset.

a)

’aviovarallisuussuhteilla’ kaikkia niitä sääntöjä, jotka koskevat avioliiton tai sen purkamisen seurauksena syntyneitä varallisuussuhteita puolisoiden välillä sekä heidän suhteissaan kolmansiin osapuoliin;

b)

’avioehtosopimuksella’ puolisoiden tai tulevien puolisoiden välistä sopimusta, jolla he järjestävät aviovarallisuussuhteensa;

c)

’virallisella asiakirjalla’ aviovarallisuussuhteita koskevaa asiakirjaa, joka on laadittu virallisesti tai rekisteröity virallisena asiakirjana jäsenvaltiossa ja jonka

d)

’päätöksellä’ aviovarallisuussuhteita koskevaa jäsenvaltion tuomioistuimen päätöstä riippumatta siitä, miksi päätöstä kutsutaan, samoin kuin oikeudenkäyntikuluja koskevaa tuomioistuimen virkamiehen päätöstä;

e)

’tuomioistuimessa tehdyllä sovinnolla’ tuomioistuimen hyväksymää tai menettelyn kuluessa tuomioistuimessa tehtyä sovintoa aviovarallisuussuhteita koskevassa asiassa;

f)

’alkuperäjäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, jossa päätös on tehty tai virallinen asiakirja on laadittu taikka tuomioistuimessa tehty sovinto on hyväksytty tai tehty;

g)

’täytäntöönpanojäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, jossa päätöksen, virallisen asiakirjan tai tuomioistuimessa tehdyn sovinnon tunnustamista ja/tai täytäntöönpanoa pyydetään.

a)

päätökseen voi hakea muutosta tai pyytää sen uudelleen tarkastelua oikeusviranomaisessa; ja

b)

päätöksellä on sama oikeusvoima ja vaikutus kuin samaa asiaa koskevalla oikeusviranomaisen päätöksellä.

a)

sellaisen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa on hakijan asuinpaikka ja jossa hän on asunut vähintään vuoden ajan välittömästi ennen hakemuksen jättämistä asetuksen (EY) N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan viidennen luetelmakohdan mukaisesti;

b)

sellaisen jäsenvaltion tuomioistuin, jonka kansalainen hakija on ja jossa on hänen asuinpaikkansa ja jossa hän on asunut vähintään kuuden kuukauden ajan välittömästi ennen hakemuksen jättämistä asetuksen (EY) N:o 2201/2003 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan kuudennen luetelmakohdan mukaisesti;

c)

tuomioistuin, jossa asumuseron avioeroksi muuntamista koskeva asia pannaan vireille asetuksen (EY) N:o 2201/2003 5 artiklan nojalla; tai

d)

tuomioistuin, jossa asia pannaan vireille asetuksen (EY) N:o 2201/2003 7 artiklan nojalla muissa tapauksissa.

a)

jonka alueella puolisoiden asuinpaikka on silloin, kun asia pannaan vireille tuomioistuimessa, tai jos tämä ei ole mahdollista;

b)

jonka alueella puolisoiden viimeinen asuinpaikka oli, edellyttäen, että toinen puolisoista edelleen asuu siellä silloin, kun asia pannaan vireille tuomioistuimessa, tai jos tämä ei ole mahdollista;

c)

jonka alueella vastaajan asuinpaikka on silloin, kun asia pannaan vireille tuomioistuimessa, tai jos tämä ei ole mahdollista;

d)

jonka kansalaisuus molemmilla puolisoilla on silloin, kun asia pannaan vireille tuomioistuimessa.

a)

ajankohtana, jona haastehakemus tai vastaava asiakirja jätetään tuomioistuimeen, edellyttäen, että kantaja ei ole sen jälkeen jättänyt toteuttamatta häneltä edellytettyjä toimenpiteitä haasteen antamiseksi tiedoksi vastaajalle;

b)

jos kyseinen asiakirja on annettava tiedoksi ennen sen jättämistä tuomioistuimeen, ajankohtana, jona tiedoksiannosta vastaava viranomainen ottaa sen vastaan, edellyttäen, että kantaja ei ole sen jälkeen jättänyt toteuttamatta häneltä edellytettyjä toimenpiteitä asiakirjan jättämiseksi tuomioistuimeen; tai

c)

jos asian käsittely aloitetaan tuomioistuimen omasta aloitteesta, ajankohtana, jona tuomioistuin tekee päätöksen käsittelyn aloittamisesta, tai jos tällaista päätöstä ei edellytetä, ajankohtana, jona tuomioistuin kirjaa asian rekisteriin.

a)

sen valtion laki, jossa puolisoilla tai tulevilla puolisoilla tai toisella heistä on asuinpaikka sopimuksen tekohetkellä; tai

b)

sen valtion laki, jonka kansalainen toinen puolisoista tai tulevista puolisoista on sopimuksen tekohetkellä.

a)

jossa on puolisoiden ensimmäinen yhteinen asuinpaikka avioitumisen jälkeen tai, jos se ei ole mahdollista;

b)

jonka kansalaisia molemmat puolisot ovat avioitumishetkellä tai, jos se ei ole mahdollista;

c)

johon puolisoilla yhdessä on läheisin liittymä avioitumishetkellä ottaen huomioon kaikki olosuhteet.

a)

puolisoilla oli viimeinen yhteinen asuinpaikka tuossa toisessa valtiossa huomattavasti pidemmän ajan kuin 1 kohdan a alakohdan mukaisesti nimetyssä valtiossa; sekä

b)

kumpikin puoliso oli tukeutunut tuon toisen valtion lakiin järjestäessään tai suunnitellessaan varallisuussuhteitaan.

a)

joko toisen tai kummankin puolison omaisuuden luokittelu eri omaisuuslajeihin avioliiton aikana ja sen jälkeen;

b)

omaisuuden siirtäminen omaisuuslajista toiseen;

c)

puolison vastuu toisen puolison veloista ja vastuista;

d)

joko toisen tai kummankin puolison valtuudet, oikeudet ja velvollisuudet, jotka koskevat omaisuutta;

e)

aviovarallisuussuhteiden purkaminen ja omaisuuden ositus, jako tai myynti;

f)

aviovarallisuussuhteiden vaikutukset puolison ja kolmansien osapuolten välisiin oikeussuhteisiin; ja

g)

avioehtosopimuksen aineellinen pätevyys.

a)

kyseinen laki on

tai

b)

jompikumpi puolisoista on noudattanut sovellettavia aviovarallisuussuhteiden ilmoittamisen tai rekisteröinnin vaatimuksia ja näihin vaatimuksiin sovellettava laki on

a)

sen valtion lain mukaan, jonka lakia sovelletaan puolison ja kolmannen osapuolen väliseen liiketoimeen; tai

b)

kiinteää omaisuutta tai rekisteröityä omaisuutta tai rekisteröityjä oikeuksia koskevissa tapauksissa sen valtion lain mukaan, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee tai jossa omaisuus tai oikeudet on rekisteröity.

a)

kun sovellettava laki määräytyy puolisoiden asuinpaikkaa koskevien säännösten nojalla, viittauksia 1 kohdassa tarkoitetun valtion lakiin pidetään viittauksina sen alueellisen yksikön lakiin, jossa puolisoilla on asuinpaikka;

b)

kun sovellettava laki määräytyy puolisoiden kansalaisuutta koskevien säännösten nojalla, viittauksia 1 kohdassa tarkoitetun valtion lakiin pidetään viittauksina sen alueellisen yksikön lakiin, johon puolisoilla on läheisin liittymä;

c)

kun sovellettava laki määräytyy jonkin sellaisen säännöksen nojalla, jossa viitataan liittymäperusteena muihin tekijöihin, viittauksia 1 kohdassa tarkoitetun valtion lakiin pidetään viittauksina sen alueellisen yksikön lakiin, jossa kyseinen muu tekijä sijaitsee.

a)

tunnustaminen on selvästi vastoin sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita (ordre public), jossa tunnustamista pyydetään;

b)

päätös on tehty vastaajan poissa ollessa eikä haastehakemusta tai vastaavaa asiakirjaa ole annettu tiedoksi vastaajalle niin hyvissä ajoin ja siten, että vastaaja olisi voinut valmistautua vastaamaan asiassa, paitsi jos vastaaja ei ole riitauttanut päätöstä, vaikka olisi voinut niin tehdä;

c)

päätös on ristiriidassa sellaisen päätöksen kanssa, joka on annettu oikeudenkäynnissä samojen asianosaisten välillä siinä jäsenvaltiossa, jossa tunnustamista pyydetään;

d)

päätös on ristiriidassa samaa asiaa koskevassa ja samojen asianosaisten välisessä oikeudenkäynnissä toisessa jäsenvaltiossa tai kolmannessa valtiossa annetun aiemman päätöksen kanssa ja aiemmin tehty päätös täyttää ne edellytykset, jotka ovat tarpeen sen tunnustamiseksi siinä jäsenvaltiossa, jossa tunnustamista pyydetään.

a)

päätöksen jäljennös, joka täyttää päätöksen virallisuuden toteamisen edellytykset;

b)

todistus, jonka alkuperäjäsenvaltion tuomioistuin tai toimivaltainen viranomainen on antanut 67 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen laaditulla lomakkeella, tämän kuitenkaan rajoittamatta 46 artiklan soveltamista.

a)

tuomioistuimet tai viranomaiset, joilla on toimivalta käsitellä 44 artiklan 1 kohdan mukaisia täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevia hakemuksia ja 49 artiklan 2 kohdan mukaisia tällaisista hakemuksista tehtyjä päätöksiä koskevia muutoksenhakuja;

b)

50 artiklassa tarkoitetut menettelyt muutoksenhaun johdosta tehdyn päätöksen riitauttamiseksi.