12.11.2004   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 336/38

(1)

Komission pääsihteeristö kirjasi 3 päivänä maaliskuuta 2004 Itävallan hallituksen komissiolle esittämän pyynnön saada toteuttaa kolme toimenpidettä, jotka poikkeavat direktiivin 77/388/ETY 21 artiklan 1 kohdan a alakohdasta.

(2)

Itävallan pyytämän poikkeavan toimenpiteen tarkoituksena on määrätä tavaran luovutuksen vastaanottaja alv-velvolliseksi kolmessa erityistapauksessa: ensinnäkin luovutettaessa sellaisia tavaroita, jotka alv-velvollinen on antanut vakuudeksi toisen henkilön hyväksi kyseisen vakuuden toteuttamiseksi; toiseksi tavaroiden luovutuksissa, kun omistuksenpidätys on siirretty luovutuksensaajalle ja luovutuksensaaja käyttää tätä oikeutta ja kolmanneksi luovutettaessa velallisen kiinteää omaisuutta maksuvelvollisuuden määräävän päätöksen perusteella pakkomyyntimenettelyssä toiselle henkilölle. Ehdotettuja toimenpiteitä pidetään tiettyjen veropetosten ja veronkierron estämiseen tähtäävinä toimenpiteinä mainituilla aloilla.

(3)

Kun alv-velvollinen luovuttaa tavaroita vakuudeksi vakuuden saajalle kyseisen vakuuden toteuttamiseksi, kyseessä on usein tilanne, jossa vakuuden antajan velanmaksukyky on heikentynyt, ja tämä koskee myös verovelkoja. Kun tavarat vastaanottava vakuuden haltija käyttää oikeuttaan myydä vakuus kolmannelle osapuolelle, tämä myynti aiheuttaa luovutuksen myös vakuuden antajalta vakuuden ottajalle. Tällaisissa tapauksissa alv-menetyksiä on syntynyt siitä, että ei ole voitu evätä vakuuden ottajan oikeutta vähentää veroja ja vakuuden antajaa ei ole voitu saada vastuuseen, koska hän on maksukyvytön tai on kadonnut. Itävallan viranomaisten kohtaamien ongelmien laajuuden vuoksi tarvitaan oikeudellisia toimenpiteitä. Vastaavanlainen poikkeus on jo myönnetty Saksalle päätöksellä 2002/439/EY (2).

(4)

Jos tavaroiden ostajan kyky hoitaa ostosta aiheutuneet velat on heikentynyt, tavaroiden luovuttaja pidättää itsellään omistusoikeuden ja saattaa luovuttaa tämän oikeuden ja ostohinnan vaatimisoikeuden kolmannelle osapuolelle, tavallisesti pankille, vakuudeksi lainasta, jonka pankki myöntää ostajalle. Jos ostaja keskeyttää velkansa hoitamisen, pankki toteuttaa omistusoikeutensa; tämä merkitsee tavaroiden luovuttamista alkuperäiseltä ostajalta pankille. Tällaisessa tapauksessa pankki ei tavallisesti maksa alkuperäiselle ostajalle luovutuksesta syntyvää liikevaihtoveroa vaan käyttää sen alkuperäisen ostajan velan kuittaamiseen. Tämän vuoksi verottajalta jää saamatta alv-tuloja, koska alkuperäiset ostajat ovat tavallisesti maksukyvyttömiä tai ovat kadonneet, ennen kuin veroviranomaiset havaitsevat heidät ja perivät alv:n. Näin ollen tämä tapaus on samankaltainen kuin edellä kuvattu vakuuden toteuttaminen.

(5)

Alv-menetyksiä on syntynyt myös tapauksissa, joissa velallisen kiinteää omaisuutta on myyty verollisesti maksuvelvollisuuden määräävän päätöksen perusteella pakkomyyntimenettelyssä toiselle henkilölle. Näin on erityisesti tapauksissa, joissa luovuttaja on valinnut verovelvollisuuden, vaikka hänellä ei luovutuksen tapahtuessa ole ollut taloudellisia mahdollisuuksia maksaa veroviranomaisille veroa, jonka hän on laskuttanut ostajalta. Ostaja on yleensä voinut käyttää vähennysoikeuttaan, ja luovuttaja ei ole maksanut alv:tä veroviranomaisille. Itävallan viranomaisten kohtaaman ongelman laajuuden vuoksi tarvitaan oikeudellisia toimia. Kiinteä omaisuus on arvotavaraa; näin ollen myös veron peruste ja alv-menetykset ovat erityisen suuria – jopa yksittäisessä kaupassa. Kiinteän omaisuuden arvo sisältää tavallisesti piilevää alv:tä, ja valintamahdollisuuden säilyttäminen on välttämätöntä alv-järjestelmän tasapuolisuuden säilyttämiseksi. Aiottu järjestely, jossa vastaanottaja on alv-velvollinen, näyttää siten olevan sopivin ratkaisu ottaen huomioon erityisolosuhteet ja tilanteeseen liittyvä erityisen suuri riski. Ehdotettu poikkeus eliminoi alv-menetykset, koska verottaja ei ole maksanut alv:tä kummallekaan osapuolelle. Ratkaisulla vältetään myös luovuttajan ja vastaanottajan kaksinkertainen verovelvollisuus, joka merkitsisi vastaanottajalle suurempaa taloudellista riskiä ja veroviranomaisille vaivalloisia perintämenettelyjä, jotka voisivat kohdistua vastaanottajaan vain, jos luovuttajalta periminen osoittautuisi mahdottomaksi. Sen ansiosta ei tarvita kolmannen henkilön, kuten notaarin, vastuuta, joka yleensä aiheuttaa suuremmat kulut luovuttajalle ja vastaanottajalle. Vastaavanlaiset poikkeukset on jo myönnetty Saksalle päätöksillä 2002/439/EY ja 2004/290/EY (3).

(6)

Kyseinen poikkeus ei vaikuta loppukulutusvaiheessa perittävän alv:n määrään eikä se vaikuta kielteisesti alv:stä saataviin yhteisöjen omiin varoihin,

1)

luovutettaessa tavaroita, jotka alv-velvollinen on antanut vakuudeksi toisen henkilön hyväksi tämän vakuuden toteuttamiseksi;

2)

luovutettaessa tavaroita, kun omistuksenpidätys on siirretty luovutuksensaajalle ja luovutuksensaaja käyttää tätä oikeutta;

3)

luovutettaessa velallisen kiinteää omaisuutta maksuvelvollisuuden määräävän päätöksen perusteella pakkomyyntimenettelyssä toiselle henkilölle.